Sikarinpolttamisen Taito

Me Lopettajat
801

Sinne Luirojärven väärälle puolelle ei kyllä kannata eksyä. Onhan niitä maisemia kiva katsella sen järven yli, mutta siinä koivuvitikossa ei kyllä askel etene, eikä suksi luista. Kerran oli ihan pakko käydä vilkaisemassa, miksei Luirojärveltä mene suoraa polukua Loukkojärville. Selvisihän se syy.

Jos Lumikurusta eksyy Rumakurun kautta Pirunportille, niin kyllä vikaa on siinä GPS laitteessa, mutta on toki kulkijassakin. Se Muorravaarakan Ruoktu on hieno paikka. Sitten ne seudut siitä Anterinmukan suuntaan ja Vongoivankin yli kannattaa pyörähtää.

Kesäaikaan mukavin tapa mennä Luirojärvelle on jättää auto Ahvenlammille ja kahlata siitä joen yli. Polku on hyvä ja sitä pääsee vaikka juosten, kunhan muistaa kiertää ne vaarat ja tunturit, eikä lähde “oikomaan” sinne Sudenpesän maastoihin, vaikka kartaa katsomalla houtus olisikin suuri.

802

:laughing: :laughing:
Joo, tuolla reitinvalinnallani olisin tosiaan pihalla kuin lumiukko tai vähintään sekopää. Meni Rumakuru ja Paratiisikuru sekaisin (mitähän symboliikkaa alitajuntani tuottaa?). Reittejä on kuljettu monta, ei kuitenkaan koskaan tuollaista tollon hommaa.
Viimeksi Suomujoelta Muorravaarakkaan josta Lumikurua ihaillen pirunportin kautta Paratiisikuruun ja sieltä polut hyläten Luirolle. Väärälle puolelle eksymistä en tänäänkään tajua, ehkä sitä ei muistanut tarpeeksi katsoa väsyneenä maamerkkejä vaan luotti GPS:n, johon oli syöttänyt väärät koordinaatit. Puolustukseni sanottakoon, että parempi osapuoleni hoiti sen homman. Ja oli siellä jonkin verran hilloja tuhansien hyttysten ja mäkäräisten lisäksi.
Vaeltamisessa alastuleminen rinnettä on myös syytä ottaa hissukseen ja askel kerrallaan, varsinkin rinkka selässä. Muuten alastulo muuttuu pyörimisliikkeeksi. Välillä voi sitten laskea rinkan selästään ja juoksennella tunturilla kuin poro :smiley:

803

Ahdistus on hieman outo vaiva. Omalla tavallaan se on sukua ummetukselle ja vatsanväänteiltähän ahdistus hieman tuntuukin. Sikälikin se on ummetukselle sukua, että kyse on tunteiden pidättelemisestä. Pahoittelen, että näkemykseni ja kokemukseni ahdistuksesta varmaankin tuntuu monen ahdistuneen mielessä ahdistavalta. Kun sanon, ettei ahdistus ole oikea tunne laisinkaan, on kovasti ahdistunut ihminen varmaankin tästä asiasta varsin toista mieltä.

Ahdistus syntyy niistä ummehtuneista tunteista, joiden nimikin alkaa ihmiseltä jo olla unohduksissa. Yleensä kyse on peloista. Siis peloista, jotka ovat jääneet pelkäämättä. Taipumuksella ahdistua ja taipumuksella alkoholisoitua on geneettistä alkuperää. Tästä varmaankin saataisiin oikea muna/kana väittelykin aikaiseksi, josko alkoholismi aiheuttaa ahdistusta, vaiko ahdistus alkoholismia. Väittely on sinällään hyödytöntä, koska tuon paketin purkaminen ei viinan kanssa läträämällä onnistu.

