Tarkoittaakohan tämä jopa sukupolvien taakse katsomista? Olen miettinyt paljon, miten oma lapsuuden kasvuympäristö vaikutti itseeni, ja siihen millainen nyt olen. Mitkä ajatusmallit tulevat lapsuudesta. Milloin reagoin aikuisena fiksuna itsenäni, ja milloin taas 5-vuotiaan/ 7- vuotiaan / 15- vuotiaana opituilla selviytymismalleilla. Aivoihin ja mieleeni on asettunut tähän ikään jo valtava varasto erilaisia selviytymismistapoja ja reagointimalleja. Niitä voivat olla esim. asioiden peitteleminen /suuttuminen/ vetäytyminen/puolustautuminen/ hermostuminen/ahdistuminen/pelkääminen. Esim. joskus jotkut selittämättömät pelkoni ja ahdistustilani voivat pienen tutkimisen jälkeen löytää kotinsa 10-vuotiaan pelkoihin seuraavasta koulupäivästä. Kun tämän oivaltaa, olo helpottuu välittömästi. Sitä kymmenvuotiasta voi aikuinen minäni lohduttaa, ja kun pelko saa nimen ja muodon, se yleensä katoaa, eikä välttämättä tule enää takaisin.
( Tähän asiaan liittyen sivusto: healingeagle.net/Fin/Burney/innerchild.html …huonosti käännettyä tekstiä, mutta raitistunut alkoholisti Burney kyllä on löytänyt sellaisia totuuksia ja toimintatapoja, jotka kolahtivat jo ensilukemalla minuun.)
Kun miettii vielä kauemmaksi, miksi vanhempani olivat sellaisia kuin olivat? Isovanhempieni elämä, ja siellä vallinneet normit ja salaisuudet? Kun ymmärrän paremmin omien vanhempieni saamaa henkistä perintöä, pystyn käsittämään järjen tasolla, miksi lapsuuteni oli sellainen kuin se oli, ja myös tuntemaan myötätuntoa vanhempiani kohtaan. Vai pitääkö mennä vielä pidemmälle historiaan? Vaikuttaako meihin vielä monen sukupolven takaa kipeät ihmiskohtalot. Minun sukulaisiani ainakin teloitettiin vapaussodan aikana, kuinka syvät arvet tuollainen jättää, ja miten pitkälle ne siirtyvät seuraavissa sukupolvissa?
Suomi on niin pieni maa, että väistämättä perimässämme on jompia kumpia, teloittajia tai teloitettuja. Mahdollisesti molempia, kuten minulla.
Mutta että ymmärtää omienkin vanhempiensa tehneen sen, mihin he kykenivät niillä tiedoilla ja sillä osaamisella joka heille oli kasvaessaan annettu? Tämä auttoi ainakin minua valtavan paljon. En enää kasvattaisi edes omia lapsiani sillä tiedolla, joka minulla tänään on! Kaikki on tavallaan sidonnaista aikaan, sen hetkiseen yhteiskuntaan ja sen normeihin. En voi korjata sitä miten olen omani kasvattanut, mutta voin olla armollinen myös itselleni.
Noista Myrskiksen mainitsemista tv-sarjoista ja leffoista olen löytänyt itsekin monta kultajyvää - kaikkihan on kiinni siitä, onko oma ‘henkinen vastaanotin’ auki Kaikista ihmiskohtaloista (fiktiivisistäkin, onhan ne ihminen kirjoittanut) voi oppia, jos on sillä mielellä varustettu. Yksi hieno hetki muistuu mieleeni leffasta ‘Vuorovetten Prinssi’, jossa päähenkilö (kova kaveri, jefuvalmentaja ynnämuuta miesten mies) itkee lapsuutensa jälkeen ensimmäisen kerran. Kuin salamanväläyksenä kävi mielessä, että kaikki ihmiset ansaitsevat lohtua. Kaikille on tapahtunut jotain niin kauheaa, etteivät halua siitä edes oikein puhua, mutta tarvitsevat siltikin lohdutusta.
Olen aina ollut ‘pärjääjä’ ja minun oli äärimmäisen vaikeaa hakea apua itselleni - myöntää se, etten pärjääkään yksin. Tuossa leffakohtauksessa minulle aukesi myös se, että minäkin olen ‘kaikki ihmiset’, minäkin ansaitsen lohtua. Jos en muilta, niin itseltäni ainakin
Kevään ja alkavan kesän tulon huomaa monesta asiasta.
