Uusi minä

Me Lopettajat
61

Peikkotar, yllä on niin hyviä kirjoituksia ettei mun tarvitse lisätä juuri mitään. Omalta osaltani alkoholismini myöntäminen ja ennenkaikkea hyväksyminen oli ehkä elämäni ratkaisevin käännekohta. Uskoin vasta sitten kun puolueeton ja asiantunteva päihdeneuvoja vahvisti oman olettamukseni. Siitä on nyt noin 7 vuotta ja vasta tällainen musta/valko-asetelma mahdollisti oikeanlaisen suhtautumisen ja toimenpiteisiin ryhtymisen.
Olihan mullakin lukemattomia kokeiluja kohtuukäyttöön ja jatkuva sumuinen käsitys siitä, että “jotain on pielessä”. Valitettavasti vain mullakin oli raamit vielä sen verran kunnossa etten saanut sitä ratkaisevaa viimeistä kipinää raitistumisyritykseen. Puhun nimenomaan yrityksestä ja toiveesta, en niinkään mistään lujasta tahdonvoimasta, päätöksestä tai muusta johon vain yksin ja ainoastaan “minä itte” voisin lopullisesti vaikuttaa.
Sivuheittona alkoholisti-identiteetin määrittelyyn sen verran, että sekin on loppujen lopuksi turhaa. Jos koet asian edes jollain tasolla ongelmalliseksi tai häiritseväksi, pyri siitä eroon. Ei tähän tarvita mitään testejä tai muitten mielipiteitä. Täältä saat ainakin virtuaalista apua ja tukea. Ennenkaikkea tiedät, ettet ole yksin. Kuten en minäkään. :smiley:

PS. Suosittelen uusille toisinaan ketjua “Yksinkertaisia Niksejä”. Sopii myös kertausharjoittelijoille.
Hyvää viikonloppua.

62

Yritän sisäistää sana AIKA…vierasta miule. Mutta yritän! Se olisikin paljon helpompaa, jos pelkkä juominen olisi ongelma. Siis, jos siihen ei liittyisi mitään muuta. Ongelma tulee juuri siitä, kun se pitää niin paljon sisällään. Sielu tietää, että sattuu, mutta pää kieltää. Ehkä sitä on vaan rauhas annettava aikaa ja ottaa haasteet vastaan sitämukaa kun pääkin on valmis. Tiedän, että voisin jatkaa elämääni kieltäen kaiken, mutta silloin se taakka painaa koko ajan. Haluan irti siitä. Olla vielä joskus vapaa tästä. Mie pystyn siihen!

63

Tuota samaa asiaa tässä kukin omilla sanoillamme kai yritämme kertoa.

Ongelma on ilman muuta tunnustettava ja tunnistettava silloin kun se akuuttina päälle kaatuu. Milläpä semmoista korjaisi minkä olemassaoloa ei edes myöntäisi.

Mutta, elämä ei ole sillä valmis.
Joskus tuntuu toki tutulta ja turvalliselta ruokkia sen vanhan ongelman olemassaoloa , tökkiä vaikka hiukan tikulla jos alkaa näivettymään ja henkensä heittämään, härnätä pinnalle ja sen verran elonmerkkiä antamaan että voi hyvillä mielin keskittää ajatuksena siihen.

Eilen jotakin siitä alkoholismin jälkeisestä elämääntotuttelulta paasasin “omassa” ketjussani, maallisten asioiden pöyhintälaatikossani. Eivät ne “uudet” asiat kaikille sellaisina eteen tule, kuin sinne kirjoittelin, kullekin oman tilanteensa, ympäristönsä, omien eväidensä ja hankittujen resurssien mukaan, tottakai.

Mutta, olennaista on se, ettei ainakaan tunne syyllisyydentuntoa siitä että jättää vanhan poispotkitun ongelman taaksejätetyn polun varteen kuivettumaan ja hiipumaan hengiltä -ei siinä sentään minkään moraaliopin mukaan voi heitteillejättöön syyllistyä jos mokoman kiusan elämästään poistoon laittaa.

