Kuvaat tuskan- ja turhautumisen hetkeä hyvin. Olen itsekin ihmetellyt, miten “se tunne” voi yllättää niin täysin ja tulla arvaamatta. Olet ollut raittiinakin jo niin kauan (itse alkumetreillä). Kirjoituksesi lohduttaa taipaleella, jolla yritän opetella ettei kaikkiin tunteisiin ja ajatuksiin tarvitse reagoida välittömästi…tai lopulta ollenkaan.
Onnittelut juomishalujen selätyksestä👍🏻
Hyvää Joulun jatkoa @Sivistynyt
Komppaan täältä. Parisuhteeseen ja perhe-elämään liittyy paljon hetkiä jolloin tekisi mieli vaan huutaa tuuleen. Joulu korostaa näitä. Hyvin taiteilit tuntemukset kulmuriksi. Ja joo, alkoholiton viini brrrr… Jopa ne kaupan miedot on osin hirveitä.
Samaa mietin…näitä parisuhteen ja perhe-elämän kiemuroita. Jouluun liittyy paljon odotuksia, haaveita, toiveita ja ne ovat jokaisella välillä kovin erilaisia.
Olen itsekin lähes joka joulu törmännyt erilaisiin negatiivisiin tunteisiin. Minulla on aikuiset lapset ja kaikilla on elämäntoveri matkassa. Yksi lapsistani on oikea jouluihminen, hän edelleen arvostaa onnistunutta joululahjaa ja tykkää nyt aikuisena antaa hyviä arvokkaita lahjoja kaikille läheisille. Minulle tämä tuo stressiä, en osaa lahjajuttua ja minulle tämä kaikki tuottaa usein epäonnistumisen kokemusta.
Kuvailit upeasti ruuanlaittoasi, arvostan, minulla tuli elävästi mieleen edesmennyt isäni, hän oli kulinaristi, nautti hyvästä ruuasta ja tykkäsi sekä osasi sitä tehdä. Hänkin panosti kokonaisuuteen ja kattaukseen. Päivälliselle myös pukeuduttiin. (Äitini ei arvosta mitään näistä, syöminen on vain polttoainetta ja hän kertoi sen kyllä, joka joulu) No, minulle on jäänyt tästä rippeet: valmistan itse, sortteja on vähemmän, tykkään kattaa somasti… mutta tässäkin asiassa huomaan arvelevani mielessäni, että pitäisi pystyä parempaan.
Voihan joulu, olisi mukava kun joulu olisi kaikille onnistunut ja toiveet siihen liittyen täyttyisivät 
Oletko kokeillut energiajuomia pahimpaan alkoholinhimoon? Holittomat oluet joo ihan jees, mutta ne ei ”tunnu miltään”.
Itse turvaudun joskus (usein) muutamaan (moneen) energiajuomaan. Saa sen pienen euforiapiikin ja kropan liikkeelle. Viiden minuutin nousuhumalan. Perus alkoholistista kofeiiniaddiktiksi joo, mutta jälkimmäinen ei vie duunia alta ja tuhoa kroppaa samassa mittakaavassa. Ja sit joku voi toki jeesustella ja kertoa mitä kaikkea myrkkyä noissa on, mut lapsellista verrata alkoholin haittoihin.
Mulla on ollut käytössä unilääkkeet kesästä ja näitä olen vastadoupannut energiajuomilla. Ei pidemmän päälle viisasta ja olen nyt ilman molempia. Mutta että alkoholin korvikkeena… en ole ajatellut niitä sillä tavalla mutta kovin ne on maistuneet 
Sama setti täällä. Uskon että addiktin aivot saavat kiksejä energiajuoman tuomasta olosta. Ja eikö ne sano että AA:ssa ryystetään kahvia pannutolkulla? Huomaan kyllä, että usein nämäkin menevät huikalla huiviin vaikutuksen maksimoimiseksi.
Energiajuomien suurkulutus ei tietenkään ole järkevää. Tai oikeastaan minkään substanssin överit, vesi mukaan lukien. Koen kuitenkin, että tämä on ainakin itselleni osa polkua kohti vapautta. Koitin jossain vaiheessa tiputtaa liian monta pahetta ja addiktiota kerralla ja näppärästi vituralleen meni.
Mä en oikein pidä energiajuomista, mutta tossa inkiväärioluessa on se inkiväärin “potku”. Old Jamaicassa se on kaikkein kirpakin, joita olen maistanut. Saa edes jotain kiksiä. Nikotiinipusseista haluaisin luopua, mutta ovat joskus oiva apu helpottamaan viinan himoa. Katellaan sitten myöhemmin.
Laitetaan Jamaica kokeiluun. Ja sama mulla nikotiinipussien kanssa. Mutta nekin parempi, kuin musta kulta huulessa 
Mä tykkään crisp hoppy lager -oluesta 0%.