Kun raitistuvalla alkoholistilla pururata alkaa kuivua, niin nuo kätketyt tunteet heräävät eloon ja paranemin alkaa. Tämä saattaa alkuun tuntua jopa sietämättömältä ja usein tuo tunteiden sietämättömyys johtaakin retkahdukseen 3-4 kuukauden raittiuden jälkeen, kun muistikuvat alkoholinkäytön seurauksista alkavat unohtua. Alkoholisti joutuu omalla tavallaan elämään ihmisen terveeseen kasvuun liittyvän tunteiden käsittelyn oppimisen hieman jälkijättöisesti. Yleensä tuo tunteiden opiskelu liittyy teini-ikään. Tästä syystä sitä alkoholia ei oikein suositella alle 18-vuotiaille – se on myrkkyä terveen tunne-elämän oppimiselle. Alkoholi kapseloi tunteet ja estää niiden kohtaamisen. Näin yksinkertaisesta asiasta on kyse.

Monet lääkärit ratkovat raitistumisen ongelmia tarjoamalla alkoholistille PKV-lääkkeitä ja muuta mielialaa edistävää. Tämän asian järkevyydestä käydään kovaakin keskustelua. Ilmeisestikin nämä PKV-lääkkeet ovat näennäisesti vähemmän haitallinen tapa pitää tunteiden ummetusta yllä, kuin alkoholi. Onhan niissä sama vaikutusmekanismi, kuin alkoholilla. Tunteen lakkaavat tuntumasta, joten ahdistuksen kanssa jotenkin selviytyy. Se kuitenkin kannattaa pitää tarkoin mielessä, etteivät ahdistuslääkkeet poista ahdistusta. Sen kummemmin masennuslääkkeet eivät poista masennusta. Olo vain tuntuu paremmalta. Vähän samaan tapaan, kuin kipulääkkeet eivät paranna katkennutta luuta. Itse asiassa PKV-lääkkeet ovat tässä suhteessa vieläkin hankalampia, koska ne estävät sen luontaisen parantumisen.

Niin – ne, jotka ovat kovasti näitä PKV-lääkkeitä vastaan todellakin tietävät jotakin asiasta. Kyse ei siis ole mistään ilkeydestä tai ilkeämielisyydestä. Itse kartan moisia kemikaalisotkuja, kuin pahinta hermomyrkkyä. Jokainen toki tehköön oman päänsä kanssa aivan mitä vain.

Sekin täytyy muistaa, että joskus nuo ahdistus ja masennusoireet ovat niin voimakkaita, että nekin estävät tervehtymisen. Parempi käyttää näitä lääkkeitä, kuin hypätä paniikkioireissa parvekkeen kaiteen yli. Tämän takia meidän olisi kuitenkin syytä välttää toistemme puoskarointia. Alkoholismia ja ahdistusta parantavia lääkkeitä ei kuitenkaan ole vielä keksitty.

804

Monet lääkärit eivät nykyaikana tarjoa kovinkaan mielellään pkv-lääkkeitä ahdistukseen (kts. ketju Mielipuolen päiväkirja). Ainakaan mikäli pkv-lääkkeillä tarkoitetaan bentsodiatsepiinejä ja niiden johdannaisia.
Jotkut lääkärit jopa haluaisivat luopua oikeudesta kirjoittaa bentsodiatsepiinejä potilaalle, välttyäkseen niiden aggressiiviseltakin kärttämiseltä.

Ahdistukseen ja jopa paniikkihäiriöön saatetaan nykyisin määrätä esim. essitalopraamia (tunnetuin kauppanimi Cipralex) yms. hitaasti serotoniinitasoon vaikuttavia lääkkeitä, jotka eivät ns. kolahda eivätkä tunnu päihdyttäviltä.

Sepä on kyllä totta, että kun päihderiippuvuudesta alkaa toipumaan, ihminen saattaa olla yhä aivan ns. murkun asteella, vaikka ikää olisi kuinka paljon. Nuorena alkanut päihderiippuvuus on pysäyttänyt psyykkisen kasvun jo teininä.

