^ Joo tiiän, että oot pyrkinyt puheilleni viime vuodesta lähtien.
Mut onkos meillä kuule mitään puhuttavaa ?
Onko tää vaan samaa sähisemistä ja vuosiluvut vain vaihtuu ?
Tää on sitä paitsi Helin tilusten pahanpäiväistä tallomista…
Fernetti ei taida tulla takaisin, enkä mä voi alkaa sellaseksi neulatyynyksi. Kahden sinänsä hyvän ja fiksun kirjoittajan symbioosin hajoaminen voi tuoda hetkittäistä, täysin ylivoimaiselta tuntuvaa, hyvin raskasta henkistä painetta ja stressiä. Tekin olitte yhdessä ainakin kymmenen (10) vuotta. Siihen mahtuu monenlaista esseetä ja novellia. Huimaa sanallista tykitystä ja ihania ilmaisuja ja yhteisen naisrintaman voitokkaita vyöryjä ystävyyden jalolla polulla ! Miten se muka eroaa pitkän parisuhteen päättymisestä ? Sama tunteiden vuoristorata koittelee nyt hermoratoja ja olo voi olla itseään epäilevä ja hieman tai paljon outo ja vieras. Vertaistuki ois tässäkin omiaan ohjaamaan omaa kulkua takaisin arjen täsmämitoitettuun turvakaukaloon. Nämä on todellisia asioita, ei niitä voi noin vain pyyhkäistä pois ja jatkaa kuin tyhjää vaan !! Armollisuutta ja aikaa… ja hengähdystauko ja lepoa ja lisää aikaa…
Koitte yhdessä monia hienoja tuokioita ja katsoitte kaihoisasti tulevaan. Käsi kädessä, tietenkin näin vertauskuvallisesti juoksitte halki tuulisen preerian ja jäitte joenuomaan katsomaan valkohäntäpeuran päätymistä krokotiilin suihin. Voimattomuutenne yhdisti teitä. Olitte pitkään toistenne iso-ja pikkusisko tässä kylmässä ja miesvaltaisessa, suuressa ja tunteettomassa päihdelinkissä. Eronne ei ollut yllätys, siitä huhuttiin kylillä ja toreilla jo pari vuotta sitten ja te ferniksen kanssa ette ehkä siihen lopulta uskoneet. Sitten koitti päivä, jolloin se tapahtui.
Ehkä itkeminen ei ole vielä lakannut, mutta varovainen toiveikkuus saattaa jo pienin nykäyksin saada alaa itselleen. Ja tervettä ja ravitsevaa kasvualustaa uudenaloittaminen tarvitseekin… ja onhan sulla lohtuna toi vastaranta-argumentoija-gubbe umpiskutsilan böndenlaitamilta.
Voisin kirjoittaa lodjukaupalla kauniista asioista, kuten yhteenkuuluvuus ja ryhmähenki ja miten pitää käyttäytyä ja kohdata rehellisesti asiat ja ihmiset ja oivaltaa perimmäisiä vaikutteita ja kuinka meidän tulee rakastaa ja tehdä töitä ja täyttää paikkamme ja etsiä lohtua ja tarkoitusta ja kuinka me yhdessä olemme tärkeitä ja yksilöinä toteutamme haaveita ja kaunis sisäinen matkamme luontaisen ilmaisun ja lahjakkuutemme peliin laittamista ja sen sellaista shittiä, mutta ei se nyt kauheesti mua kiinnosta. Mä olen viihdekirjoittaja. Raitistunut entinen tosikovadenso ja pultsari. Meikä on sanailija. Sellanen mä olen, enkä muuta voi olla. Siten minä ilmaisen sisintäni. Siten olen tehnyt, siten tulen tekämään, sillä niin haluan tehdä ja niin olen tuleva tekemään. Eihän iso ilmapallo ole sairas tai jotenkin taipumuksiltaan outo tai tarvitse ohjausta, josse ei mahdu pienen ilmapallon sisään.
Kai sen voi vain sivuuttaa tai kestää tai sitten ottaa yhteyttä moderaatoihin tai jotain, en tiedä.
Onhan täällä aina (vuodesta 2000 veikkauksen ajanlaskusta) ollut monenlaista persoonaa.
Toiset on toisia ärsyttävämpiä, vaikka monella on oma panoksensa ja kehysriihikaukalonsa.
doniin - ole sinäkin leppoisampi, sillä huumorintajua olen ollut lukevinasi sun nimmareilta.
ja ei se varmasti ole mikään mainittava juttu, että toisilla on tarve vaihtaa nickiä eri kausina.
Mä en asu täällä lopettamossa enää, enkä ole kehäraakki, joten näen ehkä jämähtämiset paremmin.
Kaikki kelaa läpi elämänsä muutenkin sitä samaa kelaa, minkä ne on saaneet laitokselta, useimmiten.
sellasta - ja olen nykyään entistäkin enempi saunalainen → [size=150]Ich bin ein saunalainen[/size], [size=200]AYE[/size]