Sitä kun on niin mahottoman malttamaton luonne. Vaikka mikä kiire valamiissa maailmassa.
Perhe ja suku jäi. Kaikki muut ihmissuhteet sai mennä. Ne eivät vaan sopineet uuteen elämääni. Itseni takia oli tehtävä vaan karusti irtiotto. Uusien ihmissuhteiden luominen on tällaiselle ujolle ihmiselle aika haastavaa. Enkä tiedä olenko vielä valmis luomaan pysyviä suhteita, koska maailmani pyörii niin paljon oman selviytymisen ympärillä. Kaipaan tällä hetkellä ihmisiltä vain ymmärrystä/tietämystä/kokemuksia ko aiheesta. En voi kuvitella itselläni mitään yhteistä ns keskiverron ihmisen kanssa. Olen liiaksi keskittynyt toipumiseen. Tai liiaksi ja liiaksi…kai miula on siihen oikeus. Joskus ottaa huomioon oma itseni ja omat tunteet…kun niitä kerrankin uskaltaa kuunnella ja tuntea. Ehkä herkkyys ei olekaan niin kamalaa.
Osuit varmasti ihan oikeaan; liiaksi keskittynyt toipumiseen.
Ja kuitenkin, eiköhän vaan ala vähitellen löytymään myös elämää toipumisen jälkeen.
Elämää, jota ei enää hallitse entisen ongelman miettiminen ja sen ongelman ulottuvuuksien pohtiminen.
Joskus tietysti on tuttua ja turvallista riippua kiinni vaikkapa sitten ongelmassa, kunhan se vaan on tuttua.
Asialla on kuitenkin se puoli, että riustautuminen ongelmakeskeiseen ajatteluun samalla jarruttaa kovasti sen parantuneena elämisen alkamista.
Sanoit ettei sinulla ole yhteistä ns keskiverron ihmisen kanssa… ehkä tuokin huoli helpottuu, kun huomaat ettei semmoista "keskivertoa " oikein ole olemassakaan. Eivätkä ne keskiverroilta näyttävät ole oikeastaan nekään keskenään samanlaisia, kovin vähän on heilläkään yhteistä keskenään.
Ongelmia ja elämäntilanteita on vaan niin monenlaisia. Saattavat ne kwskiverron näköiset ja oloiset olla ihan yhtä arkoja, monessa suhteessa. Ja mitäpä senkään niin väliä on, elämä voi olla ihan nautittavaa pienissäkin ympyröissä, iloisen ystäväjoukon keskellä eläminen lienee yleisempää amerikkalaisissa sarjafilmeissä kuin pohjoisen hankien keskellä, kun ensisijaisena murheena voi olla vaikkapa se mistä kehittelisi tulevan talven polttopuut ettei vallan jäätyisi…
Mies metsänreunasta, puhut asiaa. Uskon, että pystyn vielä luopumaan tästä selviytyjän “roolista” mutta vielä se ei ole ajankohtaista. Miun täytyy ensin käsitellä asiaa. Käydä läpi tämä muutos mikä on meneillään. Oppia ja tutustua uuteen minään. Sen jälkeen voin päästää irti alkoholistin vaatteista. Tulee muistaa että on alkoholisti, mutta se ei ole pääasia. On sitä muutakin elämää!
Ihan oikein. Aikansa ottaa, kuten kaikki muukin. Eikä ole olemassa mitään määrättyä aikataulua, joten ei tarvitse itseään niin komentaakaan.
Ota rauhallisesti vaan.
Kun aika on, voit luopua alkoholismistasi, sitten oletkin jo jotain ihan muuta. Monenlaistakin muuta, kuten nytkin, mutta ehkä siinä on tilaa useammille asioille kuin nyt alkoholismin selättä’miseen keskittyen, huomaatkaan.
Jonain päivänä sitten on senkin aika, sen alkoholismista luopumisen. Sen vain sitten tietää, että ohi on.
Että kyllä, maailmassa on alkoholismia, ja että alkoholismi on iso ja paha asia, mutta se on hyvä että se ei ole enää minun alkoholismini.
Ja ilman alkoholismia voi elää ihan mukavasti. Ei sitä sitten enää identiteettiinsäö kaipaa, päihdeasioitakin voi ajatella paljon laajempana kokonaisuutena ja monimuotoisena juttuna kun sitä ei tarvitse aina suhteuttaa omaan päihdesuhteeseen.
Mutta, tosiaan, kun se asia vielä kovin pinnalla on, niin selvittele rauhassa, nipistä vaikka ihan pikkuisen lisää aikaa joka päivästä elämälle ilman päihdeongelmaa ja itsen tutkistelua -ja elämä voittaa!
Nöyrtyminen tosiasioiden edessä, siis myöntäminen jääneensä tappiolle alkoholin edessä on juopolle ratkaiseva hetki päättää hakea apua. Olet tehnyt oikein halutessasi ottaa vastaan sinulle tarjoutuvan avun. Vaikka raitistuminen tapahtuisi äkkiä ja viinan himo häviäisi, on edessä loppuelämän kestävä prosessi. Urheilutermein sanottuna ollaan maratonilla, ei satasen aidoissa. Tämä koskee kaikkea ulkoista ja sisäistä elämää, myös ihmissuhteita.
Monen palaveripaikan seinällä olen nähnyt taulun: Hiljaa hyvä tulee
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Mies metsänreunasta, kiitos toivoa antavasta kirjoituksesta! Toivon todella niin, että olen joskus asian kanssa sinut ja pystyn keskittymään arkeen.
Lomamuisto. Miula raitistuminen tapahtui juurikin hyvin pian. Sekoilua toista loukaten(jälleen kerran) ja siinä se oli. Antabus kehiin, kun en luottanut niin hirveesti itteeni. Viinanhimoa ei ole juurikaan ollut, koska niin jyrkästi kielsin koko ongelman. Sain aivan kuin tapettua koko ongelman itseltäni. Ja vasta viime aikoina olen myöntänyt, että miula on ongelma ja se tekee kipeetä. Mutta uskon selviytymiseen. Totakai ongelma on ja pysyy, mutta että se ei hallitsisi elämää.
Mitä olette muuten keksineet uutta elämäänne? Kun miusta tuntuu, et tyhjää aikaa on ihan liikaa. Kun enää en istu kaljatölkki kädessä tyhjänpanttina.
Ja lisäisin vielä, että ujouden ja huonojen kokemusten myötä miule kehittyi sosiaalisten tilanteiden pelko. Joten esim. normaalit harrastukset ovat täysi mahdottomuus. Koen olevani niin ulkopuolinen sos.til.pelon kanssa ja muine mielenterveysongelmineni.
Aikaisemmin oli puhetta erilaisista vertaistukipaikoista, mutta en täällä syrjässä eläjänä saanut sellaisista ainakaan tietoa. Tai en osannut oikeasta paikasta hakea.
Minulla ainakin ne kaikki mielenkiinnon kohteet ja harrastukset ajalta ennen kuin dokaamisesta oli tullut ongelma, ovat alkaneet tulla takaisin.
Pyrin liikkumaan paljon. Käyn lenkkeilemässä kävellen ja pyöräillen, sekä uimassa käyn hallissa. Salilla käyn muutaman kerran viikossa. Olen tosi innokas urheilun seuraaja ollut ihan lapsesta saakka. Mulla on yksi suosikkiseura jonka pelejä seuraan tosi intensiivisesti ja muutenkin tuo penkkiurheilu pitää otteessaan oikeastaan joka päivä. Olen alkanut taas lukemaan ja käyn paljon kirjastossa. Viherpeukalokin musta on taas tullut ja vasta tuossa tuli korjattua vuoden sato. Kesäisin käyn kalastamassa ja tykkään muutenkin liikuskella tuolla luonnossa. Ihan vain ihmettelemässä. Tykkään myös kokkailusta ja teen aika pitkälti itse ruokani. Katon melko tarkkaan mitä suuhuni laitan. Musiikkia tulee jonkun verran kuunneltua ja käyn joskin aika harvakseltaan, mutta kuitenkin ehkä kerran tai kaksi vuodessa konserteissa. Onpa minusta vielä tainnut tässä taannoin tulla jonkinmoinen aloitteleva teen harrastajakin.
