Älä lannistu, en minäkään sitä tehnyt…
Olen todella jo pitkään ihmetellyt täällä lopettajien puolella riehuvaa mollausta meitä vähän aikaa selvänä olleita. Itse kävin avoryhmässä eilen, ja vloppuna olin avoleirillä, niin mitään tälläistä ei ole näkynyt siellä. Päinvastoin hymyjä, halauksia, vertaistukea saat todella paljon. Nämä auttavat minua jaksamiseen elämäni katastrooffeista, ja korkin kiinni pysymisessä. Vaikka se nyt ainakin tuntuu mulle hyvin helpolta. Tältäkin palstalta monen olisi hyvä käydä joko avoryhmissä tai leirillä, niin saisivat ehkä uusia näkökulmia, ja huomaisivat ettei alkoholittomuus ole hampaat irvessä olemista.
Onnea jatkoon!!!
avoryhma.net/
Tuossa avoryhmän sivusto, joka on suht pienimuotoinen mutta saa siitä jotain käsitystä.
Nyt olen ollut toista kuukauta juomatta. Huomaan, että tällä hetkellä oikeasti kaipaan tukea. En niinkään juomattomuuden jatkamiseen, olen vain masentunut ja väsynyt. En koe tämän palstan ihmisten olevan mitenkään masentavia ja ilkeitä. Jokaisen taustalta löytyy omat ajatuksensa ja tuntemuksensa. Jäin miettimään, onkohan alkoholi jättänyt aivoihini, jonkin kyvyttömyyden olla onnellinen ihan selvinpäin. Ikään kuin liottanut irti kaikki iloentsyymit. Taidan taas tänä iltana hiippailla AA-kerhoon pyytämään rohkaisua.
Samanlaisia tuntemuksia on mielestäni ollut hyvin monella täälläkin kirjoittavilla. Ainakin mulla itselläni.
Fiilikset kestivät todella paljon kauemmin kuin kuukauden. Enemmän kuin vuoden. Siinä on mahdollisuus tietenkin alkaa epäillä koko homman mielekkyyttä.
Päivä kerrallaan.
Pitää vaan muistaa, että ei se ryyppääminenkään mukavaa ollut.
Iloentsyymit…hmm. Mä olen peruspositiivinen tyyppi - oon mä silti kyllä välillä kettuuntunutkin, eli en tiedä, onko tästä apua. Mä näkisin niin, että toi ilottomuus olisi lähinnä sitä, että aivot hakee jotain syytä juoda. Ainakin mun tapauksessa. Siis että kun elämä tuntuu kurjalta, niin on helpompi sortua ja vetää viinaa. Kyse on kyllä aika pitkälti myös omasta asenteesta. Mulla on asiat siinä mielessä hyvin, että mä voin syöttää alkoholin tilalle jotain tekemistä. Ja yksi pointti on se, että päättää, ettei juo, vaikka maailma romahtaisi niskaan.(Mitäpä se siinä tilanteessa enää auttas? )
Kiitos vain Esko ja Tuhnus rohkaisusta. Kävin eilen taas AA-kerhossa ja taas tuntuu paremmalta. Sieltä se taas iloentsyymikin löytyi aamulla kotipihalta, kun aurinko paistoi, linnut lauloivat ja kukat kukkivat.
Hei!
Anna itsellesi aikaa toipua ja oppia toipumaan, kuuntelemaan itseäsi.
Juominenkin kesti oman aikansa niin toipuminen on loppuelämän prosessi.
Alku aina hankalaa ja tukeahan tähän sairauteen on saatavilla, kuten olet
huomannut. Et todellakaan ole yksin.
Minulla oli masennusta ja väsymystä, joka vähitellen alkoi helpottamaan
ja nyt ilopillerinä olo on ihan mukavaa. On voimia auttaa muitakin.
Suosittelen omasta kokemuksesta myös yksilöterapiaa A-klinikalla, jos
mahdollisuus siihen. Avaa niitä omia syitä juomiseen jne. enemmän kuin
mitä ehkä AA:ssa tulee avauduttua. Suosin monipuolista itsensä hoitamista.
Voimia raittiuden taipaleella!
Tänään minulla menee hyvin. Minulle olisi tarjolla 4 viikon laitoskuntoutus, mutta mietin hyödynkö siitä riittävästi? Olen ollut toista kuukautta selvinpäin, eikä viinanhimo mitenkään erityisesti kampea päälle. Fysiikkani on kunnossa ja harrastan liikuntaa. Käyn AA-kerhossa ja saan itsellenei myös psyykkistä kuntoutusta. Osaisiko joku neuvoa kannattaako tuo kuntoutusjakso ottaa vastaan?
Ei tuota oikein voi/saa netissä neuvoa. Voi mennä aivan metsään arvio tällä tuntemistasolla.