Näissä kortteleissa asukkaat ovat aloittaneet kevätsiivoukset.Ikkunoita pestään ja matot ovat kartanolla puistelutelineillä.Mattoja hakataan,harjataan ja jätetään muutamaksi tunniksi tuulettumaan.Suurin osa puhtaista matoista pääsee jo illaksi kotiin.Muutama matto jää roikkumaan puistelutelineille viikoiksi.Joku siirtää ne kuukauden kuluttua vaivihkaa maahan puistelutelineen viereen.Pääsevätköhön edes juhannnukseksi kotiin.
2010 kesällä vielä juoppoaikana minäkin sain tarmonpuuskan ja halusin olla kuin normaalit ihmiset.Keittiön räsymatto kaipasi pesua.Matto taloyhtiön pesutupaan altaaseen ja puoli pulloa mäntysuopaa ja vettä perään;matonhan pitää ensin liota.Tämä työsuoritus oli niin mahtava,että sehän piti oitis palkita lähiökuppilassa rehvastelemalla.Siihen rehvasteluun meni viikko ja matto roskiin.
Minusta on tullut Sherlock tai Black Sad,salapoliisikissa.Luen ympäristöä.Niin kuin tuota Hra Yläkertaa,jota en ole nähnyt,mutta josta tiedän hänestä vaikka mitä:
Hän on kolmikymppinen,vähintään 180 senttinen,työssä käyvä ja sinkku.
Sherlockina ja ympäristön lukijana perustelen näin:Joka aamu Hra Yläkerta kusee paineella,korkealta ja kovaa klo 05.30 mun korvaan;siis aika pitkä.Ei voi olla kovin vanha,kun ei ole prostatavaivoja.Autotallin ovi kolisee klo 06.00;siis käy töissä.Jos eläisi parisuhteessa,ois kumppani pannut istuma-asentoon pytyllä.
Tämän päivän ajatelmana tahdon nostaa esiin AA:n ensimmäisen, tärkeimmän perinteen.
AA:n ensimmäinen perinne kuuluu: [b]“Yhteisen menestyksemme tulisi olla ensi sijalla;
henkilökohtainen toipuminen riippuu AA:n yhtenäisyydestä”
[/b]
Ajatelmaksi; Miten olet tämän kokenut omassa elämässäsi?
“Jotkut ihmiset aloittavat elämänsä rumina kuin ruma ankanpoikanen, mutta muuttuvat kauniiksi. Mutta jos olet nuori ja ruma, sinun kannattaa valmistaa itseäsi siihen että rumista ankanpoikasista kasvaa rumia ankkoja. Toisaalta, joutsenet päästävät suustaan ikävän kuuloisia vihellyksiä, kun taas ankat vaakkuvat viehättävästi. Täytyyhän tässä elämässä olla jotain oikeudenmukaisuutta.”
“Itsevarmuutta on kahdenlaista: luontaista itsevarmuutta, joka kumpuaa siitä rakastavasta ympäristöstä kun vanhempasi kehuivat sinua ihmeelliseksi joka kerta kun laitoit tussin paperille, sekä teennäistä itsevarmuutta joka kumpuaa tussien haistelusta.”
Guy Browning
Suosiosta:
“Alkoholi on nestemäinen kuuluisuus. Kahden tuopin jälkeen et ole pelkästään sitä mieltä että ihmiset pitävät sinusta, vaan alat ymmärtää myös minkä vuoksi. Olethan ilmeisesti erittäin nokkela, viehättävä ja hauska. Krapula on luonnon keino muistuttaa, kuinka vaikeaa on olla koko ajan nokkela, viehättävä ja hauska”
Kaikista ihmiskohtaloista (fiktiivisistäkin, onhan ne ihminen kirjoittanut) voi oppia, jos on sillä mielellä varustettu. Yksi hieno hetki muistuu mieleeni leffasta ‘Vuorovetten Prinssi’, jossa päähenkilö (kova kaveri, jefuvalmentaja ynnämuuta miesten mies) itkee lapsuutensa jälkeen ensimmäisen kerran. Kuin salamanväläyksenä kävi mielessä, että 
