Ai että mä oon puhki. Minä olenkin sellainen viherpiipertäjä, että rautaa on pistettävä liikkumaan joskus vähän niinkuin äärirajoille asti. Takana on nyt 7 kovaa salitreeniä 14 päivän aikana, eli joka toinen päivä tullut käytyä. Nyt pidän kyllä viikon taukoa, sillä enää ei kahdessa päivässä palaudu tarpeeksi.
Välillä sitä on tiukassa paikassa: revähtääkö lihas, poksahtaako joku verisuoni, vai lähteekö rauta liikkeelle. Lopulta rauta lähtee aina liikkeelle, sen viimeisenkin toiston verran, jonka aikana tekisi mieli huutaa täyttä kurkkua (mutta ei kehtaa).
Mietin nyt, että mitä tässä loppupäivän enää jaksaisi tehdä. Mitään kovin paljon päänvaivaa vaativaa kirjoitushommaa ei edes jaksaisi tehdä. Lukemista olisi kyllä: kesken on edelleen se Iikka Kiven elämäntaito-opas “Menisit ennemmin terapiaan.”
Mulle tuli tuosta voimailusta sellainen mieleen, että kun on eukonkanto-kisat, niin voisiko siitä tehdä jonkun sovelluksen myös toisinpäin, esim. ukontyöntä-kisat. Koska iso mies on liian painava kannettava naiselle, niin mies voisi istua kottikärryissä joita nainen työntää.
Siinä olisi helppo kilpailla vaikka eri pituisilla matkoilla. Tarvitaan vain tarpeeksi kottikärryjä. Ehdotan tätä leikkimieliseksi lajiksi siihen Plinkki-tapaamiseen, joka joskus järjestetään. Minä voin olla metsänreunan miehen pari tuossa lajissa. Samalla voisin näyttää että pysyy ne kottikärryt käsissä kaupunkilaisellakin.
Ideaa saa hyödyntää myös työpaikkojen tyhy-päivillä, olkaa hyvä.
Täällä taitaa lentomatkailu-keskustelu jo hiipua, uutisissa ja muissa medioissa se senkun yltyy. Ja kyllä, tiedän että alkoholin käytön lopettaminen on ihan eri asia kuin kaukomaille lentomatkaileminen. Mutta kun muutkin esittävät täällä mielipiteitään lentomatkailusta, niin minä kanssa.
Eilisessä 10 uutisissa sanottiin että Finnair tarjoaa mahdollisuutta kompensoida kaukomatkan hiilijalanjälki, maksaisi vain 6 euroa. Rahoilla tuettaisiin sitten joitakin projekteja kehitysmaissa ja tuo 6 euron panostus pienentäisi hiilijalanjälkeä siellä saman verran kuin se kaukomaalento kasvattaisi. Tuo Finnairin tarjous, 6 euroa, vaikuttaa kovin pieneltä summalta. Että 6 eurolla voisi tiputtaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta, tai jarruttaa sen kasvua, noin suunnilleen ja laskentatavast riippuen 1.5-4 tonnilla.
Netistä löytyy muutamia toimijoita jotka tarjoavat vastaavantyylistä kompensointia, yleensä kaukomaalennon kompensointihinta on luokkaa 60-70 euroa. Mutta en oikein luota rahankerääjiin, muistan vieläkin Syöpäsairaiden Lasten Tuki -järjestön, sekin keräsi rahaa, mutta ei lopultakaan syöpäsairaille lapsille vaan itselleen.
Myös biokerosiinia on jo nyt saatavilla, mutta se on ainakin toistaiseksi niin kallista että taitaisi kaksinkertaistaa kaukomatkan lentolippujen hinnan. Sitä käyttämällä asiat olisi hoidettu ”oikein”, hiilen määrää maan pinnalla ja ilmakehässä ei lisättäisi kaivamalla sitä maan uumenista vaan ”jo ylhäällä” olevaa hiiltä kierrätettäisiin.
Finnair tosin tarjoaa myös mahdollisuutta että maksamalla 60 euroa biokerosiinimaksua voisi nollata lentomatkansa hiilijalanjäljen ja ajatella lentävänsä kasvihuonepäästöjä lisäämättömällä tavalla. Ihmettelen tuota kun toisaalla sanotaan että biokerosiini on 3-5 kertaa fossiilisen kerosiinin (0.7e/kg) hintaista, ja Airbus A 330-300 polttaa edestakaisella Thaimaan matkalla ja 70% täyttöasteella n. 550 kiloa kerosiinia matkustajaa kohti. Fossiilisen kerosiinin hinnan luulisi siis olevan 385e ja biokerosiinin hinnan 1155e-1925e.
Tänään on ainakin lumityömahdollisuus!
Jos joku epäilee että liikunnasta ja hapensaannista voisi olla apua vaikkapa unettomuuteen tai elämän sietämättömän helppouden aiheuttamaan turhautumiseen niin nyt sitten ulos ja aukomaan kulkuteitä!
Taajamaolosuhteissa siinä voi hyvällä tuurilla saada jonkunlaisen kontaktin naapuriin yhteisen harrastuksen parissa, plussaa sekin.
Vadelmamunkin esiin nostama ukontyöntölaji olisi varmasti oivallinen lisä suomalaisten ennestäänkin laajaan valikoimaan. Mieluummin minä siihen osallistuisin kuin kusiaispesässä istumiskilpailuun tai saunomis- tai kaljanjuonti- tai kananmuniensyöntikilpaan. Oikeastaan jo vähän odotankin sitä vauhdin hurmaa Vadelmamunkin rattailla. Ja jos vedonlyöntimahdollisuus on, niin kyllä jonkun kolikon sijoitan sen puolesta etä pärjätään. Minun kun ei tarvitse muuta kuin istua tai seistä kärryissä ja hoputtaa karmeasti kiroillen ja kiljuen… sitä pitääkin alkaa harjoittelemaan.
Olkaatten tarkkoja kottikärryjen valinnassa. Erään halpisfirman kottikärryissä on se ainoa pyörä ihan liian edessä, ja näin ukolla kuormatun kottikärryn paino tulisi varsin suurelta osin ukontyöntäjän käsien varaan. Jos hänen käsivoimansa siksi uupuisivat tyystin, niin se olisi paskempi juttu, kyytiläisen istumalihaksille koituisi jyrkkä tömäys.
Tässä viestissä on salattua tietoiskua, erään halpisfirman kottikärryssä todella on pyörä ihan liian edessä, tai ainakin oli 10 vuotta sitten myynnissä olleessa mallissa. Ei sitä ostovaiheessa ja kärryä tyhjänä työnnellessä huomaa, mutta lastaappas siihen 100 kiloa ja työntele sitten…
Eileinen ilta sitten kuntosalilla. Ohjatussa harjoittelussa, pitihän semmoiseenkin tutustua.
Hiki siinä tuli, se varmaan oli tarkoituskin.
Jos noissa kuntoiluhommissa käy kuten Vadelmamunkille, että alkaa vaarana olemaan lihasrevähdyksiä tai verisuonten räjähtämisiä, niin toivottavasti joku järjissään oleva ihminen nappaa minua olkapäästä kiinni ja käyttää kaiken auktoriteensa siihen että saa minut pysähtymään ja lopettamaan semmoisen touhun. Mieluummin vähän ennen kuin pysyvämpiä vaurioita tulee.
Mutta että mitä tänään kuuluu entisen alkoholistin päiväohjelmaan?
Luultavasti sillä ei ole enää mitään merkitystä, että menneisyydessä on sitä alkoholismiakin. Ihan semmoisia sioita joita voi tehdä siinäkin tapauksessa ettei ole koskaan alkoholisti ollutkaan. Ei elämää saa alkaa rajoittamaan tai johonkin muottiin tunkemaan siksi että joskus on tullut hulluuksia tehtyä. Kyllä niistä vanhoista jutuista voi ihan oikeastikin luopua.
Niin, joo… en oikein tiedä mitä tänään tekisin. Mitään en ole kenellekään luvannut eikä mitään pakollista tekemistä ole. Mikähän minua tänään huvittaisi? Katsotaan, ihan varmasti jotain mielenkiintoista eteen tulee. Saatanpa sitten kertoa kun sellaista on ilmestynyt. Tuskin ihan sentään paikoillani sisällä makailen… kunhan nyt saan taas aamukahvini juotua niin siitä se sitten lähtee.
^ Onnea liikuntaharrastukselle. Elämä on täynnä vaaroja, mutta lohdutettakoon että se verisuonen poksahtaminen kuitenkin vaanii useimmiten sellaisia, jotka eivät liiku lainkaan ja ovat itseensä myös ylipainoa ja verenpainetta keränneet.
Minulla kävi hyvä flaksi. Sain kutsun erääseen kuluttajatutkimukseen, jossa tutkitaan jotain matkapuhelimen käyttöä. Klo 16 menen siis sovitun operaattorin myymälään tentattavaksi, ja saan siitä palkkioksi 40 euron arvoisen lahjakortin jonka voi käyttää vaikka ruokakaupassa.
Illalla menen sitten erään kaverin vaalikampanjan avajais-pippaloihin. Siellä voi olla mukavaa.
Eipä sitten tänään tullut tehdyksi oikein mitään. muutaman nettisivusto ohjelmat päivitin uusimpaan versioon kun palveluntarjoaja vaihtaa uudempaan PHP-versioon -toimivat sitten edelleen ilman ongelmia. Mutta, ne nykyään ovat vain napin painalluksia, eli ei sinä oikein tekemistä ollut.
Luin sellaisen tiedon että Italiasta saisi jostain pikkukylästä taloja euron kappale. Ja tervetulleita olisivat vaikka suomalaiset tai muut maahanmuuttajat. Vanhaan hienoon kaupunkimaiseen kylään kun ei muuten tahdo asukkaista rittää. Laitoi oikein ajattelemaan asiaa.
Mutta, kun ei ilmaisia lounaita ole, niin ei tuokaan ihan noin sitten mene. Kyllähän minulla se euro olisi, mutta enemmän tarvitaan. Pitää sitoutua kunnostamaan talo kolmessa vuodessa, ja ainakin kuvien mukaan ne ovat todella pahoja -katotkin osassa romahtaneet ja homeessa seinät ja kaikkea semmoista. Eli hintaa tulee.
Ja siellä’ ei ihan yksinkertaista kai ole hankkia sähköliittymiä ja vesiliittymiä ja viemäröinneistä en tiedä… enkä sitäkään että onko taloissa sitten edes tontti oma vai vuokrattu ja millaisia ovat muut maksut. Ei se taitaisi olla ihan helppoa. Ehkä sinne juuri ja juuri voisi isomman pakettiauton täyteen työkaluja lastaten ja euroopan läpi körötellen saada ainakin työssä tarvittavat kamppeet paikan päälle, mutta mitähän siellä mahtavat rakennusmateriaalit maksaa? Ja kai sit tartis hiukan opetella paikallista kieltäkin. Ja tutustua muutenkin olosuhteisiin.
Kai se on sittenkin minulle liian vaivalloista. Kun nyt alan tottumaan tähän elämän helppouteen ja kaikinpuoliseen ajnakäytön vapauteen niin en kai minä sittenkään sinne lähde talokauppaa tekemään.
Mutta mahtaisivatko suostua jos täältä vaikka kymmenkunta kaveria ostaisi ison talon kimppaan ja laittaisi kuntoon ja kukin sitten lomailisi siellä kuukauden verran vuodessa… silloin se ei kai kenellekään kovin raskaaksi tulisi?
Jotain tuontapaista vois kyllä eläkepäiviksi suunnitella - rahasta se hiukan on kans kiinni mutta eipä siellä etelänmaissa kummoista mökkiä tarvitsisi. Kun täälläkin semmoisessa kymppityonnin arvoisessa pärjännyt olen niin ehkä siellä lämpimässä vähän vielä halvemmalla -täytyypä pitää silmät auki. Ja saa kai sitä haaveilla ja suunnitella vaikkei ikinä mitään pystyisi toteuttamaankaan?
No perhana, tulipa nukuttua pussutettua taas pitkään. Kymmenen aikaan tähän lauantaiuaamuun heräsin.
Sanotaan että hyvä omatunto on paras päänalunen -vähän yksinkertaistettu selitys lienee, mutta kai siinä hiukan on perää. Kun ei ole kummempia murheita eikä mikään hermostuta eikä mieltä paina niin elimistökin kai rauhoittuu nukkumaan ilman kummempia viivytyksiä.
Enkä silti epäile, etteikö unirytmi voisi häiriintyä vaikka hermot ja mielntila ja tyytyväisyys elämään ja kaikki semmoinen olisi ihan kunnossakin. Monimutkainen on ihmisen rakenne.
Mutta heräsin kumminkin, ei sitä unta ihan määrättömiin riitä. Uuteen aamuun, ja uusiin mahdollisuuksiin. Sen eilisen ajattelun Italialaisista euron taloista sitten jätin sikseen. Tulin siihen tulokseen että kyllä siinä varmasti niin monenlaista vaivaa ja rahantarvetta ja vaikeaa mutkaa kuitenkin olisi että olkoon tutkimatta sen tarkemmin. Kai tässä kaikenlaista eteen tulee, helpompaakin.
Aivan avoin on taas päivän ohjelma, ja kohta ollaan puolessapäivin. Pitäisikö siitä tuntea jotain itsesyytöksiä ettei ole mitään komentoa itselle asettanut tai muiltakaan kysellyt? Ei muuten tartte, ei ainakaan minun. Olen oman arvioni mukaan niin monena aamuna eläissäni noussut sovittuun työntekoon sovittuna aikana ja kromppinut oman väsyneen ruumiini ja työkalujeni kanssa sovitulle työpaikalle ja yrittänyt sovitun aikataulun mukaisesti valmista saada että ei tämä laiskanaolo tunnu yhtään väärältä.
Ja kun asia on ninkin, että mitä todennäköisimmin vielä joku taas jossain välissä ehdottaa että tulisitkos tekemään… ja sekin sopii sitten aivan hyvin.
Taas tehdään ja pidetään aikatauluista kiinni, sen aikaa kun tehdään.
Aikansa kutakin, ja ajoittain kutakin. Muta vapaaehtoisesti, ja sitoutumatta sentään koko iäksi mihinkään.
Niin, luulenpa että tänäänkin jotain kiinnostavaa tekemistä löytyy. Ja jos ei, niin istuskelen sitten kalsareillani ja laiskottelen tässä sisätiloissa. Mitä sen sitten niin väliä on.
Ei niitä ollutkaan. Kymmeniätuhansia oli tullut maksamaan. Euro oli sitäpaitsi vain lähtöhinta huutokaupassa.
No hyvä, eipä tullut pettymystä kun en rynnännyt kaupantekoon.
Sitähän se tahtoo olla. Jos joku näyttää humbuugilta niin useimmiten se myös on sitä. Mutku se vaan olis niin kiva uskoa kauniisiin lupauksiin, taivasosuuksista ja kyljessä kihnuttavista enkeleistä alkaen -kun se olis niin kivaa niin miksei sit vois olla jos kovasti uskoo…
Mutta, tänään taas ihan näitä tavallisia juttuja, kyllä niissäkin, mahdollisuuksien rajoissa olevissa , jotain kivaa löytyy. Mitä se tänään minun kohdallani on, sitä en ole vielä oikein edes alkanut miettimään. Minulla on koko päivä aikaa, ja jos en mitään kummempaa tekemistä satu kohtaamaan, niin eipä senkään väliä. Minulla kun ei just nyt ole kiirettä minnekään.
Niinkuin olen tässä ketjussa kertonut, kaikkein mieluummin nyt sitten teen sellaisia asioita jotka ovat tähän ikään asti jääneet tekemättä. Uusia asioita, laidasta laitaan.
Ihan vaan siksi että minulla on melkoinen vapaus tehdä kaikenlaista. Kun ei alkoholismiin kuuluva jokapäiväinen promillemääräkään enää estä yhtään mistään.
Tänään olin mukana auton vianetsinnässä. Kun semmoisenkin sitten lopulta hommasin, niin se myös tuo kaikenlaista uutta elämään. Se vekotin tuntui jotenkin nykivän kovemmassa vauhdissa, vaika muuten menee ihan mukavasti etu- ja takaperin ja on lisäksi lämmin ja antaa sateensuojan -siis noilta osin voittaa polkupyörän mennen tullen.
Tutun kaverin verstaalle poikkesin, kun hänellä sattui illalla aikaa olemaan. Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, ja tämä oli yksi niistä.
Jostain käsijarrukahvan alta kaiveltiin moninapainen pistoke, ja siihen kaveri kiinnitti läppärinsä. Ja kone alkoi ratsaamaan kaikkea mahdollista. Jarruista valoihin ja lämmityslaitteisiin. Antureita kuulemma on jo tuon ikäisessä, parikymmentä vuotta vanhassa autossa pitkin ja poikin vaikka kuinka paljon ja tietokone sitten niiden perusteella tekee jossain moottorin kyljessä ratkaisuja.
Vika kuulemma oli vuotavassa pakoputkessa. Kun sen vastus tai pakokaasuvirtaus johonkin suuntaan tai jokin sellainen oli erilainen kuin pitäisi, antaa sitä tutkiva anturi väärää informaatiota polttoaineensyötölle ja kun väärin menee niin kone hiukan nykii.
Sain siinä samalla kaikenlaista muutakin opetusta, ja hämmästeltävää minulla riitti. En olisi uskonut tällaiseenkin sotkeentuvani mutta niinpäs vaan maailma muuttuu. Tiedä mitä tässä vielä oppii kun edes kerran viikossa jotain ihan uutta lähtee tutkimaan.
Sitä samaa, vanhoista kuvioista irrottautumista ja aivan uusien asioiden katselemista suosittelen muillekin. Jotenkin niistä uusista jutuista tulee virkeämpi mieli. Huomenna taas toivottavasti jotain ihan erilaista, katsotaanpa mitä eteen tulee!
Villakoiran ydin on vältä rutiineja!
Rutiini yhdessä asiassa tarttuu ja muukin tapahtuu kuten ennen. Vanhat mallit toteutuvat aina kaukaa menneisyydestä asti.
Siksi ja siltä osalta olen samaa mieltä että uutta kannattaa etsiä . Mutta en kaikessa.
Vain omilla ehdoillaan! Eikä siksi että joku muu tekee niin! Järki mukana eikä ryntäilemistä! Rauhallisesti omaan tahtiin kun on oma elämä.
Turha hätä ja hoppu on pudottanut monta pohjalle, innostuminen kaikesta uudesta sumentaa silmät jos ei malta miettiä.
No joo…
Kohtuus tietysti kaikessa. Ei kaikkeen kannata todellakaan rynnätä, ja terve kriittisyys varjelee ihmistä höynäytyksiltä. Tottahan on syytä aina käyttää omaa järkeään.
Siinä asiassa kyllä ikä auttaa paljon. Nuorempana se porukan kanssa samaistuminen ja omienkin ajatusten muokkaaminen kaveripiirin ajattelun mukaiseksi on yleinen ilmiö. Elämänkokemus ja varmasti sitten ne hiljalleen vuosien päästä valkenevat ylilyönnit opettavat seisomaan omilla jaloillaan ja uskallustakin riittää itsenäiseen asioiden pohtimiseen hiukan paremmin.
Uusiin tapoihin ja toimintoihin vapautumisessa on kuitenkin kai kysymys myös siitä ettei jää omankaan minäkuvansa vangiksi. Ettei automaattisesti ajattele että kun minä nyt tällainen ja tällainen niin minä toimin aina näin ja näitä asioita minä sitten taas en mielessäni epäile enkä aseta kyseenalaiseksi. Omia raja-aitoja kannattaa hiukan purkaa pois, sekä tekemällä että ajattelemalla. Konkreettiset teot ovat luullakseni se avainasia. Kun tekee jotain toisin, uskaltautuu myös ajattelemaan laajemmin. Ei se sen kummempi juttu ole.
Ja kun jostain vanhoista itselle asetetuista jutuista haluaa eteenpäin niin ei kaikkea kannata hylätä. Tottakai on myös hyviä, säilyttämisen arvoisia asioita siellä omassa toiminnassa ja pääkopassa.
Että mitäkö tänään?
Eipä mainittavaa. Itse asiassa en ole tehnyt juuri mitään. Naapurikaupungin katuja kävin katselemassa, ei siellä tällaisella pakkasella juuri liikettä ollut. Tulin pois, mitäpä siellä sitten minäkään.
Työttömien valmennuskurssibisneksestä ovat juttua tehneet.
Yksi tapaamani toimittaja juuri kertoili että tutkiva journalismi on suomessa jo hyvin harvinaista. Se on kallista touhua, siinä voi toimittaja joutua olemaan aiheen kimpussa kukausitolkulla ja tarvitaan apuna asiantuntijoita ja tiedonhankinta on työlästä -siksi tehdään mieluummin uutisia hyvin pienellä taustojen tutkimisella, räväytetään otsikko ja muutama iskevä lause, suurin osa asioista jääköön huomioimatta. Kyseinen toimittaja oli hänkin sitä mieltä että MOT on yksi harvoista poikkeuksista, asioiden tutkimiseen vielä satsataan. Toki laatu vaihtelee kovasti, lipsuu se sielläkin joskus hiukan pinnalliseksi, mutta välillä työtä tehdään ihan oikeasti.
Ja mitäpä sitä sitten on tänään tullut tehdyksi?
Enpä taaskaan paljoa.
Hankin sukset.
Vanhat, sain ilmaiseksi. Vanhanaikaisilla Y-siteillä. Minulla pitäisi olla jossain niihin sopivat kengät. Lienevät Ruotsin armeijan hiihtokengät.
Vakaa aikomus on tänä talvena ainakin parisataa metriä hiihtää. Jos ei tunnut aivan mahdottomalta niin enemmänkin. Mutta, ainakin kokeilen.
Tavarankierrätys on muuten yksi sosiaalisen median hyvistä seuraamuksista. Sieltä minä nuo suksetkin sain. Olisivat ilmeisesti muuten menneet kaatopaikalle.
Jospa tästä lähtisin ihan vaan muuten kuljeksimaan.
Johan minä olen tänään asiallisiakin hommia tehnyt.
Lähetin muutaman kympin laskun tekemistäni nettisivuista. Tai en minä niitä mitenkään kokonaan tehnyt, julkaisujärjestelmän latasin ja siihen kielipaketin, pari lisäkomponenttia, valikoita laitoin ja semmoisia moduuleja jotka helpottavat niin lukijan kuin sisällöntuottajienkin touhuja -se varsinainen sisältö sitten on sivuston omistajien asiaa, vähän siinä alkuun jotain laitoin ja opastin miten saavat lisää ja miten voivat jakaa oikeuksia erilaisille käyttäjille.
Ei siitä juuri sellaista tuntipalkkaa saanut että sitä kehtaisi edes kertoa. Mutta harrastus tämä onkin. Luulisin että aivotoimintaa virkistävä harrastus.
Ilma on mitä kaunein. Pitääpä liikkua vähän jalkaisinkin, ulkoilmassa.
Näkyvät kinastelevan siitä pitääkö jossain järjestöissä ryhtyä alkoholistiksi ennen kuin on sopiva olemaan päihdeongelmantorjunnassa mukana. Saahan sellaistakin miettiä. Mutta voipa olla näinkin ettei ala semmoisia titteleihin liittyviä kysymyksiä murheekseen ottamaan.
Tämä elämä on ajoittain ehkä turhankin helppoa. Tässä on vaarana vallan veltostua kun ei ole mitään “pakollista” tekemistä. Joku tuolla päänupissa kuitenkin nakuttaa ja huomauttaa että koitas nyt vähän touhuta jotakin sentään… ehkä se on kans jotain itsesuojeluvaistoa joka estää ihmistä kokonaan lamauttamasta itseään.
Joskus ajattelin että olispa mukavaa jos voisi talven ajaksi vetäytyä kuin karhu talviunilleen, laittaisi vaikka pahnat lattialle ja sulkisi ikkunat vanerilevyillä, hamstraisi ruokaa viereen niin että saisi anta nälän huikoessa haukata jotain… virittelisi jollain termostaateilla lämpötilan tasaisen sopivaksi ja laittaisi vaikka jotain rauhallista musiikkia taustalle hiljalleen soimaan ettei äänimaiseman puutekaan ahdistaisi aivoja -ja sitten vaan olisi, köllöttelisi, kunnes kevätaurinko alkaisi sulattamaan kinoksia ulko-oven takaa.
Mutta ei. Ei semmoinen ihmisen elämää olisi, sittenkään. En minä siinä luolassa montaa päivää viihtyisi. Kyllä kai ihminen jotain virikkeitä kaipaa.
Kaipaan. Jonnekin vaan. Pois talvesta. Onko se tekemistä?
Jos ei niin sanotaan että haaveilen.
Kesästä ja auringosta. Voikukanlehdistä. Kissankellosta ja mansikoista. Aution rannan illantuoksusta. Kadun pehmenevästä asfaltista. Pikipoikien naurusta tietyömaalla.
Ei tää talvikaan niin paha ole, kun on jonkinlainen asunto. Ja vaatetta.
Työntekokin nykyään aika mukavaa, varusteet ovat parantuneet muutamassa vuosikymmenessä uskomattoman paljon.
Nuorena miehenä (tai mikä mies, kuuden-seitsemäntoista vuoden ikäinen jolppi) olin rakennustyömalla jossa kerrostaloja valettiin ns suurmuoteilla. Minun tehtäväni oli putsata petkeleellä ne kolme ja puoli metriä korkeat ja kuusi metriä pitkät muotit valun jälkeen ja sitten rasvata ne pitkävartisella harjalla, veden ja paloöljyn sekoituksella. Sitä kun roiskui päälle sen kahdeksan tuntia viidentoista asteen pakkasessa, tuulisella peltoaukealla jonne kerrostaloja alettiin riviin nostamaan -ja sitten jäätyneissä vaatteissa polkupyörällä kotiin toistakymmentä kilometriä -siinä tiesi talvella työmaalla olleensa. Aamulla samat kamppeet, ehkä juuri ja juuri kuivuneina päälle ja alusta uudelleen.
Nyt katselen ikkunasta ulos, että viitsiskö tuonne mennä ja kävellä autoon istumaan, kun hiukan tuiskaa kevyttä pakkaslunta.
Kovin on muisti huono, kun välillä on ihan palautettava mieleen että on tämä elämä sentään nyt helppoa ja murheetonta. On se varmasti hyvä että siellä menneisyydessä on jotain muutakin kuin pullamössöä, nytkin tuli heti ihan kevyt ja mukava olo eikä ulkona näytä lainkaan viluiselta kun hiukan muisteli menneitä. Ei siin taidakaan kannattaa unohtaa ihan kaikkea paskaa, vaikka usein sanon että parempi kantaa mukanaan vain hyviä muistoja. Kyllä kai niitä vertailukohtia on hyvä olla olemassa.
Minulla on flunssainen olo. Menen kuitenkin illaksi kaverin vaalikampanjatukiryhmän kokoukseen, varsinkin kun ko. kaverilla on tapana kestitä tukiryhmää ihan oikealla ruualla, naposteltavalla ja limsalla.
Näitä ehdokkaiden tukiryhmien tapaamisia, kampanjastartteja ja ties mitä vaaleihin liittyviä kissanristiäisiä riittää nyt pari-kolme jokaiselle viikolle, ja vaaleihin on vielä aikaa yli 11 viikkoa. Minähän olen änkenyt itseni useamman ehdokkaan tukiryhmiin.
Tai no, en ole ängennyt oikeastaan, vaan minua on ihan oikeasti pyydetty. Uskomatonta mutta totta.
Samalla ehkä monet kansalaiset, jotka eivät aktiivisesti seuraa politiikkaa, eivät edes vielä tiedä että mitään vaaleja on tulossa.
He havahtuvat vasta kuukautta ennen, kun vaalimainokset lävähtävät katukuvaan, postiluukusta alkaa tippua vaalimainoslappusia ja ehdokkaat ja heidän tukiryhmäläisensä alkavat roikkua hihoissa ulkona kävellessä.
Puolueiden kojuilla tarjoillaan kahvia, makkaraa, hernekeittoa, karkkia ja ilmapalloja. Kannattaa hyödyntää, ja samalla voi vaihtaa pari sanaa ehdokkaiden kanssa. Voi kiertää vaikka kaikkien puolueiden kojut ja vertailla sekä tarjoiluja että vaalilupauksia. Itsekin ajattelin tehdä niin, incognito. Pistän vaikka tekoparran ja aurinkolasit, niin Persujen kojulla ei kukaan äkkää että täällähän on viherpiiperö vakoilemassa.
Ja näin pääsin aiheesta ‘mitä teet tänään’ aiheeseen ‘mitä teet keväällä.’
Kun Vadelmamunkki ei maininnut punttisalia niin minä paikkaan. Menen tänään. Taas ohjattuun kuntoiluun. Toinen kerta siis jo tänä vuonna. Etten vaan tulis liian kovaan kuntoon?
Vaalit ovat tulossa, kyllä sen jo huomaa. Ainakin siitä että osa mediaa etsii mahdollisimman raflaavia ja kiukkuaherättäviä otsikoita, yritetään tehdä vaalitulos jakamalla kansa isänmaallisiin kunnon ihmisiin (kukapa nyt ei haluaisi olla kunnon ihminen, sellainen jolle tämä yhteiskunta mukavuuksineen kuuluu) ja loisiin jotka kuppaavat ruokapöytämme tyhjäksi.
Sellaiset “vanhanaikaiset” asiat kuten tulonjako omaisuuden ja vallan jakautuminen, ihmisten samanarvoisuus ja hyvinvoinnin lisääminen niille joilta sitä puuttuu, niistä sitten jossain sisäsivuilla pienemmällä präntillä, jos sielläkään. Eihän semmoista etujen puolesta käytävää vääntöä kaikkien mielestä ole enää nykyään olemassakaan. Kaikki ovat oman onnensa seppiä, ja jostain riittää kaikille kaikkea rajattomasti kunhan eivät tuhlaa eivätkä ole huolimattomia omaisuutensa ja sijoitustensa suhteen.
Karamellit ja ilmapallot tulevat sitten loppumetreillä mukaan. Sitä ennen ääniä kerätään enemmänkin julkkisehdokkaiden naamakuvilla ja esiintymistaidolla. Ei asioista niin väliä kunhan on tuttu vaikka televisiosta tai urheilu-uutisista. Urheilusaavutuksilla ja lavaesiintymisellä on muuten suomalaisten äänestäjien mielestä ollut aina suuri merkitys yhteiskunnallisten asioiden ymmärtämiskyvyn kannalta. Kehonrakennus on muutamaan otteeseen antanut ihan sopivan älyllisen pätevyyden ja lausunnoista on sitten riittänyt hupia moneksi vuodeksi. Äänestyksissä kyllä aina joku rahoittaja kertoo minkä puolesta pitää nappia painaa.
En taida juurikaan lähteä vaalityöhön mukaan. Joskus menneissä eduskuntavaaleissa taisin järjestää paneelikeskusteluja ja sen semmoisia joihin jonkun minullekin mielenkiintoisen aiheen äärelle kutsuin edustajan tasapuolisesti joka puolueesta ja joskus niissä jonkinlaisena jututtajanakin kai toimin. Semmoiseen helposti joutuu kun noissa erilaisissa kansalais- ja vertaisyhteisöissä mukana touhuaa. Nyt ei uskoakseni ole just tällä hetkellä mihinkään ryhmiin sellaisia sidonnaisuuksia että tarttis alkaa osallistumaan. Mutta, mikä sen tietää jos vaikka innostun, onhan siihen vaalien loppukiriin vielä aikaa. Ja jos innostun, niin kyllä jonkun ryhmän saan houkuteltua mukaan järjestäjäksi jos lupaan itse tehdä isommat valmistelutyöt … mutta katsotaan nyt, ei ole vielä semmoista inspiraatiota iskenyt.
Minä olenkin sellainen viherpiipertäjä, että rautaa on pistettävä liikkumaan joskus vähän niinkuin äärirajoille asti. Takana on nyt 7 kovaa salitreeniä 14 päivän aikana, eli joka toinen päivä tullut käytyä. Nyt pidän kyllä viikon taukoa, sillä enää ei kahdessa päivässä palaudu tarpeeksi.
Koska iso mies on liian painava kannettava naiselle, niin mies voisi istua kottikärryissä joita nainen työntää.