Alkoholillisista siideristä en ole koskaan pitänyt, mutta nyt holittomana Happy Joe ja somersby on yhden pullon arvoisia 
Mä kumosin kesän aikana 4 lavaa old Jamaikaa, nyt ei ole sattumoisesta syystä maistunut… olen vaihtanut sokerittomaan toniciin! Alkuun oli alkoholiton gini mukana mutta totesin sen turhaksi. Tonicissa on hyvä purasu (varsinkin kun reilusti sitruunaa mukana) ja mukava nauttia hiljakseen.
Hei ystävät! 
Täällä nauran yksikseni jutuistasi, aivan ihanaa luettavaa! Omat kokemukseni liittyen samaan asiaan kun säännöllisesti “vierailijat” ihmettelivät pöydän antimia, myös arkisin, totesin, että tästä lähtien joku saa valmistaa ateriat kyseisinä aikoina ja sitä makaroonilaatikkoa oli tarjolla myöhemmin ja usein 
Ennen joulua päivitin ajankohtaisia ajatuksia tieteen ja taiteen maailmasta : Sukellus radikaaliin luovuuteen ( Aalto yliopiston ). Suosittelen ilmaiskurssia 3 op! Koneella tuli vietettyä aikaa ja se piti minut vallan alkosta pois. MUTTA jouluksi hain 2 pulloa viintä. Ristiriitaista? Päätin tutkiskella itseäni, mitä tapahtuu, minkälaisia tuntemuksia… ennen ja jälkeen. Vietin osittain yksin pari joulun päivää. Hmm, en osaa sanoa mutta ajattelin, että se siitä! Terapiakoirani taisi mököttää. En laittanut ylös korkin kiinni - päivää, laitoitko sinä, sivistynyt? Aloitettiin samoihin aikoihin?
Uusi Vuosi otetaan vastaan selvinpäin
Jaahas, ei kummempaa päivitettävää. Kirjataan nyt kuulumisia kuitenkin. Aloitetaan unista.
Kaksi viimeistä känniunta ovat olleet erilaisia. Ensimmäisessä olin juonut tai sitten en ollutkaan. Olin pelaamassa jotain ihmeulkopeliä ja olin kaatokännissä. Sitten en yhtäkkiä ollutkaan. Moni on kirjoittanut, kuinka unessa tulee kauhea morkkis juopottelusta. Tämä oli ensimmäinen uni, jossa koin suurta tuskaa, kun olin sortunut. No sitten heräsin. Selvänä tietysti. Tätä seuraavana yönä olin taas juopotteluaikeissa. Nyt kuitenkin jo unessa tajusin, että enhän minä poika enää juo. Heräsin pirteänä. Minussa ei oikein ole unitulkitsijan vikaa, enkä uniani ole koskaan enempää miettinyt. Tulin kuitenkin hyvälle tuulelle viimeisimmästä unesta. Olisiko alitajunnassa jotain muuttunut?
Liikunnan syrjästä olen saanut nyt tosi hyvin kiinni. Uin, juoksen ja raivasin autotalliin tilan taas tehdä vähän penkkiä, kyykkyä ja maastavetoakin. Leukojakin tulee yritettyä. Yksi puhdas ja pari sellaista sätkivää ankeriasta muistuttavaa nykäisyä onnistuu jo. Kunto on siis selkeästi noussut. Vaikka kellokädessä suorituksiani mittaankin, niin olen nyt onnistunut jättämään sen tuskailun hitauteni kanssa. Mennään ihan sitä tahtia mikä hyvältä tuntuu.
Alkoholia tekee aina silloin tällöin mieli. Esim tänään, kesken juoksulenkin, mietin huomista vapaapäivää ja jostain syystä ajatus lenkin ja saunan jälkeisestä tissuttelusta tuntui hyvin houkuttelevalta. Mutta kuten muutkin mieliteot, niin tämäkin meni nopeasti ohi. Saunassa en enää edes muistanut juomishimoani. Tällaiset satunnaiset mieliteot ovat kuitenkin minulle ne vaarallisimmat väärässä paikassa. Esim vuoden vaihdetta juhliessa kävin kaksissakin illanistujaisessa piipahtamassa, mutta niihin mennessä olin niin vahvasti asennoitunut juomattomuuteen, ettei mielitekoa syntynyt ollenkaan. Toisaalta, ei kyllä tullut mielitekoa vastaaviin juhliin mennä muutenkaan. Tai oli ihan kiva käydä, mutta en lähtisi pitkää iltaa viettämään. Vähän niin kuin Härski Hartikainen, joka vei Sörsselsönille aurinkolasit Espanjaan ja lähti heti takaisin kotiin. “Tykkään kyllä käydä ulkomailla, mutta en tykkää olla siellä pitkään”
Loppuun summaisin tai oikeastaan lainaan Metsänpoikaa hänen omasta ketjustaan “Minulla on nyt vuoden ensimmäisenä aamuna ihana, miksikä sitä kutsuisi, kupliva öö pirskahteleva olo, sellainen iloisen toiveikas ja odottava, että mitä kivaa tänään tehtäisiin ja huomenna ja sitten ja sitten…”
Minulla on erittäin toiveikkaat odotukset koko vuodesta.
