Itke vaan, se helpottaa. Minäkin olen enemmän itkenyt silloin eka päivinä, kun aloitin raittiuden polun. Tunteet myllersi laidasta toiseen. Monesti itku olikin hyväätekevää, kun oivalsi pystyvänsä olemaan päihteetön Itkin ilostakin kaiken hyvänkin ympäröimänä. Parasta oli päästä ihan yksin luontoon kävelemään ja mietiskelemään asioitaan.
Paukkupakkasissa mennään raitista kevättä kohti. Tämä on ihanaakin ja toivo paremmasta vuodesta auttaa pysymään omassa päämäärässä. Hyvä Sinä 
Kylläpä kirjoituksesi osui ja upposi, olisi voinut olla omasta kynästäni. En osaa edes poimia lauseita tai kohtia, koko kirjoitus kolahti ja omassa päässä alkoi raksuttamaan. Sanoitit tärkeitä asioita. Jäin miettimään kovasti ja luin päivityksesi useampaan kertaan. Jos tieto lohduttaa, niin täällä on eräs vertainen, kuten @Räpistelijä ja @kaaosteoria66 muun muassa nostivat kättä ylös myös.
Minulla prosessi käynnistyi todenteolla reilu vuosi sitten ja usko tai älä, kyllä se siitä helpottaa pikkuhiljaa ja elämä alkaa hymyillä…ja Sinä myös. Voimia 
Hienoa, mukava kuulla ja paljon onnea sekä iso halaus hyvin sinä selvisit ja taistelit. Voisiko olla, että tässäkin ‘henkien taistelussa’ on taitekohta, jonka ylitettyä tie käy edes hiukan helpommaksi. Mielestäni. Jos se oli sinulla eilen illalla.
Joka tapauksessa saat taputella itseäsi olalle onnistumisesta!
Itke vain, se helpottaa. Monenmoisia muitakin tunteita saattaa matkalla esiintyä 
Toivottavasti nyt aamulla on voittajaolo, tee hyvä aamupala ja nauti, nyt on lupa leijua voiton kunniaksi tätä päivää.
Kävin varhain aamulla labrassa. Yleensä on ollut vaikea varata tuollaisia aikoja, koska on pelottanut, onko tullut juotua liikaa jotta voi lähteä aamulla liikkeelle. Ja jos on pystynytkin lähtemään, on pitänyt tulla mahdollisimman pian takaisin kotiin nukkumaan. Työpäivien velvollisuudet olen jotenkin pystynyt (lähes) aina hoitamaan (lähes) täydellisesti, mutta suunnittelua se on vaatinut.
Tänään ei sitten tarvinnutkaan kurvata äkkiä takaisin kotiin. Niinpä päätin mennä labrakäynnin jälkeen läheiseen kauppakeskukseen aamupalalle ja kaupoille. Näyte vaati paastoa, joten ostin itselleni oikein kunnon sämpylän ja ison kupposen kahvia. Siinä marketin nurkassa istuessani tunsin tyytyväisyyttä, jota en muista tunteneeni aikakausiin. Olin liikkeellä aamulla. Niinku “kunnon ihmiset”. Ja vaikka olo onkin vähän omituinen, se ei ole samalla tavalla ikävä ja tunkkainen kuin silloin, kun eilisen tai edellisen päivän alkomyrkky tuntuu vielä kropassa.
Itsetuntoisesti purjehdin myrkkyhyllyköiden ohi. Ainakaan tänään en ostanut sieltä mitään. Sen sijaan ostin inkivääriä ja sitruunaa. Tuntui kivalta, kun kassalla ei hävettänyt.
Olen nyt parina iltana askarrellut keittiössä kaikkea kummallista ja todennut, että sillä saa ajatuksia aika hyvin pois alkoholista. Aion kokeilla illalla tehdä jonkinmoisia noitajuomia noista ostoksistani perjantain kunniaksi 
Lisäksi jääkaapissa on vissyä.
Hoitelin pari muutakin pitkään roikkunutta asiaa pois päiväjärjestyksestä. Kotiin ajellessa aurinko paistoi päin naamaa oikein olan takaa. Yleensä aamupäivällä keräilen vielä voimia päivän aloittamiseen. Puhaltelen alkometriin ja lasken voiko ajaa. Kiroan itseäni ja katson pettyneenä ja inhoten turvonnutta naamaa peilissä. Vannon, että vaikka vielä krapulapäivänä onkin yleensä ollut helppoa olla juomatta, niin tällä kertaa aion olla juomatta myös seuraavana päivänä… ja sitten kuitenkin teen sen taas. Krapulapäivää seuraavana päivänä annan aivojeni jälleen uskotella, että on ihan ok vähän relata, mitä se kenellekään edes kuuluu, mitä väliä, ihan sama. Ja samalla tiedän pettäväni itseäni - mutta en piittaa, koska en välitä itsestäni.
Tästä on nyt kyse. Välittämisestä. Pitää välittää.
Katson tuota ojanpientareelta talteen otettua, mulkoilevaa, kuraista “otusta” tuolla laatikon perällä ja ymmärrän, että sitä on rankasti laiminlyöty. Siihen on syynsä, että se on tuommoinen. Luottamus ei varmankaan synny hetkessä, mutta nyt sillä on ehkä mahdollisuus aloittaa toipuminen. Ja minä itse olen se, jolla on valta auttaa sitä.
Valinta on minun: Hylkäänkö otuksen taas, heitänkö välinpitämättömästi takaisin ojaan, ajatuksella että linkuttakoot metsään, kyllä luonto hoitaa… Vai otanko sen nyt kotiini?
HALUANKO hoivata sen kuntoon? Uskonko, että se on vielä mahdollista? Luotanko siihen, että tästä voi vielä tulla jotakin?
Juuri nyt näyttää siltä, että ainakin sillä on mahdollisuus jäädä henkiin. Vielä ei voi olla varma toipuuko se, ja millainen siitä tulee jos toipuu. Pitää antaa sille aikaa ja rauhaa. Voi vain yrittää luottaa siihen, että se on mahdollista, ja jos hyvin käy, niin tämä voi vielä mennä ihan parhain päin.
Otus parka.
En tiiä.
Kaipa mä nyt sitten kokeilen ottaa sen hoiviini. Eipä sitä oikein henno enää hylätäkään. Nyt kun se tuossa kerran on, irvistelemässä kopassaan. Ei tässä voi oikein enää mitenkään väittää, ettenkö näkisi mikä sen tilanne todella on.
Vaikea sulkea silmiä tuolta katseelta enää.
Taas itkettää. Pitää keittää kuppi kahvia ja miettiä, mitä tuon otuksen kanssa tänään tekisi.
Mä uskon, että se otus toipuu vielä. Koskettavaa ajattelua ja vertauskuvaa.
Nytkin jo hienosti puhut, että hoivailet itseäsi, ja katsot ymmärtävästi ja lempeydellä otusta itsessäsi.
Lempeys ja armeliaisuus on tärkeää, ne on olleet omana voimavarananikin. Olen ajatellut joskus kauheissa olotiloissa: nyt hellin itseni henkiin.
Ja niin samalla tavalla säälien itseäni olen ymmärtäväisesti osannut tuoda itseni pahimmista notkoista takaisin ylös.
Juomattomien taukojen välisiä retkahduksia on ollut, ja niitä notkoja, joten useamminkin on tarvittu itsensä hellimistä, ja auttamista.
Nyt en halua enää rotkoihin, ja täytyy toivoa, etten niihin päädy. Ainakaan en varmasti tule päätymään, jos en yritä sitä kohtuuta vielä tavoitella, jos en enää juo. Se olisi yksinkertainen ratkaisu.
Vielä on ajatustyötä tehtävänä. Mutta ainakin nyt pidemmän tauon jälkeen on asiat aivan eri tavalla itselläni. Vaikka ei muuta konkreettisempaa ole muuttanut. Vain se että on juomatta. Voi prosessoida asioita pikku hiljaa. Rehellisyys itselle kasvaa. Ja jotain lamppuja on alkanut päässä syttyä. Voin tuntea onnea. Vaikka samojakin ongelmia on mitä aiemmin, nyt suhtautuminen on eri. Rauhallisempi ja onnellisempi olo.
