Minä tein kyllä aikamoisia taikoja jo aikaisemmin, että pääsen tuosta ukosta eroon… Otin asunnonkin toiselta paikkakunnalta silloin kun suunnittelin “pakoa”. Ja nyt keväällä pähkäilin, muuttaisinko tähän uuteen, omaan kotiin ihan kaksin pojan kanssa vai vielä raahaisin retkua mukana. Kovasti olen tehnyt irtiottoa. Syitä yhdessäpysymiseen ei mielestäni juuri ole, jos nyt ei tosiaan lasketa tuota hurjaa yksinäisyydenpelkoa: minä en ole oikeastaan aikuisiällä ollut sinkkuna pidempään kuin muutamia kuukausia kerrallaan, aina on ollut joku kainalokeppi. Taitaisi olla korkea aika kokeilla yksinoloa, mutta huokaus miten paljon se pelottaakaan. Ja miksi minä oikeastaan juuri nyt pelkään etten ketään löydä, koska aina ennenkin olen melkein heti löytänyt tai tullut löydetyksi… Nyt varmaan jotenkin niin siivet maassa, etten uskalla heti lähteä “etsimään” eikä onneksi tarvitsekaan ja sekin pelottaa että mitenkä sitä nyt sitten enää tällä iällä (31) ketään saa… Mitäh?? Kyllä on ihmiseltä viety kaikki itsetunto muutamassa vuodessa, ennen olin ihan reippaana valloittamassa koko maailmaa. Ryppyjä saan kyllä tästä murehtimisesta.
Puhuin juuri yhden vanhan ystävän kanssa, hänellä itsellään on ollut päihdeongelmia aiemmin ja nyt itse sinniteltyään monta vuotta kuivilla tavannut jonkun ihanan retkun, jonka kanssa sitten rakastanut ja riidellyt muutaman vuoden. Nyt jo erossa ja omillaan, sanoi ettei miehistä ole kuin harmia. Puhuttiin siitä, miten kunnolliset miehet on vaan jätetty kuin nalli kalliolle ja näissä retkuissa roikutaan viimeiseen hengenvetoon asti… Kummallista.
Tilannehan pysyy sinänsä vakaana, että retku on siellä omassa kotonaan ja minä omassa kotona. Minä soudan ja huopaan yksin omassa päässäni: en viitsi joka mielenailahduksestani kertoa retkulle. Se kyllä omistaan kertoo minulle jonkinlaisena nonstop-viestintänä: rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta… Tai siis raitistuu, ei raitistu, raitistuu, ei raitistu.
Sieniterapiaa sovellettu:
Kävin tänään tyhmänä kaupunkilaisena katselemassa sieniä: lähimetsiköstä oli joku ehtinyt ensin. En oikein tunne näitä maastoja, mutta pitää lähteä vähän kauemmas vielä etsimään. Myrkkysienet ja muutaman madonsyömän syömäkelpoisen keräsin pojalle tunnistettaviksi: biologiassa oli sienet ohjelmassa juuri sopivasti (hirvee ressi näistä kotiopetusasioistakin, miten sitä nyt voi olla yhtä mielenkiintoinen kuin ope). Koirakin pääsee edes välillä vapaana juoksemaan: se aina hätääntyy, kun etäisyys kasvaa pariinkymmeneen metriin ja sitten tulee “hippulat vinkuen” luokse. Lapsi ei ole sienestyskunnossa, ei voi edes metsään ottaa mukaan kun ei saa kompastua eikä kaatua ja aika huterannäköistä on kävely, kun maannut sängyn pohjalla puolitoista viikkoa. Se on sitten kävellyt lenkkiä asfaltilla parkkipaikalle ja takaisin. Ja sohvalta jääkaapille ja takaisin: ruokahalu on palannut.
