11 tapaa jättää mies

Kotikanava
121

Pinterest on hyvä, mutta harvemmin niitä tulee sitten selailtua, tällä oli jotenkin kertaluontoisena juttuna enemmän käänteentekevää alitajunnallista merkitystä. Pinterest on minulle jatkuvasti päivittyvä sisustussuunnittelumuistikirja mutta teenpä sinne heti voimaus-kansion, kiitos ideasta. :slight_smile:

Minä tein oikein ison aarrekartan ja laitoin sen isoon kehykseen. Se voi vaihtaa koska tahansa jos löytyy lisää ihanaa sisältöä. Kehyksiä sattui olemaan kotona, löytöjä jostain… Otin myös kännykällä kuvan tästä ja laitoin sen yhdeksi taustakuvaksi joten se on nähtävissä siinäkin jos joskus haluaa sitä ihailla. Ja välillä vilahtaa taustalla, eli alitajunnan voimaa!

Miten mä olen näin ylpeä jostain omasta räpellyksestä? Viestinnän ammattilainen leikkailee ja liimailee ja vielä kehystää… Klassinen sisustussuunnittelu ei kai oo minun laji. Naurattaa jo tämä hössötys, mutta kaverikin kävi kylässä ja kiljahteli karttani edessä: tää on makee, mä teen kanssa!

Ja hiusten raidat on ihan täydellistä kultaan vivahtavaa… ORANSSIA! :smiley: En ole vielä päättänyt onko ne hienot, mutta tulos ei sinänsä yllättänyt. Kyllä niitten kanssa saa varmaan vekslata vielä monta kertaa että saa tavallista väriä päähänsä, mutta ei haittaa kun melkein ilmainen värinpoisto oli ja koska meillä töissä on lähinnä parikymppisiä, ei minun oranssit raidat ketään hetkauta.

Ystäväni oli bongannut maailman hienoimmat vessakirjoituksen. Siellä kaikkien “xx oli täällä”-tekstien seassa ovessa naaman korkeudella, siis istuessa, luki:

Älä sure - olet kaunis.

122

Nyt minä olen taas varmaan se oudoista oudoin. Leikkelen muistovärssyjä kuolinilmoituksista. Sellaisia jotka kolahtavat jotenkin.

Ei, en aio kuolla vielä. Aion elää täyttä elämää. Jotenkin vain nuo värssyt, jos ne on huolella valittu, kerovat ihmisestä niiden takana. Tai vain muuten sopivat siihen, millainen haluaisi itsekin olla (“kuin ennen voimissain te minut muistakaa”). Tai tuovat mieleen haaveen siitä, millainen olisi esimerkiksi toivonut oman parisuhteen olevan. Tai ovat uhmakkaita, uhkuvat elämää vielä kuoleman jälkeenkin. Paikallislehdissä ollaan usein konservatiivisia ja värssyt ovat tavanomaisia. Hesari on aarreaitta, siellä on pätkiä runoista tai lauluista, omintakeisia, muisteltavan ihmisen näköisiä värssyjä. Osa sopii kuoleman lisäksi myös eroon tai luopumiseen muutenkin, esimerkiksi:

“Mä annan sut pois
Mä päästän sut pois
Vaikka sattuu
Sä annat mut pois
Sä päästät mut pois
Kaikkeen tottuu
Hymyillään vaan
Ei oo muutakaan enää antaa
luovutaan toisistamme hiljaa.”

Emme voi vaikuttaa kaikkeen mitä elämä tuo, siihen sopii:

"Lähetin lapseni elämään,
kuin laivan merelle.
Ompelin purjeet, neuvoin väylät
parhaan taitoni mukaan.

  • Mutta tuulille en voinut mitään."

Ja toisaalta:

“Jos nuo tummat raidat jättäisin mä pois,
ei niin kirkkaita nuo vaaleatkaan ois.”

Minuun itseeni sopii toivoakseni tämä Eino Leinon säe:

"Eikä mun haudalla saa haastaa,
että ma koskaan töitäni kaduin.
Seisoin ma hetken, katsoin ma taakse

  • lähdin taas eespäin laaajemmin laduin."

Näihin tunnelmiin :laughing: En lue noita värssyjä synkällä mielellä, vaan kiinnostuneena. Ne kertovat ihmiselämästä, tiivistetyssä muodossa. Ja elämää minäkin janoan…

123

Tiesitkös että tuo on Laura Närhen biisi Mä annan sut pois? Kaunis kappale on, kannattaa kuunnella vaikka Youtubesta. :slight_smile:

Muutenkin minun mielestäni musiikilla on todella voimaannuttava vaikutus ja uskon täysin musiikkiterapiaan, vaikka itse en siellä käykään. Itse kuuntelin ennen eksän tuloa elämääni musiikkia jatkuvasti, yhdessä ollessamme se jäi, ja nyt minulla ei ole stereoita tai tietokoneessa kaiuttimia (vain kuulokkeet) niin on jäänyt vähemmälle. Teininä ajattelin, että sitten kun muutan omaan kotiin niin minulle riittää patja, kahvinkeitin ja stereot. No, nyt on kaikkea muuta paitsi nuo stereot :frowning: Ehkä pitäisi hankkia… Musiikkia kun kuitenkin voi kuunnella missä mielentilassa tahansa ja kappaleista löytää ne omat merkitykset. Eräänä iltana kuuntelin Lana Del Rayn kappaletta Dark Paradise ja voi että miten surulliseksi tulin siitä. Sanat olivat niin osuvat, vaikka ilmeisesti kertoikin kuolemasta. Itkin koko illan ja minulle tuli hirveä ikävä eksää. Toinen koskettava kappale on Irinan Hiljaisuus; jotenkin tuntuu että vaikka se käsittelee haluttomuutta(?), niin se voisi yhtä hyvin kertoa myös alkoholistin läheisenä olemisesta puolisona.

124

Ha! Mulla on oma musiikkiterapia :slight_smile: Käytän musiikkia vaikuttaakseni omaan mielialaani.

Mulla on muutama teini-iän rakastettu artisti, jotka jo pelkällä äänellään lohduttavat jos on paha päivä - mm. Joni Mitchell, James Taylor, Carole King, Stevie Wonder. Talvella kun on oikein kylmä, kuuntelen iPodista Beach Boysien hittejä, visioin Kalifornian rannat ja kas, tulee lämmin. Jos haluan kävellä oikein rätväkän lenkin, pistän Motörheadia, James Brownia tai nykyään Black Keysiä luureihin. Jos haluan velloa nuoruuteni ihastumisen tunteissa kuuntelen Led Zeppeliniä tai mitä hyvänsä Woodstockin artistia. Jos on ihan pakko möyriä itsesäälissä yksi ilta, mikä hyvänsä blues kelpaa - Muddy Waters, B.B.King…
Mä en voisi elää ilman musiikkia!

125

Kuolinilmoitukset - check!
Musiikkiterapia - check!
Pinterest - check!

Kaikkea on kokeiltu jo vuosikausia ja kaikki on auttanut! Olen taas tämän pienen jakson elämäni vedossa.

Olenhan muistanut kertoa että olen maanis-deppressiivinen, bipolaarinen, kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava hullu? Jos en ole muistanut kertoa aiemmin, niin ei varmaan tullut kenellekään yllätyksenä. Vuoristorata myös omasta takaa!

Tulin juuri vanhempainillasta, onko sitä keskimääräistä huonompi vastustamaan painostusta vai niin tekemätön reppana, ettei mitään muuta tekemistä saa haalittua itselleen, niin tiedättekös, arvaattekos, kuka järjestää suurimman osan lasten retken rahoituksesta tänä vuonna. Onneksi edes haluamallani tavalla (yhteinen kirppispöytä) eikä sillä tavalla, jota vastustan yli kaiken (ylihintaiset toffeet, sukat tai WC-paperi).

Minun teoria näihin on yleensä sellainen, että jos paikalla on yli 20 ihmistä, olen turvassa. Jos taas alle 20, olen pulassa. Kysehän on vastuun jakaantumisesta: jos paikalla on 2 tai 200 ihmistä, vastuu jakaantuu tasaisesti kaikkien paikallaolijoiden kesken. Tätä on tutkittu esimerkiksi sellaisissa tapauksissa, että väkivallanteon on nähnyt eri määrä ihmisiä, miten ihmiset reagoivat, kun paikalla on a.) yksin, b.) muutama ihmistä tai c.) satoja ihmisiä. No kuitenkin, minuun pätee tuo 20 ihmisen raja: jos paikalla on alle 20 ihmistä, huomaan usein tekeväni ehdotuksia ja lupaavani tehdä asioita, koska minun osuuteni vastuusta on yhtäsuuri tai suurempi kuin 1/20. Jos taas 200 ihmistä, vastuuni on 1/200 eli oikeastaan minun ei tarvitse osallistua ollenkaan!

Olen kuitenkin kasvattanut vastustuskykyäni: ennen oli ihan sama, oliko paikalla 10 vai 1000 ihmistä, minua painoi ihan käsittämätön vastuu hoitaa kaikki asiat, luvata tehdä ihan kaikki ja enemmänkin.

Mutta varainkeruuta, jonkunhan se on tehtävä, muuten ei lapset pääse reissuun keväällä.

126

Laitan tämän tänne vaikka toisesta ketjusta löysin (Mistä apua läheisille?), nyt pohdintaa riippuvuudesta. Olen kuitenkin liidellyt pari päivää niin yläpilvessä että alan jo itsekin kaivata jotain tasoittavia lääkkeitä, mutta työpaikka kiittää, koti kiittää ja vanhempainilta kiittää.

Itsekeskeisyys: Omituista on se, että vieläkin jotenkin ajattelen retkua ja mahdollista uutta suhteen osapuolta (jos siis ikinä minnekään miestenmetsästysmaillekaan pääsen) jonkinlaisina elämäni mahdollistajina, kalusteina, joiden tärkein tehtävä on kehua, rakastaa, ihailla ja palvoa minua ja hyppiä minun pillini mukaan. Mielellään myös taloudellisesti kannatella. Vastalahjanahan minä tietenkin antaisin kaiken rakkauteni ja aikani ja KAIKKENI, siis tietenkin sillä ehdolla, että minun vaatimukseni tulisivat täytetyiksi! Muuten olen onneton, enkä voi edes ajatella toisen tarpeita. Ajatusmaailmastani on tasavertainen kumppanuus kaukana. Todellisuus taas on tehnyt minusta äitipaapattajan retkulle: harmistun, kun hän ei tee haluamiani asioita: olenhan viisaampi ja vapaa typerästä alkoholiriippuvuudesta (tai tupakka- tai netti-). Ja muutenkin surkeus elämässä kiteytyy ruikutukseen “minäminäminä, minulleminulle, miksen voi saada sitä ja tätä, haluan sitä ja tätä” ja jostain syystä omat toimet näiäden tavoitteiden saavuttamiseksi ovat ihan vähissä: jonkun muun pitää ne asiat antaa minulle, kiitos.

Epärehellisyys: valehtelu läheisille. Salailu. Asioiden tekemättä jättäminen, vetoaminen tekosyihin. Kas kun ei varastaminen: joskus olisi ollut helpompaa varastaa ruokaa kuin jännittää että onko kortilla katetta vai piippaako kassakone. Tässä oikeastaan myös petos: tilinylitykset ennen rahapäivää, sehän on varastamista pankilta. Valehtelu myös alkoholistiläheiselle, ettei hän vain pahoittaisi mieltään ja alkaisi juomaan.

Kaunaisuus: No ENHÄN minä ITSE ole elämääni pilannut! Märehdin jopa aiemman ex-mieheni rakennusprojektia: minun kuuluisi nyt asua siinä valmistuvassa talossa eikä jonkun uuden naisen. Katkeruuksia ja kateuksia. Enimmäkseen retkua kohtaan, mutta oikeastaan myös kaikkia niitä, jotka ovat saavuttaneet/saaneet jotain: koti, ehjä perhe, ura, ihana mies, hieno auto, kauneus ja hoikkuus.

Pelko: pelättäviä asioita on ollut enemmän kuin sellaisia, jotka eivät herätä pelkoa. Pelko mennä ulos, pelko puhua kenellekään, pelko mennä postilaatikolle hakemaan laskupinoa. Pelko hakea töitä koska en ole tarpeeksi hyvä. Pelko, että mies juo. Pelko että se ei juo ja on äkäinen koska ei juo. Pelko että lapsi kärsii, pelko että koira kärsii. Pelko että naapurit kuulee, näkee tai huomaa. Pelko että retku tappaa itsensä tai jättää minut tai lyö.

Nyt ehjättyäni itseäni ihan vähän, tunnistan riskit ajautua samojen ratsumiesten pariin, mutta yritän saada ajatuksia uusille urille. En voi hallita muita, en edes itseäni täydellisesti. Teen parhaani ollakseni rehellinen, vaikkei se aina ole helpoin tapa toimia. Ei kannata tuhlata energiaansa vanhan kaunan pyörittämiseen ja kateudessa pyörimiseen: se ei vie eteenpäin. Ja miksi pelätä etukäteen yhtään mitään! Ajanhukkaa!

Ehjätään lisää. Tulee parempi kuin uusi.

127

Retkunkin kuulumisia taas, viestiteltiin!

Minä kysyin, mitä kuuluu? Mitäs oot touhuillu? Retku vastasi, että satoi päivällä niin ei saanut puuhommia tehtyä.

Minä mietin että ai satoiko… Joo, taisi vähän ripsutella, mutta kun olen tukka putkella (oranssein raidoin) polkenut Tunturillani pitkin maita ja mantuja, en ole vaivaantunut moisesta. Vitsailin sitten retkulle, että minähän kysyin, että mitä olet touhuillut, en että mitä et ole tehnyt.

Mainitsin myös sukukokouksesta, josta olen ihan täpinöissäni. Veljeni minut hakee ja palauttaa. Retku mietti, mihinkähän hän pääsisi reissuun. Jotenkin suuttua tupsahti, kun minulla on suunnitelmia.

Toimii myös toiseen suuntaan, jos retkulla on joku meno, tulen mustasukkaiseksi. Onneksi se on mies, jolle ei tapahdu mitään.

128

huomenta ilmalaiva!!

aivan ihania syvällisiä ajatuksia ja mitä enemmän lukee, sen enemmän saa irti!!
olethan viestinnän ammattilainen :smiley:

mukava että sinulla on sukukokous tiedossa…siis miehesi miettii minne menisi…tarkoittaako se, että “ota minut mukaan” vai “jos menet minä lähden omille teille myös, mitäs läksit” vai meinaako mennä sillä välin omia sukulaisia morjestamaan :open_mouth: ?

meillä reissut meni aina näin: ex:ä joi juuri ennen reissua rajusti…jos otin mukaan hänet eli hänellä oli 2 reissua peräkkäin, niin kaikki oli ok…jos en ottanut mukaan, vaan sanoin et jokaisella on 1 reissu ja sinä teit jo sen, hän joi ja sikaili koko meidän reissun ajan ja muutama päivä sen jälkeenkin, jotta hänellä oli pidempi reissu kuin meillä…tai sit hän katsoi minua silmiin ja sanoi, ettei voi lähteä valitettavasti mukaan koska on niin paljon hommia, ja hän joi koko meidän reissun ajan, mitään hommia ei varmasti tehnyt…sen viimeinen matka puolisonani menikin niin että klo 15 sovittiin että klo 18 olen lämmittänyt ulkosaunan ja tehdään oikein hyvää ruokaa ja nautitaan illasta…en huomannut kysyä häneltä, mitä viikkoa tarkoitti…tuli 1,5vk kuluttua…mutta eilen illalla kun kysyin pieni virne naamassani “oletko ollut nyt tyytyväinen elämääsi”…ei kuulemma, öitä ei saa nukuttua ja kamala ikävä…hmm…voi harmi :wink: …vai onkos taas laulu “kun mikään ei riitä…”

129

Sukukokouksen salanimi on perunannosto mummolassa. :slight_smile: Se tarkoittaa hyvää ruokaa, parasta seuraa ja mahdollisesti viininlipittelyä sillai sopivasti. Yöpymistä aitassa, vaikka yöt on jo kylmiä. Isälläni on veljiä ja siskoja ja näiden lapset ovat suurinpiirtein samaa ikää minun kanssani, joten olemme todella hyvää pataa. Satumme osa vielä työskentelemään samalla alalla. Juttua riittää aamusta iltamyöhään.

Retku ei todellakaan tule mukaan, en enää kyselisikään, olenhan jo mielessäni sen verran ja ainakin suvulle ihan kokonaan eronneiden kastia. Ensimmäinen kerta, kun retkua pyysin mukaan sukukekkereihin, serkkuni häihin, hän viivytteli vastaustaan niin, että viimeisenä ilmoittautumispäivänä ilmoitin itseni ja lapseni ja jätin retkun ilmoittamatta ja kevein mielin menin sitten juhlimaan. Jostain syystä hän menee aina paniikkiin jos pitäisi tavata minun sukua vaikka nopeastikin, tästä on monet muutkin kirjoittaneet täällä, alkoholisti kokee toisen suvun uhkaksi, vaikka parhaassa tapauksessa saisi siellä juopotteluseuraa, mutta sellainen “kun en varmasti tiedä, mitä tapahtuu” -tilanne on alkoholistille kai lähtökohtaisesti paha, pelottava ja rajoittava ja helpoin tapa kiertää se on olla menemättä.

En yleensä retkulle kerro menoistani, niitä on kyllä todella vähän ollut asumuseromme aikana, mutta nyt mainitsin, ja jotenkin hän sai sellaisen kohtauksen, että “minä en ikinä pääse mihinkään”, johon minä vastaan ajattelin (en sanonut), että itsepä olet juonut rahasi ja onkohan tuo minun reissuni sinulta pois. Joka tapauksessa mököttäisimme viikonlopun eri mökeissä: hän omilla kämpillään (hänen sanojensa mukaan “mörköillään kämpillä”) ja minä täällä omassa kodissa, mahdollisesti vähän retkeillen ja vaikka kirpparilla käväisten…

Vai on sinunkin ex alkanut vässynvässyn lällynlää -puheet. Eihän se nukuta, kun todellisuus iskee naamaan. Retku valvoo myös, pitkin yötä tulee viestejä puhelimeen ja Facebookkiin, mutta minäpä nukun nyt makeasti. Omat valvomiseni taisin valvoa tuossa kesän keskivaiheilla: alussahan olin yksinomaan tyytyväinen retkun lähdöstä, sitten tuli ikävän aika ja nyt alan taas päästä suosta ylös. Enkä varmaan läträä viinalla unettomuuden lääkkeeksi: retkuni ei uskonut kun sanoin, että parempia keinoja on.

Riemuilin taas hetken tänä aamuna, kun katsoin ensimmäiseltä aviomieheltä eilen tullutta ympeää paperipinoa mökin sähköliittymästä (se on vielä yhteisissä nimissä ja ei pitänyt enää olla ja mökki oli minulle rakkain paikka maailmassa): tajusin että se pino ratkaisi pari muutakin asiaa, koska sen liitteenä olleet paperit voin laittaa verottajalle, joka minulta on kysellyt niitä ja olen vain ajatellut että taasko niitä pitää kaivaa varaston nurkista ja lykännyt asiaa. No, ei tarvitse, siinä ne on sievästi kopioituina pöydällä! Ja vielä ihmiseltä, joka ei varmaan haluaisi minua auttaa ellei olisi oma lehmäkin ojassa. Lähetin ensimmäiselle aviomiehelle lämpimiä ajatuksia ja onnentoivotuksia, kuulin äidiltäni (!) että lie mennyt nyt uusiin naimisiin. Näin se suotuisa tuuli tuulee välillä eikä kenenkään toisen onni ole minulta pois! Aarre/unelmakartta! Olen varma että se veti nämä kaikki ihanat asiat tänne minun luokseni!

130

Kylläpäs elämä nyt heittelee laidasta laitaan!

Eilen klo 14 tuli se puhelu, jota kukaan äiti ei halua saada: laps’rakas oli kaatunut pyörällä, ambulanssilla viety sairaalaan, nähdään siellä.

Pikkukaverissa ei ole naarmun naarmua päälläpäin, mutta sisässä on: maksa sanoi töps, repesi ja täällä sitä nyt sitten ollaan, teholla. Viikko sairaalassa ja lepoa monta kuukautta.

Retku otti koiran ihan kyselemättä enempää. Töihin ilmoitin että pärjätkööt nyt keskenään. Itse olen nyt jo tasaisemmalla mielellä, koska lapsen tila on vakaa ja jatkohoito on selvillä. Tottakai on surullista ja pelottavaa, kun lapsi on kipeä, mutta kipulääkitys on kohdillaan ja hoito parasta mahdollista. Vamman korjaa vain aika: maksaa ei yleensä tarvitse ommella vaan se paranee kunhan sitä ei riepoteta. Alakouluikäisellä ei ole vielä näitä tahallisia rasitteita maksalle, mistä täällä yleensä puhutaan.

Tällaista meillä, mitäs teille kuuluu?

131

Onneksi lapselle ei käynyt pahemmin! Tsemppiä ja pikaista paranemista!

132

Kuulostipa pahalta, sattuu pikkuiseen varmaan kovasti. Onneksi kuitenkin parantuu, halaus teille molemmille.

133

Voi hurja! Kaikenlaista sitä voi sattuakin. Elämä pysähtyy just siihen ja kaikki muut asiat menettää merkityksensä, kun tuollaisen soiton saa.
Parantumisia ja voimia, teille molemmille.

134

paranemisia miehen alulle!! ja rauhallisuutta sinulle!!
mieti vasta viikon kuluttua, miten pidät pidemmän ajan poikasi “poikien leikeistä” pois, mutta onni oli onnettomuudessa vaikka kovin pieni haaveri ei ollutkaan!! onneksi paranee!!

135

Ei voi sanoa ettei olisi ollut aikaa käydä lukemassa, olen kyllä täällä käynyt, mutta jotenkin ei vain kesken päivän voi keskittyä kokonaiseen ajatukseen.

Poika on edelleen teholla, tämä päivä on parempi kuin eilinen mutta tämä päivä ei vielä ollut kuitenkaan mitenkään erityisen hyvä. Koko viikonloppu menee teholla ja maanantaina katsellaan tavallisen osaston suuntaan. Käsikirjoituksen mukaan kuitenkin mennään ja se on hyvä.

Lapsen isä oli vain ihan järkyttynyt ja hiljaa ja paniikissa, viipyi ehkä puolitoista tuntia, vaikka ajoi monta sataa kilometriä katsomaan. Tai siis ei itse ajanut, oli varmaan vähän kännissä. Äitinsä ajoi. Ärsyttävää alkoholistista toimintaa häneltäkin, sitten ruikuttanut lapsen Facebook-seinällä rakkautta ja ikävää. Mitään velvoitetta ei olisi ollut odottamassa, ettei olisi voinut pariksi päiväksi jäädä, mutta ei kestä nähdä sairaalaakipeitäihmisiälääkkeitä eikä kestä olla juomatta. Yöpaikkaakin tarjosin. Ehdotin, että vuorotellaan, minä käyn välillä vaikka selvittelemässä noita paperiasioita.

Kyllä mä sanon että mun elämä on tuhat kertaa helpompaa kuin noiden retkujen elämä. Vollottavat kyllä, mutta kykenevätkö kädestä pitämään tuntitolkulla ja pyyhkimään hikeä kuumeiselta oman lapsen otsalta.

136

Olen sanaton. Voin vain toivottaa voimia äidille ja pojalle paranemista!

137

Sisulla potkitaan, ja jollain adrenaliinilla! Ei siis lihaksilla, vai onko mun jotain “kärsimyslihaksia” jumpattu tätä tilannetta varten, en tiedä. Olen päättänyt että olen lapselle apuna enkä lisäharmina. Hoitsu sanoikin yhtenä päivänä, että minun rauhallinen käytös on lapselle tärkeää ja vähentää kivun tuntemusta ja lapsella säilyy toiveikkuus siitä että hyvin piankin päästään tavalliseen tilanteeseen. Sanallisesti toki voin sanoa, että surku on että olet kipeä, mutta sitä viestiä ei kannata sen enempää lapselle toitottaa, mieluummin kysellä otanko kädestä kiinni tai hieronko hartioita. Tilanne on onneksi jo siirtynyt kipukohtauksesta puolen tunnin välein kipuun noin kahden tunnin välein, joten ollaa voiton puolella jo!

Uskoisin, että kun tilanne helpottaa, mun pää antaa itselleen luvan väsyä. Nyt olen yrittänyt jo tuota tulevaa romahdusta kevennellä itkemällä vähän kotiin tullessa joka ilta: ihan siis päätän että nyt vähän itken. Ja ei tule mitenkään yllätyksenä itselle se väsyminen sitten, kun ymmärtää, että nyt mennään jollain ylikierroksilla vähän aikaa ja sitten kun paniikkitilanne on hoidettu, “downshiftataan”.

Ja nukkunut olen ainakin 6-7 tuntia yössä, syönyt olen, ihan tiettyinä kellonaikoina käyn syömässä (ettei tarvitse hoitajien minua elvyttää ja hoivata). Nämä on ne asiat mitä kaikki minulle aina muistuttaa ja minä sanon takaisin, että “Kyllä äiti”.

Ja uskotteko, että retkua ei ole tullut ajateltua, surtua eikä murehdittua, vaikka siinä lapsen nukkuessa melkein koko ajan onkin aikaa ajatella kaikkia maailman asioita. Pienen ajatuksen suon sille, että hoitaisi koiran nyt hyvin ettei tarvitse sitäkin viedä lääkäriin ja paketoida, mutta siinä kaikki.

138

heissan ilmalaiva!!

HYVÄ ETTÄ KUULUU JO PAREMPAA :smiley: , ootte olleet mielessä…

teitä ajatellessa tulikin mieleeni oma sairaalassa olo aika nuorena…oma äiti oli seurana ja luki minulle ääneen…välillä hörppäsi vettä, mutta jaksoi lukea. muistan vielä kirjatkin ja kuinka tärkeä oli kuulla oman äidin ääni

en tiedä poikasi ikää, mutta aivan ihania kirjoja saa kirjastosta…esim. risto räppääjä, lasse likkojen hurmaaja, bengt (vähän isommille pojille) ym.ym.

yritä jaksaa sielä mieli koholla, väsymys saa tulla sitten kotona!

139

heissan ilmalaiva!!

mitä kuuluu? …

140

Laps’rakas kävelee jo omin jaloin vessaan ja takaisin! Ja toinen varma merkki paranemisesta: kyseli Pleikkari-pelien perään! :smiley: (eihän siitä muuten olisi tiennyt, mutta kyllä se selkeästi oli lähes hengettömässä tilassa, kun ei pelata jaksanut vaikka peli oli nenän edessä)

Ehkä jo ensi viikolla muutamme takaisin kotiin sairaalan lastenosastolta.

Nyt lähden koululle selvittelemään lapsen poissaoloajan opiskelua ja hakemaan sen %*#"!&:n polkupyörän kotiin odottamaan kevättä (pyöräilykielto kattaa tämän vuoden lopun ja meillä ei talvipyöräillä). Sitten sairaalalle pitämään seuraa potilaalle (=katsomaan, kun se pelaa pleikkarilla ja suostuttelemaan sitä, eikö mentäisi kahvioon pyörätuolilla ja ehkä lukemaan sille ääneen Kiljusten perheen seikkailuista).

Minusta tuntuu nyt, että kaikki järjestyy kyllä.