Yleisesti voisi veikata, että jos side vertaistukeen on rehellinen ja korkealle priorisoitu, ei laitoskeikka välttämättä toisi lisäarvoa. Toisaalta taas: oikea laitos on kerrassaan erinomainen paikka ja hetki syventyä sisimpäänsä kunnolla ja muuttaa elämänsä suunta - kunhan muistaa, että jatkohoito on sen jälkeen hoidettava sekin, tavalla tahi toisella.
jos minulla ei olisi ollut mahdollisuutta olla päiväsairaalassa 6vk ja sitä kautta saanut pontta tähän omaan alkuuni niin en varmasti olisi tässä. Katkoa jo itse ajattelin mutta se olisi ollut hirmu vaikeaa kun on nuo elämäni suola eli kissat. Ne on itselleni pieniä terapeutteja. Ja kannattaa ottaa kaikki hoidot vastaan mitä tarjotaan. Tsemppiä vain sulle S§M!!!
Kyllä minun on paras mennä kuntoutukseen. Sain parilta ihmiseltä hieman tylytystä ja taas on siipi pohjalukemissa. Vaikka välillä tuntuu, että tästä selviää, totuus on aika tyly.
Kyllä tästä selviääkin, mutta kannattaa myös käyttää kaikki se apu, jota saatavilla on. Mieti, minkä neuvon antaisit ystävällesi, jolla olisi sinun ongelmasi eli kuvitteellinen Sprigi & Sigge kysyisi sinulta mitä tehdä
Joskus kannattaa ‘ulkoistaa’ ongelma, koska omat tunteet on niin pinnassa, ettei välttämättä älyä sitä, mikä on järkevää. Tsemiä!
Nyt on kolme raitista kuukautta takana. Olen näköjään pysynyt hieman etäällä tältä palstalta, joten ehkä kannattaa käydä tervehtimässä, ettette luule minun palanneen kenttäpalvelukseen. Kuntoutusjakso oli minulle pienoinen pettymys, mutta tulipahan ainakin levättyä. Olo on kaikin puolin hyvinvoiva, joten tästä vain elämäsässä eteenpäin. Erityisiä terveisiä Leijalle. Tsemppiä vain eteenpäin, äläkä lannistu takaiskuista.
Kuudes raitis kuukausi alulla. On kiva vilkaista taaksepäin ja kiitellä palstalaisia saamastani tuesta raittiin elämän alkuun. Eka viikot menivät yllättävän helposti - koti-ilta telkkarin ääressä selvinpäin oli aivan täydellinen elämys. Välillä tuli tunne-elämässä turpiin oikein todenteolla - sain apua AA-ystäviltä. Vähitellen huomaan, että jonkinalinen akuutti vaihe alkaa olla lopuillaan. Menossa on elämisen opettelu. Raittius on kuitenkin kovasti mielen päällä ja siihen liittyvät ajatukset ja uudet kokemukset vievät selvästi vieläkin paljon voimia. Viinaa ei ole tehnyt mieli koko aikana - se on oikeastaan ihme. Välillä on toki ollut ihan paskafiboja ja sellainen tunne, että nämä tekisi mieli hukuttaa. Nopeasti kuitenkin huomasin, ettei kyseessä olekaan viinanhimo, vaan taidottomuus elää paskafibojen kanssa. Kiitoksia siis todella paljon kaikista paskafiboista - ne auttavat minua elämään todellista elämää huuruisen itsepetoksen sijaan.
Ihmeitä tapahtuu, kyllä vaan!
Saatat huomata seuraavan puolivuotisjakson päätteeksi, että nekin asiat, jotka olet kokenut raittiuttasi koettelevina tai jopa esteinä! ovat toimineet parhaaksesi. Et ehkä olisi muuten hankkinut sitä kaikkea tietoa mitä sinulla nyt on…?
“Ihmeitä tapahtuu, kyllä vaan!
Saatat huomata seuraavan puolivuotisjakson päätteeksi, että nekin asiat, jotka olet kokenut raittiuttasi koettelevina tai jopa esteinä! ovat toimineet parhaaksesi. Et ehkä olisi muuten hankkinut sitä kaikkea tietoa mitä sinulla nyt on…?”
Näinhän se on. Kun oma haluni olla raitis on tarpeeksi vahva, niin kaikki, joka ei tapa, vahvistaa .
Tulipa ihan häkeltynyt olo , kun huomasin postia omalla palstallani. Syksyn pahimmat haasteet on töissä takanapäin ja toivottavasti edessä on hieman seesteisempää. Oman raitistuvan persoonallisuutensa kanssa on aidosti outoa elää. Huomasin äsken pelkääväni (kauheasti) opiskelijoiden kiukustuvan, kun toivoin heiltä parempaa opiskeluotetta - päinvaston olivat ilahtuneita.
Henkistä jaksamista on koeteltu ja tuntuu, että se kestää. On tässä elämässä ennenkin kiivetty matalassa hapessa. Väsymyksen tunne vain on liotettu etanoliin. Nyt sen kanssa pitää oppia elämään. AA:sta saan apua jaksamiseen, aina kun siltä tuntuu. Olen yrittänyt vähentää AA:ta kolmesta kahteen kertaan viikossa, mutta ei minusta oikein ole ollut kohtuukäyttäjäksi.
Viikko sitten meille tuli uusi jäsen sieltä kuntoutuspaikastani. Yritin silloin kertoa, että apua olisi nurkan takana hänellekin, mutta tuntui vaikealta. Nyt hipsi sitten ovesta sisään, kun kaljapullot oli palannut jääkääppiiin. Eipä mennyt sekään 12. askeleen työ hukkaan. Uusi jäsen vaikuttaa olevan hyvässä vedossa onnistumaan, joten haluaisin olla tukemassa käymällä kaikissa palavereissa, vaikka se olisi taas se kolmas kerta viikossa. (mikä ihmeen auttamissyndrooma minulla oikein on? - ei kuulu perusluonteeseen). Toisaalta tekisi mieli kierrellä uusissa AA-ryhmissä, koska kaipaan itselleni uutta virikettä elämään.
Kiitos Heinänen - mahtava tunne, kun joku välittää.
Moi S&S. Luin juuri läpi koko tämän ketjun. Mua ilahdutti toi sun analyyttinen ote juomisen syiden pohdiskeluun. Itse olen ollut nyt juomatta vasta vajaan kuukauden, joten monenlaista pohdiskelua tässä joutuu tekemään. Ja hyvä niin. Minäkin olen miettinyt, mikä minut oikein on ajanut päivittäiseen juomiseen. Joku selittämätön ahdistus, joka töissä jo alkoi vaivata, vaati heti kotiin tultua tempaisemaan pienen hiprakan päälle. Se jotenkin rentoutti ja oli helppo puolustella, että “kun on niin vittumaista töissä että…” Tein kovasti töitä, kahta kolmea hommaa yhtä aikaa. Rahaa tuli ja viinaa kului. Ryyppääminen (inhottava arvoväritys tuolla sanalla, mutta käytän nyt sitä kuitenkin) ei haitannut töitä, mutta alkoi haitata perhe-elämää ja muukin aikaansaavuus alkoi kärsiä. Sitten tuli simahdus, sairausloma ja lopulta työeläke. No, jos ryyppääminen olisi ollut paskamaisesta työstä johtuvaa, niin olisi voinut kuvitella sen loppuvan samalla kun töissäkäyntikin loppui. Hahaa ja hohoo, eipäs loppunutkaan vaan lisääntyi entisestäänkin. Aloin vetää punkkua ja kossua jo aamupäivisinkin. Asiat alkoivat mennä päin persettä. Onneksi järkeä löytyi vielä sen verran, että tajusin lopettaa. Kohtuukäyttöön ei ole paluuta, se on varma. Jos alan leikkimään saunakaljoilla, niin viikon päästä juon taas 15 annosta päivässä. Se on nyt jumalauta kokonaan loppu!
Mutta mikä se sitten saa minut juomaan? En tiedä. Välillä ajattelin, että kun oli oikein nuutunut olo, niin pääsin vauhtiin pikku jurvakkeessa. Sain paljon asioita tehtyä, kun litkin samalla olutta tai viinaa. Ihme kyllä, saan nyt selvin päin vielä paljon enemmän aikaan. Jos väsyttää, niin otan tirsat ja jatkan sitten. Joten ei sekään teoria oikein toimi näin jälkikäteen arvioituna. En tiedä, en tiedä, ehkä se joskus selviää kun saan asiaan vähän enemmän etäisyyttä.
Hyvää syksyn jatkoa sinulle smokkis ja kaikille muillekin!
Mutta mikä se sitten saa minut juomaan? En tiedä. Välillä ajattelin, että kun oli oikein nuutunut olo, niin pääsin vauhtiin pikku jurvakkeessa. Sain paljon asioita tehtyä, kun litkin samalla olutta tai viinaa. Ihme kyllä, saan nyt selvin päin vielä paljon enemmän aikaan. Jos väsyttää, niin otan tirsat ja jatkan sitten. Joten ei sekään teoria oikein toimi näin jälkikäteen arvioituna. En tiedä, en tiedä, ehkä se joskus selviää kun saan asiaan vähän enemmän etäisyyttä.
Väsymyksen ja vitutuksen puuduttaminen on tavallaan alkoholin lääkkeellistä käyttö. Kyllä se on auttanut minua olemaan tuloksentekokone. Jotenkin tuo elämä on vaan vaatinut veronsa ja kyllä se tuloksentekokin loppujenlopuksi tyssäsi viinan kanssa läträämiseen. Enkä oikeastaan enää haluaisikaan olla liike-elämän käyttöön valjastetu kone. Nyt kun sinulla on tuo kuukausi takana, voit olla kohtalaisen luottavainen, siihen, ettei viinanhimo ole fyysinen asia. Sen takana voi olla esim. väymys, ja lepääminen on luonnonmukainen tapa hoitaa väsymystä. Kun viinantarve iskee, koeta pohtia miltä osin olet laiminlyömässä omia tarpeitasi.
)
.
, kun huomasin postia omalla palstallani. Syksyn pahimmat haasteet on töissä takanapäin ja toivottavasti edessä on hieman seesteisempää. Oman raitistuvan persoonallisuutensa kanssa on aidosti outoa elää. Huomasin äsken pelkääväni (kauheasti) opiskelijoiden kiukustuvan, kun toivoin heiltä parempaa opiskeluotetta - päinvaston 
olivat ilahtuneita.