Keskiviikkoa täältäkin.
Tosiaan kiitos Johanna vinkeistä. Työterveyshuollon kautta taidan edetä minäkin. Aikaisemminkin olen asiaa ajatellut, mutta meillä tyttären elämä on ala-asteelta asti, murrosiässä räjähtäen ja nyt sitten 17-vuotiaana vielä päihteiden tullessa kuvaan ollut kovin haasteellista. En pysty laskemaan kuinka monia päivystys keikkoja, nuorisopsykiatrian palavereita, koulupalavereita ja alaikäisenä teimme itse lapsestamme lastensuojeluilmoituksia niin myös lastensuojelupalavereita meillä ollut. Siksi jotenkin lykännyt työterveyteen menoa, jaksanko taas käydä läpi tämän kaiken alusta asti, repimällä auki kaikki jo ehkä ruvellekkin päässeet haavat ja toisaalta pääseekö niistä ikinä ellei asioita käsittele. Tuo Johannan puhuma omien rajojen veto niin, että sen voi sydämessään hyväksyä on totta. Sitä tähän asti on tehty.
Kiitos kysymästä Huolestunutäiti minulla tähän hetkeen ja tyttäreen liittyy todella suuri murhe, josta en ole puhunut asian henkilökohtaisuuden vuoksi kenellekkään. Nyt on pakko täällä tästä kertoa, koska tuntuu, että ihan kuristus, kun en tiedä mitä tehdä. Tyttärelläni oli suhde joka päättyi vuoden lopussa. Suhde ei ollut mitenkään kaunis rakkaustarina, mutta en erittele enempää. Nyt tytär raskaana suhteesta ja päätti jo keskeyttää raskauden. Varannut 3krt ajan keskeytykseen, mutta aina jättänyt menemättä, jokainen voi arvailla syitä. Itse olen järjestellyt töitäni, että.pääsisin viemään jne. Aivan turhaan. Tänään oli kerroista viimeinen. Tällä viikolla raskausviikko 12 tulee täyteen ja tuntuu, että romahdan. Tuntuu ettei tytär ymmärrä ettei vauva häviä mihinkään, on vaan taas ylimielinen minulle, kun kovin sanoin asiasta sanoin. Soitan tänään hänen hoitajalleen Nuorisopsykiatriselle ja kysyn neuvoa. Selväähän on ettei tytär ole tasapainossa, päihdeongelma ja vauva. Pystyykö siihenkään kukaan tekemään mitään ennenkuin vauva syntyy vaikkei kävisi edes neuvolassa. Alkaako vastuu vasta syntymästä? Ennakoivaa lastensuojelu ilmoitusta mietin, voiko tehdä kuka vaan? Tyttärestäni ei ole äidiksi vielä, oman itsensäkin kantaminen on äärimmäisen haastavaa ja olematonta. Aineet jos pysyvät kuvioissa on koditonkin, kun vauva syntyy. Ei kenenkään varat riitä pysyvästi maksamaan toisten laskuja, rikkoutuneita puhelimia jne. En usko, että voin tytärtäni auttaa, nämä kaverit tuovat nyt suuremman tuen jonka kokee omakseen. Voin vain toivoa, että.joskus tulee pohja vastaan ja hakeutuu omasta halustaan avun piiriin. Silloin olla tukena. Nyt vaan täytyy jotenkin ilmoittaa jollekin tästä tulevasta ihmisestä jos ei mene keskeytykseen. Meidän apumme ei yksin enää riitä. Voimat on loppu niin loppu.
Tirppqna
Hei!
Jos työterveyshuollon kautta pääsee avun piiriin, kannattaa se varmasti, ja vaikka käyntien määrä siellä ilmeisesti on rajallinen, sieltä saa varmasti hyvän ja toimivan suunnitelman jatkoa ajatellen. Ymmärrän kyllä ajatuksen siitä, että jaksaako ja kannattaako repiä vanhoja haavoja auki. Voin vain oman kokemukseni mukaan sanoa, että kannattaa. Ensimmäiset kerrat toki tuntuvat siltä, kuin olisi muutaman maratonin pistellyt menemään, mutta joka kerta sinne vastaanotolle ns jotain jää ja oma olo on hieman kevyempi.