Ja onhan noita tulevaisuuden haaveitakin. Esimerkiksi haaveilen kaukoputken hankkimisesta. Mua on pikkupojasta saakka kiehtonut avaruus ja tähdet ja olisi hienoa päästä tekemään vähän lähempää tuttavuutta tuossa tulevassa tuohon tähtitaivaaseen. Mykistävän upeita kuvia esimerkiksi ovat jotkut tähtiharrastajat ottaneet ihan omilla vehkeillään meidän planeetoistamme.
Mitään noista jutuista en voinut tehdä, enkä tehnyt kun vielä olin sen addiktion vanki. No saatoin mä jossain lätkämatseissa ja konserteissa käydä, mutta niissäkin olin aina kännissä kuin ankka tai sitten odotti kädet syyhyten että pääsee dokaamaan. Musiikkiakin joo kuuntelin, lähinnä loppuvaiheessa jotain itsesäälisiä renkutuksia uudelleen ja uudelleen. Siinäpä se.
Avasin hätäpäissäni eilen oman ketjun heti kun sain kirjauduttuani tänne. Nyt vasta huomasin, että Peikkotar pähkäilee ihan samoja asioita kuin minäkin. Minulla ei vielä ole mitään kokemuksia annettavana kun oma ongelmani on ollut muuttumattomassa tilassa vuosikaudet ja nyt vasta hain aktiivisesti apua. Haluan toivottaa voimia ja tsemppiä Peikkotar:lle ja kaikille muillekin ja kiitän teidän ajatuksistanne. Lupaan jakaa omiani heti kun jotain jaettavaa syntyy.
Kiitos Izku! Siellä tulikin jo useampi vaihtoehto jota voi harrastaa ilman, että joutuu uusien ihmosten kanssa tekemisiin. Ehkä joskus on viel senkin aika, et pystyy tutustumaan uusiinkin ihmisiin.
Hei T-leidi ja tervetuloa pähkäilemään tätä juomattoman maailmaa! Mie vasta nyt 9kk raittiina mietin asioita. Todellinen ongelman kieltäminen esti mahdollisuuden toipumiseen. Nyt toipuminen liikkeellä ja elämä aika sekavaa. Uskon kuitenkin, että on mahdollisuus toipua.
Kysyt tyhjänpanttina istumisen tilalle jotain. Ikzun lista oikein hyvä pohja, mistä voi alkuun valita itselle sopivia tekemisiä, aluksi vaikkapa yhden. Ulkona kävely lienee helpoin toteuttaa, pimeällä jos valoisalla ei halua näyttäytyä.
Tänään olen lähdössä kirjamessuille ja niiden sulkeuduttua aa-palaveriin. Palavereissa on aina ihmisiä, jotka jokainen ovat joutuneet tappiolle taistellessaan alkoholia vastaan. Muissakin suhteissa sinne hakeutuneiden ihmisten elämä oli muodostunut niin sotkuiseksi, hankalaksi ja toivottoman tuntuiseksi, että eivät omin voimin selviytyneet. AA-palaveri on paikka, jossa kaikilla on yhteisenä päämääränä olla tämä päivä raittiina toinen toistaan tukien. Olemme löytäneet ratkaisun alkoholiongelmaamme.
MM antoi pitkän luettelon muistakin tuki- ja vertaistukiyhteisöistä. Jos niitä on vaikea löytää, on aina mahdollista etsiä niitä asuinkunnan sosiaalitoimen tai kulttuuri- ja urheilutoimintaa esitteleviltä sivuilta. Pienissäkin kirjastojen sivupisteissä on paljon luettavaa, ajanvietettä ja asiaa myös alkoholismista. AA-ryhmät ja auttavan puhelimen numerot ovat Suomen AA:n sivuilla. Niihin voit soittaa nimettömänä. Seurakunnissa, terveyskeskuksissa ja sosiaalitoimistoissa on vaitiolovelvollisia työntekijöitä, jotka kohtaavat päivittäisessä työssään avuntarvitsijoita.
Raitista perjantaita!
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Mietin syitä miksi alkoholisoiduin. Siis siksi, että mitä miun pitäisi huomioida itsestäni ja tehdä toisin. Yksi iso syy oli ehkä se, että olin jo koulussa ehkä hieman syrjäytynyt. Pidin itseäni epäonnistuneena yksilönä. Hain kaveteita alkoympyröistä, koska siellä koin hyväksytyksi tulemisen. Koin kuuluvani sinne. Siellä sai olla vapaasti luuseri. Koen edelleen alemmuuden tunnetta. Olevani ihmisenä huonompi kuin muut, koska olen niin moniongelmainen.
Kertokaa miten te pystytte/pystyitte “pitämään” sen tunnustuksen, että on alkoholisti? Kun miun pää meinaa jyrkästi kieltää koko asian. Hyvä niin, jos oisin siihen valmis. Mutta kun sielu huutaa tuskasta, eikä halua unohtaa. En ole käsitellyt asiaa tarpeeksi hyväksyeksäni sen ja antaakseni asian olla. Tuntuu, et miul on viel paljon asioita funtsittavana selviytyjänä, ennenkuin pääsisin siihen tilaan, että voin vain huokaista helpotuksesta ja jatkaa elämää normisti eteenpäin.
Olet ehkä lähellä asian ydintä, tuttuja tuntemuksia. Mutta sitä vaan, että ei se, että olisi
moniongelmainen, ole seurauksena, että olisi huonompi kuin muut, vaan se, että on parempi
kuin muut. Silloin on elämä haasteellisempaa, ja siis olet eräällä tavala Elämän Erikoisjoukoissa
(EE). Erikoisjoukoissa treenataan kovempaa, ja annetaan lisävakeuksia. Peruskoulutusvaiheessa
olevat eivät sitä koskaan ehkä ymmärrä. Tsemppiä suuruutesi keskelle! Raittius on iloinen asia
silloinkin, kun se ei sitä ole! Koska vaihtoehto on perseestä…
Hyvää huomenta, minulle se on onnistunut tähän päivään asti kertomalla se muille alkoholisteille pari kertaa viikossa kasvotusten. Eilen viimeksi. Muina päivinä muistuttamalla se asia itselle. Päivä kerrallaan-kirjassa on juuri tämän päivän kohdalla tekstiä tästä asiasta.
On taas mukava raittiina lähteä viikonlopun aamuna mukavaan harrastuspiiriin, jossa olen tietääkseni ainoa alkoholisti.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Minulle alkoholistin määritelmä on ihminen, jolla on aivokemiallinen sairaus. Kyse on siis
tieteellisesti tutkitusta jutusta. Jos olet pääsääntöisesti mokaillut vuosikausia viinan
kanssa, tai se on pääsääntöisesti aiheuttanut ongelmia sinulle, voit mielestäni määritellä
itsesi alkoholistiksi. Lisäksi, jos sinulla on useita kertoja tullut mieleen juomahimo ja/tai
olet haaveillut tilanteista, että “kun pääsisi hieman rentoutumaan” [lue: vetämään täydet
perseet], niin on mahdollista, että olet alkoholisti. Moni ei halua myöntää sitä, ja ennemmin
kuolee. No, kaikkihan me kuolemme kuitenkin. Mutta ei ole mitään mahtia maailmassa, mikä
muuttaisi mielessäsi olevan kapinoitsijan, se tulee elämäsi loppuun asti huutamaan sinulle,
että et ole holisti, katso nyt, työ, nukut jne normimeininkiä. Mutta se ei olekaan se pointti,
vaan se, jos ylipäätään käyttää paljon aikaa holismin pohtimiseen. Taustalla sanotaan olevan
tunne-elämän häiriöitä. Miksi ei lähteä matkalle raittiuteen ja kohti uutta elämää?
