Nyt on “ukkiskerho” päässyt Ylen uutisartikkeliin, ja toimittaja on jopa vieraillut AA-ryhmässä. Korkeampaa voimaa tai “minkä tahansa tekemistä” jutussa ei kuitenkaan mainita. Huolena sen sijaan on:
"AA-ryhmät harmaantuvat ja vanhemmat alkoholistit kantavat nuorista syvää huolta: “Liian moni nuori jättää tulematta uudestaan, kun ryhmästä ei löydy omanikäistä seuraa”
Kuuntelin kans tuon.
Ehkäpä nyt sitten taas saavat jonkinlaisen väkiryntäyksen aikaan, kun haastateltava AA-lainen miellyttävälä ja selkeällä äänellä todisti, miten asiat ovat. Ja niinhän ne hänen mukaansa olivat että ihminen voi kylläkin lopettaa juomisen ilman AA-ta, vaikka ihan itsekseen, mutta ei sillä tavalla oikeasti raittiiksi tule.
^ Tuliko se radiostakin? Luulin kyseessä olevan vain kirjoitettu artikkeli, jonka linkitin tuohon.
No, toimittaja oli miellyttävästi ja selkeästi kirjoittanut… 
Juu, just tuota kuuntelin. Ihan hyvin tehty mainospätkä, ei tosiaan mainittu lainkaan että mitään hengellisyyttä olisi tai muutenkaan mitään ohjelmasta, mutta ihan mukavantuntuisia kavereita olivat ne kaksi haastateltua.
Huomenta. Kun raitistuin ja menin ryhmään olin nuorin silloin, hieman myöhemmin tuli yksi joka oli vielä nuorempi. kaikki muut olivat “vanhoja” minun mielestä ja miehiä, meitä naisia ei ollut kuin kolme ja usein oltiin eri aikoina ryhmässä joten eipä paljon naiskokemuksia kuullut. Mutta, olin juoma-aikana tottunut näihin “kööreihin” joissa olin ainoana naisena, ikävä kyllä. Mutta aloin toki pyrkiä aika pian kun sain itseni kuntoon, toisten naisten seuraan ja pidimme ns.kotikokouksia naisten kanssa ja sillälailla saimme tukea erittäin paljon toisiltamme.
Käsitin aika pian sen ettei minua saa haitata se onko porukka vanhaa, miehiä tai mitä, vaan se että haluanko pysyä ryhmässä ja pysyä raittiina, vai oliko minulla joku muu parempi keino pysyä raittiina? Oliko minulla joku muu parempi idea, ihminen, aate tai uskonto jonka avulla pysyä raittiina? Eipä ollut. ja se että käyn ryhmässä itseni takia, ja autan muita kertomalla milläkeinoin vastustan viinahimoa tai muitakin ongelmia mitkä viinan käyttö ja huono elämä olivat tuoneet elämääni.
Olenko valmis mihin tahansa pysyäkseni raittiina tarkoitti minun kohdalla sitä että menin ryhmään, opettelin kaikenlaisia hyviä tapoja vaikkei ne minua miellyttäneetkään. esim.pyysin anteeksi lapsiltani, vanhemmiltani jne. pahoja tekoja ja loukkauksia. Menin psykiatrille, nöyrryin vaikka hävetti julmetusti se että minä menisin psykiatrille, niiden muidenhan se olisi pitänyt mennä eikä minun. Aloin opiskelle, menin töihin, menin kirjastoon vaikka hävetti, menin kauppaan vaikka vapisutti ja hikoilutti. Tein asioita joita ennen välttelin, siis oikeita asioita ja hyviä asioita.
Nykyään on valtavasti kaikenlaisia “hoitoja” vaikka mihin vaivaan, myös alkoholismiin, joten ihmiset hakee mieluummin jotain muuta kuin AA-ryhmään menoa.
Ja Jumala juttuun vielä, kun join en tietenkään uskonut tai ajatellut että jokin Rakkaus tai Hyvä minua auttaisi, ei suinkaan, sehän vain tuomitsi minut, niin kuvittelin. Miksi? En tosiaan tiedä. Mutta AA:ssa aloin tajuta että luuloni ja uskomukseni ovat vääriä. Voin valita toisin. Voin valita rakastavan ja armahtavan Jumalan sen tuomiota puhkuvan tilalle. Ja se että ryhmässä minut hyväksytään sellaisenaan, ja niin teki myös se Korkein johon aloin uskoa.
Tulipa taas hehkutettua ja paatoksella kirjoitettua, mutta on niin ihanaa palata joskus siihen miten raitistuin. Mutta ehkä se on niin että kun on tarpeeksi kärsinyt viinahelvetistä niin sitä tarttuu niihin köysiin mitä tarjolla on. Joillekin se käy joillekin ei.