Päihdekuntoutujat usein ovat ihan kuin oikukkaita lapsia. Enkä puhu vain alkoholisteista, sillä maailmassamme on paljon muitakin päihteitä, ja enenevissä määrin nuoriakin ihmisiä joiden pääpäihde on joku muu kuin alkoholi. Valitettavasti. Laillisen aineen kanssa läträävien on kuitenkin jossain määrin helpompi työstää toipumistaan, kuin rikolliseen bisnekseen sekaantuneiden. :frowning:

805

Hyvin todettu. Tämä pätee mielestäni myös niihin,joilla ei varsinasita alkoholiongelmaa ole, mutta jotka suurkuluttavat päihteitä. Tämä koskee siis todella monia suomalaisia. Ahdistusta/masennusta pidetään tuskin syyttä kansantautina. Alkoholisti on siinä mielessä paremassa asemassa, että hän on ratkaisujen edessä nopeammin kuin “normikansalainen”. Juomisen lopettavalla alkoholistilla on sentään mahdolllisuus parantua ahdistuksesta ja käsitellä tunteensa. Suurkuluttajalla ei tätä mahdollisuutta ole niin kauan kuin hän turvaa alkoholiin.

806

Tähdennettäköön:

Lääkehoito ei saa koskaan, ei koskaan, olla päihdeongelman ainoa saati ensisijainen hoito. Tätä mieltä ovat vakaasti sekä päihdetyöntekijät että päihdeasiakkaisiin perehtyneet lääkärit.
Lääkehoidosta voi jossain tapauksissa olla tukea ja hyötyä, ja akuutissa vierotushoidossa eli katkolla lääkehoito on yleensä välttämätön.

Mutta kuntoutumis- eli raitistumisvaiheessa ensisijaisia ovat terapeuttiset hoitotavat, päihteettömyyteen tähtäävät hoito- , ja itsehoitotavat.
Monet raitistuneet ovat nimenneet erityisen tärkeiksi vertaistuen, kuten etenkin esim. AA ja NA. Myös ammattimaisen avun on hyvä pyrkiä täysin kemikaalittomaan elämään, kuten jossain hoitomalleissa pyritään; esim. yhteisöhoito, kognitiivinen käyttäytymisterapia ja minnesota-hoito. Kunkin lääkkeiden tarve ja hoidon tarve on kuitenkin hyvin yksilöllistä, eikä kukaan voi täällä paukuttaa rintaansa tyyliin “minäpäs tiedän mistä lääkkeistä on kyse ja siksi kiellän ne kaikilta tai ainakin vittuilen kaikille jotka lääkkeitä nauttivat”
Ei niin! :smiley:

Vertaistuesta ja ammattiavusta:
aasuomi.fi/index.php?option= … Itemid=146

807

Ahdistus on epämääräinen tuskainen olotila, kuin viitta joka laskeutuu hartioille ja josta ei pääse eroon, ei mitenkään. Useille meistä alkoholi toimi ainoana helpotuksen tuojana tuohon oloon. Ei voi kieltää etteikö se olisi hyvä lääke noihin helvetillisiin oloihin - kunnes se otti vallan ja meistä tulikin sen orjia. Tietenkin alkoholisti tajuaa sen ja haluaa päästä irti toisesta helvetillisestä riippuvuudesta. Omia päätöksiä ja yrityksiä oli ainakin itselläni ties kuinka monta, liekö läheni sataa.

Alussa tuo vapauden tunne raitistuessa on valtava, lähti sitten raitistumisen tielle yksin tai esim.AA:n kautta. Eräässä askeleessa sanotaan suurinpiirtein näin, että alkoholin edessä luovuttaminen olikin vasta ensimmäinen askel tiellä vapauteen alkoholismin otteesta. Ahdistus nousee vääjäämättä kuin sieni sateella esiin tunne-elämämme maaperästä. Sillä on iso juuristo mielemme syövereissä. Elämä ympärillä on entisellään, ihmiset samanlaisia, sosiaaliset tilanteet ja tapahtumat eivät muutu. Meidän on muututtava ja lähdettävä tutkailemaan varovasti ja itsellemme armollisesti ahdistuksemme syitä. Ilman tuota kolmekin kuukautta raittiina ei onnistunut ainakaan minulta. Pisimmillään kestin pari viikkoa.

Smokki, selkeytit ajatuksiani siitä, miksi olen edelleen “tuputtamassa” AA:n menoa niin monelle täällä raitistujalle. En ole AA-fanaatikko, mutta yksin näiden tunteiden kanssa taistelu on hirvittävän vaikeaa. Ryhmässä jokainen tietää, mitä tarkoitan kertoessani että olen ahdistunut. Alussa minulla ei ollutkaan mitään muita tunteita kuin ahdistus. Siihen sisältyi sekalainen tunneskaala peloista suruun. Menin ryhmään alkuun vain kestääkseni ahdistusta yhden päivän kerrallaan. En olisi selvinnyt alkoholismista ilman AA:ta. Opin siellä ihan uuden tavan lähestyä itseäni ja kestää ahdistusta.

