Moi kaikki.
“Mutta minähän juon vain viikonloppuisin. Ja hoidan työni kunnialla. Minähän tienaan meille molemmille katon pään päälle. Joo joo minä haen niihin ongelmiini apua. Mennään vaan sinne parisuhdekurssille.”
Näin minä toistelin itselleni ja kumppanilleni. Ja maailmastani tuntui putoavan pohja, kun kumppanini halusi erota. Syinä henkinen etäisyys ja kylmyyteni, jonka takia erosimme jo kerran aiemmin, sekä juomiseni.
On selvää, että minulla on vakavia mielenterveysongelmia, joita minun on erittäin vaikea kohdata. On myös tullut aika myöntää, että olen vuosikaudet paennut noiden ongelmieni kohtaamista turruttamalla pääni sekaisin lähes aina kun minulla on ollut siihen mahdollisuus. Varsinaiset ongelmani ja alkoholiongelmani nivoutuvat tottakai nykypäivänä yhteen. Enkä odota sitä, että lopettamalla juomisen varsinaiset ongelmani katoaisivat. En myöskään usko, että tulen enää saamaan entisen kumppanini luottamusta, vaikka aion lopettaa juomisen, sillä tämä oli nyt toinen kerta kun erosimme samoista syistä johtuen.
Rehellisesti sanottuna pelottaa aivan helvetisti mitä tapahtuu, kun kumppanini muuttaa pois kodistamme. Pelon syyt liittyvät olennaisesti niihin varsinaisiin mielenterveyteni ongelmiin.
Seuraavassa kasvutarinani tähän päivään asti, noin 35-vuotiaaksi. Varsinaisten ongelmieni syyt ovat mielestäni varsinkin selkeästi lapsuudessani, alkoholi tulee elämääni vasta myöhään aikuisuudessani. Uskon että olen kärsinyt koko elämäni masentuneisuudesta, ahdistuksesta ja jonkinlaisesta narsismista.
Synnyin yksinhuoltajaperheeseen, olin ainoa lapsi. Uskon äitini olleen aina masentunut. Hän oli kokenut elämänsä aikana todella huonoa tuuria, muun muassa lapsuudessa vanhempien eron, isoveljen itsemurhan, työpaikkakiusaamista, masennusta, talousvaikeuksia. Äitini teki parhaansa ja antoi minulle elämän. Niistä asioista olen hänelle kiitollinen. Katkeruus ja viha ovat asioita joita ainakin tällä hetkellä koen. En saanut lapsena kasvaessani rajoja vaan koti oli täysin valtakuntani. Hakkasin suutuspäissäni huonekaluja rikki ja nukuin yöt äitini kanssa samassa sängyssä koska halusin. Isähahmoa minulla ei ollut missään vaiheessa elämääni.
Luulen lapsuuteni vaikuttaneen tulevaan kehitykseen kaikista eniten. Kasvoin turvattomaksi. Isommat oppilaat ottivat minut koulussa silmätikuksi, sillä en tietenkään totellut heidän alistustaan. Minua kiusattiin jonkin verran, mutta silti koen että minulla oli ihan normaalisti ikäisiäni kavereita ja muutama ystävä. Huomasin jo lapsena viihtyväni paljon myös yksin. Olen introvertti.
Nuoruudessani muutimme toiseen kaupunkiin. Se rauhoitti uhmakkuuteni, minusta tuli ujo. Äitini talousvaikeudet alkoivat toden teolla. Jouduin jättämään harrastuksia kesken, jaoin mainoksia jotta sain ostettua koulukirjat lukiossa. Häpesin meitä, kun kuuntelin mitä muut olivat perheineen tehneet viikonloppuna. Meillä ei tietenkään ollut edes autoa. Välimme äitini kanssa viilenivät entisestään, emme jakaneet mitään asioita.
Halusin saada hyväksyntää ja olla arvostettu. Minulla oli koulukavereita mutta ei ystäviä. Minulla oli todella huono itsetunto. Koulussa olin hyvä ja urheilussa. Jälkeenpäin lukiessani päiväkirjojani, ne olivat ne asiat jotka kannattelivat minua tuolloin, se ajatus, että “sitten joskus asiat ovat varmaan paremmin”. Ulospäin olin hiljainen tavallinen, urheilullinen poika. Sisällä olin ahdistunut, purin vaikeuksia saada hallintaa tunteistani kontrolloimalla kehoani. Halusin olla mahdollisimman hyvän näköinen, lihaksikas. Ahmin ja oksensin ruokaa.
Varhaisaikuisuudessani tapahtui ensin ikäviä asioita, sitten sarja kaikenlaisia hyviä asioita. Intissä olin erittäin ahdistunut, en osannut olla muiden tupakavereideni kanssa, he tuntuivat vierailta, en osannut luoda heihin läheisiä välejä. Taistelin tuon ajan kuitenkin loppuun. Jouduin terveyteni puolesta leikkaukseen, josta toipuminen vei aikansa.
Pääsin työelämään, aloitin ensimmäisen pitkän parisuhteeni, muutin pois äitini luota, löysin uuden harrastuksen jossa olin hyvä ja arvostettu. Syömishäiriöni pahin oireilu lakkasi käytännössä tässä vaiheessa. Ystävyyssuhteita minulla ei ollut, muita kuin parisuhteeni. Parisuhde rakoili lopulta tunnekylmyyden ja etäisyyteni vuoksi pahasti, erosimme ja palasimme yhteen useita kertoja. Tuo parisuhde tuli lopulta aika luontaiseen päätökseen päästessäni opiskelemaan haluamaani alaa toiselle paikkakunnalle.
Opiskelut aloitin 25-vuotiaana. Tunsin että nyt on se aika jota olin aina odottanut. Ympärillä oli paljon kaikkea kivaa tekemistä ja ihmisiä. Meillä oli todella tiivis opetusryhmä, joka vietti paljon aikaa yhdessä. Huomasin taas, että jostain syystä muut ryhmän jäsenistä olivat paremmin keskenään lähentyviä ihmisiä kuin minä. Olin taas se outolintu, joka viihtyi paljon enemmän yksin kuin muiden kanssa.
Tässä oli myös opiskeluvaihe, jossa ensimmäistä kertaa elämässäni aloin käyttämään paljon alkoholia. Bileitä riitti, ja huomasin että minusta tuli paljon seurallisempi juodessani alkoholia. Lisäksi kun olin nyt sinkku, elin “railakkaita poikamiesaikoja” etsien uusia lyhyitä seksisuhteita. Sitten tapasin yhden ihmisen joka oli minulle aivan väärä, mutta kaikessa intohimon ja hetken hurman viehättävyydessään niin koukuttava, että päädyimme lopulta viettämään erilaisissa on-off -vaiheissa, joita riitti heti alusta alkaen, seuraavat 5 vuotta.
Se kohtalokas käänne oli kerran, kun kokeilin juoda alkoholia yksin. Tuolloin oli juuri tullut facebook, ja sitä kautta ihmiset viestittelivät paljon ihan vain kotoaan. Join viikon ajan lonkeroa muutaman tölkin, ja kun minulla ei ollut toleranssia, se muutama tölkki riitti helposti hiprakkaan ja kaikenlaisen hauskan sopimiseen seuraavaksi päiväksi. Tässä vaiheessa alkoholilla oli minulle selvästi hyviä vaikutuksia, tein paljon kaikenlaista sellaista mitä en olisi muuten lähtenyt tekemään, ja minulla oli hauskempaa kuin selvinpäin olisi ollut samoissa tilanteissa.
Valitettavasti se kohtalokkuus piili tässä siinä, että toleranssin kasvaessa käytön määrä lisääntyy, ja samalla alkaa kerääntyä myös haittavaikutukset. Aamuisin olikin oikeasti väsy, ja mieli alkoi masentua. Tarvitsin lisää nautintoainetta jotta olisin saanut saman hyvän olon. Kierre oli todella nopea minulle. Miksi?
Uskon että ahdistuneisuus ja alakuloisuus, perustunteeni, sai tuolloin helpotusta. Harmi että ratkaisu ei ollut kovin kestävä. Tätä jatkui noin vuoden enkä oikein ymmärtänyt alkoholiongelmani suuruutta. Kävin opiskelujen ohessa paljon töissä, ja tulin toimeen hyvin. Lisäksi ympärilläni oli tuolloin paljon ihmisiä, vaikka he olivatkin etäisiä. Minulla oli naisystävä joka ei jättänyt kylmäksi, usein ryyppäsimme ja pidimme hauskaa yhdessä. Todellisuudessa ihmissuhteeni olivat etäisiä, en tuolloinkaan kokenut juuri henkistä yhteyttä kuin naisystäväni kanssa, ja sekin oli melko pinnallista.
Jäin jälkeen koulutehtävissä ja olin erittäin ahdistunut. Olin varma että ahdistus johtui vain koulusta, ja pitämällä vaikka välivuoden jaksaisin taas paremmin. Lopulta tähän tarjoutui hyvä sauma, kun pääsin opiskelualaani vastaaviin töihin.
30v → . Työelämä sujui erinomaisesti. Silti olin ahdistunut ja jatkoin tapailua naisystäväni kanssa, vaikka olimme kumpikin onnettomia. Tapailin samalla muita naisia, halusin tuntea olevani haluttu. Minulla ei ollut tässä kohtaa omantunnon tuskia, naisystäväni oli jäänyt kiinni pettämisestä. Olin varsin ahdistunut, työt merkitsivät minulle paljon ja hoidin ne hyvin, mutta vapaaillat minulla meni tavallisesti juodessa. Olin yksinäinen, en kokenut kovin aitoa yhteyttä ihmisten kanssa.
Palasin opiskelemaan ja minulla oli selkeät suunnitelmat valmistua. Tein tiukat suunnitelmat miten valmistun. Jätin on-off -naisystäväni taakseni, vaikka minusta tuntui että jouduin elämässä yksin. Se ahdisti paljon ja jatkoin juomista iltaisin. Menestyin kuitenkin opinnoissani gradu-vaiheeseen asti. Gradusta tuli todella tiukka paikka, josta en ollut päästä yli.
Ja sitten tapasin hänet, viimeisimmän naisystäväni. Kaikki oli jotenkin ainutlaatuista ja ihmeellistä, olimme kuin luodut toisillemme. Ymmärsimme toisiamme ja kaikki toimi. Sain häneltä paljon toivoa ja tukea, pystyin tekemään opintoni loppuun, ja uskon että suurin ansio siitä kuuluu hänelle. Alkoholinkäyttöni väheni todella paljon. Hän ei tiennyt, että minulla on asian kanssa ongelma.
Se ainoa muutos, joka välillämme tapahtui, oli samantien yhteen muuttomme jälkeen. Jotenkin minusta tuli etäinen ja hieman varuillaan oleva. Kuten jokaisessa aiemmassakin suhteessani, vietimme sinänsä ihan tavallista yhteiseloa, mutta minusta tuli jotenkin töykeä ja käyttäydyin toista kohtaan kuten “olisihan sinun pitänyt osata tämä” ja en huomioinut toisen tunteita tarpeeksi. Olen viime aikoina lukenut paljon narsismista, ja narsistin perusongelma on, että koska hän ei osaa aidosti rakastaa itseään, ei hän osaa rakastaa aidosti toista ihmistä. Pelkään tämän pitävän paikkansa kohdallani. Mutta niin, käyttäydyin näin vaikka pidin, välitin naisystävästäni, sekä rakastin ja arvostin niin paljon kuin osasin.
Mielenterveysongelmani alkoivat nousta pintaan pian. Olin ahdistunut, ja minun teki mieli nollata pääni tasaisin väliajoin. En tehnyt sitä kumppanini seurassa, vaan piilottelin juomistani. Toki hän ymmärsi mitä tein jos hän tuli viikonloppuna kotiin ja olin oksentanut kylpyhuoneeseen. Elämästäni alkoi muodostua sen odottelua, että pääsen taas juomaan. Käyttäydyin huonosti puolisoni seurassa, olin lähinnä omissa maailmoissani.
Muutimme yhdessä uudelle paikkakunnalle töideni perässä. Töiden alku oli katastrofi. En voi kertoa siitä enempää koska en halua sekoittaa tähän muuten avoimeen kertomukseeni kuitenkaan henkilöllisyyttäni. Olin ahdistuneisuuden vuoksi sairaslomalla. Erosimme puolisoni kanssa ensimmäisen kerran.
Sain työn jossa onnistuin heti. Sain voimia käsitellä ongelmiani, koin suurta valaistumisen tunnetta ja koin viisastumista lukemalla paljon ahdistuneisuudesta ja narsismista. Kävin myös terveydenhuollon kautta puhumasta näistä asioista useat kerrat. Ne auttoivat tiettyyn pisteeseen asti kunnes jokin tässä valaistumisessa pysähtyi. Työ kannatteli kuitenkin minua hyvin. Lisäksi aloimme palata yhteen naisystäväni kanssa, sillä sain vakuutettua hänet muutoksista. Lupailin kuut ja tähdet taivaalta. Muutimme takaisin yhteen.
Uusi työ alkoi tänä syksynä, ja ahdistuin taas arjesta. Tajusin nyt kuitenkin viimein, että minun on haettava apua ongelmiini. Työ kuitenkin on ihan normaalia työtä alallani, eli ongelmani tulevat sisältäni. Hakeuduin työterveyteen ahdistuneisuuden ja masennuksen takia, ja hoitoni on siinä vaiheessa, että odotan psykiatrin b-lausuntoa Kelan tukemaa terapiaa varten. Olen saamassa sen joulukuussa, kunhan olen tämän ajan juomatta.
Parisuhteessani asiat palasivat pian tuttuun ikävään oravanpyörään: olin henkisesti etäinen ja tunnekylmä. Vaikka taas kerran, todella arvostin toista ja luulen rakastaneeni. Ilmoittauduimme jo pariterapian viikonloppukurssille, mutta viime aikaiset itsekkäät ryyppäämiseni saivat riittää naisystävälleni.
Kuten keväällä, silmäni ovat taas auki ja täynnä toivoa. Välittömästi tuon kumppanini eropäätöksen jälkeen näen taas kaikki arjen pienet kivat asiat mitä voisimme tehdä yhdessä. Myös henkilökohtaisesti näen mahdollisuuksia kaikessa. Esimerkiksi tämä juomattomuus ja raitistuminen auttaisivat minua viimein pääsemään eroon tästä minua vuosi vaivanneesta häpeilystä alkoholinkäyttööni liittyen.
Minusta tuntuu, että olen ihan sekaisin. On niin helpottava tunne kokea taas sitä aitoa yhteyttä maailman kanssa, kun viimeiset kolme-neljä kuukautta meni taas tutussa masentuneessa sumussa, kärsien useimpina vapaapäivinä krapulasta. Nyt jokainen lintu oksalla näyttää taas niin eloisalta ja purossa virtaava vesi metaforalta elämän loputtomasta jatkumosta. Kumppanini kanssa meillä on taas se sama yhteys, joka meillä oli palatessamme yhteen ja siltä ajalta kun rakastuimme toisiimme ja emme olleet vielä muuttaneet yhteen.
Loppujen lopuksi tiivistän: Todellisuudessa tiedän, että olen ahdistunut ja masentunut, pelkään olevani narsisti. Minulla ei ole yhtään ystävää, vaan kaikki ihmiset jotka ovat elämässäni käyneet ovat halunneet siitä pois, tai olen itse halunnut heistä eroon. Eniten pelkään jääväni yksin, sitä tunnetta minun on vaikea kohdata. On tullut myös aika myöntää, että minulla on alkoholiongelma. On aivan selvää, että minun on parempi ilman alkoholia.
Haluaisin jonkinlaisen purkukeinon ajatuksilleni, ehkä tämä plinkin keskustelupalstan viestini voisi olla jatkumo ajatustyölleni. En kuitenkaan lupaa mitään, ja olen melko varma että henkisten ongelmieni toipumisessa tulee ottamaan takapakkia. Alkoholin lopettamiseen minulla kyllä on vakaa ja osin pakko päätös nyt viimein laittaa korkki kiinni.
Kaikenlaiset ajatukset ja kokemukset otan avoimin mielin vastaan.
