Kysy mitä vaan seuraavalta ja vastaa edelliselle. Osa 3

^ Omasta puolestani en pelkää sellaista paikkaa edes tarvitsevani. Minulla ei ole kroonisia hengitystiesairauksia, enkä ole tupakoinut 13 vuoteen. Pahassakin taudissa uskoisin pärjääväni pienellä lisähapella.

Onko sinulla lähipiirissä vanhuksia, joista olet huolissasi? Miten he ovat suhtautuneet tilanteeseen ja liikkumisrajoituksiin?

^Mutsi eli Äeteeni täytti leijonan merkissä 70, onko hän vanhus ? Kovapintainen ex-yrittäjä ei sammaloidu aktiivisesti liikkuessaan.
Ei, en ole huolissani, vaikka jäikin miehensä kanssa sulun tuolle puolen ja kuuluu joltain osin riskiryhmään. Varmaankin uusi viiskymmentä on just toi seiskakymppisyys ja tämä viiskymppisyys on jotain sukua vanhan ajan kolmikymppisyydelle.
Ehkä nykyaikainen kolmikymppisyys on vielä lastentarhaisuutta. Nämä voi vaihdella Maanosittain ja etenkin jenkkilässä,
jossa raha määrittää enemmän, kuin mitä ihmisellä on sanottavanaan. Ja suomalainen yläaste vastaa niiden yliopistoja, jne, yep yap.

Paljolti meidän nisäkkäiden yleisvointi on tänäänkin kiinni siitä, kuinka ruhojamme kohtelemme
ja olemmeko enää kiinnostuneita henkisyydestä ilman mielikuvitusoppeja, kuten vaikkapa uskomushöperöintiä.
Intohimo johonkin itselle rakkaaseen ja harrastukset pitävät jannen ja jaanan janatuisen tapaan rokkaamassa.
Ja niin loppuu elämä, kuin autosta bensa, onneksi ja siksi on elettävä tänään ja ilman mielentöhrintää.

Onko jotain uutta oivallusta tullut tänä maailmanlopunaikana ja
oletko silti voinut suunnitella jotain tulevan osalta ??

^ Jotain oivalluksia näistä poikkeustiloista koronaan liittyen ehkä. Yksi huomio on, että poikkeustilan vallitessakaan ei ole samantekevää, millainen hallitus ja hallinto maassa on. Jos se on ns. ihmiskasvoinen ja demokratiaan luottava (niin kuin meillä onneksi on), se on paljon parempi kuin että se olisi diktatuuria ja yksinvaltiutta hamuava. Viimeksi mainitullehan poikkeustila antaa mieluisan välineen lisätä valtaansa.

Omat henk.koht. tulevaisuuden suunnitelmat on pysyneet samoina, tai jos ei ihan samoina, niin korona ei niihin ole vaikuttanut. Aion hakea kahta uutta työpaikkaa: toinen on työvoimatoimiston virkailijaksi (hihi, joo joo : ) ja toinen on vanhusten neuvontapalveluun. Ne tuntuu sopivilta, koska minulla on jonkinlaista organisaatio-tuntemusta ja tulen hyvin juttuun ihmisten kanssa, mutta nyt just tuntuu etten vieläkään halua terapioimaan tai hoitamaan ketään. :slight_smile:

Millaiset asiat tuovat iloa jokapäiväiseen elämääsi?

Sipsit ja murha.info. Ylen Ahmalive. Se, että uudessa autossani on bluetooth, niin että saan paritettua puhelimeni sen kanssa. Hauskojen kuvien ja videoiden linkkailu äijän kaa. Yleisesti yhteinen “huono”/mauton huumorimme. Lähiluonnon ihmeet. Puolilaittomat striimauspalvelimet. Zalandon selaaminen. Kynsilakat.

Onhan noita, en pidä itseni viihdyttämistä kovin haastavana.

Odotatko jo kovasti poikkeustilan päättymistä, jotta pääset tekemään jotain, mikä nyt ei onnistu? Ja siis jos, niin mitä.

Odotatko jo kovasti poikkeustilan päättymistä, jotta pääset tekemään jotain, mikä nyt ei onnistu? Ja siis jos, niin mitä.
Mun arki jatkuu pitkälti vanhan kaavan kautta poikkeustilanteessa eli töihin ja kauppaan ja ees taas.
Kovasti oon miettinyt, että mikäs se harmittaa eniten. Kun kuitenkin tosiaan tämä joskus loppuu ja muuttuu takasin siihen vanhaan elämänmenoon. Isosti ajateltuna tässä on hankalaa se kun ei tiedä milloin se päättyy. Sehän olis helppoa kun sanottas, että tää loppuu kesäkuun viimenen päivä.
Matkoja oon joutunut perumaan/on peruttu vaan jollakin tapaa ne kuitenkin odottaa sitten joskus. Harmittaa pirusti niitten peruuntuminen, mutta ei ne nyt kuitenkaan ole elämän prioriteetti numero yksi.
Varmaan ekaksi menisin ruokakauppaan enkä tuskailisi käsien pesemisen kanssa, enkä kaivele laukusta käsidesiä enkä kyynärpäälläni auo mitään oveja tai mittaile silmilläni turvavälejä. Sitten mä menisin käymään vanhemmillani, ihan kävelisin perille asti sinne huusholliin ja keittäsin kahvit ja istusin reippaasti vanhuksen viereen. Niin mä tekisin ekaksi. Sitten mä menisin uimahalliin, uisin pitkästi ja saunoisin hyvin. Uimahallilla käyntiä kaipaan tosi paljon.

Maistuuko mämmi? joko oot alottanut sesongin?

Ei maistu mämmi, ei ole koskaan maistunut.

Vastaan myös edelliseen kysymykseen; ensimmäisenä varaan ajan kampaajalle, sitten käyn ravintolassa lounaalla työkaverin kanssa ja menen vaatekauppaan ostamaan t-paidan. Mitään näistä en ole voinut tehdä moneen viikkoon.

Mikä on paras asia jokaisessa vuodenajassa?

^ Talvessa on jotain rauhoittavaa. Meillä Etelä-Suomessahan ei välttämättä ole lunta talvisin, mutta oikeastaan lumettoman talven pimeys on vielä rauhoittavampaa. Talvi on niin chilli. :slight_smile:
Kevät on kiva kun se talven chilliys ja pimeys on jo alkanut ahdistaa. Kiva odottaa milloin voi mennä ulos ilman takkia. Keväällä tapahtuu usein jotain jänniä juttuja, kuten jääkiekon MM-kisoja ja erilaisia vaaleja. Paitsi tänä keväänä ei ole kumpiakaan. :unamused:
Kesä? Uimastadion, kesätapahtumat, ulkona olemista (koska sisällä ei jaksa olla), kesämuistojen keräämistä. Ja menneiden kesien muistojen muistelemista. :sunglasses:
Syksy! Ah, rakkaani syksy! Kuinka rakastankaan syksyn romanttista melankoliaa, sen väriloistoa, pimeneviä iltoja, raikasta ilmaa. Syksy on aivan ykkönen! :smiley:

Googletatko koskaan omaa nimeäsi? (Itse vastaisin siteeraten stand up -koomikko Sarah Silvermania: kyllä, se on minun versioni viiltelystä)

Satunnaisesti joo. Tosin en omalla nimelläni juurikaan tule tuottaneeks sisältöä, ja lisäks mulla on niin geneerinen etunimisukuniyhdistelmä, että ulkopuolisen on käytännössä mahdotonta kohdistaa yksittäistä hakutulosta just muhun. Näköjään sadasta ekasta Googlen hakutuloksesta noin kaks liittys muhun.

Aiotko jotenkin juhlistaa/huomioida pääsiäistä?

Noihin pariin edelliseen, eli ennen vanhaan syksy oli suosikkini, muttei nykyään enää ole vuodenaikoja, joten tykkään eniten sellasesta päivästä ja illasta, ettei tarvii karvasta koiraani pesasta ja muutenkin säätyyppinä joko alle 20 astetta lämpöi, sani tai myrsky.

ja itsensä kuuklettaminen on tätäpäivää ja yhtä tärkeää, kuin syöminen ja ulkoilu. Olen vapaaottelija ja toimari.

=> Ehkä jatkan mässyorgioita syömällä itseni tilapäisesti Elviksen mittoihin,
vaikka en usko sen olevan fyysisesti enää täysin mahdollista.
Henkinen Elvari on kyllä myös käsitteenä olemassa.

Onko ihmisten käytös ja liikehdintä muuttunut seudullasi paljonkin tästä pikku ruttotaudista johtuen ??

^ Onhan tuolla kylillä paljon hiljaisempaa nykyisin. Oli jo pari viikkoa sitten, kun kapakat ja ravintolat vielä sinnittelivät auki vaikka tyhjää oli niissäkin. Bussit kulkee melko tyhjillään arkiaamuisinkin, joka kertoo ainakin siitä, että yllättävän harvan tarvitsee matkustaa fyysisesti työpaikalleen. Tietysti heitäkin on, sillä on paljon töitä, joita ei voi tehdä etänä.
Isossa kauppakeskuksessa on jännä kävellä. Ihmisiä tulee vastaan harvakseltaan, ja kaikki väistävät toisiaan kauhean kaukaa. Marketeissa ei ole pitkiä jonoja, ja jos välillä vähän on, niin ihmiset kuikuilevat toisiaan usean metrin päästä.

No joo, meillä on kylmä pääsiäinen, mutta Britanniassa kerrotaan olevan jo hellelukemissa ja ylikin, joka asettaa vaikeuksia ihmisille pysytellä kotonaan. Joko sinä kaipaat kesähelteitä, ja miten arvelet sään lämpenemisen vaikuttavan kotioloissa lusineiden suomalaisten käytökseen?

Ystävä lähetti kuvakoosteen. Bangkokin kadut, joilla yleensä velloo kaoottinen liikennesekasotku, ovat autiot ja tyhjät, sekä autoista että jalankulkijoista. Siltä pohjalta jos pyrkisi tekemään johtopäätöksen: Kun kerran 35 celsiusasteen kaupungin kadut ovat autioina niin ilmeisesti lämpötilan nousu ei houkuta ihmispaljoutta kaduille. En tiedä menikö johtopäätös oikein mutta minkä minä johtopäätin niin sen minä johtopäätin.

Joissakin maissa ollaan jo antamassa ulkonaliikkumattomuus-suosituksia vanhuksille siksi kunnes rokote onnistutaan kehittämään. Siispä, ajankohtainen kysymys: Mikä on arviosi, koska se rokote tätä covid19-virusta vastaan on valmis ja toimiva ja saatavilla?

En ole kovin tarkasti perehtynyt missä vaiheessa mikin rokote on, sen tiedän että ensimmäiset kokeet ihmisille on tehty. Arvioisin että ensi vuoden lopulla rokote olisi aikaisintaan saatavilla. Itse odotan että rajoituksia voitaisiin jo pian alkaa hellittää, täällä ainakin ollaan suht hyvässä tilanteessa mutta silti ei ole tietoa rajoitusten purusta. Etätyö jatkunee vielä useamman viikon.

Mikä on lempikirjallisuuttasi, ja kuvaile lempikirjojasi? Tähän voi vastata useampikin!

^ Fiktion saralla tykkään sekä arkirealistisesta kerronnasta että kauhukirjallisuudesta. Kauhussakin on parasta, jos siinä on mukana arkirealismin ulottuvuutta, kuten esim. Kingillä ja ruotsalaisella Mats Strandbergilla.
Myös jotkut historialliset romaanit on kiinnostavia, ja erityisesti minua kiinnostaa sota-aika ja muut myllerrykset. Valikoidusti olen tykännyt mm. Tervon, Härkösen, Röyhkän, Pelle Miljoonan, Westön ja Miina Supisen tuotannosta. Kenenkään noista kohdalla en tykkää koko tuotannosta, mutta joistakin kirjoista paljonkin.

Seuraava voi jatkaa vastaaamalla kirjallisuuskysymykseen tai tähän, tai molempiin: onko sinullakin jo lippu hankittuna johonkin kesätapahtumaan tai konserttiin, jonka toteutuminen on yhä epävarmaa?
(Itselläni kaksikin: Judas Priest Helsingissä 30.5. ja Rockfest Tampereella kesäkuun eka vkl)

Mua jaksaa kiinnostaa oikeastaan ainoastaan kirjat, jotka sijoittuu Pohjois-Eurooppaan ja viimesille muutamille vuoskymmenille, eivätkä sisällä fantasiaa, scifiä tai muuta “satuilua”. Joitain esim. osittain varhaisemmalle 1900-luvulle sijoittuvia saatan myös sietää.

Yhteen äijälle joululahjaks ostettuun elämyslahjakorttiin mun piti kinuta jatkoaikaa, mutta varsinaisesti mulla ei ole ollut buukattuna mitään peruttua/mahdollisesti peruttavaa.

Päättäjänä kieltäisin kyllä ensimmäisenä nimenomaan festarit ja vastaavat suurtapahtumat tulevalta kesältä, entä sinä?

No joo, pakko se on yhtyä tuohon ajatukseen, eli kieltäisin massatapahtumat. Just äsken selitin työkaverille kuinka niihin en halua mennä, koska uskon, että sellaisissa taudit leviää kaikista helpoiten. Ikäväähän tuo on ja ihan kauheasti harmittaa, kun paikallinen kesäteatterikin perui kesän esitykset, mutta massatapahtuma sekin on vaikka ei nyt sadoista ihmisistä puhutakaan.

Sen lisäksi laittaisin kauppojen oville / porteille vahdit, jotka päästäisivät vain yksittäisiä ihmisiä kauppoihin. On aivan turhaa, että perheet ja pariskunnat täyttävät käytävät niin, että turvavälejä on mahdoton pitää. Poikkeuksena tietysti yksinhuoltajat joilla ei ole ketään kenelle lapsia jättää / mahdollisuutta verkkokaupan käyttöön.

Oletko jo keksinyt jotain aidosti hyvää tästä tilanteesta rajoituksineen? Mielellään sellaista mikä näkyy omassa elämässä. Kaikkien mielestä varmaan ilmastolle tämä on tehnyt hyvää, mutta mitä sinulle itsellesi?

^ Ihan omalla henk.koht. tasolla olen lopettanut persuille twittuilun Twitterissä. En ole jaksanut edes avata koko Twitteriä kuukauteen, ja nyt siellä joskus käydyt kiistat tuntuvat kovin vähäpätöisiltä. Kyllähän Huhtasaaret ja Turtiaiset varmaan siellä nykyisinkin aivopierujaan päästelevät, mutta nekin tuntuvat nykyisin jotenkin liian pieniltä harmeilta reagoitavaksi. :unamused:

Nyt laitankin hieman poliittisviritteisen kysymyksen. Jotkut ei ehkä tykkää siitä, mutta mun ketju! :sunglasses:

Venäjä on aloittanut rikostutkinnan Suomen muka tekemistä sotarikoksista Karjalassa 1940-luvulla. Retoriikka vaikuttaa hieman samalta, jolla Venäjä iski Ukrainan kimppuun aikoinaan.
Huolestuttaako Venäjän toiminta sinua, tai näetkö siinä mitään uhkaa Suomen turvallisuudelle?

Isoisäni kuoli uskossa että jo seuraavan sodan Suomi voittaa.

Onko Korona saanut sinulle rahaa säästymään ja mihin aiot sitä nyt käyttää?

No siinä säästyi väkisin rahaa, kun matka peruuntui. Pitäisi nyt olla ulkomailla pyöräilemässä. Mutta muuten olen ehkä jopa tuhlannut normaaliakin enemmän, kun haluan tukea pienyrittäjiä. Ostan normaalia enemmän ravintolaruokaa take away tyyliin ja sehän maksaa enemmän kuin omat kokkailut. Mietin myös mitä muita palveluita voisin turvallisesti käyttää. Lisäksi olen lahjoittanut usealla organisaatioille muutamia kymppejä per järjestö sekä Suomen että ulkomaiden lasten tukemiseen. Minulle siis korona näin alussa on vaan tietänyt ylimääräistä menoa, mutta täysin vapaaehtoisesti ja olen vaan iloinen jos pystyn jotenkin auttamaan.

Koronasta kevääseen; onko sinulla jokin suosikki kukka näin keväällä?
Eilen pyöräretkellä ihailin monia, skilloja jotka kasvoivat mattoina, upeita sinivuokkoja, kirkkaan keltaisia narsisseja. Onko jokin sellainen kukka mikä tuo sinulle heti kevään mieleen?

Nokkosenversoja aina ensimmäiseksi katselen, ja kerään. Mutta jos niitä ei kukkasiksi lasketa, niin sitten on kyllä leskenlehti, sen ilmestyminen tienvarsille tekee heti keväisemmän mielen.

Oletko koskaan koivunmahlaa kerännyt? ( Nyt sitä olisi)

Muistaakseni olen penskana yrittänyt, mulla on mielikuva puusta ja limppapullosta, mutta homma varmaankin jäi jotenkin kesken.

Kuinka tarkasti noudatat koronarajoituksia ja -suosituksia?