Niin kauan kuin ongelman kutistaminen omaan kokoonsa on kesken, ja järjellistä tekemistä sen asian kanssa riittää, on ihan ok tehdä homma loppuun, mutta sitten kannattaa antaa ajatuksilleen lupa siirtyä eteenpäin. Ilman turhia paineita ja velvollisuuksia sitä historian mörköä kohtaan.

Ja joskus on hyvä ihan tahallaan ajatella kaikkea muuta, miettiä asioita jotka ovatkin hyvin elämässä.

Mitä päivääsi muuten kuuluu, Peikkotar? Liekö yhtä sateisenharmaata kuin täällä metsänreunassa?

64

Ongelma on juuri se, että yritän kieltää ongelman, ennenkuin olen kunnolla edes tunnustanut sitä. Yritän heti poispyyhkiä sen. Ilman, että olen käsitellyt asiaa. Aivan kuin tehdä sen tekemättömäksi.

Muuten täällä jaksellaan hyvin, kiitos kysymästä MIES METSÄNREUNASSA. Harmaata, mutta mieli kuitenkin positiivinen kaiken näiden kamppailujen keskellä. Musta tietämättömyyden pilvi pienenee ja rupean ymmärtämään itseäni. Tunnen pääseväni eteenpäin. Välil pakitetaan, mut sit vaihe päälle ja etteenpäin jatketaan. Mutta se kaikkein pelottavin myrsky on hellittänyt, kun on saanut täällä avautua ja TE IHANAT ihmiset olette auttaneet. Koen saaneeni todella paljon apua täältä. :smiley:

65

Nyt on tullut totaaliväsyminen. En jaksa ajatella alkoholismia yhtään. Olen aivan puhki, kuin rankan urheilusuorituksen tehneenä. Aivot hakkaavat tyhjää. Annan luvan itselleni huilitaukoon. Lupa olla ajattelematta. Lupa vaan olla. Nauttia elämän ihan pienistä asioista. Jatkaa asiaa myöhemmin. On sitä aikaa silloinkin. Ei kai tätä tarvitse kerralla valmiiksi tehdä.

66

.

67

.

68

No, kaikki jotka päihdelinkin alko-osioihin kirjoittavat, ovat alkoholisteja, ihan joka veetun jokainen, olen aika varma siitä. Ja sitä suuremmalla syyllä hommaa pitäisi lähestyä ennemminkin siltä kantilta, että vaikka jokaisen alkoholismi on selviö, niin reitit alkoholisoitumiseen ovat moninaisia. Tällöin mielestäni keinot taklata kunkin omaa alkoholismia ovat moninaiset.

Itse en vaadi käyttämään a-alkuista sanaa omassa tuskassaan kärvistelevien puolelta, vaan ennemmin kysyisin, että kuinka me voidaan auttaa häntä tänään, näin näppiksen välityksellä? Hirveän hankalaa toki, mutta pienikin hippunen voi auttaa, sen verran että päästään uimaan pinnalle, haukkaamaan happea, ja katsomaan maailmaa edes hetkosen verran kirkkain silmin että voidaan nähdä sopivat määränpäät, mihin lähteä uimaan seuraavaksi kunhan voimat antavat myöten?

Pulikoidaan kirkkaat vedet mielessä, vedetään välillä myrkkyä kiduksiin, mutta räpiköidään etiäpäin ja haukataan happea välillä…

69

Täällä taas. Tällä hetkellä pieni pala “yksinäisyyttä”. Aikaa ihan vain omille ajatuksille. Jotenkin tulee aina vaan itku silmään, kun on yksin. Suren. En vieläkään uskalla itkeä muiden nähden, sehän on “heikkous”. Yksin ollessa sitä sit suree kaikkee mikä on jäänyt surematta tai tuntunut pahalle. Tuntuu kuin olisin surua täynnä. Niin paljon itkemättömiä asioita. Hampaat irvessä kestänyt kaiken. Pitänyt olla kova, täysin tunteeton. Ja todellisuudessa olen niin herkkä. Liian herkkä tähän maailmaan, lääkärini sanoin. Mutta nyt mie saan tuntea jotain. Olla se herkkis. Miusta saa tuntua pahalle. Liian kauan mie olen vaan padonnut sisääni kaiken. Yrittänyt todistaa itselleni olevani muuta kuin olen. Nyt mie haluun olla mie, en kukaan muu. Kaikkine niine heikkouksineni.

70

Olen hoitohenkilökunnalleni valehdellut jo 5 vuotta juomisestani, silotellut asioita. Sanonut asiat niin, että ne ovat kuulostaneet hyvälle. Olen itselleni uskotellut, että ongelmaa ei ole. Mie olen saanut kaiken näyttämään niin täydelliseltä, että itsekin uskoin siihen. Viime aikoina olen havahtunut todellisuuteen, mutten vieläkään voi uskoa sitä kaikkea todeksi. Kuinka paljon olen tehnyt töitä juopottelun salaamiseen. Jokin miussa myöntää alkoholismin, mutta loppu kieltää edelleen. En vaan halua uskoa sitä todeksi. Se on kuin unta. Pahaa sellaista. Miten mie voin olla sellainen!? Miten mie oon tehny sen kaiken salailun ja teen vieläkin. Ainoostaan miun mies tietää totuuden. Tääl mie olen sen sanonut, kuitenkin mielessä kieltäen asian. Tajuan, et vasta nyt tää vyyhti rupee purkaatumaan. Et miun täytyy kertoo totuus. Olla ensimmäistä kertaa rehellinen tän asian suhteen. Vain siten voin päästä eteenpäin tästä. Miten te olette pystyneet avautumaan rehellisesti ja kenelle olette kertoneet? Itse tunnen suurta häpeää asian tiimoilta.

71

Tarkoittanet avautumisella alkoholismia, tuskin kaikkia muita ihmiselämän asioita.
Minulle se, alkoholismini kertominen toiselle ihmiselle, oli pitkän ajan juomisen, miettimisen, tuskailun ja pähkäilyn tulos. Se tapahtui ensimmäisessä AA-palaverissani siellä olleille naisille ja miehille. Minut valtasi suuri helpotus ja sain kiinni raittiudesta. Se oli niin yksinkertaista, että sitä on vaikea uskoa ellen olisi raittiina tänäänkin ja nähnyt omin silmin sitä tapahtuvan muillekin alkoholisteille.

Jos omat kyvyt ja voimat eivät riitä, ei avun hakeminen ole häpeä vaan osoitus oikeasta nöyryydestä, viisaudesta ja rohkeudesta.

Hoitohenkilökuntasi saattaa vain odottaa, milloin olet valmis kertomaan heille totuuden.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

72

Hoitohenkilökunnalle valehteleminen ei oikein järkevää ole. Ei siinä sitten voi odottaa kunnollista hoitoakaan jos itse sekoittaa asiaa puhumalla perättömiä.

Muille omien asioiden kertominen on sitten jo toissijainen juttu. Jos sen tuntee todella tarpeelliseksi, niin mikäpä siinä.

Itse olen aina ollut hiukan pidättyväinen kaikkein henkilökohtaisimmista asioistani juttelemisessa. Enkä myöskään ole kovin utelias muiden ihmisten asioiden suhteen.
Jos joku haluaa keskustella jostain ongelmastaan, niin en poiskaan käänny, kuuntelenhan minä.
Mutta, joskus olen semmoisenkin asian huomannut, että kovin intiimeistä asioistaan avautunut ihminen sitten joskus myöhemmin käyttäytyy tavatessamme hiukan kuin häpeillen, ehkä pikkuisen katuenkin niitä “paljastuksiaan”.

Mutta, harkintansa mukaan, itsekukin.

Alkoholismistani en koskaan alkanut numeroa tekemään, kait sen ne tiesivät joiden kanssa enemmän tekemisissä olin, etten pahemmin selvänä ollut.
Itselleni se riippuvuus oli ihan selvä asia, millä sen olisin kieltänyt kun juotavan loppuminen tai se, ettei päivän annosta ollut hankittuna, aiheutti melkein pakokauhun -selvä päivä vaati toteutuakseen hyvän syyn.

Mutta, kun sitten hoksasin että joo, ei tämä kai pakollista ole, niin itseni kanssa sen asian selvittelin.

Ja nyt, jälkikäteen, mitäpä se enää muille kuuluisi? Täällä plinkissä tulee edelleen silloin tällöin höpistyä siitä omasta juomisestani, mutta elävässä elämässä en oikein välitä koko asiaa tonkia. Kun ei tarvitse, on tätä elämää elettävänä.

Siis, itselleni en asiaa voinut valehdella, muille en alkanut mitään tunnustuksia tekemään.
Enkä ala. Hankkikoon ajankulunsa jostain muista jutuista, tämä on minun elämäni. :laughing: :laughing: :laughing:

73

Niin kovasti ovat eri asioita ne, että vuodattaako ihminen vain omaa kurjuuttaan jollekin säälin/ymmärtämisen tai muun olkapään tarpeessa, jotta saa jatkaa oikeutuksen kanssa taas vallitsevaa elämäntapaansa, kuin se että ihmisellä aidosti olisi halu muuttua. Kai se niin menee, että jos/kun näitä tilanteita eteen tulee, niin ihmisestä aika nopeasti kyllä huomaa että kummalla asialla tämä on liikkeellä.

Yksi tosi iso juttu tässä nykyisessä verrattuna entiseen on se, että ei tarvitse enää olla väkisin tällaisten “myrkyllisten” ihmisten seurassa, jotka tiedostamattaan kiskovat myös muita ihmisiä sinne samaan kurimukseen jossa jo itse ovat. Nykyään saa valita seuransa, kun ei enää ole sitä mystistä “pakkoa” olla niiden vahingollisten ja sairaiden ihmisten jatkuvassa vaikutuspiirissä.

Henkilökohtaisemmat asiat? No kyllä ne on pitänyt jotenkin ainakin itselleen selvittää. Ne juomisen syyt ja ne tunteet sieltä taustalta. Totuus. Muuten ei ole oikein ollut eteenpäin menemistä. Tässä mukaanlukien ne kaikista hävettävimmätkin jutut. Kyllä ne on pitänyt purkaa.

Mutta nekin nuo jutut ovat tulleet eteen sitten, kun aika on ollut kypsä. Kun häpeä on alkanut hellittää, ne alkaa näkemään eri valossa. Plinkki on minun eteeni tullut ja on ollut kyllä todella mainio väline johon purkaa sitä menneisyyttään. Anonyymius tekee sen, että ihminen uskaltaa tuoda ne kaikista hävettävimmät jutut esiin sellaisina kuin ne ovat. Tästä seuraa se, että ihminen alkaa toisin sanoen puhumaan totta ja kohtaamaan totuutta. Jonka myötä hänestä alkaa tulemaan oma itsensä ja rupeaa hyväksymään itseään sellaisena kuin on. Minun mielestäni se tässä on koko jutun jujukin. :smiley:

Enkä minäkään omia henk.koht juttujani ihan vain repostelemisen tarpeessa kirjoittele. Mutta tarpeen mukaan on tarvinnut kuitenkin jauhaa.

74

Minä en tunne häpeää mutta en halua puhua asiasta tavisten kanssa, en osaa selittää… Sitten taivastellaan että eikö edes ruuan kanssa tai saunaolueksi, vaikka olin just sanonut että ei ensinkään. En osannut selittää paniikkihäiriötäkään kun sairastin sitä kuusi vuotta, turha siitäkään oli laajemmin kertoilla vaikka en hävennyt sitäkään.

Johannes Virolainen oli absolutisti mutta olisi ryypännyt silti yhden illan jos Hrustsov olisi antanut Karjalan takaisin siitä hyvästä. Mutta ei kuulemma tullut kauppoja sillä kertaa.

75

Olen terapiassa käsitellyt paljon muuta menneisyydestäni, en alkoholismia. Nyt hoitokokous tulossa(jossa paikalla lääkäri, omahoitaja ja ehkä a-klinikalta joku miule tuntematon)jossa haluan kertoa hoitavalle henkilökunnalle kaiken totuudella. Haluan oikeeta apua. Minuu kuitenkin jo etukäteen hävettää myöntää se kaikki salailu. Mutta haluan olla rehellinen ensimmäistä kertaa asian suhteen. Haluan, että edes jotkut ulkopuoliset tietävät totuuden.
Haluan kerrankin aloittaa kaiken ihan alusta, puhtaalta pöydältä. Ilman salailua.

Kertokaapa te viisaammat millaista apua a-klinikka tarjoaa? Olen omahoitajani kautta hakemassa sieltä apua, mutta mitään tietoa en ole sieltä asian tiimoilta vielä saanut.

76

Alkoholismin luonteeseen kuuluu kieltäminen ja salailu. Et ole mitenkään poikkeus siinä suhteessa, vaan ihan tavallinen alkoholisti, samanlainen kuin muut.
Totuus vapauttaa, salailu vie yllättävän paljon voimavaroja, joita tarvittaisiin muiden ongelmien ratkaisuun ja tavallisen arkielämän päätöksiin ja niiden toteuttamiseen. Ja haihatteluista luopumiseen, sitku ja mutku…
Uskon, että pysyt päätöksessäsi kertoa tilanteestasi hoitotiimille tällä kertaa rehellisesti.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

77

Aion todellakin olla niin rohkea, että kerron totuuden. Haluan aloittaa puhtaalta pöydältä ilman salailun taakkaa. Päästää irti tästä suuresta valheenverkosta. Elää rehellistä elämää. Niin itselle kuin muille. Voin kuvitella kuinka helpottavaa olisi kun ei tarviis salailla. Haluan päästä asiassa eteenpäin. Haluan toipua! Olen jotenkin todella väsynyt tähän tilanteeseen!!

78

Kuule, virtuaaliystävän neuvo: mene nyt hyvä Peikkotar AA:han käymään, katso, jos se voisi sopia
sinulle. Pääset vertaistuen piiriin, ja ei tarvitse pelätä, että sinua ei ymmärretä. AA on auttanut
minua, ja olen sen kautta saanut paljon hyvää. Rohkeutta. Älä palaa enää menneeseen helvettiin!
Raittius on tulevaisuutta, modernia ja elämän mmielekkyyden suurimpia ilmentymiä. Elämä itse.

79

Kiitos Grape! En todellakaan aio palata menneeseen. Odotan kovasti ensi maanantain hoitokokousta, jossa ehkä tapaan a-klinikan edustajan. Sen pitäisi neuvoa mikä olis paras paikka miule. Kun tuntuu, että tarviisin “terapeuttistakin” apua näihin asioihin. Oma terapeuttini ei ole suuntautunut alkoholismiin, joten ehdotti toista väylää. Nyt sitä sit etsitään. Mutta nyt aion rehellisesti kertoa kaiken, jotta saan avun jota tarvitsen. Olen jotenkin mennyt lukkoon koko asian kanssa. Liian paljon sellaista mitä en vaan ymmärrä.

80

:open_mouth: