- päivä kääntyy iltaan. Vaikea päivä tänään. Parisuhde erittäin kriittisessä tilassa, ehkä jopa lopun alkua ilmassa. Toisaalta, ei se yllätyksenä tullut. Ihan sama tilanne, kun vaikeasti sairas kuolee. Sitä osaa odottaa, mutta kun hetki koittaa sitä on helvetin hukassa. Tottakai sitä ajatteli, että hyvin voisi turruttaa tuskat peleihin, ihan sama. Onnekseni en siihen sortunut. En lähde kahden osapuolen asioita tässä nyt ruopimaan, se ei palvele ketään. Totean vain, että elämä on joskus aika syvältä.
Parisuhteen loppuminen on tosiaan pieni kuolema. Mutta samalla siitä syntyy jotain uutta. Pikku hiljaa päivä kerrallaan.
Tuo ihan sama fiilis on paha pelurille. Sulla oli voimia päihittää se koska et pelannu. Onnittelut!
Kuules Make, nyt taistelet sen parisuhteesi eteen, jotenkin luovuttajaa tossa sun tekstissäs?
Mä olen löytänyt mieluisan purkin, siinä on raikkaita, punaisia, kirkkaita kirsikoita.
Mutta nyt on ongelmana purkkiin mahtuminen? 
Mitä luulet, riittääkö jos siellä liottaa pikkusormea? 
Kiitos Pelinainen rohkaisusta! Jännä juttu muuten, että minullakin, kuten sinulla ja Q:lla, on yksi ongelma tuo toimeen tarttuminen. Onko se yleistäkin peliaddiktioista kärsivillä? Muutenkin tunnistin itseäni tuosta sun kirjoituksesta.
Vieras. Eräs ystäväni sanoi: “Jos te eroatte, ette ainakaan ole jättäneet kiveäkään kääntämättä pelastaakseenne suhdettanne”. Mitä tuohon purkkiin tulee, onko sulla tarvetta sille? Kuinka pahan addiktion kanssa joudut kamppailemaan?
Mistäs sen tietää vaikka joku kivi ois kuitenkin jäänyt kääntämättä, toivoa voi 
Mitä siihen purkin tarpeeseen tulee niin kuka voi määritellä pelisairauden vakavuuden, muut kuin peluri itse?
Toivo. Missä kulkee raja, koska on aika luopua uskosta? Aika täällä on rajallinen. Pitääkö luovuttaa elämänsä turhaa toivoa etsien? Onko se sen arvoista, että tulevaisuus on kiikkustuolissa istuva katkeruus ja taju siitä, että oma juna meni ohi aikoja sitten?
Purkissa syntyi oivallus, itsestäänselvyys. Pahuuden ja himon portit sulkeutuvat vain kerran. Viimeinen käyttöpäivä umpeutuu, purkki vaihtuu kiinteäksi. Ei ovia, ikkunoita tai portteja tyydyttämään addiktion riivaamaa sielua. Jää vain ikuinen hiljaisuus.
Suolakurkusta en muuksi muutu, mutta katkera en halua olla, kun viimeistä satoa korjataan. Sitä ennen käydään vielä lukemattomia taisteluita, jotka määräävät suunnan.
Kurkistaako kurkku purkista tänään?
Olen tässä nyt muutaman minuutin istunut ja koittanut löytää tapaa, jolla itseni ilmaisisin. En löydä. Sen haluan kuitenkin sanoa, että jos menettää toivon, menettää kaiken. Älä sinä menetä. Taisteluita voi hävitä monta pientä, kunhan voittaa sen tärkeimmän. Tsemppiä siis sinne purkkiin, joka toivottavasti on sorttia lasi, eikä pelti.
Miten niin lasi eikä pelti? Make on suolakurkkupurkissa, niitä on myös peltisiä, olen nähnyt sellaisia oikein isojakin, niihin mahtuukin mukavammin, ajattelen että hän on mennyt sellaiseen, on viihtynyt siellä piilossa suolakurkujen seassa jo niin kauan että ulos tulo voi olla jo vaikeaa.
Kiitos Kisunen, mieli lämpeni. 18. pelitön päivä menossa. Tuossa eräänä päivänä kävelin kauppakeskuksessa olevan pelihallin ohi, ja tuli mieletön himo astua sisään, kun oli käteistäkin lompakossa. Halusin irtautua kaikesta, paeta arkea pelien maailmaan. Kaikki nämä ajatukset kuolivat, kun näin miehen, joka nopein harppauksin astui pelihallista ulos. Lesbo tunnistaa lesbon, homo homon ja uskoakseni myös suolakurkku kaltaisensa tietyissä tilanteissa.