Sinulla Tirppana on aivan käsittämätön murheen määrä nyt päällä. Itse olen mielestäni kokenut aivan kaiken, mitä näiden asioiden ympärillä pyörii, ja joskus olen sanonutkin, että ainoa positiivinen asia on, ettei pojallani ole lapsia. En voi edes kuvitella, mitä käyt nyt läpi. Kaiken tämän keskellä on tavattoman tärkeää se itsestä huolehtiminen. Jo se ettet ole asiasta puhunut, kuormittaa henkisiä voimavarojasi hyvin paljon. Ajattelin ehdottaa sinulle, että soitto kriiisipuhelimeen tai irtihuumeista ry:n päivystyspuhelimeen voisi auttaa, niihin voit soittaa anonyyminä. Se, että saisit henkilökohtaisesti puhua jollekin asiaa tuntevalle auttaa aina, sinua itseäsi.
Toivottavasti kerrot tänne ajatuksesi, voimia sulle!
Johanna
Hei Tirppana,
En tiedä mitä sanoisin, koska mikään ei helpota huoltasi ja murheen määrää. Olen samaa mieltä Johannan kanssa että on ensiarvoisen tärkeää että pidät huolen nyt itsestäsi ja saat jostain apua noihin murehtimiisi käytännön asioihin. Toivottavasti soitto tyttäresi hoitajalle auttoi?
Hei taas.
Sain soitettua tyttären hoitajalle, ymmärsivät myös huoleni. Yrittävät pitää tyttären kirjoissa mukana vaikka ymmärrettävästi hekään ei voi auttaa millään lailla mikäli sinne ei mene. Koska tyttäreni ei tällä hetkellä ole koulussa ja jos työ pääsee alkamaan on sekin vasta viikon päästä. Jotenkin on tarve pitää tytär yhteiskunnassa “kirjoilla”, että hänkin on täällä ettei häviä kokonaan. Juu ajattelinkin tuonne irti huumeista puhelimeen soitellakkin ennenkin soitellut, kun ollut joku tilanne päällä. Sinne on ihana soittaa, kun pysyvät aina rauhallisena ikäänkuin mikään mitä sanon ei järisyttäisi. Tulee olo, että Hei nää tietää mistä puhun eikä se olekaan maailmanloppu.
Vaikka tytär hermostuikin palopuheestani, on nyt saanut järjestettyä ajan itselleen raskauden keskeytykseen huomiseksi. Nyt kaikki peukalot, varpaat pystyyn että tämä onnistuu ja pieni rukouskin. Eihän se tyttären tilannetta muuta, mutta ei olisi lisää ihmisiä pelastettavana. On kuitenkin myös tyttären edun mukaista. Kiitos tästä kirjoittaminen auttaa kummasti ja vielä, kun vastaatte vaikkei tähän kukaan pysty mitään sanomaan.
Tirppana
Hei Tirppana,
ihana että kävit heti päivittämässä kuulumiset. Halusin sen vielä sanoa, että vaikka tässä ei aina osaa sanoa mitään sanoakaan, ja vaikka emme tunne toisiamme, niin ainakin itse koen että olen saanut teistä tukea. Tsemppiä teille huomiseen ja pidän täällä peukalot ja varpaat pystyssä!
Samoin ajattelen teistä, uskaltaa sanoa asiat niinkuin ne ovat… tukea. Uskon teidän tilanteella olevan mahdollisuus hyvään lopputulokseen. Huomasit käytön ennenkuin asiat pääsee huononemaan. Tytär vielä töissä ja jos vielä halukin pitää arjesta kiinni. Jospa se ex-poikaystäväkin häviäisi kuviosta.