Nyt seuraa osio omasta näkökannastani lääkeasioihin:

PKV-lääkket eivät sovi alkoholistille, joskin niiden avulla voi pysyä raittiina niin kauan kuin lääkettä riittää. Vähän sama asia on Antabuksen kanssa. Ei niissä sinänsä ole mitään tuomittavaa.
Sen sijaan ns. masennuslääkkeet antavat erittäin hyvän tukikepin kestää myös ahdistusta, vaikkei niitä tähän ole tarkoitettukaan. Lisäksi tosi monella alkoholistilla minä mukaanlukien on ollut vakava masennus, siis eri asia kuin ahdistus. Se on alkanut ennen alkoholismin kehittymistä eikä helpota raitistumisen myötäkään. Joka ei ole elänyt sen kanssa vuosikausia (raittiina), ei voi tietää millaista helvettiä se voi olla.

Tässä, siis että PKV- ja masennuslääkkeet laitetaan samaan rasiaan, olen vahvasti eri mieltä kanssasi Smokki. Siinä sekoitetaan puurot ja vellit keskenään. Masennuslääkkeiden vaikutusmekanismi todella lievittää masennusta vakavasti masentuneella, oli hän sitten alkoholisti tai ei. Raitistuminen ei läheskään aina poista masennusta vaan voi jopa pahentua kuten kävi itselläni. Masennus on myös sairaus, joka loppujen lopuksi on perimän ja ympäristötekijöiden aiheuttama invalidisoiva tila. Sitä ei ole itse aiheutettu. Vaikka ahdistus lieveneekin sen myötä, kun tunteet muuttuvat itsetutkistelun ja ajan myötä värillisiksi entisestä mustaharmaaelämästä, ei masennus välttämättä poistu mihinkään ennen kuin on aloitettu adekvaatti lääkitys ja tarvittaessa terapia.

808

Arvostan eriävää mielipidettäsi ja sitä, että tuot sen esiin. Puheesi ovat puntaroituja ja tuovat juuri sen lisän keskusteluun, jota oma näkökulmani kaipaa. Noiden masennuslääkkeiden kohdalla oma mieleni on kovin kahden vaiheilla. En osaa oikein päättää, onko kyse kuitenkin pakenemista sinne kemiallisten keinojen alueella, vai todellakin jotain tarpeellista. Itse kuitenkin koetan mieluummin oppia hyväksymään masentuneisuudenkin osana inhimillistä tunneskaalaa. Huomasin toki itsestäni, että masennuskin on omiaan luomaan masennusta, jos käsitys ihmisen elämästä on kovin Aleksander Stubb ja ainainen hymynaama.

809

Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat. Ihmisen elämään kuuluu ajoittain masentunut mieli, jopa tuskaisuuteen saakka. Sen takana voi olla surematonta surua ja normaaleja elämään kuuluvia pettymyksiä. Niihin ei tropit auta vaan itku ja aika.

“Oikea” masennus on pitkäaikainen tila, joka vie ihmiseltä toimintakyvyn ja pahinta kaikesta, kaiken hyvän ja ilon tuntemisen kokonaan. Masennuslääkkeitä ei pidäkään aloittaa heppoisin perustein vaan samalla tavoin tehden diagnoosi kuten muistakin sairauksista. Vointia on myös seurattava kontrollikäynneillä. Näin ei vain aina käy ja sen suhteen terve kritiikki on paikallaan. Sellaista masennuslääkkettä ei ole keksittykään (onneksi), joka poistaisi kaiken masennuksen. Hirveä ajatuskin :open_mouth: Ne ainoastaan lievittävät sitä, niin että alkaa tulla omia voimia mukaan. Täydennetään siis niitä välittäjäaineita aivoissa, joita ei ole kaikille suotu perimässä tasajaolla. Neurokemia siis tarkentaa sumeaa näkökykyä niiden hyvien asioiden suhteen. Sen huomaa jokainen vakavasti masentunut itse. Uskomaton ilo voi tulla jopa siitä, että jaksaa vaihtaa mullat nahistuneisiin kukkiin tai siivota jääkaapin. Sinänsä asia on mielenkiintoinen, koska joissain asioissa (kuten työssä) voi masentuneena jaksaa joten kuten, mutta kaikki sen ulkopuolella on ylivoimaista.

