T
X
X
X
X
Hei!
Kahlasin vahingossa tälle palstalle ja luin kuvauksiasi poikapuolesi tilanteesta. Olen samaa mieltä, että hänellä ei ole rajoja ja hänen kannaltaan olisi ensisijaisen tärkeää tulla huomatuksi. Olet varmasti oikeassa ollessasi huolissasi hänen nukkumisestaan ja koulunkäynnistään. Myös minulla on lapsia, 2 murrosikäistä tyttöä ( 12 ja 15v), joten nukkumaanmenoajoista, pukeutumisesta, kotiintuloajoista ja netissä olosta on joutunut käymään rajan käyntiä. Samoin kotitöistä on sovittu.
Jostain olen lukenut, että isäpuoli ei voi olla lapselle isä eikä rajojen varsinainen asettaja. Äidin tehtävä on tehdä rajat, mutta hänelle on suurena apuna, mikäli pidätte niistä kiinni yhdessä. Näennäisesti helpommalla pääsee, jos antaa lapsen tehdä mitä haluaa. Oikeasti me itse kukin haluaisimme pikemminkin välittämistä, hyväksytyksi tulemista ja onnistumisen tunteita. Ja jotta voi saavuttaa jotakin, esim. koulussa tai ammatissa se vaatii tylsää työtä. Elämä on ihan mukavaa, kun oppii välittämään itsestään, antaa arvon muillekin ja osaa nostaa häntänsä ylös.
Minusta pojan onni on se, että sinä tajuat hänen tilanteensa. Pystyisittekö vaimosi kanssa yhdessä keskustelemaan rajoista ja yhdessä tuumin pitämään niistä kiinni? Teidän olisi hyvä kertoa selkeästi lapsille säännöt ja rikkomisen seuraukset. Meillä nukkumaan mennään jo puoli kymmeneltä, koska murrosikäinen tarvitsee unta yhtäpaljon kuin ekaluokkalainen eli kymmenen tuntia. Heidän aivot kehittyvät ja siksi unen tarve on lisääntynyt. Tietokoneita ei ole kuin yksi ja sekin on keittiön pöydän päässä, ja ainoa tv olohuoneessa. Nykyään ei ole enää tarvetta sopia kovinkaan usein ajasta koneen ääressä, mutta periaatteena on, että läksyt on pitänyt tehdä ensin. Ja niitä on joka aineesta joka päivä. Jossakin vaiheessa kysyimme nuorelta, monelta lopetat koneella olon? Ja hän katsoi kelloon ja arvioi ajan. Yleensä olemme antaneet tunnista puoleentoista tuntia aikaa. Sitten on pitänyt tehdä jotakin muuta. Ja jos nuori ei ole noudattanut aikaa, häntä on siitä huomautettu ja katsottu, että hän lähtee koneelta sopimuksen mukaisesti. Ja usein olen kuullut; “on tylsää”, kun ei voi olla koneella, mutta"ei se mitään, jos on tylsää, voin keksiä kotitöitä, jos on vaikea olla", kuuluu siihen vastauksemme.
Kotitöinä on astianpesukoneen tyjentäminen aina pyydettäessä ( ehkä kerran pari viikossa) ja oman huoneen siivoaminen( myös lattiat) kerran viikossa. Likaiset astiat pitää viedä koneeseen ja likapyykki tuoda lajiteltuna paikalleen. Huom! myös nykyajan nuoret miehet tarvitsevat näitä taitoja - niitä on hyvä kotona opetella! Lauantai on meillä aina siivouspäivä, aina ei pestä lattioita, mutta kuitenkin järjestellään ja imuroidaan jne. Se sujuu jo aika hyvin. Vasta siivoamisen ja syönnin jälkeen saa mennä kavereille. Tämä kaikki kuulostaa helpolta ja sujuvalta, mutta tämän eteen olemme tehneet lujasti töitä.
Tärkeää on teidän yhteistyö ja sitkeys. Voisiko pojan koneen siirtää yhteisiin tiloihin ja sopia rytmistä, johon kuuluu ruokailut koulut, läksyt ja koneella olo? Se, mitä kotona opetetaan on lapsen pääoma omassa elämässä.
Ja olen kokenut koulukuraattorin suureksi avuksi, kun murrosikä meinaa paiskata tytön jonnekin, minne hän ei oikeasti haluaisi joutuvan. Tekisin kaikkeni, jotta saisin avun pojalle.
T. sortsima
X
Törmäsin sattumalta tähän tekstiisi. Olen itse samanlaisessa tilanteessa uusioperheen “äitipuolena” 16 v. pojalle. Omat kasvatusperiaatteeni ovat erilaiset kun pojan äidillä, isänsä on kanssani suurinpiirtein samoilla linjoilla mutta ei jaksa pitää pojalle rajoja, on todennut että pääsee helpommalla koska poika on meillä kuitenkin vain joka toinen viikonloppu. Minun oli vielä vuosi sitten todella hankala ja ahdistava seurata vierestä pojan nettiriippuvuutta ja siihen liittyviä lieveilmiöitä, mutta sitten löysin onneksi uusionni.net -sivuston jossa uusperheellisten äiti- ja isäpuolet voivat keskustella ja purkaa sydäntään.
Sain kehitettyä itselleni “ei vois vähempää kiinnostaa” -asenteen, kasvattakoot pojan vanhemmat itse lapsensa, jos menee pieleen niin minä en ole siitä vastuussa.
