Suunnittelen matkaa Amerikkaan. 
Tavoitteena olisi päästä ihailemaan Glen Canyonia. Nykyään kun sitä pystyy saamaan nautintoa luonnon katselusta. 
Onhan nämä maisemat mykistäviä ihan jo pelkästään tietokoneen näytöltä…
Glen Canyonin lisäksi tavoitteena olisi kierrellä siellä sun täällä, mutta juottoloista pysyn kaukana. Ehkäpä Hooverin pato pitää käydä katsastamassa myös. Siinä voi jo vähän jalat tutista, kun tuolta katsoo alas:
Taidat olla insinööri vai?
Terveissi vaalitoimikunnasta. Olin toimittamassa ennakkoäänestystä vanhainkodeissa, joissa dementoituneet mummelit piirtelivät äänestyslappuihin ties mitä.
Tuli muuten mieleen, että samalla kun ääniä nyhdetään puoliväkisin ja patistelemalla sellaisilta kansalaisilta jotka eivät ole ihan täysillä ns. tässä ajassa ja maailmassa, ilman äänestysoikeutta ovat 16-17 -vuotiaat, joista monet saattaisivat olla hyvin fiksuja ja valveutuneita äänestämään, varsinkin kun kyse on päätöksistä jotka vaikuttavat heidän tulevaisuuteensa. Siis etenkin heidän tulevaisuuteensa.
Tötö samaa herkkua on luvassa huomenna ja perjantainakin, niin että on se demokraita ja parlamentarismi vaan hauskoja ja ihania asioita. Ainakin ihanampia kuin ryybiskely.
Olen tässä vimmalla ja voimalla pessyt nahkastani ja karvapeitteestäni irti mustanpuhuvaa pölykerrosta.
Tämän päivän homma kun oli ryömiä ullakkotilassa laittamassa tuuliohjaimia ja pursuamisesteitä ison om akotitalon vintille -jos sinne sit lähipäivinä eristettä lisää puhallettais.
Aika saamarin touhua. Just sinne ryömimällä pölyisten villojen joukkoon mahtui, ei tosin enää päätään liikuttamaan kun liki seinänvieriä olin. Kovin pienet liikkumatilat olivat käsillekin. Ehkä tuo on niitä töitä joita en mielelläni ihan jatkuvasti haluaisi tehdä. Mutta… ei se nyt sit niin kauheaakaan ole, kun tietää että tekemällä siitä selviää, eikä siihen nytkään mennyt kuin yksi päivä.
Ja tämmöistähän tämä on, Ja on aina ollut. Tämmöisen vanhanmallisen paperittoman, eli mitään muodollista pätevyyttä mihinkään saaneen pätkä- ja sekatyöläisen elämä. Ei kertakaikkiaan voi valikoida. Se on ainoa asenne jolla ansiotyötä löytyy. Eikä niitä taida seuraavalle ikäluokalle löytyä enää vaikkei valikoisikaan. Ilmeisesti hommaan kuin hommaan vaaditaan jo jotain koulutustodistuksia ja arvonimiä.
Olen siis ehdottomasti sitä mieltä, että kaiken johonkin ammattiin valmistavan koulutuksen olisi oltava tämän päivän nuorille täysin ilmaista, heillä kun ei enää tule olemaan sitä mahdollisuutta että jollain ruumiillisella työllä, ilman mitään papereita pystyisivät inhimillisellä tasolla elämään. Kyllä tämä minun ikäluokkani on viimeinen joka on voinut siten selkänahastaan elatuksensa repiä. Meille se vielä oli mahdollista -ei niin helppoa, mutta kuitenkin.
Ja parempi olisi, ettei nuorena juopottelua aloittaisi… voin nimittäin ihan varmana tietona kertoa että ei ihan alkoholistin asteelle ryypänneenä mitään kouluja käydä. Ihan senkin takia ettei siellä saa kännissä olla. Ja alkoholistilla on tapana olla kännissä, jostain syystä. Kun ei se sitten enää jää siihen että otetaan vaan välillä ja toisinaan. Se on hallittua käyttöä, semmoinen, ja se on sitten ihan eri asia.
Mutta… siihen nuorena alkoholisoitumiseen on monta syytä ( vähän useampia kuin se verenperintö jota mielellään tarjotaan jotta voitaisiin välttyä muiden syiden pohtimiselta ja korjaamiselta) ja ihan helppoja asioita eivät ne ennaltaehkäisytkään ole.
Enkä väitä että joka ongelmaan pystyisin edes kelvollista ratkaisua esittämään - eikä se taida minun tehtäväni ollakaan. Ehkä ne asiaan koulutetut sosiaalialan ammattilaiset voisivat osata enemmän kuin paksunahkainen duunari joka on katsellut elämää kuitenkin vain sieltä “rahvaanomaisemmasta” näkökulmasta. Mutta sen kai voi sanoa, vaikkapa vain mielipiteenä että kyllä tehdä tarttis, jotain, eikä ainakaan kuitata asiaa viisastelemalla edttä kunhan nyt itsekukin juo itsensä pohjalle asti niin sieltä sitten voi alkaa kauhomaan itseään pohjamudasta ja sonnasta hiljalleen ylöspäin… se ei oikein minun arvojeni kanssa sovi samaan laatikkoon, ei niin millään.
Mutta, minäpä tästä, tähän omaan pienimuotoiseen elämääni ihan tyytyväisenä, kellahdan kohta makuulle, otan jonkun mukavan kirjan (kevyttä dekkaria vaan) ja nautin raukeasta iltapuhteesta.
Todellakin. aamulehti.fi/a/5e4acc03-f06 … d71acbefc8
“Sosiaalityöntekijä on puolustanut oikeuksiamme kun muut aikuiset ovat vain riidelleet”, kertovat lastensuojelun asiakkaana olleet nuoret.
Minä olen koulutettu sosiaalialan ammattilainen, mutta mitös luulet, metsänreunan mies, olenko minä liian vähän rahvaanomainen? Mitä pitäis tehdä ollakseen tarpeeksi rahvaanomainen? Piereskellä, möykätä ja äänestää persuja? 
Enpä osaa sanoa. Mutta uskon että Ilkka Taipale oli kutakuinkin oikeassa sanoessaan että "Vaihtoehtonamme ovat sorto, sekasorto tai sosiaalipolitiikka "
Ja siinä tarvitaan tämän näppituntuman ja elämänkokemusten lisäksi juuri tietoa, asiantuntemusta ja kokonaisuuksien hallintaa.
Tämä päivä on kans työnteolle pyhitetty. Tai ei nyt mitenkään koko päivää, hyvinkin voi käydä niin että muutamassa tunnissa saadaan valmiiksi ne hommat jotka tänään on ajateltu tehdä.
Edelleen sitä lisäeristystouhua, mutta nyt ei tarvitse ihan ryömiä villoissa. Jospa tänään laitetaan kulkusillat valmiiksi ja kuljetetetaan mennessä puhallusvillapaketteja sen verran kuin peräkärryyn mahtuu. Huomenna sitten loput ja puhalluskone, ja sitten vaan tasainen kerros vintille.
Seuraava hommakin jo odottaa, varastoa ja autokatosta varten on monttu kaivettuna, perustuksia tekemään kunhan tämä työsuhde saadaan päätökseen.
Jostain näitä vaan aina ilmestyy. Just sen verran kuin tuntuu mukavalta tehdä, ja joutenoloakin ihan riittävästi. Kai sitten on kuitenkin sen verran luotettavasti ja kunnollisesti tullut noita satunnaisia pätkätöitä tehtyä että puskaradio toimii ja aina joku kyselee.
Luulen, että joskus on kyllä siinä kintaalla ollut, sen luotettavuudenkin kanssa. Kun aamulla piti jo ennen töihin menoa pari kaljaa saada että virkosi jotenkuten ja töiden jälkeen taas kaupan kautta -ellei sitten jo kahvitunnilla ehtinyt lisäpiristettä hakemaan… jotenkin se silti, ilmeisesti se ihmisen kiusana oleva vastuuntunto hommistaan pakotti joka aamu lähtemään just sinne minne oli luvannutkin mennä. Ja päivän ajaksi sen verran selvisi ettei ihan horjuen kulkenut. Mutta ei alkoholistina olisi esimerkiksi omalla autolla tai edes ajokortilla mitään tehnyt, kyllä siinä piti asiat niin hoitaa että joku muu ne tarpeelliset kuljetukset hoiteli. Oli se semmoista, kovin rajoittunutta, se alkoholista riippuvuus.
Aikansa kutakin. Kun se juominen muuttui selkeästi elämää rajoittavaksi niin joutipa loppuakin. Ja olisi joutanut kai jo jonkun vuosikymmenen aikaisemminkin, mutta turha sitä on jälkikäteen miettiä, kyllä tämä elämä on ajoittain ihan kivaakin ollut.
Ja kun tähän selvänäoloon nyt olen tottunut, niin onpas vaan kivaa tämäkin elämä. Jossain suhteissa hiukan erilaista, mutta paljon vapaampaa.
Vain kuolleet ovat entisiä alkoholisteja.
Kuudelta aamulla elävänä ja eläväisenä kahvinkeittoon.
Eväiden tekeminen, haalarit päälle ja hakemaan rautakaupasta villanpuhalluskonetta peräkärryyn. Ja töihin. Semmoinen on tämän päivän toimenkuva.
Ja näin on hyvä. Kun on jotain syytä nousta sängystä ylös niin mikäpä tässä. Elämä on laiffii, sanoi Matti.
Laiffii on.
Tänään nautin elämästä ilman alkoholismin taakkaa. Kun on kevät ja kaikki. Menen pyöräilemään!
Suomalaiset vietti luonnon ylikulutuspäivää eilen. Koko maailma vasta elokuussa.
Johtuuko siittä että Keihäsmatkojen aikaan suomalaisille jäi päähän pakkomielle että jos haluaa jotain kokea on mentävä lentokoneella etelään.
Kulutettu on. Jossain lehdessä tietysti kirjoitettiin heti että suomalaiset eivät kuluta vaan tuottavat, koska meilä on metsiä jotka puhdistavat ilmaa ja niitä hakataan vähemmän kuin ne kasvavat.
Sellaisenkin viisauden näin että “metsän omistaminen on ilmastoteko”.
Ihmisestä siis tulee koko maailman tulevaisuutta ajatellen hyvä ihminen vaikkapa syntymällä sopivasti suurmetsänomistajan perilliseksi.
Sitten sopiikin jo harrastaa vaikka niitä skorpionin mainitsemia etelänlentoja oman tyhjän sielunmaiseman täyttämiseksi hienoilla kokemuksilla.
Kaikilla ei ole ihan samaa mahdollisuutta tulla “hyväksi ihmiseksi”. Mutta se on kai eri juttu, eikä sitä sovi mainita, onhan niitä aina poikkeustapauksia joilla ei ole niin varaa valita paljonko mitäkin omistavat. Mitä niitä aina mainitsemaan.
Juu, minustakin elämä ilman alkoholismia on mukavampaa, monessakin suhteessa. Ja kun olen molemmat elämän mallit kokeillut niin ainakin omalla kohdallani tiedän asian ihan tarkkaan. Sitä sittenh en voi mennä sataprosenttisen varmaksi sanomaan etteikö olisi mahdollista että jonkun muun kohdalla mukampaa viettää alkoholistista elämää kuin tällaista selvää ja huimauksetonta… ei se välttämättä kaikilla ole samanlainen se tuntemusten kirjo. Kukin sen miettiköön omalla kohdallaan. Pääasia että ainakin rehelliseen harkintaan sitten omat elämäntapansa perustaa. Kukin tavallaan.
Mitäs sitten tänään? Ehkä voisin minäkin kaivaa polkupyörän varaston perukoilta… tai sitten odotan vielä… mitäs nyt taas ennustettiin että ilmat ensi viikolla kylmenevät?
“Ihmisestä siis tulee koko maailman tulevaisuutta ajatellen hyvä ihminen vaikkapa syntymällä sopivasti suurmetsänomistajan perilliseksi.”
Hyvä piikki mies metsänreunasta!
Ilmastonmuutos vouhotus on nyt niin hurjaa, että kaikki hyperventiloivat. Suomen osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on muistaakseni 0.16% luokkaa, eli ei ole ihmekään, että nämä ovat ilmastovaalit 
Itsekin omistan metsää, on hienoa kuulua tähän ylivertaiseen kansanosaan joka pitää huolta maailman tilasta. Olen myös vegaani, eli aivan eliittiyksilö.
Minä niin tykkään lukea sinun (mies metsänreunasta) kirjoituksia, ne piristävät ja pistävät usein ajattelemaan
Voi sen laskea niinkin, että paljonko yhden suomalaisen hiilijalanjälki on verrattuna vaikkapa jonkun kehitysmaan asukkaan hiilijalanjälkeen. Suomalaisten osuus maailman luonnonvaroista tuli täyteen tämän vuoden osalta eilen, kun vuotta on eletty vasta neljännes. yle.fi/uutiset/3-10724832
“Kiina-kortti” on toki tullut tutuksi ilmastonmuutoskeskustelussa. “Miks meidän pitäs jos Kiina ei…”?
Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi meidän pitää noudattaa ihmisoikeuksia jos Kiinakaan ei. Miks meidän pitäs äänestää kun kiinalaisetkaan ei äänestä?
Jonkun pitää olla kuitenkin edelläkävijä, eikä Suomi ole sitä lähimainkaan ilmastonmuutoksen torjunnassa, kaikista kauniista puheista huolimatta. Ruotsi on edellä, ja Ruotsi ehkä uskaltaakin olla edelläkävijä.
Monessa asiassa historian aikana Eurooppa on kuitenkin näyttänyt tietä koko maailmalle, oli kyseessä sitten demokratia, ihmisoikeudet, tai sivistys. Tai vaikkapa ilmastonmuutoksen hillitseminen.
Tämä siitäkin huolimatta, että viime vuosisadan maailmansodat saivat alkunsa Euroopasta. Euroopassa siis osataan myös taantua, jos näyttää tietä ja valoakin.
Onneksi olkoon vegaaniudesta. Suomalainen syö nykyisin keskimäärin 81 kiloa lihaa vuodessa, joka on massiivinen määrä! Se on liki kolme kertaa enemmän kuin vuonna 1950, jolloin ei edes tiedetty mistään kasvissyönnistä paljon mitään.
Noh, Ruotsin suhteessa vähäisempiä co2 päästöja ei pelkästään selitä mikään edelläkävijyys. "Suomi on huomattavasti materiaali-intensiivisempi kuin Ruotsi. Suomessa on metsä- ja konepajateollisuutta, kun taas Ruotsissa teollisuus on esimerkiksi autoteollisuutta. Ruotsi on myös teollisuuden arvoketjussa usein suomalaisten yläpuolella. Ruotsissa merkittävä osa taloudesta on voimakkaan lisäarvon palveluja, kuten tietotaloutta sekä brändättyjä kuluttajatuotteita ja siellä on myös vahva finanssisektori. Toisaalta osaltaan Ruotsin päästöt ovat myös siirtyneet muualle, kun tuotantoa siirretty halvempiin maihin, esimerkkeinä tästä ovat vaikka IKEA ja Hennes & Mauritz, kertoo Janne Peljo Sitrasta."https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/12/ilmastonmuutos-on-ihmiskunnan-kohtalonkysymys-tutki-kuka-paastoista-oikeastaan
En heitä mitään Kiina-korttia, olen sitä mieltä että meillä on velvollisuus toimia, vaikka sillä Ei tätä maapalloa pelasteta (Suomen osuus on itse asiassa 0.14%).
Olen tehnyt paljon juttuja luontoa silmällä pitäen ja tehnyt samalla sellaisia huomiota kanssamatkustajista, että kovasti ollaan huolissaan, mutta ei tehdä asioille mitään, vaan odotetaan toimia esim. valtiovallalta. Olen sen takia kyllästynyt tähän hyperventilointiin.
Olisin kovasti mielissäni, jos saataisiinkin sellainen hallitus, että se tekisi kovia linjauksia ilmaston puolesta ja samalla pistäisi kansan ruotuun. Voitaisiin olla mallimaa, jossa oikeasti elettäisiin luontoa kunnioittaen.
Omat pahimmat päästöni ovat lapseni, hassua ettei jälkeläisten määrää usein huomiota hiilijalanjälkilaskureissa.
On myös ristiriitaista, että samalla kun ollaan huolissaan ilmastosta, niin ollaan huolissaan siitä, että kun lapsia ei synny. Jokainen vapaaehtoisesti lapseton on ilmaston kannalta sankari. He voivat kyllä lennellä minkä sielu sietää.
Kaikkea sitä tuleekin plinkkiin kirjoiteltua lauantai ehtoona 
Ilmastomuutoksen jarruttamista ja yleensä elämän suojelua pitävät “vouhotuksena” lähinnä kai enää persut joille vallan saaminen on niin tärkeää että kaikki hiukankin epämiellyttävä, jostain omista eduista luopuminen on vaalipuheissa kiellettävä kokonaan. Meille vaan pitää riittää kaikkea ja vauhdilla , mitä sen on väliä mitä tapahtuu muualla tai seuraaville sukupolville. Meillähän on oma kuplamme jossa voimme elää.
Öljy-yhtiöt laittavat sentään samaan “valistukseen” miljoonia, kerrottiin tämän aamun uutisissa. Tutkimustietoa yritetään vaientaa, kun se ei sovi bisneksen jatkuvan kasvun ideologiaan.
Enpä tiedä, onko kysymys vain siitä että saadaan hiukan viivytettyä tuhoa, vai saadaanko ihmiset ymmärtämään että jatkuva kulutuksen kasvu ei voi rajallisessa maailmassa onnistua, eiköhän se seuraavina vuosikymmeninä selviä.
Tänään sataa täällä räntää. oikein reippaasti.
Piti aloittaa uusi homma, ihan monttuvaiheesta, perustusten laudoittamisella. Saattaapa olla ettei sinne viitsitä mennä. Kun ei ole teettäjälläkään mitään aikataulua, milloin homman pitäisi valmis olla. Eiköhän tästä tule mukavampiakin työilmoja.
Ei ole niin hoppua muutenkaan, semmoisen huomasin itsessäni kun olin jonkun vuoden selvänä ollut.
Vähemmän juoksen ja kävelen, ja ainakin hitaammin, pysähdyn katselemaan maisemia siinä missä ennen saatoin puolijuosten hätäisesti napata valokuvan mukavasta maisemasta, ajatella että kai sitten joskus kotona katselen , siitä kuvasta… jotenkin koko asenne muuttui, vähitellen. Ei olekaan enää sitä “heti ja kiireellä” meininkiä.
Olisko se ollu sitten yksi osa sitä alkoholistista hosumista, helkutinmoista suorittamista ja ryntäilyä, jonkin itselleen jatkuvaa todistamista, vai oliko se toisinpäin; asennoituminen suorituskeskeistä ja itseä rääkkäävää ja alkoholismi sitten osa sitä, varaventtiili ja tilapäisen nautinnon maksimoivaa “kaikki irti nyt” -touhotusta?
Miten päin vaan, yhteen ne ainakin tuntuivat minun kohdallani liittyvän. Ihan kirjaimellisesti siis maailma opetti hiljaa kävelemään. Pysähtymään silloin kun jotain katsottavaa ja mietittävää eteen tulee, istahtamaan vaikka puiston penkille tai polun varteen kaatuneen puun rungolle kuuntelemaan pieniä ääniä joita ei eteenpäin rynniessä tiennyt olemassaoleviksikaan. Pahimmillaan kun oli vielä kuulokkeet korvilla syytämässä vauhtiin yllyttävää ja ympäristöstä irrottavaa äänimaalimaa, omaa kuplaa torjumaan kaikkea vauhdin hiljenemistä… pahimmillaan tosiaan semmoistakin itselleni tein.
Juu, sovittiin työkaverin kanssa että ei tänään mennä itseämme kastelemaan paljaan taivaan alle, eiköhän huomenna taas ole kuivempaa.
Tänään voi vaikka ihan vaan olla, ilman mitään tekemisen pakkoa.
Yritän olla jos ei ihan hyvä ihminen niin kuitenkin ihmisystävällinen ja kaikille ihmisen arvon antava. Minunlaisilleni arvokkaille ihmisille kaikki ja muut helvettiin -vouhotuksesta huolimatta. Menisi nyt vaalit ohi niin väsyisivät julmimmat hetkeksi. Yritän pysyä poissa uhoamisen läheltä. Menen mummoa katsomaan ja illalla elokuviin. Elän pientä elämääni ja annan muiden elää.
Eipä kai tänäänkään kovin ihmeellisiä tekemisiä ole. Hiljalleen vaan nyhverrän pieniä hommiani. Semmoinen hupaisa sattumus tänään oli että autonrohjoni, sinänsä tarpeellisen työkalun, ainoa ulkopuolelta tähän asti avattava oviluukku ei sitten enää auennut. Keskellä kaupunkia, parkkipaikalla, ilman mitään työkaluja vääntelin ja yritin mutta kiinni pysyivät, kaikki luukut.
Ei siinä auttanut muu kuin soittaa yhdelle kaverilleni, kysellä josko isoja meisseleitä ja sorkkarautoja ja sen semmoista murtovälinettä sattuisi lähellä olemaan. Tottakai oli, mutta kaveri ei päässyt liikkeelle kun vaimo oli lähtenyt aamulla huushollin ainoalla autolla töihin. Mutta kaverin vaimon työpaikka oli siinä kävelyetäisyydellä joten sieltä sitten hakemaan autoa ja kaveria työkaluineen mukaan talkoisiin.
Autoja saisi varmaankin varastaa ja murtautua aika rauhassa. Kun siinä sorkkarautojen ja muiden vehkeiden kanssa ahersimme kaiken kansan näkyvillä, ei kukaan näyttänyt kiinnittävän mitään huomiota asiaan, kulkivat ohi vaan ja harva edes vilkaisi meihin päin.
Kova työ siinä muuten oli, ei se murtomiehen työ ihan helppoa näytä olevan. Mutta sisään pääsin ja liikuteltava työkalupakkini tuli taas käyttöön. Jos sitten illemmalla tai huomenna jotain lukituslaitetta siihen hitsailisin, kai se on aina joskus lukkoonkin saatava. Ei sen auton niin väliä olisi, mutta ne työkalut… niillä kun vielä pitäisi elantoa hankkia.
Tuommoisista hassuista tapahtumista voisi varmaan huonompihermoiselle tai muuten synkkyyteen taipuvaisemmalle tulla paha mieli. Monelle kun se auto on vähän kuin perintöpiironki, ei saisi tulla naarmuja eikä kolhuja. Ainakaan sorkkaraudanjälkiä. Ja jos ihan rehellinen olen, niin ehkäpä olisi minuakin silloin joskus, jonain krapulantuhjuisena aamuna valmiiseen harmitukseen tuommoinen voinut saada vaikka rumia puhumaan ja kiukuttelemaan.
No, en minä kai koskaan kovin huonohermoinen ole ollut, mutta ei se alkoholismista irtaantuminen ainakaan tilannetta pahentanut ole kun ei edelleenkään ihan pikkujutuista viitsi ottaa kierroksia. Näitä sattuu, kun jotain tekee.
Nyt kun sitten taas olen sen romu- ja rompekasani kanssa mukavasti kotosalla, niin iltapäiväkahvia tässä alan keittelemään. Ja kun olen jo äänioikeutenikin käyttänyt, niin en viitsi juuri ehdokkaiden palopuheitakaan alkaa kuuntelemaan. Kai tässä muutenkin aika kuluu.
Rauha kanssasi, MM.
Tiedän saman. Alkoholismi on tunteiden vuoristorataa. Kiukku ja masennus vuoronperään ja voimakkaina. Joskus hyväkin tunne kuten rakkaus ja riemu saavutuksesta riehuu yli äyräiden. Kaikki heti ja citius altius fortius .
Kun alkoholismi on ohi tulee rauhallisuus. Pienet asiat eivät kaada maailmaa. Siksi selvä elämä.
Aamupäivällä pönötin pari tuntia vaalikojulla, söin vihreään kääreeseen kiedottuja Marianne-karkkeja, täytin ilmapalloja kaasulla, ja juttelin ihmisten kanssa. Ihmiset oli kivoja, ja myötämielisiä meille. Kaikilla tuntui olevan hyvä mieli. En saanut vieläkään toteutettua temppuani, jossa vedän heliumia henkeen ja huudän sitten hassulla äänellä “kaikkea hyvää kaikille!”. Ehkä seuraavissa vaaleissa sitten. Jotka on… ups… ensi kuussa. Eurovaalit siis. 
Keskipäivällä jakelin viimeiset paperiset vaalimainokset ihmisten postilaatikoihin, noin 150 kappaletta. Kävelyä kertyi rauhallisella omakotitaloalueella ehkä noin kaksi kilometriä.
Illansuussa hihkun innosta. sillä Naisleijonat voitti historiallisella tavalla Kanadan MM-kisojen semifinaalissa, ja eteni huomiseen loppuotteluun.
Huomenna voi olla aivan mahtava päivä! Ehkä vielä hienompi kuin tänään!
Täältä katsellen on menossa rauhallinen ja lämmin sunnuntaiaamu. Just minulle sopiva.
Eduskuntavaalit ovat onneksi jo tänään, alkaa jo riittämään, minulle.
Ehkä sitten taas -kunhan ensin on sen äänestystuloksen tiimoilta aikansa koohotettu- joltain osin on pakko palata asioidenkin käsittelyyn.
Asioiden vierestä huutamista, ihmiskunnan jakoa kahteen, suoranaista vihan lietsomista -tämä alkaa olemaan turhan rankkaa. Jos tuolla jatketaan niin hyötyjiä ovat vain pesäpallomailojen, ampuma-aseiden, piikkilangan ja muitten isänmaallisten hyödykkeiden kauppiaat.
Media on kiitettävästi heittänyt bensaa liekkeihin. Mitä raivokkaampia saunan taakse- skenaarioita väärännäköisille ihmisille sai heitettyä, sen varmemmin sai palstatilaa.
Taloudellinen valta on siellä missä missä ennenkin, myös vaalien jälkeen. Kuten pentinen presidenttiehdokas, kokoomuksen Virkkunen asian selkeästi joskus sanoi; " en ymmärrä sellaista mies ja ääni -juttua. Markka ja ääni . "
Silti, jos joku ei ole vielä käynyt äänestämässä, niin hetimmiten sitten, kyllä eduskunnassakin jostain asioista päätetään.
Kun sitten illalla ääniä lasketaan, niin seuratkoon kuka jaksaa. Minä ajattelin mennä ajoissa nukkumaan, huomenna nousen aamulla töihini. Vaikka tulos olisi mikä, niin tuskin vielä huomenna on lakia jonka mukaan vain jollakin oikeaksi julistetulla ihmisryhmällä olisi oikeus työntekoon. Eikä sinne savimontun pohjalle laudoitusta tekemään taitaisi tunkua ollakaan, eiköhän siihen edelleen muutama rupusakin äijä sovi.
Joskus nuorempana jaksoin minäkin osallistua vaalivalvojaisiin. Usein istuttiin ravintolassa, otettiin neuvoa-antavia, puhuttiin toisiamme ja itseämme väsyksiin ja laskettiin prosentteja. Ja mukavaa se oli, tarpeellisuudesta en niin tiedä. Se varsinainen politiikan tekeminen jatkui sitten kuitenkin samanlaisena arkisempana puurtamisena, pienenä vääntönä asioissa joita ei useinkaan suurina mullistuksina keikauteltu. Enkä sitä kadu, hyvinvointia ja tasa-arvoa saatiinkin monessa asiassa lisättyä. Tänään kai homma on enemmän sitä että yritetään jarruttaa yhteiskunnan myyntiä bisnesmiehille , tai toisen puolen porukalle sen vauhdittamista.
Nyt kun ei kapakkaan houkuttele enää ryyppääminenkään, niin enpä lähde noihin rientoihin. Ehdin aivan varmasti kuulemaan vielä moneen kertaan miten on käynyt. Ja jos ne äärisotilaalliset kovasti saavat lisää valtaa, niin kai sen minäkin jotenkin nahoissani joskus tunnen. Mutta ei sekään siitä parane, jos etukäteen alan piikkilanganvetäjiä pelkäämään. Oman osuuteni tein äänestämällä, ja se tällä kertaa siitä. Osallistun sitten taas vaalien jälkeen kun jossain rauhanomaisemmin jotain sopivaa talkootyötä on.
