Aloitan nyt oman ketjun. Suoraan asiaan; olen 4kymppinen yhteishuoltajaäiti ja olen jäänyt salakavalasti koukkuun viiniin. Sitä ystävyyttä on kestänyt 10 vuotta, ei tosin koskaan niin intiimisti kuin viimeiset puoli vuotta. Alkuun, tai ensimmäiset 8 vuotta se ei ollut niin paha. Lapset oli vielä pieniä ja join heidän nukkumaan mentyään pari lasia. PIkkuhiljaa join sen joka ilta. Määrät kasvoi, lapset kasvoi. Opiskelin siinä ohimennen jopa maisteriksi samalla tehden töitä ja elämä oli ulkopuolisin silmin varmaan ihanteellista. Lapsilla on aina ollut terveellistä ruokaa ja puhtaat vaatteet ja siisti koti. Ulospäin niin kiiltokuvamaista kuin yhteishuoltajaäidin perheessä voi olla. Kaunis koti, aina lenkillä/salilla, tai jossain höyryämässä vihersmoothie kädessä. Se nyt oli sitä somekulissia.
Vanhempi lapsista muutti pois kotoa ja nuorempi teini vietti suurimman osan ajastaan kavereiden kanssa. Minä viinipullon. Työt hoidin aina mallikkaasti. Viime syksynä sain palkankorotuksen ja kivan duunin. Elämässä ei pitänyt olla mitään pielessä. Se vain jotenkin lähti käsistä. Kohta huomasin juovani joka ilta sen 10 annosta alkoholia ja eipä siinä, aamulla ennen töihin lähtöä loiventavaksi lasillinen. Illalla sama meno jatkui. Vapailla aamusta iltaan tissuttelua. Missään räkäkännissä en yleensä ollut mutta jossain etanolille haisevassa ja poissaolevassa välitilassa. Kuulin usein teinityttäreltäni, että “Hyi äiti sä haiset”. En siis miltään hieltä ja paskalta, hygieniasta olen tietenkin aina huolehtinut ja uinut hajuvesipullossa, ettei kukaan vain huomaa.
Että ylipäänsä kukaan jaksaa lukea loppuun, niin miksi tie nousi pystyyn puolen vuoden lähestulkoon jokapäiväisen juomisen jälkeen. Ajelin aamusta viimeistä päivää ennen kesälomaa viime sunnuntaina töihin ja jouduin ratsiaan. Puhallus ei tietenkään yli rattijuopumuksen rajan ja matka sai jatkua. Poliisin pitämään palopuheeseen, häpeään ja itseinhoon join työpäivän aikana pullon viiniä (älkää huolehtiko, en ole aivokirurgi, tai muutenkaan vastuussa ihmiselämistä). Autolla kotiin, vähän lisää viiniä ja herään iltamyöhään sohvalta tyttären seisoessa sohvan vieressä halveksivasti katsoen “Vitun juoppo!”. Ehkä pahinta siinä, että oma äitinikin kuoli alkoholiin.
Siispä päätin lopettaa. Ajattelin tämän kirjoittelun tänne tuovan minulle jonkinlaista tukea, ja ehkä jollekin muullekin, koska olen saanut niin paljon tukea teidän muiden kirjoituksista. Päällimmäisenä on jäänyt mieleen, kuinka tämä on tunne-elämän sairaus. Olen vuosien varrella lukenut varmaan kaikki alkoholismia käsittelevät kirjat ja podcastit on tullut kuunneltua. Nyt minulla siis viides päivä ilman alkoa. Mietin mihin sisäiseen haavaan minä sitä etanolia niin kaipaan.
Tervetuloa. Älä näin alussa yritä ymmärtää itseäsi liikaa. Keskity siihen että olet päivän kerrallaan selvinpäin. Niitä syitä kerkiät miettiä kun saat etäisyyttä juovaan minääsi
Et välttämättä yhtään mihinkään. Voihan olla, että olet huomannut parin viinilasillisen helpottavan jotain ikäviä fiiliksiä ja tunteita. Tehnyt pikkulapsiarjesta siedettävämpää. Sitä olet sitten toistanut kunnes siitä on ensin tullut tapa ja sitten toleranssin ja määrien kasvaessa riippuvuus.
