Mitä teet tänään, entinen alkoholisti?

Me Lopettajat
261

Uusi aurinkoinen maanantaiaamu!
Hyvä ja hieno päivä taas tulossa. Ei tarvitse palella. ( Ja minulla menee niin hienosti ettei nälästäkään ole haittaa, kaikki hyvin.)

Kyllä tästä kelpaa taas työnteko aloittaa. Toisaalta voisi olla mukavaa jos ei töitä nyt olisikaan, voisi mennä vaikka ongelle, kirjastoon, muuten vaan metsiin ja rannoille kävelemään, tonkimaan pihamaata, rakentelemaan linnunpönttöä tai juoksuttamaan mahlaa koivun kyljestä. Mutta kun hyvä on tämäkin vaihtoehto, mukavaa puuhastelua josta saa vielä rahaakin niin hyvä näin.

Vapautta ilman rahaa vai rahaa ilman vapautta, vanha kysymys. Molempia on elämään mahtunut ja niistä riippumattakiin on joskus ollut hauskaa ja joskus ei.

Nyt menee ainakin hyvin, tämä elämä sopii minulle. Ja, jottei ihan eksyttäisi palstan aiheesta, niin kyllä se alkoholismista irrottautuminen oli kuin hillona leivoksen päällä. Ei krapulaa eikä honteloa oloa edes näin maanantaiaamuna. Suosittelen.

262

Mää meen kohta kokoukseen. Just sen yhdistyksen kokoukseen, johon tein sen toiminnantarkastuksen, joka nyt sitten hyväksyttäneen tänään. :slight_smile:

Aamupäivällä kävin eräänlaisessa työhaastattelun tapaisessa. Se oli kyllä todella rento työhaastattelu, vaikka ihan julkisen sektorin homma onkin, kunnallisessa sosiaali- ja terveyspalvelussa. Kaiken lisäksi myöhästyin 10 minuuttia, mutta tuleva pomo oli lunki mies eikä pistänyt pahaksi. Kysyi vaan että sopiskos kesäkuun alussa heti aloittaa. Mää olin että juu sopiihan se. Kolmeksi kuukaudeksi sitten sinne.
Tällainen kolmen kuukauden kesäduuniblues onkin ihan sopiva, vielä näin “wanhoilla päivilläkin”. Syksyllä voi sitten taas vaikka vetää henkeä vähän, jos kolmessa kuukaudessa ehti uuvahtaa pahasti. :smiley:

263

Hienoa, Vadelmamunkki. Työtä tiedossa, ja sen mukana rahaa.
Kolmen kuukauden työsuhde on jo aika hyvä. Ainakin minulle se olisi olisi jo kovastikin pitkä ja arvokas asia.

Työnteosta just kans palasin syömään perunamuusia ja kasvispihvejä, kirjaston kautta tulin kun laittavat huomenna jo kolmelta kiinni, jotain lukemista pitää olla että saa ennen nukahtamista hetken vaeltaa jossain jonkun kirjoittajan mielikuvitusmaailmoissa mukana. Semmoista kevyttä dekkarikamaa… siinä ei tarvitse edes ajatella kun antaa vaan silmien lipua sivu kerrallaan ylhäältä alas ja antaa kirjan kuljettaa eteenpäin. Yhden klassikonkin otin. Steinbeckin Tuntemattomalle Jumalalle. Siitä on taas varmasti kolmekymmentä vuotta kun olen sen viimeksi lukenut, voi olla että sekään ei ollut ensimmäinen kerta.

Hyvin kirjoitetuissa kirjoissa on sekin mielenkiintoinen piirre, että kun ne lukee uudestaan vaikka parin -kolmenkymmenen vuoden päästä, löytääkin sisällöstä ihan eri juttuja kuin ensi lukemalla. Lukijan oma elämänkokemus ja eri mielenkiinnonkohteet, eri aikakausikin omana taustana, kaikki ne tekevät lukukokemuksesta erilaisen. Ja hyvässä kirjassa niitä ulottuvuuksia ja tasoja on enemmän kuin se yksi.

Tästä voiskin siirtyä vaikka ulos lueskelemaan, ainakin hyvin jo tarkenee…eikä liene vielä hyttysisäkään kiusaksi asti?

264

Kyllä, jotkut kirjat lukee mielellään useampaan kertaan. Täällä meillä päinkin kirjastot menee tänään kiinni klo 18, mutta huomenna vappupäivänä muutamaan omatoimikirjastoon pääsee klo 7 - 22. Omatoimikirjastot täällä on pikkukirjastoja, joiden valikoima ei ole kovin laaja, mutta ainahan niistäkin voi jotain löytää.

Minulle on valitettavasti tullut joku asenneongelma suureen osaan kaunokirjallisuutta, että alan liikaa miettiä sen kirjailijan mielenliikkeitä ja luomisprosessia, enkä osaa enää heittäytyä niin helposti tarinan vietäväksi. Bongailen virheitä ja mietin, missä kohtaa kirjailijalla on ollut vaikea hetki ja missä kohtaa on ollut hyvä flow päällä.
Jotkut kirjailijat vastaavat tähän suoraan, ja alkavat kirjoittaa romaaneja joiden päähenkilö on kirjailija. Niinkuin Anna-Leena Härkönen, jonka uudehkon “Valomerkki” romaanin päähenkilö on ehtyvän luovuutensa kanssa tuskaileva keski-ikäinen, naispuolinen kirjailija. Vähän liiankin ilmeinen Härkösen omakuva, vaikka kyseessä on fiktio.

Jotkut kynaniekat on toki niin hyviä, ettö heidän kerrontansa tempaa mukaansa heti. Voisinkin lukea uudestaan vaikkapa Jari Tervon “Koljatin”. Sen päähenkilöhän on tutun oloinen pääministeri viime vuosikymmeneltä, jonka nimi on Lahnanen. 10 - 15 vuoden takainen aika tuntuu tänä päivänä jonkinlaiselta viattomuuden ajalta. Kuten Tervo itse sanoi eräässä kolumnissaan: “Hyvät ajat tunnistaa vasta sitten kun ne ovat menneet”. :bulb:

265

Ja taas on vappu.

Sen verran kai osallistun vanhojen perinteiden ylläpitoon, että poikkean molempien työväenpuolueiden vapputilaisuuksissa -sen verran on aikatauluissa eroa että kumpaankin samassa kaupungissa ehtii.

Työläiseksi tunnustautuvia tai sellaiseksi itseään mieltäviä kai on nykyään kovin vähän. Ehkäpä niitä ei sitten enää tarvita, tai sitten työläisyydestä on saatu tehtyä jotenkin ihmisarvoa alentava leima , rupusakin nimike.
Entistä suurempi osa on yrittäjiä (Joiden yritys joskus mahtuu keskikokoiseen kapsäkkiin eikä tuota edes niin paljon että ilman sosiaalitukia eläisi), freelancereita, hiukan paremmalla oksalla istuvat sitten jo virkamiehet ja toimenhaltijat, ja edelleen pieni joukko niitä jotka elävät ja hankkivat hyvin siksi että omistavat ja omaisuus tuottaa lisää omaisuutta.

Ennenmuinoin, mutta ei niin kovin kauan sitten, oli veikkauskupongin alalaitaan nimen lisäksi kirjoitettava arvo tai ammatti. Työläinen oli kovin yleinen arvonimike, usein täsmennettynä tiedolla minkä alan työläinen sattui olemaan.

Monenlaisia toimenkuvauksia olen minäkin veroilmoituksiini kirjoitellut. Kun ei ole ollut aina varaa valita millä leipänsä hankkii, on sitten tullut tehtyä vähän kaikkea mitä tarjottu on. Edelleen jotkut työkalut työkalut käsissä pysyvät, ja jostain syystä minua ei vieläkään hävetä ilmoittautua työläiseksi kun asiaa kysytään. Jotenkin omimmalta tuntuu tämänhetkinen rakennustyöläisen status, niin montaa muuta hommaa kuin on tullutkin tehtyä.

No juu, kun tässä vielä muutama vuosikymmen kuluu, niin kai sitten siinäkin alan olemaan entinen rakennustyöläinen. Olen sitten vaikka enempi eläkeläinen, siinä vaiheessa.
Luultavasti sitten voin vaikka sen usein mainitun keinutuolin hankkia ja siinä istuskellessani mieluummin kerron olevani entinen rakennustyöläinen kuin entinen alkoholisti - kai sen saa itse valita kumpaa haluaa kiikutellessaan muistella?

266

Jossain lomakkeissa pitää aina rastittaa että missä asemassa on omalla työpaikallaan. Vaihtoehtoja on monta, ja yksi niistä taitaa olla “työntekijä”. Ehkä se vastaa vanhan ajan työläistä, joka kieltämättä sanana kalskahtaa vähän menneiden aikojen kommunismilta. Kommunistisissa diktatuureissa kaikki olivat olevinaan virallisesti “työläisiä”, vaikka fyysistä työtä tekevät olivat lähinnä orjan asemassa samalla kun toverit puoluejohtajat ajelivat Rolls-Royceilla ja söivät kaviaaria.

Ai niin mutta niistä lomakkeista. Mä en ihan edes tiedä, mikä ero on työntekijällä ja alemmalla toimihenkilöllä. Tai mikä täsmällinen ero on ylemmällä toimihenkilöllä ja alemmalla toimihenkilöllä. Voiko ero olla se, että työntekijä (työläinen) saa tuntipalkkaa ja toimihenkilö kuukausipalkkaa? Siinä tapauksessa monet niska limassa raatavat ja vanhusten vaippoja vaihtavat lähihoitajatkin on toimihenkilöitä, koska useimmilla sosiaali- ja terveysalan työpaikoilla maksetaan kuukausipalkkaa. Poikkeuksena tästä kuitenkin satunnaista keikkatyötä esim. Seuren kautta tekevät (kuten minä viime aikoina), jotka saavat tuntipalkkaa. Silloin ollaan ainakin tosi duunareita.

Minä en sitten viettänyt vappua millään tavalla. En edes pitänyt päässäni sitä valkoista päähinettä, jota vanhan ajan työläiset varmaan katsovat alta kulmain. Muinaisina aikoinahan valkolakki oli vain herrasväen jälkikasvun ulottuvilla, ja moisen kantaja oli ilmiselvä luokkavihollinen, tai ainakin luokkavihollisen kakara. Liekö entisajan työläistä olisi hellyttänyt edes se, jos kertoisin että minä kävin aikuislukion työnteon ohessa. Istuin iltaisin koulunpenkillä työpäivän jälkeen, ja siihen lukioon meni neljä vuotta. Yo-kirjoituksissa minulla oli krapula, arvosanat olivat äidinkieli M; ruotsi M, englanti B, reaali C.
Ei siis mikään huikeva veto, mutta ylitti kirkkaasti peruskoulun päästötodistukseni, jossa komeili jäätävä keskiarvo 5,9.

Tänä iltana ajelen vähän polkupyörällä ja katson Netflixista jonkun elokuvan. Ajoissa nukkumaan, sillä huomenna on työpäivä. Kyllä vaan, neljän päivän rupeama on to-pe, ma-ti. 7,5 tuntia päivässä, tuntipalkka 13,03 euroa. Semmonen kapitalisti mää olen, sanoi Hietanen. Onneksi on tosi pieni veroprosentti. Kesällä sitten pidempi putki. (töitä siis, ehh…)

Kesämielistä toukokuuta kaikille!

kuittaan: Entinen alempi toimihenkilö, vielä entisempi alkoholisti, nykyinen sosiaalialan pätkäduunari ja palkkasoturi, orastava kirjailija, politiikan harrastelija ja kokouksissa istuja, kitara"taiteilija".

267

Onhan noita, entisyyksiä.
Olen elellyt sellaista itselleni mielenkiintoista elämää työnteon suhteen että useammalta kannalta olen katsellut. Ajoittain olen ollut työntekijänä, työttömänä, yrittäjänä, työnantajana, työnjohtotehtävissä, tilapäisapumiehenä… eivät ne aina toisistaan niin paljon poikkea ne hommat.
Sen voin kokemuksesta kertoa että ei pienyrittäjän, yksin tai parin-kolmen työntekijän kanssa pakertavan, toimeentulo ja elämä ainakaan helpompaa ole kuin työntekijälläkään.

On siinä hommansa, jos ihan oikeasti jotain yrittää työllä tehdä. Kun sen työnteon, kahdeksan tunnin, lisäksi alkaa sitten toinen työpäivä… kaikki paperihommat, työn suunnittelu, raaka-aineiden hankinta ja selvittely mstä mitäkin saa, erilaisten määräysten ja lakien tutkiminen, urakoiden laskeminen ja tarjousten kirjoittaminen, työkalujen huoplto ja usein uusien hankinta hajonneiden tilalle, palkkohen laskeminen, työn tultua valmiiksi laskuitaminen ja toisinaan sitten sen murehtiminen että maksaako se teettäjä laskunsa ja milloin maksaa ja minkälaisissa erissä sen voisi saada… usein siinä yksityiselämä tahtoo kärsiä tuossa rumbassa.

Vadelmamunkin mainitsemista minun täytyy todeta että siitä sivistyneistön elämästä, jossa tietysti työn ja toimeentulon saanti on aikalailla helpompaa kun pätevyyden todistavaa paperia löytyy, ja valmiudetkin noiden esimerkiksi yrittäjän tarvitsemien taitojen suhteen ovat moninkertaiset, siitä en voi mitään tietää kun niin pitkälle en sitten päässyt.

Olen lukenut että joissakin paikoissa vaaditaan jo toimistoapulaisiltakin, enemmän kahvinkeittoon ja paperien silppuamiseen ja siirtelyyn perustuvissa hommissa koulutodistuksia joten kai nämä minunkaltaiseni harvat kouluttamattomat tulevaisuudessa ovat kokonaan työelä’män ulkopuolella. Missä ovat, saunan taakse ammuttuinako vai jossain aidatuissa reservaateissa, sitä en osaa ennustaa. Joka tapauksessa, ihmisen elämästä kun ennen kului se ensimmäinen viisitoista vuotta lapsuutena ja lukemaan opetteluna, sitten alettiin keräämään eläketurvaa itselle ja muille ja rakentamaan tätä isänmaatamme, tulevaisuudessa kai työtä tehdään vasta keski-iästä alkaen… tehdäänkö sitten kahdeksankymppisinä, ehkei ainakaan mitään kovaa kuntoa vaativia hommia?

Aika näyttää, miten sitten käy niille (meille) joilla ei järki riitä korkeampiin arvoihin, ehkä seuraavan sukupolven paperittomilla ei enää niin mukavaa elämää ole kuin minulla on ollut.

No, minulle vielä jotain hommaa riittää, tällekin päivälle. Lähdenpä puuhastelemaan omia mukavia pikku hommiani mukavan kaverein kanssa ja oikein mukavan teettäjän toiveita täyttämään.

268

^ Elämä on aika paljon myös valintoja. Sinun ikäpolvellasi on jo allut mahdollisuus valita opiskelujen suhteen ihan eri tavalla, kuin vaikkapa ihmisillä 1900-luvun alussa tai ennen sotia. 60-lukuhan oli myös laajan opiskelijaradikalismin aikaa, ja opiskelijaliikkeillä oli tuolloin paljon yhteyksiä vasemmistoon.

Opiskelemattomuus on joskus oma valinta. En esim. usko, että sinä metsänreunan mies olet minua tyhmempi, vaan ehkä olet älykkäämpikin. En myöskään usko, että sinun lapsuudessasi oli enemmän rajoitteitia opiskelulle kuin minulla alkoholistiperheessä. Minulla on kuitenkin yo-tutkinto (joka sinällään ei pätevöitä juuri mihinkään työhön), ja yksi korkeakoulututkintokin.

Minulla kävi tietysti mäihä sikäli, että peruskoulun jälkeen oli joitain pinnalla pitäviä elementtejä, kuten harrastuksia ja ystäviä, jotka eivät olleet täysin rappiolla, vaikka melko boheemeja olivakin.

Monesta nykyajan koulupudokkaasta pitää toki olla huolissaan. Jos peruskoulusta lähtee ulos hyvin puutteellisin tiedoin ja taidoin, ei ennuste elämässä selviytymiseen ole kovin hyvä. Nuorisotyön ja nuorten koulutuksen lisäksi yhteiskunnan pitäisikin satsata edelleen myös aikuiskoulutukseen, jotta niitä nuoruuden laiminlyöntejä voisi korjailla vaikka vähän myöhemmällä iällä.

Päihdetyössähän on paljon oman kokemuksen omaavia työntekijöitä, jotka ovat valmistuneet lähihoitajiksi, sairaanhoitajiksi ja sosionomeiksi vasta ns. vanhoilla päivillään. :bulb:

269

Olen samaa mieltä. Jotain olisi tehtävä ettei kukaan putoaisi rattailta jo nuoruusiässä. Koulutuksen lisäksi tulevat esiin tasa-arvokysymykset, taloudelliset asiat, ja kovin tärkeänä myös mm. päihdeongelmien ennaltaehkäisy.

Minun kouluaikanani ei tuollaisia juuri koulussa käsitelty. No juu, tasa-arvoa lisäsi kyllä se, että saatiin kovalla vaatimisella aikaan peruskoulu, johon minä en enää mukaan ehtinyt. Ja kyllä se tietysti oli muutenkin sitä aikaa jolloin rakennettiin myös taloudellisesti hiukan parempaa hyvinvointivaltiota, siinä olivat monin eri tavoin ajattelevat nuoret mukana maailmaa muuttamassa.

Koulun taholta se oli vielä kovin kiivasta uskonnon syöttöä, päihdeongelmia käsiteltiin kovin yksioikoisella “Turmiolan Tommi -tyylillä”, elämänhallinnan alkeitakaan ei pidetty tarpeellisina -koulu pitäytyi tiukasti omissa oppisuunnitelmissaan eikä niihin tuollaisia “pehmeämpiä arvoja” mahtunut. Jotenkin siinä vaikutti vanha ihmisten kolmijako; osa ihmisistä tehköön työtä, osa rukoilkoon muittenkin edestä ja opettakoon jumalisuutta, kolmas osa taas olkoon urheita sotilaita jotka taistelevat lisää elintilaa.

Tämän päivän lapsia ja nuorisoa ajatellen minusta tarvittaisiin varsinaisen tutkintoihin ja oppiarvoihin tähtäävän koulutuksen lisäksi myös sitä elämänhallinnan perusteiden opetusta. Ilman mitään uskonnollisia tai muunkaan rajatun maailmankatsomuksen kehysten siihen kytkemistä. Ja siinä asiassa sitten mukana myös päihteiden ongelmallisuus - siinäkin sitten mieluummin asiallisella linjalla eikä mustavalkoisena oppina ihmiskunnan jakaantumisesta alkoholisteihin ja ei-alkoholisteihin vaan kaikki ne mustan ja valkoisen välillä olevat miljoona harmaasävyä olemassaoleviksi tunnustaen.