yksin olo voi kuullostaa pelottavalta, mutta kun tarkemmin ajattelet niin ei se ole sitä, siitä pitää vain oppia nauttimaan ja jos syvällisimmin ajattelet niin et oikeastaan ole yksin…sinulla on poika, läheiset, sukulaiset, ystävät, kaverit, työtoverit ja paljon paljon muita ihmisiä ympärilläsi…aina voit soittaa jollekkin…et ole siis yksin
sieniterapiaan voisin antaa pienen vinkin syötäviä sieniä etsiessä…ennen sanottiin että ne sienet mistä tulee maitoa lakin alta on syötäviä…ok, se on hyvä vinkki mutta on myös paljon sieniä mistä ei tule maitoa ja on ryöpättäessä tosi hyvän makuinen kuten karvarousku ja rouskut ylipäätään ja haperot, erittäin helppoja tunnistaa ja oikein hyviä suolasieniä…mutta itse pidän helppona lähtökohtana sitä “mikä kelpaa madolle, kelpaa myös minulle” eli mato ei syö myrkkysientä…kotona sitten sienikirjasta tutkii että minkäköhän sienen mahtoi tuoda tullessaan …ja tatit, kanttarellit laitat omaan osastoon kerätessä ja ryöpättävät omaan…niitä ei kuulemma saa sekoittaa keskenään sanoo vanhakansa…
hei politiikka olisi hyvä juttu! ajatteleppa mihin saakka sitä ylttäisikään…jos missin tittelillä pääseen ministeriksi ja bodari, laulaja,juoksija ym kansanedustajaksi…lukion lyhyellä matikalla pääministeriksi…niin mihin me koulutetut sitten ylttäisimmekään…tai valittiinkohan me aikoinamme vain väärä mies …ajattele nyt…oltaisiin kellistetty vain oikea henkilö ja seuraavana aamuna oltais annettu pieni vihje…“jos en saa salkkua niin sit sä joudut ottamaan saikkua” elikkä taas tuli huomattua että väärä mies!!
ajatteles ny…5vuotta ministerinä ja 5000e eläke…
juu-u, näin se vain on…eläin mailmassakin, se joka röyhistää parhaiten, saa myös eniten…
ei tavallisessa, yliopiston biologian tutkijassa ole mitään, mikä kiinnostaisi parisuhde tasolla…(anteeksi heille)…naiset itse hakeutuvat “tapahtuma paikalle”…sit valitetaan, kuten minä teen! et ei kelpaa tämäkään…joten… miksiköhän olen yksin
vaikka eduskunnassa ei kaikki ihan kunnollisia olekkaan niin mietippä riviedustajaa miestä joita sielä istuu ja nostaa istumisesta palkkaa, niin mitäs jos joku aamu heräisitkin jonkun niistä vierestä…mä voin helposti sanoa “hei helvetti ja ryntäisin ikkunan läpi”
Minä olen kyllä niin lööppiainesta, etten ikinä politiikassa haluaisi kunnallistasoa pidemmälle. Tai sitten olisi osattava kääntää tämä nykyinen elämänkokemus jonkinlaiseksi säälinkerääjäksi… Saisin varmaan hyvin sympatiat puolelleni, kunnes joku varhaisemmista existä tulisi julkisuuteen kertomaan, mikä kusipää olen heille ollut aikoinaan! Huhhuh, siinä olisi lehdille kirjoitettavaa! Ja naisministereiden ulkonäön ruotiminen, vaatteiden arvostelu! Eikä siellä ehkä uskalla työkavereihin sekaantua, siitä vasta tuleekin lööppejä! Enpä halua tätä ajatella enempää.
Kunnallispolitiikka olisi siitä mielenkiintoista, että ne asiat ovat lähellä ja järjellä käsitettäviä. Siihen on kuitenkin vielä vuosikausia matkaa, että olisin edes ehdolla. Uskon, että poliittinen “urani” tulisi olemaan lähinnä siellä järjestely- ja viestintäpuolella, taustalla.