Hyvä kun olet hakenut tietoa. Ymärrät siis tunteiden merkityksen siinä, kun pyrkii juomattomuuteen. Mutta @Fincoco on oikeassa, alussa kannattaa mennä päivä kerrallaan ja hakea hieman etäisyyttä juomiseen ennen suurempia pohdintoja ja analyysejä.
Kiva kun avasit. Eikö teekin hyvää kertoa jollekin?
Jos et keksi sitä syytä mikä sinut ajaa juomaan, niin älä tee siitä ongelmaa, se oivallus saattaa jossain vaiheessa tulla. Tai sitten ei edes ole mitään erikoista syytä.
Mulla oli ensimmäinen juhannus sitten 10 vuoteen selvinpäin. Oon tässä miettinyt kuinka suurella kädellä pitää alkaa siivota ympäristöään. Kaikki ihmiset minun ympärillä käyttää alkoholia. Osa aika isostikin. Toisaalta eilen tapailukaverin tarjotessa minulle Seltzeriä ei tehnyt tiukkaakaan sanoa, että en välitä. Ei edes haluttanut. Mietin, että osaakohan sitä kuitenkin olla juovassa seurassa näin alkuun, vai pitäisikö vältellä.
Kiitos @Fincoco@Putkimies ja @Teme70 kommenteistanne. Ihan oikeassa olette. Pitää nyt vaan pitää pää kylmänä ja sitoutua juomattomuuteen. Tulee varmasti sen aika, että ehtii syventyä haavoihinsa. Kunhan sitä myrkkyä en niille juota.
6 päivää takana raitistelua. Eilen kävin 3 tuntia patikoimassa ja paistamassa tyttären kanssa makkaraa. Siinä tulehen tuijotellessa tuli rauhallinen olo, niin kuin minulla luonnossa liikkuessa aina. Saan sieltä voimaa. Nyt jo odotan seuraavaa retkeä, enemmän kuin alkoholia.
Tapailukaverikin oli mukana. Hän on aika kova juopalehtimaan. Sanoinkin hänelle, että jatkossa, tai ainakaan lähitulevaisuudessa en tule viettämään hänen kanssaan aikaa, kun hän käyttää alkoholia. Hän oli vähän tyrmistynyt. Selitin, että vedän tässä ainakin näin alkuun rajoja. Hänkin aikoi vähentää mutta näinköhän. Olen ennenkin vähentämispyrkimyksissäni vaatinut häntäkin kontrolloimaan omaa juomistaa mutta niinpä vain on löytynyt viinapullo piilotettuna roskispussien seasta, tai jotain muuta vastaavaa. Omia mietoja juomiaan lantrannut Leijonalla tms. Kysyin asiasta, kun haisi niin viinalle, niin valheitahan sieltä vain tuli päin näköä. Ehkä hänelläkin on jonkin näköinen ongelma mutta NYT hoidan vain itseäni, tehkööt hän miten parhaaksi näkee.
Tytär lähti yöksi kaverinsa luo ja minut valtasi tyhjyys, jälkeen päin mietin, että onko se siltikin tylsyys. Yksin kodissa missä on vasta tehty suursiivous, ikkunat pesty ja kaikki kondiksesa. Tätä tylsyyttäkin pitää näimmä opetella uudestaan sietämään. Ei ole mitään tekemistä. Entinen minä olisi hakenut hyvän ystävän, viinipullon, tai -lastin seuraksi. Noh, sen sijaan lähdin lenkille. Pari tuntia taaplasin äänikirjaa kuunnellen yöttömässä yössä ja siitä tuli niin hyvä mieli. Aamulla ei tarvi herätä mihinkään, vaan saan nukkua vaikka kellon ympäri, jos unta riittää. Sehän tässä on, että ei taida riittää. Pitää varmaan vielä jonkin aikaa raitistella, että se on mahdollista.
Minkälainen kokemus muilla on? Kuinka kauan aikaa menee raitistuttua, että unenlahjat palaa ennalleen? Sitä minä niin kaipaan, että on oikeasti levännyt olo.
Hyvää huomenta ja erittäin hyvin oivallettu! Tylsyys on myös tunne, jonka päihdemieli kokee silloin, kun selvä mieli tuntee, että on aikaa. Kun laittaa korkin kiinni, aikaa tuntuu olevan todella paljon enemmän. Ja kun ei voi enää juoda, niin tylsältähän se tuntuu.
Kamppasit juomiseen yllyttävän tunteesi ihan täydellisesti. Liikunta on hyvä akuutti apu. Ajan myötä se helpottaa ja koko elämä saa paljon uusia sävyjä, mutta alussa on hyvä olla mietittynä keinoja, joilla juomishimon saa taklattua.
Oman ja aika monen muunkin kokemuksen mukaan uni palautuu noin 3-4 viikon aikana. Toki paljon parempaa unta saa lähes heti kun juomisen on lopettanut, mutta aivojen palautuminen vie tovin. Itselläni oli sellainen iltapäivän totaaliuupumus, joka helpotti noin kuukauden kohdalla.
Kiitos @Teme tsemppaavasta viestistä. Niin totta, ei pitäisi ehkä ajatella, että ompas tylsää, vaan että mitäs minä tällä kaikella ajalla teenkään. Kiitos huomiosta! Siksipä just olen kiitollinen teille palstalaisille, että teillä on kokemusasiantuntijuutta, mitä ei ehkä mistään kirjoista voi lukea.
Täytyy siis olla kärsivällinen tuon unen kanssa. Nyt on vasta 7.pvä raittiina.
Ja maanantai mutta loma. Mikä olisi minulle ennen ollut normaali maanantai. Viikko sitten maanantaina katsoin itseäni peilistä ja näin juoponkalpean, tärisevän, huonovointisen ja ahdistuneen ihmisen. Hiki valui pitkin selkäpiitä, alkoholi puski läpi, kun maksa ei jaksanut enää polttaa, vaikka ei se tieteenkään lukemani mukaan niin yksiselitteistä ole.
Oli ensimmäinen lomapäivä ja ensimmäinen päivä päätöksestä, et nyt riittää. Hyi helvetti kun ajatteleekin tuota päivää niin puistattaa. Onneksi ei nyt enää niin huono olo, mutta pidän sen tiukkana mielessä, mihin minulla ei ole paluuta.
Nyt juon aamusmoothieta kolmen tunnin yöunien jälkeen. Olo on väsynyt mutta eri.
Viikko täynnä raittiutta! Koskakohan olen ollut viimeksi viikon juomatta. Siitä on vuosia aikaa. Melkein viisi vuotta, kun tarkemmin muistelee.
Nukuin 8h katkeamatonta unta. Olin aivan äimänä aamulla, että mitä ihmettä. Juuriko olen nukkunut näin hyvin. Täytyy taas laittaa apple watch ranteeseen, kun kehtaa pitkästä aikaa seurata omaa unenlaatua. En ole vuosiin nukkunut näin hyvin.
Mikään ei ole triggeröinyt juomaan. Ei edes kaapissa olevat juomat. Jotenkin tuntuu, että päässä on vihdoin kääntynyt jokin ruuvi oikeaan asentoon. MInua vähän mietityttää puheet siitä, että omaehtoisesti, eli ns. spontaanisti ei voi raitistua, vaan alkoholisti tarvitsee aina jonkinlaisen hoitosuunnitelman. Sitten sitä on vähän itselleenkin uskotellut, että ei tästä loppuviimein mitään tule. Miksi ajatellaan, että ihminen ei voi raitistua omin avuin?
Onnea viikosta!
Kun tarpeeksi pitkälle pääsee, niin alkoholista erossa pysyminen on tosiaan helpompaa, kuin ne ensimmäiset yritykset pitää paussia taikka lopettaa, koska asioita on tullut jo paljon käsiteltyä.
Itse taas ajattelen, että ihminen voi pysyvästi raitistua vain ja ainoastaan omasta halustaan, ja kaikki tarvittava työ on ihan itsekin vielä tehtävä.
Tietenkin myös ajatus siitä, että jokin muu korkeampi voima ohjaa kaikkea tässä elämässä voi olla jollekin toiselle todella suuri voimavara, vaikka omaa elämää se ei ohjaisikaan.
Allekirjoitan kuitenkin hyvin vahvasti ajatuksen siitä, että kun on etanolia elämässään tarpeeksi pitkään kuluttanut, niin jossain kohtaa kontrollin menettää.
Eli on siis käytännössä voimaton ja ainoa keino säilyttää kontrolli itsellään, on pysyä täysin raittiina. Tapahtui se sitten omin tai korkeamman voiman avustamana.
Ei siis tarvita edes mitään hengellisiä ulokkeita selittämään sitä ilmiötä, kuinka alkoholi kipuaa pikkuhiljaa kuskin paikalle, ja meno sen kuin kiihtyy, mitä enemmän aivojaan etanolilla sekoittaa.
Tämän kun itse ymmärsin, niin kaikki alkoi näyttämään huomattavasti selkeämmältä, eikä elämän suunnan muuttaminen tuntunut enää mahdottomalta tehtävältä.
Minulla ei ole ollut tässä raitistumisessa ammattiapua. Tosin päihdelinkki ja satunnaiset osallistumiset aa verkkoryhmiin on auttanut mut itse ole lopetuksen suunnitellut. Tai lähinnä mennyt virran mukana päivän kerrallaan. Tsemppiä
Veikkaisin, että liittyy kokemukseen. Tai en itse ole ihan noin kuullut sanottavan, vaan tyyliin apua tarvitaan, yksin on lähes mahdotonta. Hoitosuunnitelman “pakollisuudesta” en ole koskaan kuullut.
Sinäkään et ole yksin, olet täällä verkkoyhteisössä, jossa saat ja samalla annat vertaistukea.
Väärää tapaa raitistua ei ole. Päihdehuolto, AA, Minnesota jne perustuvat kaikki hyväksi koettuihin ja tuloksellisiin keinoihin. Kokeilemalla löytyy itselle sopiva. Ja Plinkilläkin voi pärjätä.
Ilmaisit hyvin tuon ruuvin kääntymisen oikeaan asentoon. Mikään ulkopuolinen apu tai hoitosuunnitelma ei auta ennen kuin se tapahtuu. Niin tapahtui minullekin, mutta tälle matkalle on osunut muutama niin kova tunnemyrsky, että olen tarvinnut kaiken saamani ulkopuolisen avun, tuen ja opin niistä selvitäkseni.
Paljon onnea ensimmäisestä viikosta! Se on hieno suoritus ja kuten yöunesta huomaat, alkavat juomattomuuden parhaat puolet hiljalleen kirkastumaan.
Ei ole mitään tekemistä. Entinen minä olisi hakenut hyvän ystävän, viinipullon, tai -lastin seuraksi. Noh, sen sijaan lähdin lenkille. Pari tuntia taaplasin äänikirjaa kuunnellen yöttömässä yössä ja siitä tuli niin hyvä mieli. Aamulla ei tarvi herätä mihinkään, vaan saan nukkua vaikka kellon ympäri, jos unta riittää. Sehän tässä on, että ei taida riittää. Pitää varmaan vielä jonkin aikaa raitistella, että se on mahdollista.
Niin totta, ei pitäisi ehkä ajatella, että ompas tylsää, vaan että mitäs minä tällä kaikella ajalla teenkään. Kiitos huomiosta! Siksipä just olen kiitollinen teille palstalaisille, että teillä on kokemusasiantuntijuutta, mitä ei ehkä mistään kirjoista voi lukea.
mutta loma. Mikä olisi minulle ennen ollut normaali maanantai. Viikko sitten maanantaina katsoin itseäni peilistä ja näin juoponkalpean, tärisevän, huonovointisen ja ahdistuneen ihmisen. Hiki valui pitkin selkäpiitä, alkoholi puski läpi, kun maksa ei jaksanut enää polttaa, vaikka ei se tieteenkään lukemani mukaan niin yksiselitteistä ole.