Nuoret sekakäyttäjät ja narkomaanit ovat onneksi löytäneet 12 askeleen NA-ryhmät omikseen. Googlesta katsoin, että ryhmiä on noin 170, tänäänkin niitä kokoontuu yli 20.
Mikäänhän ei ole pysyvää, paitsi muutos ja päihteet, ja kun alkoholismista voi toipua ilman AA:ta, ihmiset käyttävät niitä.
Tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan.
Päivä kerrallaan
Niinhän se on että “aika aikaa kutakin”.
Niinhän se lukee AA:n alkuaikojen ihmisten kirjoittamana että Jumala käyttää AA:ta niinkauan kuin voi. Se loppuu varmaan siihen kun ihmiset itse sen pilaavat. Ainahan jokin hyvä asia jonka joku perustaa on ensin ok, mutta sitten tulee aika että ihmiset sotkee sen alkuperäisen hyvän tarkoituksen, hyvä asia muuttuukin pahaksi.
Toivon kuitenkin ettei AA menetä voimaansa auttaa ihmisiä pääsemään irti viinasta.
Pystyvätkö ihmiset pilaamaan kaikkivaltiaan Jumalan itselleen luomia työkaluja?
Sellainen olettamus asettaa minusta Jumalan voimat kovin kyseenalaisiksi.
Jos tuo noin on, että Jumala ensin tekee kaikkivaltiudessaan ihmisistä juoppoja ja sitten luo järjestön jonka kautta hän hoitaa juoppoudesta pois niin jotenkin minusta tuntuu että siinä on joku mutka liikaa.
AA:n miehen radiohaastattelussa mainitsema juomisen lopettaminen ilman näitä Jumalallisia ohjelmia (joskaan sillä hänen mukaansa ei voi oikeasti raitistua) tuntuu minusta aikalailla maanläheisemmältä ja vähemmän selityksiä, monitulkintaisia tarinoita, kaikkeen valmiutta ja hurskaita askelia vaativalta. Tämä yksinkertaisempi elämä on muuten ihan mukavaa, ainakin ajoittain, eikä se vaadi mitään osallistumisia hengennostatustilaisuuksiin, ehtii moneen muuhun…
Toisaalta kyllä, osallistuminen järjestötoimintaan voi ihan semmoisenaan virkistää ihmisen ajattelua ja antaa sisältöä elämään. Ja valinnanvaraa on.
Alueelliset radiolähetykset ovat kai nekin säästökuurien kourissa. Kuuntelin nyt sit sen AA-hehkutuksen tänään jo kolmanteen kertaan. Kumma jos ei ala perille menemään.
Ensimmäisenä asianaan tosiaan tämä AA.ta esittelevä selvitti tuota oikeanlaisen raitistumisen tärkeyttä.
Hän korosti sitä, että juomattomuus ja raittius ovat aivan eri asioita. Hänen mukaansa ihminen voi itsekseenkin lopettaa juomisen, mutta itsekseen lopettanut ei elä raitista elämää siten kuin se AA:ssa ymmärretään.
Mitähän meille itsekseen raitistuneille oikein pitäisi tehdä että me ymmärtäisimme elävämme ihan väärin. Kun emme edes raittiita osaa olla kuten AA sen raittiuden (ilmeisesti Jumalalta saamansa ilmoituksen nojalla ) määrää ja määrittelee. Voi meitä.
Kuten kaikessa, myös aa.n suhteen voi olla liian fanaattinen mielestäni. Tuolloin oma tapa
olla ja elää on se ainoa oikea ainakin joissakin asioissa, joillakin kaikissa.
Mitä tuosta pitäisi sitten ajatella? Ehkä heillä on syynsä ja joitakin voin ymmärtää ja joitakin
en voi oikein millään.
Kuvaavatko ääriajattelun omaavat sitten koko aa-ta tänäpäivänä, niin eivät minusta.
Paha sanoa, monika aa.laiseksi itsensä laskeva tuomitsee millään tavalla omin avuin raitistuneet.
Pakko arvata ja oman, aika suppean käsityksen mukaan, harvemmat.
Innokkaimmat pitävät kovinta ääntä myös aa.ssa ja tuolloin voi ehkä todellisuus hieman olla eri
kuin vaikutelma.
Toisaalta jonkinlainen yli-innokkuus voi olla ainakin aluksi hyväkin asia jos pyrkii raitistumaan.
Oli tuo into sitten aa.ssa tai missä tahansa yhteydessä.
Ja sitten on muita keinoja, kullekkin sopivia ja eikös se ole hyvä vaan?
