Moi vielä sun omaankin ketjuun.
Minusta sun kannattaia ottaa asia puolisosi kanssa esille.
Perustan tämän omakohtaiseen kokemukseen. Oma puolisoni on ollut suuri apu ja voimavara omassa kamppailussani.
Vaikka en ole onnistunut vielä raitistumaan niin monta kertaa on juominen jäänyt puolison tuen ja tsemppauksen ansiosta.
Kirjoittelin aiemmin asiasta pidemminkin, mutta viesti on näköjään kadonnut jonnekin.
Ja moi myös Andanttelandiaan. Omassa kanppailussani on monet kalliit neuvot tulleet juuri Andantelta, joista on minulle ollut paljon apua.
Muille asian kertomisessa olisin varovainen. Leima tulee otsaan nopeasti ja siitä on vaikea päästä eroon
Mä olen Sorb oikein kahden ketjun nainen 
Vähennän lopettamista ja lopetan vähentämistä, eiku…
Mutta joo, mun täytyy nyt hieman haistella ilmaa himassa. Tähän asti puoliskon asenne alkoholismiin ihan ylipäätänsä on ollu aika passiivis-aggressiivinen. Se pitää sitä ihan pelkkänä itsehillintäkysymyksenä.
Toisaalta mun elämäntilanne on viime aikoina ollu aikuisten oikeesti erityisen stressaava, joten se vois mennä läpi laukasevana tekijänä holtittomalle dokaamiselle, joka siis olis vaan tällästä kertaluontosta ja ohimenevää… [Oikeesti tiedostan että prosessi on ollu paljon pidempi ja tää nyt vaan tällänen jäävuoren huippu.]
Monesti puoliso vaistoaa tilanteen jos kaikki ei ole kunnossa. Kissan nostaminen pöydälle voisi auttaa siinä että sen jälkeen hänelle ei tarvitsisi perustella miksi en juo sitä saunakaljaa. Toisaalta se merkitsee myös sitä että olet myöntänyt olevasi ongelmissa ja ihmiset jotka tietävät esim. puolisosi pitää sitä sen jälkeen itsestään selvänä, että alkoholi ei ole hyväksi sinulle ja et voi juoda. Jos itse et ole vielä tullut samaan lopputulokseen ettet halua enää juoda voi olla että siitä syntyy ristiriitojakin helposti. Parasta tietysti olisi jos olisit varma että se juominen on nyt tässä ja lähden eteenpäin tavoitteena raitiselämä, silloin sillä ei ole kovin paljon merkitystä ketkä mitäkin puhuvat tai ajattelevat, koska jos aikoo elää raittiina se on sekä itselle että muille paras ratkaisu ja sitä päätöstä ei tule katumaan. Elämässä raittiina on paljon hohtoa mitä ei saa kun on sekaisin viinan kanssa milloin humalassa milloin hirveässä krapulassa, rahanpuutteessa ja kovassa morkkiksessa mikä taitaa olla monesti ikävin asia juomisen jälkeen.
Muuten kyllä lapsellisestikin ajatellen voi raitistua, raitistuminenhan ei tarvitse muuta kun ei ota sitä ensimmäistä ryyppyä. Onhan se toki paljon helpompaa jos saa tukea muiltakin siihen,
Kyntöhärkä on tässä mielestäni täysin asian ytimessä. Erittäin hyvin kiteytetty.
Mä taisin mieheltä tossa joskus juhannuksen jälkeen darroissani kysyäkin, että pitäiskö mun sen mielestä lopettaa dokaaminen kokonaan. Tää oli siis sitä vaihetta kun olin juonu ehkä kaks päivää (ja ollu niistä ekana oikein saamarin hauskana ja ilosena, muutaman tunnin nyt ainaki).
Sepäs siihen sanos siihen jotain sen suuntasta, että ei, kun saan viinasta niin paljon iloa. Ja toi ei ollu vittuilua.
Että niin pihalla meillä ollaan.
