Kiitos tästä Taistelu! Päätin nyt kuitenkin vielä sanoa jotain, parempi näin kuin antaa Pirun ottaa ohjat käsiinsä. Vakaa aikomus on selvitä tästä. Mulla meni keväällä vielä ihan hyvin tän asian kanssa, toisaalta siinä oli niin paljon muuta mietittävää että pelit ei käyny oikeastaan edes mielessä. Nyt olen uudessa ihmissuhteessa, hyvässä sellaisessa. En ole tästä kertonut, mutta se pyörii jatkuvasti mielessä, ihan kuin pettäisin häntä koko ajan. Eli harkitsen vakavasti, että kerron asiasta jossain kohtaa. Kaikki sanat ja lauseet, joita tänne raapustelen, ovat pelkkää helinää, jos taas putoan syvemmälle. Pelihimoissa sitä unohtaa kaiken, niin kuin me kaikki tiedämme. Olo on kuin lentokoneessa, haluaisi laskeutua mutta ei voi. Sitä vaan jatkaa ja jatkaa. Hyvinä hetkinä kiellän ongelmani, silloin annan itselleni myöskin valheellisen syyn taas pelata. Noina hetkinä pitäisi osata ohjata mielensä niihin pahimpiin hetkiin, kun Piru on vallannut mielen, imeä kaikki muistot ja tuntemukset, kuinka pahalta se tuntuu. Olen ikuinen suolakurkku, mutta voin silti olla onnellinen. Monta taistelua on voitettava, ennen kuin sota on ohi.
Ennen kaikkea täytyy todellakin olla täysin rehellinen itselleen. Niin kauan kun vähättelee tätä ongelmaa tai kieltää koko asian, antaa itselleen mahdollisuuden pelata. Ja se on yllättävä minkälaisia “valheita” ja tekosyitä sitä keksii. Ja hankalin siinä on se että niitä oikeasti uskoo…
Itsesääli ja uhrin rooli ovat omasta mielestäni myös tunteita jotka estävät meitä onnistumasta ( kaikki on huonosti ja koko maailma minua vastaan, en kuitenkaan onnistu eli turha edes yrittää jne)
Nyt Makke otat itseäsi niskasta kiinni ja ryhtistäytyt. Etsit sen oman purkin ja kiivet sinne takaisin. Kyllä sinä pystyt tähään!
Kiitos tästä ruoskinnasta, ehkä olen tosiaan sen tarpeessa Äsken makselin laskuja, jotka ovat kummitelleet takaraivossa jo jonkin aikaa! Olo parani ainakin hetkellisesti. Tästä selvitään, mä luotan siihen. Aloitin just yhtä kirjaa lukemaan, siinä oli mielenkiintoinen vertaus. Taivas on sininen, mutta jos joku sulle uskottelee päivästä toiseen, että se on vihreä, alat itsekin uskomaan siihen, ja pidät niitä hölmöinä, jotka edelleen kuvittelee, että se on sininen. Onkohan meidän pelureiden taivas pirunpunainen, jonka reunoilta pilkahtelee sinisen sävyjä, kuin merkkinä siitä, että se punaisuus joskus hälvenee ja hajoaa? Tällaisiin ajatuksiin, nyt töihin, saapahan ajatukset vähäksi aikaa muualle.
Make, älä lopeta tänne kirjoittelua, sua tarvitaan.
Mulla on nyt varmaan yhtä paha olla kun sulla jos ei pahempi, ihan kuin ois kävässy helvetin porteilla ja luita polttelee.
Ei tää oo pelkkä vertaus vaan oikea tunne, niin paljon sattuu.
Tinja
Voi sua Tinja, mä tiedän ton olon ja miltä se tuntuu… Enkä mä aio lopettaa kirjoittelua, tää pitää mut tietyllä tavalla hengissä. Joka ilta kun oon tullu töistä kotiin iskee himo pelata, avata uusi kasinotili jostain ja kokeilla vähän. Toistaiseksi olen onnistunut vastustamaan kiusausta, ja mitä useammin saan himon tapettua, sen helpompaa se on seuraavalla kerralla. Vaarana pitkässä juoksussa on tietty aina se fiilis, että kiellän ongelmani, jälleen kerran. Se tie on aina tuhoon tuomittu, siihen täytyy jatkossa varautua, ettei niin enää käy. Mä haluan jakaa yhden linkin. Tää on sellainen biisi, joka lyriikoidensa puolesta sopii mun mielestä aika hyvin pelurin päähän. No, ainakin mun päähän… Toivottavasti joku muukin löytää siitä jotain. Pidetään piru kurissa ja nautitaan elämästä
Kuuntelin tuon kappaleen, ei oo ollenkaan tyhjänpäivänen, pitää kuunnella useammankin kerran.
Kirjoittelit täällä että: "En osaa voittaa, en hävitä. " Sehän on just niin, siellä täyspotissa tuli sama ajatus et mitä tää oikein on, missä vaiheessa multa hävis kyky “pelata normaalisti”, siis parilla eurolla. Lopettaa jos se meni tai olla ilonen euronkin voitosta, siinä hetkessäkö tää homma muuttu sairaudeks jonka kanssa kamppailen hamaan hautaan asti ?
Siis se mun pelireissu oli täysin järjetön, työnsin vaan kaks eurosia koneeseen ja tuijotin rullien pyörimistä
Ihan sama tuliko voittoja vai ei, ihan kuin ois itte ollu “aivoton”.
Voi Luoja varjele mua siltä paikalta. Ja noilta kauppojen koneilta.
Älytöntä miten paljon ihmisiä niiden ympärillä pyörii, niiden keksijät on kyllä oivaltanu jotain tosi pirullista jolla kiduttaa meitä joille ne ei käy.
Tinja
Jäin nyt miettimään tuota sun pohdiskelua tuosta ilon menettämisestä ja sen muuttumisesta sairaudeksi. Täytyy palata itsekin vähän taaksepäin omassa pelihistoriassa. Muistan vielä, kun pelaamisesta sai jopa iloa. Satunnaisesti tuli voittoja, ja voitot yleensä myöskin käytin johonkin “järkevään”. Silti se hetki, jolloin piru otti vallan, on hämärän peitossa. Ehkä sitä alkuun lapsellisesti ajatteli, että tässä voisi jopa jäädä ikuinen voittoputki päälle. Keväällä luulin ihan tosissani, että oon päässyt tästä kaikesta eroon. Sitten aloin tosiaan kokeilla kaikkia nettikasinoita, ja sehän räjäytti mun pään kokonaan. Täyspotit on mullle myös liiankin tuttuja, viiskymppiä saattoi mennä helpostikin. Ja sitten korttia koneeseen, jos käteinen loppui. Ja se itseinhon ja häpeän määrä, kun kaiken hävinneenä marssin ulos. Kohtuus ja järki hävisi mun touhuista kauan sitten. Yhden hetken muistan, kun olin vielä “terve”. Kauppareissulla kauan sitten pelasin muutaman euron, mutta huomio kiinnittyi vieressä olevaan mieheen, joka käteisen loputtua laittoi korttia koneeseen, ja summat olivat useita kymppejä. Silloin mietin, että onko tuossakaan touhussa mitään järkeä. Nyt myöskin ymmärrän, että ei tosiaan ole. Palaan aika usein tuohon hetkeen, ja mietin, miten minusta tuli samanlainen, koska muutuin suolakurkuksi. Tässä kirjoittaessa radiosta tuli muuten just Veikkauksen mainos…se on helkutin tosi, että pelimainonnalta ei voi välttyä, ellei elä täydellisessä uutispimennossa. Ja usein ne mainokset ahdistaa ihan helvetisti.
Niinhän sitä kuvitteli jossain vaiheessa, et ne pelikoneet on rahanjakoautomaatteja, joskus tuli ihan älytön ajatus että haempa kulta-Jaskalta rahaa
Noi mainokset tosiaan ärsyttää, ne on varmaan huomannu et tää aika on otollista koska monilla on rahallisesti vaikeaa ja ihminen yksinkertaisuudessaan uskoo että kyllähän mäkin voin voittaa ja lähtee “kokeileen” jotain pelejä, osa jää sitten koukkuun ja elämästä tulee vielä vaikeampaa.
Eilenkin ärrällä oli niitä lippujen ja lappujen täyttäjiä tungokseen asti.
Koskaan ei pidä luulla että on päässy lopullisesti tästä kaikesta eroon, se on meille vaarallista, jos tää sairaus ei oo akuutissa vaiheessa niin piilevänä kumminkin, mut kunhan sais sen ees semmoseks.
Niinhän se on syöpäkin, tiedän ihmisiä jotka on saanu terveen paerit ja muutaman vuoden päästä se vihulainen ilmestyy johonkin uuteen paikkaan, elikkä elimistöön jää “aihio” joka odottaa vaan tilaisuutta pulpahtaa esiin ja yllättää.
