Lopullisen selviytymisen alku

Me Lopettajat
1

Tänä jouluna mopo ajoi niin pahasti ojaan, että päätin tämän pelleilyn saavan viimeinkin riittää. Kärsin tällä hetkellä kolmatta päivää krapulasta, essitalopraamin (onneksi jo vähän lieventyneistä) viekkareista, uskomattomasta morkkiksesta ja ennen kaikkea pelosta.

Viikko sitten kaikki oli vielä hyvin. Avopuoliso jäi sukulaistensa luo useammaksi päiväksi joulupäivään saakka. Olemme tehneet samoin silloin tällöin pitkin muutamaa yhteistä vuottamme, ja hyvin usein tilanne on edennyt päivän tai parin ryyppyputkeen. Tulin nytkin omin avuin pois, ja ensimmäinen asia mielessä oli ostaa pari olutta ja nauttia omasta ajasta. Ostettuja oluita tuli 12, seuraavana päivänä muutama lisää, samalla myös viiniä ja itselleni epätyypillisesti väkevääkin. Kutsuin yhdeksi illaksi ystävän kylään ja joimme yhdessä. Lisää ostoksia tein vielä keskiviikkona - kuten myös lisää epätyypillisyyksiä eli läjäpäin eineksiä ym roskaa - ja jopa jouluaattona. Tuolloin sain typerän idean ajaa taksilla lähimpään kauppaan ja ostaa viimeiset kaljat ja täysin turhat ruuat. Ostoksineen taisi kyseessä olla liki sadan euron reissu.

Joulupäivän aamuna tein saman mitä yleensä: pikkutarkan siivouksen krapulassa. Tai no, aamupäivällä olin varmasti vielä humalassa. Pesin hampaita useaan kertaan.
Tänään menisimme viettämään leskeksi jääneen absolutistiäitini vuoden tärkeintä juhlaa - joulua. Mieleen juolahti ensimmäisenä aamulla, etten muista viime päivistä mitään. Filmi on mennyt poikki useasta kohdasta ja hiipivä krapulan tunne alkaa vallata olon. Ensimmäisenä havahdun paniikkiin: en voi mennä äitini luokse tässä kunnossa. Olen toki käynyt siellä useasti krapulassa, mutta silloin huomattavasti kevyemmässä ja alkoholin päivittäiseen käyttöön tottuneena. Nykyisin kuitenkin urheilen säännöllisesti, syön terveellisesti ja vietän muutenkin melko “aikuista elämää”. Lukuunottamatta näitä naurettavia, lähes aina yksinään vietettyjä kännäysputkia.

Seuraavaksi soitan äidille. Esitän olevani niin kovassa flunssassa, etten viitsi tulla käymään. Äiti kuulostaa pettyneeltä, joten päätän kuitenkin mennä yhdessä käymään, jahka puolisoni saapuu kotiin. Sekin pelottaa, minustahan aistii krapulan kilometrin päähän. Naama on aivan turvoksissa, silmänaluset tummat ja jalat eivät meinaa kantaa. Ihan oikeasti, tällaista näin kovaa oloa ei ole käynyt sitten muutaman vuoden takaisen ajan, kun seurustelin jo edesmenneen narkkarin kanssa. Miksi piti vielä eilenkin vetää? Puoliso soittaa lähtevänsä tulemaan. Kerron tilanteen ja puhkean itkuun, koska panikoin. Puoliso lohduttaa ja sanoo, ettei hätää ole. Ryhdistäydyn hetkeksi mutta pillahdan uudelleen kun hän saapuu, koska pelkään niin paljon. Monen vuoden kupla on puhjennut.

Lähtiessämme äitini luo tapahtuu se, mikä sai minut tekemään päätöksen lopettaa alkoholinkäyttö lopullisesti. Saan paniikkikohtauksen autossa. Ahdistus on minulle melko tuttu olotila ja siihen minulla on essitalopraamilääkitys, mutta varsinainen paniikki on huomattavan harvinainen. Tämä kohtaus sai aikaan yhä voimakkaamman puristuksen rinnassa, pahan jalkojen vapinan, hengitysvaikeuksia, hyperventilaatiota, jopa pientä kouristusta. Äidin luona puolisoni selittää että minulla on kova tärinä vilustumisen vuoksi. Makaan pääosin sängyssä viltin alla. Samalla muistan yhtäkkiä, että olen ilmeisesti saikuttanut töistä viikolla krapulan tai humalan takia. Mitään en muista. Morkkis kasvaa hirveäksi. Äiti nielee kuin ihmeen kaupalla sairastumisselonteon. Ehkä.

Vasta tänään, kolmantena darrapäivänä, tajusin että kyseessä oli vieroitusoireiden, hirviömäisen krapulan ja paniikkikohtauksen yhdistelmä. Essitalopraamilääkitys ei ollut vaikuttanut poikkeuksellisen rankan ryyppäämisen seurauksena lainkaan. En edes muista, olenko ottanut tabletin vai en. Yleensä muistan ottaa sen aina aamulla, nyt en ole varma.

Olotila helpotti hieman kotiin päästyämme. Sain silti lisää flunssan oireita, hikoilin ja palelin vuorotellen, oksentelin muutaman tunnin. Rintaa puristi yhä. Eilen, kakkospäivänä sain syötyä ja juotua jo paljon enemmän. Unta tuli yli 12 tuntia. Tänään olo alkaa olla jo hieman selkeämpi, viime yönä tuli myös samaiset noin 12 tuntia unta ja ruoka maistuu vieläkin hyvin. Olen lihonut viikossa varmaan viisi kiloa ja siitä puolet lienee nestettä. Morkkista pahentaa huoli oman kestävyyskunnon ja hapenottokyvyn heikentymisestä, vaikka nuo ovatkin nyt aivan toissijaisia asioita.

Sen sijaan toissijaista ei ole se, kuinka käytännössä kokonaan raitis puolisoni tsemppasi, hoivasi, syötti ja juotti minua pahimman yli ja enemmänkin. Ollaan itkettykin yhdessä. En halua tehdä enää itselleni eli meille mitään tällaista, koska tuo puoliso ansaitsee paremman miehen. Pettymykset saavat nyt loppua.

Minulla on jokseenkin rankka historia huumeiden ja alkoholin kanssa. Isäni menehtyi ollessani teini, käytin päihteitä aktiivisesti ollessani 20-26v kunnes silloinen seurustelukumppani menehtyi oman käden kautta. Pidän sitä toki osittain huumekuolemana. Pääsin aineista irti pikkuhiljaa nykyisen kumppanini astuttua kuvioihin kannabiksen vähentämisestä sen lopettamiseen ja lopulta myös tupakanpolton karsimiseen. Röökinpoltto loppui seinään, eikä sen kanssa ollut lähellekään niin vaikeaa kuin kannabiksen suhteen.

Ehkä osittain menneisyyden tapahtumien vuoksi minun on niin vaikeaa olla yksin selvin päin. Nyt siihen opetellaan pikkuhiljaa. Aloitetaan nyt ainakin siitä, että alkoholi saa lopullisen nollatoleranssin.

Alkoholin lisäksi minulla on syömishäiriö, tarkemmin sanoen lihomisen pelko/ortoreksia, joka väistyy täydellisesti kun ryyppääminen astuu kuvioihin. Ahdistuksesta kerroinkin jo. Keskivaikea masennus on hallinnassa aiempaa paremmin. Elämässäni on paljon asioita joilla on merkitystä, ihania ystäviä ja minulla on tavoitteita. Ja silti olen pilannut asioita niin paljon kaljan läträyksellä. Enkä ole vielä edes 30-vuotias.

Tämä teksti on tehty melkoisessa flowssa enkä ole paljoa lauseita tarkistellut jälkikäteen. Sori sekavuudesta. Kirjoittaminen toimii minulle monesti hyvänä keinona puhdistaa ilmaa, paremmin kuin puhuminen. Täydentelen kuulumisiani aina silloin. Tästä nyt mennään heti ensi viikolla varaamaan aikaa psykologin juttusille.

Kiitos, jos jaksoit lukea tämän.

Raitista uutta vuotta!

2

Joskus on käytävä pohjalla ja siitä se uusi parempi elämä alkaa. Suositteleb kuuntelemaan podcasteja raitistumisesta. Psykologin lisäksi voisit ehkä pohtia, kävisitkö psykiatrilla ja lähtisit hakemaan kela-tuettua terapiaa? Aika rankkoja juttuja sinulle tapahtunut, joten pidempi keskusteluapu ja terapia voisi auttaa asioiden läpikäymistä?

Kaikki menee hyvin, sinulla on upea puoliso ja ansaitset kaiken hyvän. Elämä kantaa kyllä.

3

Kiitos Alma rohkaisevista sanoistasi. Otin jo eilen ensimmäiset podcastit kuunteluun, harkitsen myös alkoholismista kertovan äänikirjan kuuntelua. Mieluummin tosin luen kirjasta fyysistä kopiota, mutta rakas juoksuharrastus kaipaa toisinaan kuulokkeista muutakin kuin musiikkia. Olisiko sinulla heittää mahdollisia suosituksia casteista tai kirjoista?

Olen käynyt psykologilla useampaan kertaan elämäni aikana kertomassa näistä astetta raffivimmista tapahtumista. Niiden osalta olen ollut rehellinen, mutta olen lopulta aina piilottanut nykyisen tilanteen ja suhteen alkoholiin. Kausittainen dokaaminen eli dipsomania (löysin tälle terminkin) kuvannee asiaa parhaiten. Seurustellessani tuon edesmenneen narkkarikumppanin kanssa join lähes päivittäin vähintään 6-packin verran, röökiä meni tunnin välein ja kannabista lähes joka päivä. Nyt voin jo myöntää saaneeni tuolloin lähtöpassit paristakin työpaikasta päihteiden takia. Likimain kaikkia mahdollisia päihteitä olen koettanut kokaiinia ja heroiinia lukuunottamatta, mutta varsinaista koukkua en mihinkään muuhun kehittänyt kuin pilveen ja kaljaan - tosin amfetamiinin osalta käytiin siinä kynnyksellä. Suonensisäisesti olen koettanut noin viidesti ja jokaisesta kerrasta tuli aivan järkyttävän huono olo, sillä itse asiassa pelkään neuloja ja piikkejä. Mutta kun halusi kokeilla koska kumppanikin teki sitä. Edelleenkin vaikkapa sairaalasarjojen piikityskohtaukset aiheuttavat suoranaista pahoinvointia.

Kun miettii tuota mennyttä aikaa, on minusta melkoinen ihme, että pääsin eroon kaikista aineista alkoholia lukuunottamatta ilman katkaisuhoitoa tai erityisempää terapiaa. Löysin vain rinnalle oikean ihmisen joka näyttää miten elämää eletään ja tuo esiin sen potentiaalin joka minussa on. Nyt on vakituinen työpaikka, ollut jo vuosia, ja mahdollinen alanvaihto mielessä. Urheilen lähes päivittäin (siksi viidettä päivää kestävä pöhötysmorkkisflunssakrapula tuntuu hirveältä) ja olen mielestäni ihan hyvä tyyppi. Siksi ihmettelen, minkä vuoksi tänäkin vuonna useiden viikkojen, jopa kuukausien juomattomat jaksot vaihtuvat silmänräpäyksessä vähintään parin päivän ryyppyputkeen. Ehkä se on tapa, ehkä välillä kaipaa nollausta, mutta osaan nollata muutenkin. Tiedän että minussa on potentiaalia olla täysraitis. Pahimmat ajat ovat aina noin kolmen viikon paikkeilla, sitten parin kuukauden kuivan kauden tienoilla.

Miksi lasi viiniä ei riitä? Luulen tämän liittyvän aiempaan, aktiiviseen pilvenpoltteluun. Sen kun aloitti hyvissä ajoin päivällä, oli mukavissa tumuissa koko loppupäivän ja hatsit nousivat päähän heti. Luultavasti kaipaan nykyisin alkoholista tätä samaa reaktiota: äkkiä pullot tyhjäksi että nousee nopeammin päähän. Viinaa en kuitenkaan kovin usein juo kamalien krapuloiden vuoksi.

Olipa taas ajatustenvirtaa. Terapia olisi varmasti aiheellista, kuten myös paluu psykologille. Toivottavasti tämä järkyttävä morkkis ja syömishäiriöstä/vääristyneestä kehonkuvasta kärsivälle erityisen harmillinen asia nimeltä turvotus lakkaisivat olemasta. On se kumma, että nämä harmittavat juuri nyt eniten.

4

Hei, ja tervetuloa Targett!

Kysyit kirjasuositusta. Itse kuuntelin juuri loppuun “Selvin päin” (This naked mind) ja ainakin minuun se teki suuren vaikutuksen.

Kertomuksessasi jäi mietityttämään, että mikä oli se asia joka triggeröi sinut tällä kertaa juomaan. Mistä se ajatus lähti ja mitä ajattelit juomisella saavuttaa? Olettaen, ettei ryyppyputken syntyminen ollut kuitenkaan tarkoituksena.

Itse omassa prosessissani olen huomannut miten oleellista on löytää ne syyt miksi juo, ja mitkä tilanteet ovat niitä kompastuskiviä. Syksyllä puolisoni ja lapseni olivat viikon poissa kotona, ja minullakin lähti juominen lapasesta ja tein tyhmiä asioita. Toipuminen ahdistuksesta ja paniikista kesti monta päivää ja jopa harkitsin irtisanoutumista työstäni, koska ajattelin, etten kykene enää mihinkään.

Olen muuten itsekin syönyt essiä jo varmaan 15 vuotta ja en ole koskaan tullut ajatelleeksi tuota vieroitushommaa. Eli alkoholiko vaikuttaa sen tehoon?

Kirjoittelehan lisää, samassa veneessä seilataan.

5

Moikka ja kiitos kivasta kirjasuosituksesta. Olen tätä Plinkkiä nyt muutaman päivän selatessani törmännyt tuohon suositukseen, joten taidanpa ottaa sen heti kuunteluun tai lukuun.

Viimekertainen (ja toivoakseni kaikkien aikojen viimeinen) ryyppyputki syntyi osittain suunnitellusti mutta tilanne lipesi täysin otteesta niin hallitsemattomasti, etten tiedä sille vieläkään syytä. Toisinaan puoliso saattaa olla viikonlopun yli sukuloimassa ja aiemmin tieto tästä on alkanut välittömästi synnyttää päässäni ajatuksen mahdollisuudesta “vähän nollailla”. Eli käytännössä vetää, jos nyt ei jalat edellä puimuriin, niin ainakin sellaiset tumut että aamulla tuntuu. Toisin sanoen yritän ilmeisesti paeta tylsää, toiminnantäyteistä arkea. Toisaalta kyseessä voi olla menneisyyden tapa, jolloin työttömänä puolinistinä join päivittäin, koska millään ei tuntunut olevan mitään väliä. Kaikista kiireisimpinä hetkinä, kun moni arjen asia on päällekkäin, stressi pahimmillaan ja unettomuus vaivaa, haikailen varmasti salaa tuohon päivittäisjuopotteluaikaan. Tosiasiassa en kuitenkaan ikinä halua siihen maailmaan takaisin.

Kuin ihmeen kaupalla olen kuitenkin lähes aina onnistunut olemaan hyvässä kunnossa kumppanin saapuessa kotiin. Tällaista piilojuopottelua on kuitenkin tapahtunut jo enemmän tai vähemmän parikin vuotta - viimeisen vuoden aikana yhä enemmän. Kulisseissa ilmoitan työkavereille, vähäisille sukulaisille ja jopa parhaille ystävilleni, etten juurikaan käytä alkoholia. Voisi kai sanoa, että eräänlainen kupla sattui onneksi puhkeamaan ja nyt on aika myöntää oma alkoholisminsa.

Minulla on kuitenkin epäilys, että taustalla saattaa olla muutakin. En ole ollut rehellinen tapaamisissani psykologien kanssa, sillä olen tuolloinkin piilotellut juomistottumuksiani. Olen sitä mieltä, että alkoholinkäyttöni on varmasti pahentanut masennustani pitkässä juoksussa, mutta tämä viimeisin kerta toi minussa esiin tietynlaisia maanisia piirteitä. En nyt ala itselleni diagnosoimaan bipoa, mutta erityisesti viimeisen vuoden aikana käytökseni on ollut alkoholinkäytöstä riippumatta todella, todella hyvää ja voimavaraista jaksoittain. Näitä jaksoja on seurannut todella alavireiset ahdistus- ja masennuskaudet, jotka ovat voineet kestää viikosta liki pariin kuukauteen. Puoliso taas huomauttelee olevansa toisinaan ymmällään, miten epätasapainoinen saatan olla yhden päivän aikana: aamulla kaikki on mainiosti, kun illalla maailma jo murenee. Mietinpähän vaan, voiko tällä viimeisellä täysin holtittomalla ja täysin mistään piittaamattomalla dokausputkella olla jotain tekemistä mielenterveyden häiriön kanssa. Tämän pitkän pohdinnan jälkeen selvittelin tuota essin ja alkoholin yhteisvaikutusta ja on tosiaankin niin, että rankka ryyppyputki + essitalopraami (tai sitalopraami tai muut vastaavat) aiheuttavat sen, ettei lääke enää vaikuta. Tähän kun yhdistetään muut alkoholin aiheuttamat olotilat krapulasta ja aivokemian muutoksista alkaen, niin taidan ostaa tuon ajatuksen jouluisista vieroitusoireista. Olivat kyllä aivan kamalia. En halua kuvitella, miltä vaikka pubrenorfiinin lopettaminen tuntuu (joskin tätä olen ko. edesmenneen narkkikumppanin vierestä seurannut ja sanattomaksi veti).

Täydellinen sivuhuomio liittymättä mihinkään: kirjoitin aiemmat viestini puhelimella. Tuntuupa nyt helpommalta kirjoittaa tietokoneelta käsin. Ja tulipa taas melkoisen pitkä vastaus. :unamused: Tänään on ihan hyvä aamupäivä. Aion käydä pitkällä lenkillä ja laittaa kuulokkeista äänikirjan - mahdollisesti tuon ehdottamasi.

Minua kiinnostaisi tietää, millaisia typeriä asioita olet tehnyt kun putki on ollut päällä, eli mitkä asiat aiheuttivat tätä paniikkia ja ahdistusta? Liittyvätkö ne sosiaaliseen kanssakäymiseen, yleiseen sekoiluun vai johonkin muuhun?

6

Uudenvuoden aatto. Yksi klassisimpia syitä vetäistä järjettömät kännit ja tilata seuraavana aamuna pizzaa tai muuta roskaruokaa. Syy aloittaa uusi vuosi aivan eri tavalla kuin mitä itselleen tulee edellisen vuoden aikana luvattua.

Tällä kertaa minä teen toisin. Vietän uudenvuoden aaton selvin päin. Pystyn heräämään 1.1.2021 aikaisin aamulla mökkimaisemista, keittämään hyväntuulisena aamukahvin ja miettiä rauhassa, kävisinkö tänään ensimmäisenä lenkillä vai tarttuisinko heti aamulla jonkin tieteellisen julkaisun pariin. Kumpaankin, sekä juoksemiseen että lukemiseen liittyy tälle vuodelle tavoitteita. Minä tarvitsen haasteellisia tavoitteita, joiden saavuttaminen rohkaisee samalla juomattomuuteen.

Tärkein tavoite vuodelle 2021 on kuitenkin pysyä täysin raittiina ja nauttia elämästä. Tiedän, että minusta on siihen. Tiedän myös milloin tulen kokemaan haastavimmat hetkeni. Ajallisesti ne ovat noin kolmen viikon ja 2-3 kuukauden raittiuden jälkeen. Siihen ne ovat usein ennenkin tyssänneet, usein ilman erityistä suunnitteluakin. Retkahtamiset olisivat aivan sallittuja, jos pystyisin pysymään kuskin paikalla, mutta valitettavasti alkoholi näyttää ottavan minusta joka kerta yliotteen. Yksi päivä ei riitä. Krapularyyppy maistuu hyvältä. Valehtelen itselleni ja muille että homma on hallinnassa ja että olen ansainnut ottaa vielä hetken iisisti.

Vuonna 2021 aion rentoutua muilla tavoilla. Moni niistä tavoista on vielä pimennossa. Yleensä rentoudun hyvän TV-sarjan tai elokuvan parissa, pelaamalla mobiilipeliä ja ennen kaikkea urheilun jälkeisen väsymyksen ja toisinaisen euforian myötä. Luulen tarvitsevani lisää rentoutuskeinoja. Millä tavoin plinkkiläiset tykkäävät rentoutua ilman päihteitä?

Vuosi 2020 tullaan muistamaan koronaviruksesta. Minä tulen muistamaan sen siitä, että tuon vuoden päätteeksi laitoin korkin lopullisesti kiinni.

Hyvää, parempaa ja raittiimpaa uutta vuotta! :sunglasses:

7

Samoilla mietteillä täällä. Täysin raittiina vuoteen 2021. Tulee varmasti vaikeita aikoja, mutta niistä selvitään. Ja liikunta on varmasti yksi mikä auttaa. Samoin erilaiset rentoutumistekniikat. Kertokaa kanssakulkijat lisää, mikä avuksi vaikeisiin aikoihin?

8

Siis minä rentoudun ihan vaan siten, että kuuntelen esim. Yuotubesta erilaisia mindfullness äänitteitä.

9

Kysymyksestäsi. Mulla ei ole kyllä varsinaisia putkia koskaan, ihan parin päivän juominen aiheuttaa kauheet ahdistukset. Mutta loiventavia en esim. ole koskaan harrastanut. Mutta se kertaryyppäämisen määrä on vaan aivan liian suuri.
Ja tyhmyyksissäni olen sitten esim. riidellyt ihmisten kanssa, mikä ei ole ollut tapaistani.

Mullahan on 2 tyypin bibo ja se on osasyy kyllä tätä kehää. Kannattaa ihmeessä sinunkin selvittää sen mahdollisuus, ei siitä varmaankaan haittaa ole. Sairaudella on kyllä sellainen maine, että esim hypomaniaa ei oteta vakavasti ja monet uskovat koko jutun olevan lääkeyhtiöiden ja terveydenhuollon kusetus. :open_mouth:

Mulla oli juuri silloin syyslomalla yksin ollessani ja sen jälkeen kauheita mielialan vaihteluita. Masennustestin mukaan oli yhtenä päivänä vaikea masennus ja toisena ei mitään.

Uusi vuosi menee nyt satavarmasti tipattomalla ja uskoisin, että tammikuu menee myös kivutta. Ihmeen helppoa nyt ollut.

Parempaa Uutta Vuotta kaikille!

10

Tuttavani oli sellaisessa bipo-tukiryhmässä ja olin joskus hänen tukenaan. Ryhmässä oli tusinan verran ihmisiä ja kaikilla, ihan kaikilla, oli ongelmia alkoholin kanssa.

11

Onneksi et ole lähtenyt loiventavien linjalle. Se, ja ennen kaikkea sen nauttimisen helppous, on ainakin minun tapauksessani merkki siitä, että alkoholi maittaa pikkuisen liian hyvin. Ja mitä useamman päivän putki on takana, sitä helpommin aamukahvin yhteyteen otetaan aamukalja tai kahvin sekaan nappaistaan viskiä tai muuta typerää. Tästä tulikin mieleen, että täytyy symbolisesti hävittää kaapista tuo viskipullo ja antaa jääkaapin oluet vaikka kaverille. Eivät ne nyt sinällään houkuttele, mutta en jaksa niitä tuolla katsellakaan.

Uusi vuosi meni tipattomasti. :stuck_out_tongue: Ei ole käynyt juominen edes mielessä. Kuten sanottua, pari-kolme viikkoa menee aika helposti. Katsotaan, milloin ensimmäinen vaikeampi ajankohta osuu eteen. Addiktio sen sijaan tuntuu olevan lähes vakioitunut olotila, koko ajan pitää purkaa energiaa johonkin asiaan. Pystyn kyllä keskittymään joko urheiluun, pelaamiseen, lukemiseen tai mihin ryhdynkin melko hyvin, mutta se innostus vie usein valtoimenaan mennessään siten ettei ulkomaailmasta ole tietoakaan. Lenkkeily on tässä poikkeus, se tuntuu selvittävän päätä ja auttavan nukkumisessa.

Kakkostyypin bipon selvittäminen lähtee toivottavasti huomenna liikkeelle kun sovitaan lääkärin kanssa essitalopraamin uusimisesta. Mieliala on vaihdellut taas melkoisesti yhden yksittäisen päivän aikana, mutta varsinkin kun verrataan vaikka uudenvuoden aattoa ja eilistä. Yleensä masentelukaudet on pidempiä kuin tuollaiset aktiiviset ja kaikkimullehetinyt -hetket. Pitäisi varmaan pitää kirjaa tulevilta päiviltä fiiliksistä ja tuntemuksista. Huominen jännittää kyllä ihan pirusti. Olen ajatellut kuitenkin sanoa ihan suoraan, etten todellakaan ollut oma itseni jouluviikolla ja että tälle pitää löytää jokin selitys.

12

Joo näin se menee. Olin kerran päihdepolilla juttelemassa, kun juominen oli yltynyt entisestään ja hoitsu kyseli lääkkeestäni. Hän esitti teorian, että koska en ole aikoihin ollut maniassa, olen tiedostamatta lähtenyt hakemaan juomisesta lisäjännitystä elämään. Ja jännitys, tylsyyden vastakohta on kyllä mulle ollut aina se ilmeisin syy juoda. Tiedä sitten. Maniassa olet voittamaton ja juot, masennuksessa juot, koska et muuten kestä. Eräs tuttuni joka ei normaalisti käyttänyt alkoholia paljon, sai maniassa niin pahan putken päälle, että läheiset oli roudannut sen katkolle.

Hienoa Targett, että lähdit selvittelemään asiaa. Ja onnea tipattomasta uudesta vuodesta! Mielialapäiväkirja on hyvä juttu, kannattaa vaikka ladata joku appi, niitä riittää.

13

Kuinka sujuu Targett?

14

Kiitos kysymästä. Ilahduttaa mielettömästi, kun joku ymmärtää tiedustella kuulumisia.

Vaikeahko viikonloppu ja alkuviikko meneillään. Talviloma alkoi. Mieliala on heitellyt aika tavalla, pääosin fiilis on aika alamaissa vaikkei siihen suoranaista syytä olekaan. Juominen on käynyt kertaalleen mielessä, mutta jäänyt onneksi täysin ajatuksen tasolle. Yleensä juomisen himo luo miellyttäviä mielikuvia oluen mausta ja jääkylmästä tuopista, mahdollisesti hyvän musiikin kuuntelua tai vaikkapa jalkapallo-ottelun seuraamista samanaikaisesti. Nyt mitkään noista mielikuvista eivät yhdisty alkoholiin eikä kaljan maku kiinnosta pätkääkään. Viimeisin mörkökrapula on edelleen kummituksena mielessä. Enemmänkin viime päivinä on ollut mielessä ihan rehellinen pään sekoittaminen ja todellisuuspakoisuus tai vaihtoehtoisesti tarve tehdä jatkuvasti asioita. Kahvia pitäisi saada boostattua jollakin tujakammalla.

Selvin päin on ihan mukavaa olla, mutta nämä loma-ajat ovat poikkeuksetta melko vaikeita. Toisaalta viime syksynä tehty viikon mittainen Lapin reissu ilman tippaakaan alkoholia oli mainio ja ikimuistoinen. Onneksi päästään loppuviikosta viettämään pitkää viikonloppua eräässä itäsuomalaisessa hiihto- ja laskettelupitäjässä.

Tänään menen myös selvittelemään ensimmäistä kertaa tuota bipo-asiaa. Hieman jännittää mitä sieltä tuleman pitää. Tällä kertaa aion kuitenkin sanoa ihan rehellisesti asioista enkä peitellä mitään.

Miten sinulla on alkuvuosi lähtenyt käyntiin?

15

Mä taas oon nimenomaan sitä makua nyt hekumoinut, vaikka normaalisti se nousuhumala on ollut se kaipauksen kohde. Ajatuksen tasolle on kyllä onneksi jäänyt, mutta esim. tänään on ollut paljon himot mielessä. Tästä aiheesta jauhoinkin omassa ketjussa, eli hieman epäilyttävän helppoa on kaikenkaikkiaan ollut. :open_mouth:

Mut hienoa, että pääset reissuun toivottavasti saat relattua!

Bibosta vielä sen verran, että se diagnoosin saaminen saattaa joillain kestää tosi kauan, itse sain sen ihmeen helposti. Ja niinhän se on, että keskimäärin ihminen on tajuamattaan sairastanut n. 8 vuotta ennen diagnoosia. Näin oli minullakin. Tajusin sen, kun lueskelin vanhoja päiväkirjoja, ja selkeätä oireilua oli miltein 10 vuoden takaa.

16

xxx

17

Lomailu on sujunut ongelmitta. Tarkoitus oli relata, mikä tarkoittaa minun tapauksessani urheilua, sen seuraamista ja syömistä. Hiihtolenkki ei tosin kestänyt kuin 20 minuuttia - sormet kun jäätyy niin jumalattoman äkkiä pikkuruisessakin pakkasessa ja nyt asteita oli -16. Onneksi hotellissa on kuntosali ja uima-allas. :laughing:

Viime päivinä ajatukset on kirkastuneet joidenkin asioiden yhteydestä liittyen alkoholiin. Ensinnäkin pohdin, millainen fyysinen tuntemus on sellainen, jolloin ei tee mieli juoda. Niitä löytyy useimmiten kolme: 1) kylläisyyden tunne ruuasta 2) kova fyysinen aktiviteetti ja siitä saatu euforia (ja ajatus että treeni menis hukkaan) sekä 3) selittämätön inho viimekertaista krapulaa kohtaan. Muut hetket on lieviä riskihetkiä, eli parin päivän liikkumattomuus ja liian vähäinen kalorien saanti on jo paha yhdistelmä. Hommaa hankaloittaa yhä edelleen voimassaoleva syömishäiriö, jonka kanssa täytyy vaan pärjätä. Yritän siis syödä mahdollisimman terveellisesti ja välillä se menee jo hieman yli eli rasvan välttämiseksi ja kasvisten ylistämiseksi. Kaupassa on pakko tarkistaa tuotteiden ravintoarvot. 30-vuotiaaksi olen kyllä hoikahkossa kunnossa, mutta en useinkaan usko peiliä. Nyt kuitenkin ajattelen, että juomattomuuden isoista plussistahan on myös turhien kaloreiden välttäminen… On se vaan kumma ettei syömisasia kiinnosta lainkaan kun on ollut putki päällä. Aivan kuin olisi antanut itselleen luvan törttöillä hedonistisesti täysin ilman kontrollia.

Nälkä on itse asiassa osasyy siihen miksi oon ollut hereillä jo klo 2:30 alkaen. Aamupala oli erittäin tuhti, lounas jäi välistä ja päivällinen oli kevyt. Iltapala oli lähes yhtä kevyt. Urheiltua kuitenkin tuli. Toinen syy on ahdistus miniloman loppumisesta ja paluu töihin. Hiffasin tänään oikein kunnolla että haluan pois nykyisestä työstäni. En saa siitä mitään muuta iloa kuin palkkaa, ja juuri tällä hetkellä mielenterveys menee rahan edelle. Mieluummin tekisin vaikka…no, melkein mitä tahansa. Puhelinmyyjäksi en tosin lähtisi, sitä ei psyyke kestä. :slight_smile: Onnistuin onkimaan muutaman mielenkiintoisen työpaikkailmoituksen. Nyt kun jaksaisi vielä lähiaikoina tehdä hakemukset niihin.

Parin viikon mielialakatsaus: aaltoilua. Yleensä aamut on ok mutta homma heikkenee jonkin verran iltaa kohti. Pääasiassa kuitenkin melko alakuloinen ja innostumaton fiilis, nyt taas tuntuu siltä että voisi tehdä vaikka mitä. Jos nyt odottelen aluksi sen pari tuntia että loman viimeinen hotelliaamupala alkaa.

18

Kiitos kauniista ja kannustavista sanoista. En väitä, ettenkö pystyisi tähän ilman puolisoani, mutta melko ylitsepääsemättömältä raittius äkkiseltään tuntuisi. Raittiuteen tarvitaan sekä sisäistä että ulkoista motivaatiota. Vaikka sisäinen motivaatio olisi erittäin vahva ja voimakas, voi ulkoisen motivaation puuttuminen johtaa ratkeamiseen. Näin minulle on aiemmin käynyt. Tällä kertaa koen ajatuksen tasolla sisäisen motivoitumisen olevan voimakkaampaa kuin koskaan. Minulle ratkaisevan suuri ulkoinen motivaatio on ollut pari vuotta sitten havaittu c-hepatiitti (joka sittemmin hoidettiin), jonka takia en uskaltanut juoda neljään kuukauteen. Rakkaan menettäminen on kuitenkin vielä suurempi syy olla juomatta.

Minusta olisi tärkeää sanoa puolisollesi, että yrität olla juomatta teidän molempien vuoksi. Toisen ihmisen suojelu on minusta oikein hyvä motivaation lähde. Kun himo iskee, kannattaa alkaa käydä mielessään läpi asioita, joita alkoholin käytöstä voisi seurata parisuhteelle tai perhe-elämälle. Suojelemisen lisäksi motivaation pitäisi mielestäni olla myös sisäistä. Toivottavasti pystyt puhumaan puolisollesi avoimesti tilanteestasi. Muista, ettet ole yksin.

Tuleva viikonloppu on ensimmäinen todellinen testini kun jään yksin kotiin kolmeksi päiväksi. Ensimmäistä kertaa kuukausiin en edes suunnittele alkoholin ostamista ja kalsarikännien vetämistä, yksistäni juopottelua. En kaipaa sitä tunnetta lainkaan. Aion kuitenkin pelata varman päälle ja viettää ainakin yhden päivän äitini luona, jolloin juominen ei onnistuisi muutoinkaan. Lisäksi mielessäni pyörii syömishäiriöiselle ominainen lihomisen pelko sekä treenauksen heittäminen hukkaan. Niin hullulta kuin tämä kuulostaakin, voi vääristynyt kehonkuva jopa auttaa juomattomuudessa. :imp:

19

Kuukausi ja viisi päivää takana. Juomattomuuden kanssa asiat ovat hyvällä tolalla; mielihaluja ei juuri ole esiintynyt. Sen sijaan muilta osin tammikuu on ollut varsin mollivoittoinen uupumuksen, masentuneisuuden ja selittämättömän riittämättömyyden tunteen suhteen.

Ihmetystä herättää eniten toissapäiväinen käynti psykiatrilla, jossa tehtiin pikainen arviointi mahdollisesta biposta. Tulos oli positiivinen ja lähete psykiatriselle toteutuu. En tavallaan tästä tuloksesta yllättynyt, mutta siitä kylläkin, että sain jo tässä vaiheessa lääkkeeksi Deprakine -nimistä epilepsialääkettä. Sivuvaikutusten lista ei vaikuta mukavalta, etenkään kun se ilmeisesti pahentaa masentuneisuutta (johon ensimmäistä kertaa elämässäni ihan oikeasti kaipaisin jotain lääkkeellistä apua) ainakin hoidon alkuvaiheessa. Niin kutsuttuja maniakohtauksia on kuitenkin tullut hyvin harvoin - ainakaan sellaisia joita itse tai kumppani tiedostaisi. En tykkää tästä tyylistä, että ensin annetaan lääkettä ja sitten vasta tutkitaan. Enkä suoraan sanoen muutenkaan haluaisi tuollaista syödä. Uskon toki, että bipon mahdollisuus on todennäköinen, mutta juuri nyt olotila ja meininki on siihen nähden varsin depressiivinen. Luulen että depistely johtuu osittain myös siitä, ettei viikonloppuisin ole päässyt nollaamaan aivoja alkoholilla. Eikä talvi varsinaisesti muutenkaan ole suosikkivuodenaikani.

On tämä välillä merkillistä. Periaatteessa ja ulkopuolisen silmin kaikki on paremmin kuin hyvin, mutta siitä huolimatta en pidä itsestäni, ulkonäöstäni, työstäni ja vaadin itseltäni lisää. En osaa levätä tarpeeksi enkä osaa olla tekemättä mitään, ahdistun ja lannistun helposti ja aamuisin herätessäni olotila on yhdeksän kertaa kymmenestä alakuloinen. Nytkin hieman itkettää vaikkei sille ole oikeastaan mitään järkiperäistä syytä.

Onko teillä kanssalopettajilla vihjeitä ja vinkkejä masentuneisuuden käsittelystä “kotikonstein”, kokemusta psykiatriasta, psykoterapiasta tai mahdollisimman vähän lihottavista depressionhoitolääkkeistä? (Kyllä, minulla on myös ortoreksia ja paha lihomisen pelko).

Voimia ja tsemppiä kaikkien viikonloppuun!

20

Onnea Target! Sinulla on hieno matka juomattomuutta takana!

Kyselit kokemuksia masentuneisuudesta ja siitä selviytymisestä. Itselläni on ollut useampi masentuneisuusjakso elämän aikana, välillä niihin olen hakenut lääkkeellistä apua ja välillä en. Masennusta on siis ollut jo nuoresta pitäen ja silloin kun alkoholi ei ollut vielä elämässä sellainen tekijä kun viimeiset vuodet.

Lääkkeellisenä apuna minulla on ollut sertraliinivalmisteet ja kuten kaikissa lääkkeissä, niissäkin on sivuvaikutukset. Välillä olen myös keskustellut lääkäreiden yms. kanssa mutta pitkäaikaisesta terapiasuhteesta ei ole kokemusta.

Mutta mikä itseapuna auttaisi? Ensimmäisenä tulee mieleen armollisuus itseä kohtaan. Masentuneena ei pitäisi vaatia itseltään liikaa eikä myöskään ajatella että ei minun pitäisi olla masentunut koska kaiken pitäisi olla hyvin. Masentuneisuus ei ole valinta. Itselläni on auttanut esim. se, että olen asettanut itselleni vaikka vain yhden hyvin pienen tavoitteen päivää kohti, joka on tehtävä, vaikka käydä edes 5 min. ulkona. Kun sen on tehnyt, saa siitä onnistumisen tunteen joka ehkä ruokkii myöhemmin lisää mielekästä tekemistä ja hyvää fiilistä.

En tiedä, ehkä myös armollisuus on hyväksi tilanteessa kun on tehnyt ison elämänmuutoksen ja lopettanut juomisen. Sellainen saa mielen myllertämään, alkoholi jos mikä saa aivot epätasapainoon ja palautuminen ei ole välitöntä.

Toki on masennusta ja mielenterveysongelmia joihin ei alkuun auta muu kuin lääkitys ja ammattitaitoiset auttajat.

Auttaisi jo sinun tilanteessa jutella vielä lääkkeen määränneen lääkärin kanssa jos mahdollista ja kertoa omista fiiliksistä lääkityksen suhteen?

Tsemppiä kovasti ja toivottavasti olosi helpottaa.