Toisaalta se ei myöskään ollu huomannu, että olin täysin nollilla sen neljä viikkoa, ennenku kerroin asiasta erikseen joskus kolmannen viikonlopun jälkeen.
Voi luoja mikä suo.
Osaan jonkin verran samaistua Tyräkkiin. Minäkään en halua kertoa miehelleni siitä, että haen apua alkoholin käytön hillitsemiseen. Minä siis vielä toistaiseksi sinnittelen vähentäjien puolella.
Mieheni on sitä mieltä, että minun pitäisi silloin tällöin vähentää. Eli haluaisi, että satunnaiset ylilyönnit jäisi pois. Mutta en usko, että hän haluaa minun lopettavan kokonaan koska pelkäisi mitä se tarkoittaisi hänen omalle alkon käytölleen. Käyttää itse todella reilusti ja täysin avoimesti. Jotenkin kuitenkin luulen, että hän EI ole samalla tavalla nalkissa kuin minä. Hän ei varmaankaan voi kuvitella olevansa ilman viinaa täysin ja tipaton viikonloppukin on jo harvinaisuus, mutta hän voi helposti olla arkipäivät ilman. Tai ainakin vaikuttaa helpolta ulko päin katsottuna.
Kävin viime syksynä ja talvella jonkin aikaa terapeutilla enkä kertonut miehelleni. En mitenkään valehdellut, mutta en vaan sanonut missä aikaani vietin. Meillä on täysin tavallista, että minä tulen kotiin vasta seiskan aikaan illalla niin siihen oli helppo ympätä terapeutti kerran viikossa jumpan sijaan.
En ole myöskään hänelle kertonut, että harkitsen lääkehoitoa ja uutta terapiaa. En hetkeäkään pelkää, että hän jättäisi minut vaan enemmän ehkä jonkin sortin halveksuntaa / ihmetystä. Hänen mielestään asia on vaan niin yksinkertainen, että jos viina on ongelma niin sitten sitä ei juoda. Että ei siihen mitään auta jonkun terapeutin kanssa juttelu mitään. Perinteinen suomalainen jannu joka ei voisi kuvitellakaan juttelevansa ongelmista jollekin vieraalle.
Itse koen, että minulle on helpompaa puhua asiasta sitten kun a) olen oppinut hallitsemaan alkon käyttöä tai b) olen siinä tilanteessa, että on aivan pakko lopettaa kokonaan.
Mutta Tyräkille neuvoksi, jos et halua kertoa niin älä valehtele ettei tule huonoa omaa tuntoa, mutta hoida hoidossa käyminen jonkin muun tekemisen lomassa. Tuskin hän sinua vahtii niin tarkkaa? Kuitenki jos tarvitset tukea niin älä anna minkään seistä sen tiellä. Mieti mikä pitkällä aikavälillä on tärkeintä. Kyllä se suhde voi siihenkin kaatua, että homma lähtee entistä enemmän käsistä ja puolisosi onkin yhtäkkiä sitä mieltä että ei siedä sitä ollenkaan.
Eli ei siis mitään järkevää neuvoa vaikka niin kuvittelin kun aloin kirjoittamaan 
Tuo on totta että me ihmiset olemme todella erilaisia ja ajattelemme asioista niin eri tavalla. Toiselle alkoholin aiheuttamia tuskatiloja ei tule ollenkaan. Voi lopettaa ja aloittaa miten huvittaa, meille toisille lopettaminen on tuskallista puuhaa kaikkine vieroitusoireineen jo yhden illan juomisesta. Onhan se kiva olla tuollaisella päällä varustettu kuin Vilma 1966 tuo miehesi on. Olen tietyssä mielessä kateellinen tuollaisille ihmisille heille ei todellakaan tule muita ongelmia tuosta viinankäytöstä kuin siitä johtuvat elimelliset sairaudet kun sitä aikansa ryystää. Mutta toisaalta meillä on sellaista herkkyyttä että sen kautta voimme ehkä jossain vaiheessa nauttia enemmän elämästämme kuin nuo kovapäisemmät ihmiset.