AA:ssa ei ole muuta mikä on PERSEESTÄ kuin se helvetin ALISTU_KOHTALOOSI oppi!!! Kilpaillaan siitä kuka on NÖYRIMMIN ALISTUNUT mitä kurjimpaan kohtaloon 
jos joku tulee ryhmään, ja kertoo että sillä on A.syöpä B.akka meni vieraisiin C.lapsetkin lähti D.talo paloi ja vakuutusyhtiö ei maksanut penniäkään… ja sitten perään, KUINKA NÖYRÄSTI hän on alistunut siihen että nuo tapahtumat olivat JUMALAN TAHTO hänen suhteensa ja NÖYRÄSTI otti sen vastaan!! siis JUMALUTA MITÄ PASKAA!!! OIKEASTI HERÄTKÄÄ!!! Leo Melleriä lainaten mitä hän on monelle “uskovaiselle” sanonut… “Sinun jumalasi on minun PERKELEENI” 
^ Jos ihmiset valjastaisivat sen tarmon, jolla he vastustavat ja dissaavat AA:ta, oikeiden epäkohtien ja vääryyksien vastustamiseen, niin voisin sanoa hyvä hyvä, hyvähyvä! 
Uskonnollisessa ympäristössäkin kritisoitavaa riittää: Kirkon kanta seksuaalivähemmistöihin? Kirkon kanta sukupuolten tasa-arvoon?
Entä muiden kirkkokuntien ja uskontojen kanta näihin asioihin? Entä kirkon ja muiden uskonyhteisöjen suhtautuminen päihdeongelmaisiin?
Mitä kirkko tai muut uskon yhteisöt tekevät esim. alkoholistien hyväksii? (Huom. Asunnottomien yö ensi viikolla: riittääkö öinen jumalanpalvelus ja pahvilautasellinen soppaa?)
Miksi jossain uskontokunnissa päihde- ja mielenterveysongelmat ovat sellainen “jumalan kirous”, ettei niihin saa antaa edes apua?
Jumala kun tuntuu olevan tässä ketjussa monella mielen päällä ja kielen päällä (kuvaannollisesti), niin ehkä paikallaan mainita että kohtahan on seurakuntavaalit.
Vaalikoneessa kysellään mm. miten kirkon pitäisi suhtautua vähäosaisiin ja syrjäytyneisiin: tarvitseeko kirkon auttaa heitä materiaalisesti vaiko pelkästään Herran sanaa jakamalla.
seurakuntavaalit.fi/vaalikone
Kokeilin itsekin leikilläni vaalikonetta. Rastitin sen seurakunnan, joka asuinpaikkaani lähinnä. Joihinkin vaalikoneen kysymyksiin oli mahdoton vastata ateisti-pohjalta, mutta useimpiin pystyi. Piti vain kuvitella, miten toivoisin seurakuntani toimivan JOS kuuluisin siihen.
Uskonnoissa ja seurakunnissa riittää kritisoitavaa kyllä riittämiin, myös aa-ssa. oikeastaan kaikessa jos
sille päälle alkaa. ihmisten touhuissa ja toilailuissa.
sitten voi nähdä myös hyvää vähän kaikessa.
esimerkiksi ruokamaksusitoumukset joita olen saanut seurakunnan diakoneilta taannoin, enkä edes kuulunut kirkkoon.
ja myös ruokaa olen joitakin kertoja heiltä hakenut. konkreettista vähäosaisen auttamista sillä en ole ruoka-apua
mistään muutoin hakenut kuin todelliseen tarpeeseen.
asioilla on puolensa ja jos ja kun katson niitä tarpeeksi pienessä mittakaavassa, oman kokemuksen kautta,
on oman hyvinvointini kannalta luultavasti parempi. maailma ei muutu mielipiteitteni vuoksi ja turha on
saarnata mitään liiemmin.
en tarkoita, etten välittäisi. välitän toki, mutta mielestäni terveemmin kun koetan vaikuttaa pienellä tavalla
pieniin asioihin.
Heippa Vadelmamunkki. Kysymyksesi tuli hyvään aikaan. Olen nimittäin huomenna lähdössä Saksan suomalaisten seurakuntien järjestämään kahden päivän päihdeseminaariin Etelä-Saksaan. Seminaarin nimikkeenä on “Kuinka lähestyä päihdeongelmaista”. Eli kyllä täällä ainakin seurakunnat sekä kirkot ovat teemassa konkreettisestikin kiinni. Mainitsemasi soppa-apu ei minunkaan mielestäni riitä ja on myös hyvä tiedostaa ettei esim. diakonian työntekijöillä ole välttämättä tarvittavaa osaamista päihdeongelmiin. Pätevät toki uskaltavat myöntää tämän ja ohjaavat eteenpäin.
Tiedän tämän omasta kokemuksestani, koska ilman kirkollisten organisaatioiden apua en olisi noin 12 vuotta sitten selvinnyt. Caritaksen päihdeneuvojaan minulla on vieläkin kytkös ja diakonian sosiaalineuvojaakin käyn moikkaamassa. Vaikka akuuttia tarvetta ei olekaan, käyn mielenkiinnosta aihetta kohtaan.