Alexander Stubbin kestohymyä en usko koskaan saavuttavani. En muuten haluakaan. Joskus olen miettinyt, eikö tuo aiheuta jo leukanivelten jäykkyyttä ja hampaiden narskuttelua öisin hymyillä koko päivän :smiley: . Tälle päivälle riittää ihan myhäilevä olotila. Vielä on kesää jäljellä, vielä riittää kauniita päiviä… :smiley:

810

Onko meidän ylipäätään tarpeen pohtia muiden lääkityksiä, tai mitä mieltä meidän yleensä pitäisi olla lääkehoidosta? AA:lla ei ole kantaa lääkkeisiin, ei tupakointiin, ei ruokavalioon, ei siihen mitä kenenkään tulisi syödä tai olla syömättä ollakseen raitis. NA laskee huumeeksi toki päihtymystarkoitukseen käytetyt lääkkeet. NA -ryhmissä käy silti myös jopa korvaushoidossa olevia huumeriippuvaisia.
Tohtori Bob Smith käytti lääkehoitoa värvätessään ensimmäisiä AA:laisia Akronin mielisairaaloista; para-altehydia pahimpiin vierotusoireisiin.

Lääkityksen ja hoidon tarpeet ovat kullakin ihmisellä yksilöllisiä.

Jonkun oikeasti masennusta sairastavan maailmankuva voi olla hyvin erilainen kuin jonkun joka ei ole masennusta kokenut tai ylipäätään joutunut likaamaan kätösiään golfin peluuta kovemmilla hommilla.
Nuoren syrjäytyneen, kriminaalin huumeidenkäyttäjän maailmankuva on erilainen kuin varakkaan keski-ikäisen Monopolia litkivän kabinettijuopon.

Ihan täysin emme voi ymmärtää koko päihderiippuvuuden kenttää, ainoastaan oman osuutemme siitä. Yleispäteviä totuuksia ei oikein ole muita kuin että raittius kannattaa. :slight_smile:

Sitä kohti kannattaa pyrkiä.

811

e

812

Huomenia

Noista lääkkeistä. Itselläni menee SSRI:tä hyvin pienellä annostuksella masennuksen estoon. On toimiva konsti.

Lisäksi saan A-Klinikalta kerran viikossa annoksen PKV-lääkettä otettavaksi kaksi kertaa päivässä diagnoosilla “ahdistukseen, vitutukseen ja viinanhimoon”. En käytä näitä lääkkeitä päihtymistarkoituksessa; ei niistä siihen olisikaan, ovat sen verran “kevyttä” kamaa.

Aamu alkaa Antabuksella, se on hyvä tukikeppi matkalla raittiuteen.

-Kannusaarinen, selvä päivä nro 204

813

Lueskelin tässä viimeisinä työyön hiljaisina tunteina taas tätä Smokin&Sikarin ketjua.Ajattelin nostaa tämän ylemmäs monille uusille luettavaksi,niin paljon hyvää pohdintaa ja hyviä ajatuksia siinä on.Voihan olla,että se on joiltakin uusilta jäänyt huomaamatta.

814

Kiitokset sinulle Myrskylyhty tervehdyksestäsi. Minulle on paljon iloa, jos siellä ketjussa on jotain lukemisen arvoista. On siellä paljon sellaistakin, joka näin jälkeenpäin vähän hymyilyttääkin. Sellaista elämä on.

