Vatkaile rauhassa Ei joo ei joo ja ole välillä “hyvä ihminen” joka sanoo tule nyt kulta kotiin sieltä, huomenna mennään maalle. Ja sitten menet joko yksin tai yhdessä. Jos retku vaan retkuilee, niin kyllä sulla vielä mitta tulee joku päivä täyteen ja hyvästä ihmisestä kuoriutuu se vittumainen ämmä, joka heitää sen ulos ja sanoo son moro!
Tai sitten ratsastatte sinne auringonlaskuun… kuka tietää?
juu saattaapa pappa olla hyvillään. Niin kuin kerroin on siellä juossut näitä kahden sukupolven ystävättäriä ja joitakin muita, jotka eivät ole olleet mitään “virallisia” asiakkaita (eläkkellähän se jo onkin) mutta tästä naisjoukosta käytämme nimitystä Kallen (nimi muutettu) Enkelit!
Ja hän on ylpeä Enkeleistään!
Siis mä 
.
Almatsu heitti mun replat .
Ai vitsi, ei olla vielä edes eri osoitteessa, mutta kun puhuitte tuosta soittelusta: “tuun viiden minuutin päästä” ja tullaan joskus tuntien, ehkä puolen vuorokauden päästä, niin se tuntuu jo etäiseltä muistolta. No okei, ehkä senkin takia, kun soittelut puolin ja toisin on lopetettu jo ajat sitten, kauan ennen näitä viimeisiä päätöksiä, mutta mulla ei ees ärtymys pyrkinyt nostamaan päätään, kun muistelin noita ukon lupauksia. Ihan samanlaisia… eikä enää mitään väliä, ah.
Kyl mä tänään tota oon niin kironnut.
Mutta tätä ette usko.
Soitti oikein. Mä puhuin vertaistukiystävän kanssa puhelimessa, mutten keskeyttänyt sen takia. Koputteli aikansa, mutta vastasi sitten kumminkin kun soitin takaisin. Ei siis turhaa kiukuttelua. Baarissa kuulosti olevan. Ja ihan ok kunnossa.
Ei sillä mitään asiaa ollut, paitsi että kysyi onko suurinpiirtein ok täällä kaikki. Sillee varovaisesti. Että nytkö alkaa huuto. Sanoin vaan että suurinpiirtein joo. Semmoisen höpöhöpölupauksen teki taas, että soittaa tunnin sisään.
Mä lähen ystävän luokse hoitoon. Ostan tölkin jätskiä ja katotaan joku hyvä rikossarja.
Mä täällä rupee kököttään ja venttaan aamuun asti jos herra sattuu vaikka muistaan että lupas soittaa.
Raitis addiktiystäväni soitti myös. Tunsin itseni suosituksi hetken, mulle kun ei soita yleensä kun äiti kerran viikossa. Kolme puhelua alle puolessa tunnissa 
Tän ystävän kanssa sitten juteltiin, tai mä rutisin sairaudentunnottomasta alkoholistimiehestäni 
kertoi itse olleensa ihan samanlainen, kunnes sössi tarpeeksi asioitaan.
Kantapään kautta vaan. Kopsis.
Hänelle mietin sitä, että voisiko oikeasti olla niin että mies ei olisi siihen piriin sekaantunut tällä reissulla. En pysty uskoon siihen, mutta se käyttäytyy kumminkin ihan eri tavalla kuin ennen. Vai johtuuko se tästä mun viileästä strategiasta? Vai parisuhteen vakiintumisesta? En mä tiedä.
Kyllä se sitten selviää kun joku kaunis päivä rämpii tosta ovesta sisään. En todellakaan usko että se olisi tänään.
Ystävän luokse vaan ja jäätelöä huiviin litrakaupalla. Ja sitten viikonlopun viettoon ihan omineen, jos ei kerran ukko tule. Sulla on varmasti jonkin verran mukavaa ihan ilman sitäkin.
Ja muista minua, kun vatsassa painaa kaksi litraa tiikerijäätelöä ja yksi litra suklaajätskiä…
Hyvä hyvä, veke himasta ja jäätelöö ja elokuvaa ja kaikkee.
Jätski oli sikahyvää En mainosta. size=75[/size]
Mä sain kotimatkalla itsekseni aivan mielettömät kilarit, kihisin, pihisin ja itkin. Raivosta itsesääliin ja takaisin. Tunnetiloissa meni nämä “mä en ole yhtä tärkeä” yms. jutut, vaikka tietää ettei se niin mene. Mä olen paljon tärkeämpi, mutta aktiivisena sairaus vie kuitenkin aina voiton, se on vahvempi kuin tunne tai järki.
Pidin autossa yksin sellaista monologia, että noin 80% sanoista oli kirosanoja, siellä välissä oli muun muassa sellaisia kuin jos – haluat että sinulla on — koti ja — parisuhde niin — sun olis — parasta — tulla — äkkiä — kotiin.
“Mä soitan tunnin päästä” - kolmen tunnin päästä tällä neidillä kilahti. Laitoin viestin, matkan siis manasin, kotoa soitin. Vastasi! Ei sanonut oikein mitään, paitsi että soitan kohta. Kysyin, että tarkoittaako se tämän vuorokauden puolella. Joo joo. PRKL.
Päätin kyllä autossa mutistessani, että sanon EI, me jutellaan NYT. Mutta mä olin niin täysin yllättynyt että vastasi, etten kyennytkään reagoimaan suunnitellusti. Kun mä olin ihan varma että stumppaa luuria korvaan.
Hemmetti kun se on muuttanut toimintatapojaan. Mä en osaa tätä peliä yhtään.
Apua.
Mut tän aikajutun se mun toipuva ystäväni sai mut ymmärtämään. Siis vaikka olen tiennyt, niin nyt se sisäistyi. Kun se aika kuluu päihteissä paljon nopeammin. Ajantaju katoaa. Yhtäkkiä onkin aamu, vaikka illalla piti soittaa. Sellanen “voi vittu, nyt siltä on mennyt hermot”. Nyt jos mies multa kysyisi, onko kaikki ok, vastaisin, että mietippäs vähän. Sun piti maanantaina tulla kotiin, ja nyt on keskiviikko, etkä sä ole vieläkään täällä… Ei muruseni, kaikki EI todellakaan ole ok.
Vittu mä oon tunteessa.
Päätin että soitan vielä kun olen menossa nukkumaan. Sitten pakotan sanomaan jotain muutakin kuin soitan kohta. Tai sanon ainakin itse jotain. Jos nyt sitten enää edes vastaa 
Voi tähtis anteeks, mutta mua niin nauratti toi sun automonologi, kun kuvittelin viivan kohdalle aina jotain kirosanoja. Sitten kuvittelin, miltä olisi näyttänyt kadulta katsottuna nähdä sut vaikka jossain liikennevaloissa seisomassa, ja suu käy…
Täällä aina suositellaan sitä toimintatapojen muuttamista, siis sille ei-addiktoituneelle, mutta mites nyt suu pannaan, kun teillä onkin päin vastoin? Hankala paikka 
.
Sen oli tarkotuskin naurattaa 
Nyt jo itseäkin. Mä mutisen aina yksikseni. Naapurit luulee varmaan että meitä asuu täällä paljonkin, kun välillä on sen päiväinen hölötys. Mä olen aina puhunut itsekseni. Luin jostain, että vaan todella älykkäät ihmiset osaa niin tehdä 
Toimintatapojen muutoksesta… Pitäisköhän mun nyt sitten alkaa huutaa aivan naama sinisenä aina kun mies vastaa puhelimeen? Tai alkaa laulaa, sitähän täällä on suositeltu. Jos mä soitan sille nyt, ja alan heti laulaa vaikka jotain Satumaata. Laulan kunnes se sulkee puhelimen. Ja sitten soitan heti uudestaan, että hei, multa jäi juttu kesken. Ja jatkan laulamista.
Ei vintura.
Oi jospa kerran sinne satumaan käydä vois, sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois…
Hyvä idea!
Et muuten uskalla tehdä tota lauluhommaa Tähtis, et uskalla, lyödääks vetoo ettet uskalla?
[size=75] 
Mä tiedän et mä en uskalla… kunnes olen tarpeeksi kiukkuinen.
Enkä oo muuten yllytyshullu. Vielä.[/size]
Saanks mä tunkee tän mun jutun tänne? Ahaa, kiitti vaan, hiljaisuus on myöntymisen merkki, joten tästä tulee…
Meinaan että jos tämä nyt vuoristorataa (aika kesyä sellaista on) niin mikä tämä vaihe on, kun mies hämmensi mut totaalisesti.
Se oli ihan omasta aloitteestaan selvin päin koko eilisen illan. 
Oikeesti. Mua hämmentää, todella. Ja se oli ihan jees-fiiliksissä, siis matonkulman asettelu ei häirinnyt sitä eikä lasten sohvakuperkeikat. Siis mikä vialla, se oli… perkele, normaali ihminen!
Eli nyt on matto vedetty alta. Se ei kiukutellut seksistä (johon olisin ollut suostuvainen, mutta en niin innokas että olisin hyökännyt kimppuun) ja suostui jopa siihen, että hieroin remontista kipeitä lihaksia (yleensä teen kaiken väärin, joten olen lopettanut yrittämästä).
Siis musta tuntuu tosi hyvältä, mutta samalla takaraivossa joku lauleskelee semmareita. Ihan sama, vaikka olisi itse Sir Lancelot tänään, eihän tämä kestä.
Siis ainakaan tämä ei ole mikään “raitistuminen” sillä sehän vaatii saatananmoisen väännön… Jos joku ymmärtää, niin täällä… eihän se voi raitistua tosta noin vaan, saatettuaan päässään jonkun ajatusprosessin loppuun… Sehän olisi täysin väärin raitistuttu!
Raitistuu tai ei, mulle kelpaisi pätkä juomattomuuttakin.
Tähtityttö. Kokeile sitä laulua. Jos ei muuta, niin ainakin saat sen miettimään, että onko sulla heittänyt viimein se iso pyörä päässä. Ja jos siitä myöhemmin tulee keskustelua, niin sano, että mallu käski. Silleen kun lapset aina syyttää tekemisistään toisia.
Kamalaa kultakala. Oliko mies selvänä ilman sun puhuttelua? Eli tässä ollaan taas siinä kamalassa vaiheessa, että kun ei se toinen osapuoli toimi käsikirjoituksen mukaan. Juuri kun sä olet päättänyt kestää sen juomisen, niin se helkutti menee olemaan juomatta. Millä siinä nyt mitään kestää.
Ja kun se tuttu helvetti on sitä rutiinia, niin alkaa miettiminen, että mitä tässä tilanteessa, kun ei asiat sujukaan rutiinilla. No, hyvä, että näin. Toivottavasti teidän perhe ei palaa vielä tänään siihen rutiiniin.
Kiitti Mallu, niin mahtui pariin riviin koko tilanne!
Vielä yksi ajatus mikä tuli mieleen, sekin pelottava: entä jos mun sanomisilla on merkitystä? Siis olenhan mä tästä jauhanut, kysymättä ja kysyttäessä että pistä nyt äijä se korkki kiinni. Ja toistaiseksi vielä sanonut aika nätisti. (Paitsi se yksi kirje, jossa jo arkkulautoja veistelin…)
Jos se onkin vaan tuumannut, että joo, mutta en silloin kun eukko käskee. JOS se tajuaisi itsekin, että nuo litramäärät eivät ole normaaleja.
Kuten arvata saattaa, mä en lähde asiaa tökkimään. Sitäpaitsi, otamme viikonloppueron ylihuomenna että kovin kauas tämä ei voi kantaa. Tuskin tätä iltaa pidemmälle.
Mutta JOS. Se on ollut ihan normaali (viljellään nyt tätä…) alun alkujaan. Silloin kerran. Tai siis joihan se jo silloinkin, mutta sellaisessa mittakaavassa että homma oli enempi hallinnan puolella. Kohtuukäyttäjä… Mun usko miehen raittiuteen on hapero kuin toissavuotinen pulkanpohja, mutta… -kele, JOTAIN.
Menee pitämään selvän illan ilman mun lupaa. 
Kun ei tästä nyt oikein osaa mennä antamaan myönteistä palautettakaan “kiva kun olet juomatta” kun kyseessä on kuitenkin vielä alle 48 tuntia.
Äh. Nyt pitäisi tehdä yksi kiva duunihomma ja kaksi tosi ikävää. Niitä ikäviä mä olen pyörittänytkin tässä aikani… Pakko ne on tänään pois alta hoitaa. Mut ekaks se kiva!
Eiku huomenna… Huomenna mun loma alkaa, kahden aikaan raavin jo lähtökuopissa ja starttaan heti kun omatunto antaa luvan…
Niin, mietin tässä juuri sun tekstiä lukiessa, että miten tossa nyt raittiutta rohkaisisi.
Kyllä mustakin tuntuisi hullulta sanoa, että hienoa kun et juonut yhtenä iltana. Se on vähän kun sanoisi kouluikäiselle pojalle, että hienoa, osaat itse käydä vessassa. Mutta onko se parempi jättää huomiotta kokonaan ja näyttää tyytyväisyys teolla? Ja miten? Eikä varmaan ole hyvä näyttää teoillakaan, jos ei siltä tunnu?
Auttakaa nyt te entiset juopot!
Ei osaa entinen juoppo muuta sanoa kun että mulle passais parhaiten sellainen käytös että mitään epänormaalia ei ole tapahtunut.
Eihän se Kultsin mies mikään saapas ole eikä pikkupoika (kuitenkaan) joten toisaalta kun ei omasta mielestään koskaan ole käyttänyt liikaa, niin miksi siitä sitten kohisemaan jos on selvinpäin.
Tää on vaan mun mielipide, mutta vaikka olisit itse kuin ulalla kun kässäri on vähän sekaisin, niin koita vaan olla oma sanavalmis itses.
Sinähän se ulalla olet, ei mies???
Joo, ulalla. Mutta hieroinhan mä sitä, koska tuntui hyvältä koskettaa toista. Ihan kosketuksen takia.
Ja menin nukkumaan ihan viereen. Normaalisti suunnilleen roikun sängynreunan yli omalla puolellani nukahtaessa. Sitten yön aikana roolit kääntyvät (ellei ole tosi kännissä) ja mä herään selälläni, kädet pään yläpuolella. Mies on viime aikoina pidellyt toisella kädellään kiinni toisesta käsivarresta, vähän niinkuin itseään halaten.
Tänään ei ole edes tehnyt mieli tupakkaa, joten voimme varmaan parit suutelot vaihtaa ilman että mietin haistaako se.
Näin helppo mä olen. Ei tarvitse tehdä mitään erityistä, jättää vaan juomisen juomatta! Kuvitella!
joo joo mä tarkitinkin että itse en hauais ainakaan mitään ylistystä alkaa kuuntelemaan olin sitten olut 48 tuntia tai vuotta. Jotkut jankkaa sitä mä kunnioitan sua juttua ja se saa mut aina ihan raivoihini. Ihan kun siinä olis jotain niiiiiiiiiiiiiiiiiin epänormaalia etten just minä juo ja ole mennyt niin alas että torilla sen kassini kanssa olisin. Ihan totta, mä kunnioitan sua. voihan vidy.
Sitäpaitsi kyllä mä muovikasseista tykkään. Aikoinaan kannoin sellaisessa mm. läppäriä kun muilla oli ne tyylikkäät ja hienot veskat. Edelleen muovikassi toimii salkkuna tarvittaessa, että kassialma mikä kassialma, vaikka sitten selvänä.
Nii, että kyllä pussailla voi ja hieroa hartioita ja vaikka laulaa. Eiks se oo sitä normaalia. Kunhan et liian normaaliks ala, sulta menee katu-uskottavuus. Jatka vaan sitä miehekkäästi istumista minihameessa ja muista pitää aurinkolasit päässä!
