Kappas vain - jo toinen kissa puutarhassani. Mikähän niitä kissoja oikein vetää puoleensa. Toivottavasti jätät tämän ketjuni jatkossa rauhaan.
Jätän kyllä, mutta se edellyttää vain sitä, että sinä jätät myös minut rauhaan, olit sitten SmokkiSikari, Mörinä-Masa tai mikä hyvänsä.
Pahoittelen että häiritsin kiviesi rauhaa. Luoja suokoon, että tämä on viimeinen viestini sinun ketjuusi, mutta it’s up tup you.
Peace.
Ystävä kallis älä huoli, sillä mihinkä tuo kuiv.hum.asia nyt voisi joutua, kun sitä ei huoli ne jotka siitä oikeasti kärsii ja muut sillä ei tee mitään
Tänään oli mukavan näköistä salamointia ja sadepisarat teki hyvää maalle ja kaivonveden pinnoille, vaikka tuskin ne sinne kaivoon joutavat, kun noita tarvitsijoita on siinä välissäkin, joilla on ikijano. Samalla tavalla kuin maa tarvitsee vettä, niin sielukin tarvitsee hoitoa ja ravinnetta ja jos sen korvaa sillä juomisella, niin väliajalla se ravinnon puute korvataan runsaalla määrällä tekaistuilla sepityksillä, jos mielikuvitusta riittää ja miksei riittäisi, mutta sielu parka vaan jää hoitamatta.
Minulle taas tämä valheellinen elämä käy raskaaksi, kun en todellakaan tiedä mistä kaikesta jään paitsi, harmiharmi, hitsi, hitsi, vaikka mitään minulta ei ole puuttunut moneen aikaan ja mitään tämän enempää en koe tarvitsevani. Olenko siis harhakuvitemissani, jos elämäni tuntuu hyvältä jo näin, vai pitäisikö minun laajentaa sieluani kuvitelmilla joita seuraa juomisesta, jotta tuntisin vieläkin paremmaksi itseni ja elämäni. Olisin kaunis ja fiksu sekä voimakas ja rannoilla ruskettunut ihoni saisi “piireissä” ihailua sekä ystäväni joita minulla on paljon antaisivat minun olla omanlainen, kun asuisin yksin. Olisikohan noilla päihdehoitajilla jotain tajuntaa parantavaa ainetta, jotta elämäni voisi maistua rehellisemmältä? Vai pitäisikö sitä etsiä sivupersoonia joita tarvitsisin ainakin tänne plinkkiiin, joita kuulemma muilla on tai ainakin minulle on niin kerrottu olevan.
Nyt myrskyää siihen malliin, ettei kahvimuki pysy pystyssä ja pian se lopsahtaa kumoon ja ainutlaatuinen kupponenkin saattaa mennä rikki ja pidänkin siitä huolen, kuten itsestänikin, joten koeta nyt sinä ainakin saada se mirri ymmärtämään, ettei kaikkien puutarhassa tarvitse käydä tekemässä tarpeitaan, ettei se tuottaisi turhaa mielipahaa kenellekään.
Jumala suokoon meille tyyneyttä hyväksyä asiat, joita emme voi muuttaa.
Luovuttaminen. Miksi se on niin vaikea sana. Meille omavoimaisuus on vain niin tärkeää, ettemme edes halua oppia kulkemaan levollisina virran mukana. Räpiköimme vedessä ja olemme ylpeitä omasta vahvuudestamme. Ja samalla kulutamme turhaan voimiamme. Minun on pakko. Rakentamalla itsellemme erilaisia pakkomielteitä viemme itseltämme halun. Emme ymmärrä, että pakko tulee ulkoapäin. Halu tulee sisältä. Luovuttaminen vapauttaa meidät pakosta ja antaa halullemme mahdollisuuden tehdä työ puolestamme.
Sunnuntaina on taas golf-kilpailu. Neljännen kerran tänä kesänä minulla on mahdollisuus onnistua sillä tasolla, jota olen harjoitellut koko talven. Jos vain uskallan antaa mailan heilahtaa vapaasti, pallo lentää juuri sinne, minne haluan. Jos puristan mailanvarresta ja yritän pakottaa mailaa, kaikki menee sekaisin. On vain niin kertakaikkiaan vaikeaa lyödä palloa ajattelematta mitään - Luopua tahdosta ja antaa kehon vapaasti ja rennosti tehdä sitä työtä, minkä se osaa. Olla läsnä. Olla osa golf-viheriötä ja kesäpäivää. Kilpailussa olisin ylivoimainen, jos minua ei vaivaisi halu voittaa. Jos osaisin luovuttaa.
Luovuttaminen on mainio keino päästä rauhaan ja tyyneyteen. Miksi emme tosiaankin luovuta, kun koemme haluavamme rauhaa ja tyyneyttäkin ja pelkästään luovuttamalla se onnistuisi.
Luovutusharjoitus aamuisin pitää ainakin minut ajan tasalla missä tänään mennään. Joskus tuota luovuttamista pitää harjoitella myös päivisin, kun tunteillani on halu järjestää asioita niinkuin minä haluan ja se ei ole aina parasta minullekaan, vaikka saisinkin mitä haluan. Minä tarvitsen parasta ja paras ei ole minun halujeni summa, vaan se mikä on minulle tarkoitettu.
Olisiko minulle tarkoitettu voitto golfturnauksessa, jos en osaisi edes halujani pitää kurissa, niin en usko. Haluaisin luultavasti jotain mikä itseasiassa ei ole minulle tarkoitettu. Jos pelaisin ja pelaisin voittaakseni haluni, niin saavuttaisin voiton joka antaisi minulle enemmän, kuin voitto turnauksessa. Jos pelaisin ajattelematta häviötä, niin olisiko lyöntini silloin paras mahdollinen vai surkein. Jos pelaisin tekemällä parhaani ja olisin siihen tyytyväinen, niin olisiko se suurin voitto jonka voisin saada. Luultavasti parhaan tekeminen tyo rauhan ja tyyneyden sekä antaa mahdollisuuden kehittyä, jos niin on tarkoitettu.
Nyt on lähdön paikka. Menen pyöräilemään sekä järjestämään asioitani ryhmään ja jos tapaan samanmielisiä, niin heilautan kättäni merkiksi sekä murahdan jotain jänskää.
Sanasi ovat kaunistus kivipuutarhassani. Kuten sanot, rukous ja mietiskely ovat kuin Ying ja Yan. Toista ei ole ilman toista. Ikäänkuin Jumaluus löytyisi tyynestä mielestä tai tyyni mieli löytäisi Jumalan luokse.
Onnellisuuttakaan ei voi saada, ellei voi elää tässä päivässä, jos ei usko ja jos ei kykene rauhoittumaan, olemaan tyynenä, niin elää jossain muussa ajassa ja onnellisuuskin on jotain katoavaa mainetta tai tunnetta jonka voi esim. saada jollain voitolla.
Suo anteeksi, en suinkaan halua mollata harrastustasi tai kilpailuviettiäsi. Asiat mitä mietin liippaa vain liki.
Puutarhasi on näemmä aika tyyni tänään, oletko saanut kissat pois tekemästä turhia jälkiä?
…, rohkeutta muuttaa mitkä voimme …
Kiitokset tervehdyksestä ystäväni Rahvas. Ilmeisesti tuolla kissalla luonnon eläimenä on hyvä yhteys omiin pelkoihinsa. Se ilmeisestikin on havainnut jotain outoa, kun sen jäljet on muutaman kerran haravoitu pois. Ehkäpä se on etsinyt itselleen uuden reitin, joka tuntuu turvallisemmalta. Ainakin nyt parina aamuna se on jättänyt kivipuutarhani rauhaan. Myrskysateen jälkeen jouduin toki jälleen haravoimaan hiekan uudelleen. Korjasin myös pienen pätkän noppakivipolkua. Olen jo useamman päivän katsellut, että polku voisi kaartua kiven vierellä hieman kauniimmin. Samalla tein kokonaan uuden pienen polun toisenkin ison kiven vierelle. Nämä pienet kivetyt polut auttavat hoitamaan puutarhaa astumatta itse hiekalle. Ehkä lopulta teen tuolle kissallekin oman polun, jos se vielä palaa.
Pelko on ihmeellinen tunne. Kun tiikeri ja jänis kohtaavat viidakossa, molemmat pelkäävät. Jänis pelkää, että tiikeri syö sen ja tiikeri pelkää jäniksen pääsevän karkuun. Molemmat valpastuvat, niiden keho tuottaa ylimääräisen annoksen adrenaliinia ja endomorfiineja. Näin jänis pääsee nopeammin karkuun ja tiikeri rivakammin jäniksen perään.
Kun astun satapäisen yleisön eteen - pelkään. Pelkään niin, että huulet ovat valkoisina ja kädet tärisevät. Olen kiitollinen tuosta pelosta, sillä pelko saa minut astumaan yleisön eteen kuin tiikeri. Valppaana ja valmiina tekemään sen minkä osaan. Tiedän kollegojani, jotka luovuttavat pelon edessä. He piiloutuvat rooliensa ja piirtoheitinkalvojensa taakse jo valmiiksi epäonnistuneina. Jopa itseltään salassa he ajattelevat, etteivät he epäonnistu, jos he eivät edes yritä. Epäonnistumisen pelko on niin musertava, että siitä selviää helpoimmin epäonnistumalla tahallaan.
Jumalani, anna minulle lisää herkkyyttä tuntea pelkoni ja lisää rohkeutta kohdata ne.
On ja erittäin tarpeellinen. Luonto on järjestänyt meille kaikenlaisia pelkoja, mutta alkoholismi saa ne vielä muuttumaan ja aletaan pelkäämään itse pelkoakin. Aika kumma juttu.
Minä menetin pelkoni jotka esti minua olemaan oma itseni ja siitä kiitos AAn toipumisohjelmalle ja sen yhdeksännelle askeleelle. Elämäni muuttui konkreettisesti. Pelko synnyttää vihaa, viha kaunaa ja kauna taas katkeruutta. Enää en pelkää olemattomia ja sitämyötä nuo muutkin ovat menneisyyden ongelmia. Pelkään minä vielä putoavani, jos kiipeän korkealle katon päälle, mutta se pelko on itsesuojelua. Pelkään minä jotain muutakin, että esim vielä kärsivä/juova ihminen ottaisi ja raitistuisi. Se pelko taas on vain käänteistä psykologiaa, jos sekin auttaisi tätä ihmistä. On vielä yksi pelko ja se liittyy ammattiauttajien puolelle, mutta ei siitä tänne topikkiin, kun kivet kääntyisivät puutarhassasi, jos toiveeni toteutuisi. 
Nyt on toiveissani päästä saunaa ja alkamaan viettämään perheen ja ystävien kanssa mukavaa lauantai-iltaa saunoen ja jutustellen sekä syöden mitä meille on järjestetty. Toivon sinulle S$S mukavaa loppupäivää ja kiitos topikistasi, se tosiaan on rauhallinen ja tyyni.
Kiitokset kauniista sanoistasi koskien kivipuutarhani rauhaa ja tyyneyttä. Sinun pitäisi joskus piipahtaa katsomassa sitä. Puutarhan rakentaminen on vielä kovasti kesken, eikä varmaankaan tule koskaan valmiiksi. Kun vaimoni näki korjaamani nupukivipolun, hän heti huomautti toisesta polusta, joka myös kaipaa korjaamista. Kivipuutarhan rakentamisessa täydellisyyden tavoittelusta ei ole vahinkoa. Jos luulee saaneensa jotain täydellistä aikaan, sade huuhtelee sen pois. Sanasi peloista jäivät pohdituttamaan ajatuksiani. Itse tunsin, miten alkoholi sumensi pelkoni. Luulen, että sumealle päälle pelkäämisen pelkääminenkin on aivan liian monimtkainen asia.
Jäin myös pohtimaan mainitsemaasi pelkoa alkoholistin raitistumisesta. Toisiin ihmisiin voimme vaikuttaa pelon ja rakkauden kautta. Näistä voimista rakkaus on suurempi. Juova alkoholisti rakastaa viinapulloaan enemmän, kuin mitään muuta. Pahoin pelkään, että tuon rakkauden takana on kokemus, jossa ihminen ei ole osannut alkoholistia rakastaa. Viinapullon rakkaus on petollista, mutta rehellistä. Se ei lupaa mitään, mitä se ei pysty pitämään. Sen takia alkoholistin suhde viinapulloon on kuin avioliitto - kaiken se kestää kaiken se kärsii, kunnes kuolema erottaa.
Jos ei toimi pelko, eikä rakkaus, niin mitä jää jäljelle? Miten voi rakentaa juovan alkoholistin ja itsensä välille sellaisen luottamuksen, että viinan sumentama ajatuskin sen tajuaa. Sinun pitäisi ystäväni todella tulla vierailemaan kivipuutarhassani. Ehkä vastaus avautuisi sen rauhassa ja tyyneydessä.
Minulle sopii mikä puutarha tahansa, vaikka tämä virtuaalinen. (meinas tulla vittuaalinen). Pelko on aina olemassa, ellei sitten lobotomia ole tehnyt tehtäväänsä. Viinan sumentamat aivot ei rekisteröi kumpaakaan tarpeeksi tai oikealla tavalla. Täytyy varmaan kokea vähän kaikkia, pelkoa, ettei kukaan rakastakaan ja rakkautta ilman pelkoa. Pitää varmaan kokea myös kaikki aitona, ilman sitä sumentavaa ainetta ja apua ilman vastinetta.
Miten on voiko vastineetta auttaa tänään ketään tai ainakaan suurinta osaa sumentuneita alkoholisteja.
Oletko miettinyt miksi alkoholisteille on annettu mahdollisuus toipua. Jos aivomme olisikin estyneet siitä ensihumalasta saaman vietin vuoksi koko loppuiäksemme, kuin jokin tartuntatauti johon ei olisi mitään keinoa parantaa sitä.
Toipumista se juova alkoholistikin etsii, kunhan on juonut vain tarpeeksi, pehmentänyt aivonsa siihen malliin, jossa avun vastaanotto on mahdollista ja aidon rakkauden tarve on suurimmillaan.
Niin ystäväni. Minulle kivipuutarhani on kovin todellinen paikka. Istutin sinne lauantaina ryhmän japaninmarjakuusia. Sinulle se todellakin on vain paikka sisäisen mietiskelyn todellisuudessa. On hyvin kunnioitettavaa, jos osaat sellaisen rakentaa mieleesi. Paikan, johon voi vetäytyä etsimään tyyneyttä.
Meidän ei todellakaan tarvitse auttaa juovaa alkoholistia löytämään raitistumisen halua. Alkoholi itse auttaa halun löytymisessä. Kun on juonut tarpeeksi paljon, alkoholin antama euforia palaa loppuun ja ihminen herää kylmään todellisuuteen.
Me raitistuneet emme voi muuta, kuin rakentaa huoneen lopettamista haluaville tovereille. Sillä aikaa, kun odotamme toverimme halun syntymistä, meidän tulee jatkuvasti harjoitella tyyneyttämme, sillä tuo tyyneys on se lämpö, joka raitttiutta etsivää alkoholistia vetää puoleensa.
Tyyneys syntyy rakkaudesta ja rakkaus syntyy Jumalan armosta. Minunkin on parempi opetella raitistamaan kiveä puutarhassani, kuin juovaa alkoholistia. Kun saan kiven rukoilemaan itselleen Jumalan armoa, osaan myös raitistaa alkoholistin. Siihen asti minun vain kannattaa harjoitella tyyneyttä. Kristittyjen kirjassa puhutaan hengen hedelmistä. Sielläkin tuo tyyneys mainitaan. On itse asiassa yllättävää, kuinka usein uskonsa löytänyt on kaikkea muuta, kuin tyyni omassa kiivaudessaan.
Koska tyyneys on lähtöisin Jumalalta itseltään, tyyneys myös kutsuu raittiutta etsivän puoleensa. Tämän takia veli hyvä, me raittiutta haluavia varten rakentamassamme huoneessa rukoilemme itsellemme tyyneyttä. Jotta se huone kutsuisi luokseen niitä, jotka sitä etsivät. Ja jotta se huone olis valmis, kun etsivä löytää perille.
Viisaita sanoja toverilta, hyvin viisaita. Puutarhasi on varmaankin valmis vastaanottamaan jo arvovieraita ja minä voin hyvinkin kuvitella sen suomaa rauhaa, tyyneyttä ja “turvasatamaa”, jotta arvovieraasi saa siitä itselleen kipinän rakentaa omansa oikeilla välineillä, jos se oma on rikkaruohoja täynnä ja myllätty milloin milläkin haarukalla, kuokalla ja lapiolla, ellei sitten oikein "ammatti"koneilla.
Oma puutarhani on minulle tuttu paikka ja en salaile sen kypsymätöntä luonnetta, en sen juurakoita jotka joskus kompastuttaa minut. Puutarhani on silti täydellinen, sillä minä en sitä ole luonut, vaan Jumalani. Minun tehtävä on ainoastaan nostaa jalkaa, jos juurakkoa on edessä, mutta ei kuitenkaan lannistua, jos kompastun, sillä tukea siihen nousemiseen on ollut ja on näemmä tänäänkin.
Toiveistani huolimatta Jumalani laittaa minut kompastelemaan, niinkuin tulikokeisiin päivä päivältä ja kompastuttuani Hän taas tukee jotten kaadu kokonaan. Tarjoaisinko minä omaa kypsymätöntä puutarhaani muille, omaa Jumalaani vai tarjoanko minä muiden etsimään ja kitkemään omat rikkaruohot, omat juurakkonsa oman Jumalansa avulla?.
Minulla ei ole vaihtoehtoja, kun oma puutarhani on mitä on ja sen täydellisyys on siinä epätäydellisyydessä jonka olen saanut. Minulle se on rauhoittavaa ja koen sen tyynenä, kun tiedän, etten kulje siellä juurakoissani yksin, ilman tukea.
Kivipuutarhasi on loistava paikka, kiitos ystävä rakas siitä sinulle.
Kaunis on sellainen puutarha, jota hoidetaan, kuin Jumalalta saatua lahjaa. Suuri on Jumalan armo, sillä hän ei siitäkään loukkannu, jos tuota lahjaa hoidetaan huonosti. Kärsivällisesti Jumala jaksaa seurata, josko puutarhan omistaja oivaltaisi lahjansa arvon ja ryhtyisi sitä sen mukaisesti kunnostamaan.
Kun lueskelin kuvausta omasta puutarhastasi tunsin syyllisyyden piston mielessäni. Rakennanko minä puutarhaani omaksi kunniakseni vaiko ylistämään sitä kauneutta ja täydellisyyttä, johon vain Luoja itse kykenee. Rohkenet ehdottaa, että minun puutarhani olisi valmis ottamaan vastaan arvokkaita vieraita - niitä, jotka ovat apua vailla. Paljon syntyi ajatatuksia tuosta lyhyestä lauseestasi. Onko puutarhani valmis ja tuleeko se edes koskaan valmiiksi. Itseäni helpotti kuitenkin oivallus siitä, että enhän minä apua pyytävälle voi sanoa, että puutarhani on vielä keskeneräinen - mene etsimään hengenravintosi muualta. Aivan kuten sanot, vaikka minulla ei olekaan gourmet-ateriaa nälkäiselle tarjota, tarjoan sitä mitä minulla on tarjottavana. Pelkkä palvelijahan minä loppujen lopuksi olen suuressa majatalossa.
Ilokseni olen lyhyessä ajassa kohdannut monta ihmistä, jotka ovat tulleet apua hakemaan. Se vähäinen apu, jota olen pystynyt antamaan on otettu vastaan suurena helpotuksena. Eilen uusi toverini AA:ssa oli huolissaan rahojensa riittävyydestä. Hänellä oli myös kova huoli siitä, saako sosiaalihuollosta ruokalippuja tarpeeseensa. Pelkäsi joutuvansa ulosottomiehn asiakkaaksi, ellei onnistu järjestelemään pikavippejään. Koetimme lohduttaa, että loppujen lopuksi elämä vain helpottuu, jos laskut voi lähettää suoraan ulosottomiehen järjesteltäväksi. Aikanaan, kun raittiutta vain riittää, nekin asiat kyllä järjestyvät. Ryhmämme kokoontuu asukastuvalla. Paikallinen leipomo toimittaa sinne leipäpaketteja, jotka muutoin kävisivät vanhoiksi. Perinteistä poiketen lahjoitimme tulokkaalle pussillisen ruisleipää. Tarvittavaa euron kolikkoa emme kuitenkaan tohtineet ottaa järjestömme kassalippaasta, vaan joku kaivoi sellaisen taskunsa pohjalta.
Puhut mitä ilmeisimmin nöyryydestä ja samalla uskosta, jos saan luonnehtia tuota lainaustani.
Olisiko pelkästä uskosta mitään hyötyä, jos ei voisi olla nöyrä? Itselläni oli usko, mutta nöyryys oli itsekkyyttä. Uskoni oli vielä silloin ateismia, mutta olen hyvin helpottunut siitä, että minulla oli ateismi, ettei tekopyhyyttä jota taas jaetaan helposti uskonnon avulla. Nöyryyttä minun oli kyettävä saamaan pelkällä “luotan tähän” tekemisellä ja aluksi siihen auttoi toiset toverit, jotka esimerkillään tekivät ennen niin mahdottoman asian mahdolliseksi, pyysivät apua, anteeksi ja nöyrästi ja se toimi heille, kuten minullekin, vaikka he sen tekivät. Liittyvät askeltyöhön, mutta en viitsi nimetä niitä askeleita, jotta kokonaisuus ei kärsi.
Itsekin tein näin, kuin muut edellä ja se tekeminen vapautti minut etsimään lisää nöyryyttä ja se onnistui vain uskomalla ja luottamalla oikeasti, että saan sen mitä luvataan sekä minulle kuuluu.
Jos itsellään on kokemus sekä luottamus mitä usko, nöyryys ja toiminta Jumalan ehdoilla antaa, niin ei ole mitään ongelmaa siinä, etteikö puutarhasi ole valmis vieraillesi. Ketä vieraita sinne on tulossa, siinä onkin oltava omatoiminen ja myös nöyrä, kun kaikki ei halua sitä omaa puutarhaa, vaan etsii muiden tarhoista omenia.
Kun lapseni meni kouluun, opettaja kysyi uskooko kukaan joulupukkiin. Tyttäreni viitasi ja kertoi uskovansa. Opettaja oli hyvin ystävällisesti yrittänyt selittää, ettei joulupukkia ole olemassakaan. Tähän tyttäreni oli tokaissut: “jos minä uskon joulupukkiin, isä ja äiti ostavat minulle lahjoja. Miksi he ostaisivat, jos en uskoisi.” Opettaja oli jo hieman hermostunutkin ja tyttäreni joutui selittämään opettajalle koko joulupukin olemuksen. Tottakai joulupukki on olemassa, miten muuten miljoonien ja taas miljoonien pienten lasten silmät kiiltelisivät joulupukin odotuksesta. Se, ettei kukaan naputtele lahjoja korvatunturilla, eikä lentele porolla ilmojen halki, ei tee joulupukista mitenkään vähemmän todellista. Ei pidä kysyä, asuuko korvatunturilla punanuttuinen mies. Pitää kysyä, mikä on se tapahtumien ketju, joka saa nuo pienten lasten silmät onnellisisksi.
Huvittuneen seuraan kirkonisien keskustelua naipappeudesta. Jos kerran nainen kiipeää papinpuku päällä saarnasatuoliin, niin se on silloin Jumalan tahto. Ei näy auttavan teologian opinnotkaan asian ymmärtämisessä, mutta meille alkoholisteille asia on itsestään selvä. Mikäpä kaikkivaltias se sellainen olisi, jonka omassa huoneessa naiset kiipeilevät saarnastuliin kaikkivaltiaan tahdon vastaisesti. Pappien pitäisi varmaan lukea sen verran AA-kirjallisuutta, että oivaltaisivat asian. Se mitä tapahtuu on Jumallan tahto ja kaikella on tarkoituksensa. Meidän tehtävämme on vain nöyrtyä tämän tahdon edessä ja hyväksyä elämä sellaisena, kuin se meille on tarkoitettu.
Usko on ihmeellinen asia. Jos uskon ihmisten vihaavan minua, näen ympärilläni vihaisia ihmisiä. Jos uskon ihmisten rakastavan minua, näen ympärilläni rakastavia ihmisiä. Hassunkurisinta tässä on se, että katsellessani ihmisiä silmin, jotka näkevät paljon rakkautta - he alkavat rakastaa minua. Ihan aikuisten oikeasti.
Vanhimmalle tyttärelleni - jo aikuiselle - olen joskus sanonut, että ihminen saa mitä haluaa. Eilen sattumoisin tämä tyttäreni oikaisi käsitystäni. Ihminen ei saa sitä mitä haluaa, vaan sitä mitä tarvitsee. Tätä piti todella pysähtyä miettimään. Vastausta en vielä ole löytänyt, mutta oikopolun jo keksin. Ihmisten olisi parasta haluta vain sitä, mitä todella tavitsevat ja tyytyä siihen, mitä saavat. Ainakin kohtaisimme vähemmän pettymyksiä.
Välistä tällaisten tytärten kanssa eläminen tuntuu haastavalta - ehkä minä tarvitsen sitä.
Joskus tätä palstaa selatessa tulee vastaan lausahduksia, joita on kiva lukea. Joskus rivien välit huutavat suoranaista neroutta:
Tuossa tyyneysrukous on ilmaistu sanoin, jotka eivät jätä kylmäksi. Onkohan tämä debiilin välitön oma oivallus, vai vuosikausia penkkiä hiertäneen toverin syvällisen ajattelun tulosta. Kukapa sen tietää. Haluan tallettaa tämän joka tapauksessa omaan puutarhaani kaikkien muidenkin iloksi.
Viikonlopun golf-kisa ei mennyt aivan kuten toivoin. Jaksoin toki sinnitellä aivan loppumetreille asti. Kolmanneksi viimeisellä reiällä myötätuuli sitten tarttui palloon ja avauslyönti ylsi vesiesteeseen saakka. Siihen avaukseen katosivat lopullisesti mahdollisuudet menestyä kisassa. Onnistumisen karattua käsistä virheitä ehti kertyä niin paljon, että putosin tuloslistan lopppupäähän.
Tänään oli parempi päivä. Vaimon selkä on sen verran parantunut, että pääsimme yhdessä pelaamaan 9 reikää. Naisten lyöntipaikalta pääsi pelailemaan nautiskellen, enkä epäröinyt lyödä vähän tavanomaista rohkeampia lyöntejä. Kummasti vain tällä kertaa pysyivät pallot väylällä. Viimeisellä reiällä sitten sattui varsinainen onnenkantamoinen. Pitkällä väylällä löin avauslyönnin oikaisten rohkeasti kulman yli ja pääsinkin yrittämään viheriölle jo toisella lyönnillä. Sekin onnistui vallan mainiosti, vaikkei aivan viheriölle osunutkaan. Tein lyhyen lähestymislyönnin toivoen saavani pallon lähelle lippua. Kas kuinka ollakkaan pallo valui suoraan reikään. Sain tuoskorttiin merkinnäksi kolme lyöntiä väylällä, jonka tavoitelyöntimäärä on viisi lyöntiä. Golfareiden kielellä tein Eagle:n. Eipä ole ennen sattunut kohdalle ja harvinaisia ne ovat paremmillekin pelaajille. Ehkä tärkeämpää oli kuitenkin se, että vaimon selkävaivat kestivät pelaamisen.
Mitenhän tämän nyt sitten yhdistäisi palstan aiheeseen? Menomatkalla kentälle AA-toveri soitti, ettei pääse lupauksestaan huolimatta avaamaan tänä iltana ovea ja keittämään kahvia. Lupasin mennä hänen puolestaan. Niinpä tänäkin iltana on ovi kutsuvana avoimena niille, joyka haluavat tukea alkoholikäytön lopettamisessa. 
Muutama ensimmäisenä raittiina vuonna otin itselleni aina vuoden vaihtuessa teeman - ihan randomilla avasin jostakin kirjasta sivun ja katsoin ‘sormeni osoittamassa suunnassa’ sopivan lauseen teemakseni. Suunnilleen tuo, mitä tyttäresi sanoi, oli teemani vuonna 2002 ja aivan varmasti paras. ‘Aina en saa mitä haluan, mutta yleensä saan sen mitä tarvitsen’. Luottamukseni elämään kasvoi harppauksin kun vakuutuin siitä, että jokaisesta tapahtumasta, ikävästäkin, on minulle kasvussani hyötyä. Vuosi 2002 kypsytti minussa ajatuksen ‘ei ole hyviä asioita eikä huonoja asioita - on vain asioita ja ratkaisevaa on se, miten itse niihin suhtaudumme’.
Tässä lootuksen kukka kivipuutarhasi virtaavaan veteen, asettukoon se kukoistamaan valitsemaansa kohtaan 
Puutarhani vesiaihe on saanut teemansa Lapista. Olen yrittänyt saada aikaiseksi jotain, joka tyylillisesti vastaisi paratiisikurun kirkasvetistä pikku lampea. Virtaava vettä reunustaa suikeroalpi, joka työntää rönsynsä veteen asti.
http://cartinafinland.fi/kuvapankki/imagebank/image/1/1970/suikeroalpi±+lysimachia+nummularia.jpg
Joskus minulla oli tosiaankin tuossa vedessä kellumassa myös lootusaiheinen kangaskukka. Ehkä lähinnä tämän näköinen:
http://www.mongabay.com/images/indonesia/java/java6146.JPG
Pitääköhän minun kohta alkaa ottaa valokuvia puutarhastani, jotta osaatte lähetellä siihen sopivia lahjoja.