Moi. Nimeni on mainittu 
. Hyvä kun et loukkaantunut 0132.
Liityin itse tosiaan takaisin kirkkoon oltuani yli kuusi vuotta poissa. Ehkä siksikin, että kun kerran kuolema tulee on ehkä mukavampaa ja selkeämpää eloonjääneille nuo viimeiset kuviot. Ja eihän sitä koskaan tiedä, jospa kaikki onkin totta ja sitä löytää kuoltuaan itsensä jonkin pyhän Pietarin edestä. On naureskeltu appiukkoa, jota en koskaan nähnyt. Hänkin, ikänsä oltuaan ateistina, teki kuulemma saman ratkaisun kun loppunsa alkoi lähestyä. Toinen syy meikällä oli se, että vaimokin kuuluu ja kaksin on mukavampaa kuulua samaan.
Olen kyllä käynyt vähän niin kuin seurana jumalanpalveluksissa ja ehtoollisella vaikka en kirkkoon kuulunutkaan.
Siellä on ollut aikaa miettiä kaikenlaista odotellessa tilaisuuden loppumista. Ei se meno vaan mitenkään ole kolahtanut.
Aikani kuluksi yritin joskus ajatuksen voimalla sammutella kynttilöitä tai pudottaa papin virsikirjan. Ei onnistunut.
Mutta nuo kirkon jutut ja messun kaava, jotakin uudistamista systeemi kaipaisi.
Heinäkuun puolivälissä tuli käytyä, nyt jo porukkaan kuuluvana. Silloin jäi kyllä niin oudoksi ne silloisen juontajan, eli papin, jutut:
Jumalan aiheuttama mahdollinen tuho muinaiselle Nivinen kaupungille, Joonan itsetutkiskelu ja häneen kohdistuva jumalan kovistelu tyytymättömyydestä. Joona kun jupisi, koska hänelle varjoa auringon paahteessa ollut risiinikasvi kuihtui madon purtua sen juurta. 
Sitä silloin ihmettelin ja yhä edelleenkin ihmettelen, että miksi tuollaista 2000 vuotta vanhaa tarinaa luetaan nykypäivässä.
Teki kyllä voimakkaan tunteen, että minä en kuulu tänne, mutta ollaan nyt.
Sitä piti vielä putkikselta 0132 kysyä, että miten tuo sinun uskosi sitten toimii ja miksi et kuulu seurakuntaan?
Kun tuolla lopettajien puolella olevassa ketjussa olet kertonut matkakumppanistasi vaelluksilla ja aika paljon liittämissäsi kuvissa on viitteitä hengellisyydestä. Kirkkoja ja ristejä ja muuta sellaista. Pekka Simojoen hengellistä musiikistakin tunnut pitävän ja melko hiljattain ketjusi mukaan olit kai jossakin uskonnollisessa tilaisuudessa äänitarkkailijana tms. roudarina. Et asiaa mitenkään peittele, joten siksi kysyn, vaikka se ei muille kuulukaan. Mutta tulee tunne, että ehkä haluatkin kertoa. Kerro vaan.
Itse juoppona ajattelen tuota täydellistä elämänmuutostasi hyvinkin mielenkiintoisena. Henkinen ja hengellinen herääminen kiinnostaa. Myös muidenkin uskon avulla raittiuden löytäneiden kohdalla. Muutkin viinan Jeesukseen vaihtaneet voivat jakaa tuota tunnetta.
Miten se matkakumppani tai tiennäyttäjä oikein tuli/tulee elämään? Onko se jotain konkreettista aisteilla havaittavaa? Näkyykö jotain/jokin, kuuluiko ääniä?
Koin kyllä minäkin vahvasti jotakin isompaa aloitettuani viimeisimmän ponnistukseni (irti riippuvuuksista).
Tunsin itseni tavattoman vahvaksi ja uskoin pystyväni saavuttamaan tavoitteeni. Tuo voimaantumisen tunne oli lähes hengellinen, mutta en minä mitään nähnyt, enkä kuullut. Siksi ajattelinkin tuon voiman tulevan sisältäni. Sieltä päästä, aivoista lähinnä. Voihan olla, että mieleeni jokin näkymätön olento tuossa parvekkeella istuessani vaikutti, mutta olisi voinut jättää jonkin merkin käynnistään.
Vaikkapa käyntikortin, että soittele vaikka 24/7. Meillä kyllä vastaillaan.
.
. Jos on syntymästään liitetty uskonnolliseen yhteisöön ja koko ikä taottu kalloon, että tämä on ainut oikea tapa elää, voi omien, itsenäisten valintojen tekeminen olla jokseenkin vaikeaa, vaikka ryhtyisikin kyseenalaistamaan yhteisön oppeja ja normeja. Toki aina on vahvaluonteisia, itsenäisiä ja itsepäisiä tapauksia, jotka haistattavat paskat ja nostavat kytkintä, jos meno ei miellytä, mutta kaikista ei ole siihen. Yhteisön puolelta voi puskea kaikenlaista painostusta ja uhkailua. Sitten ihan se juttu, että hyppy tuntemattomaan ei ole monellekaan ihmiselle helppoa. Jos ei ole tuttuja ja turvaverkkoja yhteisön ulkopuolella, eikä tiedä, miten siellä toimitaan, voi olla helpompi ratkaisu jäädä niin sanotusti tuttuun helvettiin.
En ole ainakaan kuullut sellaista tapahtuneen.