Uusia alkuja

Me Lopettajat
41

Nonii, kävinpä ryhmässä toista kertaa. Ei tullut nyt samalla tavalla hyvä olo kuin ekalla kerralla. Kaikki muut paitsi yksi mun lisäkseni olivat eri ihmisiä kuin viikko sitten, ja kun en saanut kuulla heidän historiaansa, en itsekään osannut jotenkin niin hyvin puhua. Eka puhuja katsoi myös heti alkuun asiakseen kertoa, että oli nähnyt sen-ja-sen AA-toverin juomassa, “kaljapullo kädessä! Voi sentään, sillä kun oli jo niin pitkä raittius takana! Täytyy vaan toivoa, ettei ite enää ikinä joudu juomaan…”. En voinut välttyä tunteelta, että kyseessä oli enemmän ilo omasta onnistumisesta kuin huoli toverista. Ja kun itse lasken raittiuttani vielä päivissä, tuntui, että kuuluin tuon “harhautuneen” toverin kanssa samaan, vähän alempaan kastiin. :confused: Luettiin toinen askel, ja satuin olemaan paikalla ainoa, jonka suurempi voima on Jumala. Sekin teki vähän ulkopuolisen olon tällä kertaa - toinen toisensa jälkeen kun vakuutteli, että ei se [Jumala/uskonto] ole vaan mun juttu. Niinpä jäi pyytämättä se tukihenkilö - enkä oikein tässä porukassa löytänyt sellaista, johon haluaisinkaan olla tiukan paikan tullen yhteydessä. Jo se hankaloitti lähestymistä, kun en tiennyt heidän juomahistoriaansa enkä raittiutensa kestoa. Se ensimmäisellä kerralla numeronsa antanut nainenkaan ei ollut nyt paikalla, harmi kyllä.

Mutta ihmisiähän me vaan kaikki ollaan, keskenään erilaisia: kukin toimii parhaan ymmärryksensä mukaan ja ajattelee asioista omalla tavallaan. Aion kyllä mennä uudestaan, vaikka keskustelua huomasin nyt jääväni kaipaamaan. Kun jokainen käyttää yhden puheenvuoron, tuntuu, ettei voi kommentoida itsensä jälkeen puhuvia. Vai miten pitäisi toimia, kun tulee asioita toisten puheenvuoroista mieleen, kuka osaa neuvoa? Ja toivottavasti syksyn mittaan ryhmän kokoonpano vähän vakiintuu, niin että sieltä saa oikeasti tuttuja.

42

Hitsi vie saaks aa-sta sponsoreitaki? sitte sinne. mitä ne sponsaa?

43

Turha vastatakaan näin sekavaan viestiin, mutta: sponsori ei tarkoita pelkästään urheilumaailman sponsoa, vaan myös vertaistuessa tai ryhmässä vanhempaa jäsentä, joka tukee ja neuvoo. Vai mikä oli pointtisi? vai oliko sitä?

44

No muistiinpanojen tekeminen kävi mullakin mielessä: en vain ole kenenkään ryhmässä nähnyt tekevän niin, siksi en tiennyt, käykö se päinsä. :slight_smile: Voiko niitä sitten kokouksen lopussa vielä ottaa esiin, vaikka olis oman puheenvuoronsa jo käyttänyt? Minä nyt tyhmänä kyselen, kun en näistä kokouskäytännöistä oikein vielä ole saanut kunnon kuvaa. Ja kun tietäis, miten on tapana toimia, saisi itsekin vielä enemmän irti.

Tämä onkin jäänyt mulle vielä epäselväksi: miten niitä askelia ihan käytännössä tehdään? Siis jos myönnän sen todeksi, mitä ensimmäinen askel sanoo, onko se silloin “tehty”, vai kannattaisiko sitä työstää jotenkin perusteellisemmin? Pohtia, kirjoittaa, keskustella? Itsestä tuntuu, että ei se työskentely voi mennä kuitenkaan kovin pikaisesti - jää silloin helposti pintapuoliseksi. :question:

En hättäile, lupaan sen, Vaeltaja! :smiley: Alussa vasta olen, enkä ihmeitä odotakaan. Kunhan jonkunlaisella säällisellä aikataululla saisi toipua. :slight_smile:

Ja sen haluan vielä selventää, että ei ryhmä kuitenkaan pettymys ollut, kovin erilainen kokemuksena vain kuin ensimmäisellä kerralla. Kun tossa äsken pyörälenkillä rauhassa kokoukseen liittyviä juttuja pohdin, löysin kuin löysinkin tästäkin kerrasta itselleni rakennusaineita. Kesti vain vähän kypsytellä! :smiley:

Niin ja sponsor = kummi myös esim. kansainvälisessä kummilapsitoiminnassa. Käypänen käännös myös tässä, minusta.

