Huomenta Smokki! 
Elämä näemmä yhtä ihanaa, kuin aiemminkin 
, hyvä niin. Siinä kelkassa on hyvä lasketella joulua kohti.
Joululahja sinulle Smokki…
Kiitos Kaamos kuvasta. Tuo höyhen on kaunis ja nätisti asetettu. Se jotenkin kertoo, että osaat lukea sanojani oikein. Tässä Taannoin viisastelin, etten usko tietoiseen heittäytymisen, vaan sokeaan, sillä sokeudessa piilee täydellinen tietoisuus. Pitäisi olla tarkkana mitä haluaa. 
Smokki hyvä…tuolla kuvalla on tarina ja kaikella elämässä tarkoituksensa, sen rupean hiljakseen oivaltamaan…eri asia sitten ymmärtääkö ihmispolo aina sen tarkoituksen ja ennenkaikkea hyväksyykö. 
Kuva on otettu siellä meren rantakalliolla, jonne sinut kerran “kutsuin”. Tuolla kalliolla olen kokenut asioita, jotka ovat muuttaneet ajatteluani ja maailmamme mieltämistä. Siellä olemme minä ja sukumme naiset jakaneet elämäämme ystäviemme kanssa. Voisin kait kutsua tuota kalliorantaa voimapaikakseni. 
Sulka kuvan otin loppukesällä, kun kävin maisemia hyvästelemässä ja mietiskelemässä poismennyttäni…pyysin häneltä merkkiä siitä, että hänen on hyvä olla. Pyytämääni merkkiä en silloin saanut, mutta löysin tuon sulan lepäämässä ajopuun päällä ja nappasin siitä kuvan enempiä miettimättä. Luettuani sinun ketjuuni kirjoittamasi koskettavan viestin tuo kuva tuli heti mieleeni…jotenkin se siis oli alitajuntaan jäänyt…ja tiesin, että kuva oli sinua varten. Viestini sain siis sittenkin. Samoin sinä…
Näinhän se on Kaamos, varsinkin näin Joulun aikaan. Parhaat joululahjat ovat palasia todellisesta elämästä. Silloin myös käy todeksi se, että lahjan antaja saa suurimman lahjan. Kun oman kokemuksen kuvaa niin, että sen voi toiselle lahjana ojentaa, tuo kuva omasta kokemuksesta jää myös omaan sieluun lepäämään. Itselleen voi ikäänkuin kirjoittaa uuden, kauniin elämänhistorian, joka on yhtä totta, kuin se epämääräinen paha olo vatsassa, joka saa ihmisen pakenemaan elämää.
Voi rakas Smokkiseni, joskus ajatuksesi sisältävät niin paljon sarkasmia, että sinulle on aivan pakko nauraa. No onneksi sinäkin osaat nauraa itsellesi.
[/quote]
Olisinkohan taas tämän päivän juomatta … ?
… no olen sitten …
Nyt vasta kahlasin tämän ketjun läpi - jostain syystä olen sen onnistunut skippaamaan aiemmin - ehkäpä minulla oli perusolettamuksena että ketjun herra on ainakin 50 vuotta raittiina ollut todella vanha aa-lainen.
Joten tässä taas nähdään se miten pihalla mä olen ollut - mutta tänään kuitenkin selvin päin herännyt ja selvin päin aion päiväni olla ja illalla ryhmään.
Onnea Smoggis hyvästä raittiuden alkutaipaleesta!
Kävin eilen AA:ssa. Menin sinne onnellisena ja hyväntuulisena. Kun lähdin sieltä, olin vielä onnellisempi ja hyväntuulisempi. Vuoden aluksi kertasimme 1. askeleen. Pysähdyin pohtimaan omaa raitistumistarinaani ja kerroin siitä muillekin. Huomasin, miten merkittävä rooli plinkillä on osana selviytimistäni tappavan taudin otteesta. Kiitos siitä teille kaikille - aivan erityisesti teille kaikille. Olen onnellinen, kun tuo tarina on kirjattuna tänne. Jos jonain aamuna mieleen hiipii epäilys raittiin elämän mielekkyydestä, voin palata tänne, lukea omaa kertomustani ja pohtia asiaa vielä kertaalleen.
Yksi pieni ihme on jälleen tapahtunut, minä - alkoholisti - heräsin kirkkain silmin. Aion tänäänkin olla juomatta ja herätä maanataiaamuna taas uuteen ihanaan päivään. Haluan nöyrästi ottaa vastaan kaiken sen, mitä minulle tarjotaan.
youtube.com/watch?v=c8kuDLyv4aE
Tuo videon lopussa vilahtava luuttua soittava naishahmo löytyy muuten Louvresta, Rubensin nimikkohuoneesta. Jos satutte käymään siellä, niin muistakaa käydä katsomassa. Huone on yksi paikan kauneimpia.