Yritän myös saada aloittamaani vertaistukitoimintaa laajemmalle alustalle. Meillä päihdeteema oli jo vuosia sitten yksi työsarka, mutta kuihtui joskus vuoden 2014 tienoilla muistaakseni. Otin yhteyttä seurakuntien vastuuhenkilöihin vaikka en ollutkaan aktiivisesti suomalaiskuvioissa mukana. Sainkin sitten vuonna 2016 jonkinnäköisen palvelupisteen perustettua ja tätä yritän nyt kehitellä eteenpäin.
Raportoin tapahtumasta mielelläni jos kiinnostaa! 
^ Grüezi !
Kyllä varmasti kiinnostaa päihdetyöhön ja päihdeongelmien hoitoon liittyvät kuulumiset aina, myös kirkkoon liittyvät.
Evankelis-luterilainen kirkko on kuitenkin Suomessakin edelleen huomattava yhteiskunnallinen vallankäyttäjä, jonka kanssa meidän uskonnottomienkin on elettävä. Sen liikevaihto on tiemmä jotain miljardin euron luokkaa, joten olisi suotavaa että siitä irtoaisi joitakin ropoja diakoniatyöhön ja muuhun konkreettiseen auttamistyöhön.
Onnea ja menestystä matkaan!
Jos ihmiset valjastaisivat sen tarmon, jonka he käyttävät kyseisen hengellisen iseologian mainostamiseen ja levittämiseen, oikeiden epäkohtien ja vääryyksien vastustamiseen niin voisin minäkin sanoa hyvä hyvä, hyvähyvä.
Kuten historiaa edes jonkin verran tutkiskelleet tietävät, on kaikenlaisia Korkeamman Voiman kumarteluyhteisöjä, nöyrtymisoppeja ja alistumisen ylistyksiä, kantaaottamattomuuden jalustalle nostamisia käytetty aina ja kaikkialla nimenomaan vääryyksiin kohdistuvan kritiikin vaimentamiseen ja mielenkiinnos suuntaamiseen konkreettisista asioista henkimaailman miettimiseen.
Yksi asia on vielä joka AA:ssa kummastuttaa MIKÄ IHME saa siellä 30-40v miehet veljeilemään 60-70v ukkojen kanssa??? mun ei tulisi mieleenkään viettää aikaani ISÄNI ikäisten ukkojen seurassa… viihdyn aina OMAN IKÄISTEN seurassa, enkä kaipaa seurakseni jotain wanhaa kurppaa…
ex-alkoholisti kirjoitti
Älä välitä, huomenna olet päivää lähempänä kurppaikää.
Tämäkin menee ohi
Miten kukin haluaa.
Sellainen vaara on kyllä olemassa että jos rajoittaa sosiaalisen kanssakäymisensä vain omanikäisiinsä niin kyllä siinä maailmankuva kapenee. Ja paljon.
Sama juttu on sen kanssa, jos hakeutuu vapaaikoinaan johonkin muuhun tiukasti rajattuun porukkaan, ajattelu yksipuolistuu silläkin konstilla.
Minusta noissa Korkeamman Voiman ensisijaisuuteen perustuvissa opeissa on paljon hankalampia juttuja, noin ihmisen elämän kannalta.
Jos opettelee uskomaan että esimerkiksi oma juopottelu on jonkun Korkeamman Voiman käsissä, että se Jumala sitten mielenheilahtelujensa mukaan laittaa minut juomaan tai olemaan selvänä, ja minun tulee vain rukoilla että antais nyt olla ilman viinaa kun ei oikein rahat ja terveys enää kestäisi tätä juopottelua, eikäoikein huvittaisikaan kun tarttis muutakin tehdä…
Jos se Jumala sitten näyttää just minun kohdallani tykkäävänkin vaan laittaa juomaan, eikä se rukoilukaan asiaa muuttanut -kun taas mentiin ja krapulassa ollaan… niin tuosta ajattelusta voikin olla vaikea päästä eroon. Aivot kun ovat jonkun opin vastaanottaneet niin ei sitä ilman työntekoa muuksi muuteta. Eikä ainakaan krapulassa, kun ei voimia muuhunkaan ole, aivotyöstä puhumattakaan.
Voi olla vaikaa sitä muuttaa sellaiseksi että kokeilisikin -vaikkapa sadannenkahdenkymmenennen hengennostatusryhmän epäonnistuttua ja alkoholismin yhä jatkuessa- toista ajattelua, ihan päinvastaista. Vaikka semmoista että ei minun juomisestani tai sen lopettamisesta määrää mikään Jumala, vaan sen asian päättäminen tapahtuu ihan minun omissa aivoissani. Ja niiden omien aivojen päätöksentekoon nyt sitten olisi alettava vaikuttamaan.