45

Kiitos, Vaeltaja, tämä selkeytti. Pitänee jutella ryhmäläisten kanssa ja hankkia Iso Kirja. :slight_smile:

Tänä aamuna oli hyvä mieli herätä, kun hetkeksi huomasin tavoittaneeni sen olotilan, jossa ei tee mieli juoda, eikä alkoholi (juodako vai eikö juoda) ole ajatusten keskipisteessä (tunnin mittainen raittius! :laughing: ). Mutta jostain syystä huomaan, että tämän alkoholismin ylenmääräinen pyörittely tuntuu jollain kierolla tavalla tässä vaiheessa myös ruokkivan juomahalun heräämistä. Kun alan miettiä alkoholismini hoitoa, alan samalla vähitellen miettiä myös juomista. Ja sitten huomaan, että kun juomahalu alkaa nousta, haluan tulla tänne plinkkiin - lukemaan omia kirjoituksiani niistä kerroista, kun olen päätynyt juomaan! Eli tavallaan ensin tunnun “juovan uudelleen” niitä edellisiä kertoja - ja sitten juon uudelleen oikeasti. Onko kukaan muu näin outo? :blush:

46

Minustakin tuntui juomattomuuskausien alussa, että AA-kokouksissa käyminen ja varsinkin 1. askeleen käsittely vain lisäsivät juomahimoa - ylipäänsä koko alkoholin ajatteminen ja siitä puhuminen tekivät pahaa.

Tällä kertaa, kun juomattomuutta oli kestänyt kymmenisen kuukautta (pisin kauteni) ilman AA:ta, alkoi kuitenkin tuntua sisäisesti tyhjältä ja negatiivisiin tunteisiin juuttuneelta ja aloin taas käydä AA-kokouksissa.

Nyt AA on jo antanut minulle paljon kolmessa kuukaudessa: olen löytänyt kotiryhmän, jossa tuntuu turvalliselta olla ja kertoa omista ajatuksistaan. Muiden jäsenten puheenvuoroista saan aina jotain pohdittavaa, joka vie eteenpäin. Kummia en ole ainakaan vielä löytänyt, mutta olen jokatapauksessa tyytyväinen tämän kesän kokemuksiini ja aion jatkaa AA:ssa.

47

Ymmärsinkö oikein, että sinulle oli parempi ensin lopettaa juominen ja sitten vasta jonkun ajan (10 kk) päästä mennä AA:han?

Mietin myös, että “saisinko” edes oikeastaan käydä siellä?! Jostain kirjasesta nimittäin luin, ettei voi olla AA:n jäsen, kun juo, mutta on heti tervetullut, kun ei enää juo. Tarkoittaakohan se ryyppyputkia vai ryyppykertoja - vai sitä, että on kokonaan juomisen lopettanut? Eli siis jos juon viiden päivän välein, juonko edelleen tämän ohjeen tarkoittamassa mielessä, enkä saisi käydä? Vai saanko käydä (ja kertoa, että join viimeksi kolme päivää sitten…) ja toiveikkaasti ajatella, että toivottavasti viime juomakerta oli viimeinen?

Mun tämän aamun raittiuteni on jo vaihtunut kuivuuteen, eli nämä jutut pyörii päässä ja pyörittää päätä. Tässä vaiheessa (neljäs päivä juomatta) alkoi myös viime ja edellisviikoilla vaikeat ajat. Toisella kerralla kestin kuusi, toisella viisi päivää. Hermot menee. :frowning:

48

Vaeltajalle kysymys: Milloin Isonkirja ensimmäisen askeleen sanamuoto on muuttunut? Minun kirjassa Viidennnen luvun alussa on 1.askeleen lyhyt muoto: myönsimme voimattomuuden alkoholin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään. Eipä liene raittuden kannalta merkitystä kumpaa käyttää, mutta onko toisiaan uusissa painoksissa kirjan teksti muuttunut?