Heippa tähän ketjuun! Tuohon puolisoasiaan ei minullakaan ole mitään ainoaa oikeaa ratkaisua tarjolla, mutta itsellenihän kävi niin, että marraskuun alussa tein tämän oman juomattomuuspäätökseni, ja sanoin puolisolle kyllä melko saman tien, että mulle on sitten turha ostaa tai tarjota. Sen verran kovat mulla oli piipussa jo siinä vaiheessa, että hiljaa mielessäni ajattelin, että tämä raittius on mulle nyt aika tavalla tärkeintä, eli jos joku - oli se sitten puoliso tai joku muu - yrittää mua houkutella juomaan, niin se henkilö ei sitten voi kuulua mun elämääni. No, sellaista tilannetta ei nyt ole tullut vastaan. Sen sijaan puoliso vuodenvaihteen tienoilla itsekin päätti jättää alkoholin joksikin aikaa pois, ja se jatkuu edelleen. En mitenkään häntä tähän painostanut tai houkutellut. Muutaman kerran on puhunut, että ehkäpä tässä voisi jotain maistaa taas. Olen sanonut, että se on hänen asiansa, mutta mä en aio ottaa. Hänellekin juoma on kyllä maistunut, mutta käsittääkseni se ei ole saanut kuitenkaan hänestä sellaista otetta kuin minusta. Omaa raitistumistani asia on kyllä tukenut. Hän tuntuu kunnioittavan päätöstäni olla juomatta, vaikka edelleenkin saattaa sanoa, että “ethän sä kuitenkaan mikään alkoholisti ole, että siinä mielessähän sun on helppo olla juomatta”. Jaaha 
Kiitos taas kaikil keskusteluun osallistuneille! Enpä arvannu kuinka paljon krapulainen tuskanulvonta täälä voisi mun mielenterveyttä edistää. Ehkä pitemmän päälle jopa fyysistä terveyttä.
Mulla on selkeesti plussia ja miinuksia tossa äijjässä. Sitä ei varmasti haittaa pätkääkään mun raitistelu, eikä se tule saattamaan mua sen suurempiin kiusauksiin, kuin muutama erikoisolut jääkaapissa. [Nimimerkillä mistä hemmetistä mä nyt hommaan uuden tuollaisen…] Mutta saattaa se kyllä mut tän “taipumuksen” takia pistää pellolle.
Vilma1966, olen ainakin onnistunut juomaan paljon ihan salaa, joten varmasti onnistuisin käymään salaa myös esmes A-Klinikalla 
Vähän käy kateeks noita, keille dokausasiat on ainakin mukamas aivan helppoja ja yksinkertasia.
Kuusipuu, jos mun raitistelut etenee suunnitelmien mukaan, kohtaan suuret haasteet vasta elokuun alussa, kun lähdetään porukalla lomalle. Viikko viinii/kaljaa/drinkkii. Kaikki juo, jos nyt ei satu sitä ennen raskautumaan. Jos ite sillon nollailen, tullaan mulle sanoon noin kymmenesti päivässä että miksen mä muka ota, ollaan hei lomal, mitä ongelmii mul muka on. Ja matkaporukka on tuntenu mut jo enimmäkseen koko kakstuhattaluvun. Jaaha
Korkki kiinni ja kotona kivaa.
Näin kun tää etenis, niin mikäs tässä sitten oliskaan.