Totta on se, etten yksin ole elämässä, vain romanttisessa rakkaudessa. Eikä tällä nykyisellä olosuhteella kyllä ketään deittailla: “Niin ei kai sua haittaa että mä olen vielä naimisissa yhden alkoholistin kanssa?” kuulostaa ainakin omaan korvaani pahalta. Kävin kyllä ihan noin markkinatutkimuksellisessa mielessä selailemassa treffipalstaa ja sieltä löysin sattumalta jopa kaksi (2!!) kivaa ilmoitusta, joihin haluaisin vastata mutta en ole vielä uskaltanut, siellä nimittäin löytyi muutama ihan ystävyyden etsijä! Siis kaltaisiani 30+ yh-naisia, jotka etsivät kaveriseuraa leffaan, kylpyläretkille tai ravintolaan! Jos tämä nyt ei ollut jotain mystistä koodikieltä (mitäs näitä nyt on ainakin joskus ollut, että päiväkahvit suklaakakun kera tarkoittaa ihan muuta kuin kahvia ja leivonnaisia), voisin vastatakin!
kunnallispolitiikka on ihan ok, jos on kyse kaupungista…sielä pystyy katsomaan hieman suuremmin asioita kuin pienessä kylä pahasessa ja sielä ei varmasti näy niin hyvin läpi kenen (henk.koht.)asioita ajetaan eteenpäin…
itse olen istunnut lautakunnassa yhden kauden ja se riitti…puhelimet soivat päivää paria ennen kokousta ja mahdollisimman paljon yritettiin saada jäseniä jonkun asian puolelle tai vastaan…määrätyt henkilöt kokoontuivat 2h ennen varsinaista kokousta toiseen paikkaa ja sopivat jo sielä asioista…joten…ei minun paikka!
romanttinen rakkaus …onko sitä muualla kuin elokuvissa? onko sitä enään edes sielä? hei! nyt mä tiedän missä sitä vielä tänä päivänä on…harlekin kirjoissa…onko niitä kirjoja vielä
ja sitä paitsi, moni ihminen on naimisissa vaikka ovat olleet erossa pitkän aikaa, tiedän yhdenkin joka on sanonut hakevansa eroa sitten kun on menossa uudelleen naimisiin ja kuinkakohan monta vuotta ovat olleet erossa, en edes muista…ja mitä sinä toiselle puhut miehestäsi (siis älä mainitse alkoholistia)…puhu vain itsestäsi
ootteko muuten kuulleet että määrätynlainen ihminen löytää aina itsensä määrätynlaisesta seurasta…joten…minun on ainakin paree olla yksin
olenkohan luonteeltani perus pessimisti…
ja sitä paitsi…mikäs kiire sinulla vielä on kun sanotaan että nainen on 48-56v:na kaikkein tyytyväisimmillään elämäänsä…joten, sitä odotellessa
Joutuu vetämään takaisin jonkun sanan tuolta edellisistä: en nimittäin ihan vaan “markkinatutkimuksellisessa mielessä” selaillut noita deitti-ilmoituksia, tunnustan! Tai ainakin tämä tutkimus taitaa mennä ihan vähän empiiriselle tasolle.
Herraseuraa! Minulle! En osaa sanoa, onko tämä yhtään hyvä idea ja miten käy, mutta tiedättekö miten kivaa on kuulla sanat “Meillä ei kyllä lasten edessä kukaan saa edes haista viinalle, onko tämä sinusta liian tiukka ehto?”, “Ei ole tullut otettua moneen vuoteen” ja “On kai sitä parempaakin tekemistä lapsivapaille viikonlopuille kuin kaljanjuonti ja krapulassa makaaminen?”…
Olipa hyvä, että tuli puheeksi (en aloittanut tällä puheenaiheella enkä kysynyt suoraan).
Oli oikein tai väärin (naimisissa oleminenkin on jo kerrottu sekä tämä kesäinen soutaminen ja huopaaminen, eli en ole väärin perustein liikenteessä), ensi viikolla saattaa olla treffit. Ja vaikkei tästä mitään tulisikaan, jo pelkästään tieto siitä, että on olemassa ihan tavallisesti tai jopa vähemmän juopottelevia vapaita miehiä, olkoot sammakkoja tai prinssejä, on minulle plussaa. Pessimisti tietty lisää tähän, että patologinen valehtelija on myös yksi vaihtoehto!
Varoituksen sana paikallaan! Olen minäkin uskaltanut muutaman nettituttavuuden kanssa treffailla. Nämä melkein täysraittiit ovatkin osoittautuneet aikamoisiksi juopoiksi. Viiniä silloin tällöin olikin muutaman kuukauden jälkeen kokonainen pullollinen, heh heh. Eli ei kannata uskoa kaikkea. Mutta aika näyttää. Kukaan ei jaksa pitkään esittää “suht´koht´” raitista, jos ei sellainen ole. Joten, varoivaisuutta kehiin! Toivottavasti olen kohdallasi väärässä Me “keski-ikäiset” naiset emme enää välttämättä saa niitä helmiä, jotka ovat jo onnellisesti naimisissa
Treffit takana, hehheh. Kokemusta sain. Ehkä myös vähän hämmästeltävää. Ja vähän kehuja, tarvinneeko noita vakavissaan ottaa, mutta jonkun mielestä olen nätti ja kiva ja kiinnostava.
Ei se varmaan juoppo ollut, saattoi ollakin, mutta sitä en koskaan saa selville. Sen sijaan jonkin sortin keskittymiskyvyn häiriö sillä oli. Ja mahdollisesti hieman vääristynyt ajatusmaailma…
Voi mitä myyntipuheita: ilmeisesti hän etsi pelastettavaa (taloudellisesti). Jotenkin tuntui höpöltä, että joku ihan varta vasten etsii kullankaivajaa elätettäväksi. Kun puolen tunnin jälkeen sain väliin sanottua, että olen töissä ja en odota parisuhteessa varsinaista elättämistä… En tiedä. Keskustelu jatkui samoilla linjoilla.
Tänä aamuna tuli tekstaria, kyselyä mitkä on mun aatteet… Pakkohan siinä oli sitten jotain änkyttää, etten taida olla vielä valmis vakavempaan suhteeseen. Vastaan tuli sitten, että hän kovasti kiinnostui, mutta ajattelikin, että olen liian nätti ja mulla on asiat niin hyvin, ettei hän kelpaisi.
Ajattelin, että nyt on kyllä itsetunto kohdillaan. Ilmeisesti hän tosiaan etsii köyhää tyttörukkaa, joka kiitollisena ottaisi vastaan asunnon ja elatuksen… Puistatti hieman. Ei nyt oikein kohdannut sitten toiveet. Ehkä olisin ollut innostuneempi, jos tuo “vaimo elätettäväksi” ei olisi ollut se johtava teema.