Satanen on tainnut paukkua jokin aika sitten. Raittiina jatketaan edelleen. Ei kummoisia muutoksia sitten edellisen kirjoituksen. Alla lyhyitä huomioita ja oivalluksia.
Liikunta on täyttänyt suuren osan tyhjiöstä, jonka alkoholi ennen täytti. Uusia harrastuksia kokeiltu ja vanhoihin palattu takaisin. Edelleen samat realiteetit kuitenkin olemassa kuin ennenkin. Osa lajeista suorastaan vetää puoleensa ja ne toiset sitten haastavampia yksittäisen harjoituksen aloittamisen suhteen. Onneksi kaikki kuitenkin palkitsevat tekemisen jälkeen. Liikunnan tai oikeastaan mielekkään vaihtoehtoisen tekemisen tärkeyteen olen kiinnittänyt huomiota entisestään, kun jouduin hieman himmaamaan harjoittelua. Ei mitään vakavaa, mutta kroppa ei kestä enää samanlaista treeniä. Pientä vammaa sain aiheutettua itselleni ja sitä kautta tuli pakkolepoa. Huomasin heti ajatusten liikkuvan enemmän alkoholissa. Tylsyyden torjumiseen alkoholi on ollut niin helppo lääke, että uusien rutiinien jäätyä pienelle tauolle joutui taas kohtaamaan mieliteot ryyppäämisen suhteen. Tämä nyt vain havaintona ja muistutuksena itselle, että myös jonkinlaista tyhjyyden tunnetta olen selkeästi alkoholilla turruttanut.
Samaa tyhjyyden tunnetta olen tietyllä tapaa reissuillani alkoholilla täyttänyt. Tässä on kuitenkin tapahtanut selkää muutosta. Hotellikuolemaan minulla on olemassa ryyppäämisen lisäksi edellä mainittu liikunta (mukaan lukien paikallisen kylän ihmettely kävellen), mutta myös Netflixin katselu huoneessa. Pidän siitä rauhasta, kun saa olla ihan yksin ja uppoutua sarjaan tai elokuvaan. Tällä viikolla huomasin myös kuinka raittiina sitä kärsivällisyyttä ja jaksamista riittää paremmin. Aamu kahdeksasta ilta kuuteen saakka kestänyt asiakaspalaveri ei tuntunut niin pitkältä, kun koko ajan en odottanut illallista tai oikeastaan sitä, että pääsisin hotellihuoneeseen ottamaan sen ensimmäisen huikan ennen muita. Samalla tavalla viime viikolla en ollut ollenkaan tuskastunut, vaikka olin vielä ilta myöhään vuokra-auton ratissa. Ei ollut enää kiire hotelliin ja sitten ravintolaan, jossa saisi olutta tai viiniä. Söin jotain pikaruokaa nälkääni ja nukkumaan. Elämästä on tullut helpompaa ilman alkoholia.
Olen pohtinut nyt myös nikotiinin jättämistä. Pohdin jo sitä ennen aamulla lukemaani juttua Hesarista, jossa Markus, 26, kertoo nikotiinin vallasta elämässään. Tätä valta teemaahan on tälläkin palstalla Teme70 tuonut esille. Sitä minäkin olen pohtinut. Sarasvuon twiittaukset meitä molempia on puhuttanut ja varmaan montaa muutakin. Olikos se Finoco, joka lopetti nuuskan lääkkeillä? Meillä saa kai työterveydestä saman kuurin. Ajattelin ensi viikolla käydä työterveydessä, kun kotimaassa koko viikon. Toinen “riippuvuus”, jota pohdin jo ensimmäisen raittiin viikon aikana on nämä korvaustuotteet (inkivääri- ja alkoholitonolut). Se taitaa hoitua itsestään. En enää joka ilta niitä useampaa tölkkiä tarvitse. Varmaan tänäänkin illaksi haen muutaman, mutta en välttämättä muista juoda. En siis koe niitä enää millään tavalla ongelmaksi. En niiden sisältämän sokerin tai happamuuden vuoksi tai siksi, että ylläpitäisivät jotenkin alkoholiriippuvuuttani. Toimivat hyvinä juomina saunan jälkeen tai vaikka aikaa kuluttavana särpimenä loungessa. Hyvän mielen juomia.