Ensin hellit itsesi kuntoon, ja sitten prosessoit asioita, ja olet juomatta. Onni ja tyytyväisyys tulevat kyllä ennemmin tai myöhemmin.
Ai että, nyt kuullostaa mukavasti siltä, että siellä on ollut ihan hyvä päivän alku 
Hoida ja hemmottelee, hoivaa ja helli, huolla itsesi kuntoon. Pikkuhiljaa. Vaikka kirjaat kalenteriin joka päivälle hyvän teon itselle, mitä se milloinkin sitten on. Tänne minun korvaan kuullostaa oikein hyvältä.
Päivän kerrallaan juomatta ja hoitaa samalla itseään…olen varma että päivä päivältä, aamu aamulta olet vakaampi päätöksessäsi.
Keittiöpuuhat kuullostavat jees-touhuilta. Itse valmistan inkivääri ja tyrnimehushotteja, hyviä, saa irvistämään, vähän polttelee ja käsittääkseni ovat terveellisiä.
Raitista ja hyvää perjantai-iltana
Täytyy yrittää etsiä tuo kirja! Ja just tämä mitä kirjoitat: “Onni ja tyytyväisyys tulevat kyllä ennemmin tai myöhemmin.” on syy miksi mua ärsyttää toi mun vanha nimimerkkini, jota ei saa ilmeisesti muutettua. Tuntuu jotenkin falskilta toi “Hyvään oloon”. Se ei ole se mikä tässä nyt on se juttu. Se ei tunnu oleelliselta päämäärältä just NYT vaikka totta kai on tärkeä asia jne yms. Mutta nyt tällä hetkellä se ei ole se keskeinen pointti. Vaan rehellisyys, hankalaan paikkaan suoraan katsominen ja sieltä pois selviäminen.
Kiitos <3
Vaikka pakko myöntää että just tuntuu kauhealta.
Tää on aivan hirveetä.
Kropassa tuntuu semmoinen epämääräinen, kummallinen sisäinen värinä tai vapina tai joku, epämiellyttävä levottomuus. Olen nyt laittanut valtavan kasviskeiton tulemaan, juonut vettä, välttänyt kahvia, syönyt pari eilistä marmeladia, kävellyt edes takaisin, juonut lisää vettä ja päässä tuntuu kuin kävisi sellainen onnenpyörä, jota yritän pysäyttää voittonumeron kohdalle, mutta koko ajan se pyörä vaan jatkaa sinne seuraaviin numeroihin, joissa vaanii kaikki tämä mistä täällä palstalla on puhe.
Inhottavaa. Yritän ehkä mennä uimahalliin tai jotain. Tai edes kotona saunaan.
Kiitos silti viesteistä @Metsanpoika ja @Luode. Nyt just vaan päässä kiristää pahasti.
Voiko nää olla siis vieroitusoireita? Tai onko ne siis esimerkiksi tällaisia?
Levottomuus kuullostaa tutulta, vaivasi myös minua alkutaipaleella. Jos lohduttaa, se menee aikanaan ohi. Sitä ennen yritin ratkaista asiaa juurikin tekemällä asioita, että edes hetkeksi saisi ajatukset muuhun…mutta joo, melko tuskaistahan se on, mutta kyllä se siitä. Yritä tehdä mukavia asioita, syödä ja juoda jotain mistä tulee hyvä mieli (ei alkoholia 
) Uimahalli ja sauna kuullostaa hyvältä ratkaisulta, vaikka molemmat.
Kyllä minä luokittelin ne vieroitusoireiksi, menee ohi 
tsemppiä, kirjoittele…täällä me ollaan
Ahoi ahoi - hienosti pärjäät- Nuo kuvaamasi tunteet ja tuntemukset ovat juuri niitä vieroitusoireita klassisimmillaan. Olo on kuin äärimmilleen viritetty jousi. Kaikki kiristää ja itku tai raivo ja kilarit eivät ole kaukana. Keho ja aivot kaipaavat kemiaa. Kyllä se rauhottuu, kun aikaa kuluu. Nyt on ne tiukimmat ajat - ne ekat päivät ja viikko. Sitten alkaa helpottaa, mutta erilaisia kierrepalloja saa kyllä väistellä.
