Viisaita kirjoitat. Sellainen auttaa, jos alkaa rakentaa vaikkapa matkakassaa kesäksi 2016. Ei se väärin ole. Jos siis haluaisi matkustaa, tai ylipäätään tehdän jotain spesiaalia. Talvella tosiaan on aikaa olla yksin ja symbolisesti repiä ranteitaan auki, vaikkapa ostamalla pilailupuodista verta ja levittelemällä sitä vaatteittensa päälle ja rääkymällä samalla ‘ääää voi minua kurjaa, tuskaista!’. Omaa ns uutta raittiutta on vasta kasassa 7 päivää, mutta tästä on silti hyvä jatkaa. Omalla kohdallani ainoa ydinongelma on yksinäisyyden kokeminen, ja mitä tahansa sen eteen tekeminen, ettei tuntisi yksinäisyyttä. Olen havainnut jo, että ongelma on ollut siinä, että olen ollut huolestunut/soimaava/vihainen/pelokas sen suhteen, että huomaan, että olen aika usein yksin. Eli itse yksinoleminen sinänsä ei ole ollut ongelma, vaan se, että sen toteaminen pelästyttää/vaadituttaa/ahdistuttaa.
Harmi että osaan niin huonosti englantia, että en jaksa ruveta lukemaan hauskan tuntuisesta alusta huolimatta.
Mulla yksinäisyyteen on löytynyt raittiuden mukanaan tuomia harrastuspiirejä, mutta tärkeimpänä ovat AA-ystävät, joita on muutama läheinen ja iso joukko etäisempiä.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Huoh. Takana taas kerran uneton yö.
Olen todella flunssainen ja ahdistunut. Minäkin ajattelin tänään suunnata aa-kokoukseen jos flunssaisuus ei vaan tästä pahene. Yksinäisyyden tunne vaivaa minuakin, usein. Olen huomannut, että kaipaisin usein juttukaveria.
Elämäni tuntuu jotenkin tyhjältä ja päämäärättömältä. Tuntuu, että tarvitsen nyt jotain johon tarttua.
Parhaat juttukaverit löytää raitistuessa AAsta. Kertovat miten he itse alkutaipaleella käyskentelivät raittiina. Se on kumma juttu kun viinattomuus tuo tuota vapaa-aikaa lisää ja olo tuntuu jotenkin tyhjältä ja päämäärättömältä. Kyllähän sen oivaltaa, että nyt olisi mahdollisuus tehdä sitä ja tätä vaan kenties voimat ei kuitenkaan ole aivan vielä palautuneet.
Voimattomuus on leimannut raittiuttani lähes koko ajan. Aiempien yritysten energisyys on loistanut poissaolollaan. Lähes koko ajan läsnä ollut alakulo on nykyisin ikävän tuttu olotila.
Olen yrittänyt potkia itseäni lenkille jne. mutta tuntuu että nyt voimat riittävät vain perusasioista suoriutumiseen.
Niin se on mullakin ollut. Tällä kertaa ei paluuta enää entiseen raittiiseen ihanaan elämään iloineen, suruineen, kiireineen ole johtuen sairaudesta ja iästä sekä romukunnosta. Tällä erää raittiuteni on pian 1,5 vuotta kestänyt. Tällä kertaa, tämä on kolmas raittiuteni, toipuminen noin muuten kuin fyysisellä puolella on ollut nopeampaa kuin ennen, vaan tällä kertaa voimat vain on huvenneet. Tähän on minun nyt tyytyminen. Nuoremmalla moinen voimattomuus ottaa kyllä varmasti koville. Pikku hiljaa, pikku hiljaa sitä toivutaan kunhan raittiina pysyy. Ei sitä elämässään aina pysty elämään kuin viimeistä päivää!
Edelleenkin kaipaisin vinkkejä, millä perusteella voisin valita pk-seudulta aa-ryhmän? Esim. Helsingissä ryhmiä on todella runsaasti. Määrittääkö kokoontumispaikka yms. ryhmän luonteen?
Kun ryhmiä on todella paljon, ainoa tapa saada niiden eroista selvää on mennä, katsella ja kuunnella. Jos olet aamuvirkku, kello 7 kokoontuvat voisivat sopia, päivällä palavereissa käy vuorotyöntekijöitä ja eläkkeellä olevia, naisten ryhmissä pelkästään naisia. Joka tapauksessa kannattaa käydä useissa. Jokainen ryhmä on jonkun alkoholistin tuki.
Rohkeutta ja ennakkoluulottomutta sinulle!