Sain kyllä vahvistusta sille, etten vielä tarvitse pystyssäpitelijää. Omat ajatukset selkiytyi: enköhän mä pärjää ja jonkun tapaa kun aika on. Minun ikäluokassa on kyllä vapaita miehiä, jos vain katselee niitä vaikka harrastuspiireistä… Ehkä tuolla deittipalstoillakin on helmiä, mutta monta simpukkaa väännettävä auki jos jossain sitten olisi se mystinen Oikea. Tässä kolmenkympin kieppeillä on minusta vielä hyvä mahdollisuus “perheytyä”. Viiden tai kymmenen vuoden päästä on varmaan vähän vaikeampaa…
Vielä jäi mieleen pyörimään tuo ajatus, vahvistui jopa minun päässäni tämä jokin mitä en heti ajatellut, että tosiaan jos on alkoholin kanssa todella pahoja ongelmia, on vaikea hakea paria tavallisista paikoista: konttaava ja oksentava kun ei viehätä… Silloin tosiaan helpostikin netti- ja lehti-ilmoitukset tulevat kyseeseen. Siinä ei viinanhajusta ole haittaa, supliikkia voi vähän aikaa esittää ennen tapaamista, sellaisessa kommunikaatiossa voi pitää putelin apuna ja tukena aika kauan… Ja mikä on tosiaan helpompaa kuin valehdella ettei paljoa käytä, jos itse vielä vähän puolustelee itselleen, että kun Se Oikea tulee, en kuitenkaan näin onneton ole eikä tule juotua niin paljon…
Samahan se on, jos on hirveän ujo tai hirveän ruma tai asuu pienellä paikkakunnalla tai pelkää ihmisjoukkoja. Kirjoittamalla voi hetken edetä ilman noita pelkoja tai esteitä… Ja tietenkin sitten kun tapaa, uskaltaa vähän edes ajatella, että tuttujahan tässä jo ollaan. Mielelläni ottaisin sellaisen ujon miehen, ylipaino tai vaatimaton ulkonäkö eivät olisi esteitä onnelliselle seurustelulle mutta tutustumiselle ne ovat vaikeita juttuja.
Itsehän olen tätä luokkaa: ei ole sellaista näyttävyyttä, että hurmaisin ketään ensisilmäyksellä, inhoan omanikäisten suosimia paikkoja bilehileineen (jo paljettitoppisten blondien katseet vessassa saavat haluamaan omaan kotiin turvaan), pappojen kanssa olisi ehkä vientiä mutta en kai minä sellaisia halua. Kaikki miehet, myös retkun, olen tavannut harrastuksissa, töissä tai kaverien kautta: baarista olen tähän ikään mennessä iskenyt ehkä muutaman ohimenevän muutamaan viikkoon jääneen jutun.
Riski kuitenkin tiedostettu, hyvä näin. Kun etenee varovasti ja pitää silmät ja korvat auki, on parempi mahdollisuus perääntyä ennen kuin on taas jonkun retkun loukussa. Ja tietenkään silläkään ei ole tehoa, jos oikein hyvän salajuopon bongaa. Sitä viisautta kun ei ole mitä sillä minun ketjuani häiriköineelle “itsekin eronneella” jokin aika sitten.
Ehkä ei vielä, mutta tässähän sitä viisautta koko ajan karttuu. Niinkuin mieheni sanoi tässä männä viikolla yhtenä yönä “keskusteltuamme”: Varmaan ollaan tässä suhteessamme viisastuttu. Johon minä: Minä kyllä olen, sinusta en ole niinkään varma.
Ei apua. Sammakon tapaamisen jälkeen menin vielä toisenlaiselle, vähän “nuorekkaammalle” palstalle ja tänään olenkin sitten käyttänyt työpäivän verran aikaa lukeakseni kaikki ihanat viestit ihanilta miehiltä! Tältä puolelta ruutua kun ei vielä siitä sammakkoudesta arvaa.
Jotenkin on tosi suosittu olo. Jos ees tän kerran nauttisi tästä, ei tätä varmaan montaa päivää/viikkoa/kuukautta (/vuotta!!!) jaksa.
hei! paluu menneisyyteen… , minne sun renttu jäi? en löydä selitystä sen katoamiselle kirjoituksestasi …mä taisin olla liian kauan poissa
mutta peukut laitan pystyyn
älä tee meille samaa kuin se maatalon emäntä, joka aikaa sitten kirjoitti todella osuvasti elämästään, nim.merk. en nyt muista…eli se (hän)katos kuin tuhka tuuleen , onnelliselta hänen elämä alkoi näyttämään ja toivottavasti on edelleenkin, mutta kun ihmisiä ja niiden kohtaloita jää miettimään…
ja sitä paitsi…muistatkos kun kirjoitit, että olet ihan tavallisen näköinen ja jäät blondeille varjoon…huomaatkos…taisit huijata ainakin itseäsi
mutta eikös ole ihana huomata että jokaisessa on sitä jotain, mitä ei välttämättä arjessa aina itse huomaa
Poika voi hyvin: kiukuttelee kuin ei mitään. Kipuja ei ole, pitää vaan muistaa olla telomatta itseään uudestaan (no milläs sen sille muistutat kun ei mihinkään satu), kouluun jo puolentoista viikon päästä.
Joo, oikeastaan hieno homma etten ole uhkea blondi: en ehtisi kuin miehiä huitoa kauemmaksi.
Sitähän ei tiedä, käykö tässä hyvin vai hyvin huonosti, mutta jos vaikka alkuun pääsisi. Muuten mulla alkaa vehkeet ruostumaan, kun ei tuo retkukaan niitä huolla… Eih, liikaa flirttailua, alkaa jutut pyörimään tuolla alaosastolla.
Ei kai tässä ketään uutta elätettävää ole hankinnassa (no, kenen kanssa juttusilla niin talousasiat ovat kai olleet suurinpiirtein kunnossa), eikä sinänsä itse tarvitse elättäjää (näitäkin on tarjottu). Jos nyt sellaisella kevyellä deittiasenteella kävisi tuon rantasaunan tsekkaamassa.
…ajatteles ny ihan oikeasti, jos jutuis rumimmat miehet potkimaan pois nilkoista …ei kiva sekään
ja sitä paitsi…saahan välillä heittää elämän huumoriksikin eikä “blondiuteen” tarvitse välttämättä vaaleita hiuksia (hups!)
eli totuushan on että kaikilla on oikeus olla onnellinen ja jospa se nyt tällä kertaa olisi sinun vuorosi? sopii minulle ! ja sitä paitsi…rantasauna…juttuseura…ja vaikka kynttilät…ei paha!
poikasi kiukkuaa?? siis paranee
mutta tiedätkös…meijän kissaa ei oo vielläkään näkynnyt
laitoin illalla pihaan liikkeestä syttyvät valot päälle nyt tänä syksynä ensi kerran…toinen kissa pitää minuu pilkkanaan…aina ku valo sammuu, se lähtee kävelemään kunnen saa jonkun valon syttymään, sit se odottaa hetken sivussa kunnes se sammuu ja ei ku taas katin matka jatkuu…joten aika moinen disko on käynnissä
…ja tatit, kanttarellit laitat omaan osastoon kerätessä ja ryöpättävät omaan…niitä ei kuulemma saa sekoittaa keskenään sanoo vanhakansa…
politiikka olisi hyvä juttu! ajatteleppa mihin saakka sitä ylttäisikään…jos missin tittelillä pääseen ministeriksi ja bodari, laulaja,juoksija ym kansanedustajaksi…lukion lyhyellä matikalla pääministeriksi…niin mihin me koulutetut sitten ylttäisimmekään…tai valittiinkohan me aikoinamme vain väärä mies 
…ajattele nyt…oltaisiin kellistetty vain oikea henkilö ja seuraavana aamuna oltais annettu pieni vihje…“jos en saa salkkua niin sit sä joudut ottamaan saikkua” 
elikkä taas tuli huomattua että väärä mies!!
…onko sitä muualla kuin elokuvissa? onko sitä enään edes sielä? hei! nyt mä tiedän missä sitä vielä tänä päivänä on…harlekin kirjoissa…onko niitä kirjoja vielä 
Ja vähän kehuja, tarvinneeko noita vakavissaan ottaa, mutta jonkun mielestä olen nätti ja kiva ja kiinnostava.
, minne sun renttu jäi? en löydä selitystä sen katoamiselle kirjoituksestasi 
…ei kiva sekään 
(hups!)