Tsemppiä kaikille jatkoon! Niin uusille alkuvaikeuksien kanssa painiville, mutta myös vanhemmille konkareille. Toivottavasti tuoreemmat jaksavat uskoa ajan tuovan helpotusta ja pidempään raittiina olleet muistavat olla ottamatta sitä ensimmäistä.
Moi @Sivistynyt, kiitokset kuulumisista!
Jos kehtaat, kirjoita tosiaan aina joskus meille plinkkiläisille viestejä työreissusta ja etenkin paikallisia omia havaintoja / tunnelmia sieltä. Niitä on tosi mukava lukea, vähän kuin olisi itse päässyt mukaan.
Minä melkein lopetin nikotiinipussit varenicline lääkkeellä. Mut nyt sitä ei ole ennen ensi elokuuta saatavilla. En tiedä onko siyä champixia saatavilla kun se on ollut vuosia pois markkinoilta mutta muitakin vaihtoehtoja on.
Se mitä minulle ei kerrottu on se että tämä ei ole ihmelääke. Se pitää nikotiiniteseptorit edelleen aktiivisena mutta estää nikotiinin niihin tarttumasta. Kun lääkkeen käyttö loppuu niin reseptorit vapautuvat ja iskee riippuvuusoireet… ei ole mikään ratkaisu tähän ongelmaan. Suoraselkäinen lopetus on nikotiinin paras ja varmin keino
Kiitos kuulumisistasi
Itse lopetin nikotiinin noin 10 vuotta sitten. Puolitoista purkkia meni Odense-nuuskaa päivässä, eli nikotiiniannos oli mojova. Menin pitkään siihen lankaan, että yritin lopettaa nikotiinin käyttämällä nikotiinia. Aika erikoinen ajatus olisi tilkitä viinanhimoa etanolipurkalla…
Noiden lääkkeiden tehosta en tiedä, mutta ainakin itselle nikotiinin täyslopettaminen kerralla sujui paljon helpommin kuin alkoholin. Jälkimmäisestä tosin on vielä aika paljon vähemmän aikaa, mutta sitä suosittelen.
Onnea sinullekin 100 päivästä ja kiitos sen ajan kanssakulkemisesta täällä. Juuri tässä joku päivä luin oman ketjuni ihan alkupäätä ja melko pitkä matka on tultu aika lyhyessä ajassa.
Tässähän onkin jo muutama kuukausi kulunut, kun olen edellisen kerran tänne kirjoittanut. Luen kyllä palstaa edelleen, mutta se ei ole sellainen päivittäinen rutiini enää. Tänään oli kuitenkin rauhallinen hetki lukea ihmisten kuulumisia. Satatuhatta askelta! Hapanjuuri! Mukava lukea hieman tästä ankeasta aiheesta poikkeavia tarinoita.
Luin minä toki muitakin ketjuja. Lopettaminen, siirtyminen juomisesta juomattomuuteen, on mietityttänyt minuakin jostain syystä. Luin muutamaa ketjua ja omat muistoni tulivat erittäin vahvoina mieleen. Halua lopettaa on niin perkeleesti, mutta silti jalat vie viinakauppaan. Mitä tarvitaan siihen steppiin? Eniten kallistun siihen, että tarvitaan pohjakosketus. Mutta näissä omissa pohdinnoissani olen miettinyt, että pohjakosketus on jokaisella erilainen ja lähtee enemmän omasta identiteetistä, kuin konkreettisesta tapahtumasta. Määrittelin “Selvä Suunta”- ryhmässä, että terveys on yksi tärkeimmistä motivaattoreistani. No, ei riittänyt pohjakosketukseksi sairaalareissu, kolmen vuoden ripuli, verta ulosteessa, käsien tärinä, murtuneet luut. Okei, nuo “pohjakosketukset” ovat saattaneet olla ajatusten taustalla ja auttaneet katkaisemaan putkea, mutta eivät ole sitten estäneet ajamasta uudelleen sinne Alkoon, kun olo on taas parempi. Omalla kohdallani koen, että vasta kun tajusin minäkuvani olevan totaalisesti murenemassa, löysin voimia yrittää aidosti irti alkoholista. Peilistä katsoi todellakin jotain, jota en tunnistanut, en halunnut olla, ja se peili oli vielä erittäin hataralla jalustalla. Nyt olen tietoisesti rakentanut omaa itseäni kohti sitä mitä haluan olla. Tästä taitaa tulla jo nyt aika pitkä viesti, joten ei mennä yksityiskohtiin. Kolmella sanalla kuitenkin: Hväkuntoinen, Hyväntuulinen, Hyvätuloinen. en malttanut olla kirjoittamatta tota vikaa 
Se nyt vaan sopi siihen… Oikeasti se on joku sana, joka kuvaa sitä, että uskon kehittyväni vielä harrastuksissani, ihmissuhteissani sekä joo myös urallani.
En ole enää tosiaan niin aktiivinen lukija tällä palstalla ja en ole käynyt hetkeen päihdehoitajalla. Minulla on onneksi kuitenkin hyvä ystävä, joka hieman edellä samalla retkellä. Hänen kanssa tulee juteltua ja apua saa aina kun siltä tuntuu. Tuo avun saanti alussa on kyllä ehdoton askel eteenpäin. Harvassa on ne jotka sitä eivät tarvitse. Tämä palsta on ehdoton, enkä aio täältä kyllä poistua. Päihdelääkäriä tai hoitajaa en juuri nyt koe tarvitsevani. Mutta olen valmis kyllä heitäkin tapaamaan, jos vaan yhtään koen sille tarvetta. Tänään sain itkuisen puhelun, kun sukulaisrouva oli päättänyt päivänsä oman käden kautta. Ei nyt oltu mitenkään erityisen läheisiä, mutta ymmärsin puhelusta, että apua olisi tarvittu, tarjottu, mutta ei osattu/haluttu ottaa vastaan. Surullinen homma. Osui vielä äitini syntymäpäivälle. Joskus se elämä vaan on aika kiero. Äitini siis tappoi kanssa itsensä. En tätä tuon puhelun jälkeen niin miettinyt, mutta kieltämättä tässä tätä kirjoittaessani fiilis vähän muuttui. Onneksi tämäkin tunne kohdataan selvinpäin ja vielä tärkeämpää se ei herätä minkäänlaisia juomishaluja.
Eipä tässä muuta sen kummoisempaa. Reissuja on jonkin verran ollut, mutta eipä tätä meikäläisen raittiutta kukaan enää ihmettele. Nopeasti ne ihmiset tottuu. Mitä tässä on, kohta puoli vuotta vasta takana. Saman huomion kyllä olen tehnyt kuin moni muukin täällä on kirjoitellut. Huolestuttavan suuria määriä moni vetää, eikä näy missään. Oltiin meissuilla ja koin pienen häivähdyksen siitä, että olis kiva käydä vetää “yx bisse”. Se meni nopeasti ohi, kun mietin eilistä päivää ja kollegoitani. Messuja kierrellessä olut jos toinenkin. Seiskalta odottivat minua jo baarissa. Ottivat kaksi annosta minun aikanani. Illallisella neljä lasia punaviiniä ja avec kahvin kanssa. Lähtiessäni hotellille kertoivat vielä käyvänsä yhdet juomassa. Samaan tahtiin olisin minäkin varmasti juonut. Ei tehnyt enää mieli hakea yhtä olutta.
En viimeksi vielä viitsinyt mainita, kun oli prosessi kesken. Tänään kuitenkin jo uskallan väittää, että nikotiinista on kamppailtu eroon. Hain kuukausi sitten varenikliini-reseptin ja edellisen kerran olin nikotiinipussi huulessa kymmenen päivää sitten. Lääkekin on jo loppunut viikko sitten. Ei ihan mennyt oppikirjojen mukaan tämä lääkeavusteinen nikotiinista vieroitus, mutta lopputulos tärkeintä.
Lääkehän on ensinnäkin kortilla. Aloituspakkauksesta minulla on edelleen “häly” odottamassa apteekissa. Viime viikolla pitäisi olla saapunut maahantuojalle. Jatkopakkausta sen sijaan löytyy hyvin ja pienen konsultaation kanssa työterveyslääkärillä ei ollut mitään ongelmia kirjoittaa reseptiä jatkopakkauksesta. Ekan viikon saa vain puolitella lääkkeitä. Lopettamisessa on kuitenkin kysymys myös henkisestä tahdosta ja sekoittaahan tuo nyt vähän rytmiä, kun annostusta pitää itse miettiä sekä kuuri loppuu liian aikaisin.
Lähtökohtana minulla on noin kolmenkymmen vuoden kokemus tupakasta, nuuskasta, purkasta ja viimeisimpänä nikotiinipusseista. Kaksi kertaa olen onnistunut irtautumaan nikotiinista useammaksi kuukaudeksi. Olin siinä uskossa, että minulle on aivan sama mistä sen nikotiinin saan, prosessi kuitenkin opetti ehkä jotain uutta.
Alkuhan on helppo. Pussi huuleen ja olet kuten ennenkin. Aloin voimaan ehkä hieman pahoin muutama päivä lääkkeen käytön jälkeen ja pussien käytön vähentäminen helpottui. Luin kuitenkin kesken kaiken, että on hyvä sopia lopettamispäivä heti alussa. Minulla oli reissu tiedossa reippaan viikon sisällä ja päätin siellä lopettaa. Pussien käyttö oli jo todella vähäistä ja motivaatio tapissa. Ensimmäisen reissupäivänä lähdin matkaan vain muutama pussi taskussani. Ne loppuivat iltapäivällä, enkä kokenut oloa mitenkään ahdistuneeksi. Illalla kävin kuitenkin hakemassa kioskista mehua huoneeseen ja siellähän se Velo-purkki kimalteli hyllyllä. Sorruin.
Kotiin palatessani harmittelin tilannetta. Oloni ei todellakaan huutanut nikotiinia ja käyttöni oli vähentynyt. Miksi ihmeessä en jaksanut taistella, vaikka taistelu olisi ollut ihan mitätön? Päätin hankkia nikotiinittomia pusseja. Netistä etsin ja ostin kolme purkkia. Samaa fresh/ice/coolmint makuelämystä, jota nikotiinilliset versiotkin. Yllätyksekseni nehän toimi! Lääke siis teki oman tehtävänsä nikotiinihimon päihittämiseksi ja tuo placebo-pussi kamppasi henkistä addiktiota. Katos vaan. En todellakaan olisi uskonut, että olen niin addiktoitunut tuolle tavalle! Aina olen uhonnut, että ihan sama, rööki, nuuska, kunhan on nikotiinia. Olinkin myös erittäin altistunut myös tavalle. Heti heräämisen jälkeen. Välittömästi ruokailun jälkeen. Siirtymisriitti kaikkeen pieneen muutokseen. Autosta ulos. Autoon sisälle. Ennen tennistä. Tenniksen jälkeen. Saunaan. Saunan jälkeen. Ehkä mulla nyt oli joku aavistus tuosta tapariippuvuudesta. Hankinhan ne nikotiinittomat pussitkin.
Jäin pohtimaan nikotiini ja alkoholiriippuvuutta keskenään. Paljon on yhtymäkohtia, mutta hirvesti myös eroavaisuuksia.
Päivä ilman nikotiinia tai päivä ilman alkoholia. Kävin lukemassa omia kirjoituksia alkoholittomuuden ihan ensimmäisiltä päiviltä. Aikamoista taistelua kyllä ollut. Meinasin kirjoittaa, että helpompaa kuin nikotiinin kanssa, mutta en ole lukemisen jälkeen varma enää. Erilaista kyllä totta kai. Putken katkaisemisen jälkeen on tietysti aivan hirvittävä olo. Alkoholi toisi hetken helpotuksen. Himo kuitenkin keskittyi iltaan. Miten olla ajamatta Alkon kautta? Voiko sitä mennä nukkumaan ilman alkoholia. Nikotiinin kanssa tilanne on melkein koko ajan päällä. Jos pinnistelet sen kaksi minuuttia niin vartin päästä on uusi kaksi minuuttinen edessä. Yhteistä muuten se, että molemmissa ainakin minä hikoilin ihan hirvittävästi yöllä.
Yksi iso ero on juuri nyt käynnissä. Vaikka vieroitusoireita on vielä hieman nikotiinista jäljellä, niin olen varma, etten enää sorru nikotiiniin. Puhun siis nyt ajasta viikko tai kaksi lopettamisen jälkeen. Nikotiinin pahimmat riippuvuusoireet ovat jo takanapäin. Kyllä tästä nyt selviää. Kymmenen päivää jo takana. Lääke ei ole auttanut yli viikkoon, enkä tarvi edes niitä nikotiinittomia pusseja. Alkoholin kanssa tämä on taas erittäin vaarallista aikaa. Olo on pitkästä aikaa hyvä. Fiilis rupeaa nousemaan ja perjantait ilman alkoa tuntuvat käsittämättömiltä. Alkoholin kanssa pitää keksiä jotain ihan muuta tekemistä. Pitää löytää se motivaatio muuttaa elämäänsä. Täyttää se asioilla, jotka tuovat iloa ja tekemisen meininkiä. Nikotiinin kanssa tämä osa puuttuu lähes täysin. On joo se tapa, mutta en vertaisi ainakaan nuuskapussin huuleen laittamisen tapaa siihen että on koko viikonlopun pienessä sievässä.
Nikotiiniton vs. alkoholiton tulevaisuus. Molemmista haaveilen ja koen ne saavutettavina ihanteina. Tuleeko minulle ristiriitaisia tai haikeita ajatuksia, kun mietin, etten koskaan enää voi vetää röökiä tai laittaa nuuskaa huuleen? No ei todellakaan tule. Tiedän myös sata varmasti, että nikotiinireseptorit ovat siellä erittäin valmiina vielä kymmenenkin vuoden päästä. Nikotiini antaa monella tapaa hirvittävän vähän. Tupakkaringit tuli nyt ainoana esimerkkinä mieleen. Ymmärrän, että niitä voi kaivata. Mukavaa me henkeä. Pieni tauko töistä muiden seurassa. Mutta nuuska? Jos nyt laittaisin nuuskan huuleen, varmaan se vähän “pörisisi”, mutta eihän normikäyttäjä siitä muuta saa kuin vieroitusoireeseensa lääkettä. Valitettavasi huomaan vielä kuitenkin haaveilevani alkosta. Sitten joskus, edes sitten eläkkeellä, siellä pienessä italialaisessa kylässä, ruuan kanssa, vain lasillinen… Valitetattavasti päässäni aina silloin tällöin pyörii alkoholi. Haaveilen siitä. Ei sillä ole väliä miksi sitä haluan juoda tai tulenko koskaan juomaan. Haaveilen silti. Se on iso ero.
Niin tosiaan se nikotiinin lopetus. Loppu meni miten meni. Lääkkeet oli loppumassa parin päivän sisään. Nikotiinittomat pussit oli loppu. Sukkalaatikosta löytyi joku purkin loppu. Mitä tässä nyt pitäisi tehdä. Heitänkö suoraan roskiin? Teen excelin, jossa lasken tunnit miten pussit ajoitan siten, että lääkkeen vaikutus on optimaalinen ja se lopullinen lopetus helpoin? No en sentään taulukkolaskentaa tarvinnut. Käytin pussit loppuun sinä päivänä, kun ne löysin. Puolitin taas verenekliiniä, jotta saisin vähän kuuria jatkettua. Ja siihen se sitten loppui. Hain herkkuja kaupasta. En tosin niitäkään nyt niin tarvinnut. Koin olevani jo niin paljon voiton puolella, että ei jaksa enää aloittaa alusta. Yhden kerran meinasin ajella Alepaan hakemaan pusseja. Mutta onneksi se taistelu oli niin pieni, että meikäläisenkin selkäranka sen kesti.
Wou 
Paljon Onnea! Hieno homma, kohti riippumattomuutta
Toisessa ketjussa jo mainitsinkin, että olin unessa juopottelemassa ja sain tietysti ripitystä aiheesta. Syytöksiä tuli, etten edes Plinkissä enää kirjoita. Vaikka kaikki nyt tapahtui tosiaan unten mailla, päätin tulla tänne päivittämään kuulumisia. Kyllähän sitä unessa ilmestyvää epämääräistä hahmoa pitää totella.
Kuten arvata saattaa, niin nollalinjalla jatketaan. Tarkennan vielä sen verran, että minulle nolla tarkoittaa juomia, joiden alkoholin tilavuusprosentti alkaa nollalla. Hämäävästi kauppojen alkoholiton hyllyillä saattaa piiliä melkein kolme prosenttisia juomia. Sellaisen kerran jo koriini laitoin, mutta huomasin ihan sattumalta, että nyt onkin astetta vahvempaa. Meinasin silti jättää koriin, mutta lopulta päätin jättää kauppaan. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Se hetki onkin ollut lähimpänä sortumista alkoholin suhteen konkretiatasolla.
Pään sisällä sitten onkin kaikkea mielenkiintoista tapahtunut. Luin artikkelia hyvästä ravintolasta ja pienen ohikiitävän hetken olin aivan varma, että voinhan minä joskus vielä oikein hyvän aterian kanssa ottaa sen viinimenun kylkeen. Käyn katsokaas niin harvoin todella hyvissä ravintoloissa (Michelin *), että tapahtuma olisi jo luonteeltaankin sellainen, että alkoholia ei tulisi välttämättä edes joka vuosi juotua. Vähän sama juttu kuin mahdollinen, mutta epätodennäköinen poikien pelireissu lämpimään paikkaan. Ei varmaan tule sellaista reissua enää tehtyä, mutta jos tulee, niin sehän on vain vielä viimeisen kerran reissu, joten yksittäisellä retkellä voi varmasti ottaa? Eikös niin? Tämmösiä ajatuksia sitä päässä liikkuu. Varsinkin tuota ensimmäistä pidän kohtuullisena riskinä. Mihin raja vedetään? Siihen Michelin tähden ravintolaan? Riittääkö, jos on pelkkä maininta kyseisessä aviisissa? Tai entä jos ostankin itse wagyu-lihaa kotiin? Kyllähän se tarpeeksi hieno tilaisuus nopeasti tulisi eteen, johon voisi perustella viinit taas kylkeen, vaikka tähdet puuttuisikin. Helppo metodi huijata itseään.
Tuo hauska poikien retki ja laajempana käsitteenä mikä vaan kokoontuminen yhteen, jossa suurin osa juo railakkaasti onkin sitten vaikeampi tapaus. Ei siksi, että houkutus juomaan olisi suurempi, vaan siksi, että mitä vittua mä niissä teen, jos en juo? Hyvässä ravintolassa saan jo todistetusti paljon iloa siitä ruuasta. Olen muutamassa illan istujaisessa käynyt. Niin kauan, kun on jotain muutakin ohjelmaa kuin pelkkä juopottelu, niin on ihan kivaa. Se voi olla yhteistä ruuanlaittoa ja sitten syömistä tai vaikka jotain pelailua. Viihdyn hyvin. Kun ohjelma loppuu ja agendalla on käytännössä pelkkä juopottelu, olen aika nopeasti valmis kotiin. En jaksa yhtään kuunnella alkavaa jankkausta tai sitä, kun alkaa se yleinen säätö, jossa joku haluaa saunaan ja pelkkä tulitikkujen etsiminen kestää puoli tuntia. Mutta nyt päästäänkin siihen tärkeimpään kysymykseen. Olenko asioille erityisen herkkä siksi että ihmisten käytös muuttuu niin paljon alkoholin vaikutuksesta vai siksi että koen jotain itsesääliä tai turhautumista, kun en voi itse olla mukana nousuhumalassa?
Ja jooo-joo, tottakai tiedostan, että on kiva olla seuraavana päivänä ilman kankkusta rahat ja maine säilytettyinä. Mutta miksi mua jo vähän vituttaa Juhannus? Ei voi olla siitä kiinni, että joku olisi juuri nyt lässyttämässä jotain tyhmää minulle? Noh, ollakseni rehellinen, niin Juhannukseen liittyy vähän muutakin. Raittius on tuonut paljon, mutta ei se tietenkään ole kaikkia ongelmia ratkaissut. En tiedä onko tässä nyt menossa vähän sellainen suvantovaihe? Parisuhteeni on edelleen huono. Jos olisi taikanappi, jolla päästä puolivuotta elämässä eteenpäin hetkessä, kävelisin tästä vaimon luokse ja sanoisin, että molemmat haluaa erota. Erotaan. Sitten painaisin sitä nappia ja kaikki asunto ja muut käytännön asiat seuraavan puolen vuoden aikana tapahtuisivat hetkessä. Eikä sekään tietysti kaikkia ongelmia poistaisi, mutta ainakin olisi yksi iso asia pois päiväjärjestyksestä. Edessä se joka tapauksessa on.
Sama juttu vähän töissä. Lähtisin heti, jos olisi helppo ratkaisu edessä. Ongelma on se, että mulla on helvetin kova palkka ja kyllä mä tätä hommaa pystyn tekemään. En mä vastaavaa työtä ihan helposti löydä. Tämä työ vaan ei innosta yhtään. Mä roikun mukana, teen hommani, odotan muutosta. Tässäkin muutosta on tiedossa. Isot pojat antaa kyllä merkkejä siitä, mutta kysessä on jo sen tason isot pojat, että alaspäin tietoa ei todellakaan tipu. Kärvistellään sitten tässäkin.
Ei ollut tarkoitus kirjoittaa parisuhteesta tai töistä, mutta huomaan niiden vaikuttavan hyvin vahvasti mielialaani. Vaikka kumpaankaan ongelmaan en suoraan tässä aio nyt alkaa viinaa kittamaan, niin on varmasti hyvä tiedostaa niiden retkahtamisen riskiä kohottava vaikutus. Fiilis ei ole katossa ja se näkyy myös harrastuksissa. Olen selkeästi mennyt eteenpäin fyysisessä kunnossa. Se on helppo todeta, ihan vaan tuloksista. Nostan suurempia painoja, uin ja juoksen kovempaa. Pelaan paremmin. Silti tämä alakulo vaikuttaa myös näihin harrastuksiin, joissa siis kiistattomasti on mitattavia tuloksia. Peilissä näkyy terveempi ihminen, mutta ei kuitenkaan ihan niin urheilullinen kuin toivoisin. Juoksuaika on parantunut huimasti, mutta vielä on matkaa sinne nuoruuden aikoihin. Eikä se pelikään nyt ihan uomissaan ole, jos totta puhutaan. Tuntuu, että unohdan olleeni vasta 217 päivää (tarkastin ekaa kertaa tarkan päivän) raittiina. Join paaaljon pidempään ja erittäin runsaastikin pidemmän ajan. Paljon hyvää on tapahtunut sen jälkeen. Pitäisi varmaan kirjoitaa ne positiiviset asiat ihan ylös. Tuppaavat unohtumaan, kun heikommin kulkevat asiat pukkaa päälle. Eikä mulla edes töissä mene huonosti, mulla on vaan tylsää ja kunnianhimoni kokee tällaisen hetken turhaksi.
Tulispa lämmin. Kesä voisi hyvin olla se nappi, joka siivittää aikaa joutuisasti eteenpäin.