Kuis selkäsi voi? Vaivaan ei taida auttaa kuin lepo… 
…ja sopiva määrä myötätuntoa. 
Jep, saman huomion olen itsekin tehnyt. Vaikea olisi ollut alkuunkaan taipaleella päästä ilman tätä Plinkkiä, luettuja tarinoita ja saatuja kannustuksia.
Parempaa viikonloppu sinulle Smokki. Toivottavasti selkäsi sallii jo ulkoilun…raikas ilma ja luminen hiljaisuus, parasta hoitoa ketutukseen, ainakin itselläni.
´
Sattuuhan siihen - ja kirkkain silmin kivunkin aistii koko kehon tarjonnalla. Banadolin kanssa saan kyllä nukuttua ja AA, sekä rakkaat ystävät pitävät vitutuksen loitolla. Tämä paikallinen ilmaston"lämpeneminen" hieman rajoittaa ulkoiluintoa. Nyt on kolme päivää vammasta kulunut ja voin aloittaa venyttelyn. Haikaillen vilkuilen tremolipurkin perään ja jollen pelkäisi lääkkeen houkutuksia, niin nappaisin niillä itseni turraksi.
Se tässä kirkkain silmin elämisessä onkin oudointa, että myötätunto vie kivun pois paremmin kuin painkillerit - kummallista.
En kuitenkaan valita - heräsin taas aamulla hyvillä mielin, vein tyttären kouluun ja taidan poiketa töistä hakemassa hieman tekemistä kotiin - autoa käy pakkasessa sääliksi. Taidan taas olla tämän päivän juomatta.
Kiitos Kaamos muistamisesta.
Huomenta Smokhillekkin
Tääl paukkuu (jos kuulee) 32 pakkanen enkä meinaakkaan autoa tähä keliin vaivata.
Takapuoli ei kestä pyörän penkkiä et kävellen kaupalle ja nopeasti takas pönttöuunin lämmitykseen
Son muuten mukavaa hommaa kuivilla puilla tehtynä, meinaan se uunin lämmitys 
Siin lomas päihdelinkkiä ja sanomalehtiä, pysyy ajan hermolla ja jos vaan malttais olla tarttumatta riidanhaluisten ihmisten haasteisiin olisin illantullen balanssissa Nukkumatin kohtaamiseen 
Hän tulee luokseni entisen itäsaksan alueelta, eilisen aurausauton kuljettajan tehtävistä helikopteriin siirtyneenä (ehkä)
Terveisin Kanttoona
Yllättävän samat pakkaslukemat ovat omassakin mittarissa. Kylmyyttä ei enää poista pelkkä takkatuli, joka toki antaa oman tunnelmansa talven pimeydessä. Mutta, kun leivinuunin lämmittää, hiipii raukea lämpö koko kotiin ja saa pakkasen vaipumaan pimeyteen. Itse en illalla saanut nukkumattia kauniine kertomuksineen seurakseni, vaan painin itseni uneen kivun kanssa. Rauhoituin ja asetuin kokemaan kipua - jos elämä kerran sitä kerran halusi tänään tarjoilla. Eipä sekään jaksanut pitkään olla vihainen, kun itse sille hymyilin. Niinpä vaivuimme uneen sulassa sovussa.
Riitaisat ihmiset eivät mielenrauhaani häiritse niin kauan, kuin sanan säilällä viiltelevät. Hetkittäin toki joutuu kisaamaan oman riidanhalunsa kanssa, mutta sehän ei toki ole toisten ihmisten vika.
Pakkaspäivää vain Sinullekin - siitä se suomalainen mies tykkää.
Lukaisin läpi ketjusi - jotenkin minullakin oli kuva vanhasta herrasmiehestä joka on ollut raittiina iät ajat . Mutta täältä on kyllä lukiessa löytynyt sellaisia helmiä yhden jos toisenkin kirjoittamana - sori, olisi liian iso duuni kirjata tähän kaikki kolahtaneet jutut lainauksina - että olen iloinen kun olen astunut taustalta näkemään enemmän kuin siellä piileskellessä kykenin ottamaan vastaan.
Jännä, kuinka totta tuonkin on huomannut olevan - niin kauan kuin jännittää itseään jotakin vastaan, sattuu vain enemmän ja se mitä vastaan itseään jännittää, alkaa huomaamatta hallita elämää. Kun siinäkin luovuttaa, voi kipu yllättäen lievittyä.
Pitäisiköhän minun etsiä itselleni uusi avatar?
Osuisiko jotain Joni Nikula tyylistä paremmin tosiasioiden suuntaan. Nikulahan on juuri aloittanut tipattoman tammikuun, ei ole kovin vanha, eikä herrasmiehenkään elkeitä miehessä huomaa.
No ei 
Tänä aamuna löysin plinkistä aivan uuden sairauttani tulkitsevan diagnoosin:
Olenko siis parantunut tappavasta taudistani? Voisinko sitten tänään laajentaa ja syventää tuota elämänhistoriaani vetämällä kunnon lärvit? Saisinko näin entistäkin paremman yhteyden henkisyyteen ja korkeakulttuuriin? Onko koko alkoholisti-diagnoosi ollut alunperinkin väärä ja juomisesta kieltäytyminen täysin turha lääkitys?
Ehkäpä sairauteni olikin vain työuupumusta, masennusta ja elämänväsymystä. Näiden suhteen hoidolla ei ole ollut haittallisia vaikutuksia, joten taidanpa olla tänäänkin juomatta.
Nythän tuon hokasin - en olekaan alkoholisti. Olen vain ihminen, jolla on ollut akuutti alkoholistinen persoonallisuushäiriö. Jatkuava AA:ssa käyminen on auttanut tuohon vaivaan. Jatkossa taidankin olla juomatta, jotta saan edelleen käydää AA:ssa hoidattamassa psyykkisiä häiriötilojani.
Ajelin taas tänään hyvän tuulisena AA:sta kotiinpäin ja otin muutaman ylimääräisen kierroksen liikenneympyrässä. Samat poliisisedät, jotka jo hetken aikaa ovat silloin tällöin pyörähtäneet perässäni uskaltautuivat viimein juttusille. Muuten meni keskustelu ihan leppoisasti, mutta syystä tai toisesta päättivät toimittaa rekisterikilvet katsastuskonttorille valmiiksi odottamaan huomista. Aivan mukavia poikia ja hyvä palvelu - ei tarvinnut edes itse kilpiä irti ruuvata. Hieman hintava toki, mutta leppoisan keskustelun avulla sain soviteltua rangaistusmääräyksestä pois 50 Euroa. Olivat oikeastaan pahoillaan tapahtuneesta, kun kerran alkoholimittari näytti nollaa, eikä tarkoitus alunperin ollut, kuin tutkia kuljettajan ajokunto. En joutunut käsirautoihin, eikä minuun käytetty kuristusotteita. Vanhaksi olen tulossa, kun kerran suostuttelutaidot eivät yltäneet sille tasolle, että koko juttu olisi painettu villaisella. Ei olisi ehkä sittenkään kannattanut jättää autoa pari vuotta sitten katsastamatta - mutta silloinhan olinkin ihan täys juoppo.
Pitääpä ihan vielä kerran kiitellä noita poliisisetiä. Ei se kilpien irroitus ja kiinnitys sitten hymysuin mennytkään. Eilen illalla kävin AA:ssa ja siellä ajatus pysähtyi niihin tuntemuksiin, joiden alla tuo katsastus jäi tekemättä. Sielun syvyydestä nousi loputon tuska ja ahdistus, jota elämä todellisuudessa oli vielä vuosi sitten:
youtube.com/watch?v=0T5iPTxDPBI
Mitenpä noilla voimavaraoilla olisi auton katsastanut. Itselle avautui se sielunmaisema, joka vieläkin leimaa muutamaa tekemätöntä työtä. Ei ihme, että jotkin tehtävät vain putovat kädestä aina kun niihin yrittää tarttua. Tänään kyselin hoivaajaltani, olinko todella vielä henkisesti tuossa kunnossa, kun ensimmäisen kerran kohdattiin? Kyllä kuulemma olin.
Tänään ei edes vyöhyketerapia ollut pelkkää nautintoa - sormet olivat yhtä lempeät ja ystävälliset, kuin aina ennenkin. Kun ne velloivat lapaluissani, kipu oli silti välillä aivan sietämätöntä. Sain toki kiitosta siitä, että kolmiolääkkeet olivat säilyneet lääkekaapissa. Nyt selkä ja niska tuntuu taas paremmalta. Tiistaille varasimme osteopaatin - jotain kuulemma pitää niksautella oikealle paikalleen.
Kiitoksia kaikesta tuskasta ja kivusta, jota tarjotaan - sen olen valmis ottamaan vastaan, kunhan tuon videon maisemaan ei tarvitse palata. Onneksi on ystäviä, jotka jaksavat kannustaa.