Iltaa kaikille. Jäin tuossa miettimään tuota parisuhteessa “salaa juomista”. Sitä minäkin olen tehnyt ihan tarpeeksi ja ex myös. Kun tapasimme ja aloimme seurustella huomasin, että hänellä oli aina pullo tai pari kylmiössä ja pieni snapsilasi siinä vieressä. En osannut ajatella sitä mitenkään kummalliseksi, mutta sitähän se oli. Kun hän tuli illalla kotiin siitä piti aina ottaa huikka. Ruokaa laittaessa samoin. Koskaan se lasi ei tullut pöytään asti vaan aina piti kaapissa juoda. Ikäänkuin salassa vaikka siellä se oli avoimesti kaikkien nähtävillä. Jos hän kysyi minulta haluanko drinkin niin sitten juotiin pöydän ääressä “avoimesti”. Ero tuli ja jälkeenpäin olen miettinyt paljonko alkoholilla oli siinäkin osuutta. Minä lääkitsin pahaa oloani ja hän joi varmaan samaan syyhyn. Moni riita olisi ollut toisenlainen tai jäänyt kokonaan käymättä, jos molemmat olisivat olleet selvinpäin. Mukana oli myös kumma levottomuus. Hän ei osannut, ei sitten millään rauhottua vaikkapa kirjan äärelle tai lomalla altaalle. Kun tuo alhoholismi on alkanut minuakin pahemmin painaa niin tunnistan saman. Ja nyt kun olen ollut juomatta - levollisuuden.
Mietin sitäkin miten salaa sitä oikeasti voi juoda toiselta - haiseehan tuo hengityksestä metrien päähän. Kun koitimme miehen kanssa sitten palata yhteen sanoin hänelle, että minä en enää juo. (Tuolloin oli menossa pidempi raitis jakso) Hän totesi, että hieno juttu ei hänkään. Pian kuitenkin huomasin, että tuo tarkoittikin “en juo julkisesti nähtesi” koska sama tuttu haju alkoi leijua hänestä. Ja löytyihän sieltä autotallista parikin jemmapulloa kenkäkaapista. Muistan miten pettynyt olin. Jossakin vaiheessa sanoin hänelle, että tiesin hänen juovan salaa ja toivoin, että se mitä juotaisiin juotaisiin avoimesti. Se suhde ja sen lämmitys loppui aika pian tuon jälkeen. Hän jatkaa juomista edelleen. Totesin, että minä en voi siihen vaikuttaa, jos toinen ei halua muuttua.
Hmm…mikähän pointti minulla oli tälle kirjoitukselle… 
No ehkä se, että monesti nuo salassa juomiset eivät ihan onnistu…aina joku paljastaa.
Heih aurinkoleijona, kauhean ovela mä kuvittelen olleeni, mutta onhan se hyvinkin mahdollista, että mies tietää paljon enemmän kuin kuvittelen, mutta ei sen enempää uskalla/halua puhua asiasta kuin mäkään.
En kyllä ihan just nyt uskalla alottaa mitään kehityskeskustelua. Joskus hamassa raittiissa tulevaisuudessa sitten…
Jäin miettimään vielä tota avointa vs. salaista juomista. Sillä mä ite olen ainakin pelannut paljon, juonu jonkun soveliaan määrän avoimesti ja sitten päälle salaa lisää.
Luulin jo hävittäneeni kaiken todistusaineiston, mutta löysinkin aamulla vielä pari tyhjää pulloa. Pettymyshän se varmaan olis miehenkin päälimmäinen tunne ollu, jos se olis ne sattunu löytämään.
En oikein uskalla ajatella, että kuinka suuri pettymys mä tulen sille olemaan sitten siinä vaiheessa, jos sille oikein alkaa totuudet valkenemaan.
Tuossa tuli mieleeni tätä ketjua lukiessani että alkoholiongelmaa käsitellään ikään kuin laittamalla laastaria isoon haavaan ja toivotaan että se paranee ja haavaakaan ei myöhemmin näy. Olen sitä mieltä että on erilaisia ihmisiä jotka ovat perimältään , kasvatukseltaan ja ympäröiviltä olosuhteiltaan alttiimpia saamaan erilaisia riippuvuuksia kuin toiset.
Meitä riippuvaisia ei kannata verrata ns tavallisiin ihmisiin koska me ei tulla koskaan toimimaan samalla tavalla .
Meillä on oltava aivan oma suunnitelma elämän suhteen missä nämä riippuvuudet on huomioitu osana loppuelämää.
Siksi tämä että tietääkö joku vai ei juomistamme on todella pikkuseikka siinä miten aiomme järjestää elämämme ettemme tuhoudu näihin riippuvuuksiimme. Itsellä on alkoholiongelma mihin olen saanut vertaistukea ja muutakin hoitoa noin vuoden verran ja pärjännyt sen kanssa, mutta sitten pelaamisesta kehittyi toinen riippuvuus mikä oli melkein vieläkin tuhoisampi tapahtui substituutio ongelman vaihtuminen toiseen, seurauksena kymmenien tuhansien pelivela.,
Näitä asioita olen sitten puinut, käynyt läpi ja saanut vertaistukea Valtin puolella niin ettei minulla ole enää pelihimoakaan niin kuin ei pitkään aikaan ole ollut juomahimoakaan. Töitä näiden riippuvuuksien eteen joudun edelleen tekemään ja olen huomannut että on todella hyvä hakea apua kauempaa kuin omasta perhepiiristä, tulehtunut ilmapiiri kotona ei paljon auta asiaa.Riippuvuuksien kanssakin pystyy elämään kelvollista elämää mutta tarkkana saa olla ettei riippuvuus vaihdu toisesta toiseen ja mitä aikaisemmin asiaan puuttuu sitä pienemmillä murheilla selviää, itse puutuin ja ymmärsin riippuvuuksien vakavuuden aivan liian myöhään, toisaalta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
On aivan lapsellista kuvitella että jos on oppinut putkijuomisen voisi käyttää alkoholia koskaan normaalisti ennemmin tai myöhemmin alkaa syöksy todelliseen viina helvettiin. Vaihtoehtoisesti voi valita toisenkin tien jossa voi tulla vastaan todella hienojakin päiviä kaikkine hyvine oloineen ja itseensä tyytyväisyyksineen.
Tunnistan ja tunnustan.
Aivan mun perustoimintatapa pistää pää pensaaseen ja odottaa et pöly laskeutuis.
Ei taida enää ihan toimia.
Seuraava etappi: nöyrtyminen tilanteen, ja alkoholin, edessä.
Onnistuin hirveästi ponnistellen salaamaan juomiseni karun totuuden mieheltäni. Raitistuttuani ajattelin, etten tule hänelle asiasta koskaan kertomaan - join salassa ja raitistunkin salassa, niin kuvittelin. Näin ei kuitenkaan käynyt, koska selvä pää ei halunnut jatkaa samaa salailun ja valehtelun kierrettä kuin juodessa ja salaisuuksien taakka alkoi tuntua mahdottoman raskaalta.
Kolmannen raittiin kuukauden kohdalla kerroin miehelle rehellisesti kaiken. Järkytys ja epäusko oli valtavat, mutta alkusokin jälkeen hän on asiasta pikku hiljaa toipunut. Näin jälkikäteen tuntuu naurettavalta ja hullulta, että vielä vuosi sitten kuvittelin, etten koskaan puhu kenellekään juomisongelmistani. Jos en olisi hakenut apua ja puhunut, puhunut ja puhunut, en olisi enää raittiina. Mutta kannattaa valita todella tarkkaan kenelle asiansa paljastaa.
Raittiuden alussa tulee vaikeita päiviä, tunnemyrskyjä ja hankalia tilanteita vastaan yllin kyllin. Niinä hetkinä on iso helpotus, että puoliso tietää missä mennään eikä vähiä voimia tarvitse käyttää peitetarinoiden keksimiseen yms. Ja vaikkei toinen olekaan alkoholisti, niin osaa ne silti tukea ja ymmärtää tarpeen tullen.
Munkin mies muuten aina ennen saarnasi, ettei alkoholisteilla ole selkärankaa ja että paraneminen on kiinni tahdonvoimasta. Jännästi on näkemykset ja puheet muuttuneet vuoden aikana… 
Cassiopeia:
Totta! Kun halusin ensimmäisen kerran asiasta joskus vuonna 2012-13 keskustella luotettavimman henkilön kanssa, joka tuntenut minut ikänsä ja ajattelin, että häneen voin luottaa maailmassa eniten. Oma äitini. Tiedättekö miten kävi?
Viime vuonna erään riidan yhteydessä hän käytti sitä aseenaan ja suoraan iskuna vyön alle. Kertomalla asian henkilöille, joilla ei ollut riitaan osuutta eikä arpaa. Minä en ole voinut vieläkään sitä sulattaa, kun en ymmärrä miten oma äiti voi luottamuksen niin pahasti pettää. Vaan mikä minä olen tuomitsemaan…mutta silti. Emme olleet missään tekemisissä sen jälkeen.
On solmuja, joita on avattava. Mutta koen, että niiden aika tulee. Vielä en ole valmis, kuin oman solmuni avaamiseen ja sen tie on pitkä. Kaikki aikanaan, eikö?
Salailu vuosia vei todella voimat. Jatkuva kaksoiselämä todella vie energiaa. Se on läsnä vieläkin, mutta pyrin elämään tässä hetkessä.
Eilen illalla oli oudon levoton olo. Ajattelin taas viiniä. Huomasin, että kohdallinen turhautuneisuus vei ajatukset viiniin. Mutta vessan kaappien siivous toikin sisällön iltaani (ja hyvä mieli sen jälkeen)…
Keskiviikkona reissuun ja se on aina alkanut edellisenä iltana loman juhlistamisella ja sitten perinteiset lentokenttäjuomat ja hirveä fiilistely somessa. Senkin huomasin nyt, että mitä huonompi olla, sen enemmän kulissipostauksia someen. Eli valhetta sekin. Muutama tunti siitä myöhemmin humalapäissään. Eikä kellään kiva olla. Ja seuraavana päivänä se suunnaton veetutus.
Juuri nyt hyvä olla. Illalla tapaan ystävän pitkästä aikaa ja todennäköisesti hän haluaa terallissille yhdelle. Noh, sitten mennään. En tarvitse sitä yhtä.
Kaikille hyvää päivää!
Kiits Cassiopeia postauksesta, oot mulle rohkaseva esimerkki! Onnea onnistumisesta, kaiken vaivan ja kärvistelyn arvosta, oletan? Toivottavasti perässä tullaan…
Sanoin miehelle eilen, että taidan tässä vähän pitää tipatonta. Eipä se siihen mitään. (Virallisesti menossa päivä 11.)
On tää kyllä aikamoista vuoristorataa, tunneskaala on aika laaja ja nopeesti vaihteleva. Just nyt olen tälläsessä vaarallisessa olossa, kun alkaa tuntuu taas ihan hyvältä. Tai siis tavalliselta. Mutta sen verran jo tajuan, ettei tämä tule olemaan mikään “raitistu kuukaudessa kivuttomasti ja vaivattomasti Plinkin kirjekurssin helpoilla ohjeilla”.
Kesäkuu2018, tsemppiä lomamatkalle! Niin kovin tutulta kuulostaa lentokenttäjuomingit (ja sen perään lentokonejuomingit ja ja ja) sekä “someharhauttaminen”. Mä olen lähdössä matkaileen vasta elokuun alussa, yritän kypsyttää itteeni (täältä lukemaani) ajatukseen, että dokaaminen kaduttais varmasti, dokaamatta jättäminen tuskin missään tapauksessa.
Hui, soitinpa sitten A-klinikalle. Kiitos plinkkaajat, vauvanaskelilla kohti rimanylitystä. Haluisin laittaa tähän jonkinmoisen hymiön, mutta mikään ei näytä sopivalta. Joku sellanen hieman nolona oleva kuitenkin.
Noh, vastaus oli mulle kyllä sinänsä ihan mieleinen, heillä on lomat päällä ja suositteli palaamaan asiaan syksyllä. Kelpaa, kypsyttelyaikaa mä tässä just tarttenkin.
Kansanterveydellisesti vois kyllä olla ihan fiksua aika kovasti porrastaa päihdetyöntekijöiden lomia. Voin vaan kuvitella kuinka paljon lomien jälkeen on tuskasia jonossa.