Turhaan jännitin. Vastassa oli henkilö, jolle nämä tappelut on tuttuja.
Uskalsin kysyä, että mikä saattaa päätyä työnantajan tietoon.
Ei mikään mitä hänelle puhun ellen itse päätä kertoa.
8 tykkäystä
Hyvä, että menit. Hyvä, että uskalsit puhua. Meitä on paljon, jotka on jo aikaisemmin menneet samaa tietä. Tyytyväisenä rohkeuteensa.
Hyvää viikonloppua.
T. Puuhapete
2 tykkäystä
Kiitos @Puuhapete !
Tämä onkin jokin palkittu erikois-setä tämä minun henkilöni. Jos jollain on kokemuksia hänestä niin kuulisin mielelläni? Ei tokikaan ehkä ihan tässä julkisella foorumilla kun on hänen ammatinharjoitus kyseessä.
Onko täällä plinkissä mitään yv-mahdollisuutta? Puhelimella en nopeasti ainakaan löytänyt ja en haluaisi ammattilaisen nimeä sanoa ennenku on tiedossa, voiko viestinvaihtoa yksityisemmin edes käydä niin että meidänkin oikeat nimet pysyy salassa.
Hei @Miu! Plinkin keskustelufoorumilla ei ole yv-mahdollisuutta käytössä. Emme ole halunneet ottaa sitä riskiä, että joku käyttäisi sitä väärin.
1 tykkäys
Tämä on vain hyvä asia!!!
1 tykkäys
Kiitos vastauksesta - ymmärrän syyn täysin! Meriitit tällä kaverilla on sellaiset, että enköhän voi hänen osaamiseen luottaa ilman muiden kokemuksiakin.
Eilen lipsahti ja aivan tyhmällä tavalla. Stressaava päivä, kuunvaihteen rutiinit, pomo jostain syystä äkäinen kuin ampiainen ja oikein etsimällä etsi jotakin tekemätöntä tehtävää/tehtyä virhettä, mistä pääsisi nokkimaan. Vieläkin vammaisempi oli ajatus, että verikokeet on taas viikon päästä: jos aion jotain juoda niin nyt on viimeinen mahdollisuus. Ei herramunvereni.
Onneksi ei ihan hanskasta lähtenyt, vaan itse itselleni “lupaamani” 2 olutta ja 1 jallu piti.
Alainen (myös esihenkilöasemassa) tuli tänään 1,5h myöhässä töihin kun oli omien sanojensa mukaan yöllä nukkunut niin huonosti ja ei ollut ajatellut laittaa herätystä kun työvuoro alkoi vasta alkuiltapäivästä. Olin sen verran kettuuntunut koko hommasta, että katsoin parhaaksi olla tänään ottamatta asiaa puheeksi; välttämättömät työasiat puhuttiin, mutta ei juuri muuta. Varmasti huomasi minusta huokuvan Siperian. Jututan huomenna kun osaan itse varmasti pitää itseni kurissa ja rauhallisena enkä pura omaan tilanteeseen liittyviä turhautumia häneen.
Ainakin toivottavasti… huomenna on myös keskustelu oman esihenkilön kanssa ja saapa nähdä, mikä kaikki tällä kertaa on ollut minun syytä, vaikken olisi asiaan mitenkään voinut edes vaikuttaa. Tuo yämänpäiväinen myöhästyminen todennäköisesti ainakin on minun paskaa johtajuutta. Oh well…
Huomenna saapi siis olla erikoisen varuillaan, ettei ketutus johda tuohon ketunväriseen lempimyrkkyyni. Ensi viikon labrat on hyvänä raippana siihen, että ehkäpä osaisin kumminkin yhden päivän sijasta yhden viikon olla edes “viinalakossa” tähtäämättä sen kummempaan? Entäpä jos se taas tuntuukin hyvältä ja ei tarvitse heti labrasta lähyiessään rynnätä lähimmän baarin ovista sisään?
Jos tarvii niin siinäpä sitä sitten on taas itsetutkiskelun paikka.
Noissa labroissa on toki myös se, että b-peth lukema jos ei ole laskenut, niin työterveydellä on velvollisuus ilmoittaa työnantajalle. Kun tilanne oman esihenkilön kanssa on vähintäänkin kummallinen, siinä saattaa sitten äkkiseltään monokin heilahtaa.
