Kuten hajatelma sanoi, nämä ajatukset voivat johtua iästäkin, mutta kyllä minä luulen, että juomattomuudella on tekemistä sen kanssa, että näitä ajatuksia alkaa päässä pyörimään. Itse koen, että alan tavallaan herkistyä kuulemaan omaa sisäistä ääntäni, eikä se herkistyminen olisi mahdollista, jos en olisi ollut näin pitkää aikaa juomatta. En usko että (juova) alkoholisti on kovinkaan kosketuksissa oman sisimpänsä kanssa, vaikka kuinka olisikin oman napansa ympärillä pyörivä itsesäälinen narsisti. Tuli muuten mieleen, että voisiko ollakin niin, että sinun juomis- ja sininenpillerihoukutuksesi tulee juuri siitä, että sisimpäsi yrittää kertoa sinulle jotain, mutta tottumuksesta koetat hiljentää sen jollain konstilla?
Minusta tuntuu, että olen koko elämäni jostain syystä asettanut jotain esteitä itselleni, että enhän minä voi noin tehdä tai eihän tuollaista ole sopivaa haluta, tai ei sellainen ole mitenkään mahdollista. Miksi ihmeessä minä olen niin tehnyt!? Kyllähän minä voi tehdä ihan justiinsa niin kuin haluan. Ja miksi minä jotenkin olen odottanut, että muut ihmiset laittavat minulle rajoja tai kertovat, että mitä pitää tehdä ja mitä ei saa tehdä? Kun olin työpaikassa jossa voin todella huonosti (kuten kaikki muutkin siellä), niin ihmiset sanoivat, että kyllä sinun pitäisi olla kiitollinen, että sinulla on ylipäätään töitä. Ja sitten kun tein ratkaisun, että lähden sieltä, niin ihmiset sanoivat, että ei sinun kyllä pidä lähteä, kun ei nykyään työpaikkoja roiku joka oksalla. Eli yksi asia tässä elämässä on ainakin varmaa: se, että ihmiset kertovat mieluusti sinulle, mitä sinun pitää tuntea ja ajatella ja tehdä tai jättää tekemättä. Mutta ainoa jota kannattaa omaan elämään liittyvissä valinnoissa kuunnella, on oma sisäinen äänesi.
Itse ehkä omalta kohdaltani ajattelisin niin, että (kun valitettavasti olen kauhea stressaaja/kontrollifriikki/äkistäjä/pinnistäjä) on ihan hyvä ajelehtia virran mukana, iskee vaan sen melan veteen sopivassa kohdassa niin että pääsee juuri sinne minne haluaa, mutta ilman hirveän uuvuttavia ponnisteluja. Silloin ehtii nauttia myös maisemista.
Kunhan suunta säilyy, on sama kuinka hitaasti tai nopeasti etenee. Toki elämässä on suvantoja jolloin voi pysähtyä kellimään kanootin pohjalle ja nauttimaan auringosta. Ei näitä aina tarvitse niin kirjaimellisesti ottaa
Älä sitten jätä sitä käyntiä ainoaksi kerraksi, kun annat hetken aikaa ihan itsellesi ja rauhoittumiselle. Jos siellä kalliolla on hyvä olla, ota tavaksi käydä siellä silloin tällöin tunnin verran. Se on pieni aika saatuun hyötyyn nähden. Tai jos se kerta oli ainutlaatuinen, niitä kokemuksia voi etsiä muualtakin.
Jaahas, enhän sitten olekaan oivalluksineni kuin vähän toistakymmentä vuotta myöhässä! Mutta se on oikeastaan mulle tyypillistä: olen elämässäni vähän asiassa kuin asiassa ollut sellainen “late bloomer” (A late bloomer is a person who does not discover their talents and abilities until later than normally expected. - Wikipedia). Joten siinä mielessä olen oikeastaan ihan optimistinen, että voin saada vielä jotain unelmia toteutettua vanhemmallakin iällä. Ei ole olo, että miksen nuorena tehnyt, nyt elämä on ohi. Onneksi.
Se on jännä, Mallu, miten usein osaat sanoa sellaista, mikä vie mun ajattelua eteenpäin. Mä olin sen oivallukseni kanssa päässyt siihen asti, että tietyissä hommissa haluan nyt jarrutella ja raivata tilaa omalle hyvälle ololle ja toisaalta katsella haaveitani vähän uusin silmin. Mutta tämä mahdollisuus oli mulla kokonaan huomaamatta: voin myös palata sinne (tai johonkin muualle vastaaviin tunnelmiin) ja tankata uudelleen omaa rauhaa. Tätä en kerta kaikkiaan vain ollut osannut ajatella, hyppäsin niin kiireesti ajattelemaan vähän pidemmälle eteenpäin. Lyhyen tähtäimen tankkaus oli unohtua. Ehkä yksi syy tähän kyllä oli se, että se hetki tuntui tosiaan niin ainutlaatuiselta - mutta eihän mikään estä hyvän olon löytymistä samoilla keinoilla toistekin. Ainakin kannattaa kokeilla. Alkoholistinhan se varsinkin pitäisi osata erityisen hyvin, hyvän olon etsimisen yhä uudelleen aina samalla keinolla…
Onhan tämä huima ajatus (kun sitä omaakin haavettani ajattelen). Mutta vois olla hyödyllistä vähitellen alkaa uskoa näin miettiä, mitä askeleita siihen suuntaan voisi ottaa.
Saattelin viikonloppuna lapsen kesäleirille. Hyvin tuntuu siellä menevän: ensimmäisenä yönä aitassa vähän hyttyset valvotti, mutta toinen yö nukutti jo kuulemma oikein hyvin. Ja muutenkin tuntuu olevan kivaa. Hyvä: on hyvä mieli itsellä, kun lapsella on hyvin.
Kävin tänään A-klinikalla. Olin sopinut ajan etukäteen juuri tähän. Tämä kesän ensimmäinen yksinäinen viikkohan mulla on viime aikoina kummitellut/houkuttanut/pelottanut: olen ajatellut, että on vaikea selvitä tästä juomatta. Ajatus on ollut niin tarkka, että olen määritellyt tämän tiistai-illan siksi illaksi, kun voin aloittaa (töissä tietyt jutut ohi). Tai siis kun joutuu aloittamaan: en minä sitä ole odotellut niissä tunnelmissa, että “sitten pidän hauskaa”. Lähinnä on ollut olo, että se on väistämätöntä, etten jaksa enää vastustaa ja tässä sille olisi tila (kun lapsi on poissa). No, viime viikkohan olikin sitten yllättäen lepoa näistä juoma-ajatuksista sen rantakalliokokemukseni ansiosta. Mutta yllättävän tiukille otti eilen illalla. Alkoholitonta olutta join, sinpillerinkin otin (tai no oikeastaan kaksi). Tälle illalle on tiedossa saunailta raittiissa seurassa. Se tiukin paikka on sitten illalla, kun tulen saunomasta kotiin. Mutta niin kuin A-klinikan täti muistutti, minä voin itse valita. Ja on täysin mahdollista (ja tietysti järkevääkin) valita tänäänkin, etten juo.
Hui, Tiusku. Tunnut olevan aika tipalla raittiutes’ kanssa. ‘Paraskin puhuja’ tässä kannustaa sua. Oot niin monesti heittänyt jotain arvokasta tuolla mun omassa ketjussa - just’ silloin kun elämä on tuntunut huonolta - ettet usko. Harmi kun satuin lukemaan näitä näin myöhällä, toivottavasti ei liian myöhään. Olispa mahetsua jos olisit klaarannut tämänkin illan. Ei voi kuin toivoa että jaksat tai jaksoit vielä kestää.
Kiitos kannustuksesta, ip! Lävitse rämmin juomatta eilisillankin, vaikka vielä sängyssä kävi mielessä, että jos kuitenkin… Samoilla lääkkeillä kuin edellisenkin illan, eli ei ehkä ihan tyylipuhdas suoritus, mutta parempi sekin kuin kännäily. Ja tälle päivälle sama tavoite: selvänä nukkumaan.
Eilen tuli muuten heitettyä talviturkki ja pulahdettua kauniiseen suomalaiseen järveen! Se tuntui hyvältä!
Juu, jatkoin rämpimistä eilen. Olen taas rääkännyt itseni puhkiväsyneeksi, mikä ei kylläkään rämpimistä kovasti helpota. Olisin nukahtanut iltaseittemältä sohvalle, mutta pakottauduin pyörälenkille, koska oli tullut istuttua koko päivä. Poljin vauhdilla, ajattelin pitää tauon sitten siellä rantakalliollani. En edes juomaan (siis vettä) pysähtynyt matkalla. Mutta pettymyksekseni joku muukin oli huomannut paikan kauneuden - siellä istui jo väkeä, joten en voinutkaan jäädä siihen. Poljin sitten pikku hörppyjen (vettä) jälkeen kotiin asti.
Kotona kiristi edelleen, se kaappiin muutama viikko sitten ostamani olut - jonka olin sunnuntai-iltana mahdollisista seurauksista täysin tietoisena siirtänyt jääkaappiin - erityisesti huuteli. Mietin Auttavaan puhelimeen soittamista, mutta tuntui, että mitä tähän kukaan osaa sanoa: jos tekee mieli, pitää joko juoda tai olla juomatta. Joten samoilla keinoilla yritin kitkutella kuin edellisinä iltoina, mutta eihän ne paljoa auta. Halusin oikean oluen. Katselin siinä telkkaria ja kun ohjelma loppui, päätin vielä hetken mielijohteesta katsoa muutama päivä sitten nauhoittamani englantilaisen dokumentin Viina, äiti ja minä. Erinomainen pätkä 12-vuotiaasta tytöstä ja hänen alkoholistiäidistään, joka yrittää lopettaa juomisen. Olin katsonut sen jo telkkarista silloin kun se tuli, mutta mulla oli jäänyt ensimmäiset kymmenen minuuttia näkemättä ja ajattelin katsoa se alun nyt. Juutuin lopulta kuitenkin katsomaan sen kokonaan. Kun katselin sitä äitiä, joka katkolla tärisi ja kärsi ja silti halusi lopettaa, ajattelin, että jos juon, on ihan täysin mahdollista, että joku päivä tuo tärisevä nainen olen minä. Se antoi hetkellistä voimaa kävellä jääkaapille, napsauttaa olut auki ja kipata viemäriin. Puolivälissä lorotusta oli pakko maistaa ruokalusikallisen verran ja auts, olihan se aika paljon paremman makuista kuin se alkoholiton. Mutta kaadoin loputkin pois. Ja kyllähän se toimenpide helpotti oloa taas vähän. Kylmä olut jääkaapissa näillä keleillä ei ole oikein se, mitä alkoholistin kannattaa omistaa. Eikä kyllä se lämmin viinipullokaan, joka kirotussa kaapissani vielä pötköttää. Mutta sen vuoro on myöhemmin (niin niin, tiedän kyllä).
Ja taas mulla on olo että joku jossain sanoo, että mitä v**tua toi muija tota samaa jauhaa edelleen. Johon vastaan, että itselleni yritän tehdä rehellisiä muistiinpanoja, joten se siitä. (Jäipäs se kommentti näköjään kaivelemaan).
Kummasti itselleni vain lisää esterataa rakennan: järkkäsin itseni työmatkalle juhannusviikolla, kun lapsi on poissa. Junalla suoritettavalle matkalle lähtee mukaan sama kollega, joka viime reissun paluumatkalla kyseli ravintolavaunuun lasilliselle. Ja tällä kertaa mulla ei ole kukaan kotona odottamassa, kun palaan. Se päivä alkoi jo näyttää seuraavalta “mahdollisuudelta”. Sairastan, ei tästä muuta voi sanoa. Ja hoito on rempallaan (mikä taas on oma vika). Jos sitä saa, mitä tilaa, niin kyllä tässä on kuormalavallinen kakkaa niskaan tulossa tällä menolla. Ja itse olen sitä sinne kippaamassa.
Seuratessani kamppailuasi olen miettinyt, että onko sittenkin helpompaa olla tuurijuoppo kuten minä olen. Olen lopun ikääni, vaikka en nyt juokaan.
Minulla oli sentään pahimpinakin aikoina pitkiä kausia, jolloin ei alkoholi käynyt mielessäkään. Aina olen pystynyt käymään ja viihtymään seurassa, jossa toiset juovat kuten esim kapakoissa jos vain olin päättänyt etten juo. Tosin selvänä ei kovin pitkään jaksa kuunnella humalaisten jankkauksia.
Valitettavasti en osaa ihmeempiä neuvoja lähtökohdistani antaa. Vanhat hyvät, päivä kerrallaan ja vaikka tunti kerrallaan, uskoakseni pätee aina.
Tunnistan, kuinka se eräs puoli minusta hihkuu riemusta, kun pääsee miettimään tällaisia vaihtoehtoja:“Totta kai, helpointa onkin juoda silloin tällöin! Tässä on ratkaisu!”. Tai niinkuin viimeksi ryhmän jälkeen joku mulle sanoi, että ehkä pohja ei vielä ole löytynyt, kun haluat juoda - “ehkä sun sitten pitää vielä lähteä juomaan”. Yksi kaverini ehdotteli mulle taannoin vähän samansuuntaista, satunnaiskäyttöä, kun seurasi sivusta kärvistelyjäni. Hän pohti, että onko totaalikieltäytyminen liian jyrkkää, olisiko kiusauksia vähemmän, jos se ei olisi joka kerta kiellettyä. Mutta hänelle silloin vastasin ja olen edelleen sillä kannalla, että mulla juominen pahenisi nopeasti, jos yrittäisin juoda vain silloin tällöin. Viime kesä oli siitä loistava esimerkki: ekat viinilasilliset vuosien tauon jälkeen toukokuun alussa. Ensimmäinen vastustamaton halu juoda uudestaan heti seuraavalla viikolla. Juomavälien tihentyminen ja määrien kasvu siten, että alkukesän parin viikon mittaiset juomakertojen välit olivat heinä-elokuun vaihteessa enää 4-5 päivää ja silloin oli joka kerta tavoitteena humala, riippumatta siitä, mitä seuraavana päivänä oli ohjelmassa.
Olet, Light, löytänyt itsellesi sopivan tavan elää ja se on varmaan helpottavaa. Tunnet tapasi ja hyväksyt ne. Kiitos neuvoista. Aina kannattaa tosiaan muistaa, että tänäänkin on huolehdittavana vain tämä päivä. Ei esim. se tuleva työmatka: silloin voi taas olla jo voimia vastustaa kiusausta. Hyvää päivää sinulle.
Rämpijä ilmoittautuu. Eilen oli vanhemmuudesta-vapaan-viikon viimeinen ilta. Ruokakaupassa seilasin ylimääräisen vartin, kun taistelin vastaan kiustausta ostaa olutta sen edellisenä päivänä pois kaatamani tilalle. Pääsin lopulta ulos ilman kaljaa, pepsipullo kassissa, mutta vielä kotonakin toisaalta kadutti. Napsin pahaan olooni illan mittaan pillerikuurin, sinisiä sekä niitä muita vähiä, mitä kotoa löytyi, mutta siinä vaiheessa kun sain itseni kiinni kaivamasta lääkekaapin perältä neljä vuotta sitten vanhaksi mennyttä yskänlääkettä (jossa oli lupaava punainen kolmio) ja yritin sitä juoda, alkoi tuntua, että ei voi olla totta. Nyt ei mene hyvin. Illalla sängyssä rukoilin pitkästä aikaa vilpittömästi että auta Jumala mua: nyt olen taas siinä pisteessä, että nöyrryn ottamaan sulta apua vastaan. Yksin en tästä selviä, hoida sinä.
Nyt aamulla: parempi, rauhallisempi olo. Tiedän, että tänään en juo ja nyt se on taas helppo sanoa itsellekin niin, että sen uskon. Ja illalla lapsi tulee kotiin.
Kyllä Tiusku vedät ton raitistumisesi oikein viimesen päälle kovalla kuurilla. Voiko tommosta kestää kukaan?
Ei voi kuin hattua nostaa ja kannustaa, jos tommosen kärvistelyn joutuu läpi käymään. Olet uskomattoman kova sissi.
Jos vertaa mun tilanteeseen, niin kun lopetin alkoholinkäytön, mulla alkoi samoihin aikoihin tosi kova työrupeama. Päivät kului monesti kuin huomaamatta, muita asioita miettiessä. Toki siinäkin olisi ollut monta hyvää tilaisuutta palkita itseään muutamalla oluella, rankat muistot vaan kovasta ryyppyputkesta aiheutti sen, ettei tehnyt juuri olutta mieli.
Sitten just toi tuurijuoppous. Mä en oo koskaan kuvitellutkaan juovani yhtä tai kahta olutta. Viimeisen kymmenen vuotta, se on aina ollut suurempi tai pienempi känni, mitä olen alkanut juoda.
Ehkä siksi en edes oikein ymmärrä, jos joku nyt vaikka joisi yhden oluen. Mitä siitä? Mutta jos vielä oikein kaupasta ostat pullon olutta, pistät sen kylmään ja sitten kaadat viemäriin? Et salli itsellesi sitä juoda?
Mun mielestä sunkin tosiaan kannattais hankkia jotain työtä tai harrastusta, joka vie mennessään. Toivottavasti semmoista pian löydätkin. Tai kannattaisko sittenkin uskaltaa vaikka rakastua? Edes pikkasen?
Parasta mitä mä olen nyt kokenut raittiudessa, on hyvä elämä. Paljon tekemistä, jaksaa paremmin, vaikka ei enää niin nuori olekaan. Mielenkiintoa riittää moniin uusiinkiin asioihin. Ei krapuloita eikä morkkiksia.
Parhaansa tietää yrittäneensä, kun on selvinpäin yrittänyt. Jos kaikki ei olekaan mennyt ihan huippuhyvin, niin ainakin huonomminkin olisi voinut mennä.
Niin, Vaeltaja, toimia pitäisi. Mutta tuntuu, ettei jaksa. Näkisitpä, missä kunnossa meidän kotikin on taas tällä hetkellä. Tavarat jää siihen, mihin ne kädestään laskee. Voimat on niin vähissä. Ryhmässä kävin kyllä taas lauantaina. Kesä kuitenkin tekee tehtävänsä: missä lie naiset olleet, kun paikalla oli tosi vähän väkeä. Mutta sieltäkin poimin evääksi nurinkurisesti vain sen kertomuksen, jossa oli retkahdettu kahden vuoden jälkeen, ennen kuin oli saatu alkuun tämä nykyinen, useamman vuoden raittius. Niin ja kyllä myös sen, missä oli päätetty itse muuttaa elämää itselleen onnellisemmaksi ja myös onnistuttu - elämänmuutoksista raittius oli vain yksi osa. Kiitos silti sinulle, Ystäväni, kun kuitenkin yhä minulle kirjoitat, vaikka en tällä hetkellä noudata hyviä neuvojasi. Toisaalta mielen perällä lymyää ajatus, että aloitin raitistumistyön niin ripeästi (ja sinäkin hämmästelit jossain vaiheessa nopeaa oivaltamistani ja etenemistäni), että takapakkia on pakko jossain vaiheessa tulla. Tämä vie aikansa, vaikka kuinka tietäisi oikean suunnan ja yrittäisi kiirehtiä. Mikä ei tietysti saisi olla peruste heittää hanskat tiskiin.
Kiitos Esko hatunnostosta. Mutta alan taipua sille kannalle, että ei tätä voikaan kestää. En minä ainakaan. Olen huomannut nyt kerääväni evääkseni tarinoita, joissa on alettu juomaan - siis kuten se lauantain ryhmässä kuulemani - ja taidan kerätä rohkeutta siihen, että haen seuraavaksi raittiuteen vauhtia retkahduksen kautta. Tämä kuulostaa käsittämättömältä itsestänikin, mutta kun tämä kärvistely ei tästä helpota, ei sitten millään, niin pitääkö tässä sitten pahoinpidellä itseään viinalla sen verran, että löytää motivaation siihen raittiuteen? Ja tällä hetkellä ei oikeastaan tee edes mieli juoda (vaikka sekin päivä taas tulee), siksi tuntuu, että joudun keräämään rohkeutta juomiseen. Koska tuntuu, että seuraukset voivat olla täysin arvaamattomat. Joo, tiedänhän minä, ettei ole pakko juoda, vaihtoehto on olemassa. Mutta kun tuntuu, etten jaksa tätä vaihtoehtoakaan, en jaksa olla revittävänä koko ajan. Ja silti tiedän ihan tasan tarkkaan, ettei se repiminen juomalla helpotu. Umpikuja?
Kaappiin Ostetun Oluen Psykologiset ja Historialliset taustat: Kaapistani löytyi huhtikuun lopussa kaksi pulloa viiniä. Toisen kaadoin pois, toinen jäi. Muutama viikko sitten olin (taas kerran) siinä pisteessä, että tuntui, etten jaksa enää vastustaa, joudun juomaan. Mutta jotta en joisi sitä viinipulloa, vaan vain vähän, ostatin itselläni tölkin olutta. Se oli tietenkin itseni-huiputus-olut, koska enhän minäkään koskaan juo vain yhtä. Ei siinä minustakaan ole mitään ideaa. Eli todellisuudessa kun olisin juonut sen oluen, olisi se viinipullo ollut automaattinen jatko (lokakuussahan tein juuri samoin yhden siiderin kanssa: sen jälkeen meni autopilotti päälle ja kippasin kaiken minkä löysin). Mutta ostoksen siis perustelin itselleni näin. Sillä kertaa vältin vaaran enkä juonut kumpaakaan, mutta alkoihan se sieltä kaapista taas huudella. Aiemmin kuvailinkin, miten lopulta kaadoin sen sitten kuitenkin pois. Mutta tämä on päätöntä toimintaa, mitäpä muutakaan. Vaikka onhan juominenkin sitä.
Olen tätä ajatusta pyöritellyt tänään pitkin päivää (ja monesti aiemminkin). Koen kyllä tällä hetkellä, että olen tehnyt tästä alkoholismista nyt väärällä tavalla elämäni keskipisteen. Palaan siihen aina, koska mitään muuta, mikä veisi mukanaan, ei ole. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, tajuan, että tarvitsen elämänmuutosta, pelkkä korkin sulkeminen ei riitä. Juuri nimenomaan tästä syystä uskon palaavani yhä uudelleen juoma-ajatuksiin: se on loputon sisällön lähde, vaikkakin kieroutunut (juonko vai en, milloin juon jos juon, mitä juon jos juon, menenkö ryhmään, käynkö A-klinikalla, kirjoitanko plinkkiin, luenko muiden kirjoituksia, luenko AA-kirjallisuutta, luenko kaunokirjallisuutta jossa käsitellään alkoholismia, miten muuttaisin elämääni jne. jne.). On minulla haave, jonka eteen haluaisin tehdä töitä, mutta tuntuu, ettei sillekään ole nyt aikaa eikä voimia. Rakastua…tällä hetkellä tuntuu, ettei minulla ole voimia edes siihen. Ja taidan myös olla tunne-elämältäni niin sekaisin, että ei siitä oikeaa kantavaa ihmissuhdetta tulisi kuitenkaan. Itseni tuntien pistäisin jutun alkuhuuman jälkeen hyvin äkkiä poikki. En kestäisi läheisyyttä, en hyvää enkä pahaa. Vaikka tässä yhtenä iltana haikeasti itkinkin, kun tajusin, että mulla ei ole ainakaan 15 vuoteen ollut elämässäni ketään, johon olisin voinut - ja halunnut - heikkona hetkenä tukeutua ja nojata ja olla vähän aikaa hoidettavana. Olen vain ollut vahva. Vaihtelevalla menestyksellä.
Tajuan, että kuulostan sekavalta. Ja kuinkahan monta kertaa kirjotin tähän, että ei ole voimia? Mutta tämän ei missään nimessä ole tarkoitus olla itsesäälinen ruikutus vaan haluan kirjata ajatuksiani ylös. Kiitos teille molemmille, kun annoitte siihen kipinöitä ja kiitos jokaiselle, joka käyttää aikaansa tämän lukemiseen. Teen ratkaisuni itse, mutta se, että ajatuksiaan saan peilata teidän toisten ajatuksiin, on arvokas lahja.
Niin, Vaeletajan hyvät neuvot alkoholismin hoidosta ovat varmasti varteenotettavia.
Mä olen kyllä omassa elämässäni koittanut keskittyä kaikkeen muuhun. Eli olen jättänyt alkoholi miettimisen vähemmälle ja koittanut hakea sisältöä jostain muusta. On siinäkin oma opetteleminen, vuosikymmenet alkoholi kuului niin moneen tekemiseen ja tuntemukseen.
Oppii siinäkin. Vastaan tulee paljon mielenkiintoista tekemistä, johon ei koskaan ole ollut aikaa. Eikä sitä aikaa ole nytkään, kun se menee kuin siivillä, mutta ero on suhtautumisessa. Nyt mun aikaani ei “varasta” alkoholi vaan hallitsen kaiken ajan itse. Teen mitä haluan, en silloin kun sattuu jaksamaan, kerkeemään ja olemaan selvinpäin.
Tiuskulle toivon voimia ja luottamusta omaan itseesi. Sulla on oma linja ja olet hyvä omassa elämässäsi. Luota itseesi.
Pysähdyinpä taas Tiusku lukemaan oikein ajatuksella tekstiäsi.
Näinhän tää kulkee. Minustakin tuntuu että, elämä eikun lykkää kaikesta huolimatta eteen näitä harmaita päiviä, ja pitäisi saada aikaiseksi sitä sun tätä. Oma riittämättömyys on päälimmäinen tunne ja jatkuva pettymys siitä, että suurin osa asioista makaa edelleen hoitamattomina.
Katkeruus nostaa päätään, kun raittiina oleminen ei tuokaan tullessaan tasapainoista ja helpompaa elämää. Vaikka en kyllä tiedä, onko tämä mitään raittiutta ollenkaan, vaan pelkkää juomattomuutta. Voiko raittius muka olla sitä, että juominen/juomattomuus on jatkuvasti mielessä niin hyvässä kuin pahassakin? (Nyt kun en ole juonut, niin voin tehdä sitä…sanoa tätä…Näin sevinpäin mun on mahdollista…ja blaablaa) En oikein jaksa uskoa, että raitis ihminen peilaa jatkuvasti omia tekojaan siihen, onko hän juovuksissa, krapulassa vai selvinpäin. Miksi sitten on kokoajan pohdittava itse tätä? Tämä syö ainakin minulta voimia ja energiaa, mutta en vain saa tätä ajatusmallia katkeamaan. Tämähän toki on se vanha psykologinen klassikkoesimerkki siitä, että sinulle annetaan mahdollisuus ajatella mitä tahansa, mutta ei sitä valkoista jääkarhua.
Varsinaisia juomahaluja en ole taas hetkeen kokenut, mutta uniin tuntuu taas pullot tulevan seurauksella, että heti aamulla on ensimmäinen vahva ahdistus sitten päällä.
Helpoksi en toki tätä raitistumista kuvitellutkaan, mutta antaisi joskus edes nauttia ja iloita elämästä. Kovin kaltevalla pinnalla mennään.
Mutta jatketaanpa taas matkaa…päivä kerrallaan
ja yritetään yhdessä repiä hilpeyttä tästä harmaasta arkisesta elämästä. Olisipa vaan noi päänsisäiset maisemat paremmat.
Voimia ja jaksamista ystäväiseni!
Kotivalon ketjussa keskusteltiin seksistä ja otin sieltä talteen oman kommenttini.
Ja myönnän, että käytin minäkin ihmisiä - siis miehiä - myös hyväkseni. Valitsin jonkun mukaani ja heitin käytön jälkeen pois. Eihän siitä koskaan oikeesti hyvää oloa saanut, silti sitä teki. Miten voikin itseään ja toisia kohdella niin tunteettomasti? No, humalassa on helppoa olla tunteeton. Ja saattoihan sen tarvittaessa itselleen varmuuden vuoksi etukäteen perustella sillä, että no tämä on varmaan nyt se mun elämäni suuri rakkaus.
–
Nyt kun olen sanonut Päälleni, että “ok, haluat juoda: juodaanpa kuule sitten”, Pääni on ihmeissään ja tohkeissaan. Se tohottaa että “Ootko hei tosissas? Että me voitais lähteä oikeesti juomaan?! Etkös sä lopettanut meidän juomisen? Oletko muuttanu mieltäs? Ai väliaikaisesti vaan? Niin niin, kyllä mä sun väliaikaiset kuule arvaan! Ja kyllä mä sun Päänä kuule tiedän parhaiten nämä hommat! Millonka mennään, eikö olis varminta aloittaa jo tänään - ettet vaan muuta taas mieltäs? Tommonen tuuliviiri kun tässä asiassa olet.” Tai tältä musta tuntuu. Tuntuu, että olen hämmentävästi pyörtämässä omaa päätöstäni olla juomatta koskaan enää. Tiedän edelleen, että musta ei mitään kohtuukäyttäjäpelleä tule enkä sellainen haluakaan olla. Lopettaminen on ainoa todellinen vaihtoehto. Mutta miten se helpottaakin oloa niin älyttömästi, kun sanoo itselleen, että lopeta kärvistely, jos et jaksa sitä. Anna mennä. Yritä syksyllä uudestaan. Vielä en ole juonut, mutta kymmenen “nerokasta” toteutussuunnitelmaa on jo pulpahdellut päähän sen jälkeen, kun annoin itselleni luvan. Vai annoinko? En tiedä. Mutta jo pelkkä ajatus irti päästämisestä helpottaa oloa. Voihan tämä olla myös keino kusettaa itseään, kun ei jaksa enää pinnistellä. Antaa itselleen luvan juoda “lähitulevaisuudessa” ja tämän varjolla pääsee taas muutaman päivän eteenpäin juomatta, kunnes on taas vahvempi ja jaksaa muutenkin. Suunnitelman varjopuoli on sitten se, että oma kusetus voi vahingossa mennä itseenkin täydestä.
Mielenkiintoisen tutun kuuloisia ratoja seilaavat sinunkin ajatuksesi. Voimia päivääsi - ja valonpilkahdus.