270

^ Koulun päihdevalistus olikin hieman tapetilla hiljattain täällä meillä päin, kun eräässä peruskoulussa oli toipumisestaan kertomassa kokemusasiantuntija. Oli kuitenkin hengellisyyteen ellei peräti uskonnollisuuteen taipuvainen kokemusasiantuntija kyseessä, ja kertoi koululaisille Jumalan tärkeydestä toipumisessa. Uskonnollisen sanoman saattaminen ei kuitenkaan kuulu peruskoulun päihdevalistukseen, joten asiasta nousi pienoinen debatti. Asiaan kiinnitti huomiota eräs vasemmistoliiton kunnanvaltuutettu, jonka lapsi sattui olemaan kyseisellä oppitunnillla.
Laitoin linkin uutisesta mediapoiminta-ketjuun, mutta sallittakoon se uudelleen myös tässä kun tuli puheeksi. iltalehti.fi/kotimaa/a/07cd … yHQ0eHnwXM

Tosiaan, koulussa tulee olla myös yleistä yhteiskunnallisten asioiden ja elämänhallinan opetusta. Näitä asioitahan sivutaan kyllä monessakin opintoteemassa: yhteiskuntaopissa, terveyskasvatuksessa ja ehkä jopa kotitaloudessa. En tosin tiedä onko nykyajan peruskoululaisilla enää kotitaloutta eli “köksää”, jossa minun nuoruudessani opeteltiin laittamaan ruokaa ja tekemään muitakin kotitöitä.

Yhteiskunnallisten asioiden opetus lienee jopa parantunut ajan mittaan. Koululaiset saavat tehdä tehtäviä, joissa voi hyödyntää omia yhteiskunnallisia näkemyksiä. Tästähän eräs rouva Huhtasaari suutahti viime vuonna, syyttäen kouluja “politisoitumisesta”, kun nuoret oppilaat olivat osoittaneet itsenäistä ajattelua. :slight_smile:

271

Minun ikäluokalleni opetettiin elämiseen liittyen pääasiassa nöyryyttä.

Elämänhallinnan tulikin sitten ongelmia.

Poisoppimisen aikakin onneksi tuli, ei se ihan helppoa ollut, eikä ehkä mieleeniskostetusta nöyryydestä koskaan kokonaan irti pääsekään. Kuitenkin, myöhemmälläkin iällä voi oppia tasapainoisempaan elämänasenteeseen. Seurausvaikutuksena myös tarve päihdyttää itseään hetkellisen vapautuksen toivossa saattaa poistua. Ei se ihan noin suoraviivaista tietenkään ole, mutta elämässä vähän kaikki liittyy kaikkeen.

272

Itsetunnon nitistäminen oli kasvatusta. Silloin. Tarkoitettiin hyvää.
Jumala ja esivalta, talossa isäntä. Koulussa johtajaopettaja. Tehtaassa omistaja. Kotona isä perheen pää. . Mitä muuta piti pelätä ja kunnioittaa?
Alamaisuus eli nöyryys, riippakiveä koko elämäksi. Lapsuus oli toisilla erilainen eikä näin ollut kaikilla. Mutta minulla on on aavistus samankaltaisuudesta.
Miten pääsit siitä irti?

273

Kuten sanoin; eikä ehkä mieleeniskostetusta nöyryydestä koskaan kokonaan irti pääsekään.
Lapsuudessa aivojen muokkaaminen on kovin helppoa, ja silloin päähän asetetut komennot ja urat ovat kovin syvään uurrettuja. Aikuisuus tuo realismin tasapainottamaan mutta sittenkin… stressi, väsymys, murheet, silloin helposti ajattelu taantuu sinne kaukaiseen menneisyyteen.

Nöyryys, heikko itsetunto, pelot, joidenkin asioiden suhteettoman suuri merkitys, uskontojen ja muun henkimaailman opetetut tarinat -omien aivojen siivoaminen kaikesta tuollaisesta voi olla jopa mahdotonta kokonaan toteutettavaksi.

Kuitenkin, jos ja kun siinä muun elämänhallinnan ohessa ajattelu alkaa toimimaan itsenäisempänä ja vähemmän muiden johdattelun varassa, noiden merkitys pienenee, kutistuu, tilalle tulee suhteellisuudentajua, realismia, rauhallisempaa suhtautumista itseen ja ympäröivään maailmaan.

Eikä varmasti pienin merkitys ole silläkään jos päättää olla pehmentämättä päätään päihteillä. Jos vielä hyvänlaatuinen humala menisikin kohtuullisen mukavasti, niin krapula kumminkin on tila jossa ihminen tuntee itsensä alemmaksi olennoksi ja säikkyy omaa varjoaankin. Ei se terveellistä eikä elämää arvossa ylentävää ole.

