Jari Sarasvuo sanoi, että onnenhetket on salamaniskuja yössä.
Olen tästä samaa mieltä.
Niitä tulee tasaisen varmasti pitkin päivää ja joskus öisinkin, jos käväisee hereillä syystä tai toisesta. Ei ne kestä, mutta niistä tulee pitkäksi aikaa hyvä olo ja sitten tulee uusi salamanisku, joka auttaa jaksamaan.
Mitään sellaista pysyvää on turha odottaa, elämä on niin tuulista, mutta kyllä komppaan muita kirjoittajia siitä, että sellainen tasainen ja hyväntuulinen perusvire on pysynyt päällä lopettamisesta asti.
Tämä kuulostaa tänne keskusteluun eksyvälle varmasti sellaiselle höyrähtäneelle saarnaamiselle, mutta kannattaa kokeilla. Se kaikkein ahdistunein ja vihaisin yksilökin muuttuu sellaiseksi asioita ymmärtäväksi ja pää kallellaan kuuntelevaksi rauhan tyyssijaksi.
Usko tulevaisuuteen on kasvanut ja minulle on nykyään täysin yhdentekevää mistä somessa milloinkin kohistaan.
Tuo naurahtelu on myös totta, niitä hetkiä välillä oikein pelästyy, kun aikaisemmin on ollut vähän jäykän oloinen ja kaikkialla surkeutta havannoiva tarkkailija.
Olin humalassa usein samanlainen jöröttäjä, jota rupesi vaan väsyttämäään, kun tarpeeksi oli juotu. Nyt lopettamisen jälkeen oikein ihmettelee, miten sitä jaksaa valvoa ja silti on aamulla kärppänä pystyssä.
No ei kuulostanu höyrähtäneeltä kirjoitukselta. Nuo onnenväläykset on omalla kohdalla jo toteutuneetkin. Tosi harvoin vielä. Koko ajan parempaan suuntaan menossa, kun alkoholittomat päivät lisääntyy. Onnellisemmat päivät auttaa taas niiden pahojen päivien yli. Toivottavasti vielä paranee tuo huonojen päivien ärtymys ja kiukku.
Kiitos viesteistä, täältä tosiaan saa hyvää vertaistukea ja on mielenkiintoista lukea muiden kokemuksia.
Tänään on juominen ollut paljon mielessä. Luulen, että johtuu stressistä ja väsymyksestä. Jännä juttu, että juuri väsyneenä tekee mieli juoda, kun usein siitähän tulee entistä väsyneemmäksi pidemmän päälle. Todennäköisesti mieli hakee tuttua “rentoutumisen” tapaa tai sitä, että voisi kadota omista ajatuksistaan hetkeksi.
Kävin lenkillä ja onneksi kaapista löytyy vissyä. Hiilihapollisia juomia tuntuu tekevän iltaisin mieli. Kai se sekin on parempi mitä iltaoluet.
Niitä alkottomia meni alkuraittiudessa siinä missä ennen keskiolutta. Ihan pöpiä hommaa. Jossain vaiheessa havahduin siihen, ettei mua janota, miksi näitä pitää kiskoa.
Kävely auttaa ajatusten järjestelyssä ja jos oikein ahdistaa, niin lisää vähän vauhtia.
Sen jälkeen saunaan tai kuumaan suihkuun. Kuplavettä tai limua päälle. Sodastream ja luomusitruunan mehu on aika hyvä yhdistelmä.
Nälkä kannattaa pitää poissa, tyhjällä mahalla ei tehdä ikinä viisaita päätöksiä.
Tuttua. Näinhän se menee. Tai meni - lopulta se on vain omien aivojen säätö, joka vaihtuu vaivihkaa parempaan kunhan sille vaan antaa mahdollisuuden tehdä niin.
Siinä tapauksessa niitä on hyvä pitää kaapissa. Kaikki mikä auttaa alkoholin välttämisessä alkuaikoina on hyvä.
Oma lopetteluni on mennyt niin, että koska olen ollut kuohuviinin tissuttelija (ja juopottelija), tarvitsin aluksi kaappiin alkoholitonta kuohuviiniä. Se oli turvajuomani jota piti saada käteen lasillinen aina kun väsytti, ahdisti ja teki mieli saada ajatukset vaimenemaan.
Niinpä istuin sohvalla alkoholiton kuohuviinilasi kädessäni aika usein - eräänä vaikeana syksyisenä viikkona joka ilta. Ja usein join koko pullon, vanhasta tottumuksesta. Jälkeen päin ajateltuna siinä ei ollut mitään järkeä, mutta silti huomattavasti enemmän kuin aiemmin, kun pullossa oli ollut prosentteja.
Jollain lailla turvajuomaksi mielessäni vakiintunut hiilihapollinen viini vain ihan hirveästi lohdutti. Oli jännä havaita, että siitä edelleen tuli hyvä ja turvallinen olo vaikkei siinä ollut prosentteja. Luulen, että aivoni olivat vaan oppineet saamaan dopamiininsa alkoholin lisäksi nimenomaan hiilihapollisesta, kylmästä ja kellertävästä juomasta, jota juodaan kapeasta varsilasista - ja ne dopamiinit ryöpsähtivät edelleen, vaikka prosentit puuttuivat.
Minulle tämä korvikejuoman kanssa räpistely oli siis toimiva keino raitistua. Sittemmin olen alkanut ohittaa alkoholittoman viinihyllyn kaupassa. Korvikkeen tarve jäi pois itsestään, nyt kuohuviini on taas vain juhlajuoma, jota hankitaan alkoholittomana erityisiin päiviin. Monille näyttää käyneen juuri näin: ensin juopottelun tilalle täytyy hankkia jotain korvaavaa lohtua ja myöhemmin se vaan alkaa tuntua ihan turhalta.
Toivottavasti sinulla @Epätoivoinen on tänään eilistä parempi päivä!
Voin puhua vain omasta puolestani ja kokemuksistani, tietenkin, mutta ehkä niissä on jotain yleispätevää. Ja ei, lapsuuden ja nuoruuden tunnot, innostukset, euforiat ja sellaiset eivät palanneet raitistumisen myötä, mutta koen sen johtuvan pikemminkin aikuistumisesta, vanhenemisesta jne., toisin sanoen ei kaikki johdu alkosta. Tuli toisenlainen elämä, parin vuoden kuluttua lopettamisesta, sellainen jossa alkolla ei ollut enää mitään roolia. Ei ollut enää juomisen himoa, ei taistelua, ei raittiushumalaa - innostusta lopettamisesta - ei mitään suhdetta etyyliin enää. Juomisajan loppupuolella minulla oli jatkuvasti sellainen atavistinen tunne, että elämässäni oli jotakin hirvittävän pahasti pielessä. Se tunne katosi kerta kaikkiaan.
Alkuvuosina näin toisinaan alko-unia joissa olin olevinani humalassa, mutta ne harvenivat ja harvenivat ja lienevät loppuneet kokonaan. Summa summarum on, että vaikka en palannut nuoruuteen, tätä uutta elämää en vaihtaisi alkoelämään mistään hinnasta. Tässä elämässä, tapahtuupa siinä mitä tahansa, ei alkoholilla ole osaa eikä arpaa.
Prosessini eroon alkosta oli aika pitkä, pari vuotta. Aikaisemminkin olin ollut yli vuoden juomatta mutta sitten ajattelin voivani joskus ottaa jonkun annoksen kohtuudella. Kävi nopeasti ilmi etten voinut. Ehkä se “siirtymäkausi” oli hyväksikin, uudet mallit syrjäyttivät vanhat pikkuhiljaa.