Kun poika on meillä, en huomauttele koneella olemisestaan enää mitään vaikka huomaan että poika on koneella vielä yöllä klo 04. Tunnen ehkä pientä vahingoniloa kun mieheni havahtuu päivällä klo 14, että poika nukkuu vielä ja joutuu komentamaan tätä useaan kertaan ylös.
Neuvoisin sinua päästämään irti, tiedän että tarkoituksesi on hyvä ja olet huolissasi pojasta ja hänen kehityksestään. Mutta vanhempien tehtävä on kasvattaa lapsensa, isä- ja äitipuolen virka on koiravirka ja vähemmällä pääsee kun ei välitä. Suosittelen myös tutustumaan tuohon uusionni.net palstaan, siellä puhutaan myös lasten pelaamisesta ym. kakesta muusta mikä äiti- tai isäpuolia ahdistaa 
X
Hyvä jos vinkistäni oli apua. Uusionni -palstalla jutut on aika hurjia välillä ja varsinkin alussa minulla oli vaikeuksia EVVK -asenteen kehittämisen kanssa kun olin ottanut jostakin syystä teinin kasvatuksen omille harteilleni. Aikani yritin ja pahoitin vain mieleni, nykyisellä asenteella säästän nimenomaan itseäni. Missään nimessä en toimis näin jos poika olisi omani. Mutta kuten viisaasti sanoit, kun ei voi muuttaa tilannetta, voi muuttaa omaa suhtautumistaan siihen. Onnea matkaan, voimia ja aurinkoista kevättä
Hei!
Sait AdAstralta neuvon päästää irti pojan huolehtimisesta. Miten teillä nyt on mennyt? Oletko onnistunut irtipäästämisessä? Vaikuttaako tuo äidin välinpitämätön suhtautuminen poikaansa teidän puolisoiden väliseen suhteeseen? Ei ole tarkoitus udella, mutta minusta tuo tilanne tuntuisi omalla kohdalla hankalalta.
T. sortsima
X
Hei!
Kuulostaa siltä, että kestät hyvin tilannetta, jossa joutuu vierestä katsomaan asioita, jotka eivät pojan kannalta mene aina parhaalla mahdollisella tavalla. Hyväksyt myös pojan sellaisenaan kuin hän on, vaikka hän ei ole sinun ihannepoika. Se, että keskustelette asioista edes vähän, on parempi kuin että asia on täysin tabu ja voitte käydä yhdessä syömässä. Onko sinulla mitään ajatusta, mikä voi asia voi olla pojan ja äidin välissä? Onko puolisosi käsitellyt eroaan ja ehkä vihaansa entistä vastuuta laistanutta miestään kohtaan? Poika jää yksin myös tässä asiassa, voisiko tätä asiaa kysyä? Tiedätkö, kiusataanko poikaa koulussa, eristäytyykö hän siksi, ettei usko saavansa apua? Nyt kun olen seurannut vahingossa nuoremman lapseni verkossa oloa, hän vaihtaa paljon mielipiteitä pienistä asioista. Se ei ole sama kuin että on oikean kaverin kanssa, mutta on varmasti enemmän kuin että kaveria ei olisi ollenkaan. Vanhempi lapseni on vähentänyt koneella oloa, kun saimme käsiteltyä ongelmia, hän on enemmän läsnä meille kotona, on ruvennut urheilemaan ja on jotenkin kokonaisempi.
Se, että sinä olet selväjärkinen, otat askeleita taakse päin kertoo irtipäästämisestä. Sinulla ei ole sellaista tunnetta, että asiat johtuisivat sinusta, niin kuin meillä naisilla on usein tapana. Se on hyvä, pidät itsestäsi huolta ja annat muille mahdollisuuden hoitaa oman tonttinsa.
Miten lääkärissä meni, löytyikö syytä kipuiluun/ hoksatiinko valvominen/ ja mitä lääkäri antoi ohjeeksi? Koulukuraattorista on ollut meillä suuri apu solmujen aukaisemisessa murrosikäisen kanssa. Äidit eivät aina toimi lapsen edun mukaisesti. Hyysääminen ja pumpulissa pitäminen ei ole oikein ja myös minun on ollut aika päästää irti ja antaa toiselle tilaa koettaa omia siipiään. Se ei ole helppoa. Haluaako puolisosi pojan olevan hänen lähellään aina ja ettei hän kasva ulos kodista? Pelkääkö hän, millainen mies pojasta kasvaa? uskooko hän itseensä kasvattajana?
Tuli mieleeni, että keksisitkö sellaisen konstin asioiden eteen päin viemiseksi, että puolisosi tuntisi itse keksivänsä, että tietokoneella oloa pitää rajoittaa ja että hänen on aika tutustua poikaansa ja olla äiti. Äidillä ja pojalla voisi olla paljon kerottavaa ja juteltavaa menneistä ja kuluvasta ajasta. Lainasin kirjastosta keijo tahkokallion kirjan positiivisesta ajattelusta. En ole sitä vielä lukenut, mutta vaikutti siltä, että siinä voisi olla jokin käytännön vinkki asioiden eteenpäin viemiseen.
Toivottavasti en sotke asioitanne täysin epäpätevänä tuumailijana. Olen itse sen vain huomannut, että kun asioista saa puhua ja kysyä, ne eivät olekaan niin hankalia.
T. sortsima
X
C