Viinan tilalle löytää valtavasti uutta, esim: laskuvarjohypyt, kansantanssit, raittiina
bailaaminen, kirjastot, kirjahyllyjen kokoaminen, lukeminen, Internet, leffat, scifi, juoksu-
harrastus, kävely, luonto, matkustus, sosiaalisten normien tahallinen rikkominen…
you name it…
Miksi vaatia itseltään “synnintunnustuksia” silloinkin kun tie on avoinna eteenpäin suuntautumiseen?
Jälkiviisautta meissä kaikissa on turhuuteen asti, ja menneen elämän penkominen voi muodostua koukuttavaksi harrastukseksi, eikö silloin juuri ehdi eteenpäin katselemaan. Siitä hommasta poisoppiminen voi olla se tärkein juttu, kun omaa elämäntapaansa alkaa tasapainottamaan.
Avainasemassa on se huomion kiinnittäminen elämän olennaisiin asioihin ja niihin asioihin jotka nyt tuntuvat mukavilta tehtäväksi. Ongelmat kutistuvat kokoisikseen just sillä konstilla.
Ja kunhan elämä alkaa sujua luonnollisena ilman päihteitä, ei siinä ole mitään syytä pohtia minkätasoista ja laatuista se oma alkoholismi on. Luulenpa että lähes kaikissa ihmisissä on valmiudet-pieni siemen-pienessä määrin olemassa olevaakin riippuvuutta johonkin -mutta siihen ei kannata takertua vaan elää ja keskittyä olennaisiin asioihin.
Aivan ihanan kannustava kirjoitus, GRAPE! Kiitos,kiitos!! Teit päivästä heti paljon paremman. Tiedän sisimmässäni olevani alkoholisti, mutta pää tuppaa kieltämään kaiken. Et ei täs mitään ongelmaa oo. Ja pelottaa, et sitä kautta sit repsahtaa. Sitä pelkoo eo aiemmin ollu, ku niin totaalisesti kielsin koko asian itseltäni. Aika, aika…se miun kompastuskivi…
Huomenta Lomamuisto! Kertoisitko lisää Päivä kerrallaan-kirjasta?
Minulle tuo asian hyväksyminen ja myöntäminen on tapahtunut pikkuhiljaa. Ihan tutun kuuloista on täälläkin nuo juttusi. Mä uskon itse että siihen on ihan looginen selityskin se että kun siinä ihminen alkaa sitten kohtaamaan sitä totuutta itsestään ja kaikkia niitä tunteita jota sillä viinalla on paennut, niin se on niin iso paketti että ei sitä pystykkään kohtaamaan kerralla. Tuskaa on liikaa. Sitä on se mielen kieltämisprosessi että se on tunkenut ne tuskallisimmat asiat pois mielestä koska ne ovat olleet jotenkin liian isoja käsiteltäviksi. Sen takia sitten sitä alkoholismin tunnustamista on niin vaikeaa itselleen tehdä.
Mutta minkä minä olen huomannut että sitten kun se päivä koittaa että sen on aidosti tuolla sydämessään hyväksynyt, se ongelma laskeekin irti otteestaan. Sitä ei enää ole jos sitä ymmärtää olla itse ruokkimatta.
Taidan nyt kolmatta kertaa tähän ketjuun kirjata tämän saman: Aikaa, aikaa. Pikkuhiljaa pala kerrallaan tämä homma lutviutuu.
Vaikka mikä kiire valamiissa maailmassa.
Tiedän sisimmässäni olevani alkoholisti, mutta pää tuppaa kieltämään kaiken. Et ei täs mitään ongelmaa oo. Ja pelottaa, et sitä kautta sit repsahtaa. Sitä pelkoo eo aiemmin ollu, ku niin totaalisesti kielsin koko asian itseltäni. Aika, aika…se miun kompastuskivi… 