Viinapiru

Noita golf-kenttiä kierrellessäni tuli vastaan sellainenkin sattumus, että pelikaveri onnistui lyömään pallon reikään kahdella lyönnillä, eli teki birdien. Hyviin tapoihin kuuluu tarjota moisen kunniaksi pieni tilkka viskiä kanssapelaajille. Päätin olla seurallinen ja otin ihan muodon vuoksi tarjotun taskumatin käteeni nuuhkaisin hieman viskin tuoksua ja annoin sen takaisin – ikään kuin ollakseni osallinen kaverin onnistumisesta. Mielenkiintoista tapahtumassa oli se, että sain moisesta ihan reilut nousut. En sinällään isommin asiaa säikähtänyt, eikä se paljon pelätty juomisen himokaan herännyt. Enemmän jäin ihmettelemään sitä, miten kuusi molekyyliä alkoholintuoksua nenän limakalvoilla voi riittää palauttamaan mieleen nousuhumalan tunteen. Hieman hymysuin naureskelin viinapirulle, joka oli varomattomasti paljastanut itsensä. Siellä se makoilee alitajunnan syövereissä. Kahlehdittuna toki ja vartioituna, mutta hyväkuntoisena.

Tässä medikalisoituneessa maailmassa viinapirua yritetään kuvata aivokemiallisten käsitteiden avulla. Ei niissä käsitteissä niin kauhean paljon vikaa ole, mutta ihmisen mielen olemuksen nuo lääketieteen ajatusmallit sivuuttavat pahemman kerran. Kyllä viinapiru on vielä tänäkin päivänä varsin mallikelpoinen vertauskuva.

Tyyneysruoksiini on vastattu ja saan viettää kovin onnellista ja tasapainoista elämää. Elämän pienet ja välillä vähän isommatkin murheet otan vastaan sitä mukaa, kuin niitä on tullakseen. En juokse vastoinkäymisiä karkuun, mutten niitä ole ylenmäärin itselleni hankkimassakaan. Sellaista se on raitis elämä. Viinapiru ei saa sieluni syövereihin rakennettua sellaista rytöpaskakasaa, johon voisi tuikata tulet ja huomioni herpaantuessa irtautua kahleistaan ja ryhtyä tihutyöhönsä.

Viinapirulla on monenlaisia keinoja houkutella minut takaisin juomisen tielle, jos unohdan hoitaa sairauttani ja aloitan sen itsepetosten sarjan, joka antaa viinapirulle pelimerkkejä käytettäväksi. Ennen kaikkea tuo viinapiru yrittää kaikin keinon saada minut pysymään erilaisissa riippuvuuksissani ja jopa keksimään itselleni ihan uusia. Työnarkomaniaa viinapiru kokeilee aivan ensimmäisenä. Sitten se houkuttelee vilkuilemaan hameiden perään. Ne nyt vain ovat viinapirun parhaat keinot. Jos ei tuo taktiikka onnistu, niin se tyytyy johonkin hieman vähäisempään. Täydellisyydentavoittelu on viinapirulle yksi keino monien joukossa tehdä minut tyytymättömäksi itseeni. Se voi kokeilla myös ihan päinvastaista – houkutella omahyväisyyteen ja tyytyväisyyteen.

Viinapiru on toimissaan kärsivällinen ja pitkäjännitteinen. Se jaksaa touhuta kuukausitolkulla saadakseen minut irti AA-ryhmästäni, sillä niistä jutuista viinapiru ei pidä. Joka kerta se huomaa palaverin jälkeen olevansa kahleissa hyvin siivotussa sellissään. Viinapirun suurella vaivalla keräämät roskakasat on siivottu ja hävitetty. Se joutuu aloittamaan taas kerran koko homman alusta. Ei se alusta aloittaminen viinapirua pahemmin ahdista. Vähän on samanlainen luonne, kuin Klonkku siinä elokuvassa Taru Sormusten Herrasta.

En minä tuota viinapirua mitenkään erityisesti pelkää, enkä sille ole edes äkeä. Osa minua se on se viinapirukin. Niin kuin kaikki muukin hyvä ja kaikki muukin paha, jota mukanani kuljetan. Kaikessa sovussa elelemme päivä kerrallaan.