274

Peruskoulu-uudistus taisi olla aikoinaan enemmän kuin paikallaan. Meillä ei koulussa ollut kovinkaan tiukka kuri, mutta tietysti opettajia piti totella. Vastaankin kapinoitiin toki, aina vain enemmän mitä isommaksi kasvettiin. Uskonnon opetuksesta en hirveesti muista. Ala-asteella se taisi olla semmosta satujen lukemista, eli Raamatun kertomuksia luettiin kevyinä versioina. Joulujuhlissa näyteltiin tietysti jouluevankeliumi, siinä tonttuleikkien lomassa. Pääsin kerran näytelmään enkeliksi.
Yläasteella uskonnonopettaja taisi olla ihan oikea ateisti. Kertoili naureskellen ja myhäillen eri lahkojen ja uskontokuntien historiasta.
Lukiossa minulla olikin jo sitten elämänkatsomustieto uskonnon tilalla. Se on kyllä ihan järkevä opppiaine, jos pysyisi sellaisena kuin silloin oli.

Olen tässä lueskellut tänään sellaista kirjaa kuin “Tunne nälkä”, jonka on kirjoittanut ravitsemusterapeutti Patrik Borg. Kirja käsittelee painonhallintaa, ja siinä on oivallus, että ylipainoinen voi laihtua pysyvästi lopettamalla pakonomaisen laihduttamisen. Laihduttaminenhan on uuvuttavaa hommaa, jossa on aina nälkä, väsy ja kiukku. Eikä kukaan jaksa olla nälkäinen, kiukkuinen ja väsynyt koko ajan. Siinä sortuu vain unelmoimaan herkuista ja mässäilyistä, johon sitten lopulta lankeaa vääjäämättä.
Parempi on opetella syömään intuitiivisesti , eli kuuntelemaan kehon kylläisyysviestejä, samalla kun syö sitä ruokaa mistä tykkää ja joka maistuu hyvälle. Kituuttamisen ja ahmimisen vuorottelu ei ole kivaa eikä edes hyödyllistä.
Kun antaa itselleen myös luvan syödä hyvällä omatunnolla juuri niitä ruokia joista tykkää, ruuan pakkomielteisestä ajattelusta voi päästä eroon.

En tiedä toimisiko tämä alkoholismista toipuessa? Tai oikeastaan, aiheestahan onkin ehkä keskusteltu. Voisiko vaikkapa raitistua lopettamalla raitistumisen yrittämisen? Ainakin joku tämänkaltainen prosessi on tapahtunut niillä, jotka ovat onnistuneet vähentämään juomista, ja vähentäneet myös alkoholin merkitystä elämässään ja ajattelussaan. :bulb:

275

Heippa Vadelmamunkki! Mielenkiintoisia ajatuksia heität peliin. Minähän olen aikaisemmissa kirjoituksissani aina yrittänyt painottaa vapaaehtoisuuden merkitystä raitistumisessa. Kaikenlainen suorittaminen muuttuu jossain vaiheessa helposti ylisuorittamiseksi joka taas aiheuttaa stressiä ja turhautumista. Johon taas löytyy alkoholisteilla tuttu “lääke”.
Toimiiko laihdutusmallisi sovellettuna alkoholismiin? Vaikea verrata, koska jos olisin kuunnellut kehoani intuitiivisesti ollessani vielä fyysisesti viinasta riippuvainen niin takuulla olisi tapahtunut kamalia! Näenkin asian niin, että ensin on hyvä yrittää päästä aineesta irti miettimättä liikaa miksi. Yrittää saavuttaa ja ylläpitää ns. mekaanisen raittiuden keinolla millä hyvänsä lopputuloksia ja pitkäaikaisia tavoitteita liikaa pohtimatta. Jo fyysinen palautuminen ottaa aikansa, psyykkinen on vielä hankalampaa.
Tästä pääsen vastaamaan kysymykseesi. Olen sitä mieltä, että pysyvän raittiuden saavuttaminen vaatii oman arvomaailman remonttia. Eli antaako juominen minulle enemmän kuin ottaa? Tämä kysymys on tällä palstalla ehkä vääremmässä paikassa kuin esim. Vähentäjien puolella, koska Lopettajiin kirjoittelevat ihmiset jotka ovat jo kokeneet tarpeeksi paljon huonoa halutakseen kestävää raittiutta. Oleellista on mielestäni, että jos ihminen on ylittänyt juomisessaan kriittisen rajan, mikään intuitio ei enää toimi. Tai sitä ei ole enää olemassakaan koska alkoholismi ohjaa viallisen autopilootin tapaan koko elämää.
Varmaan niitäkin on, jotka ovat pystyneet vähentämisellä saavuttamaan nollalinjan halutessaan. En vain tunne yhtäkään… Ja miksi lopettaa kokonaan jos on sitä mieltä että homma on hanskassa?
Hyvää ja raitista viikkoa porukoille takatalvisesta Saksasta! :smiley:

276

Työviikon ensimmäinen päivä taas illassa. Jotain näkyvää saatu aikaan, rakennuksen runkotolppia pystyssä kauniissa riveissä, määrävälein ja toivottavasti oikeilla paikoillaan. Sopivasti rasittuneena, hikisenä, mukavaan päivään tyytyväisenä vatsallinen ruokaa ja oleilua.
Ei tätä elämää voi moittia.

Keskustelussa nousi taas esiin voiko päihteidenkäytön lopettaa siten että ensin vähentää juopottelua. Olen nähnyt sellaista tapahtuvan, ja vaikken olisikaan, niin olisiko minulla joku syy epäillä että se mahdotonta olisi? Ei tietääkseni. Minulle tuli mieleen lopettaa kerralla, ja kun se tuntui sopivalta niin annoinpa sitten mennä niin. Mutta, jos se ei olisikaan ollut kohdallani toimiva tapa, niin ei kai minua olisi mikään estänyt tekemästä tätä muutosta pitemmän kaavan mukaan, vaikkapa vähitellen?

Kiitos Andantelle, on aina mukava lukea valitettavan harvoin tulevia tervehdyksiäsi. Olet hyvin asiallinen ja poihdiskeleva ajattelija, luen hyvin tarkkaan kommenttisi!

Yksi asia taas herätti ajatuksia minunkin päässäni. Mainita siitä että arvojen pitäisi muuttua jotta voi lopettaa juomisen (?) .
En ole siitä aivan varma.
Nimittäin, taas omaa henkilöhistoriaani hiukan kelatessani tulin siihen tulokseen että eivät ne perusarvot kohdallani tainneet muuttua miksikään. Ainoastaan suhtauminen päihteisiin, omalla kohdalla.
Perusarvoihini kuului ennen ja kuuluu edelleen mm. ihmisten samanarvoisuus syntyperään, kansallisuuteen, rotuun tms katsomatta, oikeudenmukaisuuden pitäminen tärkeänä, väkivallan ja sodankäynnin vastustaminen, sukupuolten välinen tasa-arvo, ihmisten manipuloinnin mm. hengellisillä opeilla pitäminen vääränlaisena johdatteluna mihinkään maailmankatsomukseen, heikompien auttamisen omalla kohdalla itsestäänselvyytenä, solidaarisuus … sen semmoisia juttuja. En ainakaan muista että juomisen lopettaminen olisi noiden arvojeni kohdalla merkinnyt mitään olennaista uudelleenarviointia.

Eivät kai juoppojen arvot ja moraalikäsitykset yleensäkään välttämättä sen huonompia ole kuin juomattomienkaan? Onhan niitä hyvinkin epäinhimillisesti ja jopa julmasti ajattelevia ihan syntymäraittiidenkin keskuudessa?

277

Tervehdys metsänreunaan ja muillekin. Mukava lukea positiivisia kommentteja, arvomaailmaan liittyen jäin hieman pohdiskelemaan kirjoittamaani ja päätin hieman tarkentaa. Omalla kohdallani kyllä perusarvotkin kärsivät juovana aikanani.
Sitä helpottavampaa oli havaita, että ei se “perusminä” vuosikymmenien läträämisen seurauksena kuitenkaan mihinkään ollut hävinnyt. Aktiivisella juomisella se vain hukkui kirjaimellisesti alkoholiin. Yksi mielenkiintoisimmista havainnoista olikin eräänlaisen uuden vanhan minän jälleenlöytyminen raitistelun edistyessä.
En tarkoita elämäntaparemontilla välttämättä jonkin täysin uuden uljaan etsimistä ja löytämistä vaan paluuta siihen olotilaan ja arvomaailmaan joka oli olemassa ennenkuin alkoholismi sai otteen elämästä. Yksilöllistä kullakin ja jollakin voi olla tarvetta ja halua muokata kaikki täysin uuteen uskoon. Oli miten oli, aikaa ja kärsivällisyyttä homma kyllä vaatii. Mutta aikaahan on ja sitä tulee koko ajan lisää…

278

Varmastikin, alkoholistinen elämä saa usein aikaan aivoissa muutoksia. Suhteellisuudentaju järkkyy, tunteita nousee pintaan ryöppyinä, arviointikyky heikkenee. Jos ihmisen arvot eivät välttämättä muutukaan, niin toimintatavat voivat muuttua omien arvojen vastaisiksi.

Ei silti, ei sekään ole kaikkia koskeva ennuste. Alkoholisteja kun on miljoonaa eri sorttia, suurella osalla tunteet pysyvät aivan kohtuullisessa kuosissa vaikka melkein koko ajan pöhnässä onkin. Ja yhtä hyvin niitä tunneryöppyjä tulee pään sekoillessa niille jotka ottavat alkoholia vain toisinaan ja niillekin jotka eivät ota koskaan.

Ei se viina silti kenenkään aivoille ja aivoissa syntyville asenteille hyvää tee. Aina parempi mitä vähemmän.

Mutta jos sit taas tähän päivään. Mukavaa ulkoilmassa oleilua, parin leppoisan kaverin kanssa rakentelua. Kiipeilyä tikkailla ja ilman, huomiseksi rakennuksen runko siihen kuntoon että saamme kattotuolit nostettua. Sopivanlämpöinen päivä on tulossa, eikä vesisadettakaan kiusaksi. Siis oikein hyvältä tuntuu taas aloittaa aamua eväittenteolla ja kahvinkeitolla.

Tyytyväinen olen olooni ja elämääni. Kyllä tämä minulle kelpaa.

279

Tuossa andante nosti esiin mielestäni hyvin olennaisen asian. Raitistuminen kun on sitä että lopetetaan juominen, eikä sitä lopettamista kannata muuttaa ikuisuusprojektiksi, jatkuvaksi lopettelun ylläpidoksi ja asian veulaamiseksi. En sitä tietenkään halua keneltäkään kieltää, jokaisen omassa harkinnassahan se on miten aikansa käyttää ja elämänsä täyttää. Sanon vain että se on turhaa, muutakin tekemistä yleensä löytyy.

Tapasin muuten pari päivää sitten työmatkalla tutun juopon (alkoholistiksi en viitsi nimitellä, mutta juoppoudeksi hänen elämäntapaansa voinen omien silminnäkijätodisteideni perusteella kutsua). Tarinaa hänellä riitti, tämänpäiväinen päihtymys oli sen verran vahva että kielenkannat kirposivat. Monenlaista arviota hän esitti niin maailman asioista yleensä kuin myös muista ihmisistä. Enimmäkseen sellaisia näkökantoja joista olin eri mieltä. En sitten kuitenkaan viitsinyt alkaa omia ajatuksiani esittelemään, tuskin siitä olisi kummempaa tulosta ollut.

Kun sama kaveri joinakin selvistä päivistään esittää jonkin verran erilaisia kannanottoja, tarinat ovat monilta osin erilaisia ja arviot asioista muuttuvat, niin sitäpä jäin miettimään, kumpi on hänen kohdallaan sitä todellista ja omaa ajattelua?

Selvänä kun saattaa jonkinlainen sivistyksen pintakerros ja tarkemmin harkitut arviot kuulijoiden asenteesta asioihin vaikuttaa siihen miten asioitaan esittää ja silloinhan voisi olla kuten vanha sananlasku sanoo “in vino veritas”. Kun se kulissikerros sitten päihtyneenä hiukan hellittää otettaan niin alkaako todellinen ajatusmaailma pilkottamaan? Vai miten se menee?
Jos noin olisi, niin silloinhan kannattaisi eduskunnan täysistunnon puheenvuorojen sijasta ujuttakin toimittajia edustajien märempiin saunailtoihin korva tarkkana kuuntelemaan miten asiat sensuroimattomina kenenkin päässä liikkuvat?

Raittiimmat kansanedustajat sitten taas… ei niille tuollakaan konstilla mitään mahtaisi. Pakko vaan uskoa että peruskysymyksissä suurin piirtein tuovat puolensa julki.

Mutta minä tästä lähden taas hiukan antamaan vertaistukea yhdelle kaverille, ihan pienet kahden miehen talkoot joissa yksi käsipari ei oikein riitä. Ja minulla semmoinen käsipari on taas tänään joutilaana joten menenpä helppaamaan.

280

Humalakäyttäytymisen ja humalaisten puheiden hyväksyminen taitaa olla myös hieman sukupuolisidonnaista. Se on hyväksyttävämpää miehelle kuin naiselle, ainakin jos kyseessä ovat julkimot tai poliitikot. Arhinmäki sai anteeksi humalikkaan illan urheilijoiden kanssa, mutta jos Li Andersson tekisi saman, sekä media että poliittinen vastapuoli repeäisivät riemuun niin ettei mitään rajaa.
Hakkaraisen kaltaisia törttöilyjä ei kenties suvaittaisi naiselle edes persuissa. Ainakin luulisin ettei.

Ajatelkaapa sitä kauheutta, jos Matti Nykänen olisikin ollut Maija Nykänen. Naisurheilija, joka tappelee puolisonsa kanssa ja jonka huuruista elämää kuvataan Seiskassa viikottain. Naisurheilija, joka hylkää lapsensa, työskentelee välillä stripparina ja lopulta kuolee alkoholin aiheuttamiin sairauksiin. Ei olisi tainnut valtiollisia hautajaisia tulla Maija Nykäselle.

Tämä pohdinta tuli minulle mieleen noista edellä mainituista edustajien kosteammista saunailloista. No, kyllähän alkoholia käytetään politiikan kulisseissa ja puolueiden sisäisissä tapahtumissa joskus paljonkin. Mutta oma puolueeni on suhteellisen naisvaltainen, joten ihan holtittomiksi rilluttelujuhlat eivät kärjisty yleensä koskaan, edes pikkujouluissa tai vaalivalvojaisissa. Tietysti joku yksittäinen tyyppi (yleensä miespuolinen) niissäkin on kovemmassa kännissä kuin muut, mutta sekin yleensä osaa käyttäytyä melko korrektisti.
Taksilla on joku ajellut joskus vähän liikaa, mutta vissiin senkin tehnyt selvinpäin. :unamused: :stuck_out_tongue: