Targett. Täällä yksi, joka otaksuu potevansa samaa sairautta, jota ei ole diagnosoitu.
Olen pärjäillyt tämän kanssa kauan, mutta oireeni eivät ole pahimmasta päästä, joten pärjäilen. Kiusallisesti ne ovat kuitenkin aina totta itselle, esim. unettomuus, kohonnut mieliala ja masennus yhdessä. Aiemmin oli paljon sellaista 5 asian tekemistä yhtäaikaa ja jatkuva touhuaminen ja ajattelu yötä päivää. Kyllähän se romahdus sieltä sitten tuleekin, joskus aika rajuna, muutaman kerran kokenut tämän vaikeamman masennusjakson. Odotan jonkinlaista lievää masennusta nytkin tulevaksi, kun lopetan alkoholin käytön tai sitten hypomaaninen olo saattaa jatkua tai sitten alkaa aivan normaali jakso, sitä ei voi tietää etukäteen. Nykyään on tullut aivan suureellisia kuvitelmiakin, sitten voi myös romahtaa aivan pohjalle ja alakuloon.
Yritän löytää rutiinien kautta jonkinlaisen tasapainon, vielä se ei ole onnistunut vaan aina, kun kallistuu hypomanian puolelle, alan tasoittamaan alkoholilla. Se kestää niin kauan kuin kestää, unettomuus aina läsnä ja jossain vaiheessa tulee masennus, jonka jälkeen saattaa olla hyvä kausi ja taas lähtee rumba alusta.
Silloin kun yrittää keskittyä hypomaniassa keskittyminen on vaikeaa, jatkuvat ideat kumoavat toisensa ja valmista ei tahdo tulla, koska päätöksentekokyky siitä, mikä on paras idea ei ole. Se näkyy suoritusvaikeuksina jos hypomania on pahasti päällä. Tavallisimmin keskittymiskyky on hyvä ja hypomania ei ole estänyt suoriutumasta esim. Opiskelusta, mutta ongelmia se on tehnyt sen varrelle. Masennuskautena aloitekyky on nollissa ja alkoholia kuluu. Kyllä tämän kanssa elää. Oppii elämään. Oppii itsestään. Oppii hyväksymään.
Tsemppiä. Pysy jatkossakin erossa huumeista ja onnea raittiiseen elämään.
Kiitos kivasta viestistä kettu, ja pahoittelut kun vastauksessa kesti näin pitkään. Ensin alta pois tuo diagnoosi: kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppiä II on nyt papereissa. En kuitenkaan suoraan sanottuna usko tuohon diagnoosiin juuri tällä hetkellä. Ehkä halusin vain selitellä alkoholismiani tällaisella mukamas loogisella selvityksellä. Toisaalta se on erittäinkin mahdollinen skenaario, jonka selvittämiseksi täytyy yksinkertaisesti antaa ajan kulua. En ota asiasta paineita. Sain vajaat kaksi viikkoa sitten masennuslääkityksen: Brintellix 10mg. En ole varma vaikutuksista, mutta todennäköisesti olo on ainakin tasaantunut. En ole tuntenut varsinaisia ilon tunteita lainkaan pariin viikkoon, joskaan en myöskään ole ollut pohjattoman surullinen. Muutama viikko vielä, niin selviää onko lääkkeestä apua.
Tänään on takana kuukausi ja 23 päivää raittiutta. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet vaikeita. Päihdehimot ovat kasvaneet kasvamistaan. Himo ei koske suoranaisesti edelleenkään alkoholia tuotteena - ainakaan jatkuvasti - vaan päihtymisen tunnetta. Tälläkin hetkellä aurinko pilkistää sälekaihtimista ja suorastaan lämmittää keskellä talvea. Voisin aivan laittaa hyvin päälle ja mennä lumiselle parvekkeelle nauttimaan oluttuopillisen. Tai minttukaakaon. Ja sen jälkeen toisen ja kolmannen. Olenhan tämän viikon sairaslomalla, kuten myös viime viikon. Olen kuitenkin oppinut ajattelemaan seurauksia, jos tartun olueen tai viinapulloon: en pysty lopettamaan. Vatsa menee sekaisin. Saan liikaa kaloreita, joita pelkään. Puoliso pettyy, enkä halua häntä enää loukata, kun hän tätä marisemistani joutuu kuitenkin kuuntelemaan päivittäin. Osaan sanoa ei alkoholille. Mielessä ovat myös vaihtelevasti muut päihteet: narkkarimenneisyydessäni minulla on ihana muisto psykedeeleistä, joita vedimme juuri tähän vuodenaikaan ja tällaisessa kelissä. Se oli mahtavaa. Romantisoin jatkuvasti noita villejä ja päivä kerrallaan hetkessä elämisen tunteita. Ikävöin niitä aivan helvetisti.
Joka päivä helmikuussa on ollut oikeaa tappelua päihdehimoja vastaan. Ei mitään tiettyää ainetta kohtaan, vaan päihtymistä. Tällaista ei ole ennen ollut. Liikunta auttaa hetkeksi, mutta en saa siitäkään niitä kiksejä joita tavoittelen. Loppujen lopuksi kyse ei tällä hetkellä ole siitä, pystynkö olemaan selvin päin vai haluanko olla selvin päin. Jos minulla on vain tämä yksi elämä, miksen voisi olla silloin tällöin hedonisti ja ruokkia kemiallista mielihyväkeskustani?
En kuitenkaan tee sitä. En halua sotkea taas kaikkea. Tiedän, että pystyisin pitämään esimerkiksi pilvenpolttelun hyppysissä, mutta en uskalla lähteä sille tielle. Alkoholin kanssa hallinta on huomattavasti vaikeampaa.
Mutta mitä sitten, jos kontrolli lähtee? Eikö joskus voisi tehdä niin, että nauttii elämästä täysin rinnoin pari päivää ilman tilivelvoitetta muille kuin itselle? Sitten kun se krapula iskee, tietää taas mitä ei hetkeen tee mieli tehdä. Tässähän on vain yksi elämä elettävänä.
Ei. En minä sitä tee. En ainakaan tänään. Tänään menen salille ja aion olla kunnon ihminen.
Tällaista vuoropuhelua olen käynyt kohta kolme viikkoa. Tulen hulluksi. Tarvitsen jatkuvasti kanavaa, johon purkaa tunteitani, kuten liikuntaa. Tarvitsen myös keskustelukumppania, mutta puoliso ja pari kaveria ovat jo kyllästymiseen asti kuunnelleet avautumistani. Tarvitsen todisteita siitä, ettei kannata nauttia elämästä minkään aineen vaikutuksen alaisena. Suurin osa puheenaiheistani käsittelee huumeita. Miten helvetissä tähän jamaan on oikein päädytty?
Tuo vuoropuhelu itsensä kanssa kuulostaa varsin tutulta. Viime viikko mulla kaikkein vaikein, jotenkin haki vähän syytä sieltä ja täältä avata korkki. Kaipaus just siihen nousuhumalan tunteeseen oli älytön ja aloin miettiä, että ehkä mulla ei ees mitään varsinaista ongelmaa ollutkaan.
Kyllä tämä on käsittämätön vaiva, mutta vahvana pysytään.
Tsemppiä fiilisten kanssa painiskeluun sinullekin. Ymmärsin toisesta viestiketjusta, että alkuvuosi on mennyt raittiina. Se on jo upea saavutus. Parasta tässä on lopulta se, että jokaisen tehdyn hyvän päätöksen ja itsensä kanssa debatoinnin jälkeen on pikkiriikkisen vahvempi tunne kuin aiemmin. Varmaan siksi, että se houkutteleva ääni on olevinaan niin ovela.
Keksisiköhän joku tiedemies (tai yhtä epätoivoinen ihmisraukka) pillerin, joka aiheuttaisi nousuhumalan tunteen. Tai vaikka essonousut. Olisi miellyttävää.
Pääasiassa on kyllä oikeesti mennyt hyvin ja henkinen tasapaino on parempi, kuin ehkä ikinä. Se on jotenkin vaan niin pelottavaa, kun ainakin omalla kohdallani tiedän täysin varmasti, että yksikin väärä valinta ja ollaan just siinä pisteessä mistä lähdettiin. (Eli masentuneena ihmisrauniona ja itseinhon vallassa)
Haluaisin semmosen pillerin, millä himon iskiessä saisin hetkeksi sen maailman paskimman olon, kun krapula-aamuna ensimmäisen kerran avaa silmänsä…
Ratkeaminen on ollut lähellä. Puoliso ei luota minuun, eikä voi jättää minua yksin kotiin useamman kuin yhden yön yli. Ymmärrän häntä hyvin, mutta olen silti vihainen - eniten kuitenkin itselleni. Kyllä minunkin olisi vaikeaa luottaa sellaiseen ihmiseen, joka lupaa olla juomatta, mutta on viime vuonna hankkiutunut useamman kerran hankaluuksiin ja monen päivän ryyppyputkeen. Niinpä lupaudun päivän päätteeksi lähtemään hänen mukaansa vanhempiensa luo. Teen sen hänen vuokseen, en itseni takia. En pääse todistamaan itselleni, että osaisin olla yksin juomatta.