815

Riippuvuus ilmenee käyttäytymisen muuttumisena. Se on seurausta alkoholin aiheuttamista muutoksista sekä aivoissa että yksilön tavassa havainnoida, tuntea ja ajatella". -M.Aalto, LT dosentti

Tällä viistiin kirjoittaa alkoholismista muuan lääkäri uudessa Duodecimin julkaisussa “Alkoholiriippuvuus” (2010).
Siinä siis huomioidaan kyllä sekä aivokemia että tunne-elämä, ja ajatusmallit.

“Hoidon lopullisen tavoitteen tulisi olla täysraittius, koska vain pieni vähemmistö alkoholiriippuvaisista kykenee palaamaan kohtuukäyttöön” -M.Aalto, lääketieteen dos.

Menestyksekkäät (ja lääkkeettömät!) hoitotavat kuten 12 askeleen vertaistuki, minnesota-hoitomalli ja nykyaikainen yhteisöhoito ottavat huomioon päihderiippuvuuden kaikki ulottuvuudet; lääketieteellisen, sosiaalisen että henkisen ja hengellisen.
Esim. minnesota-hoitomallin mukaan päihderiippuvuus on kliinisesti todennettavissa oleva sairaus, jota hoidetaan kuitenkin hengellisyyteen pohjaavalla 12 askeleen menetelmällä. :slight_smile:

Mutta ihan hirveästi sosiaali- ja terveydenhoitoalalla on kyllä ihmisiä, jotka ovat aivan pihalla alkoholismin ja muiden addiktioiden olemuksesta. :frowning:

Minä olen itsekin kokenut alkoholismin tunne-elämän sairautena, joka on saanut minut kohtelemaan kanssaihmisiäni törkeästi. Sen lisäksi alkoholismi on myös paljon muuta.

However, toivotan raitista reipasta lauantaipäivää kaikille! :smiley:

PS. Kerkesinkin vielä Plinkkiin ennen viikonlobun rientoja. Täällä ollaan nimittäin aamu ja päivä sen paljon puhutun sorvin ääressä ja illalla on good rockin tonight. :smiley:

816

Osaksi olen äärettömän kiitollinen pirulleni, koska se helvetti oli todellinen ja siitä eroon pääsy taas kuin taivaissa olemista. En minä tiedä minkälaista on paratiisissa, mutta jos siellä on puoletkin tästä hyvästä mitä olen saanut osakseni, niin hyvä se sitten on.

Miten sitten ymmärtää mikä on se hyvä ja mikä paha, niin siinä sitä olikin aluksi pohtimista, sillä onhan itsekkyys tervettä, jos se johtaa hyvään, mutta sairasta jos pahaan. Alkoholistina pitäisi päästä itsekkyydestä itsekkäillä toimilla. On itsekästä lähteä ryhmään, mutta saattaa olla myös epäitsekästä. Epäitsekäs ihminen voi olla myös sairas ja toisaalta myös hyvinkin terve, mutta mikä on sitten mitäkin itsekkyyttä, niin otapa siitä sitten selvää, yksin.

On hyvinkin epäitsekästä luottaa “tapahtukoon Sinun tahtosi” juttuun, mutta myös itsekästä, koska siten useimmille on tullut se kaikki mitä tarvitsee ja se vasta onkin itsekästä, koska sitähän se juova/sairas aikakin oli, tarpeiden tyydyttämistä.

On siis itsekäs tapa tervehtyä, uskoa, luottaa ja toimia mikä parasta on, mutta myös epäitsekäs tapa, uskoa, luottaa ja toimia mikä parasta on. Parasta on siis avainsana, mutta mitä se on? Ehkä sitä mitä ei tarvitse katua, pelätä ja olla huomisessa huolissaan.

Minä en ole katunut ottamiani AAn askeleita, enkä edes sitä että join niin kauan, vaikka olisi muutama vuosi ja juttu voinut jäädä kokematta. En kadu virheitänikään, koska niistä voin vieläkin oppia, jos annan vain itselleni mahdollisuuden. Paha ei siis aina ole pahaksi, kuten liika hyvä hyväksi.

Pitää lopettaa tämä kirjoitus, koska eihän tämä lopu muuten, koska kaikki asiat vaikuttaa kaikkeen, niin hyvät, kuin pahatkin, niin itsekkyys, kuin epäitsekkyyskin, niin valheet, kuin rehellisyyskin. Raittiuskin vaikuttaa kaikkeen, esim siihen miten elämä muuttuu merkityksellisestä merkitykselliseen.

Esimerkillinen tapaus, vaikka välillä merkillinen.

817

Hah, kyllà se piru on pirullinen tyyppi. :smiley:
Niin samankaltainen viinapiru tuntuu meidàn alkoholistien kertomuksissa olevan, ettà tuo Klonkku kày kaikessa kieroudessaan kuvaamaan sità useimpien kohdalla. Sehàn on sillà tavalla ovela tàmà viinapiru, ettà se kàyttàà kunkin persoonallisia ominaisuuksia hyòdykseen tempuissaan. Minàhàn luulin aluksi, ettà siità pitàà pààstà eroon, kunnes ymmàrsin sen olevan osa itseàni. Sekin oli yksi sen lukemattomista keinoista vahvistaa itseààn ja ottaa elintilaa. Nyt elellààn tààllàkin sovussa rehellisellà, lempeàllà, mutta tiukalla ohjauksella viinapiru pysyy harmittomana. Omiin silmiin ja korviin en tàysin vielà luota, pahasti se on sotkenut havaintokykyàni vuosien varrella. AA on siità hyvà, ettà siellà ollaan muiden ihmisten keskuudessa ja yhteydessà. Viinapiru saa meidàt nàkemààn, kuulemaan ja tuntemaan asiat niin kuin se haluaa ja ennen kaikkea se hiljentàà tàrkeimmàn tyòkalumme omatuntomme ja sen àànen. Useampi silmà- ja korvapari huomaa kyllà, jos Klonkku alkaa nostella pààtààn, etenkin kun tuntevat tyypin omakohtaisesti.

818

Smokki & “ketara” kerroit että pelkkä viskyn tuoksu sai tuntemaan lievää humaltumisen tunnetta. Voin kertoa samankaltaisista kokemuksista itsellenikin käyneen, mutta ihan pelkällä limpparilla toteutettuna ja useamman kerran. Muutaman kerran kun olen Lauantai iltana käynyt kotona saunassa ja sieltä tullessani laittanut rokilasiin pelkkää zerokokista jäillä, niin eiköhän sitä jostain kumman syystä kuvittele juman menevän päähän kun sen siemaisee sisuksiin :open_mouth: .

Onko aivot niin tottuneita saamaan tuossa tilanteessa alkoholia, että ne menee halpaan ja kuvittelee humaltuvansa, vai mistähän ilmiöstä lie on kysymys.

819

Luulenpa, että ihmisen aivot ovat mitä melkoisin hahmontunnistusautomaatti. Tarvitaan alkuperäiskokemus ja sitten jotain, jossa on vähän sinnepäin. Joskus olen pähkäillyt ihan sellaistakin, että onko se nousuhumalan kokemus peräisin jo sieltä vauva-ajalta, jolloin lämmin maito täytti vatsan ja poisti pahan olon. Ainakin moni sanoo, että viinahimo helpottaa, kun syö, juo, ja nukkuu kunnolla. :laughing:

820

Samaa mieltä;itse en enää nykyisin juo Coca-Colaa, koska se oli joskus suosikkilantrinkini, ja ilmeisesti se
“stimuloi” kropassani jonkun “sisiliskoradan”…tulee mieleen muistoja kerroista jolloin oli mukavaa juoda alkoholipitoista Colaa…aika ovelaa viinapirulta… :imp:

Aivotutkimusten lukemisesta on ollut minulle hyötyä,
kun mietin mitä olisi omassa elämässä viisasta vältellä…
ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/ti … upakoimaan

Artikkeli sai minut miettimään, miten viisasta minun on mennä istumaan iltaa seurassa
joka viettää iltansa tupakan ja alkon parissa,
jos itse tahdon pysyä niistä erossa… :cry:

Käänteisesti käytän havaintoa niin, että katselen mielelläni filmejä joissa kävellään reippaasti/juostaan/
pyöräillään…itse en enää pyörätuolissa istuvana invalidina niihin pysty, mutta ajattelen sen olevan tavallaan
“mielikuvaharjoittelua” jota urheilijatkin harrastavat :laughing: :unamused: