Olen kirjoitellut tänne joskus neljä vuotta sitten ja lueskellut ajoittain sen jälkeenkin, eli en ole ihan “uusi”. Olen saanut valtavasti hyviä ajatuksia muiden jutuista, mutta nyt tuli tarve kirjoittaa itse.
Oma tilanteeni on siis se, että olen juonut vajaa kymmenen vuotta niitä kerran viikossa -järkyttäviä kännejä, mikä tietysti on ajan mittaan täydentynyt parin-kolmen päivän putkilla ja viikkotissuttelulla. Joskus (harvoin) olen pitänyt parin-kolmen viikon taukoja. Olen 28-vuotias nainen ja väsynyt siihen, että elämässä ei tunnu olevan suuntaa eikä muuta merkitystä kuin seuraavat “juhlat”. Olen tähän asti sivuuttanut huonon fiiliksen olankohautuksella, mutta nyt alan olla kerta kaikkiaan liian väsynyt ja ärtynyt kaiken aikaa ja näköjään myös pilaamassa parisuhteeni sen takia. Olen tietysti kännimokaillut (kaatuillut, sotkenut asuntoa, loukannut ihmisiä, tuhlannut järjettömästi rahaa), mutta alakuloisuus, pahantuulisuus ja vihaisuus on se mikä suhdetta, ja muitakin ihmissuhteita, ja minua itseäni (!) eniten rassaa. Voisin tietysti alkaa valittaa, että minua ahdistaa muuten vain, en “saa otetta elämästäni”, olen huono ihminen, en osaa olla parisuhteessa, jännitän sosiaalisia tilanteita, rahatilanne voisi olla paljon parempi, en pidä työstäni, yms, yms, mutta OIKEASTI luulen että jos en joisi aika suuri osa noista ongelmista olisi muisto vain. On tottakai mahdollista, että minussa on jotain alakuloisuuteen taipuvaisuutta, pelkoa onnelliseksi tulemisesta tai ihan todellinen huono itsetunto, mikä ajaa minut juomaan.
Oli miten oli, alan olla aika finaalissa tämän ainaisen pahan mielen kanssa. On niin levoton olo, että en tiedä mihin tarttua ensin; parisuhteen korjaamiseen, itsetunnon parantamiseen, omaan perusjaksamiseen, vai pitäisikö keskittyä sen juomisen vähentämiseen. Tuntuu, että yritän mitä tahansa noista, niin joku muu räjähtää silmille koska en pysty hallitsemaan kaikkea. En jaksaisi sitä, että elämä ja joka päivä on jatkuvaa taistelua: en saa juoda, en saa olla ärtyisä muita kohtaan, täytyy tehdä töitä, täytyy jaksaa jumpata, täytyy olla sosiaalinen, täytyy pitää asunto siistinä, täytyy ottaa ilo irti pienistä asioita, täytyy pyrkiä olemaan parempi ihminen, EN SAA JUODA (kyllähän te tiedätte miten raskasta ainakin aluksi niiden taukojen ylläpitäminen on)… Ehkä en vain viitsi yrittää tarpeeksi. Mutta en myöskään jaksaisi epäonnistua koko ajan. Nimenomaan tänä keväänä olen monesta asiasta päättänyt ja TUNTENUT, että nyt kaikki muuttuu paremmaksi, ja ollut varmempi kuin koskaan aiemmin, että tällä kertaa onnistun - ja joka kerran on mennyt pieleen, erityisesti juomisen kanssa.
Olisi mahtavaa, jos teillä olisi jotain ajatuksia tai vinkkejä. Onhan näistä jutuista keskusteltu melkein kaikissa ketjuissa ihanan kattavasti, ja toistan tätä samaa vanhaa. Nyt pieleen menneen pääsiäisen jälkeen ja ihan järkyttävän morkkiksen ja väsymyksen ja flegmaattisuuden kanssa kamppaillessa tuntuu silti, että pakko tehdä jotain… eli kirjoittaa tänne.