Puhuimme asiasta kyynel silmässä ja onhan asia juuri näin: kun olen hänen seurassaan, ei juomiselle ole niin suurta tarvetta. Kun olen yksin, pärjään ilman juomaakin, mutta juomiseen ajautuminen on lähinnä kiinni halusta. Toisin sanoen on todennäköisempää, että juon yksinäni, koska pidän siitä - tällä hetkellä en kuitenkaan usko ajautuvani siihen. Minulla on tarve nollata silloin tällöin päätä alkoholilla, kuten olen tehnyt lähes koko täysi-ikäisyyteni ajan. Tämä kahden kuukauden juomattomuus on neljänneksi tai viidenneksi pisin ajanjakso kymmenen vuoden aikana ilman tippaakaan alkoholia. En osaa olla tästä yhtään ylpeä. Sen sijaan olen pyrkinyt nollaamaan päätäni liikunnalla ja onnistunut siinä joka kerta. En näe syytä, miksen onnistuisi nytkin. Minua harmittaa, etten saa puolison luottamusta takaisin välttämättä koskaan.
Harkitsen siirtymistä tuonne vähentäjien puolelle. En yksinkertaisesti tiedä, haluanko elää täysin ilman alkoholia. Vaikuttaa siltä, että kunnianhimoinen tavoite aiheuttaa minulle turhia paineita. Jos kannabis olisi laillista, en joisi tippaakaan, vaan suorittaisin nollauksen viikonloppuisin iltasavuilla. Sellaista oloa minä todennäköisesti viinastakin haen.
Hyvin olet selvinnyt mutta nyt tuntuu olevan tiukkaa. Laitan alle linkin esityksestä, joka perustuu Gabor Maten näkemykseen addiktiosta. Häneltä löytyy paljon juttuja Youtubesta.
Kiinnostava ajatus tuosta "nollaamisesta#. Aikoinaan itsekin ajattelin niin, kun rankan viikon jälkeen porukalla kokoonnuimme ravintolaan ryypiskelemään ja viettämään mukavia yhteisiä hetkiä, ajattelin, että alkoholi oli se oleellinen tekijä. Kun sitten lopetin juomisen ja osallistuin edelleen, huomasin, että ei alkoholi ollut mitenkään tärkeää, vaan hauskat, yhteiset hetket ystävien kanssa, jotka rentouttivat ja toivat hyvän olon. Alkoholi tai joku muu päihde on (huono) korvike tuollaiselle yhteisyyden kokemukselle.
Jos et ole vielä lukenut tuota jo aiemmin mainittua Selvin päin kirjaa niin lämpimästi suosittelen. Siinä kerrotaan tieteellisiin tutkimuksiin perustuen mistä tuossa etenoli-addiktiossa on kyse.
Kiitos kannustavasta viestistä raflu. Nyt kävi kuitenkin niin, että laskuri nollautui. Kaksi kuukautta ja kaksi päivää sitä kesti, mutta lauantaina retkahdin. Join kokonaisen punaviinipullon ja neljä olutta. Minua ei kaduta juuri lainkaan enkä ole harmissani asiasta. Sunnuntaina ei tehnyt mieli jatkaa, asia oli puolisolleni ok ja krapula oli tavallista lievempi suuresta määrästä huolimatta. Suunnitelmissani ei ole myöskään ryypätä heti seuraavana viikonloppuna.
Mielessäni on paljon ristiriitaisia ajatuksia, joista suurin osa kuitenkin positiivisia. Olen ehkä hyväksynyt, ettei minusta ole vielä lopettajaksi, mutta vähentäjäksi kyllä. Tarkemmin ajatellenhan en esimerkiksi viime vuoden aikana juonut kuin noin kerran kuussa -tahdilla, mutta usein useamman päivän putkeen. Olisi ehkä järkevintä ottaa seuraava askel siihen suuntaan, että juominen tapahtuu vain yhtenä päivänä putkeen, eikä tavoitella heti kuuta taivaalta.
Mietin myös, onko tämä alkoholisti-minän puhetta; juomisen salliminen itselle silloin kun siltä tuntuu. On vain harvinaista, että oivaltamisen tunne valtaa kehon ja mielen, ja luulen että tuo oivallus on juuri se, ettei mitään kannata kieltää itseltään sataprosenttisesti ikiajoiksi. Minulla se ei näytä toimivan, koska silloin ajattelen vain sitä mitä en saa tehdä.
Hei rafu, kiitos viestistä. Minun piti kirjoittaa tänne jo aiemmin lisää, mutta en tehnyt sitä. Ajatukset olivat alkoholissa. Nyt on mennyt neljä viikonloppua perätysten alkoholin parissa. Kolme ensimmäistä meni vain lauantaikänneinä, mutta tämä viimeisin meni perjantai- ja lauantaikänneinä ja sunnuntain pienenä korjaussarjana. Toisin sanoen se sama mopo jolla ajoin joulukuussa ojaan on nyt naarattu takaisin käyttöön. Arkisin osaan olla dokaamatta. Viikonloput ovat vaikeita. Nyt olen kuitenkin motivoitunut uudelleen raitistelemaan, sillä pelkotiladarra on kestänyt noin vuorokauden verran. Vasta nyt viimein alkaa helpottaa, mutta on mahdollista että ensikin yö on painajaismainen. Tämä on kaikkinensa todella hajottava olotila, voi hitto kun tämän muistaisin elävästi seuraavan kerran kun tekee mieli tarttua pulloon. Lisäksi unirytmit ovat miten sattuu ja rahaa on mennyt järjettömiä määriä - taas kerran.
On vaikea sanoa, mistä kaikesta retkahtaminen johtui. Kyseessä lienevät samat syyt kuin aiemminkin, tai “syyt” - niitähän piisaa aina. Tyytymättömyys työhön, korona-ajan yksinäisyyys, ikävä humalahakuisuutta… Tällä kerralla myös todella kovat huumehimot yltyivät. Luojan kiitos en tehnyt mitään niiden eteen, vaan pyrin lopulta vain dokaamaan demonini pois mielestä. Osaisipa olla juomatta. Osaisipa nauttia ja iloita pienistä asioista elämässä. Miksi se on niin saakelin vaikeaa?
Ihana kuulla, että sinulla menee hyvin. Neljä viikkoa on hieno saavutus ja siinä ajassa huomaa ehdottomasti jo muutoksen olotilassa. Ehkä minullakin on nyt kausittaisuuden se parempi vaihe alkamassa. Tämän krapulan päälle se kannattaa rakentaa. Millä tavoilla olet pysynyt raittiina? Otan ehdottomasti vinkkejä vastaan.
Hei rafu! Olet kuitenkin selvinnyt todella pitkän ajan. Kaksi kuukautta eli noin 60 päivää vs. noin 58 päivää, aivan upea saavutushan tuokin on. Älä missään nimessä ajattele siten, että tuo aika olisi jollakin tavalla hukkaan heitettyä. Millainen olo sinulle tuli juomisesta? Mikä oli syy juomiseen vai oliko sille syytä? Miltä alkoholi maistui?
Huomenna tulee täyteen 30 vuorokautta. Varsinaista vaikeaa hetkeä ei ole ollut, viime viikolla taisi yhtenä päivänä tulla mieleen että miksipä ei. Kevät ja kesä tuntuu olevan helpompaa aikaa olla selvänä kuin pimeä ja masentava talvi. Jalkakin alkaa olemaan kunnossa kopkop joten liikkumiseen voi panostaa taas kunnolla.
Vappu on minun lempparijuhlani. Sitä en ole tainnut viettää selvänä viime vuosina koskaan. Tällä kertaa näin tulee käymään. En välitä juurikaan simasta enkä yleensä normaaleista limsoista, mutta löysin muutamia päiviä sitten Pepsi Max Cherryn eli kirsikanmakuisen kolajuoman. Kilistellään vappuna sitten sillä.
Olen kehittänyt mielessäni tavoitteen olla kesän yli juomatta. Uskoisin, ettei sen jälkeen enää oikeasti tee mieli juoda. Menen silti päivä kerrallaan ja varsinkin viikonloppu kerrallaan.
Likimain puolitoista kuukautta takana. YLEn artikkelissa puhuttiin termistä nimeltä sober-curious, eli kiinnostus alkoholittomaan elämäntapaan ilman varsinaista absolutistiksi ryhtymistä tyyliin “nyt olen absolutisti enkä enää juo”. Kaikenlaisia termejä sitä keksitäänkin. Ei tuossa toki mitään vikaa ole, varsinkin jos ihmiset haluavat testata kyseistä elämäntapaa.
Eilen join 0,0% IPA:n. Yllättävän maistuvaa ollakseen alkoholitonta olutta. Oluen makua ei juurikaan ole tehnyt mieli, kuten ei viininkään. Eikä oikeastaan päihtymystilaakaan. Hankkiuduin jopa jääkaapissa olleista, sinne taannoin unohtuneista olusista eroon luovutettuani ne kaverille. Tiedän, että se vaikea hetki (tai ne vaikeat hetket) iskevät vielä, jolloin on hyvä ettei alkoholia ole liian lähellä.
Täällä paljon hehkutettu Annie Gracen Selvin päin on muuten mahtava teos. Olen aivan loppumetreillä äänikirjaversiossa ja täytyy tunnustaa, että tällainen aivopesu on vakuuttanut minut. Suosittelen opusta jokaiselle, olipa alkoholi henkilölle ongelma tai ei.
