Meillä mies on käynyt selaamassa nettipornoa varmaan siitä saakka kun netti meille tuli. Meni monta vuotta siihen, että tiesin ja luulisin, että alussa sivuilla käynti ei ollut ihan jokapäiväistä tai edes -viikkoista. N.1,5v sitten etsiessäni synttärikuvia päivämäärällä alkoi tulla ihan toisenlaisia kuvia. Ensin tuli säikähdys, miksi näitä on piiloteltu, kun en ole mikään puritaani itsekään. Pelkäsin mitä kuvia siellä oikein on, eläimiä, lapsia tms. Sen jälkeen tuli helpotus, kun kuvat olivat ns. normaalia seksiä. Ajattelin, että pitäköön harrastuksensa. Olen joskus satunnaisesti itsekin selannut lehtiä tai nettiä.
Mutta tilanne on mennyt koko ajan pahemmaksi. Enää ei edes juurikaan selaa muita harrastussivujaan, vain pornoa. Ja tuo vie kaiken liikenevän ajan, aina kun en ole kotona tai kun mies jää koneelle sen jälkeen kun vien lapset nukkumaan. Ja tämä alkoi tunkea “läpi” ihan normaaliin nettikäyttöönkin. Vaikka kuvien esiintullessa käskin pitää huolta, etteivät joudu vanhimman lapsen silmiin (mies ei vastannut sanallakaan, eikä halua mitenkään puhua asiasta, tosin ei olekaan puhuttu tästä kuin tuolloin ja yhden toisen kerran), niin pornoa saattaa hyökätä silmille vaikkapa ruokareseptiä etsiessä tai kun avaan koneen. Tässä vaiheessa aloin katsella, kytistää jos niin haluatte sanoa, millä sivuilla mies käy. Mies siis yrittää harrastaa mahdollisimman salassa, jos tulen lasten nukahdettua alakertaan, niin mies sulkee salamannopeasti kaikki avoimet sivut, poistaa aina muistaessaan historiatiedot, linkit tms. Tallentaa kuviaan, videoitaan, linkkejään tms. muistitikuille, ilmeisesti, jotta ei aina tarvitse käyttää aikaa etsimiseen ja etteivät jäisi koneelle.
Ennen tuota “kytistämisen” aloittamista yritin puhua miehen kanssa. Mahdollisimman asiallisesti, ilman syyttelyä tms., etten ajaisi miestä nurkkaan puolustusasemiin. Mutta ei halua puhua asiasta yhtään mitään.
Ajan kuluessa kuvat ovat muuttuneet yhä rankemmiksi. Alkoi tulla sadomaso- ja ryhmäkuvia. Parisuhteessa alkoi haluta jotain kinkyä tai sitten ei kiinnostanut ollenkaan. Useimmiten ei kiinnostanut.
Kesältä löytyi sitten eläinpornoa. Ja nyt syksyllä pelkästään hyvin nuoria tyttöjä sivuilta, joiden hakusanoina olivat mm.perheseksi ja insesti. Ilmeisesti kuitenkin ns. “laillisilta” sivuilta.
Minulle kuitenkin se oli viimeinen pisara. Meillä on ihanat tytöt ja voitte ehkä kuvitella miltä tuntui huomata miehen viimeisin kiinnostus. Vihaan tätä kyttäämistä, se ei ole ollenkaan tapaistani. Mutta mies ei halua käsitellä tätä asiaa millään tavalla. Tässä sitä vain kierretään jotain pirullista piiriä, josta ainakin minä haluaisin epätoivoisesti päästä pois. En voi uskoa, että mieskään varsinaista nautintoa ja hyvää oloa saa nettipornostaan. Mitä ihmettä voin tehdä? Helppoa tietä tuskin on, mutta voiko mitään tehdä?
Eroko on ainut mahdollisuus? Mutta miten voisin laskea tytöt isälleen, jos fantasiat ovat… uh, tunnen että olen itsekin jotenkin “likaantunut” tästä mieheni “harrastuksesta”. Tunnen olevani ihan umpikujassa.