Meillä käyttöä oli edeltävästä syksystä ja, koska tyttärelläni oli ollut oman ahdistuksen ja adhd:n kanssa vaikeuksia jo pitkään koulussa ei tavallaan mikään arjessa muuttunut. Tytär osasi asiat esittää oikein. Kun sitten poliisille jäi kiinni käytöstä oli kuin märkä rätti olisi heitetty kasvoille. Kiitos tsempeistä, otin niistä kopin 
. Päivittelen kyllä tänne tilannetta, on se sitten hyvää tai huonoa.
Tirppana
Hei Tirppana,
miten teillä on tämä päivä mennyt?
T:huolestunutäiti
Heippa Huolestunutäiti.
Ei mennyt mitenkään. Olin lähdössä hakemaan tytärtä, kun ilmoitti ettei tarvi kyytiä vaan saa kyydin. Ei auttanut mikään
No pääsin töihin ja puhelin soi, lääkäri soitti. Pelästyin, koska olin varma jotain tapahtuneen, kun soittaa minulle. Mutta ei hän soitti, koska tyttärellä oli ollut sovittuna aika, mutta ei ollut tullut paikalle. Selitin ahdistukset jne. Ja pahoittelin tilannetta. Sain varattua uuden ajan maanantaiksi. Tyttären, kun lopulta sain kiinni ja kysyin syytä, sanoi vain että kyllä hänessä on joku vika, kun toimii näin. Aina tyttären vointi ollut vaihteleva, mielialat vaihtelee hurjasti. Huoli ensisijaisesti ollut pitkään mielenterveys, minkä myötä uskon päihteiden tulleen mukaan helpottamaan oloa. Soitin taas hänen hoitajalleen että eikö kukaan voi ottaa kantaa tyttären tilanteeseen, hänen touhunsa järjestä kaukana. Räpistelee ja yrittää, mutta mistään ei tule mitään. Täytyykö ensin tapahtua jotain ennenkuin avun saa.
Purkautumisen jälkeen, lähetin viestin jossa pahoittelen äänensävyäni. Ymmärrän, että vaikea on auttaa, jos ihminen ei apua halua. Ilmeisesti osaksemme jää vain odottaa, että jotain tarpeeksi pahaa tapahtuu. .
Tosi sekava teksti, pahoittelut… sitä mitä ihmettelin oli, että lääkäri oikeasti soitti minulle, vaikka tytär 18.
Miten sinun päivä mennyt Huolestunutäiti?
Tirppanq
Piti vielä lisätä, että on kauheaa, kun oma olo menee myös ylös alas. Välillä täysin valmis melkein luovuttamaan, seuraavassa hetkessä taistelee kynsin hampain tyttären puolesta. Välillä vihainen, pettynyt, seuraavassa hetkessä huoli ja suru päälimmäinen tunne. Siellä Välillä toivo ja ilo…
Tirppana
Perjantaita. Tänään ollut parempi päivä. Tehty pizzaa, tyttärenkin piti tulla illalla. Suunnitelmat vaihtuivatkin lennossa ja tuli pyyntö bensarahaan kaverille, tiedän kaverin. Vastasin etten enää voi tukea tuota elämää tuossa kaveripiirissä. Olet aikuinen ja vastaat omasta elämästäsi.Toiseen viestiin kirjoitin olet rakas ja sydän. Vastaus oli Okei, niin sinäkin ja sydän.
Olen ylpeä itsestäni, en antanut rahaa. Pizzaahan olisi saanut kotoa. Nyt menossa saunaan. Toivottavasti viikonloppu menee hyvin meillä kaikilla.
Tirppana
Hei, Tirppana!
Hyvä kun et rahaa antanut, se on hyvä raja ja siitä kannattaa mahdollisuuksien mukaan pitää kiinni. Kokemuksesta tiedän, että sitä harvemmin rahaa pyydetään, mitä harvemmin sitä saa, meillä se loppui jossain kohtaan kokonaan. Mutta ikävä kyllä se ei välttämättä käyttöä lopeta, raha tehdään silloin vaan muuta kautta, ja niitähän on lukemattomia. Tosiasia kuitenkin on, että kun rahan pyytäminen loppuu, stressi ja paha olo helpottaa myös hieman ja toisaalta jos käyttöä rahoittaisi, pitää olla todella paksu lompakko.
Kuvailemasi tunteiden vaihtelu on todella yleistä meillä läheisillä. Välillä valtava viha ja suuttumus valtaa mielen, ja hetken päästä jo olet äärimmäisen huolissasi, valitettavasti se jatkui minulla koko poikani käytön ajan. Välillä tosin iski totaalinen uupumus aivan kaikkea kohtaan. Siksi aina mainitsen siitä oman hyvinvoinnin tukemisesta!
Mielestäni tuo, että lääkäri soitti sinulle, on hyvä merkki siitä, että kyseinen lääkäri välittää ja on huolissaan tyttärestäsi.
Terveisin
Johanna
Hei Tirppana ja Johanna,
Täällä myös nuo tunteet seilaavat laidasta laitaan. Ehkä päällimmäisenä on vielä sellainen ahdistunut ja jopa pelokas olo. Aina kun ei heti saa vastausta, miettii mielessään että mitä on tapahtunut. Meillä tyttö nyt kipeänä, ihan siis oikeasti, ja pelottaa siinä aina sekin että kun ne arkirutiinit eivät olekaan päällä, että mitä jos keksii jotain muuta niiden tilalle…
Miten teidän tämän päivän tapaaminen/toimenpide meni? Saapuiko tytär sinne?
Heippa.
Tuota Johannan kuvaamaa uupumusta on itsellä nyt havaittavissa. Asioita paljon joissa tytär tarvitsisi apua ja kuljetusta ja tuntuu ettei loppua näy. Tänään saatiin käytyä sairaalassa ja koska raskaus yli sen 12vk täytyy hakea valviralta lupa. Sanoivat kyllä, että sen saa. Homma jatkuu lauantaina ja maanantaina. Tytär oli itkuinen, kun mentiin, mutta varma asiastaan nyt. Koitan tukea, että jaksaisi. Nyt päihteetön ollut, kavereita ei suostu jättämään. Kaveritkin yrittää olla ilman, mutta jos ei onnistu niin sopivat, että tytär poissa kuvioista silloin, kun on kyseenalaista menoa. En usko moiseen, vaatisi kovasti selkärankaa. Mutta nyt päihteetön, päivä kerrallaan. Pakko sillä tavalla irroitella otettaan, kun kaikkea ei vain pysty näkemään ja jos halua on niin keinot aineiden köyttöön löytyy, vaikka vahtisin pihalla. Kyllä se halu raittiiseen elämään täytyy löytyä itseltö.
Ymmärrän tuon huolen Huolestunutäiti. Vaikka teillä paljon hyvää ja arkiset asiat rullaa. Kiinnijäämisestä jää pelko itämään ja kuinka helposti luottamuksen menettääkään , mutta paljon vaikeampi saada takaisin.
Minun tyttärelläni ystävö, joka polttelee kannabista. Käy töissä, mutta vapailla relaa bentsojen voimin. Vanhemmat ei tiedä tai ehkä halua uskoa käyttöä . Pelottavaa .
Hyvää alkanutta viikkoa kaikesta huolimatta.
Tirppana
Hei Tirppana ja Johanna,
toivottavasti voitte hyvin? Täällä edelleen mennään sellaisella päivä kerrallaan varovaisella tyylillä. Mietin, että kun sanoit Tirppana että tyttäresi kaveri käyttää vapaa-ajalla, eikä vanhemmat joko tiedä tai eivät halua tietää, niin mehän emme tosiaan tienneet ollenkaan. Hän on aina ollut kovasti kaikkea tämmöistä vastaan ja uskoimme ja luulimme että terapiasta saadut työkalut ahdistuksen käsittelyyn olisivat riittäneet (sielläkin oli kovasti lääkevastainen), mutta tosiaan nyt kk sitten kaikki tämä läsähti vasten kasvoja ja käyttöä siis takana ainakin se vuosi. Sitä en tiedä vieläkään miten säännöllistä/epäsäännöllistä se on/on ollut, mutta silti.
Luottamus tosiaan meni, varmasti pitkäksi aikaa. Joka aamu varmistelen että on lähdössä töihin ja iltaisin laittelen viestiä saadakseni jotain vahvistusta sille että on tolkuissaan. Kyllä hän varmaan tajuaa sen, ja tuntuu että on ainakin juuri nyt hyväksynyt asian. Eli tätähän tämä on, vahtimista vaikka asia on varmaan kuten olette molemmat tainneet jo todeta, mikään vahtiminen ei auta jos ei ole omaa halua lopettaa käyttöä…
Omat tunteet menevät samoja vuoristoratoja kuin teilläkin. On aamuja jolloin ei edes haluaisi nousta sängystä uuteen päivään. Tuo maailman yleinen tilanne ei ainakana helpota omaakaan oloa, saati sitten näiden nuorten jotka ovat ahdistuneita. Yritän kuitenkin jostain aina löytää jotain iloa, muuten varmasti pää hajoaa ja siihen ei olisi nyt aikaa.
Aurinkoa teille tähän päivään!
Torstai päivää täältäkin.
Tämä tyttäreni ystävä josta puhuin oli ystävä, jonka kanssa oli, kun jäivät poliiseille kiinni. Tällöin asia myös valkeni ystävän vanhemmille niinkuin meillekin. Järkytys oli heille silloin suuri. Meidän tapa on ollut heti lähteä selvittämään, hakemaan apua, kohdata asiat niin raadollisena kuin ne ovat. Tietyllä tavalla selvittää se pahin mahdollinen tilanne ja sitten alkaa kokoamaan uutta todellisuutta niillä tiedoilla joita meillä on. Tyttärelle tehty selväksi, että tukena ollaan 100%, mutta jos tyhmyyksiä tekee niistä myös kantaa vastuun itse. Valehdella ei muutenkaan niin ei hänen vuoksi sitä aloiteta. Ahdistus, adhd ovat Tyttären todellisuutta, meitäkin ahdistaa välillä niin ettei saa henkeä, välillä vähän vähemmän.
Tyttären ystävän perhe reagoi vähän erilailla. Hakivat myös aluksi apua, mutta kun tytär vakuutti vanhemmat käytön lopettamisesta unohtivat asian. Tässä tietysti vaikeutena, koska ystävä pystyy käymään töissä ja asuu omillaan. Meillä toimintakyvyn vajavuus näkyy selvästi, mutta tässä ne alkuperäiset syyt mielenterveydessä varmasti se haaste. Tytär on myös myös meille kovin avoin ja kertoo kyllä retkahdukset mikäli niitä epäillään. Meillä ongelmana se, että kun tämä päideongelma tuli alkuperäisen juurisyyn päälle niin nyt ei oikeastaan saa apua juurisyyhyn, koska kesken vielä päihdeongelma. mahtaako päihdeongelma koskaan lähteäkään, kun juurisyytä ei hoideta.
Jos jotain tässä olen oppinut, en koskaan arvostele yhtäkään vanhempaa/perhettä päihdeongelman edessä. Jokainen tekee parhaansa aivan varmasti niillä keinoilla ja voimavaroilla kuin sillä hetkellä on. En tuomitse sitä, joka ei pysty päihdekäyttäjäläheistään pitämään lähellään enkä sitä joka mahdollistaa käyttöä, yrittämällä auttaa kaikin keinoin. Yritetään pienin askelin mennä eteenpäin ja uskoa tulevaan. Muutakaan ei voida. Tsemppiä meille 
.