Empä mäkään osannu vielä muutama vuos sitten kuvitella että joudun tällaisen pelisairauden kanssa kamppailemaan kun en tiennyt edes että tällaista on.
Noita vastoinkäymisiä kun on ihan kyllin ollu muutenkin.
Tinja
Niinpä, ja tuskin kukaan täällä ois uskonut tai halunnut joutua tähän piinaan. Mä oon nyt jotenkin tässä pari päivää pystynyt pitämään ajatukset erossa peleistä ja veloista. Tiedän, että nekin, siis velat ja lyhennykset, täytyy kohdata vielä useaan kertaan. Niitä kun on kuitenkin usean tonnin edestä. Välillä sitä pysähtyy ja havahtuu kun tosiasia iskee päin kasvoja. Usein se tulee juuri nukahtamisvaiheessa, ja sen jälkeen on turha yrittää saada unen päästä kiinni.
Oon tässä viikon verran vakavasti harkinnut oman kotikaupunkini vertaisryhmään menemistä. Kynnys tunnustaa ongelma vieraiden ihmisten edessä on kuitenkin valtava, vaikka tiedän, että se tosiaan voisi mun kohdalla auttaa. Ehkä se piru pysyisi paremmin piilossa. Myös ymmärrys, ettei kukaan meistä ole yksin asian kanssa, antaa voimia. Toivottavasti se pätee muihinkin.
Nyt tässä oon kirjoittanut taas selkokielellä, suolakurkku palannee taas kohta mukaan. Jotenkin sitä kautta pystyn paljon helpommin tulkitsemaan sisintäni.
On toi sun suolakurkku kyllä metka juttu.
Mun viime mokasta ei oo aikaakaan kun se oli eilen. Siis yritin kauppareissulla saada jotain takasin toissapäiväisestä täystyrmäysreissustani takasin, mut sainkin taas elämältä turpiin. Sellanen kappale on kun Elämältä turpiin sain, se on kyllä kans mainio.
Mulla tää tosiasia iskee päin näköä heti herättyä, eka ajatus : PELURI !
Nyt mä en tiedä itkenkö vai nauranko, molempia
Täälläkin alkoi ryhmä, olin aikeissa mennä mutta jäi, ei tuntemattomien vaan tuttujen pelossa.
Tinja
Mä oon funtsinut asian niin, että mokat ruokkii toisiaan, toisaalta myös onnistumiset. Se mun viime viikon helvetti oli niin voimakas, että tajusin lopullisesti, että olen pahasti addiktoitunut. Oon kyllä iloinen, että se tapahtui, se sai mut järkiini ja taas tänne purkamaan sisintäni. Sitä ennen mulla oli jopa hällä väliä -fiilis, ihan sama vaikka häviäsin vaikka kuinka paljon. Ja niinhän siinä kävikin.
Toi oli muuten hyvä pointti, tuttujen pelossa. Myönnetään, että oon sitäkin miettinyt. Ihmisestä kun ei päältä näy, mitä sillä on kaapissa. Periaatteessa kuka tahansa tuttu voi olla myöskin peluri, eihän kukaan sitä toiselle myönnä.
Ja hei, vaikka sä ootkin mokannut ja se tuntuu tosi pahalta, siitä selviää. Sulla on keinot siihen, ihan taatusti. Meillä kaikilla on, ne täytyy vaan löytää itsestä. Monta kertaa turpaan saaneena itsekin, joskus selvinnyt korvatillikalla, viimeksi tuli joukolla pataan ja niitä haavoja paikkaillaan pitkään.
Niin, kyllä selviää, ajan kanssa, itse kukin.
Aika. . . sekin on suhteellinen käsite.
Ja uusia harmeja meille on tuolla jossain varastossa, jos ei peleinä niin muuten (pessimisti.)
Elämä on.
Kulunu sanonta jostain dna mainoksesta, jääny korvamadoks.
Uskotaan nyt kumminkin et aurinko paistaa vielä meillekkin.
Viimeistään ens kesänä
Tinja
Vastoinkäymisiä on ollu mullakin, tosiaan se ero alkuvuodesta oli aika iso muutos. Ja ellei ole uskoa, ei ole mitään. Olen meinannut itsekin antaa jo useasti periksi kaikelle, mutta niin sitä on vaan rämmitty takaisin. Ihmisen selviämisvaisto on kuitenkin hyvin voimakas. Nyt on aika lähteä duuniin, pidetään itsemme kasassa ja tapetaan kiusaukset, jotta tästä joskus päästään sinne ensi kesään ja auringonpaisteeseen
Oletteko te huomannet että sen jälkeen kun tajus että pelaaminen on ongelma ja on yrittänyt lopettaa, pelaamisen luonne silloin kun retkahtaa, on muuttunut. Nyt kun retkahtaa ja alkaa pelamaan, se on sellaista täysin epätoivosta hullun lailla pelaamista jossa hyvin lyhyessäkin ajassa voi hävitä tosi paljon rahaa. Itse näen sen niin että koen pelaamisesta tosi isoa syyllisyyttä sekä fyysistäkin pahaoloa ja tiedän että se pitäisi lopettaa, mutta peluuri sisälläni ei pysty lopettamaan ennen kun rahat on loppuu. Jotta pelit sais loppumaan mahdollisemman nopeasti, alaan pelamaan tosi isoilla panoksilla, isolla riskillä ja ajatuksella kaikki tai ei mitään. Toivon jopa että voittoa ei tule, koska voitto tarkottaisi sitä että joudun jatkamaan pelaamista
Jotenkin sitä pitäisi päästä eroon tästä ajatuksesta että retkahdus tarkoittaa että nyt on kaikki menetetty ja annetaan vaan mennä pohjaan asti. Ettei tulisi sitä hällä-väliä meininkiä. Retkahduksen ei tarvitsis olla putoamista täysin pohjalle. Vai onko se riippuvaiselle ainoa vaihtoehto jotta ymmärtäis että tämä on huono juttu?
Toi oli kyllä loistavaa pohdiskelua, taistelu! Pelaamisen luonne riippuvaisena pitää ainakin mun kohdalla täysin paikkansa. Varsinkin kauppojen ja kioskien peliautomaateilla pelatessa isokaan voitto ei oikein tunnu missään. Muistan joskus olleeni iloinen, jos vaikka voitin kympin tuplapotissa. Riippuvaisena sitä korottaa automaattisesti panosta, jos osuu isompi voitto, ja tekee päätöksen, paljonko ottaa ulos tai kotiuttaa. Mutta kas kummaa, sitä en ainakaan itse hallitse. Odottaa sitä vielä isompaa voittoa, ja taas huomaa, että kaikki meni. Ton ajatuksenkulun kun saisi poltettua järkeen kiinni.
Nyt taitaa olla jo kolmas ilta pelaamatta, ajatus jonkun uuden tilin avaamisesta houkuttaa hetkellisesti, mutta ahdistus puskee kovemmin päälle, ja järki: Miksi mun pitäisi pelata? Suurella todennäköisyydellä häviän jälleen isoja summia, ja ahdistus vaan pahenee. Tiedän toki kokemuksesta, että noi ajatukset lentää hyvin äkkiä pakoon kun piru saa vallan. Siitä syystä mä taas kirjoitan, jotta pysyn ruodussa.
Tää kuulostaa hölmöltä, mutta hienoa, että on kohtalotovereita. Tietysti parasta olisi, ettei täällä tarvitsisi näitä asioita purkaa. Voisi olla iloinen, pilaantumaton kurkku vihannestiskillä. Omasta etikkaliemestäni olen sinne kaipauksella katsonut useasti.
Voi taistelu miten hyvin kirjoitit, kyllä oon huomannu, ihan just noin ja niin se menee.
Sama tauti meillä valitettavasti on, täällä sairas toista taluttaa.
Mulla on vaan niin paha olla tosta viime kertasesta, tiedän että se helpottaa mut näin lujille ei oo ennen ottanu, johtunee paljon siitäkin kun rahat on niin vähissä, toi retkahdus tais olla mun häviämisen enkka
Mut niinku sä taistelu jotenki kirjotit ei se oo kaiken loppu.
Mut mä vellon sellaisissa tunteissa nyt jotka on ihan erilaisia kuin koskaan ennen, mä oon huolissani itestäni.
Tää kova flunssakin on ihan mitätön juttu pelisairauden rinnalla.
Jotenkin mä ajattelen vasta nyt vakavammin kuin koskaan. Oliko mun sitten vielä tuo mennyt retkahdus koettava että silmät aukee kunnolla
Niin kai
Tinja
Se että teillä Tinja ja Make on nyt tosi huono olo on vaan merkki siitä että järkevä osa teistä ymmärtää asian vakavuuden ja halua teidänkin ymmärtävän sen. Mutta itsesäälin ei saa vajota koska me peluurit paetan varsinkin sitä tunnetta takaisin peleihin.
Kirjoitin tästä joskus mutta kirjoitan uudestaan. Minun viimeisen retkahduksen jälkeen kun jouduin tunnustaman asian miehelleni ja keskusteltiin asiasta, hän totesi että loppujen lopuksi tämä on valinnan kysymys. Suutuin silloin ja pitin sitä lausetta vähättelynä mutta tajusin vähän ajan päästä että tämä on juuri sitä: valinnan kysymys. Meidän valinta siinä kriitisellä hetkellä määrä sen että pelaataanko vai ei. Minä itse teen sen valinnan että annanko pelihimolle periksi vai ei.
Jokainein meistä tietää miten pirun intensiivinen, jatkuva ja voimakas pelihimo voi olla. Joskus tekee mieli pelata vaan sen takia että se loppuis. Mutta fakta on että miten tahansa kovaa pelipolte on, meidän ei tarvii tyytyttä sitä. Me voimme oikeasti päättää - en pelaa, koska se on minulle pahasta.
Haastavin on se että pelihimo “petaa” tilanetta joskus jo tosi pitkään. Pikku hilja se alkaa muuttamaan meidän ajattelua- ei tämä nyt niin paha ole, kyllä vähään voi pelata, muutkin pelaa, miten kamala kun ikinä ei voi enää pelata, olen ansainnut sen, minun ainoa rentoiutumikeino jne. Ja iskee sitten kunnolla heikolla hetkellä. Eli skarppina täytyy pysyä koko ajan.
Teillä Tinja ja Make on nyt kasvunpaikka. Vaikka tuntuu tosi kurjalta, kääntäkää tämä voitoksenne ja ottakaa tämä hetki mahdollisuudena oppia ja muuttua.
Kyllä me tämä pelipiru vielä voitetaan!
Muistakaa, tämä on valinnan kysymys!
Suurin voitto elämässä ei ole se,
ettet koskaan epäonnistu.
Vaan että kykenet aina aloittamaan uudelleen,
jokaisen epäonnistumisen jälkeen.
Toi pätee kaikkeen muuhunkin elämässä, huomasin tässä välillä että taistelukin on kirjoittanut.
Niin asiaa taas, skarppina sitä tarttis vaan jaksaa olla.
Ajatella ennen kuin toimii eikä toimia ennen kuin ajttelee (toistan tuota itselleni.)
Mun teki jo mieli vaihtaa nimmarini Retkahdukseksi, että jäisin tähän tilaan vellomaan
Mut Tinja on parempi, sitä paitsi se on melkeen mun oikee nimi.
Äsken makselin laskuja, jotka ovat kummitelleet takaraivossa jo jonkin aikaa! Olo parani ainakin hetkellisesti. Tästä selvitään, mä luotan siihen. Aloitin just yhtä kirjaa lukemaan, siinä oli mielenkiintoinen vertaus. Taivas on sininen, mutta jos joku sulle uskottelee päivästä toiseen, että se on vihreä, alat itsekin uskomaan siihen, ja pidät niitä hölmöinä, jotka edelleen kuvittelee, että se on sininen. Onkohan meidän pelureiden taivas pirunpunainen, jonka reunoilta pilkahtelee sinisen sävyjä, kuin merkkinä siitä, että se punaisuus joskus hälvenee ja hajoaa? Tällaisiin ajatuksiin, nyt töihin, saapahan ajatukset vähäksi aikaa muualle.
Enkä mä aio lopettaa kirjoittelua, tää pitää mut tietyllä tavalla hengissä. Joka ilta kun oon tullu töistä kotiin iskee himo pelata, avata uusi kasinotili jostain ja kokeilla vähän. Toistaiseksi olen onnistunut vastustamaan kiusausta, ja mitä useammin saan himon tapettua, sen helpompaa se on seuraavalla kerralla. Vaarana pitkässä juoksussa on tietty aina se fiilis, että kiellän ongelmani, jälleen kerran. Se tie on aina tuhoon tuomittu, siihen täytyy jatkossa varautua, ettei niin enää käy. Mä haluan jakaa yhden linkin. Tää on sellainen biisi, joka lyriikoidensa puolesta sopii mun mielestä aika hyvin pelurin päähän. No, ainakin mun päähän… Toivottavasti joku muukin löytää siitä jotain. Pidetään piru kurissa ja nautitaan elämästä 
