Kenia moi! Lupasinhan oikeastaan olla tulematta tänne, mutta nyt on ihan pakko. Olenhan sen verran hyväsydäminen ja avulias, että autan kun voin. Mulle tuli nimittäin IDEA 
. Olen säännöllisesti lukenut juttujasi, vaikka en niitä kommentoikaan. Todennut, että olen viime vuosien katkoissa, klinikoilla ja muissakin ympyröissä tavannut HYVIN mielenkiintoisia tapauksia. Sinun juttusi silti kyllä ylittävät kaiken kuulemani ja näkemäni. Niinpä ajattelin. että näistähän voisi ihan tehdä elokuvankin. Mitäs mieltä olet? Pitäisi vain löytää sopiva genre… :mrgreen:
Juha Vuorinen vois ehkä käsikirjoittaa?
.
.
Kenia, mitä sinä toivoisit tältä palstalta? Miksi olet kirjautunut tänne?
Avun ja vertaistuen tarpeessa olen kirjautunut.Mutta tuollahan sanottiin ettei kukaan muu ole noin seko…joten vertaistulea ei heru.En tiedä…jos selviäisi maanantaihin,voisi soittaa klinikalle ja kysyä avokatkoa.EN JAKSA enää mitään lastensuojeluilmoituksia,eikä jaksa lapsikaan.Ois edes se tuttu työntekijä mutta lomalla tietty.
Kaikki painaa päälle…huoltajuuskiista, ikävä lapsia,pelko krampeista,unettomuus…vaikka nukuin viime yönä,eihän se mitään normiunta ole.
Saati häpeä koko kesästä:(
Kukas se olikaan joka toukokuun lopulla kumosi kurkkuunsa sen siiderin satamassa…ihan itse minä.Miksi ei voi mennä kaaliin ettei se käy:(
Ja sehän on se,ettei mun kannattaisi aukaista oveani ollenkaan tuollaisen jälkeen.Olen välittömästi vaikeuksissa.Törmään jo joenvarressa mitä kummallisimpiin tyyppeihin ja mitä sitten, se on menoa.Sitten vedetään pitkin poikin kylää tukka putkella ja palataan kotiin itkemään jossain vaiheessa.
Mitä positiivista voisi ajatella-nyt olen kotona ja pysyn ainakin aamuun(sillon sinne painajaisen luo).Ei tarvii lähtee mihinkään tänään.On ihan rauhassa,katsoo uutisia ja koittaa lohdutella itteesä.Kunhan kännykkä ei ala laulaa-no ystävät toki kuuntelen mutta ne muut joille olen jaellut numeroani:(
Faceen en kirjoita mitään,privassa korkeintaan.Ja musiikkia.
Valitettavasti tämä on fakta. Olet kyllä ainutlaatuinen tapaus, ikävällä tavalla.
Miten voisi tukea kun mikään neuvo ei mene perille eikä aiheuta mitään toimenpiteitä.
Aiheutat tuhoa ja tuskaa paitsi itsellesi, lapsille, läheisillesi ym. Jos olisin omaisesi teksin kaikkeni saadakseni sinut pitkäaikaiseen, vaikka suljettuun, hoitoon. Rahaa en ainakaan sekoiluihin ja dokaamiseen jakaisi.
Veikkaan, että yleisin neuvo sinulle on ollut laittaa korkki kiinni. Se, miten sen teet, on oma valintasi - pitempiaikainen hoito, AA, A-klinikka, terapia. Mikään muu ongelma elämässäsi ei ratkea ennen juomisen lopettamista.
Vertaistukeen tarvitaan samaistumista. Täällä Lopettajien palstalla on sinuun vaikea samaistua, koska kaikki mitä teet ja mistä kirjoitat kertoo siitä, ettet ole lopettamassa. Voit tietysti jatkaa tänne kirjoittamista, mutta en tiedä auttaako se sinua? Jos haluat ainoastaan kertoa elämästäsi on siihenkin mahdollisuuksia - blogin kirjoittaminen ehkä?
Mitä haluat elämältäsi?
.
Tarvitset K-miehen!
Miksi sanoit ettet tiedä kun heti seuraavassa lauseessa tiesitkin jo 
Taivaasta ei yhtäkkiä putoa rauha, vakityö eikä normielämä lapsen kanssa. Mutta kaikki nuo ovat saavutettavissa kun ryhtyy tekoihin, jotka edistävät päämääriä.
Vasta tervehdyttyäsi voit saada K-miehenkin
K on hakusessa.Jos se putkahtaa jostain.Ihan mieluusti ottasin a:n tai b:n,mutta tarviinko lisää ongelmia elämääni.Täytyy miettiä.A on täysin solmussa itsensä ja sen avioeronsa ja ositusten kanssa…b valittaa että ulkomailla työskentely on hänen koko elämä…vaimon kanssa ei mitään yhteistä ja tätä tuttua miesten touhua.
joten…se on käytävä vakavat neuvottelut terapeutin kanssa ettei koskaan enää sekoonnu miehiin.
Siinä on vain se pikkupulma että on itekkii mies.Se terppa.jA VANHA KU TAIVAS.Minä pyöritän sitä ihan miten sattuu.Päätin yrittää jollain keinoin sille naispsykologille.Peruutusaikoja tms.Ja on mulla työn kautta suhteita,eräs hyvä ystävä jonka kanssa töissä ja harrastuksessa tavattiin ja lenkillä käytiin,muutti maalle hänkii,kauhea kiire töissä.On itse terppa myös eli jäävi.Mutta saattaa tietää mitä kautta pääsisin tuolle naispsykologille.
Hyvä Juha!
Minä yritin edellisessä viestissäni tarkoittaa sitä, mitä muutkin täällä on tainneet sanoa; kamalaa, kun joku on noin kova manipuloimaan ihmisiä ympärillään. Että pitää “kiristää” ja “pyörittää” jne. Miksi?
Ja niin totta tuokin, että eihän täältä nyt hyvänen aika vertaistukea känniurpoilulle saa, kun tämä on lopettajien palsta. Sinä kohtelet tätä forumia, kuin juorukaveria, jolle kerrotaan jopa vähän kehuskellen omat kännisaavutukset.
Sitä minä en kertakaikkiaan ymmärrä, että eikö yksikään Kenian lähipiiristä välitä hänestä sen vertaa, että toimittaisi hänet suljetulle? Sinne kun on melko helppo toimittaa joku, nimimerkillä nuoruudessaan suljetulle toimitettu. Nähdäkseni se olisi Kenian ainoa mahdollisuus selviämiselle. Minulle on ihan turha suuttua tai närkästyä tällaisesta kommentoinnista, sillä en väitä itsekään olevani terve mieleltäni. Minusta on aivan selvästi nähtävissä, että Kenia lääkitsee suuria mielenterveysongelmiaan alkoholilla ja se tie on todella turmiollinen. Kumpa hän myöntäisi tämän asian itselleen.
Kyllä, voisi arvella samaa kuin Silent, elikkä siis jonkinlaista moni-diagnoosin tarvetta voisi olla.
Tietenkään netin kautta pelkkien kirjotusten perusteella ei voi tietää toisesta mitään varmaa, kun ei livenäkään ennenkuin paremmin tutustumalla, mutta kirjoitusten perusteella jokin päihteistä riippumatonkin psyyken häiriö voi olla kyseessä.
Kenia, tämän ei ole tarkoitus olla pilkkaamista eikä haukkumista, sillä ei mielenterveysongelmissa ole mitään hävettävää, kuten ei päihdeongelmassakaan. Ja päihdeongelmahan meillä on ollut täällä kaikilla, monilla myös jonkin sortin psyykkistä vaivaa päälle.
Ihmisiä luultavasti turhauttaa ja surettaa se, ettet saa haettua apua vaan olet jämähtänyt nyt umpikujaan sekä psyyken oireilun että alkoholin kanssa.
En tiedä onko Painiskaan todellinen, mutta jos on, hänen tulisi nähdä tilanteesi ja viedä sinut hoitoon ellet itse huomaa tilaasi. Voit toki hakea apua itsekin, mutta toivottavasti havahdut siihen tarpeeksi ajoissa ennenkuin on liian myöhäistä.
Lapset eivät missään nimessä hoitoosi kuulu, ennekuin olet hoitanut itsesi kuntoon.
Toipuminen on mahdollista! 
Huomen.Aattelen itse kaksoisdiagnoosia.Jonkinverran kamalaa,itse tehny psykalla ollessa aiheesta esseen:(
Painis soitti että tulenko katsomaan niitä lastenlapsia,tulevat 10 mennessä.Ei jaksais lähtee kylälle.Oon tavannu ne lapset aikaisemminkin ja en ole varma pystynkö nyt,tulee omat mieleen ja se ikävä:(
Painis edesauttaa mun juomista.Ystäväni kanssa on puhunut kännyssä ja ysti saarnasi sille ettet osta enää juomaa.No ostaahan painis kun keksin muka hyviä syitä.
Voivoi…se ois sen nukkumisen ja diapamkyllästyksen aika.Miten mä jaksan näin?En mitenkään.Jotenkin se vaan fillari pölähtää lähtee pihasta.Painis heittää avaimet ikkunasta ja sitten katotaan sen sivuprofiilia,en tosiaan ole varma jaksanko.
Suloisia ne lapset on,ei siinä mitään mut se meteli…ihan ei tässä tilassa jaksais välttämättä.
Keto ei painis vie mua hoitoon…se edesauttaa kuten kerroin 
Kai se pitää ne lapset käydä kaitsemassa,oon vielä enempi hermoraunio sen jälkeen.
En oikeasti jaksa.Laitan kännyn kiinni,koiran kainaloon ja nukun.Aamulla soitan klinikalle,se avokatko.Jos ihminen voi olla totaalisen kuutamolla,sitä olen minä nyt.Sanoin painikselle etten voi olla yksin,mutta se on niin jotenkin läsnäoleva kokoajan,ei mitään rauhaa.
Ajatuskin niistä lapsenlapsistaan tuo oksennuksen kurkkuun.Ei muuten mut se meteli tällä hetkellä.Onkohan kellään koskaan ollut tämmöinen olo…ei osaa sanoin kuvata.
^ Minä elin tuollaista paninajaista todeksi melkein 10 vuotta. Viina, lääkkeet sekä läheisten manipulointi tuli liiankin tutuksi. Pahinta painajaisessa oli se, että se paheni vaan päivä päivältä, eikä se ollut unta, vaan totisinta totta.
Minä pyörittelin ihmisiä pitkin suomen maata. Pahimmillaan pidin esimerkiksi kolmea naista yhtäaikaa. Yksi kotikylällä ja pari kauempana. Jokainen teki mitä halusin. Osti viinaa, toi nappeja, maksoi toilailuitani jne. Minun vaatimaton osani oli turruttaa päätäni, kun en selvänä olisi itseni käytöstä kestänyt edes ajatella. Ihmiset väsyivät, kuten minäkin ja pohja alkoi lähestyä liiankin lujaa.
Sain todella monta mahdollisuutta aloittaa alusta, mutten halunnut, jaksanut, ei vaan yksinkertaisesti kiinnostanut paskaakaan. Tärkeintä olin minä, eikä enää lopussa sekään. Kaikki oli aivan saatanan sama.
Viimein minulle annettiin vain yksi vaihtoehto kuoleman lisäksi. Toivottomuudessani luovuin taistelusta, antauduin. Aloitin tuhoamisen sijasta haparoiden rakentaa. Pala kerrallaan, välillä vaipuen toivottomuuteen, mutta silti jatkaen. Löysin jonkin ajan päästä, isäni yhtäkkisestä kuolemasta kipinän haluta elää.
Edelleen tuo kipinä palaa sisälläni tänään, varmistaen sen, että jatkan raittiilla tiellä tämänkin päivän.
Anna periksi ystävä rakas. Olet aivan liian arvokas tuhoutumaan turhaan. Jos minä olen selvinnyt, selviät sinäkin. <3