49

Vaeltaja taitaa nyt vaellella muissa maisemissa, kun ei näy täällä. No, ootellaan. Minuakin kiinnostaa vastaus tuohon Trabuccon kysymykseen.

Nyt olenkin oivaltanut, että tämä on (ainakin mun kohdallani) just sitä mystistä kuivajuomista, mitä käsitettä olen tässä matkan varrella ihmetellyt. Ensin juon uudelleen niitä tarinoitteni viinoja, sitten tulen levottomaksi, rehvakkaammaksi (ihan totta! :slight_smile: ) ja ajatukset alkaa takuta ja sitten pitää saada lisää juotavaa (niinkuin juodessa yleensä pitää) - joten lopulta siirryn juomaan oikeasti olemassa olevaa viinaa. Eli nyt minun pitää näköjään lopettaa myös kuivajuopottelu. :open_mouth:

Muutenkin mulle oikeastaan eilen valkeni, että muu ei auta, kuin tehdä ihan oikeasti lopettamispäätös (tarkkasilmäinen lukija on ehkä huomannutkin, että se on puuttunut!). Olen pyörinyt kuviossa, jossa yritän lopetella ja repsahtelen. Se on hyvin kuluttavaa hommaa. Niinpä nyt ajattelin, että lopetan kokonaan. :smiley: :open_mouth: Hommassa on ollut sellainen hidaste, josta Musseloisen kanssa juttelinkin toisessa ketjussa (ja mikä oli kanssa hyvä oivaltaa): olen jollain kummalla tasolla ajatellut, että jotta olisin “oikea, vakavasti otettava alkoholisti”, minun pitää vähän repsahdella. Sillä ikään kuin olen oikeuttanut asiastani puhumisen, avun hakemisen jne. Olen halunnut ikään kuin tehdä tämän sairastamiseni “oikein”! En tiedä, tavoitatteko ajatukseni, mutta jollain kierolla tavalla tämä on toiminut. Mutta sairauteni kannalta tämä on hylättävä ajattelutapa: minun on uskottava jo (tämän kesän kokemusteni perusteellakin jo, puhumattakaan siitä 10 vuoden takaisesta touhusta), että olen ihan oikea alkoholisti, elämäni loppuun asti, vaikka onnistuisin välttämään repsahduksia. Minun ei tarvitse todistella sitä kenellekään, ei edes itselleni, rupeamalla hallitsemattomasti juomaan. Puhuin tästä ajatuskuviosta tänään a-klinikallakin. (Totta kai viinanhimo on ollut aivan todellista silti, en minä niitä repsahduksia ole keksimällä keksinyt.)

Tavallaan on kyllä vähän masentava ajatus palata siihen kymmenen vuotta kestäneeseen “kilttiin” elämään (jos se paluu nyt onnistuu, edes). Jostain syystä se ei näyttäydy kovin houkuttelevana. Jollain kummalla tavalla juomiseen liittää vapauden ajatuksen (tai se on keino päästä pakoon jotain), vaikka addiktiivinen käyttäytyminen, pakonomainen juominen ja juomismahdollisuuksien suunnittelu on kaikkea muuta kuin vapaata. Mutta kai minun pitää, jos ei muuten, niin ainakin lapseni parasta ajatellen yrittää elää ilman viinaa, koska alkoholi yksiselitteisesti pahentaa sairauttani jokaisella juomiskerralla. Lasinen lapsuus -palstan lukeminen täällä Plinkissä teki muuten minulle (ja ehkä muillekin meille juoville vanhemmille?) hyvää: minä löysin sieltä jo pikavilkaisulla sellaisia tarinoita vanhempien juomisesta lapsen näkökulmasta, että en toivoisi sellaisia kokemuksia omalle lapselleni minusta koskaan, jos voin itse asiaan vaikuttaa. :frowning:

Mutta nyt on sen aika, että alan ajatella, että olen repsahtelevan alkoholistin sijaan lopettanut alkoholisti. Alan hoitaa sairauttani olemalla juomatta. Olen kuitenkin realisti ja tiedän, että takapakkia voi tulla, vaikka jo tänään (no, toivottavasti ei). Joten jatkan myös a-klinikkakäyntejäni ainakin jonkun aikaa ja aion käydä edelleen AA:ssa. Jos kaikki menee hyvin, käyn ehkä aika harvoin täällä plinkissä. Ne tänne itselleni jemmaamat kuivahuikat eivät nimittäin myöskään sovi mulle! :wink: No, en mä täältä edes halua kokonaan häipyä, täällä on niin kivoja ja mielenkiintoisia ihmisiä. :smiley:

50

Luin eilisiä pohdintojani, tänään vähän väsyneempänä ja vähän heikompana. Päätös on voimassa, mutta kaksi riskitekijää ajatuskuviossani huomaan. Ensinnäkin perimmäinen motivaationi lopettamiselle on lapseni paras. Siitä en pääse mihinkään. Joten kysymys kuuluu, riittääkö se? Saamme nähdä.

Toinen ongelma mielestäni on, että omavoimaisuus alkaa nostaa päätään. Olen tämän sairauden voimaan sen verran saanut tutustua, että olen joutunut myöntämään omien voimieni riittävän vain tiettyyn rajaan asti. Ja nyt kirjoitin, että lopetan juomisen, käyn vielä jonkun aikaa a-klinikalla, jatkan AA:ssa - mutta jätin kirjoittamatta, että nyt pariin viikkoon en kylläkään pääse AA:han (ensi viikonloppuna meillä on yövieraita jne.), luovuin (työntekijän rohkaisemana!) a-klinikan ryhmästä (jota harkitsin) ja seuraavan a-klinikka-ajankin aikataulutin vasta kahden viikon päähän. Koska ajattelin, että alan jo pärjätä ilman! Olenhan tehnyt päätöksen… :confused:

Ei tämä enää tänään näytä niin yksinkertaiselta kuin vielä eilen. (Vai olenko taas vain sortumassa varmistelemaan, että olen edelleen “kunnon” alkoholisti ja varmuuden vuoksi petaan jo seuraavaa repsahdusta?? Auuuh! Onpa sekopäistä pohdintaa! :laughing: )

No, päivä kerrallaan (ja toivottavasti raitis siellainen), eihän tässä muuta voi. (Ja suorastaan tunnen, kuinka yleisö jää jännittyneenä odottamaan, milloin taas seuraavan kerran viestini alkaa: “Hävettää edes kirjoittaa tänne - join taas eilen…” :wink: )

51

Huomenta Tiusku!

Yleisö ei varmasti odota mitään tuommoisia. Tai jos odottaa, niin saatpahan näyttää pitkää nenää. Onkohan semmoisia hymiöitä?

E osaa muuta sanoa, kuin tsemppiä toivotella. Tule käymään Vähentäjissäkin, vaikket retkahtelekaan etkä kohtuukäytä.

t. Musseloinen

52

Jaa sinä kävitkin täällä: kiva! Samaan aikaan, kun minä kävin sinun ketjussa Vähentäjissä! :laughing:

53

No siinäpä se on, kun se lapsen paras tosiaankin on auttanut, melkein kymmenen vuotta. Tai enhän sitä joutunut sitten enää pitkään aikaan edes miettimään, kun juomattomuus oli tullut vuosien mittaan tavaksi. Pienelle lapselle olin ainoa turva: en yksinkertaisesti halunnut riskeerata sitä juomalla. Sisäistin olevani ihminen, joka ei juo (ja siinä on muuten joku psykologinen ero verrattuna siihen, että olisin ollut päätöksen tehnyt, juomisen lopettanut alkoholisti! :confused: Vaikka lopputulos on sama.). Mutta nyt kun lapsi on kasvanut, pelkään, ettei se tosiaan enää riitä perusteeksi samalla tavalla. Lapsi on enemmän poissa kotoa, esim. isänsä luona. Ja tänä kesänä olen tullut valitettavasti testanneeksi, että pystyn juomaan (ainakin toistaiseksi, näillä määrillä) lapselta salaa. Mutta tosiaan - tilanne on muuttunut: siksi juuri mietinkin, onko lapsen paras lopulta riittävä syy. Aiheellinen kysymys siis sinultakin, Vaeltaja. En vain tiedä, miten kiepauttaisin tämän niin, että lopettaisin itseni takia! En haluaisi sentään sitä pohjakokemusta lähteä hakemaan… :open_mouth:

Näistä yövieraista tiedän, että he kauhistuisivat, jos tietäisivät, että jätän itseni hoitamatta heidän tulonsa takia. Hyvä pointti. Taidan sittenkin yrittää mahduttaa sen ryhmän viikonlopulle. Järjellä nimittäin tiedän, että elintärkeää se on. Se alkoholismi vain tässä jyllää, niin kuin totesit, ja meinaa heti aiheuttaa lipsumista hoidosta. Kiitos taas ajatusten pallottelusta, Vaeltaja. Tämä on minulle tosi hyödyllistä!

54

Tämä on mielenkiintoinen juttu. Salailen, koska häpeäisin näyttäytyä lapseni edessä humalassa (samoin kun en koskaan ole ollut vanhempieni edessä humalassa, en edes nuorena). Ja olen ajatellut, ettei juomiseni ole voinut vahingoittaa lastani, jos hän ei näe minua humalassa. MUTTA nyt tajuan, että vaikuttaahan se silti: olen ollut juomisen takia selkeästi välillä poissaoleva, vaikken ole humalassa ollutkaan. Jos omassa päässä pyörii rinki “Tekispä mieli juoda - milloinkohan voisin juoda - joisinko illalla - olisinko juomatta - pitäis olla juomatta” ei kovin intensiivisesti jaksa lapsen juttuihin keskittyä. Kyllä on tämän loppukesänkin aikana tullut juuri tästä syystä useamman kerran tilanne, että omat ajatukset ovat (selvin päin) olleet niin näissä juomakuvioissa, että lapsi on harmistuneena sanonut, että johan minä sulle kerroin, etkö sä kuullut! :blush: Ja näkeehän hän ja vaistoaa sen jännitykseni, kun viinanhimo vaivaa, vaikkei tiedäkään, mistä on kyse.

En minä kokeneempien neuvoista loukkaannu. Neuvo vaan, Vaeltaja. :slight_smile: Raitista päivää lukijoille ja kirjoittelijoille!

55

Luulen, että selitys on yksinkertaisesti se, että mulla on sen kovemman juomisen (ja siihen sisältyvän kieltämisen) ja tän sairauden uudelleen puhkeamisen välillä 10 vuotta käytännössä raitista elämää. Siis suoranaista raittiutta, ei kuivuutta. Mun oli ehkä jotenkin helpompi huomata (ja myöntää), että nyt on lähtenyt siltä ladulta menemään metsään [muokkaus:] ja lujaa! Olen myös ollut muissa yhteyksissä (siis ei itseeni liittyen) aikoinaan tekemisissä alkoholismidiagnoosikriteerien kanssa, eli kun näitä juttuja (viinanhimo lieveilmiöineen) alkoi tänä kesänä tipahdella tielleni, mulla oli jo valmiiksi olemassa sellaiselle ilmiölle nimi: alkoholismi. Siinä oli tietysti nieleminen, että se etiketti piti kiinnittää itseensä (ja piti sitä muutaman kerran testata, että josko olisinkin erehtynyt: en ollut), mutta kun sen oli kerran oivaltanut, ei sitä saanut pyyhittyä tietoisuudesta pois. Ja kai tätä vimmaista itsetutkiskelua ja pohdintaa on edistänyt se vuosien takainen (runsaan juomisen aikaan sijoittunut) terapiakin, josta jo jossain toisaalla mainitsin.

Eli oma sairaus, sairas käyttäytyminen ja voimattomuus alkoholin edessä on nyt ollut minulle helppo nähdä ja myöntää. Varsinkin, kun täällä plinkissä kokeneemmat ovat auttaneet kiinnittämään huomiota niihin oleellisiin asioihin! Mutta silti sairautta vastaan taisteleminen ei ole helppoa. Tänään on seitsemän tipatonta päivää takana, eikä se todellakaan johdu siitä, etteikö olis tehnyt mieli. Myönnettävä on, että tänäänkin janottaa. :frowning: Onneksi olen lopettanut! :wink: :open_mouth: :laughing:

56

Moi taas, Vaeltaja ja muut! Viikonloppu meni yllättävän mukavasti, päivä kerrallaan! :slight_smile: Ei juurikaan juomahalu poltellut. Kerkesin hyvin myös ryhmään ennen niiden vieraittemme tuloa ja se oli taas tosi hyvä käynti. Nyt sain enemmänkin puhelinnumeroita, mikä ilahdutti kovasti. Yksi toveri jopa lupasi, että voin soittaa mihin kellonaikaan vain, vaikka yöllä, kunhan soitan selvinpäin! :smiley: Ja kun tuli kirjallisuudesta puhe, toinen ihana ihminen osti minulle lahjaksi Eläminen raittiina -kirjan! Alkoi tuntua, että alan kuulua porukkaan - ja kuulun siihen mielelläni. :slight_smile: Vaikka ryhmässämme edelleen vaihtuu väki yllättävän vilkkaasti, tunnen halua kuulua AA:laisiin - ja siihen kuuluminenhan onnistuu, vaikka ryhmässä ei olisikaan paikalla aina sama sakki. “Meitä” ne ovat aina kuitenkin. Askeltyökin kiinnostaa - enköhän siihenkin ole ryhtymässä piakkoin.

Hyvää ja raitista alkavaa päivää! :smiley:

57

Mukavaa luettavaa tiusku, kun sulla nyt näyttää menevän ihan ok. On sulla ainakin yritystä ja ilman sitä ei ainakaan onnistu. Meikäläinenkin yrittää hiihtää kohti raittiutta, mutta näin kesällä luisto on vähän heikko :slight_smile:

58

Joo, sen saa varmaan itse kukin tässä hommassa huomata, että kelit tuppaa vaihtelemaan… Hyviä hiihtokelejä sulle kuitenkin taas tästä eteenpäin, Prossa! :slight_smile:

59

Ei kun kiitos sinulle ja muille täällä kirjoittaville! Ilman plinkkiä - siis teitä - olisin todennäköisesti edelleen lähtöruudussa. Ilman ajatustenvaihtoa kanssanne ajatukseni kiertäisivät hyvin pientä kehää. Ilman rohkaisuanne en olisi uskaltanut lähteä hakemaan apua. Toivon, että vielä joskus voin rohkaista jotakuta toista samalla tavalla.

Ja Prossan kanssa kun tuossa hiihtokeleistä juteltiin: kyllä vähän itselläni takaraivossa kuitenkin on pelko, että kun nyt näin hyvin luistaa, voi vielä suksi tökätä pahasti ja olen rähmälläni ennen kuin huomaankaan. Mutta sitten on vaan noustava uudelleen, jos niin käy. Ei nimittäin ole muuta vaihtoehtoa.

Jostain syystä koen, että kaksi ajatusta kirkastuu koko ajan, ja ne auttavat pysymään juomatta.

  1. Olen alkoholisti. Olen oikea alkoholisti, vaikka en repsahtelisikaan. Olen alkoholisti elämän loppuun asti.
  2. Voin elää terveenä ainoastaan olemalla juomatta. Jos juon, alkoholismini pahenee koko ajan. Pidän tappavan, etenevän sairauteni kurissa olemalla juomatta.
60

Ja silti asiat aina välillä lakkaavat näyttämästä selkeiltä. Tai ei vaan jaksa. Tässä on nyt jo pari päivää vaivannut tympääntynyt olo, väsyttää tästä asiasta kouhkaaminen. Haluais vaan olla rauhassa, ihan tavallinen ihminen eikä leimalla varustettu. “Hiljaa hyvää tulee” on tainnut mulla unohtua. Alkaa taisteluväsymys iskeä. Ja tietysti ovela alkoholismi alkaa siihen saumaan ujuttaa ajatusta, että samapa tuo, voithan vaikka vähän juodakin. Vain vähän, eiks vaan? Tiedän, etten voi (koska olen alkoholisti), enkä juo tänään (koska juomalla pahennan sairauttani). Kaksi viikkoa juomatta tuli eilen täyteen. Mutta tää touhu väsyttää. Enkä ole soittanut kenellekään, jolta sain puhelinnumeron. Siinäkin on kynnys, taas. Varmaan pitäis kuitenkin.

Kiva kun jaksat puhella kanssani. Mukavaa päivää sulle.