Korkeampaa voimaa etsiköön kukin tavallaan tai korkeampi voima lähestyköön meitä kutakin tavallaan. 
Kristillisessä historiassa eri lähestymistapojen painotukset ovat vaihdelleet. Dominikaaniteologi Tuomas Akvinolainen (1225-1274) piti Jumalaan uskomista järkevänä. Hänen mukaansa Jumalan olemassaolo pystytään todistamaan järjellä ymmärrettävillä perusteilla. Täysin vastakkaista ajattelua edusti kirkkoisä Tertullianus (n.155-230), jonka mukaan kaikkivaltiaaseen, kaiken tietävään, rakastavaan ja täydellisen hyvään Jumalaan uskominen oli järjenvastaista. Hän ajatteli, että järjestä luopumalla, uskon hyväksi, kristitty täytti velvollisuutensa…ja molempia näitä yhdisteltynä, tältä väliltä ja paljon muuta…
Kun puhutaan kristillisestä mystiikasta tarkoitetaan laajaa konaisuutta, joka koostuu eri osa-alueista. Pelkistettynä kristillisessä mystiikassa etsitään suoraa jumalayhteyttä, hengellistä kasvua ja kehittymistä. Tässä lyhyesti se mikä liittyy mielestäni esim. tuohon Teresaan…
“Kristillisessä mystiikassa voidaan tehdä ero opilliseen ja kokemukselliseen mystiikkaan, jotka ovat selvästi vaikuttaneet toisiinsa. Opillinen mystiikka käytti keskiajalla läntisessä kirkossa kielenään latinaa, ja siinä pyritään luomaan teoreettinen esitys kristillisen kasvun tiestä. Kokemuksellisen mystiikka taas käytti kielinään kansankieliä ja suuntasi huomionsa erityisesti mystisten kokemusten kuvaamiseen”
Avilan Teresahan kirjoitti juuri tuosta; ihmenäyistään, jumalayhteyden rakentamisesta, rukouksesta ja siitä miten rukous muuttaa meitä, ymmärrettävällä kielellä. Sisäinen linna on hänen mukaansa sielun valoisa ydin, jossa Jumala asuu. Tiemme sinne käy hengellisten askelien (huoneiden) kautta ja totuutta etsitään sisältä, ei ulkoa. Nämä teemat toistuvat eri muunnoksina muidenkin uskontojen mystikoiden opeissa sekä myös maallisemmissa hekisen kasvun oppaissa.
Oma kokemukseni uskosta on mystinen. Ei tietenkään mitään Avilan Teresan moista jatkuvaa kohtaamista Jeesuksen kanssa…mutta joka tapauksessa niin voimakas kokemus yhteydestä, ykseydestä ja kuulumisesta, että se lukeutuu tuonne mystiikan piiriin. Se ei tarkoita sitä, että tarvitsisi olla järjetön, ei suinkaan. Sulassa sovussa järkeni ja järjettömän uskoni kanssa tässä elelen. Ne täydentävät toisiaan ja käyvät dialogia keskenään. Järkeni haluaa kilvoitella asioiden kanssa ja järjetön uskoni haluaa uskoa. Oikeastaan en ajattele edes, että uskoni on järjetön asia, vaan luonnollinen.
Uskonnolliset mystiset kokemukset eivät ole mitään salaseurahuuhailua (tai voi se olla sitäkin), ne ovat tuikii tavallisia ihan tavallisilla ihmisillä ja usein hyvin samankaltaisia uskonnosta tai uskonnottomuudesta riippumatta. Voimakkuusasteet toki vaihtelevat, enkä etsi tai kaipaa mitään “ihmeitä”, vaan pienet hetket yhteydessä, läsnä riittävät pitämään uskoani yllä. Mystiikka on yksinkertaisimmillaan rukoilua, puhetta Jumalan kanssa. Kokemusta yhteydestä Häneen, joka voi toteutua vaikka luontokokemuksen kautta.
.Kaveri koki sitten krapulan kaikki asteet viikon matkalla,joita sitten lääkitsi yöllä ja aamutuimaan,mutta oli oikein tyytyväinen siistiin reissuunsa,joka oli kuulemma ainut lomareissu,jolla tehtiin kaikkea jännää ja muitakin muistoja ja kokemuksia jäi kuin kännääminen.Luulen,että kaverin päähän jäi itämään pikku ajatus,että selvästä päästä eläminen vois olla aika mukavaa.