Terve vanha kamu Sorb ja mukavaa helmikuuta! Muillekin tämän ketjun ihmisille mitä mainiointa alkavan kevään odotusta!
Raittiina on näemmä molemmat pysytty, vaikka elämä ei ruusuilla tanssiksi ole muuttunutkaan… ONNEA siitä, olet sinä vaan melkoista tahdonlujuutta hyvä ystävä osoittanut!
Tiedän, että nyt saatan sohaista kipeään kohtaan, mutta teen sen vain ja ainostaan hyvää sinulle tarkoittaen.
Nimittäin tuo omista virheistä muistuttaminen, jota puolisosi harrastaa ja anteeksianto, jota hän kertomasi mukaan ei harrasta. Parisuhteen kovinta (ja samalla herkintä) ydintä. Joo. Kaikki me alkkikset olemme virheitä tehneet ja puolisoammeja perhettämme laiminlyöneet ja pettäneet (sanan todella laajassa merkityksessä, monet myös siinä perinteisessä)
Tehtyä ei tekemättömäksi saa, se nyt ainakin on varmaa. Asioiden käsittittely puolison kanssa on avoimesti on tärkeää ja jossain vaiheessa se anteeksianto on AINOA asia, jonka rakastava puoliso voi tehdä. Eihän sitä aikoinaan papin edessä (tai kuka nyt kenenkin edessä tai takana) luvattu, että TAHDON, niin kauan kun kaikki on OK ja isoja virheitä ei kumpikaan tee.
Kysymys oli muistaakseni TAHDOTKO rakastaa hyvinä JA pahoina päivinä / myötä- JA vastamäessä (tai miten tuolla siviilipuolella tämä proseduuri meneekään, kertokaa, kellä tuoretta kokemusta on 
)
- ei rakastatko - tässä on oleellinen ero. Olen näitä asioita joutunut itsekin tässä syvemmin pohtimaan, sillä virheitä minäkin olen totta totisesti tehnyt ja puolisoni pettänyt - jos en nyt juuri SILLÄ tavalla, niin monella muulla ja SITÄKIN asiaa on ainakin ajatuksissa ja muutenkin sivuttu. Siis minun taholtani. Yhdessä kuitenkin ollaan ja jatketaan myös. ja hyvä on olla näin.
Mutta siihen anteeksiantoon. Lienee vaikea alkoholin käyttöön liittyviä asioita TÄYSIN avoimesti käsitellä, etenkin jos toinen juo ja reippaanlaisesti vaikka ei meikäläisten sarjassa (vielä?) painisikaan…
Väärin tehnyt osapuoli ei kertakaikkiaan voi tehdä enempää kuin myöntää, katua ja pyytää anteeksiantoa - vilpittömästi ja vastalahjoja odottamatta. Mutta jos toinen osapuoli ei kykene antamaan anteeksi vuosienkaan päästä, niin kyllähän sellainen myrkyttää suhteen. Se on myös väärää vallankäyttöä mielestäni.
Oletteko ajatelleet mennä jollekin hyvälle sedälle tai tädille puhumaan pariskuntana? Moni tyrmää tällaisen höpöhöpönä, mutta kannattaa ensin katsoa ja kenties kokeillakin. Voiko siinä mikään enää pahemmaksi mennä (tai no taloustilanne jos musta huumori sallitaan, taitavat nämä sedät ja tädit osata hinnoitella itsensä)
Tällaista pohdintaa tuli tänään. Suo anteeksi jos tunkeudun liian henkilökohtaiselle reviirille, mutta kun luottoystäviä tässä ollaan…
Energiaa, posiivisuutta ja uskoa siihen, että jos ne vielä ovat piilossa, ne tulevat jonakin päivänä esiin.
sinun,
Missis
Eihän se siihenkään saa mennä, mitä joillakin on mennyt, että juonut on koko loppuikänsä henkisesti piestävänä ja joutuu tilille vanhoista vuodesta toiseen. Raitistuminen on mahdollisuus, mutta kaikki ongelmat parisuhteessakaan ei ratkea pelkästään sillä, että korkki on kiinni… Mikä on suhde ollut alkujaan ja mikä sitä on vaurioittanut matkan varrella… Jospa kuitenkin teillä löytyy yhteinen sävel ajan mittaan ja koko perhe voi hyvin. 