Pelti. Väistämättä ajan saatossa korroosio iskee. Lasi kestää. Mikään ei tosin ole ikuista, mutta lasi on melkein. Siinä vastaus mikä materiaali minua ympäröi. Nyt on ihan hyvä olla, vaikka tappiot painavatkin mieltä syviin vesiin. Tahtotilasta kaikki on kiinni, voitanko sotani vaiko enkö.
En oikeastaan ole spontaani peluri. Päätös pelata ei synny esim. kaupan kassalla. Jos aamulla mietin, että jos tänään vaikka vähän pelaisin, taistelu on jo hävitty. Ajatus vain vahvistuu iltaa kohden ja yritän vain näennäisesti tuhota sen. Ajatus saattaa kypsyä jopa monta päivää. Maanantaina tiedän, että torstaina on palkkapäivä, esim. Nyt tosin helpottaa, kun olen päässyt pahimman yli. Niin kauan kuin olen nöyrä, pysyn lasipurkissani häpeämässä.
Lyhyt vastaus. Itse näen asian niin, että lasipurkkiin auringon valo voi joskus häivähtää. Pellissä
Note to my self… Älä kirjota viineissä… Pellisså ollaan vähän niinku ikuisessa pimeydessä.
Kaikki elämä on tällä hetkellä niin syvän synkkää, että paussi täältä on paikallaan. Pelannut en ole, mutta ei sekään elämää juuri nyt helpota. Ehkä palaan joskus asiaan, ehkä en. Voimia kaikille, ja pelaamattomia päiviä. En sano hyvästi, vaan näkemiin.
-Make-
Nyt on taas pakko avata ajatuksia. Pari päivää sitten iski ajatus, että laitanpa kenon viikoksi aamu- ja ilta-arvontaan. Kun on kerran niin hyvin mennyt, eli kuukausi pelaamatta. Sitten taistelin ajatuksen pois ja jäi lappu laittamatta. Ei tarvinnut resetoida laskuria.
Pelaamattomuusrintamalla olen ollut voitokas. Perhe-elämää uhkaa isompi muutos. Ero on lähempänä kuin koskaan. Sekin on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta tappavan ahdistavaa, toisaalta helpotus muutoksesta, uudesta alusta. Melkein kaksi vuosikymmentä takana, se on sellainen siivu, että ei siitä helpolla selvitä. Jotain on kuitenkin pakko tehdä. Jos ihminen hakkaa jatkuvasti päätä seinään, kipu ei lakkaa koskaan.
Kello on 22.35. Matka jatkuu nyt Turun yöelämään. Saa vähän ajatuksia pois kaikesta, ehkä näen tuttuja naamojakin. Joskus “hard reset” aivoille on hyväksi. Pelaamatta olen ollut, positiivisuuttakin siis ilmassa. Hyvää perjantai-iltaa kaikille!
Tein päätöksen. En kirjoita tänne enää henkilökohtaisista ongelmistani, ainoastaan pelaamiseen liittyvistä ajatuksista. Alan lähiviikkoina kirjoittaa blogia, eräänlaista päiväkirjaa, jossa käyn läpi elämäni muita asioita, nyt on sen verran isoja muutoksia tulossa elämään. Ehkä jaan osoitteen tällekin foorumille. On aika jatkaa eteenpäin, katsoa tulevaan ja sulkea yksi luku ihmisen elämästä, ja avata toivon mukaan uusi. Kiitos kaikille, tämä on ollut minulle korvaamaton temmellyskenttä.
-Make-
Pistähän blogin linkkiä tulemaan kun alat kirjotteleen sinne, mielellään seuraan sun kuulumisia!
Miksi lopettaisit tänne kirjoittelun?
Kaikki parhaat näyttää jo lopettaneen?
“Tänään, pyöräillessäni töistä kotiin, vastatuulessa ja vesisateessa, oivalsin asioita. Kuolevan parisuhteeni viime kuukaudet, jopa vuodet, ovat olleet samaa rämpimistä. Tänään polkiessani en kironnut, kuten yleensä. Tiesin pääseväni perille. Parisuhteessa on toisin. Emme koskaan pääse yhdessä perille”
Olkoon tämä prologi tulevaisuudelleni, uudelle alulle.
-Make-
Aikaa on maailman loppuun asti.