Tirppana
Hei,
Oliko teillä Tirppana tänään aika lääkärille? Miten siellä meni?
Mietin että meillä on ollut vähän samantyylinen tapa lähestyä asiaa. Apua on tarjottu ja kerrottu että tuetaan. Apua ei halua ottaa vastaan, muka ei polta enää, mutta kun kävin asunnollaan niin sellainen makean pistävä tuoksu siellä oli. Lisäksi löytyy tupakan filttereitä ja tyhjiä tupakan kuoria. Eli vaihdettu sisältö? Vaikka olin henkisesti valmistautunut että kunhan vain sanoo että ei enää polta, niin kyllähän tuo oli taas kuin märällä rätillä olisi vedetty ympäri naamaa. Tätä pettymyksen määrää ja hätää ei vain voi kuvailla. Ihan turha puhua että mennään käymään päihdeklinikalla, koska ei näe ongelmaa. Ei suostu menemään puhumaan psykiatrille, koska ei halua puhua asioistaan tuntemattoman kanssa. Selityksiä kyllä löytyy. Ja paskintahan tässä on että yhtään mitään et voi uskoa.
Tsemppiä toisiaan meille kaikille, ja kaikesta huolimatta aurinkoista maanantain jatkoa.
T:huolestunutäiti
Heippa Huolestunutäiti.
Voi kurjuus 
. Jotenkin olin ajatellut, että olisipa ihana, että joku oppisi läksynsä helpommin. Taitaa kuitenkin olla kovin harvinaista. Kysyitkö tyttärelläni asiasta, myönsikö asian?
Minun tytär meni sairaalaan tänään hoitamaan raskauden keskeytyksen loppuun. On kovin kipuherkkä ja myös herkkä oksentamaan. Sai siis buranaa ja Panasonic, mutta ei riittänyt kipuihin. Sen lisäksi, että olin tietysti surullinen tyttären puolesta, raskaus kuitenkin iso asia muutenkin herkälle tytölle. Väkisinkin ajatuksiin hiipi myös eikö kipulääkkeet tehoa, jospa onkin löytänyt jotain uutta aineisiin opioidit? Ja toleranssi onkin jo kova… päätin haudata ajatuksen hetkeksi ja keskittyä tukemaan tytärtä. Nyt tytär kotona toipumassa. Tiedän, että viimeistään tyttäreni lähtiessä omille teilleen, epäilys hiipii takaisin. Oman psyk.puolen hoitajan kanssa ovat puhuneet ettei töihin meno nyt ole ajankohtaista, koska vointi heikonlainen. Itseä mietityttää millä hänen pitäisi sitten elää? Näillä tällä kertaa eteenpäin. Huomenna vapaapäivä ja vien tyttären koronarokotteelle. Koitetaan saada auringosta positiivista energiaa.
Tirppana
Luin tekstini ja olipas erikoista … siis kysyitkö tyttäreltäsi asiasta ja minun tytär sai Burana ja panacod ei panasonic .
Tirppana
Kysyin asiasta ja hän tietenkin kielsi. Kuitenkin tupakka-askeja löytyy asunnosta, sekä tyhjiä että täysiä. Ei haise tupakalle, joten aika hämmentävää jos ei muka sitten käyttäisi muuten. On nyt kuitenkin jotenkin herännyt, tai sitten puhuu vain koska tietää mitä haluaisin kuulla, että ei jaksa tämän on/off poikaystävän vetelehtimistä ja sen takia ei halua palata yhteen (vaikka koko ajan hengaavat yhdessä). Yritän tätä ajatusmaailmaa nyt tukea, koska selkeästi tämä suhde ei tee hyvää, kummallekaan.
Toivottavasti tyttäresi voi tänään jo paremmin! Jospa kivut ovat vain niin kovat että nuo lääkkeet eivät vain riitä?
t:huolestunutäiti