Hyvin menee. Koita hengitellä syvään ja nuo loitsujuomat: inkivääri ja sitruuna ovat juurikin hyviä - toimivat antioksidanttina, mutta myös inkivääri antaa sitä alkoholipotkua, jota aivot kaipaavat.
Tästä on tie vaan ylöspäin vaikka aina ei siltä tuntuisi. Silitykset sille otukselle - teistä tulee vielä sydänystävät - otit hänet hyvään aikaan suojaasi.
Levottomuus on ihan normaali olo juomisen loputtua. Sille on ihan järjellinen selityskin.
Alkoholi on lamaava hermomyrkky. Se hidastaa aivojen tiedonsiirtoa, toimii ikään kuin jarruna. Silloin aivot alkavat tuottaa tiedonsiirtoa nopeuttavaa välittäjäainetta eli painaa kaasua. Näin tieto kulkee edes jotenkin.
Pitkään jatkuneen juomisen jälkeen kaasu hirttää kiinni, eikä palaudu heti, kun juominen loppuu. Näin hermosolut jäävät ylivireeseen ja se tuntuu levottomuutena ja rauhattomuutena.
Tilanne alkaa helpottamaan aika pian, mutta täyteen toipumiseen voi mennä viikkoja. Yhdenlainen vieroitusoire siis, joka vain on rämmittävä läpi. Mutta voin luvata, että kannattaa.
Kiitos yksinkertaisesta selityksestä. Minusta näitä on mukava lukea, ymmärrettävää tekstiä, olen aina tykännyt käytännön esimerkeistä, en hienoista korulauseista ja sanoista 
En sitten pystynyt vielä sietämään sitä oloa eilen, mutta tiedänpä ainakin, että ainoa vaihtoehto on jatkaa valitsemaani suuntaan.
Eli ostin sitten vielä eilen illalla alkoholittoman punkun, joka oli pahaa. Sitten ostin myös jonkun holillisen litran pahvitörpön. En pidä punkusta. Join siitä 5-6 annosta ja loput jäi. Olen tyytyväinen etten ostanut tavanomaisia juomia, eli niitä mistä pidän. Siinä oli itsesuojelullinen puoli. Tuon lopun laitan huomenna johonkin pataan.
Se mikä on outoa, siis todella outoa mielestäni, on se, miten kovaan humalaan tulin annoksella, joka aikaisemmin olisi ollut vasta alkua. Mistä se voi johtua? Samoin ihmettelen, miten väsynyt olen ollut ja kuinka huonosti olen voinut koko tämän päivän. Toki tuli valvottua, mutta silti.
Oli vähän töitäkin tänään, mutta etänä. Töiden jälkeen olen vain lojunut. Onneksi kello on pian 21 niin pääsee nukkumaan.
Tämä päivä on vain vahvistanut tietoisuutta siitä, miten ainakaan en halua jatkossa viettää elämääni. Eilinen oli niiiin hyvä päivä… kunnes piti sitten oikein uhalla pistää lopetuksen aloitus poikki. Mutta mussa tapahtuu asioita. Tänään huomasin ajattelevani, että onneksi huomenna krapula on ohi ja on taas normaali päivä. Normaali, ilman alkoholia. Ajatus tuntui turvalliselta. Toivon pian pääseväni sinne turvalliselle puolelle. Ensin pitää vain jaksaa käydä läpi tämä irrottautuminen.
@Teme, kiitos tuosta selityksestä. Jotain tuommoista olin lukenut aiemminkin, mutta nyt sain kiinni mitä se tarkoittaa käytännössä. Ja että just se on sitä vieroittumista. Eli niin se asia on - mulla on vieroitusoireita, koska olen juonut niin pitkään niin paljon. Taon tätä nyt tietoisuuteeni. Olen alkoholisti, jolle tulee vieroitusoireita. Siitä on tosiaan viitisen vuotta, kun olen viimeksi ollut kokonaisen viikon juomatta. Eli joo. Tällaista se siis on, kun on riippuvainen. Sen näköjään tosiaan voi tajuta ja kokea vasta, kun yrittää ihan oikeasti olla ilman. Aiemminhan olen kätevästi välttänyt totuutta juomalla ennen kuin oireet on olleet liian ikäviä.
Tähän täytyy nyt siis varautua jatkossa. Tänään on taas eka päivä, eli nuo kirotut hetket alkaa olla pahimmillaan suunnilleen tiistaina. Onneksi tässä on aikaa laittaa varustuksia kuntoon. En anna periksi, haluan pitää aloittamani suunnan.
Jep.
Yritä uudestaan. Se on ainoa tapa saada nyt se uusi oma, hyvä elämä.
Huomenna on uusi päivä. Kaada vaan ne loput punkut viemäriin.
Tuo on hienoa, että kuitenkin jäi juomatta osa, vaikka aloitit. Hyvä, että osasit pysähtyä, ja ajattelet asioita, tiedostat ongelman ja riippuvuuden, ja olet valmis jatkamaan juomatta.
Nyt vain uuteen aloitukseen ja selviä päiviä kerryttämään!
Päihdelinkin kautta voi sähköpostiin tilata kuukauden ajalle viestejä juomisen lopettamisen tueksi. Hyviä faktoja ja pohdintaa joka aamu pienesti eri teemalla (Uusi alku verkkokurssi, tilaa sähköpostiin, en saa linkkiä laitettua, mutta löytyy alkoholi-osiosta sivustolta). Ei maksa mitään, kannattaa sitäkin kokeilla!
Tämän tyylisiä retkahduksia minullakin oli. Ikäänkuin piti vielä todistella itselleen, ettei voi juoda ns normaalisti. Mutta sitten sitä oli pakko myöntää itselleen, että on alkoholiriippuvainen. Ja kyllä, se yksikin lasillinen tuntuu tauon jälkeen entistä tiukemmin humahtavan päähän.
Sanon samaa kuin @Räpistelijä kaada pois loput. Älä laita edes mihinkään ruokaan vaikka holit siitä haihtuisivatkin. Häipyy kummittelemasta mokoma törppö.
Onnea uuteen alkuun.
Aamupäivä 2.
Väsyneen vakaa olo.
Viimeksi, kun joitakin vuosia sitten yritin vielä “vähentää”, hankin itselleni älysormuksen. Se näyttää kiusallisen tarkasti, onko alkoholia nautittu vaiko ei. Sen avulla olen näinä vuosina oppinut ymmärtämään, miten tuhoisaa alkoholi on unelle ja keholle ylipäätään. Kaikki arvot heikkenevät juomisen jälkeen. Syvän unen määrä romahtaa, leposyke nousee, HRV pienenee. Kehon lämpötila nousee, mistä olen päätellyt, että krapula on käytännössä jonkinlainen koko kehon tulehdustila. Tätä olen tässä seuraillut nyt siis useamman vuoden. Että juu, taas on valmiuslukema surkea, sydänterveyttä mittaavat arvot pielessä ja unen laatu huono. Ja silti vaan sitten.
Eilen ero juomattomien päivien ja tuon toissailtaisen välillä näkyi poikkeuksellisen selvästi, varmaan kun juomattomia kuitenkin kertyi väliin peräti 4. Tai miten se nyt lasketaan, 5. päivän iltana piti sitten kokeilla miltä se juominen mahtaa nyt tuntua.
Lukemien romahtamiseen riitti kuitenkin jo suht pieni annosmäärä. Tänään lukemat on taas ihan toisenlaiset.
En ole mikään mittari-intoilija noin yleensä, mutta on ollut pakko myöntää, että tämä sormus on todennäköisesti ainakin omalla kohdalla jarruttanut sitä, että olisin juonut vielä enemmän. Nuo käppyrät on lahjomatonta infoa.
Kiitos kannustuksesta ja ymmärryksestä. Enpä tiedä, missä muualla voisin tätä asiaa tällä tavalla käsitellä.
Just se OMA, hyvä elämä.
Tilaan nuo sähköpostiviestit.
Ja sitten just tuo todistaminen tässä nyt jotenkin on.
En ole oikeasti altistanut itseäni vieroitusoireille aikaisemmin, joten en ole joutunut oikeasti myöskään vakuuttumaan riippuvuudestani. No nyt olen. Ja ekaa kertaa myös sanoin itselleni sen sanan. Alkoholisti. Hyi. Ihan kuin molemmat vanhempani, joiden juomisen takia vannoin lapsena, etten ikinä juo. Inhottaa.
Itselläni on ollut myös niin, että vanhempien juomisen takia elämän kuormitus ylitti jo lapsuudessa voimavarani täysin. Silti pärjäsin, kuten nyt sellainen, joka haluaa pysyä hengissä. Osa tuosta traumasta pääsi kunnolla käsittelyyn vasta keski-iässä, kun omat lapset olivat sen verran isoja, etteivät tarvinneet enää minua niin paljon kuin pieninä. Omalla kohdalla se käsittely meni vain jotenkin oudosti niin, että aloin juoda enemmän ja nimenomaan yksin, öisin ja paljon. Ikäänkuin olisin jotenkin pyrkinyt takaisin sinne lapsuuden öihin kun pelkäsin ja olin yksin - mutta nyt aikuisen näkökulmasta.
Aikuisenahan sitä on vahvempi kuin pienenä lapsena.
Nyt tätä kirjoittaessa tulee mieleen, että juomiseni on ollut ikäänkuin jonkinlaista “paluuta onnettomuuspaikalle”. Trauman jälkipuintia, sen kokemista uudelleen, mutta uudesta, nyt aikuisen näkökulmasta. Keinohan on kuitenkin väärä. Onnettomuuspaikan traumasta selviämistä kun ei välttämättä helpota parhaiten se, että ajaa itse kolareita… joten.
On aika yrittää kohdata ja oppia ymmärtämään niitä tunteita nyt vähän uudella tavalla.
Kyse on siitä, voiko itse olla itselleen turvallinen aikuinen. Haluaisin kovasti.
Siksi palaan otukseen.
Tällä hetkellä se ei mulkoile, vaan nukkuu kerällä tuolla koppansa perällä. Se on jo vähän syönytkin, mutta on nyt vetäytyneenä omiin oloihinsa. Se ei ole silti täysin rento, vaan selvästi joutuu koko ajan vähän kuulostelemaan missä mennään. Olen pahoillani sen puolesta, että tämä menee näin hitaasti. Että sen piti toissailtana nähdä ja haistaa mun juomistani. Luottamus ei kasva sillä tavalla. Pitää antaa sille nyt aikaa.
Tänään tuntuu, että huomisesta tulee päivä 3. Pitää suojata tätä oloa.
Jatkan vielä osalla viestistä, jonka kirjoitin tuonne kaaosteorialle.
Itse asiassa toissailtainen juomiseni triggeröityi juurikin stressaavasta, läheistä koskevasta asiasta. Tähän on pakko löytää nyt joku muu ratkaisu, koska näitä stressaavia hetkiä on tiedossa joka tapauksessa jatkuvasti. On ollut ja tulee olemaan, ihan koska elämä nyt vaan on sellaista, mutta myös koska ainakin itselläni, muutamistakin itsestäni riippumattomista syistä, elämässäni ihan oikeasti on välillä enemmän haasteita kuin mitä enää jaksan käsitellä. “Enää” siksi, että olen elämässäni käynyt läpi aivan liikaa hankaluuksia joita en ole itse aiheuttanut, lapsuudesta alkaen, ja jollakin tavoin koen, että voimavarat on jo pitkään olleet käytännössä loppu.
Miten näitä tilanteita ja stressiä voisi hoitaa toisella tavalla? Miten tätä uhrimielialaa pitäisi hoitaa… että taas tulee liikaa, en jaksa, ei pysty, elämä on liian rankkaa…
Miten voisin auttaa itseäni.
Minäkin join eron jälkeen yksin, kun lapset oli jo vähän isompia, ja vaikka oli vanhoja hyviä keinoja, metsäkävelyt ym. Mutta tuli niin pohjattomia suruja ja hirveitä tunteita, samalla myös eletystä elämästä käsittelyyn samalla. Huono lääke se viini oli, ja määrät kasvoi, enkä minäkään tajunnut tulevani riippuvaiseksi! Mutta kaikki tulevat, jos juovat tarpeeksi ja usein!
Ja päätyy näihin huonoihin oloihin, unohtaa jo miltä aito hyvä olo, normaali, tuntuu.
Nyt alkoholisti on vain sana, haluaako ja tarviiko sitä käyttää, ainakin sille pitää antaa oma uusi merkitys, mihin ei lataudu se mitä nyt mielikuvia tulee. Kuka tahansa voi päätyä alkoholistiksi, jos sitä nimitystä haluaa riippuvaisesta käyttää. Tai voi todeta; join liikaa, ja tajusin tulleeni riippuvaiseksi. Siksi lopetin. (Jossain kohtaa, nyt yritetään lopettaa, ja voidaan varmana sanoa nuo sanat vielä)
Sä tosi hienosti kirjoitat ja analysoit!
Nyt vain voimia alkuun. Alku pitää varmaan vain sitkutella eteenpäin vähän väkisin. Hyvä olo tulee myöhemmin, sitä pitää jaksaa odottaa ja olla juomatta kaikin keinoin.
Alussa mullekin kuulosti jo pitkältä, että pitäisi olla vaikka kuukausi juomatta.
Ja valitettavasti täytyy nyt todeta, että sen aikanakaan en vielä tuntenut niin hyvää, vain tasaista tylsää oloa, ja sen jälkeen se huikkakin taas kiinnosti… reilun parin kuukauden jälkeen se vasta itselle löytyi, nyt tuntuu hyvältä. Siihen voi kyllä vaikuttaa paljon tämä ajatustyö asisn ympärillä… nyt kun lukenut ja prosessoinut, vähän kuin terapisoinut itseään. Kävellyt metsässä ja miettinyt. Käyn myös talviuimassa, rentouttaa ihanasti, ja antaa hyvää oloa niin paljon paremmin kuin alkoholi.
Aidot kokemukset ja tunteet.
Kestä ja taistele! Mitä vain nyt keksit tilalle, täytin itse ristikoitakin ja join teetä paljon alussa ja muutakin…sokeria tuli vedettyä, karkkeja liikaakin aluksi ja katsoin elokuvia.
Aiheeseen liittyviä elokuvia muuten, ihan vain katsottavaksi, ei niin valistusmielessä: Nainen junassa, a star is born, Hyvä ihminen. Kyllä ne jenkit osaa…koskettavuusvaroitus, ainakin tuon a star is born kanssa.
Mutta mukavia asioita, mikä vain sulle toimii! Tsemppiä!
Vielä vähän menneistä, katkeruudesta. Multakaan ei ole kukaan ikinä anteeksi pyytämässä, sen tiedän, asioita jotka mua on satuttanut. Ihmiset voi olla toisilleen enkeleitä, mutta myös demoneita. Ja jos joku alkoholin vaikutuksessa tekee pahaa, ei valitettavasti ole oma itsensä, alkoholia voi syyttää siitäkin. Se ei tietysti tee satutetun kokemuksia paremmaksi.
Mutta oli miten vain, miten paskamaista hyvänsä. Itseään pitää, itseään voi auttaa, hyväksyä mennyt, pitää itsestään huolta ja yrittää antaa menneiden olla, vaikka se on vsikeaa, mutta niille ei voi mitään, ei muuttaa niitä.
Rakastetaan itseämme, vaikka joku ei osannut sitä tehdä, vaikka joku vain satutti. Nyt tehdään mitä me voidaan hyvän olon ja elämän eteen. Nyt on nyt ja edessä on elämää.
