Varsin suuri osa oman kuntani kuntoutuspalveluja käyttävistä asiakkaista on liikkeellä aivan muussa tarkoituksessa, kuin raitistuminen. Yleisen hoitokäytännön mukaan jokaisen asiakkaan kanssa keskustellaan hoitotavoitteista - käytännössä “vähentäminen”/lopettaminen. Hoito ohjelma on rakennettu vähentäjien ehdoilla ja kuukauden hoitojaksin jälkeen pääosa asiakkaista lähtee suoraan oluelle. Tästä hehkutetaan tupakalla ja television ääressä. Ensikertalaisille opetetaan laitostumiskäytäntöjä - mukaanlukien ne bentsorenkaat. Kaikkien pitäisi valittaa lääkärille annettujen ohjeiden mukaisesti saadakseen lääkemääräykset. Kun joku saa pillereitä, ne jaetaan bentsoringin jäsenten kesken. Jopa tietotekniikkaa käytetään varsin tehokkaasti jakamaan tietoa siitä, kenellä on rahaa ja kenellä tabletteja. Tällaisessa hoitoympäristössä lopettamista haluava ei saa riittävästi tukea omaan raitistumispyrkimykseensä. Itse selvisin kuntoutuksesta pelkästään käymällä AA:ssa niin paljon, kuin suinkin pääsin vapaille. Tuskin olisin muutoin tuossa ympäristössä pysynyt raittiina. Oma käsitykseni on, että juuri tämä vähentäjien ja lopettajien sijoittaminen samaan yksikköön heikentää hoitotuloksia aivan olennaisesti.
Haavojen hoitamista. Mukava lepohetki katkaisuhoidossa. Jakavatko peräti metadonia
Hyvän asian puolesta kannattaa aina tehdä työtä. Itse muistan kuinka otin vuosia sitten kantaa alkolukon käyttöpakon ja promillerajan alentamisen puolesta. Nyt niille on alettu tekemään jotain oikeasti. Kansanedustajani oli silloin vielä epävarma noiden läpimenosta, mutta esim kun kysyin mitä hän tekisi, jos lapsensa jäisi rattijuopon yliajamaksi, (vaikka sen 0,45promillen verran)niin ei ollut kaukana etteikö ajatuksemme olleet ihan samat.
Miten se onkaan vaikeaa luopua “vapaudesta valita” joka tuhoaa perheitä, ihmisiä, ja elämää kaikkialla missä päihteet on läsnä.
Onko se vapauden hinta mitenkään oikea, jos ihmisiä kuolee tuhansia vuosittain. Entä ne henkiset ja fyysiset ongelmat joita päihteiden käyttö tuo tullessaan. Onko se kenenkään vapautta ollenkaan, jos emme voi tehdä mitään kenenkään hyväksi, vaikka kaikki näemme mitä tuleman pitää. Entä sitten tämä pillereitä ihannoiva ammattilaiskunta, siinäkin on yksi vapautta rajoittava tekijä.
Täällä plinkissäkin oli vain Vähentäjät-palsta silloin kun tänne satuin eksymään. (löydänkö koska ulos…?)
Muiden lopettamista kannattavien ja jo lopettaneiden alkkareiden kanssa minäkin möyrysin, että pitää saada Lopettajat-palsta. Niin lopulta tekivätkin. Nyt on vain se ongelma enää, että jotkut eivät saa selvää, tahtovatko lopettaa vai vähennellä. Osin siitäkin johtunevat melkoiset nokittelut aina tuon tuosta.
Mutta se, että oli vain Vähentäjät-palsta, kuvaa suhtautumista alkoholismiin. Minullekin kerrottiin klinikalla oikein livenä, että olisi parempi vähentää viinan juomista. Vaan eipä lopettamaan kehoitettu. Johtopäätös juovassa päässäni oli tietenkin, että homma on hanskassa, kokeilen vähentää kun kerta asiantuntijatkin niin kehoittavat. Kuitenkin minunlaiselleni alkoholistille sopi vain lopettaminen, meno hoitomestaan, missä otettiin kerralla löysit pois, eikä sössötetty vähentämisestä sanaakaan.
Ja omaa kokemusta edelleen tämäkin.
No mites teitä “syyntakeettomia” pitäs muka hoitaa, häh? Äijä on suffaillut palveluverkostossamme ilman mitään oikeasti kuntouttavaa tulosta?
Me emme erityisesti ihannoi pillereitö päihdehoidossa, mutta toki sallimme sinun vierittää syyn alkoholismistasi lääkärien päälle.
Tottahan toki vika on lääkäreissä, ellei peräti syyntakeettoman alkoholistin lapsissa. 
Äh, ei mittää. 
.
No mitä helvettiä?
no se oli . piste siis, ei esimerkiksi bullshit. Öitä! 
Sellasta, jännä sinällään ettei tähän voi kirjoittaa itsestään selvyyksiä tulematta sensuroiduksi? Josta syystä jätän tämänkin välikommentoinnin omaan arvoonsa.
Olin viikonlopun maakuntakierroksella lasteni kanssa, auton mittariin kertyi hilkkua vaille 1000 km. Oli aikaa ajatella, ajellessa syksyn pimentämiä teitä ja olla ajattelematta.
Juominen jättää minut taas rauhaan, elämässä tulee eteen niin suuria ja vaikeita kysymyksiä, että niiden äärelle ei auta nukahtaa päätään selvittämään. Tarvitsen kaiken älyni ja jaksamiseni selvitäkseni tulevista kuukausista. En selitä mitään, koska en ole selitysvelvollinen teille kenellekkään, enkä jaksa alkaa vääntämään jostain typerästä sanamuodosta tullakseni ymmärretyksi. Minä ymmärrän, se riittäköön.
Ehkä tämä kesä oli vaihe, jonka aikana yritin paeta todellisuutta, niillä keinoilla jotka ovat minuun syvälle rakentuneet. Nyt kun totuus on edessäni, enkä enää sitä pakoon pääse, voin jättää myös alkoholin. Oli kyse “vääristyneestä” vahvuuden tunteesta, kuivahumalasta, tai mistä tahansa, minulle se kaikki on raittiutta, koska en juo. Sanamuodoista en enää tämän elämän jälkeen välitä, en välitä mielipiteistänne, en siitä kuka on omasta mielestään eniten oikeassa, tai kuinka väärässä minun voidaan todistaa olevan.
Minulla on vain minun totuuteni, se kehittyy kun kasvan, mutta kasvussa ei ole mahdollista hyppiä ohi opinkappaleiden vain siksi että joku sanoo maapallon olevan pyöreä, itse se on tarkistettava, kiivettävä niin korkealle että näkee maapallon kaareutuvan.
Minä kiipeän, minä elän ja olen juomatta tänäänkin.
Olen ilahtunut Hajatelma, kun tässäkin melskeessä vierailet kivipuutarhassani. Toivottavasti et ymmärtänyt sanojani siten, että hyväksyisin sinua vähemmän, koska olet sattunut retkahtamaan. Tai sen takia, että loppujen lopuksi rohkenit sen myös kertoa. Toivottavasti asian lausuminen ääneen helpotti oloasi.
Minä ainakin sain omat tunteeni käsiteltyä. Nyt minulla on yhteys niihin syihin ja seurauksiin, jotka minulle ovat jo vuosia aiheuttaneet lamaannuttavaa häpeää ja syyllisyyttä. Tavalla, jota en ole edes kyennyt syyllisyyteen ja häpeään yhdistämään. Ainakin osittain kiitos on sinun - tuosta sinun tunnustuksestasi ajatusteni ja tunteideni vyöry lähti liikkeelle. Paljon minulla on vielä tehtävää, ennen, kuin olen tuon aidan yli kiivennyt. Luulen kuitenkin, että olen jo löytänyt siihenkin hommaan sopivat askelmerkit.
Kuulostaa siltä, että aiot ottaa elämässäsi askelen eteenpäin. Rohkeutta siihen. Pidä vain pääsi selvänä, niin sitä rohkeutta myös riittää. 
Se on kiva kuulla ja mitä muutakaan voisi toivoa, kuin raitista huomenta sinullekin, jos huominen nyt ylipäätänsä tuleekaan.
Sunnuntai oli hieman rauhaton täällä plinkissä. Tämäkin teksti jäi monen sivun taakse, jotka olisi voinut jättää kokonaan kirjoittamatta. Surulllista, mutta ehkä sekin on tarkoitettu kertomaan meille alkoholismin olemuksesta. Myös siitä, kuinka vaikea asia tämä 1. askel on.
“Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selvitymään.”
Tämä on AA ohjelman ensimmäinen askel. Minusta tässä on jo puolet onnistunutta raitistumista. Ennen kuin olemme valmiit hyväksymään tosiasiana, että olemme alkoholisteja, yritämme vähentää ja lopettaa ja siirtyä kohtuukäyttöön. Ja vaikka mitä. Niin minäkin tein, kunnes jouduin hyväksymään sen asian, että ilman apua se ei minulta onnistu. Olin alkoholin orja - alkoholin tahdoton palvelija. Onneksi tein näitä yrityksiä tarpeeksi monta ja tarpeeksi perusteellisesti. Nyt minulla ei ole asiasta mitään harhakäsityksiä.
On paljon ihmisiä, jotka onnistuvat lopettamaan aivan omin voimin. Kaikki kunnia heille. Alkoholi ei ole heitä vielä saanut täydellisesti kuristavaan otteeseensa. Alkoholismin edistyminen orjuuttavaan vaiheeseen asti olisi vaatinut heiltä vielä enemmän tai vähemmän lisää juomista. Tauti ei silloin vielä ole edennyt Jellinekin käyrän vääjäämättömään alamäkeen asti. Olisiko sitten nimenomaan tuo juomisen täydellisesti orjuuttavaan vaiheeseen siirtyminen se veteen piirretty viiva, joka erottaa alkoholistin ja ei-vielä-alkoholistin. Oman kokemukseni kautta minulla on käsitys, että puolen vuoden tai vuoden omin voimin vietetty juomatauko kertoo ihmisellä vielä olevan omaehtoinen valinnanvapaus. Näillekin ihmisille jonkinlainen tuki ja apu on paikallaan. Vuodenkin juomataukoon mahtuu paljon kokemuksia, joissa olisi kiva kilauttaa kaverille ja kysyä, missää nyt mennäään.
Joillakin omin voimin pidetty juomatauko ajanmittaan murenee. Osittain sen takia, ettei kukaan ole kertonut alkoholin luonteesta. Jos alkoholin kanssa on kerran joutunut vaikeuksiin, seuraavalla kerralla se onnistuu helpommin. Juomalla alkoholia riittävän kauan ja riittävän paljon alkoholistin kirjoihin päätyy ennemmin tai myöhemmin jokainen. Paljonko on paljon - sitä saa jokainen miettiä omalla kohdallaan.
On myös vähentäjiä. Heitä on kahdenlaisia. Niitä, jotka onnistuvat. Ja niitä, jotka luulevat onnistuvansa. Onnistumisen tietää vähäisestä alkoholin käytöstä. Sellaisesta, josta ei ole vahinkoa omalle elämälle. Ei viikottaisissa määrissä, eikä kertakulutuksena. Päivittäinen alkoholinkäyttö, kuten meille tissuttelijoille on tavanomaista on sitä onnistumisen luulemista, vaikka viikottainen 24 annoksen raja miehillä ja 16 annoksen raja naisilla alittuisikin. Ennemmin tai myöhemmin ne määrät kasvavat. Jos muutaman viikon välein - ilman säännöllisyyttä - ottaa kerta-annoksia, jotka jäävät miehillä alle 7:n ja naisilla alle 5:n voitaneen puhua onnistuneesta vähentämisestä.
Jos kertakäyttö karkaa käsistä - yli kohtuukäyttökriteerien - kerta toisensa jälkeen, pitää alkoholi ihmistä edelleen orjuudessaan.
Tekstiosassa kuvataan myös voimattomuuden olemusta sanoin: “Saimme tietää, ettei tahtomme yksinään ilman ulkopuolelta tulevaa apua voisi meitä juomahimostamme päästää.” Tämä on varsin yksinkertaista. Jos omin voimin emme saa alkoholinkäyttöämme kuriin, tarvitsemme apua.
Ensimmäinen askel ei edellytä alkoholin käytön lopettamista, eikä avun hakemista. Siinä puhutaan vain tosiasioiden tunnustamisesta itselleen. Minulle se siis merkitsi vain ja ainoastaan sitä, että myönsin itselleni kolme asiaa.
- Olen alkoholisti. Juomiseni on minulle pakonomaista.
- Juomiseni aiheuttaa minulle haittaa ja tuo haitta tulee lisääntymään niin kauan, kuin käytän alkoholia.
- Ilman apua en voi tuosta pakonomaisuudesta vapautua.
Jo vuosia ennenkuin ryhdyin toimiin ongelmani suhteen olin nuo kolme asiaa itselleni tehnyt selväksi. Omalla tavallaan oli helpottavaa juoda alkoholia ilman itsepetosta. Ehkä se oli myös tarpeellista, jotta sinä päivänä, kun tunsin juoneeni alkoholia tarpeeksi paljon, olin myös täysin valmis käyttämisen lopettamaan.
[poistettu riitelyä - Päihdelinkin toimitus]
- askel ei ole vaikea, ja siihen pystyy jopa yhä ryyppäävät tai kamaa vetävät päihdekuntoutujat. A-klinikan ryhmässäkin joka ikinen katkolla oleva aloittaa “olen se ja se ja olen alkoholisti”.
Itse asiassa voimattomuuden myöntäminen voi joskus johtaa jopa ansaan, sillä sehän on oiva tekosyy jatkaa ryyppäämistä. “En mahda tälle mitään, olen sairas”.
Ns. opittu avuttomuus syntyy tuon tyylisestä ajattelusta. Opittu avuttomuus johtaa laitoskierteeseen. Ihmisestä tulee oman diagnoosinsa orja.
[poistettu riitelyä - Päihdelinkin toimitus]
[poistettu riitelyä - Päihdelinkin toimitus]
Muistutan:
[i]Alkoholismi: Krooninen, primääri, perinnöllinen sairaus, joka etenee varhaisesta fysiologisesta alttiudesta riippuvuuteen, jota luonnehtivat toleranssin muutokset, fyysinen riippuvuus, ja kontrollin menetys juomisen suhteen. Psykologiset oireet ovat seurausta fysiologisesta sairaudesta, eikä niillä ole merkitystä sen puhkeamisessa.
Toipuminen: Paluu normaaliin toimintaan, joka perustuu täydelliseen, jatkuvaan pidättäytymiseen alkoholista ja korvaavista lääkkeistä, korjaavaan ravitsemukseen, ja tarkkaan sairauden ymmärtämiseen. Sanaa ?parantua? ei pitäisi käyttää, koska se sisältää sen, että alkoholisti voisi juoda normaalisti sen jälkeen, kun hänen ?ongelmansa? on korjattu.
Ongelmajuoja: Henkilö, joka ei ole alkoholisti, mutta jonka alkoholinkäyttö aiheuttaa psykologisia ja sosiaalisia ongelmia hänelle itselleen tai muille.
Suurkuluttaja: Kuka hyvänsä, joka juo säännöllisesti tai suuria määriä. Suurkuluttaja voi olla ongelmajuoja, alkoholisti tai normaali alkoholinkäyttäjä, jolla on korkea toleranssi alkoholiin.
Alkoholisti: Alkoholisti on henkilö, jolla on alkoholismi sairaus riippumatta siitä onko hän aluksi suurkuluttaja, ongelmajuoja tai vähän juova tai kohtuukäyttäjä. Alkoholistin lisääntyvät ongelmat ja hänen rankempi ryyppäämisensä johtuvat hänen addiktiostaan eikä niitä tulisi sekoittaa ei-alkoholistin ongelmajuontiin tai suurkulutukseen.[/i]
Kuka hyvänsä, jolla menee joskus överiksi, ei ole välttämättä alkoholisti. Alkoholismille on tyypillistä sen etenevä, progressiivinen ja rappeuttava luonne.
Jokseenkin tämän vuoksi pidän itseäni pikemminkin ongelmajuomiseen taipuvaisena, kuin alkoholistina. Alkoholistilla on alkoholismi-niminen sairaus, jonka merkit näkyvät vääjäämättä ulospäin sairauden edetessä. Edessä on rappeutuminen ja kuolema, ellei raitistumista tapahdu.
Lisäksi asiaan vaikuttaa se, että siihen aikaan kun “myönsin ongelman” eli kuljin AA:ssa hokemassa papukaijana “olen alkoholist, olen alkoholisti” minulla menikin kaikki päin helvettiä.
Kun lopetin sen, alkoi mennä paljon paremmin.
PS. Edes suurimmalla osalla itseään alkoholistiksi kutsuvista ei ole oikeasti mainittua sairautta. Jopa AA:ssa istuu ihmisiä, jotka eivät varsinaisesti ole alkoholisteja, mutta jotka kokevat että alkoholistin “arvonimi” kohentaa heidän elämänsä tasoa.
Onko tavoitteenasi tai elämäntapanasi täysraittius? Me Lopettajat on keskustelupalsta niille, jotka jo seilaavat selvillä vesillä tai horisontissa siintää elämä ilman alkoholia…
Minä ymmärrän tämän ylläpidon tekstin niin, että oli juomisen nimi sitten mikä tahansa: ongelmajuoja, suurkuluttaja jne., niin päämäärä tai jo saavutettu tila yhdistää: Täysraittius.
Palstan tarkoitus on tarjota vertaistukea täysraittiuteen pyrkiville kansalaisille.
[poistettu riitelyä - Päihdelinkin toimitus]