Kuule, kuullostaa Tähtis järkevälle että sä ajoit. Olihan se miehes dokannut ainakin joitain päiviä. Että paree sen olikin nukkua.
Ei tässä meikäläinen muuta osaa sanoa, kun toivoo että menee ne hoitojärjestelyt putkeen. Ei kai ne ainakaan ääneen saa sanoa että kun olette niin uusi kuntalainen niin ei me teitä hoidateta?
Oma koti kullan kallis! Mä ainakin olen aina onnellinen kun pääsen kaiken maailman reissuista himaan.
Kuka, minäkö…? 
Vitsit, mä yritin valita tosta kpA:n kirjoteuksesta suosikkiani, mutta se osoittautui vaikeaksi, toi “osta minut” on ihana, samoin ne kun kuulutuksista alkaa huutaa äänistä, se asejuttukin ja se, että laittaa herästyskellot soimaan 10 min välein. Minussa taitaa asua pieni tavaratalotuholainen.
Tähtis, kiva kun olet palannut ja hyvä, että ei matkasta ihan katastrofaalista tullut. (Kirjoitin ensin kastrofaalista, se olisi ollut vähän eri juttu.) Mä en osaa sanoa nyt muuta kun: Päivä kerralaan.
(Nyt on parempi, että mä lopetan tämän kirjottamisen ja lähden töihin sekoilemaan tätä väsymystä. Äsken kirjoitin, että päivä herralaan Siitä olisi ehkä tullut yhtä kuolematon kuin mulloista.)
Eli hauskaa päivää vaan kaikille.
Hei Tähtis, tervetuloa kotiin.
Mun mielestä tää pesee noi muut mennen tullen.
kyllä mä pysyn siellä metsästysosastolla haulikon kaa kyselemässä lääkettä. 
Sillä sais niin kivasti zäpinää aikaseks. Ehkä jopa polliisit paikalle.
Tää ei muuten kuulu sosiaalipornon puolelle, joten kerron tässä; eilen aamulla ulkoilutin koiraa ja näin auton kaahaavan tuhatta ja sataa yhteen suuntaan minuutti välii ja toiseen suuntaan. En tiä oliko rattijuoppo, mutta soitin poliisille, sain jopa rekkarin ylös ja ilmoitin. Poliisi oli viisas kun oli nais soittaja. Ei kysynyt minkä merkkinen auto, vaan minkälainen. Osasin kuvailla.
Sen sijaan jos joku pöllii alepasta makkarapaketin, niin vieköön.
Oih, siitä tuli mulle jo kuolematon.
Siis päivä herrallaan. Mahtavaa.
Niin, siis dokattu oli ja piristeitä kiskottu. Mutta silti se käyttäytyi melkein kuin vastuuntuntoinen mies ainakin ja ilmoitteli itsestään. Mietin, että ehkä se johtuu siitä, että on lopultakin tajunnut mun rakastavan häntä no matter what. Ettei tarvi sitä testata kiukuttelemalla ja ruikuttamalla koko ajan. Hmm. En tiijä sitten.
Mä tykkään tosta kuiskuttelusta. Tosin se äänien kuuleminenkin sopis mulle… Mutta siis jos mä jotain tekisin, niin kondomipaketteja. Oih. Mummojen koreihin. Hiihaa. Mullot ottais ihan rennosti, mutta kukkahattutädit. Jotain extrapleasure-malleja. Mitä niitä onkaan…
Mut nyt mä lähden himaan katsomaan miten se mun retkuni jaksaa. Kävi tänään lääkärissä ja meni hyvin. Otti antabuksenkin. Lupasi tiskata. Takaisin vaunuun. Hoppista!
Ai niin. Ajellessamme perjantaina mun päästäni alkoi kuulua irwinin rentun ruusua. Tai retkun ruusua, kuten mä sitä päässäni hyräilin. Muistatteko miten kauniisti siinä sanotaankaan siitä horsmasta “pian se kuihtuu, ei se maljakossa kestä… niin käy joka lupauksenkin…”
Tiesi mistä puhui.
Mä luulin ensin, että nyt on Tähtis itekin vetänyt jotain buranaa vahvempaa, ennen kuin tajusin että se puhui tuosta listasta.
Monta kertaa luin kukkahatut ja kondomit.
Kyllä vaan mullojen koriin kortsut, mullot on nähnyy elämää ja kannattaa turvaseksiä. Mistä niistä ukkeleista, joista siellä vanhainkodissa tapellaan, mitä tautia ne levittää. Vanhan miehet. Kehtaavatkin.
Päivä herrallaan.
Vanhoista munista saa salmonellan!
ja almatsu: makkarapaketilla voi ehkä tappaa, mut on se vaikeempaa kuin peltilehmällä.
Oikein teit.
Tähtityttö, teletappi, vaunussaan huutaa: uudestaan, uudestaan! Tänään näin, katsellaan jälleen huomenna. Ja varoitus: saatan kadota jopa vuorokaudeksi 
jos nimittäin huominen menee putkeen, kaadun illalla sänkyyn enkä surffaile mihinkään nettiin.
Tunnustus: tänään marketin leluostolla painoin joka ikistä “try me” nappia… Oli siinä rivillinen tanssivaa kukkaa, hamsteria ja testtubealienia.
Juu, olen soittanut ennenkin. Olen myös sanonut tutussa porukassa ihmiselle joka on ollut lähdössä ajamaan jurrissa, että jos lähtee, mä soitan poliisille.
Itse olen ajanut rattijuoppouden. Kerran. Onneksi joku viisas taksikuski soitti poliisille mun epävarmasta ajosta.
Kortin hommasin takaisin vasta kun olin jo raittiina. Sen verran säväytti.
Kiitos sille taksarille.
Kultis son sit morot pariks päiväks tai puolekstoista. 
Minkäköhän värisiä vaatteita teil on odottamassa?
Hitsi mua nauratti. Just tommonen mä kyllä oon. Juupa juu. Ei riitä mulle mikään 
Ja hei, nyt en laske onnellisia päiviä. Olen vaan. Koska todellakin, olen.
Valitettavasti se aiheuttaa myös sitä, etten hirveästi ehdi notkua iltaisin netissä. Enkä tajua puoliakaan missä täällä mennään. Harmillista.
Mä teen tota kans aina. Ah. Vertaistukea… tälläkin osa-alueella.
Minä taas ajastelen munakelloa soimaan eri aikoihin. Sitten otan arvokkaimman mulloilmeeni ja hämmästelen muiden mukana. Onkohan rikollista toimintaa kun niissä ei lue try me… 
Hihhei. Hyvä Sigge!
Meillä ollaan nyt leppoisasti taas. Koitan keskittyä nauttimaan tästä ja olla miettimättä tulevaisuutta. Ja toistaiseksi tuo on onnistunutkin aika hyvin… siis eilen ja tänään 
Ollaanpas nyt realisteja…
Se hyvä puoli tässä nyt on, että seuraavat viikot ja viikonloput olen visusti kotosalla ja näin ollen miehen kanssa. Jos nyt ei ala niin paljon vääntämään että kehittää jonkun tekosyyn lähteä jonnekin. Sen olen päättänyt sanoa sitten ihan suoraan, että avaahan mies silmäsi, mitä olet tekemässä.
Kyllähän mua se viikonloppu taas jännittää, kun viikko raittiutta tulee täyteen. Vaikka nyt ollaan vasta tiistaissa… mutta siihen asti uskoisin kaiken sujuvan suhtkoht normaalisti.
Hassua tässä on se, että meillä palattiin hyvin nopeasti arkeen tuon muutaman päivän retkuiluvaiheen jälkeen. Mies nukkui muutaman päivän univelkojaan, ja elämää jatketaan entiseen tapaan. Vahingosta ehkä viisastuneena. Sen näkee sitten, miten tässä käy.
Mä olen kyllä toiveikas. Ja itsellä on jotenkin sellainen turvallisempi olo kuin aiempien retkuilujen jälkeen, että siitä ei välttämättä aina seuraakaan hirveää katastrofia. En tiedä mistä se sitten johtui, että tällä kertaa oltiin asiallisia ja reissu loppui lyhyeen. Ei sitä taida tietää tuokaan.
Moni hyvä asia on pilattu liialla analysoinnilla.
Niin Tähtis, eihän sitä voi elää kun päivän kerrallaan. Eilinen hevonen meni jo ja huomenna tulevan selkään et voi hypätä. Ratsastele siis sillä mikä sulla tänään on. Oikeesti toi sanotaan jotenkin paljon nasevammin, mutta muisti heikkenee…
Terkkis tähtis ja mullot.
Ratsastellaan tänään nyt sitten tällä hepalla, dementiamullon ohjeiden mukaan.
Mitäpä sitä tähtis miettimään, että miksi tämä retkuilureissu meni toisin. Miksi ei tullutkaan niitä samoja vaiheita kun yleensä? Sitä tosiaan tuskin tietää edes rakkaasi itse, joten mitäpä sitä enempää miettimään. Asia ei ehkä edes hänen mielessään ole päällimmäisenä, kun hänellä on muutakin mietittävää, esim huumeilun lopettaminen.
Mutta hyvä, että kävi näin ja kaikki on hyvin. Se tässä vaan jäi harmittamaan, että et suostunut laulamaan…
Hemmetti sentään tätä päätä.
Tosiaan, viikko täynnä. Kaikki vaikuttais olevan hyvin. Mies normaalissa päivärytmissä, reipas, iloinen, toimelias. Tekee mun kuukausia panttaamiani rästihommia kotona, siivoaa, laittaa mulle ruuan valmiiksi kun tulen töistä, hieroo hartioita (ilman kirjallista sopimusta ), juo muistuttamatta antabuksensa ja käyttää lääkkeitään oikein, ihan dosetista. Hoitanut virasstoasiansa kunnolla. Töitä hakenut, että mun loman jälkeen sitten lähtisi tienaamaan.
On kaikin puolin juuri sitä mitä haluan ja kaipaankin.
Mut mun päässä on tän ensimmäisen viikon pelko. Ei vielä koskaan olla pidemmälle päästy kotioloissa. Nyt on tietysti se, että ollaan yhdessä ja aikalailla kahdestaankin koko ajan.
Pieni jännitys jatkuvasti jossain, tuntosarvet mulla ääriasennossa. Alkaako kiristyä? Huomenna käydään kotikulmillaan vanhempiansa moikkaamassa. Laukaiseeko se jotain? Onko joku veruke tai tekosyy, ja mikä, miksi, missä??? En uskaltaisi laskea kunnolla silmistäni. Reagoin hirveän voimakkaasti jos käyttää jotain aineisiin liittyviä sanoja tai heittää jonkun muiston jostain. Siitä tosin huomautan, ja sanoo itsekin, että nyt pitää lopettaa.
Mutta yritän tämän kaiken keskellä olla kuin ei vaivaisi ollenkaan. Koska toisaaltahan se voi puskea häntä takaisin kentälle, jos osoitan epäileväni jotakin. Mä tahdon luottaa siihen että tää onnistuu. Joku ilta sanoikin, että usko mua, en vedä enää piriä. En voinut sanoa muuta kuin että mä todella haluankin uskoa siihen. Enemmän kuin mihinkään muuhun. Haluan. Uskonko? Uskon, kun näen.
Jos huomaan, sanon kyllä. Kysyn, että miksi ajattelet tehdä noin ja mitä siitä voi seurata. Mitä jos.
Ja sitten se toinen puoli. Vähän samalla linjalla olen kuin Kultiskin.
Mitä jos tää nyt meneekin hyvin. Mä olen jo niin tottunut tähän jatkuvaan seilaamiseen, vuoristorataan, että possujuna voikin alkaa tuntua aivan vidyn turhalta.
Pitää luottaa siihen, että parisuhteissa on aina jotain pientä säätöä, vaikka päihteitä ei kuvioissa olisikaan. Ja miten me selvitään niistä selvinpäin?
Tällasta tänään meillä…
Mallulle mukavaa perhe-eloa retkun kanssa 
Kyl tää parhaimmillaan on ihanaa.
Menen kyllä aika sanattomaksi, kun luen näitä teidän juttuja. Mulla nyt ei ole sitä kumppania, joka joutuisi jännittämään, eikä koko tilanne ole tietty päässyt noin pitkälle.
Mutta jos on vaikeaa olla päihteittä, niin on se totta vie vaikeaa olla siinä vierelläkin
Väkisinkin tulee mieleen ne pojat. Noteeraakohan ne tilanteen ja mitä tunteita se heissä herättää? Pitääkin kysyä A-klinikalla, voiko sinne tuoda pojat johonkin istuntoon myöhemmin. Isällensä eivät ainakaan ole mitään sanoneet, vaikka olen hänelle kertonut niinä kertoina, jos olen juonut humalaan asti itseni, jotta osaisi jutella asiasta, jos se kaihertaisi poikien mieltä.
Julia: Nuorille on myös AA-porukoissa oma ryhmänsä, Alateen. Sen voit lapsillesi esitellä ja he voivat sitten itse päättää kokevatko sen tarpeelliseksi. Siellä on aina paikalla aikuinen tukihenkilönä. Oikeastaan muuta en siitä tiedä, mutta al anonin kotisivuilta löytyy lisää (www.al-anon.fi).
Tähtityttö: En mä tiedä tämän elon ihanuudesta, mutta ei tämä kurjaakaan ole. Retku on tänään jo kerran vetäytynyt omiin oloihinsa ja mulla oli kova hinku päästä tökkimään ja kyselemään, että mikä on. Mutta enpä sitä tehnyt, tein omia juttuja ja annoin olla rauhassa. Enkä mä tiedä onko se oikein, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että meillä ei kannata turhaan sohia muurahaispesää. Ei meistä kumpikaan ole kuitenkaan vielä valmis keskustelemaan ihan oikeasti, syyttelyksi menisi varmaan molemmin puolin.
Ja mä tunnen kyllä vahvaa samaistumista sun fiiliksiin, mulla oli samoja paljon silloin kun tuo vielä täällä sitä raittiutta yritti löytää. Koko ajan oli pieni pelko, että jos lähtee tuosta vetämään. No, surkuhupaisaa tässä on, että mulla on vähän samanlainen olo nytkin. Mitään sellaista oloa ei ole ollut, kun ollaan siellä hoitokaupungissa ja lähistöllä oltu, mutta nyt täällä se pieni pelko pyörii josain taustalla. Se on täältä niin monta kertaa lähtenyt.
No, tässä käy niin kuin tarkoitus on. Siihen mun on vaan uskottava.
Mä ehkä laitan tän sitten tuohon jääkaapinoveen.
Äsken käytiin kaupassa. Jätkälle tuli hirveät väännöt pelaamaan. Ilmoitin ettei todellakaan tule kysymykseen. Tiesihän tuo sen sanomattakin, mutta kuitenkin. Riippuvuus pyrkii korvautumaan toisella. Repi kuulemma ihan ikenistä nähdä tyhjä automaatti. Eihän tuolle uskalla antaa yhtään rahaa käyttöön, ettei mene lahjoittamaan niitä samantien RAY:lle.
Hänen avullaan olen kyllä niin mielettömän paljon oppinut riippuvuuksista, että mun sietäis saada palkankorotus. Ja sitten vielä tämä läheisnäkökulma siihen päälle. Ja muu henkinen kasvu… Viddy musta tulee vielä ihan ammattilainen
