Meneekö Tähtiksellä jo niiku liian hyvin? No, koita kestää.
Paha sanoo mitään, kun on itse se retku, mutta tosiaankin sellaset vakavammat keskustelut kai kannattaa jättää vähän myöhempään. Varmaan on molemmilla retkuilla kuitenkin pää vielä aika pyörällä. Ja varmaan teilläkin? Kyl mä vanhana retkuna muutaman viikon raittiudella sanoisin jos keskustella pitäis et "mitä viddyy…tai sit yrittäisin näytellä selväjärkistä järki-ihmistä, mikä olis vielä huonompi vaihtoehto.
Tähtis. Ray antaa rahat hyvään tarkoitukseen. Se on vähän kun antaisit hyväntekeväisyyteen, kun annat pientä pelirahaa ukkokullalle.
Tähtis, mä vaan nopeesti: se on kasvun paikka itse kullakin.
Mutta mitäs jos pelaamisen sijaan se addiktoituisikin vaikka kudontamalleihin? Mun käsityöpuuhat ainakin on mahdottoman jänniä, mä en koskaan tiedä, mitä niistä tulee.
Yleensä ne on vaan terapiaa eikä niistä tule mitään, mutta ei se peliautomaattikaan yleensä anna. 
Heh, liian hyvin. No joo ei taida vielä. Mä jotenkin yritän tutkiskella itseäni rehellisesti, että onko sellainen riski oikeasti olemassa, että kyllästyisin tämmöiseen mukavaan elämään… kun olen sellaiseen jo aiemminkin kyllästynyt. Mut tuskinpa tuon sähköjäniksen kanssa elämä tylsäksi käy 
Ja tässä vaiheessa on aika kaukana vielä kaikki tuollainen. Näiden pelkojen keskellä.
Ehkä mä siis vaan yritän ajatella mahdollisimman pitkälle, jotta unohtaisin tän vidyn skitsoiluni.
Joo, eikä mitään superkeskusteluja nyt tähän. Pelkkä putsina oleminen riittää mulle.
Mutta siis retkulla on todella vakava peliriippuvuus. Kerran vierestä jouduin katsomaan, kun meni laittamaan sen pari euroa automaattiin. Se on ihan sama kun antais alkoholistille pari pulloa kaljaa. Ehkä oikeammin pari tuhtia drinkkiä. Siinä se istui lasittunein silmin ja hakkas konetta. Kaiveli rahaa milloin mistäkin, oli fiiliksissä kun oli voitolla, ja pelasi sitten taas ne kaikki jne. Mikään puhe ei mennyt perille, ei reagointia, ei keskusteluyhteyttä, ei mitään. Kun lopulta sain sen kiskottua siitä irti kaikkien rahojen loputtua, iski retkulle hirveä morkkis, miten paljon rahaa meni jne. Sitten tekikin jo mieli kiskoa pää täyteen, ja sen tekikin huolella. Ensin lääkkeillä ja loput alkoholilla.
Addiktoitukoon tuohon pleikkariin vaikka… tai seksiin. Jotain sellasta mukavaa ja toiminnallista, mitä voidaan vaikka tehdä yhdessä… eikä maksa mitään Mä ehdotan noita kudontamalleja. Ei tosin vielä taitaisi kärsivällisyys ihan riittää…
Tähtiksen retkun täytyy sitten jotenkin vaan vältellä ne pelit. Se on yhtä vakava addktio kun nää muutkin. Mä olen kuullut ettei peli addiktin kannattais edes lotota. Niin uskomattomalta kun se kuullostaakin. Mutta enhän mäkään juo alkoholitonta kaljaa tai viiniä, et siinä mielessä ymmärrän.
Ja onhan ne GA ryhmät kans. Suunnilleen samat askeleet kun muissakin ryhmissä.
Niinpä. Onneksi tietää ja myöntää olevansa senkin suhteen addikti.
Mutta eipä oo ihme että vääntää. Ja mun mielestä on aina hyvä että sanoo sen ääneen. Duunissa kun aina kannustan kaikkia puhumaan mieliteoista, niin kyllä se pelaa kotonakin.
En tiedä olenko yhtään jäljillä (mulloja siis konsultoin), mutta eikös se jotenkin helpota kun sanoo ääneen, eikä pyöritä omassa päässään? Ainakin se toimii kaikenmaailman muiden veivausten kanssa…
Nyt mä tajusin. Mä olen huolissani siitä, että mitä mä teen kaikille noille mun kääntötakeille ja vatkaimille ja veivaimille, jos tää elämä nyt asettuu sellaiseen inhimilliseen uomaansa??!! 
Mä voisin ehkä alkaa myymään niitä täällä… tai lahjoittaa tarvitseville.
Pidetään kääntötakkien ja vatkaimien ja pelkotilojen suurentajien kirpputori. Siellä voitaisiin järjestää myös arpajaiset, jossa pääpalkintoja olisi kauhujen yö silloin kun miehen puhelin on kiinni ja se on viimeiseksi kertonut vetävänsä itsensä kiikkuun.
Sorry vaan niille, jotka ei tällasta leikinlaskua kestä. Mä olen oppinut tulemaan toimeen kamalaien asioiden kanssa näin. Ja voin sanoa, että niinä öinä se ei ole naurattanut sitten vähääkään.
Sivumennen sanoen on vielä hyvässä tallessa retkuilun ensimmäinen yö, jolloin puhelu loppui niin, että retku sanoi aikovansa tapaa itsensä ja vetäneensä veitsellä toisen käden auki. Sen jälkeen ei saanut yhteyttä. Ne muutamat hetket ennen kun poiliisi soitti sieltä kämpästä ja kertoi sen olevan hengissä… Huh.
Mä luulin jo aikanani, että mielikuvittajani on lopullisesti rikki. Meinaan että seikkailin teini-ikäisenä iltaisin pitkään pääni sisällä, kun valot oli jo sammutettu. No, sittemmin tilalle tuli oikeat seikkailut… Mutta ei ne niin hurjia olleet eikä vieläkään ole niitä taikavoimia ilmestynyt.
No anyway. Lasten myötä mielikuvittaja vähän korjaantui. Ja tässä yksi päivä lähdettiin mustikkametsään (koko tämän lauman kanssa) ja mä tulin lasten kanssa sieltä sitten vähän aiemmin pois. Miehellä kun on suorituskeskeinen suhtautuminen tuohon… no, ihan mihin tahansa 
keräämiseen.
Käytiin siis lapsilauman kanssa asioilla ja kun kolmen tunnin kuluttua tultiin kotiin, ovi oli kiinni, kukaan ei nukkunut sohvalla… Olin jo ihan varma, että se on krapuloissaan saanut sairaskohtauksen ja makaa mustikkamättäällä… Lähdenkö etsimään? Lasten kanssako muka? Apua! Entä jos joku löytää sen kun sillä ei ole edes lompakko mukana, mistä mä sit tiedän…
No ei ollut kuollut ei. Olipa vaan hiljaa yläkerrassa. Vastuutonta.
Ei ollut mielikuvittaja rikki.
Mä tunnistan itseni, sitä ehtii jo sekunnissa miettiä, että mitä siihen kuolinilmoitukseen kirjoitetaan. Ja jos tollanen epävarmuuden tila kestää pitkään, niin sitten ne ajatukset vasta liitämään lähteekin.
Mielikuvitus…
Jokunen aika sitten oli mies taas tallissaan juopotellut, oli yön pois ja aamulla luulin hänen edelleen olevan tallissa. Ei mitään liikettä ollut näkynyt koko aamupäivän aikana, ja myöhemmin huomasin tallin ylähakasen olevan kiinni. Mutta, kun oli ollut jo erosta puhetta ja miehellä pahat rahasotkut ja putki päällä, niin olin ihan varma, että on tappanut itsensä sinne talliin.
Eikä siinä vielä kaikki. Kuvittelin, että on pyytänyt jonkun laittamaan hakasen kiinni ja on lavastanut minut murhaajaksi. En voinut avata ovea, kun olin varma, että ruumis makaa siellä tallissa ja jos kosken oveen, niin sinetöin syyllisyyteni.
No katsoin mä sinne talliin jonkin tovin kierreltyäni. Ai niin yritin ensin kurkistella pienestä ikkunasta, mikä sinne on, mutta verhot oli kiinni. Ei siellä ketään mitään ollut. Kerkesinpä ottaa vaan kunnon hermarit tostakin. Lavastaa mut murhaajaks. Sika.
kpA, en voi olla neuvomatta vaikka kyse on vakavasta asiasta. Hanskat käteen AINA jos on syytä epäillä tuollaista lavastusta…
Onko tää joku meidän yhteinen piirre? Siis sen lisäksi, että meillä on retkut miehet ja sairas huumorintaju. Löytyykö lisäksi vielä käsittämätön mielikuvitus. Välillä sitä huomaa ajattelevansa aivan kajahtaneita ja sitten on pakko pistää stoppi. Mut toi murhaajaksi lavastaminen oli aivan ihana.
Ehkä me tullaan yhtä vainoharhaisiksi kun nää meidän retkutkin. Kuvitellaan aina mahdollisimman kauheita skenaarioita, oli tilanne mikä hyvänsä.
Kyllä minäkin olen muutaman muistokirjoituksen ehtinyt kirjoitella, ja miettiä mitä laitan päälleni hautajaisiin. Tuommoisissa tilanteissa on sitten satuttanut eniten se, kun retku kerran kiukku- ja eritoten piripäissään totesi, että minulla ei ole mitään asiaa hänen haudalleen. Vaikka tiesi, että toinen vaan uhoaa itsetuhojaan, eikä muutenkaan tuon puheissa silloin ollut mitään vakavasti otettavaa, niin itkuhan siinä tuli.
Että perkele. Ei edes suremaan päästä. Mutta päätin, että menen silti. Uhmallakin. Eihän se minua sitten voisi estää. Näin jo itseni jouluina ja syntymäpäivinä siellä viemässä yhtä punaista ruusua, vuodet vierii…
Joo. Hyvin hengissä tuo tuossa näyttää edelleen olevan
Mutta siitä mielikuvituksesta.
Mäkin olen muuten suuren osan teinivuosistani elänyt jossain omassa mielikuvitusmaailmassani, vaikka ihan normaalisti koulussa ym. kävinkin. Kunnes tajusin, että totuus on ihmeellisempää.
Ei se totuus ole ihmeellisempää. Kyllä oman pään sisällä on ne pimeimmät jutut kuitenkin.
Hei. Tästä voisi tehdä jonkun tutkimuksen:
Päihdesairaiden puolisoiden luonnottoman vilkas mielikuvitus ja oma pään sisäinen elämä.
Hitto kun lopputyönkin tein niin tylsästä aiheesta…
Televisio. Se on syypää!
Yritin hiipiä mustikkamättäiden joukossa CSIn Horation näköisenä ja syynätä niitä marjapalleroita kuin todistusaineistoa… (Taskulamppu puuttui, mutta haukankatseeni kattoi sen puutteen…)
Mutta kpA: todella törkeä teko mieheltä! Huijata nyt sut uskomaan moista itsestäsi!
Ihanaa, ihanaa, en ole yksin omituisine ajatuksineni!
Mutta toisaalta, saatoit kuitenkin olla teräsmies maagisine katseinesi.
No Tähtis, teillä eletään ennätysten päiviä, eikös? Voi, nyt on sormet ja varpaat ristissä, että tästä onni aukenisi, pliis pliis!
Mullakin on vähän vaikea kirjoittaa, kun on tähtitytön puolesta niin tanakasti sormet ristissä ja peukalot pystyssä.
No, mites menee tähtis 
Juuri olin tulossa samaa kysymään, että kuinka pyyhkii?