Pelko on huono syy raitistumiselle kun ei se kannettu vesi kaivossa pysy, mutta jos sillä pääsisi taas uudestaan vauhtiin tässä raitistelussa.
1 tykkäys
Tunnesäätely ja omien tunteiden sietäminen on äärimmäisen tärkeä juttu. Kyllä päihdemieli aina syyn juomiselle keksii ja vaikkapa kettumainen pomo on loputon oikeutuksen lähde ottaa kuppia.
Sinnittely ei tuo pitkäkestoista raittiutta vaan siihen tarvitaan sitä, että oppii kohtaamaan tunteet selvänä. Ne ovat kuitenkin vain tunteita ja menevät ohi. Niin negatiiviset kuin positiivisetkin.
Kannattaa kokeilla myös sellaista, että kehittää itselleen jonkun vaihtoehtoisen toiminnan niihin tilanteisiin, joissa tunnekuohu on yleensä laukaissut juomisen. Ikäänkuin laittaa poikki repsahduskehän heti alkuunsa.
Hyvää raitista keskiviikkoa!
3 tykkäystä
Tänään oli taas tapaaminen päihdehoitajan kanssa. Ennen tapaamista istuin ulkosalla terassilla mega-ison kahvikupin kanssa lukemassa vielä läpi hänen antamaansa “kotitehtävää” ja miettimässä, olenko nyt oikeasti ollut tässä rehellinen, vai peittelenkö häneltä/itseltäni jotakin. Krapulaton mieli oli hyvä ja rauhallisen vastaanottavainen.
Tapaaminen oli hyvä. Jälkeenpäin töihinpäin kävellessä kauniissa auringonpaisteessa oli hetken aikaa hyvä ja jotenkin seesteinen olo; jotain moskaa olin taas saanut itsestäni ulos.
Työpaikalle ehdittyäni oli taas kunnon p*skamyrsky vastassa ja koko hyvin sujunut, aurinkoinen päivä tuntui valuvan hiekkaan. Taas kerran oli minun syytäni kaikkien muidenkin tekemiset ja vanhat huonommuuden tunteet nosti päätään yhdessä kiukun kanssa; kritiikki kun ei tosiaankaan ollut oikeutettua.
Tuli vihainen, turhautunut olo että mitä väliä näillä raitisteluyrityksilläkään kun selvästikään en ikinä osaa mitään tehdä oikein tai edes niin, että kelpaisi. Mitä väliä vaikka riipaisisin koko pitäjän jallut naamariini kun mikään ei kuitenkaan riitä.
Eipä siinä kuitenkaan kesken työpäivän oikein voinut lähteä koko kylän jaloviinoja lähteä metsästelemään niin pahin tunnekuohu onneksi laantui. Kiukunpurkauksensa jälkeen pomokin tuli puhumaan muista asioista, jotka liittyvät enemmän mun vahvuuksiin. Ei hän sitä ääneen sanonut, mutta taisi tuntea hiukan syyllisyyttä aiheettomasta purkauksestaan; niitä harvoja kertoja, kun itseasiassa sanoi, että “luotan tässä sinuun, osaat nämä asiat minua paremmin”.
Päihdehoitajan kanssa puhuttiin tänään minun huonommuuden tunteesta ja “huijari-syndroomasta” paljonkin. Juomisen aikajanan olin luonnostellut ja siitä nousi esille, että tämän tyyppiset työtilanteet ovat minulle vahva triggeri olleet läpi vuosien. Arvottomuuden, huonommuuden tunne kumpuaa jo ihan lapsuusvuosista ja sitä herkkää kohtaa kun sitten “huono” esihenkilö (näitä on ollut monia; nykyinen ei oikeasti edes ole sinänsä huono ihminen tai pomo per se, vain todella kärkäs osoittamaan virheet/puutteet ja ottamaan vahvuudet itsestäänselvinä) sorkkii, annan luvan itselleni kun en kumminkaan riitä.
Kenelle? Jollekin random henkilölle, jolla nyt sattuu olemaan natsat yli minun? Vai itselleni? Mikä sitten riittää? Ja kenelle?
Näin illan tullen olen kuitenkin tyytyväinen tämän päivän lopputulemaan. Oivalsin taas jotain uskoakseni hyvinkin olennaista itsestäni. Päihdehoitaja kyselee hyvin vähän eikä johdattele liikoja, herättelee vaan erilaisia ajatuksia ja antaa minun reagoida.
