Uusi yritys

Aiemmin kirjotin, että unilääkkeiden käytön jälkeen voi olla hankala nukkua ilman niitä. Minulla oli Imovane puolivuotta. Siitä meni teho ja piti lopulta syödä 2 pilleriä, että sai unen. Kun lopetin, niin eka yönä nukuin tunnin, toisena pari tuntia jne…, kunnes viikon jälkeen sai nukuttua jo aika hyvin ilman lääkettä.

Nyt minulla on ollut sama ongelma kuin sinulla eli saan nukuttua 4-5 tuntia yössä ja välillä jopa 6. Ketipinorilla (50-75) saan nukuttua 8-9 tuntia, mutta nyt haluaisin siitä päästä eroon. Tuntuu olevan vielä hankalampi päästä eroon kuin Imovanesta. Vaikka pitäisin taukoa pari viikkoa, niin ei meinaa alkaa kunnolla nukuttamaan. Kiusallista ja tuon lääkkeen ei pitänyt olla riippuvuutta aiheuttava. Minulle se ainakin aiheuttaa riippuvuutta, kun heti, kun olen ottamatta, niin kahdessa tai kolmessa pätkässä nukun 4-5 tuntia.

Noista kipulääkkeistä on kokemusta Panacodista. Se on normaalilla annoksella ihan normaali kipulääke eli ei nouse päähän. Siinä on se kolmio eli ei kannata autolla ajaa kuurin aikana.

Aika henkilöstä riippuvaisia kaikki Ketipinorin haittavaikutukset . Mulla oli keväällä ja kesällä 3 kuukauden kuuri 800mg/pv, jonka jälkeen pystyi nukkumaan ihan normaalisti. Oikeastaan ainoa troppi mikä mulla aiheuttaa unettomuutta, on alkoholi.

Mä en oo saanu Ketopinorilla muuta aikaseks, kun helvetinmoisen päänsäryn. Paska lääke, jos multa kysytään. Imovane on ihan ok, jos tarvii vain joskus ottaa, mutta ei sovi mulle monena päivänä peräkkäin. Tenoxilla saa parhaat unet ja herää pirteenä, mutta sitä nyt ei varmaa lekurilta taas ihan heti irtoo. Pienempi paha toi Imovane on, kun olla kuuppa jumissa kahen päivän valvomisen jälkeen.

Moi ja kiitos kokemustenne jakamisesta. Pitänee jutella tohtorin kanssa torstaina kun tapaamme. Tänään ollut taas aika jumissa koko päivän, kun viime yln unet jäivät aika vähälle. Työt sain tehtyä pinnistellen, ajatukset meinaa vaan koko ajan väsyneenä harhailla ei olennaiseen. Ystäväni alakulo on myös ollut seuranani tänään. Jotenkin kummallinen on tämä fiilis. Järjellä ajateltunahan tämän pitäis mennä niin päin, että usko tulevaan pitäis olla katossa, kun raittiita päiviä on jo jonkin verran kertynyt. Mut kuten aiemminkin, ei näitä juttuja tämän alkoholiongelman kanssa pysty aina järjellä selvittämään.

Masennus ja ahdistus aiheuttavat unettomuutta, joten miksei alakulo voisi sitä tehdä myös. Ja unettomuus varmaan vaikuttaa edellä mainittuihin. Unettomuuden katkaisu voisi olla avain tämän vyyhdin purkautumiseen.

Mutta joo, on tullut useammassakin ketjussa tarjottua lääkkeitä vaihtoehdoksi unettomuuden hoitoon. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole toimia lääkkeiden puolestapuhujana, koska en itsekään suhtaudu niihin varauksettoman myönteisesti niiden riippuvuuspotentiaalin vuoksi. Jätän siis lääkkeistä kommentoinnin tällä erää tähän.

Tsemppiä Sorbille ja toivottavasti saat torstaina avun myös unettomuuteesi!

Huomenta!

Hyvä yö, 6h yhtäjaksoista unta. Parantamisen varaa on edelleen, heräsin ennen aikojani, olisi ollut aikaa nukkua pidempäänkin.
Aamu lähti ihan hyvällä fiiliksellä käyntiin. Nyt, aamukahvin jälkeen alkoi taas kummasti ahdistaa.
Kysymys siitä, että miten saan kaiken järjestymään vaivaa edelleen kovasti? Yksi asia kerrallaan järjestykseen, helppoahan sen pitäisi olla. Tässä on kuitenkin pitkän ajan kuluessa jäänyt juomisen takia asioita hoitamatta, velkaa on kertynyt ja parisuhde on päässyt pisteeseen, jossa korjaaminen ei onnistu pelkällä anteeksipyynnöllä.
Eli, korjaan sen minkä pystyn ja pyrin jatkossa elämään järkevämmin ja tekemään parempia valintoja. Vika tässä vaan on se, että siihen menee paljon aikaa. Ja pahasti pelkään, että alakulo ja syyllisyys menneestä seuraa mukana vielä pitkään.
Siltikin, olen tyytyväinen siitä, että heräsin tiedostamaan alkoholiongelmani ja sen seuraukset. Kai sekin jotain on?
Selvänä näiden asioiden jäsentely ja käsittely kuitenkin onnistuu, vaikkei helppoa olekaan.

Joo itse juoneena ja entisena juovan puolisona kyllä olen sitä mieltä, että anteeksipyynnöt ei auta. Ei vakuuttelut, kun on tyrinyt riittävän monesti. Juurikin siksi, ettei ne ole tuoneet muutosta ennenkään, niin miksi läheinen uskoisi, että nyt X on muuttunut mies/nainen. :mrgreen:

Se rakennelma (parisuhde) johon on pitkällä aikavälillä nakuteltu heikentäviä reikiä, on korjattavissa samoin pitkällä aikavälillä, jos ylipäätään on. Kun korkki pysyy kiinni ja tekojen kautta puolisolla mahdollisesti alkaa palautua luottamus, tilanne paranee. Itse olisin nähnyt tärkeänä käydä ex-mieheni kanssa tiettyjä ikäviä asioita vähän läpikin… ehkä se olis naisille tärkeämpää. Syyllisyydentunne liiallisena kyllä huonontaa oloa. Samoin kahdestaan tai yksin asioiden loputon vatkaaminen. Raitistuva ihminen on toipilas, alakuloa ym. Sulla vielä tuota unettomuutta.

Olethan päässyt jo hyvin eteenpäin. :slight_smile: Itse yritän mennä tässä ilman täydellisyydentavoittelua. Ajattele vaikka vanhaa kouluarvosteluasteikkoa 4-10. Raittiina ei tule 4 arvoisesti vedettyjä päiviä ollenkaan, ehkei 5kaan. Menet nyt omilla kyvyillä vaan. Aivan varmasti perhe “tyytyy” vaikka et 10 ylläkään ja olis 6-7 päiviä paljon, kun vaan olet raittiina. Kaikki asiat itsessä ja elämässä ei korjaannu heti tietenkään, mutta suunta on parempaan.

Voimia sullekin päivän puuhiisi! :slight_smile:

Juuri näinhän se on, että aikaa tämä vaatii. En missään nimessä olisi olettanutkaan, että kaikki korjaantuisi vaan anteeksipyynnöllä. Kovaa työtä, aikaa ja raittiutta tämä vaatii. Tyytyväinen olen, että on vielä puoliso vierellä. Toivottavasti aika tuo lisää luottamusta. No, sen aika näyttää.
Puhuttukin on ja olen yrittänyt hänelle asioita selittää, kuten aiemmin tuolla ketjussani mainitsinkin. Ymmärrystä on tullut jonkin verran, mutta kaikkea ei hänkään pysty ymmärtämään. Toisaalta onneksi niin, koska hän todennäköisesti jakaisi saman ongelman ,jos ymmärtäisi.
Tuo kouluarvosana vertaus on hyvä. 6-7 saattaa riittää kotona. Töissä on päästävä vähintään kasiin, väsytti tai ei. Ysin ja kympin päivät tulevat sitten ajallaan siellä.
Just nyt pakko työssä suoriutumisesta verottaa jonkin verran kotona käytössä olevia voimavaroja. Tämäkin tasaantunee ajan myötä. Nyt ykkössijalla on pysytellä raittiina, muut asiat tulevat sitten siellä tärkeinä perässä.
Tein muuten päätöksen jutella lääkärille univaikeuksista. Toivotaan, että sieltä jotain helpotusta löytyy tuohon nukkumiseen.

Hyvä muuten näin, jos puolisollasi ei ole alkoholiongelmaa. :wink: Nimittäin kokemuksesta tiedän nyt että 2 juoppoa kimppaan=katastrofi ja kummankin dokaaminen lisääntyy. Tietysti raitis tms ongelmaton ei täysin ymmärrä taudin luonnetta, mutta hyvä jos lähellä on joku “normaali” joka ei ainakaa yllytä juomaan.

Raittius on ykkönen, joka mahdollistaa muiden asioiden paranemisen.

Unet on jollain konstilla hyvä saada kuntoon. Lääkärissähän selviää vaihtoehdot. Työn raskaus on vähän huono homma, mutta eipä sitä näinä aikoina paljon voi siellä chillailla, ettei ole mononkuva perseessä seuraavissa yt:ssä. Paremmat unet auttais jaksamaan ja raittius ja varmaan perhekin on voimavara. Sullahan voi olla se tilanne, että olet “havahtunut” ajoissa. :wink:

Olen hengessä mukana sunkin matkalla kohti raittiutta! :slight_smile: Vähän eri tilanteet täällä kaikilla, mutta yhteinen tavoite tuoss asiassa. :slight_smile:

Kiitos mariam. Todellakin toivon, että havahtuminen on tapahtunut ajoissa. Eikähän pelkkä havahtuminen riitä, tässä on vielä kovaa työtä edessä raittiuden polulla pysymiseksi.
Luulen muuten, että puolisoni havahtui jollain tapaa myös. Eihän täysin raitis ole ollut, eikä ole vieläkään. On kuitenkin vähentänyt kertoja ja määriä mitä ottaa, kun minä olen lopettanut juomisen. Hänellä oli ja on homma hanskassa, mutta vaikutusta näyttää olleen minun touhuiluni loppuessa. Minähän join pahimmillaan sekä avoimesti, että salaa. Näkyvästi paljon ja salaa piilopullosta vielä vähän päälle.
Huh, onneksi on se aika ohi.
Nyt takas työnääreen ettei ole kengän kuva takapuolessa kun ne seuraavat yt:t painaa taas päälle :mrgreen:

Kovasti tsemppiä multa kanssa!

Mulla kanssa toi työn kuormittavuudesta hieman painaa lisää kuormaa tän raitistumisprosessin lisäksi.
Mä olen tällä hetkellä vielä yksikössä joka ei ole ihan mun ykkösvaihtoehto ts.lempiduunipaikka ja vahvin osaamiseni ei pääse tuolla esille.

Ihmisen pitäisi saada tehdä työtä josta saa myös itse jotain.
Syy miksi olen tässä yksikössä on osittain välimallin ratkaisu kevääseen saakka. Tämä työ on lähellä enkä tarvitse autoa liikkumiseen ja se on taloudellisesti nyt hyvä!
Kevääseen mennessä ratkeaa myös jatko-opntomahdollisuudet ja ne taas muuttaisi kuvioita entisestään :slight_smile:

Mutta jaksamista ja paljon positiivista energiaa täältä :slight_smile:

Moi!

Eilen tarttui mukaan saksanmarketista melatoniinia. Otin testiin välittömästi illalla, kaksi nappia 1mg vahvuista kamaa.
Nukuin 6h, mutta nukahtaminen kävi helposti. Lieneekö lumevaikutusta vai mitä?
Aamulla herätessä oli ihan kuin olis kärsinyt pienestä krapulasta. Suuta kuivasi, päätä särki, ei paljon mutta kuitenkin.
Onko muilla ollut samanlaisia oireita? Voihan se olla pelkkää sattumaa, sen nähnee pidemmän ajan kokeilulla.
Muutenkin aika nihkeä aamu. Töitä olen saanut tehtyä jonkin verran, tosin tänään on vapaapäivä eli ihmeistä ei tarvii aikaan saadakaan. Kunhan tein vähän rästihommia pois alta.
Muuten ajattelin käyttää aamupäivän ihan vaan lepäillen ja ladaten akkuja. Tuttu alakulo on läsnä, mutta yritän työntää sen taka-alalle. Silti olen jotenkin entistä varmempi kuin koskaan siitä, että olen valinnut vihdoinkin oikein. Vaikka tämä alku on ollutkin synkkää, niin jaksan uskoa että selvänä minulla on mahdollista vielä saavuttaa tasapainoinen, toivottavasti onnellinenkin, elämä.

Eikös se sitten toiminut, niinkuin pitikin? Sen tehtävänähän on lyhentää nukahtamisaikaa. Reilun vuoden on itelläkin seisonut purkki pöydän kulmalla, mutta en ole tarvinnut, kun ei ollut niitä samoja uniongelmia kuin kolmen kuukauden kuivattelun aikana, keväällä 2014.

Joo, toimi ihan just niin kuin pitikin.
Kirjoituksestani paistaa läpi lievä skeptisyys, koska olen hieman epäileväinen lähtökohtaisesti. :smiley: Pääasiahan on että uni tuli helposti!

