Sikarinpolttamisen Taito

Me Lopettajat
661

En ole koskaan kirjoittanut tänne hiprakassa. Olen rohkea ihan selvinpäinkin.

Olen raitis. (en yritä lopettaa, enkä vähentää. Olen jo lopettanut) Join viimeksi jokin aika ennen tuota tunnustusta, olisiko ollut päiviä, vai viikko? Tuon jälkeen en ole juonut, enkä kai tule juomaankaan. Se että minäkin kompastuin, on mielestäni enemmän kuin ymmärrettävää, se että ymmärsin kompastuneeni ennen kuin olin takaisin syvissä vesissä on mielestäni viisautta, joka matkan varrella on mukaan kertynyt, ei tuuria.

Retkahdus on kummallinen sana kuvaamaan yli puolen vuoden jaksoa jonka aikana käytin alkoholia. Retkahdus sopii paremmin kuvaamaan parin päivän tolkutonta juomista, josta ylös kampeaminen ottaa todella voimille. Minä join kolmesta-neljään annosta kerran kuussa. Tuosta määrä oli nousemassa ja juonti kerrat tihentymässä, jolloin vihelsin pelin poikki. Suurin kerta annos oli 5 siideriä. (Olin asuntovaunussa, ilman nettiyhteyttä.)

Edelleen luulen että syy juomiseeni ei ollut “himoni” juoda, vaan ongelmat elämässä jotka kasaantuivat ja etsin tuttua turvallista pakotietä. ← Luulen noin, koska lopettaminen ei tällä kertaa vaatinut juurikaan voimia, pelkkä päätös että lopetan riitti. Pari kertaa olen ajatellut tuon jälkeen alkoholia, mutten tuskastuneena, lähinnä miettien oliko se nyt niin kivaa.

Oli se, vaikkei sitä tähän saisi kirjoittaa. Oli se, ihan yhtä kivaa kuin joskus “hyvinä” aikoina. Tosin pikkasen rassasi etten “kehdannut” kännätä kunnolla, vaan otin sivistyneesti ja lopetin ennen kuin humalluin. Josta päädyin lopputulokseen, se oli juuri siitä syystä kivaa, etten juonut itseäni humalaan.

Kaiken kaikkiaan olen iloinen tästäkin opinkappaleesta, koska lapseni lähestyvät hyvää vauhtia ikää, jolloin alkavat kokeilla alkoholia. Enää minä en pelkää alkoholia, kuten tein “ensimmäisen” kerran lopettaessani, tiedän ettei aineella ole minuun enää niin suurta vaikutusta kuin joskus oli. En menettänyt kontrollia, en rynnännyt alkoon, en tehnyt mitään “pelottavaa”. Alkoholi ei enää elänyt minussa omaa elämää, minä en ollut “tahdoton” tuon aineen vaikutuksen alaisenakaan.

Mutta kuten sanoin, koska elämäni on jälleen uudessa murroksessa, päätin etten käytä alkoholia. Loppuelämästä kukaan ei tiedä, mutta tänään en ota. Huominen huolehtikoon itsestään.

Ja mitä romaanimittaisiin kirjoituksiin tulee… onpahan sentään kirjoitukset jääneet näkyviin… ettei tämä nyt ehkä niin rankkaa “kinaamista” mutta myönnän että joskus minunkin ihoni karvastelee sanojen alla ja vaikka tietää oikomisen olevan ajanhukkaa, siihen silti joskus ryhtyy.

Viimepäivät olen miettinyt “kehäpäätelmiä”. Asioita joita ei voi ratkaista, joihin aika ajallaan antaa vastaukset, mutta jotka kuitenkin kiusaavat ajatusten laitamilla. Parhaillaan yritän opetella kehäpäätelmän katkaisua jo lähtöviivalla. Vielä en ole kovin taitava, mutta onneksi saan harjoitusta joka päivä.

662

Hei Hajatelma,
hiukan kadutti tuo kysymyksen esittäminen, mutta ei enää. Vastaus tuli ja et sinä sitä tainnut pahasti ottaa.

Retkahdus-termillä ei itselleni ole sen kummempaa merkitystä kuin se, että raittius loppuu siihen, oli määrät tai ajanjaksot mitä tahansa. Retkahdus voi olla yksi huikka tai viikon putki. Raittius kuitenkin tuntui sinustakin paremmalta vaihtoehdolta kuin jatkaa uudelleen aloitettua juomista, se on hyvä kuulla.

Varmasti hyvä päätös, elämän haasteista murkkuikäiset lapset (mainitsit) eivät ole siitä pienimmästä päästä. Lapsistani vanhin on jo muuttanut pois kotoa ja jos jotain pystyisin muuttamaan, niin antaisin hänen lapsuuteensa ja nuoruuteensa raittiin, läsnäolevan äidin.

663

Näinpä, omat muksuni olivat vasta 7 ja 9 kun erosin ja jätin alkoholin. Onko siitä noin kauan? On. Mutta ja kuitenkin, näistä sekoiluistani tyttöni mun eivät tiedä. Enkä kerro, koska minusta lasten ei tarvitse ihan kaikesta tietää. Jälkeenpäin he eivät mistään kautta “saa selville” tätä hämärää ajanjaksoa tai jos saavat, tuntuu hyvältä kertoa että se oli ajanjakso joka päättyi.

Pitäisi ehkä aloittaa oma ketju jotten aivan täällä kivipuutarhassa, toisaalta täällä syksyn pyörittyäni olen alkanut oudosti ajatella pihaani ja sitä, millaisen puutarhan siitä voisi rakentaa. Aiemmin luulin etten asuisi tässä talossa niin kauaa että puutarhan muokkaaminen kannattaisi, mutta suunnitelmat muuttuvat, remontti valmistuu ennen kevättä ja kesän tullen omistan paljon vapaa aikaa ja jopa kokonaisen kuukauden kesäloman. Olisi aika hienoa alkaa keräillä kuvia puutarhasta ja miettiä millaisen rakentaisin. Sillä asunko talossa kuusi vuotta vai kuusikymmentäkuusi vuotta, ei ehkä sittenkään ole väliä. (39+66=105, on se mahdollista)

664

Eilen AA-palaverissa puhuttiin nöyryydestä. Joku totesi, että nöyryys on avointa mieltä uusien asioiden oppimiselle. Kovin puhutttelevasti sanottu. Nöyryys on myös nöyrtymistä totuuden edessä. Ei niin kamala taito sekään. Moni yrittää kaikin voimin kääntää maailman mieleisekseen. Ei se onnistu - maailma on sellainen, kuin se on. On helpompi nöyrtyä ja opetella elämään sellaisessa maailmassa, kuin meile on tarkoitettu. Nöyryyden vastakohta on ylpeys. Kun nöyrä ja ylpeä ihminen kohtaavat, ylpeä ihminen kehuskelee olemattomalla viisaudellaan. Keskustelun tuloksena ylpeä ihminen poistuu tyhjin käsin, mutta nöyrällä ihmisellä on mukanaan sen ylpeänkin ihmisen mitättömät viisaudet. Kun ylpeälle ihmiselle sanoo, ettet pääse perse edellä puuhun, niin ylpeä kapuaa sinne puuhun. Nöyrä toteaa yksioikoisesti, ettei niin paljon sinne puuhun haluakaan. Tästä syystä metsät ovat täynnä ylpeitä ihmisiä kapuamassa perse edellä puuhun. Jumala - anna minulle lisää nöyryyttä, jos näet sen hyväksi. Ellet näe, auta edes pysyttelemään selvänä tämäkin päivä. Ehkäpä osaan selvän pään kanssa opiskella sitä nöyryyttä ihan ominkin päin.

665

Tämän meille tarkoitettu elämä on aika lailla kiinni siitä, tunteeko itsensä, kun se meille tarkoitettu elämä on myös siitä kiinni. Joku voi tietoisesti etsiä itseään, elämäänsä ja tarkoitustaan, mutta on tietysti niitäkin, jotka tietoisesti pakenee itseään, mutta kumman elämä on helpompaa :question: .

Nöyrtyminen kuuntelemaan muita ja näkemään myös itsensä on helposti sanottu ja tehty, mutta ei sille joka tiedostamattaan tai tietoisesstikin pakenee itseään. Joku jaksaa paeta itseään ja pelkojaankin vedoten tyhjiin sanoihin ja tekoihin, mutta minkä tosiaan teet, vaikka helpompiaki reittejä on olemassa.

666

Ehkä kaikkein vaikeinta sen jälkeen kun on itse ymmärtänyt jotain, on olla ymppäämättä omia kokemuksiaan kaiken kattavaksi “tietoudeksi” jolla voi auttaa joka toista vastaantulijaa. Vaikka kaikkiin ongelmiin on ratkaisu, jokaisen ongelmayhtälö on uniikki.

Olen ensikertaa ilman “syytä” mekossa sitten vuoden 1980, hiukan vieras olo. Toki minulla hääpukuna on pariin otteeseen ollut hulmuhelmoja ja joskus jopa tansseissa käynyt mekossa, mutta että näin, ilman pätevää syytä arkisemmassa mekossa, hyvin vieras tunne mutta jollain tapaa mielenkiintoinen.

667

Itse en ole kokenut vaikeuksia kertoa omaa kokemustani ja näkemystäni, mutta useimmiten olen huomannut, ettei kenenkään kokemus tai näkemys riitä, jos joku haluaa vielä juoda tai pysyä ongelmissaan. Mutta sitähän minä en tiedä, josko sinä koet tuollaisia vaikeuksia kuin kerrot kokevasi.

Itse olen huomannut myös sen, ettei ongelmayhtälö ole sen kummallisempi kellään, vain se miten kukin haluaa kaiken kieltää ja kiertää on erilainen. Valheet ja niistä johtuvat pelot ovat samoja, kuten juominen ja siitä eroon pääseminen.

Vielä ei ole tullut niin erilaista ihmistä vastaan, etteikö raittius lopulta kelpaa, kunhan siihen löytyy haluja. Haluja raitistua ja toipua taas voidaan kiertää vaikka omalla uniikilla tavalla, kuin niin on monet meistä halunneet tehdä.

668

Huomenta puutarhaan!

:laughing:

Se vasta ikävä tilanne on, kun niitä tikkuja ei saa oikein itse poistettua persauksista, vaan joutuu nöyrtymään ja pyytämään apua…Kokemusta on. Voimia ja rohkeutta löytyy meiltä useimmilta raittiutemme siivittäjiksi, mutta nöyryys ei luonnistukaan niin helposti. Ehdottomasti miellyttävämpää metsästä on nauttia puita katsellen, kuin niihin perse edellä könyten, mutta sekään, että sen kerran tajuaa ei sitä estä eikö sinne voisi taas kohta kapsahtaa. Taitaa olla niin, että se nöyryys on pyydettävä joka päivä mukaan…

669

Joskus minua ihan mietityttää mikä on se, mitä sinä pakenet tällä kaikella “livauttelullasi” kanssakulkijoita kohtaan. Hyökkäyksiksi näitä ei kai voine sanoa.

670

Mitä minun pitäisi paeta, jos sinulla on tällaisia ""Ehkä kaikkein vaikeinta sen jälkeen kun on itse ymmärtänyt jotain, on olla ymppäämättä omia kokemuksiaan kaiken kattavaksi “tietoudeksi” jolla voi auttaa joka toista vastaantulijaa. “” vaikeuksia.

Kerro meille Hajatelma, mitä sinä pakenet, kun se on ainut oikea aihe miettiä ja yrittää korjata.

671

Voi sinua Rahvas, etkö tiedä että ihmisellä on ns. suojamekanismi. Vaikka takoisit järkeä ihmisen päähän pajavasaralla hän ei voi löytää ja käsitellä pelkojaan, ennen kuin hänen mielensä on siihen valmis. Mikään määrä tietoa, mikään määrä tukea, ohjausta, apua ei vie minnekkään, niin kauan kuin ihmisen oma mieli sulkee nuo asiat ihmisen tietoisuuden syviin kerroksiin ihmistä itseään suojellakseen.

Minullakin on varmasti pelkoja ja pakenen niitä ja kanssakulkijat ehkä näkevät itseäni selkeämmin osan noista peloista, mutta tällä hetkellä luulen ettei minulla ole mitään “työstö” vaiheessa niin että voisin sinulle tässä kertoa jostain nimenomaisesta pelostani.

Se miten paljon sinä puhut tästä samasta aiheesta toistuvasti, vuosia ja vuosia saa miettimään miksi sana pelko ja pakeneminen ovat sinulle niin mystisiä tai ratkaisemattomia asioita. En tiedä oletko käsitellyt kaikki omat pelkosi ja siksi pyrit käsittelemään toistuvasti toisten pelkoja, vai onko vain että olet juuttunut tähän yhteen ja ainoaan asiaan raitistumisen osalta.

Elämässä ja raittiudessa on paljon muitakin mielenkiintoisia keskustelun aiheita, kuin tämä pelko/pako aspekti. Toisaalta pelko/pakeneminen yhtälön ratkaisu ei tuo ratkaisua ihan jokaiseen raitistuvan ihmisen ongelmaan.

672

Tiedämpä hyvinkin ja juovalla/sairaalla/kuivahumalaisella alkoholistilla sellaisen itsepetoksen vallassa, joka voi avautua vain kivun/pohjakosketuksen kautta. Oma pohjakosketukseni oli selkeä ja vasta se auttoi minut päästämään siitä rakentamastani suojasta irti.

Miksi sinä pidät kiinni omasta suojamekanismista, jos kerran tunnistat itsessäsi tuollaisia; Vaikka takoisit järkeä ihmisen päähän pajavasaralla hän ei voi löytää ja käsitellä pelkojaan, ennen kuin hänen mielensä on siihen valmis. Mikään määrä tietoa, mikään määrä tukea, ohjausta, apua ei vie minnekkään, niin kauan kuin ihmisen oma mieli sulkee nuo asiat ihmisen tietoisuuden syviin kerroksiin ihmistä itseään suojellakseen..

Useimiten kanssakulkijat näkevät vain vain suojameganismisi, kuten suuttumisen, vihan, pakenemisen, kaiken kieltämisen, hyökkäyksen…, jos kerran jotain näkevät. Tuskin näkevät siis pelkojasi, vain ainoastaan sen miten yrität peitellä niitä. Minäkään en tiedä mitä sinä pelkäät, mutta sen olen havainnut, että kovasti yrität ainakin leikkiä vahvaa ja omavoipaista. Joista olet puhunutkin.

Minulle pelko ei ole enää mystinen, mutta se on, kun pääsin niistä eroon. Meillä AAssa kun on sellainen mahdollisuus saada tehdä toipumisohjelmamme mukaisesti työtä sen eteen (yhdeksäs askle ns. hyvitysaskel) ja lupauksena tosiaan on peloistakin pääseminen. Luonnollisia pelkoja tietysti on, mutta ei enää salaisuuksien ja valheiden sekä itsepetoksen verhoamia.
Mielelläni puhun asioista jotka liittyvät myös alkoholismiin ja toipumiseen siitä, ettei siinä sen kummallisempaa ole. Puhunhan minä paljon muustakin, mm pohjakosketuksen tärkeydestä, uskosta, luottamuksesta, rehellisyydestä…, ettei tuo pelko ole kuin osa siitä mikä liittyy alkoholismiin. Pelko on vain eräs aspekti, joka laittaa meidät salailemaan asioita joita alkoholismi luo ja vahvistaa.

Minusta pelko ja pakeneminen on hyvinkin tärkeitä juttuja, kun yksi johtaa aina toiseen. Valheet johtaa pelkoihin, pelot taas valheisiin ja pakeneminenkin on vain todiste kaikesta. Se on totta, että muitakin mielenkiintoisia aiheita on, liittyen alkoholismiin, koska niin laaja-alaisesti se hallitsee elämäämme, kunnes siitä toipuu.

Itse olen jo toipunut alkoholisti ja mikään pelko, pakeneminen, ongelma, valhe… ja kaiken kieltäminen ei enää hämmästytä minua, kun oma kokemus liitettynä muiden kokemuksiin sairastamisesta ja toipumisesta on aika huikea matka. Itselleni raitistuminen ei ole sitä, että olisin ollut jonakin vuonna juomatta, laskien niitä juomattomia vuosia ja niiden välistä juovia aikoja pois.

Raitistuminen on minulle kokonaisvaltainen tunne, eikä siihen enää kuulu salailut, valheet, pelot, pakenemiset yms alkoholismiin kuuluvat sairastamiset.

Ehkei tämäkään auta sinua ja saattaa jopa kääntyä päinvastaiseksi kuin niin monasti ennenkin, mutta onko se minun ongelma vai onko se vain todiste jostai aiemmasta mistä puhuin. Se jää nähtäväksi.

Pääasiahan kuitenkin on, että tänäänkin voi kukin meistä tehdä päätöksen mihin suuntaan menee. Juomalla se suunta on varmasti kaikilla sama.

673

Nöyrtymisen vaikeudesta…
Jäin tätä pohtimaan, että mikä siinä on niin vaikeaa. Ylpeys, jonka Smokki vastapariksi mainitsit, on varmasti yksi iso este nöyrtymiselle. Luulen, että yksi syy voisi olla myös nöyristelyn pelko. Nöyristely on nöyryyden irvikuva. Mielikuva nöyristelevästä, matelevasta ihmisestä on vastenmielinen. Emme tunne nöyryyttä niin hyvin, että sekoitamme sen nöyristelyyn. Voi olla jopa niin, että ei ole koskaan kokenut nöyryyttä tai siitä on niin paljon aikaa, ettei siitä ole oikein muistoa ja se on alikehittynyt. Miten harjoittaa ja kehittää sellaista mihin ei ole mitään kosketusta? Nöyryys on tunne ja se on juovalla alkoholistilla samassa romukopassa, kuin muutkin tunteet. Omalla kohdallani voisin kuvata sitä hyvin pieneksi, hauraaksi ja helposti pelästyväksi tunteeksi. Tuohon tunteeseen ei omalla kohdallani juovana aikana ollut mitään kosketusta, eikä vielä juomisen lopetettuanikaan. Sieltä ne ovat tulleet yksi kerrallaan pikkuhiljaa pintaan, nuo tunteet tai ehkä pikemminkin tunteiden alkiot, joita voi sitten ruveta myös tietoisesti työstämään. Jos ajatellaan nöyryyttä tunteena, niin sillähän on ihan rationaalinen tehtävä meille ihmisille. Se muistuttaa rajallisuudestamme ja positiivisesta riippuvaisuudesta toisistamme kehdosta hautaan. Nöyryyden tunne ohjaa meitä pyytämään apua ja kuuntelemaan avun antajaa.

EDIT: Vielä jatkoa…Viime kädessä nöyryyden tunne estää meitä alkoholisteja tappamasta itseämme viinalla. Samalla kun alkoholisti on kehittänyt riippuvuuden viinaan, niin hän on hylännyt tuon postiivisen riippuvuuden toisiin ihmisiin. Kaikkivoipaisuuden paradoksi on aika traaginen ja johtaa ennenaikaiseen kuolemaan.

674

Taidampa paeta taas muutamaksi kuukaudeksi sinua ja tarkkasilmäisyyttäsi, tai vain lopettaa tämän jauhamisen, joka ei tuota mitään tulosta. Se millaisena sinä minut koet on sinun asiasi ja se millaisena minä sinut koen on minun asiani, eikä noilla asioilla ehkä ole kovinkaan paljon tekemistä sen kanssa, kuinka kokisimme toinen toisemme jos istuisimme AA-ryhmässä vierekkäin ja keskustelisimme aiheesta pelko ja pakeneminen.

Omat harhani (mm. neuroottinen alemmuuskompleksi) estää minua käymästä rakentavaa keskustelua tällaisilla palstoilla, koska koen kaiken hyvin negatiivisena, ellei joka toiseen lauseeseen liitetä hyväksyviä sanoja. Keskustellessa pystyn lukemaan puhujan kasvoilta nuo hyväksyntää osoittavat ilmeet ja eleet, olemattoman hymyn häiveet ja muut kommunikaatioon kiinteästi liittyvät asiat.

Juomisen minä jätin jo, eikä se ollut vaikeaa, se ei ole asia jonka kanssa olisin joutunut kamppailemaan. Tällä kertaa se oli vain päätös jonka tein. Sanalla kuivahumala voi lyödä ketä tahansa raitistunutta, etenkin jos määritelmä mitä sana kuivahumala tarkoittaa, jätetään avoimeksi.

On mukavaa Rahvas että sinä olet raitistunut ja parantunut ja liki pitäen täydellisen onnellinen, mutta jotain sinullakin vielä on sydämelläsi koska tällä palstalla kierrät. Se miten kukakin raittiuden tai alkoholismin määrittelee ei minusta ole lainkaan olennaista, se että minä olen juomatta riittää minulle.

Mutta minähän “raitistuin” alunperinkin ihan väärin, yksin, vähitellen, pikkuhiljaa, retkahdellen ja uudelleen jaloilleni kammeten ja eroten ja mitä kaikkia virheitä teinkään.

Onko tärkeämpää se että raitistuu OIKEALLA tai VÄÄRÄLLÄ tavalla, vai se että raitistuu?

675

Sydämeni on tänäänkin kiitollisuutta täynnä. :smiley:
Pitäisikö ihmisten jäädä plinkistä pois, jos sydämellä ei ole enää mitään? Minulla on sydämelläni huoli sinustakin, jos jotain muutakin pitää mainita. Minä nautin myös ihmisten toipumistarinoista, siis siitä, että näen, kuulen ja luen ihmisten toipumisista. Minulle sekin riittää tulla tänne.

Mitä sinun sydämelläsi on?

676

Tuntuu ettet sinä oikein usko kenenkään täällä toipuneen, sanoistasi saa käsityksen että me muut olemme enemmän tai vähemmän väärin raitistunut, kuivahumalainen tai jotain muuta kummaa.

677

Minusta täällä on ihan koko kerma koolla :smiley: .

Se miltä sinusta tuntuu, johtuu varmaan osaksi sanoistani, mutta eritoten sinä se ihan itse annat niille oman merkityksen, omista lähtökohdistasi, enkä minä.

678

Minusta täällä on vain kahden sorttisia ihmisiä, niitä jotka ovat saaneet elämänsä hallintaan ja päässeet irti alkoholista ja niitä jotka haluavat päästä irti alkoholista.

Jos se miltä minusta tuntuu johtuu sanoistasi, (vaikkakin omista lähtökohdistani) etkö voisi joskus ihan kokeilumielessä katsoa saisitko sanoillasi minut tuntemaan jotain mukavaa?

679

Tunne paremmin :smiley:
Miksi minun pitäisi saada sinut tuntemaan jotain mukavaa tyhjillä tai jopa keksityillä sanoilla, jos sinusta tuntuu syistä jotka sinä vain tiedät pahalta. Kerro mikä saa sinut pysymään negatiivisissa tunnelmissa, ettet kykene hallitsemaan tai ymmärtämään tunteitasi, koska vain sinä voit tehdä itsellesi jotain, jotta tunnet ja tunnet itsesikin paremmin.

680

Ei sinun pitäisi, mutta ehkä voisit tahtoessasi.

Kyllä yleissivistykseen kuuluu osata sanoa jotain mukavaa vastaantulevalle, ilman että valehtelemaan joutuu.

Koska minusta tuntuu pahalta usein vain sinun sanojesi jälkeen, en ole ihan varma, ovatko syyt vain minussa. Tästähän saa käsityksen että sinun mielestäsi kahden ihmisen välisessä kommunikaatiossa ei ole lainkaan kyse siitä mitä ihmiset sanovat toisilleen, vaan vain siitä mitä kukin itsessään tuntee?

Jos luet aloittamaani ketjua, näet kyllä etten ole lainkaan negatiivisissa tunnelmissa. Tuo on sinun “olettamuksesi” joka nyt ei pidä paikkaansa. Sinusta vain tuntuu jostain syystä tuolta, ehkä haluat nähdä minut negatiivisenä ihmisenä. Se miksi noin? Minä en voi tietää.

Mistä sait käsityksen etten pystyisi hallitsemaan tunteitani, tai etten ymmärtäisi niitä?

Mitä minun sinun mielestäsi pitäisi “tehdä” itselleni?

Sinä olet hassu ja niin täysin väärässä minun suhteeni etten oikeasti tiedä mitä ihmettä ajat takaa. Mutta jatka toki, jos tämä kaikki tuo sinulle jonkin sortin nautintoa. Se millaista nautintoa tämä kaikki sinulle tuo, minä en voi tietää, mutta varmasti sillä on jotain tekemistä tunteidesi kanssa, tai sen kanssa ettet tunne itseäsi riittävän hyvin, uskaltaaksesi kommunikoida täysin avoimesti ja vailla piilomerkityksiä tässä palstalla.