Kun kerroin, että raittiina en ole pysynyt, mutta jaloviinan kanssa on välit toistaiseksi poikki ja surkuttelin itseäni kun en ole kokonaan saanut korkkia pidettyä kiinni, hän muistutti, että johan tuolla jallun jättämisellä on päivittäiset annokset puolittuneet vaikket mitään muuta olisi tehnytkään. Rohkaisi kovasti, että lankakerän päästä on taas saatu kiinni ja muistutti, etten minä ole nyt oikeasti vastuussa hänelle, työnantajalle tai kenellekään muullekaan kuin itselleni. Pienistäkin asioista ja askeleista saa olla iloinen ja ylpeä, vaikka b-peth verikoe mun edeltävän reilun puolen vuoden juomisella tuskin olisi raja-arvoissa vielä ensi viikon alussa, vaikka olisin ollut kokonaan juomattakin. Tärkeintä on, että strutseilu on loppunut ja uskallan katsoa tilannettani edes kohtuullisen rehellisesti.
Tästä ei tullut nyt mitenkään johdonmukainen stoori, mutta mitäpä siitä.
7 tykkäystä
Tässä kun ei vieläkään oikein tahdo uni tulla, jäin pohtimaan yhtä typerää ajatusmallia, minkä itsessäni tunnistan vahvasti:
Tietyt hetket/ajankohdat, jolloin on tottunut juomaan, ovat kuin työtehtäviä. Pakko mennä, vaikka ei oikeastaan edes huvittaisi. Kun ajattelen taaksepäin niin iso osa kaiken maailman kekkereistä ja aftereista ja mitä nyt ikinä on olleet juuri tätä.
Mutta sitten se, että kerrankin pääsee lähtemään töistä ajoissa niin “pakko” mennä baariin parille vaikka yksinään kun kerrankin voi - vaikka oikeasti haluaisi kotisohvalle viltin alle.
On tämä aikamoinen matka Miullakin kun yrittää näitä käytösmallejaan jotenkin edes järkeistää. Huhhoh.
4 tykkäystä
Kuulostipa tämä tutulta. Tunnistin hyvinkin itseni ja oman toimintamallin. Kiitos kun jaoit.
1 tykkäys
Kiitos @Miu kirjoituksestasi ja mietteiden jakamisesta.
Luin toisenkin kerran kirjoituksesi.
“Vastassa oleva paskamyrsy” -kuvaisi hyvin minunkin työmaalle menoa. Työtovereiden kanssa toivotamme usein: Hyvää huomenta ja tervetuloa jälleen sirkukseen 
Minuun kolahti alla oleva.
"Työpaikalle ehdittyäni oli taas kunnon p*skamyrsky vastassa ja koko hyvin sujunut, aurinkoinen päivä tuntui valuvan hiekkaan. Taas kerran oli minun syytäni kaikkien muidenkin tekemiset ja vanhat huonommuuden tunteet nosti päätään yhdessä kiukun kanssa; kritiikki kun ei tosiaankaan ollut oikeutettua.
Tuli vihainen, turhautunut olo että mitä väliä näillä raitisteluyrityksilläkään kun selvästikään en ikinä osaa mitään tehdä oikein tai edes niin, että kelpaisi. Mitä väliä vaikka riipaisisin koko pitäjän jallut naamariini kun mikään ei kuitenkaan riitä."
Tapaamiset päihdehoitajan kanssa kuullostavat tosi hyviltä.
Tsemppiä raittiuden tiellesi ja työpäiviisi 
Ps. Kirjoituksesi innoittamana pohdin omia työasioitani omassa ketjussani.
3 tykkäystä
Yksi iso “murhe” minulla on lopettamisajatuksen suhteen ollut, että menettäisin yhteiset kököttelyhetket puolison kanssa kantapaikassa joko töiden jälkeen tai sunnuntai-iltapäivinä. Mietin tilanteen riskejä aika hartaasti sekä eilen illalla että tänään aamupäivällä, että onko vielä liian aikaista lähteä koittamaan moista alkoholittoman oluen voimin.
Töistä päästiin samoihin aikoihin muutama tunti sitten ja tässä on kökötetty ihan kuin aina muulloinkin, ainoana erona, että minun kaljani on alkoholiton. Ei ole tullut juomishimoja ja sitä impulssia estääkseni sanokn myös tutulle baarimikolle, että on lääkekuuri niin nyt ei saa ottaa, ikäänkuin tuplavarmistuksena, ettei myöskään kehtaisi yhtäkkiä vaihtaa kolmoseen.
Yllättävän suuri helpotus, että ehkäpä tästä tavasta ei tarvitsekaan luopua vaikka alkosta luopuisikin. Nämä deep briefingit on molemmille tärkeitä ja jollain lailla terapeuttisia: kunhan kökötellään, molemmat selailee omaa puhelintaan, laiskasti vaihdellaan päivän kuulumisia ja välillä näytetään toiselle hassuja videoita pienistä eläimistä. Ei tähän(kään) oikeasti viinaa tarvitse.
Ainoa pettymys, ettei näillä ole nollana kuin crispiä ja tämä ei alkoholittomista oluista kyllä ole se suurin herkku.
Tänään oli kyllä vaikka minkälaista mörköä kevään tullen kaivautunut esille luolistaan kantaporukan lisäksi. Aika herättelevää katsottavaa selvinpäin. Ainakin kolme nukahti pöytään, yksi yritti haastaa riitaa kaikkien kanssa, yksi kaatui ulko-ovesta lähtiessään suoraan naamalleen, yksi daami tuli vessasta kauniisti laitetut hiukset oksennuksessa…
Ei tosiaankaan mikään normiperjantai, sellaista touhua että hyvinkin reippaasti ottavat kantiksetkin oli aika kauhuissaan. Puolisokaan ei halunnut katsella sitä hommaa enää yhtään niin haettiin pizza ja tultiin kotiin.
Pistää kyllä miettimään, miltä se omakin touhu aina välillä on selväpäisen ulkopuolisen silmään näyttänyt.
Tänään se en onneksi ollut minä. Toivottavasti en ole enää koskaan, vaikka sitäkään mahdollisuutta ei vielä pois voi näin alkumatkalla sulkea.
Tänään kuitenkin pizzaa massuun ja köllöttelemään. Huomenna herään päivään selvänä ja ilman krapulaa!
5 tykkäystä
Nimenomaan tämä on se tärkeä asia; olla rehellinen itselleen ja ottaa vastuu omasta elämästään ja toipumisestaan. Aina matka ei ole mutkaton, mutta tärkeintä on että suunta on koko ajan isossa kuvassa nouseva. Jos tuntuu hankalalta tai tulee takapakkia, on ihan hyvä kokeilla ennakkoluulottomasti eri apukeinoja.
Sinullakin on raitistumisprosessi selvästi pyörähtänyt käyntiin ja olet ottanut ajattelussasi jo isoja askelita raitistumisen suuntaan.
Ihminen tuntuu olevan jossain määrin tapojensa orja. On helpompi toistaa samaa kaavaa, uusien valintojen ja toimintatapojen käyttöönotto ja vakiinnuttaminen vaatii enemmän ajattelua ja toistoja.
Minusta tuntuu, että raittiina alkaa paremmin löytyä yhteys itseen ja tunnistaa omia tarpeita ja toiveita paremmin.
Sohva ja viltti saattaa hyvinkin olla juuri se mitä keho ja mieli silloin palautumiseen tarvitsee. Toisena päivänä sitten jotain muuta. Löytyy myös rohkeutta tehdä siten miltä kulloinkin tuntuu.
Hieno alku raittiuden polulla jo sinulla Miu!
Tsemppiä jatkoon!
2 tykkäystä
Huomenta,
Täällä tarvittais nyt vähän tsemppiä tai mahdollisesti metristä halkoa tujakasti pääkoppaan.
Minulla on tänään labrat, joissa jälleen otetaan mm b-peth. Tärkeintä tässä kohtaa oli saada se laskuun; ensimmäinen koe otettiin todella tiukan viikonloppuputken jälkeen kun luultavasti oli vielä alkoakin veressä ja lukema sen mukainen; minä kun en edes tiennyt koko testistä. Sen suhteen olen siis aika luottavainen, että ei se yhtä korkea voi olla millään kun määrät ovat kuitenkin laskeneet ja useampi selvä päivä alla. Silti varmasti merkittävästi koholla.
Viikonloppu meni helposti tuohon määräaikaan tukeutuen, “olet siihen maanantahin saakka juomatta ja sit katsotaan uudestaan”.
Mutta mutta… Nyt huomaan petaavani ihan huolella ja tuo aikaisemmin mainitsemani “pakko juoda kun voi” -ajatus nousee voimakkaana. Olen koittanut tutkiskella tuntojani, hengitellä, olla ajattelematta koko asiaa, kaikenlaista. Mutta sieltä se itselle annettu “lupa” juoda “edes se yksi” vahvana mörköilee pintaan.
Miten olette selättäneet nämä “omat luvat”?
Kyllä minä lähtisin siitä, että tuo juomisentarve on vain tunne, joka kyllä menee ohi. Yritä pohtia niin, että vaikka tänään ovat labrat, niin tänään ei tarvitse juoda. Et mieti yhtään pidemmälle. Ja tämäkin päivä hetki kerrallaan. Jos tosi vaikealta tuntuu, niin TIPP-taidot kehiin. Jos eivät ole tuttuja, niin googlaamalla löytyy. Voi vaikeimmassa paikassa käyttää vaikka jotain äärimmäistä kuten tuoreen chilin pureskelua (ei kannata välttämättä niellä). Ja pidä huoli siitä, että ei pääse nälkä tänään yllättämään, syöt vaikka vähän liikaa koko ajan.
Pahinkin viinanhimo todennäköisesti helpottaa ainakin vähän, kun jaksaa sinnitellä 15 minuuttia. Itselleni on auttanut tuo Tämä on vain tunne, se menee ohi -mantran hokeminen.
Ei tänäänkään ole pakko juoda. Tsemppiä!
5 tykkäystä
Tuo on hyvä, se on vain tunne mikä menee ohi. Itse olen myös joskus miettinyt varmaankin täällä Plinkissä lukemaani, että yksikään juomatta jäänyt juoma ei ole myöhemmin kaduttanut. Minusta se on tosi hyvin oivallettu. Eli jos nyt otan, mitä tuumaan siitä myöhemmin? Tai jos en ota, mitä tuumaan siitä? Olenko tosiaan sitä mieltä, että tosi harmi kun ei eilen tullut otettua, vaikka niin olisi ollut fiilis ja tilanne päällä? No en ikinä.
Tsemppiä!
6 tykkäystä
Olin sillä tavalla ovela, että katsoin olisiko minun työpsykologille aikaa tälle päivälle ja olihan sillä! Jos ylimääräinen vetoapu jeesaisi ainakin tämän päivän yli…
4 tykkäystä
Hyvä idea tuo.
Juomishalujen vastustaminen on taito, joka vahvistuu treenaamalla. Jokainen onnistuminen vahvistaa niitä hermoratoja ja toimintamallia.
Alkuun on hyvä kaivaa kaikki apuarsenaali tueksi.
Akuuteissa tilanteissa auttaa usein, että saa jollakin konstilla viivettä halun ja toiminnan väliin. Juotstuksen pahin kärki voi taittua yllättävänkkn nopeasti.
Tsemppiä!
2 tykkäystä
Äkkiä hurahti se tunteroinen työpsykologin kanssa. Aiemmat tapaamiset ovat olleet etävastaanottoja; nyt oli mukavaa tavata hahmo ihan kasvokkain.
Mistä seurasikin heti ensimmäinen mukava juttu: heti oven sulkeuduttua hän huudahti, että oletpas sinä raikkaan näköinen ja oloinen! Ei tainnut eilen alkoa mennä, vai kuinka?
Tuli ihan pikkutyttömäisen hyvä mieli. En ole mitenkään turhamainen enkä itse ole vielä peilikuvassani mitään muutosta huomannut. Mutta kyllä se silti motivaatiota nosti kummasti!
Keskustelu oli hyvä. Päihdeasiat tottakai olivat myös vahvasti osana keskustelua, mutta enemmän sieltä työvinkkelistä ja varsinkin työhistorian kautta.
Hän on selvästi sallivampi ja ymmärtäväisempi (ehkä liiankin?) hahmo kuin päihdesetä, tt-lääkäristä nyt puhumattakaan. Kuitenkin tuntuu hyvältä kun hän omakohtaisesti tuntee ravintola-alan sudenkuopat alkoholin suhteen eikä niitä tarvitse juurta jaksain selvittää, vaan ymmärtää puolesta lauseesta, mitä tarkoitan.
Kaikkinensa jäi hyvä fiilis. Ainakaan heti ei tullut tarvetta rynnistää baariin vaan tulin kotiin puuhastelemaan. Tosin huomaan, että voimia tuo söi ja ei yhtään jaksaisi puuhastella - taidan siis mennä peiton alle köllimään jos vaikka päiväunoset yllättäisivät!
5 tykkäystä