Kiitos Pelinainen. Kiitos Kisunen. Kiitos vieras, vieras ja vieras, keitä olettekaan. Kiitos koko valtin porukka. Avaan uuden luukun elämässäni. Laitan blogia varten luomani spostin myös tähän. Kaiken varalle. Kiitos.
Nyt iski pakottava tarve kirjoittaa. Vaikka olen yli kuukauden ollut pelaamatta, edessä olevat muutokset pelottavat. Pakenenko pahaa oloani pelien maailmaan? Se riski on olemassa, vaikka toisaalta en ole huolissani (syytä olisi… 
. Kaikki se ahdistus, paha olo ja vähien varojen tuhlaus saa minut voimaan pahoin. Haluan rämpiä läpi synkkien ajatusten, jotta voin irtautua vanhasta. Haluan kohdata ystäviä, vanhoja, nykyisiä ja toivon mukaan uusia. Haluan taas elää ja nauttia siitä, että elän. Haluan olla onnellinen.
Peleihin on helpompi paeta kuin että ottaa vastaan kaikki hyvät ja huonot tunteet.
Varsinki juuri nuo vaikeat tunteet on sellasia joita mieluummin on kokematta, mieluummin hakee nopeaa ratkaisua, kun siihen oikeesti auttais pelkka ajankulu. Aikaa kun menee, asiat saa erilaisia mittasuhteita. Jos jää kotia yksin potemaan pahaa oloa, sieltä on hankala ponnistaa ylös, mutta kun jaksaa ottaa vastaan erilaisia virikkeitä ihmisiltä, olo helpottuu ajan myötä.
Pelaaminen on siis nopea ja helppo tapa unohtaa vaikeudet. Pelisession päätyttyä vaan unohetut vaikeat tunteet läsähtää kerralla kasvoille, plus bonuksena päälle pelaamisen aiheuttama ahistus.
Tällaisia ajatelmia… virtuaalihalauksia ja voimia Make!
Ottaa halauksen ja tsempin vastaan 
Ja kiittää, olo tuntuu taas hetkellisesti paremmalta!
Peleihin pakeneminen on vähän kuin kusisi housuun pakkasella. Paha olo on kestettävä, vaikeat tunteet käsiteltävä. Puhuminen tekee hyvää, enkä nyt tarkoita sitä ärsyttävää radiomainosta…
Make. Ei rakkaus voi loppua, se vain muuttaa muotoaan.
Kiitos Vieras, näin se tosiaan on. Tarkennuksena tarkoitin rakkautta minun ja lasteni äidin välillä. Mutta nyt katson eteenpäin. Suunnitteilla on reissu poikien kanssa. Ristiriitaisin tuntein totean, että tilivelvollisuuden aika on ohi.
Rakkaudesta löytyy tarinoita, mutta ne ovat liian henkilökohtaisia.
“Suolakurkulla on hilpeä olo
Ei ole maistunut petollisen purkin viekas kolo
Maagiselta maistuu nöyryys ja kuri
Vaikka tuskainen eron peikko puri
Nyt kohtaa kurkulle karvas kato
Mut tulevaisuudessa koittaa uusi sato?
Näin runoillen en elämää voita
Saattaa purkkiini kurkistaa jopa vieras nainen, noita
Silloin muistan sanani nämä
Parempi pysyä pelittömänä”
Onhan tuo runo hyvä.
Mutta minä en tiedä itse kestäisinkö eroa.
Make… vastaat itsellesi vieraana. miksi?
En mielestäni ole vieraana vastannut, mutta korjaa jos näin on. Tuo runo nyt vaan oli hetkellinen ajatusleikki. Ja eron suhteen ei ole vaihtoehtoja, se on kestettävä. Ja mentävä eteenpäin.
-Make-
Joskus käy niin, että henkilö ostaa jonkin teknisen vempaimen, ja se ei toimi. Sitten se viedään korjattavaksi. Eikä se toimi edelleenkään. Eikä se toimi, vaikka kuinka korjattaisiin, ja pitäisihän sen toimia, kun on kerran tutkittu ja korjattu. Mutta vikaa ei vain löydy.
Joskus viime vuonna, kun oli takana paha peliputki, aloin vertaamaan itseäni tuohon toimimattomaan laitteeseen. Mietin, että minäkin olen jotenkin vikainen, rikki, toimimaton. Vaikka kuinka yritän korjata itseni, etten pelaisi, en vaan osaa. Mutta näinhän se on. Voin silti olla pelaamatta, vaikka en toimikaan niin kuin sellaiset ihmiset, jotka ovat eheitä. Minun täytyy vain HYVÄKSYÄ itseni, tiedostaa, että minussa on rikkinäinen osa ja löytää tasapaino elää sen kanssa.
-Make-
Takki on tyhjä. Pelaamiseen liittyvien asioiden lisäksi mieltä painaa ensi vuoden tulevat lomautukset, sekä pahimpana käynnissä oleva eroprosessi. Alkaa olemaan liian suuri taakka kannettavaksi. Olen henkisesti niin loppu, että jätän valtin väliin määräämättömäksi ajaksi. Otan yhteyttä ystäviin ja jatkan ajatustyötä myös kirjoittamalla. Amen.
-Marcello-
Rikon taas tänne kirjoittamattomuussääntöäni, mutta parempi sekin, kuin pelaaminen. Yhtenä yönä näin unta, että pelasin. Laitoin euron koneeseen, ja voitin viisi. Otin voitot kotiin. Silti harmitti, siinä unessa.
Paljon on tapahtunut asioita, hyviä ja huonoja. Takana on upeita keskustelutuokioita, olen kirjoitellut paljon, oivaltanut asioita ja sitä kautta alan oikeasti pääsemään elämässä eteenpäin. Paljon on vielä taisteltavaa, mutta alku näyttää lupaavalta. Toisaalla on todella pahaa oloa, itkunsekaisia tunteita, lamaantumista, katkeruutta.
Olen ymmärtänyt, että selvitäkseni kaiken tämän yli, tarvitsen minulle läheisiä ihmisiä. Pelkään, että alan blogin puolella avaamaan liikaa asioita, menemään liian syvälle. Silloin tulee stoppi, loppuu sanojen tuottaminen muille kuin itselle.
Ilman valttia, ja erityisesti vertaispelurien tukea, en olisi ehkä koskaan päässyt taistelemaan pelihimoa vastaan oikeasti, alkanut analysoimaan syitä ja seurauksia, jotka johtavat ihmisarvon rappeutumiseen. Anonyyminähän on helppo aina huudella, mikä on tässä tapauksessa ihan hyvä asia. Riippuu tietysti mitä huutelee.
Olen parhaan kykyni mukaan yrittänyt itsekin löytää lohdutuksen sanoja joillekin vertaispelureille. Näissä jutuissa ei kuitenkaan ole selkeää reseptiä. Jokainen löytää itse, yksilöinä, omat keinonsa ja lääkkeensä päästää irti. Yksi lause kuitenkin on jäänyt mieleen, en muista, kuka sen tänne saattoi. Siinä kiteytyy yksinkertaisuudessaan koko asian ydin. “Tänään en pelaa”. Tuosta tulee mieleen erään pubin ikkunassa ollut mainostarra, “Huomenna ilmaista olutta”.
Tähän on hyvä päättää, nyt oli hyvä hetki kirjoittaa. Viettäkää niin hyvä joulu kuin suinkin, pyrin itse samaan. Vaikkakin se on viimeinen joulu perheenä, ja ehkä juuri siitä syystä sen on oltava ikimuistoinen.
-Make-
Voi Make
Miksi ihmeessä olet tehnyt itsellesi tänne kirjoittamiskielto säännön?
Se on täysin tarpeeton.
Valttilaiset tarttee kaltaisiasi ihmisiä !
Netta
Netta, otan sanasi äärettömän iloisena vastaan. Ehkä raotan hieman niitä tunteita, joita käyn läpi synkimpinä hetkinä. Ne eivät kyllä liity pelaamiseen, mutta onko väliä sen?
“Petetty ja hylätty olo. Kroppa lamaantuu. Olen kuin koomassa, saan tehtyä vain välttämättömimmät asiat. Makaan lattialla ja taistelen itkua vastaan. Yksinäisyyden pelko iskee taas. Mihin hävisivät ne hyvät tunteet, ne siemenet, jotka kylvettiin ystävän kanssa jutellessa? Pelkään tulevaa, en halua olla yksin, enkä halua kohdata ketään. Ravistan tiimalasia, jotta aika kulkisi nopeammin, jotta voisin hypätä siihen hetkeen, kun olen taas ehjä ihminen. Tiimalasi jumittaa, ja itku tulee varoittamatta. Kohta helpottaa, onneksi. Jonain päivänä uskallan taas rakastaa.”
No, onko mulla sanoja lohduttamaan? Mutta tiedän nuo tunteet, olen ehtinyt kokea jo elämässä aika paljon, myös tuskaa joka todella ottaa valtaansa eikä enää tiedä antautako vai ottaako kaiken vastaan.
En tiedä millaisiksi ihmisiksi meidät kaikki kokemamme täällä muokkaa, ehkä ei tarvitsekkaan tietää.
Päivän vain ja hetken kerrallaan jaksamme kuitenkin taivaltaa, varmasti vielä aurinkokin pilkahtaa, joskus paistaa jopa täydeltä terältä itse kullekkin.
Kun on aika olla täysin rikki tajuaa ehkä paremmemmin ajan jolloin saa koskettaa hyvyyttä, onneakin. Lopulta onni on pienissä asioissa, tosi pienissä, ihan murusissa.
Toivon että vielä löydät niitä onnen murusia, jaksat ne oivaltaa.
Ja muista, lopulta tää on vain elämää, ei sen enenpää.
Netta
Piti lukea tuo useaan kertaan, ajatuksella. Kiitos Netta, nuo olivat kauniita totuuksia.
Minulle on kaiken tämän myrskyn keskellä tapahtunut myös hyviä asioita, ja osaan niitä arvostaa. Ehkä niiden arvo nousee vasta ajan myötä. Ihmiselämä on mystinen. Silloin kun vähiten odottaa, silloin tapahtuu. Kuten minulle viikonloppuna. Siinäkin oli kyse pienistä valinnoista pienen ihmisen elämässä.
“Kun on aika olla täysin rikki tajuaa ehkä paremmemmin ajan jolloin saa koskettaa hyvyyttä, onneakin.”
Tuo oli kauniisti sanottu, ja tiedostan sen täysin.
Ehkä saatan jatkaa kirjoittelua, kun saan noin positiivista palautetta. Olen vain itse ollut niin hiton hajalla, että en ole kokenut, että minulla olisi mitään annettavaa kenellekään. Nyt loppuu sanat, sen verran jäi pohdiskeltavaa noista sun sanoista.
-Make-
Hei
Tuli mieleen että ehkä me kaikki jotka joskus on pelaamaankin sorruttu ollaan niin herkkiä ihmisiä, että kukin meistä on välillä “niin hiton hajalla”.
Netta
Huonoja uutisia pelirintamalta, sorruin taas. Ei onneksi mennyt paljon, mutta kuitenkin. Ekaksi laitoin kaksi euroa, sitten tunsin sen. Tuttu himo iski päälle, järjen ääni katosi. Sama tunne kuin ennenkin, mitä en osaa oikein edes selittää. Pelihimo, pakko pelata lisää. Harmittaa, mutta nyt voin analysoida tätäkin tapahtumaa eri tavalla. Ikävä kuitenkin aloittaa taas alusta.
No voi sua.
Kun ei me voida laittaa sitä yhtäkään euroo enää peleihin, lapasesta se lähtee.
Mun viimekertanen oli kyllä aika kova opetus, sitä rahaa meni meinaan paljon.
Morkkis ei lähe millään eikä ihan heti tarttekkaan, pysympähän toivottavasti pitempään loitolla pelailusta, toivon ja yritän tietysti irrottautua kokonaan. Vaikeeta on, tiedän mutta on pakko.
Voimia sulle alusta aloittamiseen!
Netta