Kun nyt olisi ns. oikeesti tulossa. Niin en haluaisi ottaa sitä riskiä, että ehtii tässä tunnin bussia odotellessaan unohtaa että on tulossa, ja homma kusee taas. Mua tunnin odotellessaan kyllä tulee paikalle.
Pelko siis. Pelko pettymyksestä. En mä pysty edes ajattelemaan että nukkuisin, ainakaan ennen kun tiedän että se on lähtenyt sieltä luukusta liikkeelle.
Mut kai mun täytyy antaa sille mahdollisuus olla mies
kpA: nii ne. ne olikin vaan osaan matkasta. Kyl se nyt väittää kovasti olevansa tulossa, mut kattoo ny. Bussi lähtee kohta… jännittää…
almatsu: siis että se saa ihan itse tulla kotiin. Eikä aina niin että mamma tulee hakemaan Annetaas vähän vastuuta. Jos se vaikka pystyis nyt kantamaan sitä palan matkaa.
KÄÄÄK.
Tajusin petaavani lähtöä kuin retkahdusta. Hain ystäviltä lupaa erilaisilla perusteilla. Kuten täältäkin.
Mä en tiedä mitä tehdä jos se ei lähdekään tulemaan nyt. Haenko, vai sanonko että antaa olla sitten.
Hmm. Miten kävi, Tähtis?
Toivon, että mies - retku - no se kumppani - tuli omin neuvoin. Siitä tulisi pisteet, yhden taistelun voitosta. Sota ei ole vielä ohi…
Mutta hei, arvatkaa kuka oli meillä oikeassa?
Kultakala! Kultakala!
Jes. Jo mä pikkusen ikkunasta vilkuilin, että miehen silmät rupes räpyttää siihen tahtiin että kuppia on kipattu… Siitä sen näkee ekaks. Se rupee räpyttelemään.
No kovin hirveen kauheesti se ei ollut ottanut, kuitenkaan. Lihakset on yhä kipeet. Mitä mä selittelen ja puolustelelen, häh.
Kyl mä ajattelin sitä viikonlopun aikana sille puhelimessa sanoo, että eiks ole kiva kun saat ryypiskellä ihan itseksesi. Voi vaikka totutella siihen, jos ja kun mulla menee lopulta kuppi nurin niin sitten saa tissutella/kännäillä/ryypiskellä ihan niin paljon kuin haluaa.
Ei kai, minäkö, lempeä ja pitkämielinen olento, voisin heittää jotain noin veemäistä
Kultakala, sinun ei tarvitse olla se pitkämielinen ja ymmärtävä. On silti hyvä välillä herätellä sitä ukkoa. Vaikka nyt oletkin päättänyt kestää, niin eihän sitä tosiaan tiedä koska se kuppi keikahtaa.
Parisuhdeoppaissa neuvotaan, että toista pitää tulla vastaan. Mutta sitten käsketään pitää omat rajat. Vau. Mitä uskoa, kun kumpikin puoli on varmasti oikeassa ohjeissaan.
Nehän eivät sulje pois toisiaan. Ymmärrän vastaantulemisen siten, että kuuntelee toista ja yrittää ymmärtää hänen tunteitaan ja tarpeitaan ja toiveitaan ilman pakonomaista oikeassa olemista, mutta ei alistu toisen mielivallan alle.
Eivät todellakaan, olen siitä samaa mieltä kanssasi.
Mutta kun tilanne on päällä (kuten tässä) niin siinä tasapainoilu teettää työtä. Toiveet, epäilyt, kokemus ja itsearvostus siinä kilvan vetävät omaa köyttään.
Että inhimillisyys on sellaista. Jos Tähtityttö jaksoi pysyä kotona ja odottaa kumppaniaan, annan pisteet rajojen pitämisestä. Jos taas hän lähti noutoreissulle, voin sanoa että onhan sekin osoitus siitä, että haluaa huolehtia ja panostaa omalta osaltaan suhteeseen.
Ok, eka vaihtoehto olisi mielestäni parempi… Mutta ei se Tähtiksen arvoa mihinkään vie, vaikka takki olisi miten päin tahansa päällä, tai vaikka vyötäisille sidottuna.
Äh, nyt kuulostaa kuin jotenkin arvottaisin… (Siis arvo → arvottaa, jakaa tuomiota ja arvostelua…) Mutta täältä katsottuna, eli siis kaukaa ruudun takaa, puhun tilanteesta ihan teoreettisena tapauksena. Joku etäisyys pitää minunkin säilyttää.
Eilen, tai siis viime yönä koin ainakin kolme ihmettä.
Mä pystyin taistelemaan retkahdustani vastaan, enkä hakenut miestä kotiin. Siitä kiitos teille ja vertaisystävälleni, joka tajusi soittaa mulle illalla. Tää on onnistumisen kokemus jos mikä.
Koin luovuttamisen. Se oli hieno hetki. Kun ensimmäinen juna, jolla piti tulla, oli jo lähtenyt, eikä miehestä kuulunut mitään, mä taas kilahdin. Aloitin sen jo tutuksi tulleen monologini. Itsekseni. Olin kirjoittamassa miehelle viestejä täynnä syyllistämistä ja marttyyrin kurjuutta, mutta poistin jokaisen aina alkuun päästyäni. Lopulta soitin. Sanoi hyppäävänsä seuraavaan bussiin. En uskonut, mutta olin kuitenkin asiallinen. Siinä se sitten iski. Kävi miten kävi, mä alan nyt nukkua. Loppujen lopulta tää ei niin hirveästi ole multa pois, jos ei nyt tulekaan. Itsepä tekee virheensä. Näitä mä mutisin hetken ääneen ja painuin pehkuihin.
Ennen seuraavaa ihmettä pitää vielä kertoa, että mies myöhästyi siitä seuraavasta bussista…
Mutta: loppujen lopulta hän tuli IHAN ITSE kotiin.
Sen verran mä näitä yhdistin, että kävelin häntä aamuyöllä asemalle vastaan. Että ei ne sulje pois toisiaan
Pitäisi mennä potkimaan hereille, parin tunnin päästä olisi tarkoitus lähteä.
Kurjisteleehan tuo, häpeää ja on synkkänä. Saa ollakin. On aihettakin. Mutta kyllä mä silti yöllä olin kauhean mieluusti hellittävänä.
Nukahtaessani huomasin ajattelevani, että mä en kestä jos aamulla herään ja tää onkin ollut vaan unta. Onneksi kuorsasi aamulla, niin että tuli sellainen realistinen fiilinki.
Ai niin. Olihan vielä yksi ihme. Retku oli ottanut yöksi lääkkeitään oikean määrän. Siis vaikka oli vajareissa ja krapulainen.
No, perskales, katos retkua. Ehkä se alkaa edes vähän olla hädissään myös itsestään??? hyvää matkaa. Voithan sä vähän kaahata, jotta krapuloissaan voi pidellä penkistä kii ja pelätä. Kostoks
Toivotaan että se sen huoli alkaisi olla sen verran vakavaa, että sais elämästä kiinni. Ihan oikeesti, tää ei oo mitään v***ilua, vaan että se halu siihen pysyvään raittiuteen alkaisi löytyä. Sen itsensä takia. Jos se jatkaa noin, niin mä olen satavarma, että jonain päivänä se menettää sut. Ja paljon muuta.
Kyllästynyt miehiin? Jospa tilaisit postimyynnistä korvikkeen.
Sopiva malli jokaiselle!
ROPELAATTORI
On vuoteeseen asetettava laite, joka aina saatuasi unen päästä kiinni alkaa väkisin tunkeutua saman peiton alle takapuolesi kohdalta.
AUTOMAATTINEN KANAVANVAIHTAJA
Televisioon kytkettävä musta laatikko, joka katkaisee välittömästi katsomasi ohjelman, jos toiselta kanavalta tulee toimintaleffa, formulaa, jalkapalloa tai muuta urheilua. Ellei tule, se räpsäyttää säännöttömin väliajoin auki teksti-tv:n ja selaa joka kerta läpi kaikki urheilutulokset.
PYYKINVÄRJÄÄJÄ
Haaveiletko miehestä, joka auttaa kotitöissä? Tämä on sinun laitteesi. Kyseessä on väripatruuna, joka pesuainelokeroon asennettuna laukeaa ja värjää koko pyykin joko sinertäväksi tai vaaleanpunaiseksi. Patruuna ei laukea aivan joka kerta, mutta todennäköisimmin juuri silloin kun koneessa on lempipuserosi. Mainio naiselle, joka kaipaa jännitystä elämäänsä.
KARVAPÖLÄHDYS
Lavuaariin asennettava laite, joka 15 minuutin sisällä siitä kun olet pessyt pesualtaan, pöläyttää puhtaalle posliinille partakarvan pätkiä. Luxusmallissa on lisävarusteena hammastahnaläiskitin, joka ruiskii hammastahnaa oikein asennettuna jopa parin metrin päähän.
KAUPPAKESKUSVALITIN
Kännykkään kytkettävä toiminto, joka ryhtyy päästelemään epämiellyttäviä marisevia ääniä, jos viivyt liikkeessä yli 5 minuuttia. Lisälaitteena saatavissa myös rähisevä saldorajoitin.
OSTOSHÄLYTIN
Luotto- tai pankkikorttiin ohjelmoitava toiminto, joka saa kortin lukulaitteen ulvomaan, mikäli kortilla yritetään maksaa lasten- tai naistenvaatteita, meikkejä, kenkiä tai muuta ruokaa kuin makkaraa. Hälytin pysyy hiljaa, kun sillä maksetaan porakonetta, työkaluja, autotarvikkeita tai tietokoneen lisäherkkuja.
ESIKÄSITELTY SANOMALEHTI
Aamun lehden voi nyt tilata esikäsiteltynä siten, että etusivun tilalle on taitettu urheilusivut ja yksi sisäsivu on ylösalaisin ja väärässä paikassa. Lehti on myös esirutattu mahdollisimman paksuksi möykyksi.
VISKIBASSO-VIESTIPALVELUPalvelu, joka toimittaa kännykkääsi päivän mittaan viestejä, kuten: “En ehdi syömään”, “Piipahdan poikien kanssa kaljalla”, “Hae auto korjaamosta”, “Sori en ehtinyt kauppaan”, “Hae sinä lapset tarhasta”, “Miksi kaikki sukkani ovat pyykissä”, “Olet unohtanut silittää paitani”.
MURUSTIN
Laite, joka aamulla lähdettyäsi töihin levittää leivänmuruja pöydälle ja lattialle. Tämä huokea laite on jokaisen sinkkunaisen minimivaruste.
AJANSYÖJÄ
Luxus-paketti, joka sisältää kaikki yllämainitut toiminnot ja vielä paljon muuta yllättävää. Saat anoppipalvelun, joka käy vähintään kerran viikossa silmäilemässä kotiasi halveksivasti ja joka tekee ylivoimaisesti parempia lihapullia kuin sinä. Eikä tässäkään vielä kaikki: Juuri kun alat tottua Ajansyöjääsi, se rullaa ulos ovesta ja liimautuu magneetin lailla nuorempaan sinkkunaiseen. (Anoppipalvelu jatkaa siitä huolimatta käyntejään sinun kotonasi ja kertoo pyytämättä yhä uudestaan, miksi et alun perinkään ollut sopiva omistaja Ajansyöjälle).
Mulla on nyt niin leppoisa parisuhde, että jos pitäis sen miehen ja tilais mitä puuttuu, niin tarttis aika läjä tilata, kai katotaan:
ROPELAATTORI
On vuoteeseen asetettava laite, joka aina saatuasi unen päästä kiinni alkaa väkisin tunkeutua saman peiton alle takapuolesi kohdalta
AUTOMAATTINEN KANAVANVAIHTAJA
Televisioon kytkettävä musta laatikko, joka katkaisee välittömästi katsomasi ohjelman, jos toiselta kanavalta tulee toimintaleffa, formulaa, jalkapalloa tai muuta urheilua. Ellei tule, se räpsäyttää säännöttömin väliajoin auki teksti-tv:n ja selaa joka kerta läpi kaikki urheilutulokset.
PYYKINVÄRJÄÄJÄ
Haaveiletko miehestä, joka auttaa kotitöissä? Tämä on sinun laitteesi. Kyseessä on väripatruuna, joka pesuainelokeroon asennettuna laukeaa ja värjää koko pyykin joko sinertäväksi tai vaaleanpunaiseksi. Patruuna ei laukea aivan joka kerta, mutta todennäköisimmin juuri silloin kun koneessa on lempipuserosi. Mainio naiselle, joka kaipaa jännitystä elämäänsä.
KARVAPÖLÄHDYS
Lavuaariin asennettava laite, joka 15 minuutin sisällä siitä kun olet pessyt pesualtaan, pöläyttää puhtaalle posliinille partakarvan pätkiä. Luxusmallissa on lisävarusteena hammastahnaläiskitin, joka ruiskii hammastahnaa oikein asennettuna jopa parin metrin päähän.
KAUPPAKESKUSVALITIN
Kännykkään kytkettävä toiminto, joka ryhtyy päästelemään epämiellyttäviä marisevia ääniä, jos viivyt liikkeessä yli 5 minuuttia. Lisälaitteena saatavissa myös rähisevä saldorajoitin.
OSTOSHÄLYTIN
Luotto- tai pankkikorttiin ohjelmoitava toiminto, joka saa kortin lukulaitteen ulvomaan, mikäli kortilla yritetään maksaa lasten- tai naistenvaatteita, meikkejä, kenkiä tai muuta ruokaa kuin makkaraa. Hälytin pysyy hiljaa, kun sillä maksetaan porakonetta, työkaluja, autotarvikkeita tai tietokoneen lisäherkkuja