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Mulla ollut tuota samaa tällä uudella lyhyellä taipaleella. AA autta todella paljon, yritänkin käydä vähintään 2 kertaa viiikossa AA:ssa. Mutta tosiaan, on paljon vapaa-aikaa, mutta vielä ei ole oikein energiaa eikä edes ideoita tehdä mitään…
Kannattaa tosiaan käydä ainakin viidessä kuudessa eri paikassa, niin alkaa saada näkemystä. Muista se, että AA-ryhmät ovat sinulle instrumentti toipumiseen. Sinua ei voi vaatia liittymään muuhun kuin siihen ryhmään, mihin itse haluat. Ja aluksi voikin katsella pitkään, että mikä voisi olla se sopiva ryhmä. Ryhmissä ei ole aluksi pakko puhua mitään, kuittaa vain että kuuntelen kiitos, ja seuraa vähän miten hommat etenee. Kyllä niistä ryhmistä alkaa sitten saamaan otetta.
Jotkut ryhmät voivat olla pienempiä, jotkut turvallisempia/herkempiä, joissain voi olla aika rankkaakin turhautumista jollain, itse viihdyn ryhmissä, jos siellä osa valittaa elämän tuskaa, kun itsekin olen siinä vaiheessa. Pääsääntöisesti kaikki ryhmät ottavat vieraat/tulijat lämpimästi vastaan. Kannattaa lukea kirjallisuuttakin, ja itse asiassa tuo sinun pohdinta on sellainen, että voisit vaikka soittaa AA:n auttavaan puhelimeen, ja kysyä neuvoa…
Tärkeintä on olla juomatta. Näin mä itseäni muistutan päivinä, jolloin en jaksa tehdä juuri mitään. Aiemmin oli myös aika, että koska energiaa ei ollut, en “vaatinutkaan” itseltäni tekemistä; tein kotona vaan oloni mukavaksi ja rentouduin. Tosin oon sittemmin huomannut, että jos väsymyksestä ja alakuloisuudesta huolimatta, teen asiat mitkä tehtävänä on, olo piristyy toiminnankin kautta. Voisko osittain myös tää vuodenaika, pimeys ja märkyys myös vaikuttaa siihen, että kaipaa hiljentymistä?
Hiljaa hyvä tulee! Ei kannata odottaa yhtään mitään, ei petykään sitten, kun sitä ei tulekaan.
Kiitos lomapuisto , grape ja Lintuanna kommenteista.
Tuon ryhmän löytäminen tuntuu vaikelta, toivottavasti ei ole mahdoton tehtävä kuitenkaan.
Nykyisellä kokemuksella tuntuu, että olen ollut jotenkin ulkopuolinen kaikissa noissa ryhmissä, missä olen käynyt. Selvää on, että aika tekisi tehtävää, mutta ei ole jotenkin tuntunut olo kotoisalta ja varmalta. Vaikka jaamme saman ongelman niin tuntuu että jotain muuta samankaltaisuutta jään kuitenkin kaipaamaan.
Vielä palaan tuohon Lintuannan kirjoitukseen.
Aivan varmasti vuodenaika vaikuttaa yleisfiilikseen. En nykyisin tykkää talvesta enää yhtään vaan ottaisin ainaisen kesän jos voisin valita. Pimeys, kylmä ja märkä ei vaan ole minun juttu.
Ei raitistuminen aina ole helppoa. Kun päätin mennä ensimmäiseen palaveriin, minulla ei ollut muuta ajatusta kuin halu lopettaa juominen. Se onnistui. Vasta myöhemmin on tullut mukaan asioita, joiden vuoksi käyn mielelläni palavereissa ja tapaan niissä tutuiksi tulleita muulloinkin.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Joo, ei ole helppoa tämä elämä aina. Maksan nyt hintaa virheistäni, joita olen tehnyt. Enhän niitä enää tekemättömiksi saa, mutta harmitus ei anna periksi.
Lisäksi kotona minua asiasta muistutetaan aktiivisesti, minkä kyllä ymmärrän. Raskaasti olen mokaillut juovana aikani ja anteeksiantoa tai ymmärrystä ei tunnu puolisolta heruvan.
Selvää kuitenkin on, etten halua enää asioita huonontaa juomalla. Olen nyt päässyt tähän raittiuden alkuun kiinni mielestäni melko hyvin. Toivon vaan että ongelmat ja huono fiilis jossain kohtaa alkaisivat helpottaa.
Kiitos sydärikö! En aio menettää. Kyllä mulla on toivoa paremmasta. Ja uskon siihen, että nyt kun olen tähän mahdollisuuteen tarttunut niin ajan kanssa kaikki kääntyy tavalla tai toisella paremmaksi. Aikaa siihen varmasti menee, ja mitä se parempi lopulta on, en tiedä? Mutta toivoa on, ja uskoakin parempaan.
Olen vain kärsimätön ja haluaisin kaiken heti kerralla kuntoon. Eli vähän niinkuin lottovoittoa odottais…
Huomenta! Takana hyvin nukuttu yö, flunssaisuudesta huolimatta. Nyt lauantain kimppuun. Lottovoitosta tulikin mieleeni, että pitääpä käydä raapustaa pari riviä sisään, eihän sitä tiedä jos tänään olis se päivä
Viikolla ole parina iltana sijoittanut muutaman euron lippaaseen siinä uskossa että ne ja ihmisten elämänvaiheistaan kertomat tapahtumat vahvistavat raittiuttani.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
