Nainen38v

Kiitos @Hiiri vastauksesta. Näin minäkin olen ajatellut että voin vielä käyttää nikotiinia sen aikaa kun tarvitsen päästäkseni alkoholista tarpeeksi aikaa eteenpäin. Jos kaiken lopettaa kerralla niin on isompi riski ratketa taas.
Se nikotiini on pieni paha juomiseen nähden.
Tulevaisuudessa ehkä joskus myös nikotiiniton.

1 tykkäys

Itsekin käytän nikotiinipusseja. Tällä hetkellä ei ole edes halua lopettaa niiden käyttöä kun rahani riittävät niihin ja niistä ei ole omakohtaisesti haittaa itselleni. Ehkä joskus lopetan. Sit kun hinta nousee riittävästi

1 tykkäys

Minullakaan ei ole halua lopettaa nikotiinin käyttöä ainakaan tässä vaiheessa. Se lopetus nimenomaan lähtee siitä että on halua lopettaa

Nyt kun täällä kerran tuli puheeksi niin minäkin käytän nikotiinipusseja. En pidä sitä juuri minään alkoholiin verrattuna. Joskus on tarkoitus lopettaa sekin, mutta en vaivaa sillä päätäni ollenkaan.

Sitä paitsi nikotiinipussitkin on jo tietynlainen voitto kun niiden avulla on lopetettu tupakointi ja nuuska.

1 tykkäys

Viikonloppu ennen…

Ennen heräsin perjantaisin odottavin tunnelmin. Mietin jo ylös noustessa mitä juomia aion hankkia iltaa varten.
Muistelin missä alkossa olin viimeksi käynyt etten vaan samaan alkoon mene peräkkäisinä päivinä. Enhän toki halunnut että minua luullaan juopoksi. Saatoin ajaa jopa 50km toiseen alkoon etten jää kiinni siitä miten usein vierailen alkossa.
Alkossa tunnelma oli euforinen, niin montaa eri lajia. Kädet täristen mietin montako pulloa kehtaan ostaa kerralla ja missä on prosentit kohdallaan. Toki mukaan tarttui myös muutama napsukka, ikäänkuin välinaukuiksi.
Ajoin kotiin vauhdilla että sain juomat nopeasti kylmään ja jääpalat pakastimeen.
Alkoi tuntien laskenta ja odottelua siitä moneltako voisin korkata ensimmäisen niin että juomat riittävät koko illaksi. Yleensä sovin itseni kanssa että saan aloittaa 18.00.
Kun vihdoin kello oli kuusi niin alkoi maistelu. Oli niin monenlaista herkkua. Mistä aloittaisin. Päätin ottaa vähän kaikkea sekaisin kun en osannut päättää. Nousuhumala oli ihana tunne, minusta kuoriutui melkoinen vitsiniekka. Soittelin tutut ja tuntemattomat läpi ja ehdottelin baariin lähtöä tai mitä tahansa hauskanpitoa. Sosiaaliseen mediaan latasin liian paljastavia kuvia itsestäni, joita häpesin sitten aamulla. Joskus menin myös pimpottelemaan naapurien ovikelloja keskellä yötä vain etsiäkseni juomaseuraa ja joskus myös lisää juotavaa.
Illlat olivat kosteat ja jatkuivat aamun sarastukseen asti. Aamun pikkutunneilla piti tietenkin saada pizzaa koska juomisesta tuli niin kova nälkä. Toisekseen se auttaa hieman aamulla alkavaan kankkuseen.
Pizzan jälkeen yleensä sammuin melko nopeasti, milloin mihinkin.
Aamulla tai jo oikeastaan päivällä kun heräsin, oli olo kuin onkimadolla. Päätä särki ja oksetti. Vapisevin askelin lähdin hakemaan jotain juotavaa jääkaapista ja nappasin särkylääkettä naamariin. Naama oli aivan turvoksissa ja tukka sekaisin. Mitään en pystynyt päivän aikana syömään kun oli niin huono olo. Koko päivä meni sängyssä maaten krapulan takia. Illalla olo alkoi helpottaa ja sitten olikin jo aika lähteä uuteen nousuun. Sillä mentiinkin sitten taas seuraava ilta. Samalla kaavalla.

Surullista miten tähänkin elämäntyyliin vain tottuu ja luulee että kaikki tekevät näin.
Nyt näen asiat jotenkin selkeämmin ja omat vanhat touhut tuntuvat kauheilta.

3 tykkäystä

Arkena tyydyin sitten siihen litran viinipulloon ja kaljoihin koska piti olla skarppina, mutta juuri nuo vkloput meni aina ihan yli kun silloin sai nollata luvan kanssa

1 tykkäys

Omalla kohdalla tämä meni myös niin päin, että aina muusta syystä kauempana kotoa ollessa piti käyttää tilaisuus ostaa alkoholia.

Minulla sixpack oli sellainen perusturvallinen maksimi arkipäivään. Varmaan meni ainakin kerran viikossa.

Mutta nytpä me vietetäänkin selvä viikonloppu. Onnea siitä meille! :bouquet:

1 tykkäys

Juuri näin @Hiiri. Ihanaa olla selvinpäin🥰

1 tykkäys

“Surullista miten tähänkin elämäntyyliin vain tottuu ja luulee että kaikki tekevät näin”

Tämä on ollut myös minulle todella silmiä avaava kokemus. Kuvittelin aina kaikkien juoksevan baareissa samaan tahtiin kuin minä ja suurimman osan ihmisistä juovan myös yhtä reippaasti. Vaikka eihän tuossa ole tietenkään mitään järkeä. Kun ajattelee ihan matemaattisesti, että kuinka monta tyyppiä vaikka jonkun tietyn paikkakunnan baareissa vaikkapa perjantai iltaisin sattuu olemaan ja suhteuttaa sen väkilukuun, niin ei siellä montaakaan prosenttia ihmisistä ole istumassa.
Muut tekee sitten ajallaan jotain aivan muuta ja sen suhteen on ollut itse todella sokea.
Helpotti tilannetta huomattavasti, kun tajusin itse olevansa siinä tyhmässä vähemmistössä, joka hukkaa elämäänsä turhuuteen. Aina ennen ajatteli aivan päinvastoin. :smiley:

2 tykkäystä

Nolo myöntää mutta ajattelin ennen että ne jotka ovat absolutisteja, ovat tylsiä ihmisiä eivätkä osaa pitää hauskaa. Todella typerästi ajateltu. Nyt tajuan että hehän ovatkin itseasiassa oikein fiksuja ihmisiä jotka osaavat nauttia elämästä, eivätkä tarvitse päihteitä hauskanpitoon.

3 tykkäystä

Mulla oli myös näkemys että raittiit ihmiset on tiukkapipoja ja tylsiä ihmisiä joiden elämä valuu hukkaan kun näpläävät jotain virkkaustyötä parhaaseen biletys aikaan.

3 tykkäystä

Jep. Silmät ovat tosiaan auenneet varsinkin siihen, minkä verran moni muu juo tavallisen illanvieton aikana. Itse kun tottui kiskomaan kaksin käsin, on muutaman juoman nauttiminen ihan outo konsepti. Hyvä sinänsä, etten sellaista kaipaakaan, vaan sama on olla selvinpäin. Mutta ihan silmät pyöreinä sitä katselee, että tätäkö se on ollut heillä aina. Ja todellako niin moni ei juo lainkaan. Siis moni tosi hauska ja seurallinenkaan ihminen, joka on kaukana tylsästä tiukkapiposta. Niitä entisiä itsejään taas katselee hieman säälien, että voi sinua.

Rakastan olla raittiilla puolella. Pidetään tämä! :sparkles:

2 tykkäystä

Kun minä lopetin ensimmäisen kerran noin 15 vuotta sitten, kesti nelisen kuukautta ennen kuin elimistö puhdistui alkoholista. Siis puhdistui niin, että veriarvotkin palautuivat normaaliksi.
Koko ajan olo parani ja lopulta normalisoitui.
Olen kiitollinen, ettei maksa ollut vielä niin sökö, ettei palautuminen olisi ollut enää mahdollista.
Sinun tilanteesi vaikuttaa hyvältä ja todennäköisesti olosi yhäkin paranee.

1 tykkäys

Nyt kun olen lukenut toisten kertomuksia deliriumista niin mietin että olenkohan itsekin saanut sen muutaman kerran. Kerron nyt omia kokemuksiani ”tilanteista” niin kuulisin mielelläni kommentteja oliko kyse deliriumista vai jostain muusta teidän mielestänne.

Olen siis ollut 4 kertaa osastolla viimeisen 2 vuoden aikana. Jokaisena kertana psykiatrisella jolloin tietoihin merkitty mania jakso. Minulla siis kaksisuuntainen mielialahäiriö. Koskaan en ole maininnut että juon paljon niin kaikki oireilu laitettu tuon kaksisuuntaisen piikkiin.

Aina ennen osasto jaksoa tilanne oli sama. Join todella paljon päivittäin. Kun yritin pitää muutamaa välipäivää niin alkoivat kovat oireet. En pystynyt nukkumaan, hikoilin kuin sika, näin harhoja jotka tuntuivat tosi todellisilta mm. Viikatemiehiä ja että minua vainotaan, olin todella sekava enkä tiennyt missä olen vai olenko edes olemassa, huidoin vessaharjalla kotona leijailevia ötököitä joita tuli seinien sisältä. Äitini vei minut lääkäriin joka passitti sitten psykiatriselle.
Sain siellä betsot, opamoxit ja unilääkkeet niin tilanne helpotti usein viikossa.
Mietin hoidetaanko deliriumia samoilla lääkkeillä? Eli olisiko kyse voinut olla siitä?
Minusta kuitenkin tuon manian kuuluisi olla euforinen kokemus jossa tuntee hyvää oloa ja ylivireyttä jota minulla on ollutkin.
Ajattelin aina että kyllä lääkäri tietää jos kyse oli maniasta mutta nyt alkanut mietityttämään kun lukenut muiden kokemuksia.

Ja minä en tosiaan ollut kuullutkaan mistään deliriumista ennen kun liityin tänne.

Maniaan ei käsittääkseni kuulu harhat. Ne on psykoosin oireita. Itsellä on skitsotyyppinen häiriö joka kuuluu skitsofrenian kirjoon ja mulla on ollut, näkö, kuulo ja hajuharhoja ja lisäksi tuntoharhoja. Nopeasti ohimeneviä joihin ei aina kerkiä kiinnittää huomiota.
Joten jos jotain veikkaisin niin enemmän deliriumia mutten tiedä tilannettasi. Tapahtuiko ne lyhyen ajan sisällä juomisen lopettamisesta?
Harhoja lääkitään psykoosilääkkeillä kuten risperdal, ketipinor ja vahvemmilla joilla on väsyttävä ja siten rauhoittava vaikutus ja ne blokkaa dopamiinia jonka liiallinen esiintyminen kai on kytköksissä harhoihin.
Psykoottisessa masennuksessa kai voi kokea harhoja myös mutta aina harhat on psykoottisia. Mutta en ole liäkäri. Hyvä kun lopetit juomisen. Alkoholi pahentaa aina ja väistämättä mielen sairauksia

1 tykkäys

Oireilut alkoivat aina noin 2 päivää juomisen lopettamisesta. Ja jokaista jaksoa edelsi normaalia runsaampi juominen.
Harhoja minulla ei muutoin koskaan ollut paitsi aina tuolloin edeltävästi ennen hoitojaksoa.

1 tykkäys

No sit sopisi deliriumiin eli juoppohulluuteen.

Jossain vaiheessa rupesin sitten pelkäämään juomisen lopettamista ja välipäivien pitämistä juurikin noiden oireiden takia kun alkoivat aina kun yritin olla edes muutaman päivän ottamatta.
Kauheaa jos minulla onkin ollut tuo delirium, kun en edes tiennyt että semmoinenkin tila on olemassa. Luulin aina että se juominen laukaisi manian.
Eipähän tee enää yhtään mieli alkoholia.
Ja totta tuo että jos on mielenterveys ongelmia niin alkoholi ei todellakaan sovi sen kanssa yhteen.
Kiitos vastauksesta @Fincoco

Olen myös dokannut yläaste iästä asti kunnes 2 haimatuluhdeksen jälkeen vain 23v iässä sairaalassa haimasta oli osamenossa kuolioon - haimarvot oli 16000 joka on paljon sen jälkeen kuntoivuin olin noin 10v ilman alkoa koska käytin kannabista joka päivä niin ei tullut krapulaa vain lyhyt- ja pitkämuisti aivoista sai vauriota ainakin A-killan terapeutin mukaan. Se oli lohduttava tieto silloin että oli että aivot ovat plastiset ja muodostavat uusia neuro- tms verkkoja jos saa aivovaurion nin osa vauriosta korjaantuu. Alkoholi on liuotin jasiitä saaduista aivovaurion tasosta ei mitään tietoa . Kun ensi kertaa menin A-klinikalla , terapiaan , terapeutti sanoi että ihan ensin koetetaan määritellä sun alholin liiallisen käytön aihetta aivovaurion taso. Se kyllä pisti miettimään kun ei koskaa purtua ilman blandista juodessa tullut mieleen etä tämähän on american royal jota käytetään siellä lasinpesunesteenä - sain tämän tietää vasta kun olin hoidossa sekin pisti mitteimään mitä on tulleet tethtuä itselleen ja läheisille kun umpitunelissa kävin perheen luona ja sain samantien äidiltäni tiedon etti mulla ole mitään asiaa sinne, no muutin mun isälle sekin oli alholisti . Joimme kaksistaan pirtua , Black death ja muita itärajan viinarallin aikasi viinoja.

Meillä juopoilla vatsa pettää usein ensimmäisenä , mulla se petti vasta kun olin jo raitistunut juomisesta ja mutta päihdeongelmani jatkoin 22 vuoden tauon jälkeen kun aloin käyttää taas subutexia ja myöhemmin subuun olis niin korkea toleranssia että aloitin subutexia ja rauhoittavien lääkkeiden sekakäytön sainhan Rivatlia maksimianokksen kun terapiat ja lääkketön hoito ja neuroleptimoskaa joka ei taaskaan auttanut meni vain järki jäähän kunnes tajusin lopettaa mielialalääkkeen ja pyysin i lääriltä jotain bentsoja tilalle toista lääkettä ensin terapiaa ja pieni annos bentsoja , joka ei auttanut niin annosta kohottiin pikku hiljaa korkeammalle ja lopulta maksimianokseen asti kun muut keinot ei enää auttaneet niin A-klinikan lääkäri määräsi masisetin bentsoja joilla pysyi paniikkijarrutuksen ahdistus poissa . Sitten tämän kaupungin päättäjät- ulkoistavat A-klinikan ja olin 8 vuoden jälkeen jälleen kerranarvausekeskuksen ylityöllistetyn L-örinä armoilla . Onneksi A-klikana lääkäri oli tehnyt jonkun poikkeusluvan tms asioita päätöksen ettei lääkitykseeni saa puuttua .

Se oli raskasta olla niiin pitkän yksityisklinikan kaupungin parhaiden lääkärien jälkeen juutåri koulun penkiltä päässeiden kandien armoilla .
Tein kymmeniä valituksia potilasasimiehelle joka melkein joka kerrankin lekuri mokasi jotain tuli oikuisup-ätösmja puoskarit joutuivat tekemään kuten kaupungin toinen taho joka valvoo lääkärien toimintaa teki ylös oikasupäätöksiä potilasasimiehen lisäksi.
Ne olen kaupongin ainoan yksityisen klinikan asiakas ollut reilu 10 vuotta .

Paikka ei ole sen kummempi kuin arvauskeskus paitsi jos aika hoitajalle tai lääkärille niin kutsu hoitohuoneeseen tulee miltei minuutin tarkkuudella ja sinne jos soittaa niin sekin on tehty helpoksi - ei tarvitse kuin soittaa ja painaa iPhonen numeroa niin kohta bottiääni ilmoittaa monelta sieltä soitetaan takaisin, yleensä alle tunnissa ruokaa jos niin satsata meen- iltapäivään
Sain viime viikolla oudon tekstarin että bentsolääkitys lopetetaan.
kun klinikan lääkärit päättävät asiakkaan lääkityksen yms tekstareita lähettämällä joissa on päätös esim multa vaihtui lääkeet jostain syystä toiseen bentsoon joita joutuu ottamaan miltei kourallisen kun ovat niin mietoja että saadaan sama teho kuin entisestä lääkkestäni . Olen lääkenisti nykyään entinen sekö nykyinen sekakäyttäjä (nykyisin onparempia lääkettä joilla sa vintin pimeäksi tai stimuläkkeellä toimimaan nopeastai eli jonkinasteinen amfetamiini / kokaiini-efektit, riippuu kuinka monta ADHD lääkettä otsn - Medikinet CR 40mg niin monta kuin aivotoimtani että on tosi nopeat Refleksit ja muutenkin pystyy tekemää-n kymmentä asiaa yhtä aikaa)
Moderaattori on hyvä ja lyhentää poistaa OT pahoittelen kirjoitin taas temesta, yrica ja Medikinet CR 40mg x ? Sekvuustilassa Medikinet on ulle kuin kokaiinin laimea versio siksi pidän siitä. Se maksaa kadulla kyllä paljon vaikka ostan monen videon mulla myyneitä kauppiaalta niin saan alle PK hintojen. Kun ollaan jonkinasteisia ystäviä .

(En muistamota otinkin ei mitään muistikuva monelt aloitin - joskus eilen kai päivällä tai iltapäivällä vai oliko jo ilta - näistä menee muisti - olen unohtanut ottaa mulle määrätyt kantolääkkeet taas ja ne pitää ottaa ajallaan eikä miten ja milloin sattuu)