Huomenta!
Töitä takana jo useampi tunti. Nukuin melatoniinistsa huolimatta huonosti. Nukahdin kyllä tunnin pyörimisen jälkeen, heräsin tunnin nukuttuani. Sain unta yhteensä ehkä 4h kasaan.
Ahdistaa ja tunnelma on huono. Yllättäen kyllä olen saanut silti paljon aikaan ja töitä eteenpäin. Ehkä tähän alakuloon alkaa jo turtua…

Hei!
Unettomuus kyllä syö voimia ja ehkä vaikuttaa siihenkin, ettei mieliala kohene… Ja vaikuttaako kehon stressitila mieleen ja mieli kaikkeen. Sotku ja mistä alkaa purkamaan, kun sullakin varmaan on tietyt realiteetit, jotka rajoittaa… Eli pieni lepoloma ei ehkä tule kyseeseen?

Turtuuhan siihen alakuloon, mutta jotain on tehtävä jossei se säällisessä ajassa ala kohentua. Toipuminen on kyllä pitkä tie… ensin 100 päivää ja sitten vuosi, että kuulemma pää alkaa olla ok. Mut jos on juomalla “hoitanut” jo olemassaolevaa masennusta, niin ei se sieltä välttämättä itekseen häviä.

Sitkeyttä ja voimia… Odottavan aika on pitkä. Ite yritän välillä ignoorata koko keljun mielialan ja vaan elää sitä arkea… Mut mulla on enempi “sahaamista” kuin jatkuvaa alavirettä, eli saan varsin mukaviakin hetkiä väliin.

Uskon että jokainen raitis päivä vie kohti parempaa oloa! :slight_smile:

Moi!
Näinhän se on, että jokainen raitis päivä vie kohti parempa.
Reaaliteetit on joo olemassa ja ikävä kyllä lepoloma ei tule kysymykseen.
Tosin olen ollut vasta pitkällä saikulla, joten toisaalta tuntuu että rutiineissa ja aiktauluissa pysyminen saattaa olla hyväksikin.
Tänään kävin tosiaan lekurin juttusilla ja sain työluvan jatkoonkin. Käsi ei ole vielä kunnossa, mutta katsotaan nyt. Keskusteltiin kivusta ja huonoista unista. Lääkäri kirjoitti kuukauden kuurin Triptyl-nimistä lääkettä.
Toimii hermokipuläökkeenä, nostaa kipukynnystä ja nukuttaakin kuulema mukavasti. Isompina annoksina käytetään kuulema myös masennuksen hoitoon. Eli käytännössä yhdellä napilla päivässä pitäis ratketa kaikki ongelmat. :smiley: Lista haittavaikutuksista vaan tuntuu olevan melkoisen pitkä, joten hieman mietin, että näinkö uskaltaa kuurin aloittaa?

Hmm. Eräänlainen taikanappi siis. :wink:
Kuukauden kuuri… Mahtaisiko siinä ajassa mitään pahempaa sivuvaikutusta tulla, saati sitten mitään lopetusoireitakaan… Kuukaudessa voisi jo olo korjaantua, jos pystyisi joka yö nukkumaan, mieliala kohenisi… Olettaisin, että voisi sitten ihan helposti jättää poiskin… Teho nukkumisen ja kivun suhteen voi varmaan näkyä aika piankin.

Onhan unettomuudella ja stressilläkin ihan fyysisiä haittavaikutuksia, kun kortisolit ja muut on koko ajan koholla. Saati sitten alkoholilla, jota itse “lääkkeenä” käytin… Katkeaisiko “kierre” , jossa kaikki pahentaa kaikkea tuolla kuurilla… Hyödyt ja haitat nyt puntariin! Mulla ei vissiin tuota ole ollut koskaan, vaikka oli aikanaan masennuslääkitys.

Toi triptyyli on toisille heviä kamaa :smiley:

Toiset kipupotilaat tosiaan saa loistavan avun ja sitä tärkeää unta!

Kokeilemalla selviää koska jokainen reagoi niin yksilöllisesti ja suomi24:sen käyttäjäkokemuksia ei kannata ees lukea :wink:

Tsemii ja hyviä unia :slight_smile:

Moi!
Näin ymmärsin, että on aika yksilöllinen vaikutus tällä lääkkeellä. Suomi24sta en ole jaksanut lukea enää vuosiin, eli ei hätää. :smiley: Toki hieman googlailin ja katselin muualta kokemuksia. Ihan siedettäviltä näyttäis nuo haittavaikutukset, joka nekin on tietenkin yksilöllisiä, hyötyihin verrattaen. Eli kuten mariam. kehotti, suoritin harkintaa ja vertailua. Lopputulos on, että otan lääkkeen testiin viikonloppuna, kun ei ole aikaista herätystä. Toivotaan , että siitä on apua.